Monivuotisen apurahan saajalle

Saitko monivuotisen apurahan? Tältä sivulta löydät ohjeet monivuotisen apurahan käyttöön.

Monivuotisen apurahan saajan ohje

Monivuotisen apurahan saaja

Monivuotisten apurahojen ohjeet koskevat Lokakuun hausta myönnetyn monivuotisen apurahan saaneita; toisen, kolmannen ja neljännen vuoden jatkohakemusten sekä apurahaselvityksen tekemistä.

1. Jatkohakemuksen jättäminen

Monivuotisena myönnetyn apurahan toisen, kolmannen ja neljännen vuoden rahoitusta haetaan Apurahanhakijan verkkopalvelussa noin kaksi kuukautta ennen sen toivottua maksatusta. Jatkohakemuslomake on avoinna jatkuvasti. Siinä raportoidaan hankkeen tai työn etenemisestä, päivitetään työ- tai tutkimussuunnitelmaa sekä kerrotaan mahdollisesta muusta saadusta rahoituksesta.

Jatkoapuraha myönnetään, jos hanke etenee suunnitellun mukaisesti eikä hakija ole saanut vastaavaa rahoitusta muista lähteistä. Jatkoapuraha on yleensä Kulttuurirahaston normaalin kokovuotisen apurahan suuruinen. Apurahojen hakuohjeissa edellytetyn apurahan tai sen saajan selkeän yhteyden Suomeen tai suomalaiseen kulttuuriin on toteuduttava myös monivuotisen apurahan jatkovuosien kohdalla.

Jatkohakemuksessa selvitetään lyhyesti ja yleistajuisesti työn edistyminen sekä esitetään uutta apurahakautta koskeva suppea suunnitelma. Edellisissä on hyvä todeta alkuperäiseen suunnitelmaan mahdollisesti tulleet merkittävämmät muutokset. Jos apurahaa haetaan myös kuluihin, hakemukseen tulee liittää kuluosuuden erittelevä tulo- ja menoarvio.

Lausunto työnohjaajalta on pakollinen liite väitöskirjatutkijoille. Muilta se ei ole tarpeellinen. Pyydä ohjaajaasi lähettämään lausunto Lausunnonantajan verkkopalvelun kautta. Luovuta hänelle tätä ennen jatkohakulomakkeeltasi löytyvä lausuntotunnus. Jos kuitenkin saat lausunnon vapaamuotoisena, liitä se hakemuksen liitteeksi.

Hakemuksesta tulee ilmetä mahdollisesti muualta saatu rahoitus.

2. Apurahan käyttöaika

Monivuotisten apurahojen tarkoitus on tarjota tilaisuus mahdollisimman yhtäjaksoiseen taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn.

Ensimmäisen vuoden apuraha on otettava käyttöön kolmen vuoden kuluessa sen myöntämisestä. Monivuotisen apurahan viimeisen vuoden apuraha on nostettava viiden vuoden kuluessa ensimmäisen vuoden apurahan myöntämisestä.

3. Apurahan käyttöselvitys

Selvitys apurahan käytöstä tulee laatia vuoden kuluessa monivuotisen apurahan viimeisen vuoden loppuun nostamisesta. Vaikka edellinen vuosi on selvitetty jatkohakemuksessa, viimeisen vuoden jälkeen toimitettavassa käyttöselvityksessä on hyvä luoda takautuva katsaus koko monivuotiseen rahoitukseen ja sen vaikutuksiin. Selvitys tehdään apurahansaajan verkkopalvelussa.