
Kirjoittajakoulu kriitikoille
Suomen Kulttuurirahasto järjestää kirjoittajakoulun kriitikoille keväällä 2024. Kurssin toteuttaa Long Play. Tavoitteena on kriitikon ammatti-identiteetin ja kollegiaalisen yhteisön vahvistaminen sekä ammattitaitoa vahvistavien uusien taitojen oppiminen. Lue lisää.
Uudet klassikot
Uudet klassikot -rahaston tarkoituksena on tukea suomalaisen taiteen kentällä asemansa jo vakiinnuttaneiden taidealan toimijoiden työskentelyn ja kasvun edellytyksiä. Lue lisää.
Post doc -pooli
Säätiöiden post doc -pooli on kahdeksan suomalaisen säätiön perustama apurahavaranto, josta jaetaan apurahoja hiljattain väitelleiden tohtoreiden ulkomaiseen työskentelyyn. Lue lisää.
Kansainväliset UWC-lukiot
Suomen UWC-yhdistys myöntää vuosittain kymmenkunta stipendiä lukiolaisille United World Colleges -opiskelua varten. Suomen Kulttuurirahasto on rahoittanut stipendejä vuodesta 1966. Lue lisää.
PoDoCo
PoDoCo-ohjelman apurahat on tarkoitettu uusia uria aukovaan tutkimukseen aiheesta, joka on elinkeinoelämän kannalta relevantti. Ohjelman puitteissa tohtori ja yrityskumppani ideoivat yhdessä tutkimushankkeen, jonka toteuttavalle tohtorille haetaan rahoitusta mukana olevilta säätiöiltä. Kulttuurirahasto ei enää jaa apurahoja ohjelman kautta, mutta ohjelmasta voi hakea apurahoja kaksi kertaa vuodessa. Lue lisää.