Kuka kertoo tarinoita? Saamelaismuseo Siida ja kokoelmalähtöinen yhteisötyö
Saamelaismuseo Siida valittiin viime vuonna vuoden eurooppalaiseksi museoksi ja vuoden museoksi Suomessa. Nyt katse on tulevaisuudessa ja uudenlaisessa esinetutkimuksessa. Avainsanoja ovat yhteisö ja esineiden kohtaaminen.
Saamelaismuseo Siidan Ellos min árbi! – Eläköön kulttuuriperintömme! -tutkimus- ja kehittämishankkeella on kunnianhimoinen tavoite: saamelaiskokoelmien palauttaminen takaisin saamelaisyhteisölle Saamenmaalle. Hankkeessa kehitetään menetelmiä kotiin palaavien saamelaisesineiden tutkimiseksi ja liittämiseksi jälleen osaksi elävää saamelaiskulttuuria. Monivuotista työskentelyä rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto.
”Olemme tehneet pitkään kokoelmalähtöistä yhteisötyötä, mutta samalla olemme vasta nyt ymmärtäneet, että työskentelytapamme on ainutlaatuinen. Siihen kohdistuu valtava kansainvälinen kiinnostus”, Siidan johtaja Taina Máret Pieski sanoo.
Inarissa sijaitsevalla museolla on yhteydet eri alkuperäiskansoihin ja niiden kulttuuria esitteleviin museoihin kaikkialla maailmassa. Pieski viittaa esimerkiksi Kanadaan, Japaniin ja Uuteen-Seelantiin, joissa saamelaisyhteisössä työstettävät kysymykset ovat olleet pinnalla jo pitkään.
”Olennaista on se, että alkuperäiskansoilla on kapasiteetti hallinnoida omaa esineistöään. Kyse ei ole ainoastaan siitä kuka omistaa, vaan kenen kuuluu kertoa tarinoita”, Pieski sanoo.
Taina Máret Pieski”Olennaista on se, että alkuperäiskansoilla on kapasiteetti hallinnoida omaa esineistöään. Kyse ei ole ainoastaan siitä kuka omistaa, vaan kenen kuuluu kertoa tarinoita.”
Kokoelmaesineistön omistamiseen ja palauttamiseen eli repatriaatioon liittyvät kysymykset ovat kansainvälisissä otsikoissa aina, kun puhumme British Museumista ja Parthenonin marmoriveistoksista tai esimerkiksi beniniläisistä pronssiveistoksisista. Saamelaisesineistön osalta on edetty teoriasta käytännön tekoihin osana laajempaa dekolonisaatioon ja kulttuuriperinnön palauttamiseen liittyvää keskustelua.
Suomessa Kansallismuseo luovutti yli 2200 esineen kokoelman takaisin saamelaisyhteisölle 2021. Kulttuuriperinnön palauttaminen palkittiin Euroopan komission ja kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran kansainvälisellä Europa Nostra -palkinnolla 2022. Kulttuuriperinnön palauttaminen on esineiden fyysisen siirtymisen rinnalla vahvasti symbolinen prosessi, joka Pieskin mukaan vahvistaa saamelaisen identiteetin ja kulttuurin jatkuvuutta.
”Suomen museoala on edelläkävijä. Siidalla on lakisääteisiä tehtäviä oman alansa erikoismuseona. Tämä on antanut meille voimaa, kun käymme keskustelua muiden eurooppalaisten museoiden kanssa”, Pieski sanoo.
Siida on osallistunut niin ikään ICOMin eli maailman museoliiton repatriaatiotyötä koskevien eettisten ohjeiden valmisteluun.
Mitä kotiin palaaville esineille sitten tapahtuu museon kokoelmassa? Yleisellä tasolla prosessi on esinetyypeistä riippumatta sama – olipa kyse sitten sukellusveneestä, taideteoksesta tai vaikka puukosta. Kokoelmaluetteloon eli inventaarioon liitettävälle esineelle annetaan inventaarionumero, esineen perustiedot kirjataan ylös, se kuvataan ja esineelle tehdään kuntokartoitus, jota voisi verrata vaikkapa terveystarkastukseen. Mikäli esine kaipaa konservointia, tätä varten laaditaan suunnitelma. Olennainen osa dokumentaatiota on myös provenienssi eli omistushistoria. Myös esineen aikaisempi näyttelyhistoria ja mahdolliset tutkimusreferenssit tulevat kirjatuiksi kokoelmatietokantaan.
Entä kuinka Siidan kokoelmatyö eroaa muiden museoiden työstä? Perusmekanismit ovat samoja, mutta erottavia tekijöitä voidaan hakea suhtautumisesta esineistöön.
”Kokoelman esineet kuuluvat yhteisölle. Ne ovat kuin lapsia, joista museo saa pitää huolta”, Pieski sanoo.
Pieski kertoo, kuinka Siidan esineistö elää yhteisön käsissä. Vanhoja saamelaisesineitä eli esimerkiksi pukuja, puvun osia tai astioita, kuppeja ja leukuja voi käännellä, tarkastella läheltä yksityiskohtien erottamiseksi, tuntea, aistia ja vaikkapa haistaa. Pieski korostaa, että esineet itsessään kertovat paljon.
”Duodji on oma kieli, joka avautuu saamelaisille, mutta ei valtaväestölle. Me käymme vuoropuhelua esineiden kanssa. Kirjallista perimätietoa on vähän, mutta suullista sitäkin enemmän. Siskoni, kuvataiteilija Outi Pieski on osuvasti todennut, että museoesinet ovat kuin kirjoja ja kirjastoja, joissa on valtavasti tietoa”, Pieski sanoo.
Taina Máret Pieski”Duodji on oma kieli, joka avautuu saamelaisille, mutta ei valtaväestölle. Me käymme vuoropuhelua esineiden kanssa.”
Myös kielellä ja käytettävillä termeillä on suuri merkitys. Pieski korostaa, että esineitä ei katsota, vaan ne kohdataan. Pyhiä esineitä mennään tapaamaan.
Vuoropuhelu esineiden kanssa on saamelaisyhteisön sisällä tapahtuvaa alkuperäiskansaistamista. Eeva-Kristiina Nylanderin väitöskirjassaan From repatriation to rematriation: dismantling the attitudes and potentials behind the repatriation of Sámi heritage (2023) lanseeraama termi rematriaatio tarkoittaa sitä, että saamelaisyhteisön perinteinen tieto ja taito tuodaan takaisin esineisiin ja tämä puolestaan sosiaalistaa ne uudelleen osaksi elävää yhteiskuntaa. Tähän työhön tarvitaan koko yhteisöä ja kaikkien sukupolvien läsnäoloa.
Siidassa on haaveiltu jo pitkään yhteisöllisen kokoelmatyön metodien kehittämisestä, työn skaalaamisesta seuraavalle tasolle ja sen ulottamisesta myös muiden alkuperäiskansojen pariin. Olennaista onkin kuinka Siidan opit voidaan hyödyntää museoiden ja yhteisöjen välisissä repatriaatioprosesseissa. Työ on strategista ja suunnitelmallista.
”Meillä on paljon käytännön kokemusta, mutta nyt haluamme viedä sen myös tieteelliselle tasolle”, Pieski sanoo. ”Saamelaiset ja muut alkuperäiskansat elävät monien paineiden äärellä. Ajatellaan vaikka pelkoa kielen menetyksestä, kaivoksia tai tuulivoimaa. Museon tehtävänä on tuoda positiivista viestiä, iloa ja onnea kulttuuriperinnöstä. Voimme aidosti näyttää kuinka mennyt elää meissä ja sanottaa sitä miksi esineiden kotiinpaluu on niin tärkeää.”
Hankkeen ansiosta Siidan on mahdollista kiertää aikaisempaa enemmän Saamenmaan kylissä. Etäisyydet ovat pitkiä ja tieverkosto paikoin huono. Pieski muistuttaa, että museo on läsnä myös muualla Suomessa asuville. Provenienssityöpajoja järjestetään virtuaalisesti esimerkiksi 3D-mallien avulla. Museoiden, arkistojen ja kirjastojen yhteiseen tietokantaan nimeltä Finna saadaan lisättyä koko ajan lisää esineitä.
Myös kävijät ovat löytäneet Siidan. Viime vuonna kävijöitä tuli kaikkiaan 115 maasta ja pääsylippuja myytiin 82 000 kappaletta. Se on paljon suhteessa Inarin kirkonkylällä asuvaan 700 ihmiseen.
”Tämä on voimaannuttava kokemus meille kaikille jo nyt”, Pieski sanoo.
