Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 2/2023. Koko lehden voit lukea täältä.
Ranskan länsirannikolla lapsuutensa viettänyt akatemiatutkija ja dosentti Céline Arzel huomasi ihmisen aiheuttamat muutokset vesistössä jo varhain, ja teki 10-vuotiaana päätöksen ryhtyä biologiksi. Arzel erikoistui makean veden sekä ympäristön ekologiaan ja selvitti väitöskirjassaan tavin sekä muiden sorsalintujen käyttäytymistä ja elinympäristöjen käyttöä talvehtimisalueilta pesimäalueille. Nykyään hän tekee akateemista tutkimusta Turun yliopistossa, jossa hän johtaa myös perustamaansa villieläimiin ja kosteikkoihin erikoistunutta tutkimusryhmää.
Vuonna 2018 Arzel käynnisti Suomen Kulttuurirahaston tuella laajan tutkimushankkeen, joka pyrkii selvittämään luonnonvesien tummumisen mekanismeja ja niiden vaikutuksia. Vesien tummumista tapahtuu luontaisesti, mutta ihmistoiminnan seurauksena prosessi on nopeutunut. Suomessa etenkin happosateet, metsätalous ja ilmastonmuutos kiihdyttävät ilmiötä, samoin vesistöjen lähellä tapahtuvat metsähakkuut sekä teollisuudesta ja ihmisasutuksesta aiheutuvat päästöt.
Kyseessä ei ole ainoastaan esteettinen haitta, sillä tummuminen heikentää veden laatua ja vaikuttaa sen myötä ravintoverkkoon ja koko ekosysteemiin.
“Auringon UV-säteily ei läpäise vettä, kun vesi tummuu. Tästä syystä vesikasvit eivät pääse kehittymään ja esimerkiksi ahvenen, sudenkorennon toukkien ja muiden näköaistinsa avulla saalistavien eliöiden ravinnonsaanti vaikeutuu. Myös hapen määrä vesistössä vähenee, mikä vaikuttaa eliöiden selviytymiseen. Ekosysteemi on monimutkainen kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen”, Arzel sanoo.
“Suomessa on paljon luontoa ja järviä ja ehkä siksi pidämme niitä itsestäänselvyytenä – oletamme, että vesistöt ovat puhtaita.”
Siinä missä jotkut lajit kärsivät veden tummumisesta, toiset suorastaan kukoistavat. Esimerkiksi sääskilajien toukat saalistavat tuntoaistinsa avulla ja pärjäävät hyvin muuttuneessa ympäristössä. Myös hyttynen hyötyy, sillä sen munat saavat kehittyä rauhassa, kun ne ovat suojassa UV-säteilyltä. Patogeenit, eli virukset ja bakteerit, viihtyvät tummassa vedessä, mikä saattaa lisätä taudinaiheuttajia vesistöissä.
“Suomessa on paljon luontoa ja järviä ja ehkä siksi pidämme niitä itsestäänselvyytenä – oletamme, että vesistöt ovat puhtaita. Tummuminen aiheuttaa kuitenkin muutoksia esimerkiksi juomaveden laadussa. Ilmiöllä on myös taloudellisia seurauksia”, sanoo Arzel.
Suomessa vesien laatua on selvitetty pitkään. Evon runsasjärviseltä luontoalueelta, joka kuuluu Natura 2000 -suojelualueverkostoon, tutkimustietoa on kerätty jo kolmen vuosikymmenen ajan. Evossa sijaitsee myös Helsingin yliopiston ylläpitämä Lammin tutkimusasema, jossa työskentelee ja asuu väitöskirjatutkija Clarisse Blanchet. Hän liittyi Arzelin tutkimusryhmään vuonna 2019 selvittääkseen metsätalouden ja majavan vaikutuksia järvien veden laatuun ja ekosysteemiin. Tarkoituksena on myös laatia vesien hoitoon liittyviä suosituksia tummumisen ennaltaehkäisemiseksi.
“Vesien tummuminen koskettaa erityisesti pohjoisen havumetsävyöhykkeen vesiympäristöjä, mutta ongelma saattaa olla maailmanlaajuinen, ilmiötä ei vain ole juurikaan tutkittu. Ehkä voimme tulevaisuudessa soveltaa Suomessa oppimaamme laajemminkin”, sanoo Blanchet.
”Jos Itämerta halutaan suojella, pitää panostaa sisävesien suojeluun ja kunnostamiseen.”
Toimenpiteitä vesistöjen suojelemiseksi tehdään jo nyt, mutta Arzelia huolettaa, ettei suunnitelmia ja ohjeistuksia aina noudateta. Kyse on valitettavan usein kommunikaatio-ongelmista, ja siksi Arzelin tutkimusryhmä tekee työtä myös tietoisuuden lisäämiseksi. Yhteistyötä tehdään oppilaitosten, eri alojen tutkijoiden ja taiteilijoiden, vesiensuojelujärjestöjen, puuteollisuuden, Suomen Riistakeskuksen, Metsähallituksen, Koneen säätiön ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Tämä on Arzelin mukaan tärkeää, koska tarkoituksena ei ole pelkästään osoittaa ongelmia, vaan löytää niihin konkreettisia ratkaisuja.
Vesien tummumisilmiön lisäksi tietoisuutta tulisi lisätä kosteikkojen merkityksestä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Kosteikot ovat esimerkiksi märkiä ja vettyneitä maa-alueita sekä lampien, järvien ja merien matalia ranta-alueita. Ne imevät itseensä vettä, ravinteita ja orgaanista ainesta torjuen näin järvien rehevöitymistä. Kuivatettuja kosteikkoja pyritään kunnostamaan, mutta niitä ei Arzelin mukaan koskaan saada palautettua täysin ennalleen. Siksi kosteikkojen suojelu on ensiarvoisen tärkeää.
“Kyse on laajasta kokonaisuudesta. Kosteikot, järvet ja joet muodostavat jatkumon, joka päätyy mereen. Jos Itämerta halutaan suojella, pitää panostaa sisävesien suojeluun ja kunnostamiseen. Mikäli vesien tummuminen jatkuu, sillä on seurauksia koko ekosysteemille”, Arzel toteaa.
