Suurhankkeen kehittämiseksi on ajateltava isommin – ja hitaammin

Silmälasipäinen mies tummassa pikkutakissa.

Ajattelua on kahdenlaista, muistuttaa taloustieteen Nobelilla palkittu professori Daniel Kahneman psykologian nykyklassikoksi nousseessa teoksessaan Thinking, Fast and Slow. Hänen mukaansa ihmisen mieltä ajaa päätöksenteossa eteenpäin kaksi järjestelmää.

Ensimmäinen järjestelmä on nopeaa, intuitiivista ja emotionaalista ajattelua varten. Sillä reagoimme uhkiin, innostumme ehdotuksista ja kirjoitamme uutisia.

Luodaksemme jotain suurta ja välttääksemme ajautumasta monenlaisiin hätäisestä päätöksenteosta johtuviin ongelmiin tarvitsemme järjestelmää numero kaksi. Sitä käytämme, jos käytämme, ajatellaksemme hitaammin, harkitsevammin ja loogisemmin.

Kakkosajattelua hyödyntäen voidaan rakentaa aikaa ja tuulta kestäviä kokonaisuuksia, kirjoittaa tutkimuksia ja suuria romaaneita.

On apurahoja ja on apurahoja suuriin hankkeisiin

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myöntää apurahoja, ja sitten se myöntää apurahoja kärkihankkeisiin ja suuriin hankkeisiin. Jälkimmäisiin erityisesti kannustamme.

Neljän vuoden aikana maakunnallisen rahaston hoitokunnan jäsenenä olen usein miettinyt, mistä tällaisen tavallista hanketta suuremman tunnistaa ­– muutoin kuin nollista tarvittavan rahasumman perässä.

Miten on mahdollista, että taiteen kärkihankkeelle apurahaa hakeva ei ollenkaan itse miellä luovansa kärkihanketta?

Voisiko suurille hankkeille rakentaa osittain oman tuotantoputkensa, olen kysellyt kokeneemmilta. Suureksi hankkeeksi kun ei nykymallissa synnytä, sellaiseksi noustaan.

Voisimmeko rohkaista hakijoita ajattelemaan jo varhain suurhankkeelle ja sellaisen rahoitussuunnittelulle ominaisella tavalla? Jos tämän vuoden luovuuden puuskaa saisikin joissain tapauksissa työstää ylivuotiseen toteutukseen, eikö kulttuurin kentälle syntyisi jotakin vielä mojovampaa ja pysyvämpää?

Ainakin omassa leipätyössäni räjähtävän luovuuden ja anarkian rinnalle tarvitaan pitkäjänteistä kehikkoa. Ilman sellaisen tukea ja deadlinea ei tulisi koskaan valmista.

Kakkosajattelulla taiteen helmet kirkkaammiksi?

Itse uskon vakaasti, että suurta hanketta tai kärkihanketta kehitettäessä Kahnemanin hitaan ajattelun järjestelmää tarvitaan. Onnistumiseen johtava päätöksenteon prosessi on erilainen kuin yksittäisellä tavallisen kokoluokan hankkeella.

Tieteessä erottelu on vähän helpompaa kuin taiteessa. Suurhanke saattaa olla uraauurtavaan ja alati ajankohtaistuvaan aiheeseen keskittyvä, vuosia kestävä kansainvälisen työryhmän tutkimustyö. Isouteen on totuttu eikä sitä ujostella. Lääketieteen tutkimusprojektissa apurahamme on ehkä vain yksi osanen, käyntiin paneva tai valmistumisen varmistava sinänsä vaatimaton sadan tonnin resurssi. Kun puhutaan rokotteen kehittämisestä tai esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien kaltaisen kansantaudin ymmärryksestä, onhan se silloin suurta ja onhan se kärkihanke.

Taiteenkin puolella olemme saaneet vuosittain tukea erinomaisia, viimeksi noin 50 000 euron suuruisia projekteja, kuten teoksia tai tapahtumia, joissa ”jokin” on nostanut ne kärkihankkeen kategoriaan.

Oliko se idean rohkeus vai ajattelun isous? Tehtiinkö sydämestä tuleva kulttuuriteko tai tarvittiinko mahdollistaja suurelle produktiolle pienellä paikkakunnalla? Oivallettiinko uutta vai korjattiinko rakasta vanhaa?

Jostain se vain tulee, taiteenkin kärkihanke tai suuri hanke.

Onko projektin suunnittelu taiteen kirous?

Harvemmin taiteen apurahan hakija on koonnut ympärilleen työryhmää tai organisaation runkoa, jolla olisi lähdetty ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan nimenomaan kärkihanketta tai suurta hanketta. Ei sellainen isottelu oikein istuisi pirkanmaalaiseen mielenmaisemaan.

Paljon useammin on haave, yksittäinen idea, suunnitelma omasta ajankäytöstä. Hakijana voi olla myös taiteen ammattilainen tai instituutio, jolle hakemusten tekeminen on osa ammattitaitoa ja vuodenkiertoa.

Monen mielestä taidetta ei edes voi suunnitella aikataulujen ja tavoitteiden paineessa, niin kuin jotain talouselämän innovaatioita. Pitää vain odottaa inspiraatiota. Muun ehdottaminen olisi melkein loukkaus tekijälle.

Olen kiusallani herätellyt kulttuuriväkeä piilaaksolaisella hokemalla: ”Go big or go home”. Sillä ei kuitenkaan saavuteta paljon muuta kuin mielikuva hokijasta ehkä viihdyttävänä, mutta vähän yksinkertaisena puhujana. Hakija tietää hokijaa paremmin, millainen hänen ideansa on ja missä koossa se toteutuu.

Sen mukaan apurahoja myös jaamme: mieluiten juuri haetulle summalle, puuttumatta sisältöön. Emme apurahoista päättävinä osallistu hankkeen kehittelyyn, koska se sotkisi roolit ja tekisi meistä jäävejä.

Mitä siis voimme ennakoivasti tehdä, jotta Pirkanmaalle syntyisi – ja synnytettäisiin – tietoisesti uusia taiteen kärkihankkeita ja suuria hankkeita?

Uusi valmisteluapuraha mahdollistaa kehittelyn

Pirkanmaan rahastossa on tänä vuonna ensi kertaa haettavissa uusi apuraha. Se tunnetaan nimellä valmisteluapuraha.

Jos tunnustamme nopean ja hitaan ajattelun yhteisvoiman ja sen, ettei esimerkiksi uutta festivaalia, mestarikurssien kokonaisuutta tai historiallisten teosten sarjaa välttämättä kehitellä pelkän ”inspiksen” varassa, olemme oikeilla jäljillä.

Valmisteluapurahaa voi ja kannattaa hakea, kun mielessä pyörii suuren hankkeen aihio tai alkio.

Sellaista hanketta voidaan ideoida hiukan pitkäjänteisemmin, kokeillen ja kehittäen, suunnitellen ja rakentaen, yhdistäen tekijöiden luovuutta ja lahjakkuutta organisoimisen asiantuntijoiden koeteltuun osaamiseen muotoilla, innostaa ja ajoittaa juuri oikein.

Kun suuri hanke on valmis ja kaikkien nähtävissä, sen kyllä tunnistaa sellaiseksi. Silloin tämän kirjoittajankin suusta pääsee ihastunut huudahdus: ”Siinähän se oli, se suuri hanke. Taisi olla ihan kärkihanke!”

Pirkanmaan rahaston Tammikuun haussa voi hakea kärki- ja suurhankkeiden valmisteluapurahaa. Valmisteluapurahan tarkoituksena on helpottaa suurten ja tavallista vaativampien hankkeiden jatkosuunnittelua ja -kehittämistä. Valmisteluapurahoja myönnetään keväällä 2023 enintään kuusi kappaletta à 2 500 euroa. Valmisteluapurahaa voivat hakea yksityishenkilöt, työryhmät ja yhteisöt.

Valmisteluapuraha antaa mahdollisuuden, mutta se ei automaattisesti johda myönteiseen päätökseen keväällä 2024.

Vuoden 2023 haussa voi edelleen hakea vähintään 40 000 euron kärkihankerahoitusta tai muuta suurta rahoitusta vaativaa apurahaa.

Maakuntarahastojen haku alkaa – jaossa 13 miljoonaa euroa

Tammikuun haussa maakuntarahastot jakavat apurahoja oman maakuntansa tieteen ja taiteen tukemiseksi. Tällä kertaa mukana on 16 maakuntarahastoa, sillä Uudenmaan rahasto jakaa apurahoja vain joka toinen vuosi, seuraavan kerran tammikuussa 2024.

Maakuntarahastot myöntävät apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille sekä siellä suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön ja erilaisiin kulttuurihankkeisiin.

Kaikille maakuntarahastoille yhteisiä erityiskohteita ovat kotiseututyöhön kohdistuvat hankkeet, Taidetta kaikille -apurahat ja Kärkihankeapurahat. Lisämiljoona sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen on haettavana kaikkien maakuntien alueella. Maakunnilla saattaa olla myös omia erityiskohteita.

Tukea sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen

Tammikuussa kaikkien maakuntien alueella on haettavana maakuntarahastojen yhteinen lisämiljoona sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Lisämiljoona kohdistuu lääketieteiden aloille, mutta hakemukset voivat sisältää sydän- ja verisuonitautien erityisaloihin tai lähitieteisiin liittyviä komponentteja.

Tukea voi hakea esimerkiksi tutkimusryhmien perustamiseen ja hankkeiden toteuttamiseen. Hakijana voi olla myös työryhmä tai tutkimuskonsortio, ja rahoitusta voi hakea monivuotisena. Tyypillisesti lisämiljoona-rahoitus on ollut 100 000 – 250 000 euroa hanketta kohden, mutta myös suurempiin hankkeisiin voi hakea apurahaa. Hakemukset arvioidaan lääketieteellisin perustein ja kansallisen tai kansainvälisen merkittävyyden pohjalta ilman maakunnallista näkökulmaa.

Taidetta kaikille -apurahat pitkäjänteisiin hankkeisiin

Taidetta kaikille -apurahan tarkoituksena on tavoittaa ihmisiä, joiden on vaikea päästä taiteen äärelle. Hankkeiden mahdollisia toteutusympäristöjä ovat muun muassa erilaiset laitokset ja tuki- ja palveluasumisyksiköt.

Maakuntarahastoista Tammikuun haun yhteydessä haettavan Taidetta kaikille -apurahan minimisumma on 10 000 euroa. Tavoitteena on, että rahoitettavat hankkeet ovat pitkäjänteisiä, jolloin toiminnalla olisi mahdollisimman suuri vaikutus. Työskentelyn tulee tapahtua joko useiden yleisöjen kanssa tai yhden kohderyhmän kanssa pitkäkestoisesti.

Maakuntien erityisapurahat

Suurapuraha kestävämmän tulevaisuuden kehittämiseen

Etelä-Karjalan rahasto tukee enintään 100 000 euron hankkeita, jotka yhdistävät taidetta, tiedettä ja teknologiaa sekä kohdistuvat ekologisuuteen, kiertotalouteen tai yhteiskunnalliseen resilienssiin.

Suurapuraha energia-alan tutkimukseen

Etelä-Savon rahasto jakaa enintään 100 000 euron suurapurahan energia-alan tutkimukseen. Hankkeessa voidaan selvittää esimerkiksi uusiutuvien luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä, energian varastointia tai muita huoltovarmuuteen liittyviä ratkaisuja.

Puhu rohkeasti suomea!

Etelä-Pohjanmaan rahasto myöntää Puhu rohkeasti suomea! -apurahaa taiteellisen tai tieteellisen työskentelytuen lisäksi. Apurahan suuruus on 3000 euroa, ja sen saaja sitoutuu kehittämään suomen kielen taitoaan apurahakauden aikana.

Valmisteluapuraha

Pirkanmaan rahastosta voi hakea vuoden 2024 Kärki- ja Suurhankkeiden valmisteluapurahaa. Valmisteluapurahan suuruus on 2500 euroa, ja sen tarkoituksena on helpottaa tavallista vaativampien hankkeiden suunnittelemista ja kehittämistä.

Lisätietoja

Maakuntarahastojen apurahoista saa lisätietoa kunkin maakunnan alasivuilta sekä Kulttuurirahaston YouTube-kanavan maakuntarahastokohtaisista apurahatietoiskuista. 

Maakuntarahastot järjestävät yhteisen apurahainfotilaisuuden ti 31.1. klo 14–16. Lisätietoa löytyy myöhemmin Tammikuun haun sivuilta.

Apurahat ulkomaisiin residensseihin kahdeksalle taiteilijalle

Kulttuurirahaston residenssiohjelmassa on tällä hetkellä kahdeksan kohdetta seitsemässä maassa, mutta koronapandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi kaikkiin kohteisiin ei ole voitu valita uusia apurahansaajia.

New Yorkin Triangle-residenssiin Kulttuurirahasto on lähettänyt kuvataiteilijoita vuodesta 2019 lähtien. Vuonna 2023 residenssissä työskentelevät Sari Palosaari, jonka residenssi on siirtynyt vuodelta 2020, sekä tämän syksyn haussa valittu Sauli Sirviö.

Vaaleahiuksinen nainen harmaassa hupparissa, selfie-kuva

Kuvataiteilija Liinu Grönlund.

”Työskentelyni residenssin aikana painottuu kenttätyöskentelyyn, jossa tallennetaan infrastruktuurin rappeutumista, kadonneiden lokaatioiden sekä tilojen synnyttämiä haamuja. Kerään kaupungin reunamilta hylättyä materiaalia ja muodostan niistä veistoksia, jotka dokumentoidaan tulevaa julkaisua varten”, Sirviö kertoo.

Kuvataiteilija Liinu Grönlund lähtee Tanskaan Fabrikkenin residenssiin tarkoituksenaan rauhoittua ja keskittyä pohtimaan omaa tekemistään ja työskentelyään.

Tummahiuksinen, silmälasipäinen nainen hymyilee kameralle

Kirjallisuuden kääntäjä Anna-Leea Häkli. Kuva: Anna Lannemo

”Residenssikauden aikana aion katsoa uusin silmin aikaisempia luonnontieteilijöiden kanssa kuvaamiani materiaaleja ja kuvata lisää Tanskan luonnossa kehittäen uutta esseemäistä teosta. Teen mahdollisesti yhteistyötä paikallisten tutkijoiden kanssa, erityisesti minua kiinnostaa tutustua Vaddenseen vuorovesirantoihin”, Grönlund toteaa innoissaan.

Fabrikkeniin lähtee myös kuvataiteilija Jonna Kina, ja NART-residenssiin Viron Narvaan puolestaan sarjakuvataiteilija Ivande Jansone sekä valokuvataiteilija Saara Tuominen. Etelä-Korean Soulissa sijaitsevaan SeMA Nanji -residenssiin paikan sai kuvataiteilija Felicia Honkasalo ja Tokyo Arts and Space -residenssiin elokuvantekijä ja valokuvataiteilija Marko Vuorinen.

Tällä erää kaukaisimpaan residenssiin matkustaa kirjallisuuden kääntäjä Anna-Leea Häkli, joka lähtee Argentiinaan kääntämään keväällä 2024 julkaistavaa argentiinalaista Buenos Airesiin sijoittuvaa romaania.

”Residenssijakson aikana aion lukea mahdollisimman paljon argentiinalaista nykykirjallisuutta ja toivon myös tapaavani paikallisia kirjailijoita. Minua kiinnostavat Buenos Airesin värikäs historia ja paikallinen puhekieli, joka on vahvasti esillä myös suomennettavassa teoksessa.”

Residenssiohjelman taiteilijat valitaan kaksivaiheissa arvioinnissa, jossa vastaanottava kohde tekee lopullisen valinnan Kulttuurirahaston esivalinnan perusteella. Ohjelmaa kehitetään yhteistyössä HIAP:in (Helsinki International Artist Programme) kanssa.

 

Työskentelyapuraha Kulttuurirahaston residensseissä on 7 000 euroa kolmen kuukauden jaksolta. Lisäksi myönnetään matka-apuraha, jonka suuruus on 500–1 000 euroa. Kulttuurirahasto kannustaa residenssiin lähteviä taiteilijoita valitsemaan mahdollisimman ilmastoystävällisiä matkustusvälineitä.

Kuvataidekriitikko Sanna Lipposelle 20 000 euron arvostelijapalkinto

Sanna Lipponen (s. 1985) nousi kirjoittajana esiin vuonna 2014 toimintansa aloittaneesta EDIT-mediasta, jonka perustajiin hän kuuluu. EDIT monipuolisti kuvataiteeseen keskittyvien verkkolehtien tarjontaa jutuilla, joissa taidetta ja taiteilijoita lähestyttiin välittömillä, mutta asiantuntevilla haastatteluilla, esseillä ja kritiikeillä.

Viime vuosina Lipposen tekstejä on julkaistu EDITin lisäksi muun muassa Helsingin Sanomissa ja Imagessa. Hänen tuotantoonsa kuuluvat myös katalogiesseet. Lipposen ammattikuvan kehittyminen kuvaa hyvin nykykritiikin kirjoittamisen vaativuutta: valmiiden työurien puuttuessa Lipponen on luonut oman persoonallisen tiensä kuvataidearvostelijana.

Kirjoittajana Lipponen käsittelee laajasti eri taidelajeja maalaustaiteesta installaatioon, veistokseen ja tekstiilitaiteeseen. Päivälehtikriitikolle taito lähestyä monipuolisesti eri taiteenlajeja on elintärkeä. Erityistä osaamista vaatii vielä kartoittamattoman nykytaiteen sanoittaminen selväsanaisesti suurelle lukijakunnalle.

Lipposen kirjoittajaääni on avoin ja lukijan kokemukselle tilaa jättävä: kirjoittajana hän ei lukitse teosten merkityssisältöjä tai tulkintatapoja vaan uskaltaa kirjoittaa auki taiteen kokemisen omakohtaisuuden. Lipponen tunnetaan erityisesti materiaalisensitiivisestä otteesta, jossa kriitikko peilaa omaa kokemustaan suhteessa teoksen ominaisuuksiin. Lopputuloksena on teoksen henkeä hengittävä teksti. Tämä kriitikon kokemuksesta ponnistava ilmaisu on vakiintunut Lipposen tunnistettavaksi piirteeksi kuvataidearvostelijana.

Suomen Kulttuurirahasto myöntää E. J. Vehmas-palkinnon vähintään joka kolmas vuosi taidearvostelijalle, erityisesti kuvataidearvostelijalle. Viimeksi sen ovat saaneet Camilla Granbacka (2019) sekä Sini Mononen ja Harri Kalha (2017). Kaikki aiemmat saajat voit katsoa täältä. Palkinto luovutettiin 16.12. Taidekoti Kirpilässä Helsingissä.

E. J. Vehmaksen rahasto on perustettu kunnioittamaan professori E. J. Vehmaksen elämäntyötä taidearvostelijana. Rahaston peruspääoma muodostuu varoista, jotka Suomen arvostelijain liitto vastaanotti lahjoituksena Sara Hildéniltä ja luovutti Suomen Kulttuurirahastolle vuonna 1972.

Lapsissa on koltansaamenkielen tulevaisuus

Sevettijärven alue Inarin kunnassa on ainoa alue maailmassa, jossa koltansaamenkieli ja -kulttuuri ovat edelleen osa jokapäiväistä elämää. Koltansaame on Suomessa puhutuista saamenkielistä pienin kieliryhmä. Koltansaamea puhuu noin 350 henkilöä. Luku on kuitenkin nousussa, kertoo Kiõllpieʹzzest škoouʹle – kolttasaamelaisten lasten omakielinen koulupolku -hankkeessa kumppanuusopettajana työskentelevä Hanna-Maaria Kiprianoff.

Kulttuurirahaston tukeman hankkeen tarkoituksena on mahdollistaa kolttasaamelaisten lasten ja nuorten omankielisen opetuksen toteutuminen ja vahvistaa kielen asemaa perusopetuksessa.

“On tärkeää, että kaikilla on samat mahdollisuudet omaan kieleen ja kulttuuriin, ja että kielestä tulee luonteva osa elämää. Se on lapsen oikeus siitäkin huolimatta, että elämme länsimaalaistuneessa maailmassa”, Kiprianoff toteaa.

Paraikaa ratkottavat haasteet opetuksen taustalla ovat moninaisia. Päteviä koltansaamenkielisiä opettajia ei ole riittävästi ja vanhempien kielitaidon puutteen takia lapset ohjataan herkästi suomenkielisen opetuksen pariin. Suurimpana haasteena Kiprianoff pitää koltansaamenkielisten oppimateriaalien puutetta.

Hankkeen myötä oppimateriaaleja on ruvettu tekemään yhteistyössä nykyisten opettajien kanssa. Viime syksynä koltansaamenkielinen opetus saatiin laajennettua ympäristöoppiin ja kokeilun alla on nyt myös kuvataiteen samanaikaisopetus. Lapset omaksuvat kielen aineopetuksen ohessa, mikä lisää mielekkyyttä ja motivoi oppimaan.

Kumppanuusopettaja avustaa ja tukee koltansaamenkielen opettajaa opetuksen järjestämisessä. Kiprianoff aloitti roolissaan elokuussa 2021, jolloin hanke oli vielä alkuvaiheessa.

“Tänä syksynä oli helpompi lähteä uuteen lukuvuoteen, kun toiminta oli suunnitelmallisempaa ja tiesimme mihin resurssit riittävät. Työ on haastavaa, mukavaa ja vaihtelevaa. Lapsissa on se juttu”, hän toteaa.

Kiprianoff syntyi Ivalossa, mutta vietti lapsuusvuotensa Kangasalla, Tampereen lähettyvillä. Perhe muutti Kanadaan hänen ollessaan 13-vuotias. Vuonna 2011 Kiprianoff paluumuutti Ivaloon ja suoritti Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa pohjoissaamen kielen ja kulttuurin vuoden mittaiset opinnot.

Kiprianoff on asunut Sevettijärvellä nyt yhdeksän vuoden ajan ja huomannut, että koltansaamenkielen arvostus on sinä aikana kasvanut. Alkuun hän saattoi keskustella kielellä vain vanhemman ikäpolven kanssa, mutta nykyään monet lapsetkin puhuvat sitä sujuvasti.

”Aikaisemmin saatettiin sanoa, ettei koltansaamenkielellä pääse Partakkoa pidemmälle, eli ettei kielellä tee mitään Sevetin ulkopuolella. Minä olen kielen oppimisen ansiosta käynyt laulamassa Norjan kuninkaalle ja päässyt toteuttamaan unelmia, joiden olemassaolosta en edes tiennyt”, kertoo Kiprianoff.

Tärkeä kielen asemaa vahvistava tekijä on hänen mukaansa sen lisääntynyt näkyvyys. Yle Areenasta voi katsoa saamenkielistä Unna Junná -ohjelmaa, jossa kuvataan saamelaisperinteitä ja nykyaikaa tarinoiden muodossa.  Jopa Muumit puhuvat televisiossa koltansaamea.

”Mitä enemmän kieli näkyy, sitä enemmän se helpottaa sen puhujia ja kielen käyttöaste kasvaa. Lapsissa on tulevaisuus ja jos teemme heidän eteensä töitä nyt, tulevaisuudessa meillä on pieni mutta todella vahva kieliyhteisö”, Kiprianoff toteaa.

Kielipesästä kouluun – katso video alta

Lapsella on saamelaisten kotiseutualueella oikeus omaan äidinkieliseen opetukseen. Toistaiseksi koltansaamen kielellä ei kuitenkaan ole yli kymmeneen vuoteen annettu opetusta kuin äidinkielessä ja vieraassa kielessä.

Kulttuurirahaston tuella kehitetään kumppannusopettajamallia, jonka avulla rakennetaan kolttasaamelaisten lasten ja nuorten omakielistä koulupolkua. Kielipesästä kouluun -hanke on pilottihanke, jolla halutaan edistää koltansaamenkielistä kouluopetusta. Videolla esiintyvät kumppanuusopettaja Anna-Katariina Feodoroff, opettaja Maria Porsanger sekä kolttasaamenkieltä opiskelevia lapsia.

Kolttakulttuurisäätiölle myönnettiin 200 000 euroa vuonna 2021 kolttasaamelaisten lasten ja nuorten omakielinen koulupolku -hankkeen toteuttamiseen.

Romanikielelle ja -kulttuurille miljoonan euron tuki

Suomen Kulttuurirahasto on päättänyt tukea Suomen romanikielen elvyttämistä sekä romanitaidetta ja -kulttuuria jopa miljoonalla eurolla. Tuki jakautuu vuosille 2023–2030. Se kytkeytyy Opetushallituksen laaja-alaiseen Suomen romanikielen elvytysohjelmaan, joka sisältää 11 toimenpide-ehdotusta kielen vahvistamiseksi. Toimenpiteiksi ehdotetaan esimerkiksi romanikielen opettajien ja ohjaajien riittävän määrän varmistamista ja romanikielisen oppimateriaalin kehittämistä.

Kulttuurirahaston miljoonasta tukieurosta valtaosa jaetaan apurahoina vuosien 2023–2030 aikana. Apurahoja suunnataan esimerkiksi kaunokirjallisuuden kääntämiseen romanikielelle, romanikielisten taiteilijoiden työskentelyedellytysten parantamiseen, romanikielen oppimateriaalien tuottamiseen sekä kielenelvytystyön tukimateriaalien kehittämiseen.

Opetushallituksen kielenelvytysohjelman tavoitteita tuetaan suoraan noin 75 000 eurolla. Tukea suunnataan muun muassa romaninkielisen sosiaalisen median suunnitteluun ja toteuttamiseen, romanikielisten mestari- ja kisälliparien tapaamisiin sekä alueellisten verkostokoordinaattoreiden työhön. Kulttuurirahasto selvittää myös romanikielisen lastenkirja- ja materiaalipaketin tuottamista Lukulahja lapselle -hankkeen kautta, mikäli hanke saa valtiolta jatkorahoituksen.

Suomen romanikielen puhujat ovat vähentyneet merkittävästi, ja kieli on uhanalainen. Romanikieltä puhuu arviolta vain noin kolmannes Suomen romaneista, joita on 10 000 – 12 000. Kielen hyvien taitajien osuuden arvioidaan olevan vielä alhaisempi.

Kulttuurirahaston hallitus on linjannut, että rahasto ottaa toiminnassaan erityisesti huomioon Suomen uhanalaiset vähemmistökulttuurit, kuten saamelaiset ja romanit.

”Saamelaiskieliä ja saamelaista kulttuuria olemme tukeneet aktiivisesti jo pitkään. Myös romanikulttuurin hyväksi on myönnetty apurahoja vuosittain, mutta nyt romanikulttuuri saa Kulttuurirahastolta entistä vankemman ja pitkäjänteisemmän tuen”, sanoo yliasiamies Antti Arjava.

 

Romaninkielinen logo vihreällä värillä

Säätiöiden post doc -poolin syyshaun tulokset – jo 700 tohtoria saanut rahoituksen

Kuvan tutkimusaluksesta on ottanut Steffen Graupner.
Luminen maisema ja nainen punaisessa haalarissa dronen kanssa.
Henna-Reetta Hannula tutkimuksensa parissa. Kuva: Lianna Nixon

Yksi tänä syksynä apurahan saaneista tohtoreista on Henna-Reetta Hannula, joka sai 63 000 euron apurahan merijään ja lumisen maiseman pinnan heijastuskyvyn mittaamista drooneilla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen Uudessa-Seelannissa.

”Hankkeessa hyödynnän drooneilla kerättyjä mittaushavaintoja tutkiakseni heterogeenisen Arktisen/Antarktisen merijään sekä boreaalisen lumisen maiseman pinnan heijastavuuden (albedon) muodostumista maanpintamittauksen ja satelliittihavainnon mittakaavojen välillä. Pinnan heijastavuus kontrolloi paljonko tulevasta auringonsäteilystä imeytyy ja paljonko heijastuu takaisin avaruuteen. Tutkimushankkeen tavoitteena on parantaa ja varmentaa satelliiteilla kerättäviä maanpinnan heijastavuuden havaintoja sellaisilla heterogeenisilla alueilla, joilla heijastavuudessa esiintyy suuria kontrasteja satelliittisensorin alueellista erotuskykyä hienommalla mittakaavalla,” Hannula kertoo.

”Merijään ja boreaalisen lumipeitteen vaikutus koko maapallon säteilytasapainoon linkittyy juuri näiden pintatyyppien korkeaan heijastuskykyyn verrattuna niiden alta paljastuvien pintojen (esim. lumeton havumetsä, merivesi) matalaan heijastavuuteen. Ymmärryksemme näiden laajoja alueita peittävien kirkkaiden pintojen sekä maapallon ilmaston välisestä vuorovaikutuksesta on edelleen vajavainen. Siksi on äärimmäisen tärkeää saada tarkkoja havaintoja näiden pintatyyppien heijastavuudesta tutkimuksen sekä poliittisen päätöksenteon tueksi.”

Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä

Kahdenkymmenenkuuden hakukierroksen jälkeen jo 700 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen vähintään yhden lukuvuoden kestävän ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Heistä noin kolmannes on saanut kaksivuotisen rahoituksen.

Vuodesta 2022 alkaen post doc -poolista voi hakea rahoitusta myös entistä lyhyemmille, vähintään puoli vuotta kestäville ulkomaisille tutkimusjaksoille. Poolin seuraava hakukierros järjestetään 1.1.–31.1.2023, jolloin jaettavana on noin 1,7 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan huhtikuussa 2023.

Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.

Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuuluu kaudella 2022–2024 kolmetoista säätiötä, jotka ovat sijoittaneet pooliin yhteensä 3,25 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Ella ja Georg Ehrnroothin Säätiö, Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.

Kulttuurirahaston post doc -apurahan saaneet:

  • Amir Esrafilian, lääketieteellinen tekniikka, 78 000 €
  • Anniina Hiltunen, biolääketiede, 7 000 €
  • Léa Huotari, kielitiede, 34 000 €
  • Tommi Korhonen, neurotiede, 25 000 €
  • Hanna-Riikka Lehto, kliiniset lääketieteet, 37 000 €
  • Heta Mattila, kasvibiologia, 36 000 €
  • Arunas Mesceriakovas, nanotiede, 22 000 €
  • Most Moriam Kaniz, materiaalitiede, 70 000 €
  • Henna-Reetta Hannula, maantiede, 63 000 €
  • Juha Pyykkö, kansanterveystiede, 24 000 €
  • Iiris Saittakari, liiketaloustiede, 25 000 €
  • Lauri Snellman, teologia, 36 000 €
  • Jorge Soria, kansantaloustiede, 36 000 €
  • Essi Varis, kirjallisuustiede, 41 500 €

Lisätietoja:

www.postdocpooli.fi
info@postdocpooli.fi
koordinaattori Mikko-Olavi Seppälä, puh. 0400-868 006

Kulttuurin kuluttajasta kulttuurin puolustajaksi

Iloinen mies tummassa parrassa ja pikkutakissa katsoo kameraan.
Ilkka Länkinen, johtokunnan puheenjohtaja

Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksellä on ollut merkittävä rooli rahaston historiassa. Yhdistys perustettiin vuonna 1937 järjestämään valtakunnallinen kansalaiskeräys Kulttuurirahaston peruspääoman hyväksi.

Kuluneena vuonna käynnistettiin työ, jonka tähtäimenä oli luoda Kannatusyhdistykselle uusi strategia vuosille 2022–2027. Strategia keskittyy yhdistyksen tarkoituksen, roolin ja suunnan kirkastamiseen sekä tärkeimpien toiminnallisten, strategisten painopisteiden linjauksiin.

Strategiatyö aloitettiin Kulttuurirahaston luottamushenkilöille ja henkilöstölle suunnatulla kyselyllä yhdistyksen toiminnasta ja merkityksestä. Työn pohjaksi kuultiin myös muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita aluekehityksestä sekä siitä, miten suomalaisten suhde kulttuuriin on tulevaisuudessa muuttumassa. Varsinaisessa työskentelyvaiheessa syntyivät uudet linjaukset, jotka säätiön johtokunta on nyt hyväksynyt.

Kannatusyhdistyksen tarkoitukseksi kiteytyi, että se osallistaa yhteiskunnan jäsenet edistämään, tukemaan ja puolustamaan suomalaista moniarvoista ja -äänistä kulttuuria.

Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi eli visioksi vuoteen 2027 mennessä syntyi seuraava muotoilu: ”Kulttuurimyönteisyydestä kasvaa monia suomalaisia yhdistävä ja aktivoiva liike, jonka ytimessä on aito dialogi.”

Yhdistys siis kutsuu mukaan itseään suurempaan liikkeeseen suuren joukon suomalaisia ja kannustaa heitä aktiiviseen toimintaan kulttuurin hyväksi. Arvostava, kuunteleva ja aitoon ymmärrykseen pyrkivä vuorovaikutus luo edellytykset jäsenten, erilaisten muiden kulttuurieliittien ja ihan tavallisten ihmisten yhteiselle kulttuurityölle.

”Kulttuuri on ihmisyyttä, joka ei voi sammua. ​Meidät on valittu sen ystäväpiiriin ja soihdunkantajaksi. Olemme osa arvostettua, vanhaa ja yhä vireää ​hyvää tekevää liikettä, ​yhtä Euroopan suurimmista kulttuurin tukijoista.” ​

Strategiassa on kolme keskeistä painopistettä.

Ensimmäinen niistä kutsuu yhdistyksen jäsenistöä kulttuurin soihdunkantajiksi. Jäseninä on laaja-alaisesti tunnustettuja kulttuurin, tieteen ja taiteen tekijöitä ja kokijoita, ja heidän roolinaan on omalla toiminnallaan aktiivisesti kasvattaa kulttuurimyönteisyyttä ja ymmärrystä tieteen ja taiteen merkityksestä tässä ajassa.

Toinen painopiste korostaa Kannatusyhdistyksen roolia sillanrakentajana Kulttuurirahaston ja yhteiskunnan välillä. Sitä tuetaan kohtaamisen ja keskustelun paikkojen luomisella kautta Suomen.

Kolmas painopiste liittyy vaikuttamiseen. Kannatusyhdistyksen tehtävänä on edistää kulttuurimyönteisyyttä myös yhteiskunnallisen päätöksenteon parissa. Yksi työkalu tähän ovat valtakunnalliset ja alueelliset Kulttuurinpuolustuskurssit.

Strategian luominen on ollut iso ponnistus, mutta strategia herää eloon vasta muuttuessaan todeksi. Nyt siis alkaa varsinainen työ, ja siinä työssä jokainen Kannatusyhdistyksen jäsen on tärkeä tekijä viestin viejänä ja kulttuurimyönteisyyden soihdunkantajana.

Ilkka Länkinen
Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja

Lapset tulevaisuuksia tutkimassa

Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 3/2022. Koko lehden voi lukea täältä.

Viimeaikaiset kriisit ja globaalit megatrendit ovat tutkitusti vaikuttaneet siihen, millaisena tulevaisuus koetaan. Lasten ja nuorten säätiön tänä vuonna teettämän selvityksen mukaan nuorten usko omaan tulevaisuuteen on kyllä vahvistunut, mutta usko maailman tulevaisuuteen on heikentynyt. Ilmastokriisi huolestuttaa nuoria kuten ennenkin, mutta sodan pelko on tämänhetkisistä huolenaiheista suurin.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on ehdottanut, että tulevaisuuskasvatus tuotaisiin osaksi opetussuunnitelmia koko Euroopan Unionin alueella, ja myös opetushallitus on nostanut tulevaisuususkon vahvistamisen perusopetuksen keskeiseksi tavoitteeksi.

”Yhteinen ongelma tuntuu olevan, ettei meillä ole aikaa pysähtyä tulevaisuuden äärelle. ”

Tulevaisuudentutkija Otto Tähkäpään mukaan tilanne Suomessa on parempi kuin monessa muussa maassa, mutta se, kuinka tulevaisuuskasvatus koulujen arkeen jalkautuu, on usein kiinni yksittäisten opettajien harrastuneisuudesta. Hän on työssään huomannut, että vastaavat ongelmat koskettavat myös aikuisia.

”Yhteinen ongelma tuntuu olevan, ettei meillä ole aikaa pysähtyä tulevaisuuden äärelle. Tulevaisuushorisontti näyttää aika synkältä ja dystooppiselta, mutta aihetta käsittelemällä asiat voisivat alkaa vaikuttaa vähemmän ahdistavilta ja niille voisi löytyä vaihtoehtoja”, hän toteaa.

Kriisien keskellä tarvitaan mielikuvitusta

Aiemmin historiaa tutkinut Tähkäpää kiinnostui tulevaisuudentutkimuksesta tarkastellessaan väitöskirjassaan 1950- ja 1960-lukujen Suomea. Erityisesti hänen huomionsa kiinnittyi jälleenrakennuksen aikana vallinneeseen tulevaisuussuhteeseen, jota hän peilasi silloiseen nykyhetkeen.

”Suomi oli köyhä ja kehittymätön ja puutetta oli monesta asiasta. Tulevaisuussuhde oli kuitenkin optimistinen. Vuonna 2016 taas elettiin finanssikriisitietoisuuden syvintä alhoa ja tulevaisuus oli ihmisten mielissä kuin hyökyaalto, joka tulee ja johon voidaan vain sopeutua. Mietin miksi näin on, kun haasteista huolimatta kykymme vaikuttaa tulevaisuuteen ovat paremmat kuin koskaan aikaisemmin”, hän toteaa.

Kaksi miestä makaa lattialla vierekkäin ja katsoo ylöspäin kameraan.
Kuvittaja Ilpo Rybatzki ja tulevaisuustutkija Otto Tähkäpää loivat yhdessä tulevaisuusaiheisen kirjan lapsille.

Tutustuttuaan tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin lähemmin, Tähkäpää ymmärsi, että oli tiedostamattaan käyttänyt niitä oman elämänsä pohdiskeluun ja suunnitteluun. Hän oivalsi, että taidot saattaisivat olla hyödyllisiä kenelle tahansa, etenkin lapsille ja nuorille. Syntyi ajatus Tulevaisuuskoulusta, joka tarjoaisi kouluikäisille tietoa, taitoja ja mahdollisuuksia ymmärtää tulevaisuutta ja vaikuttaa siihen.

Pöytälaatikkoidea muuttui todelliseksi, kun Tähkäpää vuonna 2016 tutustui taidekasvattaja ja kuvittaja Ilpo Rybatzkiin ja he ryhtyivät yhdessä Teija Peuran kanssa edistämään hanketta. Lapsille tarkoitettujen kesäleirien pohjalta syntyi lopulta Telin tutkimusmatka tulevaisuuksiin -kirja, jossa yhdistyvät  tulevaisuudentutkimuksen menetelmät ja taiteellinen sekä toiminnallinen toteutus.

Tähkäpää vastasi kirjan tekstistä ja Rybatzki kuvituksesta. Heidän mukaansa oli selvää, etteivät he halunneet esittää tulevaisuutta määrätynlaisena, vaan avata uusia näkökulmia ja ruokkia lukijan mielikuvitusta. Kaksikko halusi myös rikkoa stereotyyppistä tulevaisuuskuvastoa ja värimaailmaa robotteineen ja piirilevyineen. Lopputulos on satumaisen värikäs maailma, jossa ihmis- ja eläinhahmot seikkailevat sulassa sovussa.

”Taide voi olla tapa tutkia ja avata vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja se voi erityisesti henkilökohtaisella tasolla avata uusia näkymiä. Tulevaisuutta ei voida ennustaa, mutta sen määräytymiseen voi vaikuttaa. Tämä on oivallus, jonka ääneen sanominen voi olla voimauttava kokemus”, Rybatzki toteaa.

Tulevaisuus luodaan tässä hetkessä

Tämän hetken kriisit ovat Tähkäpään mukaan todellisia ilmiöitä, eikä niitä pidä vähätellä. Liiallinen pelottelu saa kuitenkin ihmiset näköalattomiksi, mikä voi heikentää ratkaisukykyä. Kriisitilanteissa tarvitaan hänen mukaansa luovuutta, mielikuvitusta ja rohkeutta.

Myös lapset pohtivat ja tulkitsevat Tähkäpään ja Rybatzkin kokemuksen mukaan herkästi sitä, mitä ympärillä tapahtuu, ja mistä he kuulevat puhuttavan aikuisten kesken, uutisissa tai vaikkapa koulussa. Lapset ovat tarkkoja aistimaan asioita ja etenkin luontoaiheet koetaan usein läheisiksi.

”Aikuisillakin on paljon opittavaa lapsilta, sillä lapset ovat hyviä kyseenalaistamaan asioita.”

Isoiltakin tuntuvia ilmiöitä voi Tähkäpään mukaan pohtia konkreettisten asioiden välityksellä. Esimerkiksi ruoka voi auttaa hahmottamaan ekologista kriisiä, teknologian kehitystä tai työn muuttumista. Kaikessa kasvatustyössä keskeistä on käsitellä asioita ikätasoisesti ja turvallisesti. Tarkoitus onkin, että lapset voisivat lukea Tähkäpään ja Rybatzkin luomaa kirjaa yhdessä aikuisen kanssa.

”Aikuisillakin on paljon opittavaa lapsilta, sillä lapset ovat hyviä kyseenalaistamaan asioita. Aikuiset saattavat olla huolissaan siitä, että robotit tekevät ihmisistä työttömiä, mutta lapset saattavat pitää hyvänä asiana, että kiireisillä aikuisilla on enemmän aikaa viettää lasten kanssa,” sanoo Tähkäpää.

Loppujen lopuksi tulevaisuudentutkimuksessa on kaksikon mukaan kyse siitä, että se voi innoittaa ja ohjata tekemään parempia valintoja tässä hetkessä. Tulevaisuus on ajan määre, jota ei ole vielä olemassa, vaan se luodaan nyt, Rybatzki muistuttaa.

”Siksi opettelen olemaan tässä hetkessä.”

Otto Tähkäpää ja Ilpo Rybatzki saivat 26 000 euron apurahan vuonna 2021 tulevaisuusaiheisen kirjasarjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen.

Musiikkialan myytinmurtaja

Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 3/2022. Koko lehden voi lukea täältä.

Tulevaisuusajattelu vaatii luovuutta, mutta vaatiiko luovuus tulevaisuusajattelua? Kysymys on ollut filosofian tohtori Riikka Hiltusen mielessä useamman vuoden ajan, kun hän on selvittänyt suomalaisten musiikintekijöiden luovaa työskentelyä ja tulevaisuussuuntautuneisuutta väitöskirjassaan.

Hiltunen väitteli tohtoriksi kesällä 2021 ja viimeistään siihen mennessä vastaus oli selvä.

“Tulevaisuusajattelu on yksi luovuuden keskeisistä osa-alueista. Esimerkiksi popmusiikkia tehdään pienissä raameissa, jota voisi kutsua mahdollisuuksien tilaksi. Tulevaisuusajattelulla ajattelua pyritään avaamaan, jolloin tuota tilaa voidaan laajentaa. Se, mikä tänä päivänä on mahdotonta, voi tulevaisuudessa olla mahdollista”, hän toteaa.

Hiltunen haastatteli ja havainnoi tutkimustaan varten neljäätoista suomalaista musiikintekijää, jotka ottivat osaa Music Finlandin järjestämille biisinkirjoitusleireille. Hän oletti, että kansainvälisillä markkinoilla työskentelevät musiikintekijät havainnoisivat trendejä ja ennakoisivat tulevaa tietoisesti. Yllättävää oli, ettei näin useinkaan ollut. Taustalla vaikuttivat omaan toimijuuteen liittyvät arvot ja uskomukset.

”Lisäämällä ymmärrystä voitaisiin vahvistaa uskoa siihen, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen.”

Musiikintekijät saattavat Hiltusen mukaan kokea, ettei valta ole heidän omissa käsissään vaan esimerkiksi levy-yhtiöllä tai yleisöllä. Myös suomalaisuus mainittiin rajoittavana tekijänä ja Hiltuselle jäi mielikuva, ettei kovinkaan moni siihen osallistunut uskonut mahdollisuuksiinsa käynnistää kansainvälisiä trendejä.

”Lisäämällä ymmärrystä voitaisiin vahvistaa uskoa siihen, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen, koska se ei ole ennalta määrätty. Tämä on musiikintekijöiden tärkeä tunnistaa.”

Koneet eivät korvaa luovaa ajattelua

Kaupalliset tavoitteet ovat yleensä popmusiikkialan keskeisiä pohdinnan aiheita, mutta Hiltusen mukaan tekeminen linkittyy myös laajempiin kysymyksiin kuten kulttuurisesti ja ekologisesti kestäviin, globaaleihin teemoihin. Tulevaisuusajattelussa on Hiltusen mukaan monia tasoja ja ne saattavat olla ristiriidassa keskenään.

Musiikintekijä voi esimerkiksi joutua punnitsemaan, kuinka yksittäiseen trendiin mukaan tempautuminen vaikuttaa omaan ammatilliseen tulevaisuuteen, tai kuinka koko maailman tulevaisuus heijastuu musiikkialaan. Luovuutta tarvitaan myös silloin kun mietitään, miten musiikista voi tulevaisuudessa saada elannon, tai viekö tekoäly musiikintekijöiden työt. Viimeksi mainittu on Hiltusen mukaan turha huoli.

”Luovat alat ovat tulevaisuuden aloja, koska koneet eivät voi korvata luovaa ajattelua.”

“Koneita voi kyllä opettaa tekemään hittibiisejä, mutta niiltä puuttuu inhimillinen ymmärrys siitä, mitä ne tekevät. Luovat alat ovat tulevaisuuden aloja, koska koneet eivät voi korvata luovaa ajattelua”, hän toteaa.

Hiltunen kävi väitöskirjaprojektiaan varten läpi runsaasti luovuuteen ja luovuustutkimukseen liittyvää kirjallisuutta. Hän huomasi, että musiikillista luovuutta käsittelevä tutkimus on hajanaista ja välillä vaikeasti tunnistettavissa, sillä luovuus-sanan käyttämistä saatetaan välttää. Tästä Hiltunen sai ajatuksen kerätä kaikki aiheeseen liittyvä materiaali yksien kansien väliin, ja tulevaisuusajattelun lisäksi lähestyä musiikillista luovuutta muun muassa suhteessa sukupuoleen.

Hiltunen päätti haastatella tulevaa tietokirjaansa varten musiikin ammattilaisia ja alan tutkijoita ja koota keskustelut yhteen muiden kuunneltaviksi. Viime vuoden lopulla käynnistynyt Puhu minulle luovuudesta -podcast-sarja on toteutettu yhdessä Voima-lehden kanssa.

“Tavoitteenani on avata uusia näkökulmia musiikilliseen luovuuteen, määritellä, mitä musiikillinen luovuus ylipäätään on ja purkaa aiheeseen liittyviä myyttejä. Monella alalla luovuustermi on arkipäiväistynyt, mutta musiikin puolella vallalla on edelleen jonkinlainen neromyyttiajattelu, mikä voi olla haitallista luovalle toiminnalle”, hän toteaa.

Ennakointi innostaa uuteen

Hiltunen kokee, että tulevaisuusajattelun perusteiden opettaminen hyödyttäisi musiikkialaa. Musiikin muutosdynamiikka noudattaa usein muodin mekanismeja, ja monet väitöskirjaan haastateltujen musiikintekijöiden osin tiedostamattomat ajatusmallit muistuttivat muotiennakoinnin menetelmiä.

Tekijät saattoivat esimerkiksi olettaa, että aiemmin havaitut kehityskulut jatkuvat tulevaisuuteen sellaisenaan, lineaarisesti tai syklisesti. Luovuudelle ja tulevaisuusajattelulle on yhteistä myös intuition ja järkeilyn yhdistäminen, ja myös tämä näkyi musiikintekijöiden ajattelumalleissa. Toisaalta Hiltusen mukaan on tärkeää tunnistaa tulevaisuuden avoimuus eikä esimerkiksi olettaa, että jos jokin on ollut aina suosittua, se tulee olemaan sitä myös jatkossa.

”Luovuus ja kaupallinen ajattelu eivät ole toisiaan pois sulkevia asioita.”

Myös musiikintekijöissä on edelläkävijöitä ja nopeita ja hitaita omaksujia, ja tekijöiden suhtautuminen musiikkitrendeihin on vaihtelevaa. Osa väitöskirjatutkimukseen osallistujista kertoi välttelevänsä trendien seuraamista.

“Kaikille tekijöille kaupallisuus ei ole kirosana. He näkevät asian samalla tavalla kuin minä; olen yrittänyt tuoda esiin, etteivät luovuus ja kaupallinen ajattelu ole toisiaan pois sulkevia asioita, päinvastoin. Ne voivat tukea toisiaan ja trendien seuraaminen ja ennakointi voivat inspiroida uuteen.”

FT Riikka Hiltunen sai keskusrahastosta 24 000 ja 26 000 euron apurahat (2018 ja 2020) väitöskirjatyötä varten. Hänelle myönnettiin Uudenmaan rahastosta puolivuotinen apuraha (2021) podcast-sarjaa ja tietokirjaa varten ja keskusrahastosta 18 000 euron apuraha (2022) musiikkitietokirjaa varten.