
Ilmastonmuutosvoima
Ilmastonmuutosvoima toteutui Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen jäsenaloitteesta ja rahoituksella, käytännön toteutuksesta vastasi Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi. Hankkeen tavoitteena oli lisätä nuorten toimijuutta ilmastokysymyksissä ja käynnistää vaikuttavia ilmastotekoja eri puolilla Suomea.
"Hanke syntyi halusta tukea ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi aktiivisesti toimivia nuoria ja tarjota heille rahoituksen kautta mahdollisuuksia konkreettisten tekojen tekemiseen", kertoo Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.
Projektirahoituksen myöntämisestä päätti hanketta varten koottu asiantuntijaraati. Asiantuntijaraadin jäseninä toimi ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen, Sitran Mari Pantsar, nuorten ilmastodelegaatti Sara Nyman ja mediakasvattaja Mervi Maatela.
Rahoitusta myönnettiin esimerkiksi tiedon tuottamiseen ja levittämiseen, erilaisten tapahtumien järjestämiseen tai niihin matkustamiseen – luonnollisesti ilmastonäkökulmasta kestävin keinoin.
Hankkeessa rahoitettujen suunnitelmien kirjo oli suuri. Mukana oli tapahtumia, koulutuksia, työpajoja, podcasteja, leirejä sekä istutus- ja viljelyprojekteja. Projekteja toteutettiin ympäri Suomea niin Helsingin ja Oulun kaltaisissa isoissa kaupungeissa kuin myös pienemmillä paikkakunnilla kuten Toholammilla ja Loviisassa. Kahtena peräkkäisenä vuonna toteutetun Ilmastonmuutosvoima-hankkeen aikana jaettiin yhteensä noin 220 000 euroa nuorten ilmastotekoihin ja rahoitettiin yhteensä 100 nuorten ilmastoprojektia.
Katso alta 14.9.2021 pidetty Ilmastonmuutosvoiman päätösseminaari, jossa mukana keskustelemassa oli nuorten lisäksi mm. ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen.