Minervan pöllö ja Donald Trump

Pöllö on outo lintu, johon on liittynyt monenlaisia uskomuksia. Useissa kulttuureissa pöllöä on pidetty kuoleman lintuna, koska pöllöt lentävät öisin ja äänettömästi kuin aaveet.

Vanhassa Kreikassa pöllö oli Ateenan suojelijan Pallas Athenen nimikkoeläin, jonka kuva oli kaupungin kolikoissa. Siitä tuli sanonta ”viedä pöllöjä Ateenaan”, joka tarkoittaa samaa kuin myydä hiekkaa Saharaan tai vaikkapa kuskata lunta Helsinkiin.

Roomalaiset kutsuivat Athenea Minervaksi, joka edusti viisautta ja oppineisuutta samalla tavalla kuin esikuvansakin. Sieltä viisaan pöllön matka jatkui saksalaisfilosofi Hegelille, joka kirjoitti teoksessaan Oikeusfilosofian pääpiirteet vuonna 1821 näin:

»Vielä muutama sana sen opettamisesta, miten maailman pitäisi olla. Siihen filosofia näet ilmaantuu joka tapauksessa aina liian myöhään. Maailman ajatuksena filosofia ilmenee vasta aikana, jolloin todellisuus on päättänyt muodostumisprosessinsa ja saattanut itsensä valmiiksi.”

Ja sitten se kuuluisa sitaatti: ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa.”

Kun törmäsin ensimmäistä kertaa Hegelin pöllöön, pidin sitä hauskana metaforana, vaikken oikein ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Nyt kuvittelen ymmärtäväni paremmin.

"Toimittajan työn päivittäisten rutiinien alla on yritys ymmärtää, mistä maailmassa on kysymys."

Palasin vuodenvaihteessa Yhdysvalloista, jossa vietin 4,5 vuotta Helsingin Sanomien toimittajana ja kolumnistina. Työni oli selittää Yhdysvaltain tapahtumia suomalaisille lukijoille.

Toimittajan työ ei yleensä ole kovin monimutkaista: seurataan uutisia, luetaan lehtiä, tavataan ihmisiä, kirjoitetaan juttuja. Päivittäisten rutiinien alla on kuitenkin toinen taso: yritys ymmärtää, mistä maailmassa on kysymys.

Sillä tavalla journalismi luo sen historian ensimmäisen luonnoksen, jonka kirjoittaminen oli Yhdysvaltain entisen presidentin Thomas Jeffersonin mukaan journalismin suuri tehtävä. Jeffersonin ajatus on kirjoitettu jättiläiskirjaimin Washingtonin journalismimuseon Newseumin seinään.

Mutta kuinka näköinen tuo luonnos on? Suomeen paluun lähestyessä aloin miettiä, miltä omat ja puolisoni Laura Saarikosken kirjoitukset mahtavat tuntua tulevaisuudessa, kun Donald Trumpin presidenttikauden historiaa kirjoitetaan.

Tavallisesti en ajattele omaa työtäni tulevaisuuden näkökulmasta, mutta emme elä tavallisia aikoja. Donald Trump on yksi Yhdysvaltain kaikkien aikojen erikoisimpia presidenttejä, joten historioitsijat tulevat mässäilemään näillä vuosilla pitkään ja hartaasti.

Mitä he silloin sanovat? Hämmästelevätkö he Trumpin toilailuja? Vai kysyvätkö he, miksi me aikalaiset emme ymmärtäneet Trumpin historiallista merkitystä?

"Donald Trump on yksi Yhdysvaltain kaikkien aikojen erikoisimpia presidenttejä, joten historioitsijat tulevat mässäilemään näillä vuosilla pitkään ja hartaasti."

Tätä asiaa miettiessäni päätin käydä Helsingin Sanomien Aikakoneelta katsomassa, miltä Helsingin Sanomien Berliinin-kirjeenvaihtajan Yrjö Niiniluodon 1930-luvun lehtijutut tänään näyttävät. Jos joku teistä ei tunne Aikakonetta, suosittelen sitä lämpimästi: verkossa ovat luettavissa kaikki Helsingin Sanomien näköisversiot, joten kuka tahansa voi hetkessä päästä historian tutkimuksen alkuperäislähteille.

Ensimmäinen lokakuuta 1938 Eurooppa riemuitsi siitä, että uhkaava suursota oli onnistuttu estämään Münchenissä solmitulla sopimuksella. ”Luulen, että tämä rauha kestää meidän elinaikamme”, Helsingin Sanomat raportoi Britannian pääministerin Neville Chamberlainin sanoneen.

Chamberlainin typeryys on nykyään tunnettu asia, mutta hän ei ollut optimismissaan yksin. Brittilehti The Times kirjoitti kotiin palanneesta Chamberlainista: ”Ei ainoakaan valloittaja palatessaan voitokkaalta taistelukentältä ole tullut kotiin komeammin laakerein koristeltuna kuin mitä Mr. Chamberlain oli palatessaan eilen Münchenistä.”

Suomessa oltiin lakonisempia, mutta myös Helsingin Sanomat piti tapahtumaa suurena menestyksenä: ”Münchenin konferenssi on arvokas palvelus huonoon huutoon joutuneelle, mutta tarpeelliselle kansainväliselle yhteistyölle”, lehti julisti pääkirjoituksessaan.

München oli kuitenkin poikkeus. Vanhojen juttujen lukeminen opetti, ettei journalismi ole suurten käänteiden aikana helppoa, mutta suurin osa journalistien arvioista oli yllättävän hyvin kohdallaan.

"Järjettömänä ja mahdottomana pidetty on tapahtunut uudestaan ja uudestaan."

Asiantuntijat ovat viime vuosina kokeneet nöyryytyksen toisensa jälkeen. Tarkoitan sellaisia asioita kuin Brexit ja Trump – tai Suomessa perussuomalaisten vaalijytkyt. Järjettömänä ja mahdottomana pidetty on tapahtunut uudestaan ja uudestaan.

Asiantuntijoiden sokea piste on ollut vaikeus ymmärtää ihmisten haaveita ja pelkoja tai identiteettien ja laumatunteiden merkitystä. Se ei ole yllättävää, sillä asiantuntijat kuuluvat yleensä etuoikeutettuun globaaliin eliittiin, joka uskoo olevansa suojassa myllerryksiltä.

Samalla tavalla metsään on mennyt suuri osa meistä toimittajistakin. Itsekään en ensi näkemältä antanut Donald Trumpille mahdollisuuksia, mistä minua on jaksettu ystävällisesti muistuttaa.

Mutta mistä tarkkailijoiden hämmennys johtuu? Voi olla, ettei pelkkä viileä asiantuntijuus riitä silloin, kun ajan suunta on kääntymässä ja pitää ymmärtää ihmisten intohimoja. Olavi Paavolaisen 30-luvun kirjat ovat vieläkin kiinnostavaa luettavaa, joten kannattaisiko meidän taas hakea uusia näkökulmia esimerkiksi taiteilijoilta ja filosofeilta?

"Maailmassa on tapahtumassa suurempi muutos."

Asiantuntijoiden toistuvat virhearviot tuntuisivat kertovan siitä, ettei kyse ole yksittäisistä asioista vaan maailmassa on tapahtumassa suurempi muutos. Instituutiot horjuvat, auktoriteetit kaatuvat ja vanhat totuudet menettävät arvonsa kuin Venezuelan valuutta.

Ihmiset näkevät muutoksen merkkejä ympärillään, mutta eivät oikein tiedä, mistä on kysymys. Moni on epävarma oman ammattinsa, kotiseutunsa tai identiteettinsä puolesta. Onko meillä tulevaisuutta, ihmiset kysyvät niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin. Pelko puetaan erilaisiksi sanoiksi. Amerikkalaisille uhan nimi on ulkomaailma, suomalaisille ilmastonmuutos.

Suomen ilmapiirissä on tapahtunut dramaattinen muutos: viime aikoina olen joskus lukenut kolmekin juttua maailmanlopusta jo ennen aamiaista. Puuttuvat vain rummunlyöjät ja itsensä ruoskijoiden kulkueet kaduilta.

"Minervan pöllö nousee siivilleen. Siristelläänpä siis silmiämme."

Kun historian suuri kertomus eli paradigma vaihtuu, meidän pitäisi nähdä selvästi mennyt maailma. Minervan pöllö nousee siivilleen. Siristelläänpä siis silmiämme.

Amerikkalainen turvallisuuspolitiikan taustavaikuttaja Robert Kagan tuli tunnetuksi vuonna 2003 julkaisemallaan kirjalla Paratiisin vartijat, jossa hän muistutti, että Eurooppa on saanut toisen maailmansodan jälkeen nauttia rauhasta ja vakaudesta ainoastaan siksi, että Yhdysvallat on ase kädessä suojellut sen paratiisin portteja.

Viime vuonna Kagan julkaisi teoksen Jungle Grows Back, jossa hän varoitti, että tämä kansainvälinen järjestys on romahtamassa ja maailma on matkalla tuntemattomaan.

Jos toisen maailmansodan jälkeinen järjestys on lopuillaan, meidän pitäisi kyetä näkemään selvästi, mistä siinä oli kysymys. Ja totta, niin taitaa tosiaan ollakin.

Aikaisemmin Euroopan turvallisuudesta ja Yhdysvaltain ja Euroopan suhteesta puhuttiin mutkikkaalla diplomaattisella kukkaiskielellä, mutta ei enää. Nyt Yhdysvaltain presidentti pamauttaa nyrkin pöytään ja murahtaa: maksakaa tai kärsitte. My way or highway!

Näyttää siltä, että Trump katsoo Yhdysvaltain ja Euroopan erityissidettä ulkopuolisen silmin, ikään kuin se olisi jo päättynyt tai kohta päättymässä – häipymässä historian hämärään. Juuri sitä Hegel ymmärtääkseni tarkoitti: illan suussa päivän tapahtumista voidaan puhua suoraan.

"Trump on outo lintu, mutta myös muutoksen merkki."

Minervan pöllön ironia on siinä, että samalla, kun näemme menneisyyden selvästi, sumuseinä tulevaisuuden edessä on läpinäkymättömämpi kuin koskaan. Ja katsokaa: emme tiedä edes sitä, mitä tapahtuu Britannialle viiden viikon kuluttua!

Monet miettivät nyt sitä, kuinka paljon Yhdysvaltain ja maailman muutoksesta johtuu yhdestä miehestä, kuinka paljon on pysyvää. Oma arvaukseni on, että Trumpin jälkeen meno rauhoittuu, mutta asiat eivät palaa ennalleen. Trump on outo lintu, mutta myös muutoksen merkki.

Jossain kaiken tämän hälyn ja pelon alla kypsyy uusi maailma, jonka idut ovat jo ympärillämme. Uudet mullistavat teknologiat ja uudet ajattelutavat, uudet instituutiot ja uudet auktoriteetit ratkaisevat ongelmat, jotka tuntuvat tällä hetkellä mahdottomilta.

Jos siis niin pitkälle selvitään. Ikävä kyllä, historian suuret murrokset tapahtuvat usein kriisien ja kauhujen kautta.

Yksi pysyvä merkitys viime vuosien järkytyksillä on kuitenkin jo ollut: se on saanut meidät eurooppalaiset ymmärtämään, kuinka arvokas on ollut maailmanjärjestys, joka on taannut meille 74 vuoden vakaan ja rauhallisen kehityksen kauden toisen maailmansodan jälkeen. Euroopan historiassa se on harvinaisen pitkä aika, eikä sen jatkumisesta ole mitään takeita.

Olemme luottaneet vieraan apuun pitkään, enää emme voi sitä tehdä. Tulevaisuus on nyt omissa käsissämme.