Viisitoista taiteilijaa maailmalle residenssiohjelman kautta
Suomen Kulttuurirahasto tukee Suomessa toimivia taiteilijoita muun muassa laajan residenssiohjelman kautta. Tänä vuonna residenssiapuraha myönnetään 15 taiteilijalle.
Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajeni vuodelle 2024 kolmella kohteella, kun mukaan saatiin Tallinnassa sijaitseva Kanuti Gildi SAAL, Antwerpenin MORPHO-residenssi sekä Islannin Reykjavikissa toimiva SÍM-residenssi. Ohjelman kymmenen residenssikohdetta sijaitsevat kahdeksassa eri maassa.
”Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelma on arvioitu pohjoismaisittain kiinnostavaksi ja haluamme vahvistaa ohjelmaa myös jatkossa. Suomen taide on historiallisesti rakentunut liikkuvuuden varaan, mutta erityisesti näinä aikoina on tärkeää, että taiteilijoilla on mahdollisuuksia kansainväliseen liikkuvuuteen ja verkostojen rakentamiseen”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Residenssiohjelman hakemusmäärät ovat koronan jälkeen olleet kasvussa. Vuonna 2021 hakemuksia saapui 127 ja viime vuonna 176. Tänä vuonna hakemusten määrä lähes tuplaantui viime vuoteen verrattuna, kun hakemuksia saapui ennätykselliset 324 kappaletta.
Viisitoista taiteilijaa residensseihin vuonna 2024
Residenssiohjelma mahdollistaa eri alojen taiteilijoille uusia kansainvälisiä vaikutteita ja verkostoja sekä uusia näkökulmia työskentelyyn. Tänä vuonna apuraha myönnettiin yhteensä 15 taiteilijalle.
”Residenssijakso tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden oman työskentelyn kehittämiseen, kansainväliseen verkottumiseen sekä omasta tutusta arjesta irrottautumiseen, ja usein residenssien vaikutukset omalle taiteilijauralle koetaan käänteentekeviksi. Uusissa kumppanuuksissa onkin kiinnitetty erityisesti huomiota taiteilijoiden saamaan työskentelyn tukeen”, residenssiohjelmasta vastaava erityisasiantuntija Johanna Ruohonen kuvailee.
Ensi vuonna Narvan NART-residenssiin matkustavat Miia Kettunen ja Pavel Rotts. Kettunen on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee ympäristö- ja yhteisötaiteen parissa. Tällä hetkellä hän tutkii teoksissaan ympäristötaiteen, biotaiteen, vaihtoehtoisten valokuvaustekniikoiden ja mediataiteen komponenttien käyttöä.
Pavel Rotts työskentelee eri tekniikoita käyttäen muun muassa käsitetaiteen, performanssin ja kuvanveiston parissa. Venäjältä kotoisin olevana inkerinsuomalaisena Rotts käyttää usein taustaansa teostensa lähtökohtana. Kun Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi, hän osallistui aktiivisesti sodanvastaiseen liikkeeseen ja oli myös mukana perustamassa NO PUTIN NO -hyväntekeväisyyskampanjaa, jolla tuettiin ukrainalaisia pakolaisia.
Tiina Pyykkinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka peilipintaisissa maalauksissa on usein läsnä muisti, aika ja ihmiskehon aistimukset. Hän lähtee New Yorkin Triangle-residenssiin työstämään uutta maalaussarjaansa.
New Yorkiin matkustaa myös kuvataiteilija Panos Balomenos (kuva ylhäällä), joka yhdistää töissään akvarellimaalausta ja performanssia. Balomenos tutkii henkilökohtaisten kertomusten, historiallisten tapahtumien ja fiktion avulla valtasuhteisiin, seksuaalisuuteen ja politiikkaan liittyviä aiheita.
Vuonna 2023 residenssiapurahan saaneet taiteilijat:
- Kuvataiteen maisteri Panos Balomenos, Triangle, New York
- Tanssija Karolina Ginman ja työryhmä, Kanuti Gildi SAAL, Tallinna
- Tait. maisteri Miia Kettunen, NART, Narva
- Kuvataiteilija Aaro Murphy, Tokyo Arts and Space, Tokio
- Tait. maisteri Elina Oikari, Fabrikken, Kööpenhamina
- Koreografi Jarkko Partanen ja työryhmä, Kanuti Gilda SAAL, Tallinna
- Kuvatait. maisteri Tiina Pyykkinen, Triangle, New York
- Kulttuuritoimittaja Hannu Pöppönen, Filba, Buenos Aires
- Fil. maisteri Arto Rintala, Filba, Buenos Aires
- M.F.A. Pavel Rotts, NART, Narva
- Arkkitehti Maijua Suomi ja taiteilija Patrik Söderlund, AIT, Tokio
- Tait. maisteri Meri Toivanen, MORPHO, Antwerpen
- Tait. maisteri Juha Vehmaanperä, SÍM, Reykjavik
- M.F.A. Bogna Luiza Wisniewska, SÍM, Reykjavik
- Kuvanveistäjä Man Yau, Fabrikken, Kööpenhamina
Taiteilijat Ki Nurmenniemi ja Tuomas A. Laitinen työskentelivät Tokyon Arts and Space -residenssissä vuonna 2022. Lue heistä kertova tuore artikkeli alta.