Viron Narvassa, Venäjän rajan tuntumassa toimivan NARTin kansainvälinen residenssiohjelma vastaanottaa taiteilijoita laajalti eri taiteenaloilta sekä myös muita taiteen parissa työskenteleviä. NARTin toimintamuotoja ovat erilaiset näyttelyt, seminaarit, tapahtumat, työpajat ja opiskelijayhteistyö. Kaiken toiminnan tavoitteena on luoda kontakteja taiteilijoiden ja paikallisyhteisön välille. Kulttuurirahaston työskentelyresidenssi on suunnattu kuvataiteilijoille.

Haettavana on:

  • kaksi kolmen kuukauden työskentelyapurahaa yksittäisille kuvataiteilijoille tai työpareille
  • ajankohdat: 1.3.–31.5. ja 1.8.–31.10.
  • työskentelyapurahan määrä kolmen kuukauden residenssin ajalle on yhteensä 7000 euroa, minkä lisäksi lähtijöille myönnetään 500 euron matka-apuraha. Kulttuurirahasto kannustaa taiteilijoita valitsemaan mahdollisimman vähähiilisiä matkustustapoja. (katso tarkemmat ohjeet täältä)
  • www.nart.ee

NART on perustettu vuonna 2015. Toimintamuotoihin kuuluvat residenssit, taidenäyttelyt, puhetilaisuudet ja kasvatukselliset työpajat. Ajoittain residenssi ottaa vastaan myös opiskelijaryhmiä ja ukrainalaisia pakolaisia. Kaikkiaan NART on elävä kulttuuri- ja taidekeskus. Residenssi sijaitsee historiallisella Kreenholmin alueella, jolla toimi aiemmin tekstiilitehdas. Residenssi toimii kertaustyylisessä huvilassa, joka oli alun perin tehtaan johtajan asunto.

NART kutsuu residenssiin taiteilijoita, jotka ovat kiinnostuneita tekemään interaktiivisia, sosiaalisesti osallistavia ja / tai yhteisötaiteellisia hankkeita. Temaattiset painopisteet voivat lisäksi pohjata Narvan alueen ominaispiirteisiin, kuten asukkaiden venäjänkieliseen enemmistöosuuteen ja jälkiteolliseen perintöön, sekä raja-alueen käsitteeseen ja vähähiiliseen talouteen siirtymiseen. NART tarjoaa taiteiden, kulttuurin ja kasvatuksen kautta alustan dialogille ja integraatiolle. Residenssihakemuksen työsuunnitelmassa tulee esittää suunnitelma sille, kuinka hakija suunnittelee luovansa yhteyden paikallisyhteisöön.

NART tarjoaa residenssitaiteilijalle majoituksen, työskentelytilat ja tukea työskentelyyn sekä Itä-Virumaan alueeseen tutustumiseen. Residenssitaiteilijoiden käytettävissä oleviin tiloihin sisältyy noin 1000 m2 verran toisiinsa yhteydessä olevia näyttely- ja työskentelytiloja sekä yli 100-paikkainen elokuvateatteri. Asuintilat sijaitsevat samassa rakennuksessa ja ovat luonteeltaan yhteisöllisiä; sekä keittiö että kylpyhuoneet ovat jaettuja. Tekninen laitteisto käsittää joitakin projektoreja, liikuteltavan valkokankaan sekä kaapeleita. Residenssitaiteilijoiden on valmistauduttava tuomaan mukanaan työskentelynsä vaatima tarpeisto.

Työparit hakevat apurahaa työryhmänä. Työparin molemmille jäsenille myönnetään oma työskentelyapuraha.

Nartin kansainvälinen residenssiohjelma vastaanottaa taiteilijoita laajalti eri taiteenaloilta.
Kaikki kuvat: Tõnu Tunnel
Nartin kansainvälinen residenssiohjelma vastaanottaa taiteilijoita laajalti eri taiteenaloilta.

 

Nartin kansainvälinen residenssiohjelma vastaanottaa taiteilijoita laajalti eri taiteenaloilta.
Nartin kansainvälinen residenssiohjelma vastaanottaa taiteilijoita laajalti eri taiteenaloilta.