
Palkinnot ja mitalit
Mitalit myönnetään joko kulttuurin tai Suomen Kulttuurirahaston hyväksi tehdystä työstä.
Palkinnot
Myös Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastoa jakavat apurahojen lisäksi palkintoja tunnustuksena alueellaan suoritetusta elämäntyöstä tai muista erityisistä ansioista.
Palkinnot jaetaan rahastojen vuosijuhlissa apurahojen jaon yhteydessä. Vuosijuhlapalkintojen lisäksi Suomen Kulttuurirahaston nimikkorahastoista jaetaan palkintoja rahastojen ohjesääntöjen mukaisesti lahjoittajiensa tahtoa kunnioittaen.
Mitalit
75-vuotisjuhlavuoden mitalit
Vuonna 2013 Rahaston 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettiin mitalikilpailu, jonka aiheina olivat Taide ja kulttuuri, Tiede ja sivistys sekä Yhteiskunta ja ihmisyys. Kilpailun jaetun ensimmäisen palkinnon voittivat Tapio Kettunen ehdotuksella Malja sekä Anne Meskanen-Barman ehdotuksella Aristoteles. Kolmanneksi kilpailussa sijoittui Harri Kosonen ehdotuksellaan Vuorovaikutuksia. Anne Meskanen-Barmanin Aristoteles-sarjan mitalit jaetaan vuosittain keskusrahaston myöntämien suurpalkintojen yhteydessä.
Suurmiesten mitalisarja
Mikael Agricola (Oskari Jauhiainen 1979)
J. W. Snellman (Toivo Jaatinen 1981)
Elias Lönnrot (Heikki Häiväoja 1985)
H. G. Porthan (Raimo Heino 1986)
Risto Ryti (Heikki Nieminen 1996)
Mitalien kääntöpuolella on Suomen Kulttuurirahaston kultapyörötammi, jonka on suunnitellut Olof Eriksson.
Kunniaesimiesten mitalit
Näiden lisäksi Kulttuurirahasto on lyöttänyt mitalit kunniaesimiehistään
kansleri Hugo Suolahti (Wäinö Aaltonen 1946)
presidentti Kyösti Kallio (Kalervo Kallio 1946)
professori Jean Sibelius (Wäinö Aaltonen 1951)
kansleri Lauri Saxén (Toivo Jaatinen 2002).
Muut mitalit
Tämän lisäksi professori Yrjö Reenpään (Wäinö Aaltonen 1954) ja vuorineuvos Heikki Huhtamäen (Oskari Jauhiainen 1960) 60-vuotisjuhlamitalit sekä
L. A. Puntila -mitalin (Aimo Tukiainen 1969)
Viljo Tarkiaisen mitalin (Wäinö Aaltonen1946)
Suomen kielen oikeuksien 100-vuotisjuhlamitalin (Aimo Tukiainen 1963)
Perustamiskeräysmitalin (Essi Renvall 1964)
Lea Piltti -mitalin (Heikki Häiväoja 1998).