Takaisin artikkelilistaukseen
Hankeuutiset
Lukuklaanin kirjatilaus on avautunut
11.3.2019
Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman ja Lastenkirjainstituutin toteuttaman Lukuklaani-hankkeen kirjatilaus on avautunut. Kirjapaketit ovat koulujen tilattavissa 31.3.2019 asti.
Lukuklaani yläkoulu logo

Tilaukset tehdään osoitteessa lukuklaani.fi/fi/ylakoulu/kirjapaketit/

”Suomen Kulttuurirahasto tukee lasten ja nuorten lukemista kolmen valtakunnallisen hankkeen kautta yhteensä yli 3,5 miljoonalla eurolla. Lukuklaanin kirjalahjoitus vahvistaa konkreettisella tavalla yläkoulujen mahdollisuuksia tarjota nuoria innostavaa lukemista ja kirjapakettien monipuoliset kirjat kannustavat kirjojen ja lukuharrastuksen pariin”, sanoo Kulttuurirahaston puheenjohtaja Jari Sokka.

Suomenkieliset koulut pääsevät valitsemaan neljästä erilaisesta pakettivaihtoehdosta, joista jokainen sisältää yhden luokkakirjasarjan, kirjoja lukupiirikäyttöön sekä lisäksi yksittäisiä teoksia. Jokaista pakettia on tarjolla yhtä suuri määrä. Ruotsin- ja saamenkieliset koulut saavat omat, räätälöidyt kirjapakettinsa.

Kirjalahjoitus on suomalaisille yläkouluille merkittävä tuki nuorten lukemisen ja lukuinnon edistämisessä.

”Lukuklaani-hanke kuulosti ensin uskomattomalta: kouluun saataisiin sata uutta nuortenkirjaa ilmaiseksi. Jo vuosia äidinkielen opettajat ovat haalineet kirjoja koulukirjastoihin vähän sieltä ja täältä, eikä uutuuksiin ole ollut rahaa. Samaan aikaan olemme seuranneet aitiopaikalta tilannetta, jossa nuorten lukuharrastus hiipuu ja lukutaito heikkenee. Tarvittaisiin kirjoja nuorten käsiin, ja niitä tarvittaisiin pian.

Lukutaito on paitsi työväline uuden oppimiseen myös ilo, joka antaa ajatuksille siivet. Niitä siipiä nuoret tarvitsevat kasvaakseen. Tarvitaan mielikuvitusta, loogista päättelykykyä ja myötäelämisen taitoa. Tarvitaan tarinoita ja ihmisyyttä, joita kirjallisuus meille ojentaa malliksi”, kuvailee äidinkielen opettaja Elina Mäntylammi.

"Odotan, että pääsen vielä 9. luokalla lukemaan kirjapaketin kirjoja, Veera 9. lk.”

Myös nuoret odottavat Lukuklaani-kirjoja innolla. ”Rakastan lukemista, jos vaan kirja on hyvä. Luen mieluiten fantasiaa. Koulun kirjastoon tarvitaan uusia, nuorista kertovia ja nuorille sopivia kirjoja”, sanoo kahdeksasluokkalainen Ruu. Samaa mieltä on myös kahdeksasluokkalainen Veera: ”Vihdoinkin koulun kirjastoon saadaan uusia kirjoja. Odotan, että pääsen vielä 9. luokalla lukemaan kirjapaketin kirjoja.”

Lukuklaanin kirjoissa painottuu kotimainen kirjallisuus ja lahjoitus onkin merkittävä myös suomalaisille kirjailijoille ja kustantajille. Kirjailija J.S. Meresmaan teos Naakkamestari on mukana Lukuklaanin kirjapaketissa. Hän kannustaa nuoria lukemaan, vaikka se ei aina tuntuisikaan helpolta.

”Rakastan lukemista. On ihmeellistä, miten rajatulla määrällä kirjaimia ja sanoja voi luoda loputtoman määrän maailmoita. Jos olen surullinen tai levoton, kirjan lukeminen on pakoreitti johonkin parempaan. Kirjojen henkilöhahmoista tulee ystäviä ja peilejä sille, kuka minä olen. Lukeminen ei aina ole helppoa, mutta luulen, että juuri siksi kirjojen vaikutus on parhaimmillaan niin järisyttävä”, sanoo Meresmaa.

Jokaiselle Suomen yläkoululle on varattu paketti. Saadakseen paketin tulee koulun tilata se osoitteesta lukuklaani.fi/ylakoulu/kirjapaketit. Kirjojen lisäksi koulut saavat materiaalipaketin, joka sisältää erilaisia kirjapakettien kirjojen pohjalta toteutettuja tehtäviä opetuksen tueksi. Kirjapaketit toimitetaan kouluille syyslukukauden 2019 alussa.

Lisätietoa

www.lukuklaani.fi/ylakoulu

Lotta Luukila, Lukuklaani-hankkeen koordinaattori, Lastenkirjainstituutti
etunimi.sukunimi@lastenkirjainstituutti.fi
puh. 040 8223 422

Kaisa Laaksonen, toiminnanjohtaja, Lastenkirjainstituuttietunimi.sukunimi@lastenkirjainstituutti.fi
puh. 050 3615 639

Juhana Lassila, asiamies, apurahat ja kulttuuri, Suomen Kulttuurirahasto
etunimi.sukunimi@skr.fi
puh. 040 517 8500