Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Residenssiapurahoja 18 taiteilijalle

Kulttuurirahaston residenssiohjelmalla halutaan varmistaa, että taiteilijoilla on mahdollisuuksia kansainväliseen liikkuvuuteen ja verkostojen rakentamiseen. Apurahoja myönnetään työskentelyyn kymmenessä ulkomaisessa residenssissä, jotka sijaitsevat kahdeksassa eri maassa.

Elokuun haussa residensseihin tuli ennätykselliset 476 hakemusta. Hakemusten suuri määrä johtui osittain apurahojen hakuprosessin uudistuksesta. Aiemmin yhdellä hakemuksella saattoi hakea useampaan kohteeseen, mutta nyt vain yhteen. Hakijat saivat jättää enintään kaksi hakemusta, ja moni hakikin kahteen eri kohteeseen.

Lofootit suosituin kohde

Vuoden 2024 Elokuun haussa uutena kohteena oli Maaretta Jaukkuri Foundationin residenssitalo Lofoottien saaristossa Norjanmeren pohjoisrannikolla. Kohde oli myös haun suosituin, siihen osoitettiin yli sata hakemusta. Lofooteille myönnettiin kolme kuukauden mittaista työskentelyjaksoa.

Syyskuuksi 2025 Norjanmeren rannalle lähtee valokuvaaja, opettaja Timo Kelaranta. Kelarannan työt ovat vuosikymmenten saatossa irtautuneet perinteisestä valokuvauksesta lähemmäs grafiikkaa.

Valokuvaaja, opettaja Timo Kelaranta tuottaa residenssimatkallaan valokuvasarjan Lofoottien maisemista.

”Kuvat, joita nykyisin teen, ovat oikeastaan perinteisiä asetelmia. Työhön käydessäni tarvitsen paperia ja sakset sekä kameran ja tietokoneen. Odotan vuoden 2025 syyskuulle sijoittuvaa Lofooteille lähtöä malttamattomana jo nyt, sillä mielikuvissani palaan siellä puhdasveriseksi valokuvaajaksi, ellen kukka-asetelmien kuvaajaksi. Lofooteilla on varmaan valoa ja väljyyttä ja tuulta, tilaa tuoreille ajatuksille”, Kelaranta kertoo.

Kelarannan suunnitelmana on tuottaa matkaltaan valokuvasarja Lofoottien maisemista. Matkalle lähtee myös Kelarannan puoliso, kirjailija Auli Leskinen. He aikovat myöhemmin jakaa kokemuksiaan Lofooteilta taideopiskelijoille sekä peruskoululaisille.

Timo Kelarannan teos Numeritos-sarjasta (2024).

Arjesta irti Argentiinassa

Aivan toiselle puolelle maailmaa, Buenos Airesiin, suuntaa puolestaan saamallaan apurahalla kirjailija Anja Portin. Buenos Airesin residenssiohjelmaa isännöi Filba-säätiö, kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on edistää kirjojen ja kirjallisuuden leviämistä erilaisten yleisöjen parissa Etelä-Amerikassa.

”Residenssiä hoitavan paikallisen järjestön avulla on mahdollisuus tutustua kirjallisuuden parissa työskenteleviin ihmisiin ja osallistua Buenos Airesin kirjallisuuselämään. Tämä tekee residenssiajasta ehdottomasti kiinnostavampaa verrattuna siihen, että työskentelisin vieraassa kaupungissa täysin omissa oloissani”, Portin sanoo.

Anja Portin odottaa residenssiltä uudenlaisia näkökulmia ja mahdollisuutta keskittyä täysin omaan työskentelyyn. Kuva: Marko Karo

Portin työstää residenssissä uutta romaaniaan. Hän aikoo osallistua myös lastenkirjafestivaaliin, jossa saattaa tavata espanjaksi käännetyn kirjansa, Radio Popovin, lukijoita.

”Muutaman kuukauden irtautuminen omasta arjesta antaa tilaisuuden altistaa mieli uudenlaisille näkökulmille ja keskittyä täysin omaan työskentelyyn. Vieras kaupunki, kieli ja kulttuuri voivat herkistää havainnoimaan ympäristöä tarkemmin – tai ainakin eri tavoin – kuin omat kotikulmani Helsingissä.”

Verkostoitumista Kööpenhaminassa

Kuvataiteilija Eeva-Riitta Eerola lähtee Kööpenhaminan Fabrikkeniin työstämään uutta maalaussarjaansa, keräämään materiaalia ja verkostoitumaan. Kaupunki on hänelle hieman tuttu entuudestaan, ja hänen töitään on ollut esillä kaupungin gallerioissa.

Eeva-Riitta Eerolan teos Act I, 2022. Kuva: Jussi Tiainen

Residenssijaksoltaan Eerola odottaa etenkin verkostoitumista paikallisten taiteen alan toimijoiden kanssa.

”Minua kiinnosti hakea Fabrikkenin kaltaiseen residenssiohjelmaan, joka aktiivisesti pyrkii mahdollistamaan taiteilijoiden verkostoitumista paikallisen taidekentän kanssa. Tulevalta residenssijaksolta odotankin erityisesti sen tarjoamaa mahdollisuutta tutustua kaupunkiin perusteellisemmin ja luoda niin uusia kuin syventää vanhoja kontakteja”, hän kertoo.

Mustavalkoinen kuva naisesta istumassa studion tuolilla.
Kuvataiteilija Eeva-Riitta Eerola lähtee Kööpenhaminan Fabrikkeniin työstämään uutta maalaussarjaansa. Kuva: Ilkka Saastamoinen

Fabrikken tarjoaa paitsi työtiloja myös ammattilaisvertaistukea. Residenssitaiteilija yhdistetään henkilökohtaisesti valitun paikallisen vertaisen tai mentorin sekä kuraattorin kanssa vahvojen yhteistyöverkostojen synnyttämisen helpottamiseksi.

Vuonna 2024 residenssi­­apurahan saaneet taiteilijat:

  • Kuvataiteen maisteri Kristoffer Ala-Ketola, SÍM, Reykjavik
  • Kuvataiteen maisteri Eeva-Riitta Eerola, Fabrikken, Kööpenhamina
  • Taiteen maisteri Julia Fidder, Arts Initiative Tokyo (AIT)
  • Taiteilija Juha Helminen, Tokyo Arts and Space
  • Taiteen maisteri Emilia Jansson ja työryhmä, Gildi SAAL, Tallinna
  • Tanssitaiteen maisteri Johanna Karlberg ja Swedish Asshole, Kanuti Gildi SAAL, Tallinna
  • Professori Timo Kelaranta, MJF, Lofootit
  • Kuvataiteen maisteri Reija Meriläinen, SÍM, Reykjavik
  • Kuvataiteen maisteri Priss Niinikoski, MORPHO, Antwerpen
  • Kirjailija Aki Ollikainen, Filba, Buenos Aires
  • Arkkitehti Joonas Parviainen ja Tuhmat, NART, Narva
  • Kirjailija Anja Portin, Filba, Buenos Aires
  • M.A. Sallamari Rantala-Bernatone, Triangle, New York
  • Kuvataiteen maisteri Harriina Räinä, Triangle  New York
  • Filosofian tohtori Marja Sakari, MJF, Lofootit
  • Taiteen maisteri Eliisa Suvanto ja taiteen tohtori Anna Jensen, NART, Narva
  • Kuvataiteilija Antti Turkko, Fabrikken, Kööpenhamina
  • Kuvataiteen maisteri Timo Viialainen, MJF, Lofootit

Näköaloja omaan menneisyyteen

Vaaleahiuksinen nainen nojaa seinään ja katsoo kameraan. Seinällä eri värisiä ja eri kokoisia maalauksia.
Kajaanista kotoisin oleva Toivanen on asunut Belgiassa viimeiset kuusi vuotta.

Suomalainen kulttuurihistoria on toistuva teema Meri Toivasen maalauksissa. Niissä hän uudelleen tulkitsee sota-ajan jälkeisistä elokuvista poimimaansa kuva-aineistoa pelimaailmasta löytämiensä vertauskuvien välityksellä.

Kajaanista kotoisin oleva kuvataiteilija on asunut Belgiassa viimeiset kuusi vuotta. Toivanen kokee, että välimatka on vain lisännyt hänen mielenkiintoaan omaa kotimaataan kohtaan.

”Uusi konteksti sai minut kiinnostumaan oma perheen historiasta ja Suomen kulttuurihistoriasta elokuvan kautta. Molemmilla on yhteyksiä talvisotaan liittyvään uhkaan ja epävarmuuden aikaan, joka on Ukrainassa käytävän sodan takia taas läsnä”, hän kertoo.

27-vuotias Toivanen valmistui kaksi vuotta sitten maalaustaiteen maisteriksi Antwerpenin Taideakatemiasta, jossa myös Albert Edelfelt opiskeli 1800-luvun loppupuolella historiamaalausta valtiolta saamansa stipendin turvin.

Valmistuttuaan Toivaselle tarjottiin taideakatemiasta piirustuksen opettajan paikkaa, ja hän aloitti osa-aikatyöt heti seuraavana syksynä. Samaan aikaan Toivanen on käynnistänyt uraansa kuvataiteilijana.

Toistaiseksi mahdollisuuksia on tarjoutunut kiitettävästi ja Toivanen on osallistunut duo- ja ryhmänäyttelyihin Luxemburgissa, Belgiassa, Suomessa ja Tanskassa. Hän kuitenkin tunnistaa taiteilijauran alkuvaiheeseen liittyvät haasteet.

”Monen nuoren taiteilijan suurin pelko on tyhjyys valmistumisen jälkeen. Minulla oli aika hyvin jatkumoa – sain luotua kontakteja opiskeluaikana ja pääsin rakentamaan näyttelytoimintaa. Alku tuntui aika helpolta, mutta onhan siinä omat haasteensa, kun ulkopuolisena yrittää löytää omaa paikkaansa uudessa kaupungissa”, Toivanen toteaa.

Residenssi vie uralla eteenpäin

Ainakin toistaiseksi Toivanen aikoo jatkaa työskentelyään Antwerpenista käsin. Kaupungin taidetarjonta on hänen mukaansa monipuolinen ja taiteen tutkintoa pidetään arvossa.

Ensi vuoden alussa Toivanen ottaa urapolullaan seuraavan askeleen, kun hän aloittaa Antwerpenissa sijaitsevassa MORPHO-residenssissä viisi kuukautta kestävän työskentelyjakson Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana.

Jakson aikana Toivanen aikoo työstää Let the Sleeping Dogs Lie -nimistä projektia, jossa hän pohtii vallan käsitettä vertauskuvien ja symboliikan kautta. Residenssin päätteeksi Toivasen on tarkoitus pitää uransa ensimmäinen yksityisnäyttely.

Nainen ateljeessaan maalaamassa taulua lattialla. Seinällä on eri värisiä maalauksia.
Toivanen sai luotua kontakteja jo opiskeluaikana ja pääsi rakentamaan näyttelytoimintaa jo uransa alkuvaiheessa..

Omaan työskentelyyn syventymisen lisäksi Toivanen odottaa residenssiltä kohtaamisia paikallisten ja kansainvälisten taiteilijoiden sekä kuraattorien kanssa ja residenssiohjelmaan kuuluvia museo- ja galleriavierailuja.

”Opiskelu oli ihanaa ja sosiaalista aikaa. Olen haaveillut, että jossain vaiheessa pääsisin takaisin ympäristöön, jossa olisi enemmän yhteisöllisyyttä. On huippujuttu, että saan taas kuulla muiden ääntä ja seurata toisten luovaa prosessia. Jo uusi ympäristö herättää varmasti uusia ideoita”, hän toteaa.

Lopputulos yllättää

Eri värisiä ja kokoisia tauluja seinällä.

Residenssiaikana Toivanen aikoo myös syventää työskentelytekniikoitaan. Hän ei käytä maalaustelinettä, vaan työskentelee useimmiten lattialla ja pyrkii saamaan maalauksen valmiiksi yhdeltä istumalta.

Toivasen käyttämien maalien koostumus on usein juokseva, mikä saa ne liikkumaan ja leviämään maalauksen pinnalla. Siksi lopputulosta on vaikea täysin hallita.

”Maalauksessa on oikeus myös epäonnistua, eikä minulla ole kiintymystä lopputulokseen. Maalaus on yhdessä kerroksessa ja jos en ole tyytyväinen, minulla on vapaus pyyhkiä kaikki pois ja aloittaa alusta. Maalaus ei aina onnistu ja sekin on kiinnostavaa”, toteaa Toivanen.

Öljymaalien lisäksi Toivanen käyttää itse valmistamiaan pastelliliituja, mustetta, guassimaaleja sekä vesivärejä. Residenssijakson aikana hän aikoo maalausten lisäksi työstää myös esittäviä veistoksia.

Keramiikka on Toivaselle uusi tuttavuus, jonka ominaisuuksiin hän on perehtynyt kesäisin kotonaan Kajaanissa. Toivasen mukaan yksi vaikeimmista asioista on tietää, koska tekeillä oleva työ on valmis.

”Koulussa vaaditaan paljon töitä nopealla tahdilla. Valmistumisen jälkeen minulla on ollut oma rauha ja tila työskennellä, enkä ole kokenut painetta saada töitä valmiiksi tietyn ajan sisällä. Nyt minulla on vapaus keskittyä prosessiin ja hetkeen, se on tärkeintä.”

Yhteisen tulevaisuuden äärellä

Yksin työskentely on Jarkko Partasen kauhukuva. Teini-iässä tanssin pariin tiensä löytänyt Partanen ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa haluavansa työskennellä nimenomaan muiden kanssa.

Hän opiskeli tanssitaiteen kandidaatiksi Lontoossa, ja myöhemmin taiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Nopeasti Partanen myös oivalsi, että mieluummin tekee esityksiä kuin esiintyy niissä. Niinpä hänestä tuli koreografi.

”Oli todella vapauttavaa tajuta, että minun ei tarvitse olla tanssija. Toisaalta minulla ole koreografina mitään yhtä praktiikkaa, jota kehittäisin teoksesta toiseen. Jos minun pitäisi yksin miettiä, mitä seuraavaksi teen, urani olisi loppunut jo kauan sitten”, Partanen toteaa.

Vaikeudet opettavat

Kahdeksan vuotta sitten Partanen oli mukana perustamassa Wauhaus-kollektiivia neljän muun taiteilijan kanssa. Työryhmä oli jo aikaisemmin työskennellyt yhdessä eri kokoonpanoissa ja huomannut, ettei teosten nimeäminen ohjaajan tai koreografin mukaan vastannut heidän työskentelytapaansa.

Sitoutumalla yhteiseen taiteelliseen tulevaisuuteen ja sen kehittämiseen Wauhaus pyrkii luomaan toiminnalleen rakenteita, jotka tukevat pitkäjänteistä ja monialaista työskentelyä taiteen parissa. Se tarkoittaa esimerkiksi yhteistyökumppanuuksien sekä kansainvälisten suhteiden rakentamista ja yhteisten toimintatapojen kehittämistä.

Ryhmässä työskentely ei Partasen mukaan ole aina kitkatonta, eikä kaikki mene suunnitelmien mukaan. Yhteistä taivalta jatketaan siitä huolimatta.

Mies istuu seinään nojaten, vasemmalla viherkasvi, oikealla juliste
Yhdessä tekemisen rikkaus on Partasen mukaan siinä, ettei kukaan täysin tiedä, millainen lopputulos tulee olemaan. Kuva: Laura Iisalo

”Taide on hankalaa ja esitysten tekeminen on helvetin vaikeaa, eikä siitä koskaan tule helpompaa. Omista ideoista tulee kuitenkin paljon parempia, kun niitä on tongittu, kritisoitu, rakennettu, haastettu ja purettu yhdessä eri näkökulmista. Lopulta päädytään johonkin, mitä kukaan meistä ei olisi voinut alussa kuvitella. Se on yhdessä työskentelyn kauneus”, Partanen toteaa.

Kansainvälisyys on välttämättömyys

Wauhaus työskentelee Helsingistä käsin, mutta esittää teoksiaan kansainvälisesti. Esimerkiksi Fluids-esitys sai ensi-iltansa Tallinnassa kuusi vuotta sitten, ja sitä esitetään eri maissa edelleen. Kansainvälisyys on Partasen mukaan alalla jopa välttämättömyys.

”Produktiot ovat taiteellisesti ja tuotannollisesti monivuotisia prosesseja. Teosten elinkaaren kannalta tuntuu täysin kestämättömältä esittää niitä vain Suomessa, jossa esitysmahdollisuudet ja -kontekstit ovat rajallisia”, hän toteaa.

Wauhausin produktioille on ominaista, että niiden teemat, kokoonpanot, mittasuhteet ja toteutustavat vaihtelevat. Kollektiivin tuotantoja on esitetty niin Kansallisteatterin isolla näyttämöllä kuin Helsinki Biennaalissa ja pienissä Black Box -teattereissa.

Yhteistä teoksille on niiden vahva audiovisuaalinen ja tilallinen ajattelu. Esiintyjien roolia ja paikkaa näyttämöllä on yhdessä kyseenalaistettu, ja Partanen on luonut koreografioita paitsi tanssijoille myös robottikoiralle ja kaivinkoneille.

”Vaikka olemme kollektiivi, ihmisillä on eri ammatinkuvat, koulutustaustat, ja perspektiivit. Olemme oppineet, että on meidän vahvuutemme, että teemme erilaisia juttuja. Kun innostumme jostain ideasta, meillä on tapana syväsukeltaa sisälle teemaan ja yhtäkkiä olenkin koreografioimassa kaivinkoneita Vuosaaren huipulla”, hän toteaa.

Residenssi konkretisoi ideat

Ryhmä ihmisiä studiossa, tausta on sininen.
Wauhaus-kollektiivi valmistelee tulevaa tuotantoaan residenssissä Tallinnassa. Kuva: Sofia Okkonen

Elokuussa Wauhausin työryhmä lähtee Tallinnassa sijaitsevaan Kanuti Gildi Saal -residenssiin kahdeksi viikoksi Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana. Partasen lisäksi Tallinnaan matkaavat ohjaaja Juni Klein, äänisuunnittelija Jussi Matikainen ja skenografi Laura Haapakangas sekä seitsemän Wauhausin ulkopuolista suunnittelijaa ja esiintyjää.

Kanuti Gildi Saal on työryhmälle entuudestaan tuttu, sillä he työskentelivät residenssissä myös kymmenen vuotta sitten. Silloin lopputuotoksena syntyi Dirty Dancing -esitys, jota Partanen pitää Wauhausin alkulaukauksena. Tällä kertaa tarkoituksena on työstää joulukuussa Pannuhuoneessa ensi-iltansa saavaa Renaissance-teosta.

Kyseessä on helsinkiläisen Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa yhteistuotantona toteutettava, viiden esiintyjän produktio, joka tutkii uudellenlumoutumisen ja muodonmuutoksen tematiikkoja ruumiillisuuden keinoin. Toistaiseksi teos on suunnitteluvaiheessa ja residenssijakso aloittaa pidemmän harjoituskauden, mikä mahdollistaa alustavien ideoiden viemisen työpöydältä näyttämölle ja uppoutumisen tulevan teoksen maailmaan.

Teos voi edetä vielä moneen suuntaan, eikä kukaan täysin tiedä, millainen lopputuotos tulee olemaan. Se on Partasen mukaan yhdessä työskentelyn rikkaus.

”Yhdessä tekeminen tuo monipuolista perspektiiviä, mikä on samaan aikaan tärkeää ja nautinnollista myös omalle taiteilijuudelle.”

Mustavalkoinen menestystarina

Esikoiskirjailija Ivanda Jansonen tie sarjakuvan pariin on ollut täynnä sattumuksia.

Jansone tunsi vetoa taiteen tekemiseen jo lapsesta lähtien, mutta taiteilijuuteen liittyvä epävarmuus vieroksutti. Jansone päätti opiskella graafista suunnittelua ja muotoilua järkisyistä, mutta ajatus taiteen tekemisestä ei jättänyt häntä rauhaan.

Vuonna 2018 Jansone päätyi puolivahingossa Aalto-yliopiston avoimen yliopiston sarjakuvakurssille, jonka opettajana toimi pitkän linjan taiteilija Matti Hagelberg. Kokemus avasi Jansonelle näkymät sarjakuvataiteen maailmaan ja johdatti tämän taas piirtämisen pariin.

Sitten iski pandemia ja Jansone irtisanottiin graafisen suunnittelijan työstään.

”Potkut musersivat egoni ja kaikki pysähtyi. Kuulin oman ääneni ensimmäistä kertaa ja ymmärsin, kuka olen ja mitä haluan. Sarjakuva oli siinä hetkessä ainoa asia, mikä minua kiinnosti. Päätin keskittyä taiteen tekemiseen ja katsoa mihin polku minut vie”, hän kertoo.

Esikoisteos lumosi

Jansonen viime vuonna julkaistu esikoiskirja, Mustavalkoinen mestariteos, sai innostuneen vastaanoton. Viimeistään toimittaja Harri Römpötin ylistävä arvio Helsingin Sanomissa nosti sarjakuvateoksen koko kansan tietoisuuteen ja kirjaston varatuimpien kirjojen joukkoon. Se tuli Jansonelle täytenä yllätyksenä.

Taideteoksia ja kyniä pöydällä

”Teos oli minulle hyvin henkilökohtainen. Se oli oman itseni, taiteen ja uusien tekniikoiden tutkimista, enkä siksi odottanut tai edes miettinyt arvostelua. Palaute tuntui kyllä kivalta ja sain sen myötä itsevarmuutta omaan tekemiseen ja uskoa siihen, että olen oikealla tiellä”, hän toteaa.

Jansone leikkii kuvituksissaan todellisuuden eri tasoilla ja havainnoilla, mikä luo niihin surrealistisen tunnelman. Pelkkien kuvien varaan rakentuvat, sanattomat sarjakuvat ovat Jansonen suosikkeja. Hän jättää tarinan mielellään avoimeksi ja antaa lukijan osallistua sen kerrontaan.

”Sarjakuvien työstäminen vaatii paljon suunnittelua ja pidän suunnittelusta. On kiinnostavaa rakentaa tarinan ympäristö ja tunnelma tyhjästä. Minua kiinnostaa myös aika. Jos yksittäinen kuva, maalaus tai valokuva on pysähtynyt hetki, niin sarjakuvassa hetki on jatkuva”, Jansone sanoo.

Työskentely Narvassa palautti lapsuuteen

Latviasta Suomeen vuonna 2008 muuttaneen Jansonen seuraava sarjakuvateos käsittelee silloisessa Neuvostoliitossa vietettyyn lapsuuteen liittyviä muistoja ja salaisuuksia.

Vanhat neuvostoaikaiset esineet kuten vinyylisoitin, paperimassasta tehdyt eläinnaamiot, oranssi maitokannu, vanha herätyskello ja neuvostoaikainen Cheburashka-lelu taipuvat Jansonen käsissä kuviksi ja tarinoiksi.

Viime syksynä Jansone työsti uutta projektiaan Virossa, Narvassa, jossa hän vietti kaksi kuukautta NART-residenssissä Kulttuurirahaston tukemana. Lähellä Venäjän rajaa sijaitsevan kaupungin pysähtynyt tunnelma soveltui hyvin työn alla olevan teoksen teemaan.

Jansone odotti residenssiaikana esikoistaan, mikä osaltaan palautti mieleen omia lapsuusajan muistoja.

”Narvassa viettämäni aika oli tosi tunteikas. Vetäydyin sisäänpäin, koska halusin olla paljon yksin. Oli ihmeellistä päästä syvälle menneisyyteen ja elää uudestaan lapsuuteni muistoja. Kävellessäni iltaisin vanhassa, hiljaisessa talossa tuntui, kuin olisin osa elokuvaa”, Jansone kertoo.

Sarjakuvan uudet muodot

Mustavalkoinen surrealistinen piirustus käsistä
Jansone leikkii kuvituksissaan todellisuuden eri tasoilla ja havainnoilla, mikä luo niihin surrealistisen tunnelman.

Jansone on tällä hetkellä vanhempainvapaalla, mutta uudet taiteeseen ja sarjakuvaan liittyvät ideat muhivat jo mielessä. Lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ainakin NART-residenssissä aloitetun kirjan loppuunsaattaminen ja Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi valmistuminen.

Taidegrafiikan työstäminen syväpainotekniikalla on Jansonelle luonteva jatkumo, joka tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa sarjakuvaa suuremmassa koossa, ja tuoda kirjojen sivuilta tutut maailmat uusiin ympäristöihin.

”Suomessa on tosi paljon hyvä sarjakuvan tekijöitä ja taiteilijoita, mutta ihmettelen, miksi sarjakuva jää alakulttuuritasolle, eikä teoksia meinaa löytää edes kirjakaupoista. Toisaalta sarjakuva voi olla muutakin kuin kirja. Haluaisin, että kiinnostus sarjakuvaan voisi alkaa galleriasta”, hän sanoo.

Sarjakuvataiteilija Ivanda Jansone sai residenssiapurahan vuonna 2023. Hän työskenteli kaksi kuukautta NART-residenssissä Virossa syksyllä 2023.

Suomalaisen nykytaiteen kansainvälinen ääni

Levysoittimesta kajahtava sopraano täyttää tilan. Ääni on sekoitus ristiriitaista itsetutkiskelua sekä haudanryöstäjän teon oikeutusta, katumusta ja häpeää. Kyse on Confession Piece for Voice -ääniteoksesta, jonka taiteilija Jonna Kina toteutti yhdessä säveltäjä Lauri Supposen kanssa vuonna 2021. Teos oli esillä Helsinki Contemporary -galleriassa, ja se löytyy nykytaiteen museo Kiasman kokoelmista.

Ääni on ollut Kinalle aisteista tärkein lapsuudesta lähtien. Hän pohtii teoksiaan äänen kautta silloinkin, kun ne ovat hiljaisia.

”Äänen taipumus vaikuttaa suoraan tunnerekisteriin on usein lopulta moniaistinen kokonaisuus. Siksi se on luonteva tekijä myös kuvataiteessa, missä hiljaisuus on tyypillinen tilan ominaisuus. Minua kiehtoo, miten ääni voi toimia tunnepuolen, intuitiivisen ja käsitteellisen, irrationaalisenkin rajapinnoilla”, Kina toteaa.

Uusien maailmojen tulkitsija

Nainen värikkäässä villapaidassa istuu puisten tikkaiden päällä.

Kina sanoo olevansa omimmillaan uuden äärellä. Taiteilijana hän havainnoi ympäristöään ja luo tulkintojensa pohjalta uusia maailmoja. Äänen lisäksi Kina käyttää työssään liikkuvaa kuvaa, installaatiota, valokuvaa, veistosta ja kieltä. Kaikkea ei hänen mukaansa voi sanallistaa – jos voisi, taiteen tekeminen voisi muuttua tylsäksi.

Joskus teokset syntyvät pakottavasta tarpeesta. Mieleen saattaa jäädä kummittelemaan työstämistä vaativa asia. Näin kävi haudanryöstäjistä kertovan näyttelykokonaisuuden kohdalla.

Kaikki alkoi Mazzano Romanosta vuonna 2017. Kina oli italialaiskylässä taiteilijaresidenssissä, kun hän löysi paikallisesta arkeologisesta museosta faliskikulttuurille kuuluneen ruukun. Muinainen, haudasta ryöstetty esine lumosi taiteilijan, joka palasi katsomaan ja kuvaamaan ruukkua yhä uudestaan ja uudestaan.

Ruukku päätyi lopulta osaksi Red Impasto Jar -nimistä videoteosta. Kyseessä on liikkuva muotokuva teollisen moottorin päälle asetetusta ruukusta, joka pyöriessään paljastaa katsojalle koko hauraan olemuksensa.

”Ruukun tarinaa ei tunneta, mutta se oli tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Minun oli tehtävä siitä teos, jotta pääsin irti sen paulasta. Ruukku sai pohtimaan, onko oikeus esittää kulttuuria tai kieltä, jota ei tunne, tai onko museolla oikeus esittää esine, joka kuuluu toisen ihmisen muistolle”, Kina sanoo.

Liikkuvuus avaa uusia ovia

Viime syksynä Kina työskenteli kolme kuukautta Kööpenhaminassa sijaitsevassa Fabrikken-residenssissä Kulttuurirahaston avustuksella. Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa maisterin tutkinnon suorittanut Kina on opiskellut ja työskennellyt myös New Yorkissa ja Jerusalemissa.

Liikkuvuuden merkityksen ymmärtää hänen mukaansa vasta, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.

”Uusi ympäristö aktivoi aisteja ja synnyttää uusia ajatuksia eri tavalla kuin turvallinen kotiympäristö. Vasta matkustaessa ymmärtää, ettei tänne Suomeen kukaan tule ohikulkumatkalla. Joskus vasta jälkikäteen huomaa, mitä residenssissä sai aikaan ja mikä omassa työssä meni eteenpäin.”

Nainen värikkäässä villapaidassa nojaa valkoiseen seinään.

Kansainvälisten kontaktien luominen on Kinan mukaan yksi residenssityöskentelyn tärkeimmistä anneista. Kööpenhaminassa ollessaan hän tapasi kuraattori Nadim Sammamin, joka kutsui Kinan Berliiniin KW Institute for Contemporary Artissa tänä keväänä järjestettävään ryhmänäyttelyyn. Esillä on Kinan Secret Words and Related Stories -teos. Maaliskuussa taidekeskuksessa nähdään myös Kinan lukuperformanssi.

Kuraattorikohtaamisten lisäksi Kina pitää arvossa myös ajatustenvaihtoa kanssataiteilijoiden kanssa. Fabrikken-residenssissä ollessaan Kina sai mentorikseen paikallisen nykytaiteilijan, Joachim Koesterin.

”Toinen taiteilija ymmärtää prosessin eri vaiheet ja siihen liittyvät asiat kuten materiaalit ja muodot mikrokosmostasolla. Myös teknisten neuvojen vaihtaminen on hyödyllistä”, hän sanoo.

Taiteen merkitys on korostunut

Viime vuonna Kinan uraan ja henkilökohtaiseen elämään mahtui kolme kansainvälistä museonäyttelyä, gallerianäyttely ja äidiksi tuleminen. Kiireisen kauden jälkeen hänellä on meneillään tarkasteluvaihe, eräänlainen taiteellinen inventaario.

”Taiteilija ei ole kone. Haluan syventyä, hiljentyä ja edetä rauhallisesti, olla uuden äärellä. Joskus on tärkeää hukata itsensä, jotta voi yhtäkkiä löytää itsensä mielenkiintoisen asian parista ja antaa sen johtaa jonnekin”, Kina sanoo.

Myös vallitseva ilmapiiri on saanut Kinan pohtimaan omaa tekemistä sekä taiteen olemusta suhteessa muuhun maailmaan. Uhkakuvien täyttämässä maailmassa taiteen merkitys on hänen mukaansa erityisen korostunut.

”Haluan muistaa ajatella hyvää ja mennä asioiden äärelle, jotka koskettavat, ja joiden puoleen nykyisenlainen yhteiskunta ei kutsu. Taide on kanava, jonka kautta kaikenlaisia asioita on mahdollista käsitellä”, Kina toteaa.

Taiteilija Jonna Kina sai residenssiapurahan vuonna 2023. Hän työskenteli kolme kuukautta Fabrikken-residenssissä Tanskassa syksyllä 2023.

Viisitoista taiteilijaa maailmalle residenssiohjelman kautta

Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajeni vuodelle 2024 kolmella kohteella, kun mukaan saatiin Tallinnassa sijaitseva Kanuti Gildi SAAL, Antwerpenin MORPHO-residenssi sekä Islannin Reykjavikissa toimiva SÍM-residenssi. Ohjelman kymmenen residenssikohdetta sijaitsevat kahdeksassa eri maassa.

”Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelma on arvioitu pohjoismaisittain kiinnostavaksi ja haluamme vahvistaa ohjelmaa myös jatkossa. Suomen taide on historiallisesti rakentunut liikkuvuuden varaan, mutta erityisesti näinä aikoina on tärkeää, että taiteilijoilla on mahdollisuuksia kansainväliseen liikkuvuuteen ja verkostojen rakentamiseen”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.

Residenssiohjelman hakemusmäärät ovat koronan jälkeen olleet kasvussa. Vuonna 2021 hakemuksia saapui 127 ja viime vuonna 176. Tänä vuonna hakemusten määrä lähes tuplaantui viime vuoteen verrattuna, kun hakemuksia saapui ennätykselliset 324 kappaletta.

Viisitoista taiteilijaa residensseihin vuonna 2024

Residenssiohjelma mahdollistaa eri alojen taiteilijoille uusia kansainvälisiä vaikutteita ja verkostoja sekä uusia näkökulmia työskentelyyn. Tänä vuonna apuraha myönnettiin yhteensä 15 taiteilijalle.

”Residenssijakso tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden oman työskentelyn kehittämiseen, kansainväliseen verkottumiseen sekä omasta tutusta arjesta irrottautumiseen, ja usein residenssien vaikutukset omalle taiteilijauralle koetaan käänteentekeviksi. Uusissa kumppanuuksissa onkin kiinnitetty erityisesti huomiota taiteilijoiden saamaan työskentelyn tukeen”, residenssiohjelmasta vastaava erityisasiantuntija Johanna Ruohonen kuvailee.

Vasemmalla mustavalkoinen kuva naisesta veden äärellä, oikealla mies ruudullisessa paidassa lippalakki päässä
Miia Kettunen (vas.), kuva: Marko Junttila. Pavel Rotts, kuva: Marko Marin

Ensi vuonna Narvan NART-residenssiin matkustavat Miia Kettunen ja Pavel Rotts. Kettunen on monialainen kuvataiteilija, joka työskentelee ympäristö- ja yhteisötaiteen parissa. Tällä hetkellä hän tutkii teoksissaan ympäristötaiteen, biotaiteen, vaihtoehtoisten valokuvaustekniikoiden ja mediataiteen komponenttien käyttöä.

Vihreä taideteos, kuvassa näkyy vihreän eri sävyjä
A Room of Absence 2, öljy teräkselle, Tiina Pyykkinen, 2023. Kuva: Sampo Linkoneva, Serlachius museot

Pavel Rotts työskentelee eri tekniikoita käyttäen muun muassa käsitetaiteen, performanssin ja kuvanveiston parissa. Venäjältä kotoisin olevana inkerinsuomalaisena Rotts käyttää usein taustaansa teostensa lähtökohtana. Kun Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi, hän osallistui aktiivisesti sodanvastaiseen liikkeeseen ja oli myös mukana perustamassa NO PUTIN NO -hyväntekeväisyyskampanjaa, jolla tuettiin ukrainalaisia pakolaisia.

Tiina Pyykkinen on helsinkiläinen kuvataiteilija, jonka peilipintaisissa maalauksissa on usein läsnä muisti, aika ja ihmiskehon aistimukset. Hän lähtee New Yorkin Triangle-residenssiin työstämään uutta maalaussarjaansa. 

New Yorkiin matkustaa myös kuvataiteilija Panos Balomenos (kuva ylhäällä), joka yhdistää töissään akvarellimaalausta ja performanssia. Balomenos tutkii henkilökohtaisten kertomusten, historiallisten tapahtumien ja fiktion avulla valtasuhteisiin, seksuaalisuuteen ja politiikkaan liittyviä aiheita.

Vuonna 2023 residenssiapurahan saaneet taiteilijat:

  • Kuvataiteen maisteri Panos Balomenos, Triangle, New York
  • Tanssija Karolina Ginman ja työryhmä, Kanuti Gildi SAAL, Tallinna
  • Tait. maisteri Miia Kettunen, NART, Narva
  • Kuvataiteilija Aaro Murphy, Tokyo Arts and Space, Tokio
  • Tait. maisteri Elina Oikari, Fabrikken, Kööpenhamina
  • Koreografi Jarkko Partanen ja työryhmä, Kanuti Gilda SAAL, Tallinna
  • Kuvatait. maisteri Tiina Pyykkinen, Triangle, New York
  • Kulttuuritoimittaja Hannu Pöppönen, Filba, Buenos Aires
  • Fil. maisteri Arto Rintala, Filba, Buenos Aires
  • M.F.A. Pavel Rotts, NART, Narva
  • Arkkitehti Maijua Suomi ja taiteilija Patrik Söderlund, AIT, Tokio
  • Tait. maisteri Meri Toivanen, MORPHO, Antwerpen
  • Tait. maisteri Juha Vehmaanperä, SÍM, Reykjavik
  • M.F.A. Bogna Luiza Wisniewska, SÍM, Reykjavik
  • Kuvanveistäjä Man Yau, Fabrikken, Kööpenhamina

Taiteilijat Ki Nurmenniemi ja Tuomas A. Laitinen työskentelivät Tokyon Arts and Space -residenssissä vuonna 2022. Lue heistä kertova tuore artikkeli alta.

Lue artikkeli

Residenssijakso Japanissa avarsi taiteellista ajattelua

”Myriagon on pitkään ollut meille luova ja ilotteleva yhteinen juttu. Se on sallinut meidän kokeilla asioita, joita emme ehkä yksin olisi lähteneet tekemään”, Ki Nurmenniemi kertoo.

Kuraattorina, tutkijana ja kirjoittajana työskentelevä Ki Nurmenniemi sekä kuvataiteilija ja muusikko Tuomas A. Laitinen perustivat taiteellisen kollaboraation Myriagonin vuonna 2015.

Heidän mukaansa Myriagon valtava kaleidoskooppi, jonka projekteissa äänimaisemat sekä kuvalliset ja kirjalliset elementit yhdistyvät performansseiksi, installaatioiksi ja julkaisuiksi.

Taiteilijat päätyivät hakeutumaan residenssiin, sillä he halusivat syventyä tutkimaan tarkemmin, mitä kaikkea Myriagon on. He työskentelivät loppuvuodesta 2022 Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelman kautta Tokyo Arts and Space -residenssissä Tokiossa kahden kuukauden ajan.

Japani valikoitui kohteeksi osittain siksi, että Laitisella oli sinne jo ennestään kontakteja, mutta ennen kaikkea siitä syystä, että molempia taiteilijoita kiehtoo japanilainen estetiikka, filosofia ja erityisesti tilakäsitys.

Tokiossa ollessaan he tutkivat tilaa käymällä temppeleissä sekä kävelemällä suurkaupungin kaduilla.

”Meille oli tosi tärkeää saada kehollinen kokemus tilassa, jossa on koko ajan jotain uutta. Halusimme havainnoida sitä, miten päivittäinen elämä järjestäytyy suurkaupungissa”, Laitinen kertoo.

”Kävelimme Japanissa keskimäärin yli kymmenen kilometriä päivässä, eikä se ole meille tavanomaista”, Nurmenniemi jatkaa.

Lukuisia yhteistyöprojekteja

Residenssiaikana syntyi useita kestäviä yhteyksiä, joiden taiteilijat uskovat jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.

Laitisella on meneillään mustekaloihin liittyvä projekti, ja hän on lähiaikoina menossa Okinawaan, missä hän tekee yhteistyötä japanilaisen tiedeinstituutin Okinawa Institute of Science and Technologyn kanssa, joka tutkii mustekalojen aivoja.

Lasinen taideteos valkoisella pöydällä, taustalla harmaa seinä
Taiteilijat päätyivät Tokiossa myös puhaltamaan lasia. Kuvassa Tuomas A. Laitisen teos vuodelta 2022, Sensory Adaptation Device #1.

Nurmenniemi puolestaan tutustui residenssiaikana japanilaiseen kuraattoriin, jonka hän esitteli norjalaiselle kollegalleen. Näin uudet kontaktit limittyvät ja risteävät aikaisemmin eri puolilla maailmaa luotuihin yhteyksiin.

”Kutsun sitä seitittämiseksi. Myös monet aikaisemmat kontaktini Aasiassa ovat jo tavanneet uusia japanilaisia yhteyksiäni”, hän kertoo.

Japanissa Laitinen ja Nurmenniemi pitivät mielensä avoimena ja jättivät tilaa spontaaneille tapahtumille. He matkustivat paljon myös Tokion ulkopuolella.

”Emme olisi etukäteen voineet aavistaa, että päädymme puhaltamaan lasia Tokiossa tai ponitilalle Naganon alueella”, Nurmenniemi kertoo.

Lasiteos päätyi osaksi Laitisen Ars Fennica -teosta ja ponitilalla Nurmenniemi tutustui paikallisiin kulttuuritoimijoihin, jotka olivat perustamassa residenssiä. Nurmenniemi on nyt projektissa mukana konsulttina, sillä hän on tutkinut residenssitoimintaa kestävyysnäkökulmasta.

Moniulotteisia vaikutuksia

Taiteilijat kertovat, että TOKASissa vietetty aika oli heidän taiteelleen käänteentekevä kokemus, ja he uskovat sen vaikutusten säteilevän pitkälle tulevaisuuteen.

”Työskentelemme molemmat niin, että teoksiimme tulee osia eri matkoilta vaikutteina, reseptin osina. Japanista jäi useita reseptin osia, jotka sekoittuvat sitten muihin ideoihin ja synnyttävät jotain uutta”, Laitinen kertoo.

Nurmenniemi sanoo, että hänessä lähti liikkeelle suuria filosofisia pohdiskeluja. Matkan jälkeen hän kertoo ahmineensa 1100-luvun japanilaisten naisrunoilijoiden tekstejä.

”Uskon saavani niistä valtavasti vaikutteita omaan kirjalliseen työhöni, ja se tulee varmasti näkymään myös Myriagonin tulevissa teoksissa.”

”Minulle jäi valtava nälkä päästä takaisin Japaniin ja sukeltaa syvemmin siihen kulttuuriin. Kokemus jätti myös vahvan toiveen vastavuoroisuudesta, niin että sieltäpäin virtaisi vaikutteita myös Suomeen”, hän jatkaa.

Maailman avartumista

Residenssiasiantuntija Irmeli Kokko on hiljattain arvioinut Kulttuurirahaston laajentuneen residenssiohjelman.

Arviointia varten Kokko haastatteli taiteilijoita siitä näkökulmasta, mitä sellaista arvoa residenssit voivat tuottaa, jota työskentelyapuraha ei tarjoa. Taiteilijoiden kokemukset olivat pitkälti samansuuntaisia kuin Nurmenniemi ja Laitinen kuvaavat.

”Työskentelyjaksoja länsimaiden ulkopuolella kuvattiin maailmankuvaa avartavina ja ennakkokäsityksiä purkavina. Nämä kokemukset vaikuttivat omaan taiteeseen ja auttoivat suhteellistamaan taidekäsityksiä ja lisäämään kulttuurisen moninaisuuden arvostusta.”

Haastattelujen perusteella residenssityöskentely oli synnyttänyt kestäviä yhteyksiä, joiden vaikutukset säteilevät kotimaiseen taidekenttään.

”Tulokset eivät välttämättä näy heti, vaan ne saattavat tulla ulos vasta pidemmän ajan kuluttua taideteoksina tai kansainvälisinä yhteistyöprojekteina.”

Kokon mukaan Kulttuurirahaston residenssiohjelman kehittämisessä on ollut globaali näkökulma, mikä erottaa sen muista pohjoismaisista ohjelmista.

Suurin osa Pohjoismaiden kansainvälisistä residenssiohjelmista suuntautuu Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan. Kulttuurirahaston ohjelma on laajentunut niiden lisäksi Aasiaan, Etelä-Amerikkaan ja Australiaan, ja Euroopan sisällä esimerkiksi Viroon ja Islantiin.

”Ohjelman globaali laajuus on hieno ja pohjoismaisessa mittakaavassa poikkeuksellinen.”

Kulttuurirahaston residenssiohjelmasta tekee erityisen myös sen perusteellinen valmistelutyö.

”Residensseissä on käyty paikan päällä, jolloin Kulttuurirahasto voi taata, että taiteilijat saavat tukea ja henkilökohtaista mentorointia.”

Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajenee

Kulttuurirahaston residenssiohjelma on toiminut nykymuodossaan vuodesta 2017 alkaen. Vuodelle 2024 tarjotaan residenssipaikkoja yhdeksässä kohteessa eri puolilla maailmaa. Näistä yksi on tarkoitettu erityisesti kirjailijoille ja yksi näyttämötaiteen työryhmille, ja loput seitsemän kohdetta ovat auki kuvataiteen ja eri alojen taiteilijoille, osa myös työpareille. Kumppanina ohjelman suunnittelussa toimii HIAP – Helsinki International Artist Programme.

Kolme uutta residenssiä Euroopan alueelle

Residenssiohjelmaan aukeaa ensimmäistä kertaa viiden kuukauden pituinen residenssi, Morphossa, Belgian Antwerpenissä. Morphossa belgialaiset ja kansainväliset taiteilijat saavat pitkäkestoista kuratoraalista ja käytännön tukea taiteellisen työskentelynsä tai projektinsa kehittämiselle.

”Residenssi Morphossa on hieno mahdollisuus suomalaisille taiteilijoille, koska sen sijainti kahden monipuolisen kulttuurialueen, Belgian ja Alankomaiden, rajalla luo yhteydet molempiin. Alueella on valtava määrä erilaisia nykytaideorganisaatioita, jotka toimivat myös kansainvälisesti”, Suomen Benelux-instituutin johtaja Laura Boxberg kuvailee.

Toinen uusi kuvataidepainotteinen kohde, Sím-residenssi Islannin Reykjavikissa panostaa kuratoriaaliseen tukeen. Residenssi on Islannin taiteilijaseuran (SÍM) ylläpitämä taiteilijaresidenssi, joka vastaanottaa vuosittain yli 200 taiteilijaa eri puolilta maailmaa. Erityisesti Kulttuurirahaston apurahansaajia varten luotu mentorointiohjelma tarjoaa jokaiselle residenssitaiteilijalle yksilöllistä tukea paikalliselta kuraattorilta/mentorilta.

Näiden lisäksi avataan uusi kohde näyttämötaiteen työryhmille Tallinnaan, yhteistyössä Kanuti Gildi Saalin kanssa. Pääosin freelance-taiteilijoiden perustama Kanuti Gildi Saal on Tallinnan vanhan kaupungin sydämessä sijaitseva nykytaiteen keskus, joka järjestää festivaaleja ja residenssejä. Residenssiin voi hakea 2−6 hengen työryhmällä 2−3 viikon residenssijaksolle.

”On mahtavaa, että residenssiohjelma toimii jälleen poikkeusvuosien jälkeen täydessä laajuudessaan, ja voimme tarjota taiteilijoille uusia, kiinnostavia kohteita. Ohjelman kautta on järjestetty jo noin 75 residenssiä, joiden seuraukset näkyvät monin tavoin taiteilijoiden työskentelyssä”, erityisasiantuntija Johanna Ruohonen iloitsee.

”Tarkoituksena on jatkaa ohjelman kehittämistä, ja uusien kohteiden avaamisen mahdollistamiseksi joistakin kohteista joudutaan myös luopumaan. Tähän vuoteen päättyi yhteistyö korealaisen SeMA Nanjin kanssa, joka oli ensimmäisiä ohjelmassa avattuja kohteita”, Ruohonen kertoo.

Vuodelle 2024 haettavana olevat residenssit

Elokuun 2023 haussa seuraavalle vuodelle haettavana ovat seuraavat kohteet:

  • AIT, Tokio, Japani, kuvataide/muut alat
  • Fabrikken, Kööpenhamina, Tanska, kuvataide/muut alat
  • Filba, Buenos Aires, Argentiina, kirjallisuus
  • Kanuti Gildi SAAL, Tallinna, Viro, näyttämötaide/muut alat
  • Morpho, Antwerpen, Belgia, kuvataide/muut alat
  • NART, Narva, Viro, kuvataide/muut alat
  • SÍM, Reykjavik, Islanti, kuvataide/muut alat
  • TOKAS, Tokio, Japani, kuvataide/muut alat
  • Triangle, New York, Yhdysvallat, kuvataide/muut alat

Kolmen kuukauden residenssien työskentelyapurahan suuruus on yhteensä 7 500 euroa/henkilö ja viiden kuukauden residenssien (Morpho) 12 500 euroa/henkilö. Lyhytkestoisissa residensseissä (Kanuti Gildi Saal) apurahan suuruus on 650 euroa/viikko/henkilö.

Matka-apurahan suuruus riippuu valitusta matkustusmuodosta. Lentäen tehtäviin matkoihin apuraha on 500 euroa Euroopan kohteisiin ja 1000 euroa muihin kohteisiin. Ilmastoystävällisempään matkustamistapaan kannustamiseksi raide- ja lauttaliikenteellä saavutettaviin kohteisiin myönnetään korotettu matka-apuraha, jos matka tehdään lentämättä julkisten kulkuneuvojen avulla. Virossa tapahtuvan residenssin kohdalla matka-apuraha on enintään 300 euroa matkustustavasta riippumatta.

Kulttuurirahaston elokuun hakuaika on 10.–31.8.2023. Haku sulkeutuu kello 16 viimeisenä hakupäivänä. Katso tarkat hakuohjeet tästä linkistä.

Apurahat ulkomaisiin residensseihin kahdeksalle taiteilijalle

Kulttuurirahaston residenssiohjelmassa on tällä hetkellä kahdeksan kohdetta seitsemässä maassa, mutta koronapandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi kaikkiin kohteisiin ei ole voitu valita uusia apurahansaajia.

New Yorkin Triangle-residenssiin Kulttuurirahasto on lähettänyt kuvataiteilijoita vuodesta 2019 lähtien. Vuonna 2023 residenssissä työskentelevät Sari Palosaari, jonka residenssi on siirtynyt vuodelta 2020, sekä tämän syksyn haussa valittu Sauli Sirviö.

Vaaleahiuksinen nainen harmaassa hupparissa, selfie-kuva

Kuvataiteilija Liinu Grönlund.

”Työskentelyni residenssin aikana painottuu kenttätyöskentelyyn, jossa tallennetaan infrastruktuurin rappeutumista, kadonneiden lokaatioiden sekä tilojen synnyttämiä haamuja. Kerään kaupungin reunamilta hylättyä materiaalia ja muodostan niistä veistoksia, jotka dokumentoidaan tulevaa julkaisua varten”, Sirviö kertoo.

Kuvataiteilija Liinu Grönlund lähtee Tanskaan Fabrikkenin residenssiin tarkoituksenaan rauhoittua ja keskittyä pohtimaan omaa tekemistään ja työskentelyään.

Tummahiuksinen, silmälasipäinen nainen hymyilee kameralle

Kirjallisuuden kääntäjä Anna-Leea Häkli. Kuva: Anna Lannemo

”Residenssikauden aikana aion katsoa uusin silmin aikaisempia luonnontieteilijöiden kanssa kuvaamiani materiaaleja ja kuvata lisää Tanskan luonnossa kehittäen uutta esseemäistä teosta. Teen mahdollisesti yhteistyötä paikallisten tutkijoiden kanssa, erityisesti minua kiinnostaa tutustua Vaddenseen vuorovesirantoihin”, Grönlund toteaa innoissaan.

Fabrikkeniin lähtee myös kuvataiteilija Jonna Kina, ja NART-residenssiin Viron Narvaan puolestaan sarjakuvataiteilija Ivande Jansone sekä valokuvataiteilija Saara Tuominen. Etelä-Korean Soulissa sijaitsevaan SeMA Nanji -residenssiin paikan sai kuvataiteilija Felicia Honkasalo ja Tokyo Arts and Space -residenssiin elokuvantekijä ja valokuvataiteilija Marko Vuorinen.

Tällä erää kaukaisimpaan residenssiin matkustaa kirjallisuuden kääntäjä Anna-Leea Häkli, joka lähtee Argentiinaan kääntämään keväällä 2024 julkaistavaa argentiinalaista Buenos Airesiin sijoittuvaa romaania.

”Residenssijakson aikana aion lukea mahdollisimman paljon argentiinalaista nykykirjallisuutta ja toivon myös tapaavani paikallisia kirjailijoita. Minua kiinnostavat Buenos Airesin värikäs historia ja paikallinen puhekieli, joka on vahvasti esillä myös suomennettavassa teoksessa.”

Residenssiohjelman taiteilijat valitaan kaksivaiheissa arvioinnissa, jossa vastaanottava kohde tekee lopullisen valinnan Kulttuurirahaston esivalinnan perusteella. Ohjelmaa kehitetään yhteistyössä HIAP:in (Helsinki International Artist Programme) kanssa.

 

Työskentelyapuraha Kulttuurirahaston residensseissä on 7 000 euroa kolmen kuukauden jaksolta. Lisäksi myönnetään matka-apuraha, jonka suuruus on 500–1 000 euroa. Kulttuurirahasto kannustaa residenssiin lähteviä taiteilijoita valitsemaan mahdollisimman ilmastoystävällisiä matkustusvälineitä.

Ääni antaa kokemuksen ihmisyydestä

Ihmisen suhde toiseen, tuttuus ja vieraus, paikallisuus ja arkikulttuuri ovat teemoja, joista syntyy Jaakko Aution hyppysissä kokemuksellisia ääni-installaatioita. Hän haluaa tuoda taiteensa ihmisten keskuuteen, sinne mistä se on lähtöisinkin.

Autio vietti suuren osan lapsuuttaan Afrikassa, Senegalissa, jonne hänen perheensä muutti vanhempien työn perässä. Siellä hän ymmärsi, mitä paikallinen sanonta, ”minä olen, koska sinä olet”, konkreettisesti tarkoittaa.

– Senegalissa kaikki aukeaa keskinäisten suhteiden kautta ja yksityisyyden käsite poikkeaa länsimaisesta. Sain tutustua paikalliseen musiikkiin ja vuosisatojen aikana jalostuneeseen kulttuuriin, joka tuo ihmiset yhteen. Todistin sitä, kuinka tärkeää on heittäytyä ja paljastua, hän sanoo.

Koko perhe muutti Ylivieskaan, kun Autio oli 11-vuotias, mutta hänen oli vaikea sopeutua. Autio ei ollut koskaan käyttänyt sukkia, eikä kammannut hiuksiaan. Suomea hän puhui ranskalaisittain ääntäen. Nyt Autio kokee, että tuosta vieraudentunteesta on tullut pääoma, jota hän hyödyntää taiteessaan.

– Jos on 11-vuotiaana muuttanut Senegalista Ylivieskaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, miten löytää merkityksellisen elämän. Kohtalo paiskasi minut kahden maan kansalaisuuteen, ja sen ansiosta minun on helppo löytää paikkani ulkomailla. Olen oppinut erottamaan milloin pelko on omaa pelkoa, milloin kannattaa heittäytyä ja milloin ei, hän sanoo.

Taiteen tekijä ja sosiaaliantropologi

Äänitaiteilija Jaakko Autio

Autio työskenteli teatterialalla ennen kuin ryhtyi tekemään taidetta omaehtoisesti. Äänitaiteilijana hän kokee olevansa tarinankertoja tai koollekutsuja. Autio tuo harvoin itseään esille, vaan antaa mieluummin muiden äänten kuulua teoksissaan.

– Olen ennemminkin sosiaaliantropologi, joka näkee olemassa olevassa kulttuurissa jotain arvokasta ja tuo sen esille. Vanhempani ovat työkseen ratkoneet jokapäiväisiä asioita, mutta minua kiehtoo, mitä tehdä sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty. Olen tuota mahdollisuutta toteuttaessani terveempi ihminen ja ajelehdin vähemmän, hän toteaa.

Vaikka ääni onkin Autiolle luontevin taiteen tekemisen muoto, hän yhdistää teoksiinsa myös visuaalisia elementtejä. Mikkelin Taidehallissa kesällä 2021 nähdyssä Äänen aika II -teossarjassa Aution luomat äänet muodostivat kaksimetrisen vesialtaan pintaan geometrisia kuvioita. Hänen käyttämänsä, hahmoja etäisesti muistuttavat kaiuttimet tuovat tilaan inhimillisen ulottuvuuden.

Narvassa omaa identiteettiä peilaamassa

Autio työskentelee tällä hetkellä NART-taideresidenssissä Viron Narvassa, jonne hänelle myönnettiin Kulttuurirahastolta kolmen kuukauden residenssiapuraha. Autiolle tuli yllätyksenä, että narvalaisista jopa 96 % puhuu äidinkielenään venäjää. Barokkityylinen kaupunki tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan, ja tilalle rakennettiin nykyinen, neuvostohenkinen Narva. Alkuperäinen väestö vaihdettiin venäläisiin.

Tälle vuodelle Autiolla on suunnitteilla ainakin viisi erillistä teoskokonaisuutta. Narvassa Autio toteuttaa paikallisten kuorojen kanssa Where we are -teoksen, joka tulee esille NART-residenssiin kesällä 2022 ja Tartossa sijaitsevaan Galleria Kogoon syksyllä 2022.

– Narvalaisille kysymys omasta kotimaasta on vaikea ja täällä olen saanut peilata omaa identiteettiäni paikalliseen. Tekeillä oleva teos pohjautuu väljästi Maamme-lauluun, Mu Isamaa, joka on Virolla ja Suomella melodialtaan lähes identtinen. Sen avulla pyrin luomaan esteettisen elämyksen, jossa voimme hetkellisesti tunnistaa ja muistaa maailman, jota eivät leimaa vastakkainasettelut ja ristiriidat, sanoo Autio.

Äänitaiteilija Jaakko Autio sai apurahan vuonna 2022 taiteelliseen työskentelyyn NART-residenssissä Virossa.