Tulevaisuuden oopperan ainekset
Suomen Kansallisoopperan ja Kulttuurirahaston yhteinen Sokeritehdas-hanke uudistaa oopperaa kahdentoista taiteilijan voimin. Lopputuotokset ovat koettavissa syksyllä 2026.
Elokuussa kaksitoista säveltäjää, kirjoittajaa ja ohjaajaa kokoontui pohtimaan oopperan nykytilaa ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Eri taustoista tulevilla taiteilijoilla oli vain vähän aikaisempaa kokemusta oopperasta, ja heidät valittiin lähes kolmensadan hakijan joukosta Suomen Kulttuurirahaston tukemaan Sokeritehdas – Nykyoopperan näyttämö -ohjelmaan.
Noin vuoden ajan ryhmä tapaa ja työskentelee yhdessä muutaman viikon välein. Lopputuotoksena syntyy ajankohtaisia teemoja heijastelevia lyhytoopperateoksia, joista ensimmäiset saavat ensi-iltansa Alminsalissa syksyllä 2026. Hankkeen idea sai alkunsa Suomen kansallisoopperan taiteellisen johtajan Thomas de Mallet Burgessin ja edesmenneen säveltäjän Kaija Saariahon vuosia sitten käymästä keskustelusta.
”Saariaho toi esiin, että monet säveltäjät eivät kokeneet olevansa tervetulleita taloon eikä ooppera instituutiona tarjonnut heille riittävästi mahdollisuuksia. Keskustelu jäi mieleeni ja toimi lähtökohtana, josta projekti alkoi hahmottua”, de Mallet Burgess kertoo.
Oopperalla on tarve vastata myös ulkopuolelta tuleviin odotuksiin. Viime vuosina klassiseen musiikkiin ja oopperaan liittyviä kulttuurisia perinteitä ja valtarakenteita on alettu tarkastella entistä kriittisemmin. Vaikka oopperalla on yhä osittain elitistinen ja perinteisiin nojaava maine, se on historiallisesti ollut edelläkävijä, joka on ottanut kantaa aikansa ajankohtaisiin ilmiöihin.
”Katsoin hiljattain Amadeus-elokuvan. Se esittää Mozartin punkhenkisenä nuorukaisena, joka tuo oopperaan radikaaleja ideoita, ja kaikki pelkäävät niiden raikkautta. Ooppera tarvitsee jatkuvaa panostusta ja uudelleenajattelua, jotta se voi jatkossakin olla suosittua nykytaidetta”, toteaa Unkarissa kasvanut ja sittemmin helsinkiläistynyt ohjaaja, Sokeritehtaaseen valittu taiteilija Bálint Barcsai.
Thomas de Mallet Burgess”Yksi Sokeritehtaan kiinnostavista piirteistä on taiteilijoiden aito halu tuoda esiin tuoreita näkökulmia ilman perinnön painolastia. Meidän tehtävämme on kuunnella ja tukea heitä”
Oopperan uudistaminen tässä ajassa ei ole helppoa, sillä sen vuosisatojen taakse ulottuva perintö ylläpitää mielikuvaa perinteisestä korkeakulttuurista. Jos de Mallet Burgess saisi päättää, kaikki historialliset merkkiteokset suljettaisiin lukkojen taakse sadaksi vuodeksi. Näin uudet teokset saisivat tilaa ja vanhat voisivat aikanaan näyttäytyä jälleen tuoreina ja innostavina.
”En ole saanut ketään vakuuttuneeksi siitä, että se olisi hyvä idea. Monet haluavat pitää oopperan sellaisena kuin se on. Yksi Sokeritehtaan kiinnostavista piirteistä on taiteilijoiden aito halu tuoda esiin tuoreita näkökulmia ilman perinnön painolastia. Meidän tehtävämme on kuunnella ja tukea heitä”, de Mallet Burgess sanoo.
Sokeritehtaan kaksitoista taiteilijaa on jaettu pienryhmiin. Heitä mentoroivat eri alojen kansainväliset ammattilaiset kuten brittiläinen säveltäjä Jonathan Dove, kanadalainen libretisti Royce Vavrek sekä brittiläinen Dominic Wheeler, joka johtaa oopperakoulutusohjelmaa Lontoon Guildhall School of Music and Drama -yliopistossa. De Mallet Burgess vierailee harjoituksissa silloin tällöin uteliaisuuttaan, mutta vaihtuvien mentoreiden tehtävänä on tuoda esiin toisistaan poikkeavia näkökulmia.
”Perinteinen taideinstituutio on patriarkaalinen. Johtavasta henkilöstä tulee makutuomari ja laadun määrittäjä, jonka odotuksia muut pyrkivät täyttämään. Täyttä hölynpölyä, sanon minä. Minun ei tarvitse kuratoida tai omistaa muiden projekteja, mutta voin luoda ympäristön, jossa niiden toteutuminen on mahdollista. Se on kuin istuttaisi siemenen ja näkisi sen kypsyvän hedelmäksi – todella upeaa”, toteaa de Mallet Burgess.
Sokeritehdas antaa taiteilijoille vapaat kädet ja kannustaa heitä uudistamaan totuttuja toimintatapoja. Rakenteellisten epäkohtien korjaaminen ei kuitenkaan ole ohjelmassa syntyvien teosten päätarkoitus, toteaa kirjailija Jenna Viro, yksi Sokeritehtaan taiteilijoista.
”Ymmärsimme jo alkuvaiheessa, että meidän on luovuttava ajatuksesta, että olemme täällä muuttamassa oopperaa. Jos yritämme tehdä jotain väkisin, tukahdutamme luovuuden. Olen perehtynyt oopperan historiaan ja suhteeseen, joka sillä on naisiin ja valtarakenteisiin, mutta en tahdo teoksen jäävän vastareaktioksi sille kaikelle. Haluan tehdä jotain aitoa ja kiinnostavaa”, hän toteaa.
Viro työskentelee samassa pienryhmässä Barcsain ja säveltäjä Eeva Konnun kanssa. Kolmikon yhteinen lyhytooppera kertoo nuoresta miehestä, joka haluaa itseään muistuttavan lapsirobotin käsitelläkseen lapsuudessa kokemaansa seksuaalista traumaa. Barcsailla on klassisen kitaran ja musiikinteorian koulutus ja aikaisempaa kokemusta musiikin ja teatterin yhdistämisestä. Viro on hyödyntänyt librettotekstiä romaanissaan Tuhkimoleikkaus (2024), mutta kummallekin oopperan työstäminen esitykseksi on uusi aluevaltaus.
”Kävin viime vuonna Taideyliopistossa oopperakurssin. Se oli täysin uutta, mutta tuntui samaan aikaan tutulta. Sokeritehdas on tuntunut leikkikentältä – voimme kokeilla asioita, nauttia ja samalla ottaa oopperan vakavasti. Se on herkkä tasapaino, ja toivon sen säilyvän, kun lopulta ohjaan teoksen lavalla”, sanoo Barcsai.
Projektin edetessä Viron ajatus itsestä monialaisena taiteilijana on vahvistunut, eikä hän ajattele itseään pelkästään kirjailijana. Yhteistyö ja syvälliset keskustelut oopperan olemuksesta eri alojen taiteilijoiden kanssa ovat antaneet uusia näkökulmia omaan työskentelyyn ja taiteeseen laajemmin.
”Tekstiä työstäessä kaikki, jopa tyhjä tila, on jotain, jota luon ja hallitsen yksin. Täällä voin tukeutua muihin ihmisiin ja itselleni uusiin asioihin. Kun ensimmäisen kerran kuulin toisen henkilön laulavan kirjoittamani sanat, teksti heräsi eloon ja kommunikoi kanssani uudella tavalla. En olisi huolissani oopperan tulevaisuudesta, kun on Sokeritehtaan kaltaisia mahdollisuuksia, joiden ansiosta voimme taiteilijoina leikkiä ja luoda uutta turvallisesti”, Viro toteaa.
