Tukimuodon tavoitteena on lisätä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kokea korkealaatuista taidetta ja siten edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta.
– Taidetta hoitolaitoksiin -nimi suuntasi hakijoiden ajattelun liiaksi vain hoito- ja hoivakoteihin. Kohderyhmänä ovat kuitenkin kaikki sellaiset ihmiset, joiden on vaikea päästä taiteen äärelle, kertoo kulttuurisihteeri Jaana Ortju.
Hoitolaitosten lisäksi esimerkiksi sairaalat, vankilat tai vaikkapa vastaanottokeskukset voivat olla apurahaa hakevien taiteilijoiden työskentelyn kohteita, kuten myös päihdetyön ja lastensuojelun yksiköt.
Apuraha on tarkoitettu kaikille taiteen aloille. Hakijoina voivat yksittäisten taiteilijoiden lisäksi olla myös työryhmät tai taiteen ammatilliset rekisteröityneet yhteisöt.
Taidetta kaikille -apurahaa voi hakea seuraavan kerran Lokakuun haun yhteydessä 1.–29.10. Se on mukana myös maakuntien haussa tammikuussa 2022.Lisätietoja apurahasta.
Kutsuimme hankkeeseen pirkanmaalaisia taidelaitoksia ja festivaaleja, joilla on vahva toiminnan perusta ja korkea taiteellinen laatu, sekä sote-toimijoita, joilla on kokemusta taiteen tuomisesta osaksi palvelujaan. Mukaan lähtivät Tampere-talo, Tampereen Työväen Teatteri, Tanssiteatteri MD, Tampere Filharmonia, Tampereen Musiikkijuhlat, Suomen Nuorisoseurat, Pispalan Sottiisi, Tanssimania, Tampereen Teatterikesä, Tanssivirtaa Tampereella -nykytanssifestivaali, Tampereen taidemuseo, Muumimuseo, Tampereen yliopistollinen sairaala Tays, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Lempäälän Kotokampus, Tampereen kaupunki, Sointu Senioripalvelut ja Kangasalan kaupunki.
Tehdään sitä missä ollaan hyviä – yhdessä
Kaksivuotisen hankkeen perusidea on yksinkertainen: kysytään, kuunnellaan, ymmärretään, kehitetään ja kokeillaan YHDESSÄ. Ajatuksena on, että kun kaikki kulttuurilaitokset ja festivaalit tuottavat vuosittain vähintään yhden lähelle vietävän sisällön ja tarjoavat niitä keskitetysti, syntyy uusiutuva ja kiinnostava tarjonta, joka tukee kaikkia Pirkanmaan kuntia ja sote-toimijoita kulttuuripalveluiden hankkimisessa ja saavutettavuuden edistämisessä.
Hankkeen ensimmäisen vuoden aikana on keskitytty keräämään tietoa ja ideoita ja synnyttämään yhteistä ymmärrystä. Olemme kutsuneet hankekumppanit säännöllisesti koolle keskustelemaan siitä, miten taide- ja kulttuuripalvelut voivat olla vahvemmin osa sote-ympäristöissä asuvien ja kulttuuripalveluiden katveessa olevien ihmisten elämää. Olemme rakentaneet ajattelua ja toimintatapoja, jossa taidelaitokset ja festivaalit tuottavat ja räätälöivät sisältöjä näille yleisöille luontevana ja kestävänä osana toimintaansa ja ohjelmistoaan.
Viime syksynä sukellettiin syvemmälle sisältöihin ja mahdollisuuksiin jokaisen hankekumppanin kanssa käydyissä kehittämiskeskusteluissa. Niissä kiteytyi 70 lähelle vietävää taidesisältöä: näyttelyjä, esityksiä, konsertteja, taiteilijatapaamisia, avoimia harjoituksia ja taidetyöpajoja. Vuoden 2021 aikana ainakin 20 näistä palveluista pilotoidaan. Samalla kehitetään yhteistä tapaa tarjota ja hankkia lähelle vietäviä palveluja tulevaisuudessa. Tarjonnan kanavaksi kehitellään alueellista kulttuuripalvelutarjotinta, sitäkin tiiviissä yhteistyössä kolmen muun hankkeen kanssa.
Yhteistyön ja ymmärtämisen voimasta
Vain muutama viikko hankkeen startin jälkeen korona sulki Suomen. Sekä hankkeen toteuttamisen että kulttuuripalvelujen lähelle viemisen tavat jouduttiin miettimään uudelleen. Toisaalta koronarajoitusten ansiosta ymmärrämme nyt aiempaa paremmin, miltä tuntuu olla eristyksissä, erillään, ilman taidetta, kulttuuria ja kohtaamisia. Kokemus on johdattanut tärkeisiin keskusteluihin ja vahvistanut halua tuottaa kulttuuria ja taiteellisia sisältöjä kaikille.
Tapaamisissa on kiteytynyt ajatus, että taiteen arvoon ei vaikuta, missä kulttuuria koetaan ja kenen välisessä vuorovaikutuksesta se syntyy. Palvelukeskukset, sairaalat, aulat ja sängynvierustat nähdään näyttämöinä ja uudet yleisöt kiinnostavina. Hankkeen ansiosta meille on syntynyt ymmärrystä, miten nämä uudet näyttämöt voisivat toimia tekijöille ja yleisölle kohtaamisen paikkoina. Toisaalta ilmassa on vielä paljon kysymyksiä, joihin tulevat pilottivierailut toivottavasti tuovat vastauksia.
Kohta käynnistyvät pilotoinnit toteutetaan rajoitusten ehdoilla, osa etänä ja osa toivottavasti lähellä kohdaten. Varmaa on, että taidetta viedään lähelle yleisöjä kunnioittaen, intohimolla ja laadusta tinkimättä. Tekijöitä ovat innostaneet sote-toimijoiden toiveet: taiteelta halutaan syvyyttä, rohkeutta, erotiikkaa, keveyttä, iloa, ääntä, väriä. Ennen kaikkea halutaan taidetta, joka puhuttelee, pysäyttää, herättää ajatuksia ja koskettaa. Kuten taiteessa yleensä, lähelle vietävässäkään taiteessa mikään teema ei ole vieras.
Pilvi Kuitu on tänä vuonna 15 vuotta täyttävän Kulttuurikeskus PiiPoon perustaja ja toiminnanjohtaja. Kuitu on erikoistunut taide- ja kulttuuritoimijoiden ja eri toimialojen väliseen yhteistyöhön, kulttuurin saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseen, kulttuuripalveluiden ja niiden rakenteiden kehittämiseen. Kulttuurikeskus PiiPoo on paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti toimiva kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija ja kulttuurin saavutettavuuden edistäjä.
Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 8 800 hakemusta, viisisataa enemmän kuin viime vuonna. Kalevalan päivän aattona Rahasto jakaa 24 miljoonaa euroa; toimintavuoden koko jako on yhteensä 44 miljoonaa.
Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan nyt yhteensä 439, tieteeseen 285 ja taiteeseen 154. Monivuotisia apurahoja myönnetään tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 72 lähes 3,4 miljoonan euron arvosta. Kaksivuotisia apurahoja on 34, kolmivuotisia 21 ja nelivuotisia 17.
– Rahaston uuden strategian selkein johtopäätös apurahatoiminnassa on ollut kasvattaa pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Lisäksi Rahasto myönsi 40 tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus -apurahaa, jossa apurahan voi yhdistää palkalliseen työsuhteeseen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kanssa.
– Tätä tukimuotoa haluamme yhä kasvattaa. Tällöin apurahakausi pitenee kaksinkertaiseksi eli esimerkiksi kaksivuotisella apurahalla saadaan parhaimmillaan aikaan tohtorintutkinnon edellyttämä nelivuotinen rahoitus – lisäksi tukimuoto on saajalle todennäköisesti nettotuloiltaan kannattavin, Sokka toteaa.
Näppäritoiminnalle taiteen isoin apuraha
Näppärit areenalla. Kuva: Krista Järvelä
Taiteen suurimman apurahan saa Kansanmusiikki-instituutti ry Kaustiselta Näppäritoiminnan kehittämishankkeeseen, 215 000 euroa. Näppäripedagogiikka on kaustislaisen muusikko ja musiikkipedagogi Mauno Järvelän luoma lasten ja nuorten musiikkikasvatusmenetelmä. Näppäreissä kaikenikäiset ja -tasoiset lapset ja nuoret soittavat ja laulavat yhdessä kansanmusiikkipohjaista ohjelmistoa sekä varta vasten sävellettyjä näppärilauluja. Nyt rahoitettava hanke koostuu kolmesta osiosta: Näppäriopiston toiminnan käynnistäminen, näppäritoiminnan lyhytkurssien levittäminen sekä näppärimateriaalin ja -soittimiston kehittäminen.
Mauno Järvelä iloitsee päätöksestä:
– Näen avustuksen tunnustuksena ja tukena yhteisölliselle ja aktiiviselle musiikkisuhteelle ja paikallisperinteiden nostamiselle kunniaan. Niitä olemme vieneet Näppäreissä pitkäjänteisesti eteenpäin. Avustus mahdollistaa näppäripedagogiikan vaikuttavuuden nostamisen uudelle tasolle. Entistä useampi lapsi ja nuori pääsee mukaan yhteisölliseen näppärimusisointiin, ja myös entistä useampi soitonopettaja ja musiikkipedagogi pääsee tutustumaan näppäritouhuun ja toivottavasti vähintään poimimaan siitä virikkeitä päivittäiseen työhönsä.
Kemijoen kulttuurituki ry Rovaniemeltä saa 150 000 euroa Karvalakkioopperan tuottamiseen yhteistyössä Lapin kamariorkesterin kanssa. Karvalakkiooppera on monimediainen teos, jossa taiteellinen ja dokumentaarinen aines yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi musiikkidraamalliseksi teokseksi. Ooppera nostaa esiin Kemijoen patoamisen vuonna 1948 ja sitä seuranneet käsittelyt eri oikeusasteissa. Se käsittelee kysymystä syyllisyydestä ja anteeksiannosta.
– SKR:n myöntämä tuki mahdollistaa yhdistykselle vuoden 1979 karvalakkilähetystöstä kertovan oopperan tuotantopäätöksen tekemisen sekä voimavarojen keskittämisen sisällöntuotantoon ja tuotannollisen yhteistyöverkoston vahvistamiseen, Kemijoen kulttuurituki ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli Tiuraniemi kertoo.
Aiheeltaan Karvalakkiooppera on koskettava kertomus Lapin sodanjälkeisestä todellisuudesta. Teos läpivalaisee valtiota, valtaa sekä luonnon ja pienen ihmisen osaa valtiokoneen rattaissa. Aihe on ajankohtainen edelleen.
– Kemijoen lohi odottaa vieläkin polkuaan joen yläjuoksulle, Tiuraniemi muistuttaa.
Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistys ry Espoosta saa Kauppakeskusteatterin toiminnan laajentamiseen 110 000 euroa. Kauppakeskusteatteri on Glims & Glomsin ideoima ja konseptoima pop up -kiertueteatteri, joka tarjoaa koko perheen teatteriesityksiä helposti saavutettavasti. Nyt rahoitettavan hankkeen aikana volyymia kasvatetaan nykyisestä kahdesta kauppakeskuksesta kuuteen kauppakeskukseen vuodessa. Kauppakeskusteatterin ohjelmistossa on 7-9 eri teosta vuosina 2020-23. Teatterissa järjestetään esitysten lisäksi työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan esittävän taiteen tekemistä.
– Kauppakeskusteatteri ottaa haltuun tyhjiä liiketiloja eri puolilla Suomea ja tarjoaa korkeatasoisia, innostavia ensikosketuksia esittävään taiteeseen muutamasta viikosta kuukauteen kestävien sesonkien ajaksi, tuottaja Heidi Yli-Yrjänäinen kertoo.
– Olemme iloisia ja kiitollisia, että Suomen Kulttuurirahasto tunnisti Kauppakeskusteatterin mahdollisuudet koko perheelle suunnatun esitystoimintamme tuottamisessa ja jakelussa. Ohjelmistomme hyppii yli kielimuurien ja synnyttää yhteisöllisyyttä kaupallisiin ympäristöihin. Tuomme teatterin lähelle asukkaiden arkea, helposti saavutettavaksi.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja eri puolille Suomea
Taiteen aloilla jaetaan Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja kaikkiaan 15, yhteissummaltaan 360 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
Suurimman Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan saa Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry Tampereelta, 75 000 euroa. Taidetta lähelle -hankkeessa selvitetään, mitä esteitä on olemassa taiteen viemiselle ja vastaanottamiselle asumis- ja hoiva- sekä sote -palveluympäristöihin, ja kokeillaan myös ratkaisuja, miten eri taidelaitokset ja sote-toimijat voivat toimia entistä paremmin yhdessä.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja saivat lisäksi mm. seuraavat: Sirkustaiteilija-pedagogi Linda Kulmala ja sirkustaiteilija-pedagogi Marianne Vaalimaa Turusta saavat 11 500 euroa sirkusesityksen toteuttamiseen Turun seudun vanhainkodeissa, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Aapo Repo Mikkelistä saa 19 500 euroa esineteatteriformaatin valmistamiseen sairaaloiden lastenosastoille, ja Monitaideyhdistys Piste ry Rovaniemeltä saa 58 000 euroa vammaisyhteisöjen taidetoimintaan ja sote- ja taidealojen yhteiskehittämiseen Lapissa.
Miljoonan euron lisärahoitus
Helsingin yliopiston professori Martin Romantschuk Lahden kauppahallissa. Kuva: Tami Kiuru
Rahasto julkisti lokakuun hakukierroksella haettavaksi miljoonan euron lisärahoituksen tulevaisuuden energiamarkkinoita ja/tai teknologian murrosta käsitteleviin tutkimuksiin. Tätä haki yhteensä 65 hakijaa, käytännössä tutkimusryhmiä. Hakemukset jakautuvat useammalle tieteen alalle yhteenlasketun hakusumman ollessa yli 13 milj. euroa.
Apuraha myönnettiin kuudelle hakijalle. Professori Martin Romantschuk ja Etsivät-työryhmä saivat 240 000 euroa elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöä käsittelevään tutkimukseen. Tekn. tohtori Leena Ukkonen ja työryhmä saivat niin ikään 240 000 euroa langattomia biosensoreita Parkinsonin taudin lääkehoitovasteen seurannassa käsittelevään tutkimukseen. Professori Matti Liski ja työryhmä taas saivat 225 000 euroa maailmanlaajuisen energiamurroksen markkinavaikutuksia käsittelevään tutkimukseen.
Kahdeksan Eminentia-apurahaa
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan työstämiseen, tieteiden- tai taiteidenvälisyyden edistämiseen tai aloitteelliseen työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.
– Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus osoittaa arvostusta pitkän uran tehneille, varttuneille tieteen ja taiteen ammattilaisille, toteaa Jari Sokka.
Tänä vuonna Rahasto myönsi kahdeksan 25 000 euron suuruista Eminentiaa. Niiden saajat ovat: kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki, professori emeritus Simo Heininen, kirjailija Riitta Jalonen, fil. tohtori, intendentti Kaisa Koivisto, säveltäjä, muusikko Eero Koivistoinen, professori emerita Pirkko Moisala, kuvanveistäjä Veikko Nuutinen ja professori emerita Anna-Maija Ylimaula.
Kilpailu entistä kovempaa
Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 % ja taiteen 47 %. Tieteen apurahoissa väitöskirjatyön osuus on 31 %, tutkimuksen 11 % ja post doc -tutkimuksen 9 %. Tieteen hakijamäärä kasvoi tänä vuonna lähes neljällä sadalla ollen yhteensä noin 3 600. Taiteen apurahoissa 35 % menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 % tapahtuman järjestämiseen. Taiteen hakijamäärä nousi hieman yli sadalla ollen yhteensä 5 200.
Lisääntyneistä jakovaroista huolimatta kilpailu apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa (viime vuonna yli 10 %). Läpimenoprosentit ovat tieteessä ja taiteessa kokonaisuutena lähes yhtä tiukat, vaikka aloittain on eroja Kulttuurirahaston saamien lahjoitusten takia.
– Nimikkorahastojen takia säveltaiteissa rahoituspaine on jonkin verran helpompi kuin vaikkapa kuvataiteissa, kertoo yliasiamies Antti Arjava.
Kaikista apurahansaajista naisten osuus on nyt 59 % (hakijoista 58 %). Ulkomaan kansalaisten osuus hakijoista on 11 % ja apurahoista 10 %. Lokakuun hakukierroksen perusteella apurahoja jaettiin noin sadan kunnan alueelle Suomessa; maakuntarahastojen apurahat jaetaan myöhemmin keväällä tammikuun hakukierroksen perusteella.
Alinan kuvat: Marko Tikkinen Teksti ja Elli Isokosken kuva: Anna Bui
Elli Isokoski tekee tanssielokuvia yhdessä ikäihmisten kanssa.
Tanssitaiteilija Elli Isokoski sai vuonna 2018 kolmivuotisen Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan kotona asuvien ikäihmisten kanssa tehtävään taiteelliseen työskentelyyn. Hankkeen kohderyhmänä ovat kotona asuvat ikäihmiset, joiden on toimintakyvyn rajoituksista tai muista syistä johtuen haastavaa osallistua kodin ulkopuoliseen kulttuuritoimintaan.
– Olen valinnut osallistujat yhteistyössä Käpyrinne ry:n Iloa arkeen pysäkkitoiminnan ja Myllypuron palvelukeskuksen, sekä tapaamieni kotisairaanhoitajien kanssa. Tulevaisuudessa mukana saattaa olla muitakin tahoja. Pidän avoimia esittelytilaisuuksia keskusten päivätoiminnan yhteydessä. Näitä kanavia pitkin löydän osallistumaan innostuneet ikäihmiset, joita sitten tapaan heidän omissa kodeissaan, Isokoski kertoo.
Osallistujien kanssa katsotaan lyhyitä tanssielokuvia, keskustellaan ja liikutaan yhdessä. Tutustuminen ja yhdessä tekeminen voivat johtaa myös oman tanssielokuvan syntymiseen.
– Olen tavannut esimerkiksi 94-vuotiasta Alinaa tammikuusta lähtien noin kerran viikossa. Maaliskuun puolivälissä Alinalta tuli idea lyhytelokuvaksi, ja toukokuun alussa kuvasimme idean. Etsimme kevään tunnelmaa kylmänä ja vähän sateisena päivänä, ja hauskaa oli, Isokoski naurahtaa.
– Olen tehnyt ikäihmisten kanssa töitä vuodesta 2002 lähtien. Ihastuin tanssielokuviin ehkä kymmenen vuotta sitten katsojana Loikka-tanssielokuvafestivaalilla, Elli Isokoski muistelee.
– Minulle heräsi hyvin nopeasti ajatus, että tätä voisi tehdä ikäihmisten kanssa, ja vuonna 2010 toteutin ensimmäisen projektini, joka liittyi tanssielokuviin. Työskentelin silloin hoitolaitoksissa asuvien ikäihmisten kanssa. Nyt vanhustenhoidon trendi on muuttunut siten, että yhä enemmän halutaan panostaa kotihoitoon laitoksissa asumisen sijaan. Tämän projektin suunnittelussa on taustalla kiinnostuksen kohteeni työskennellä ikäihmisten ja tanssielokuvan parissa sekä vanhustyön puolelta tullut toive kehittää kulttuuritoimintaa ikäihmisille koteihin vietäväksi.
Isokoski on järjestänyt neljä avointa tilaisuutta, joissa hän on kertonut ikäihmisille ja muille kiinnostuneille toiminnastaan ja joissa osallistujat ovat päässeet myös itse jakamaan ajatuksiaan katsotuista elokuvista.
Kantin Pysäkin elokuvahetkessä erityisesti Kurki-elokuva herättää ihastusta. Vanhempi rouva huudahtelee useaan otteeseen ihastuneesti, miten hieno lintu kurki on. Luonnon liikkeet -videossa taas naurattaa selvästi taustalla kuuluvan, kevättä rinnassa olevan sammakon kurnutus. Osallistujille jaetaan Pommacia, eli ”samppanjaa ja vaahtokarkkeja”. Kädet käyvät ahkerasti karkkikipolla ja kuuluu tyytyväisiä huokauksia, ”kun karkkia saa nykyään niin harvoin”.
– Seuraavan elokuvan, Ystävät, toteutin viikonlopun mittaisessa Kino Obscure -tapahtumassa. Elokuvassa on mukana kuusi lasta ja neljä vanhempaa ihmistä, joille kuvauspäivä oli hauskaa vaihtelua tavalliseen arkeen, Isokoski esittelee.
Ystävät-elokuvan päätyttyä tilassa on hiljaista. Tunnelma on harras, hieman surullinenkin. Elokuvan aiheet, ystävyys, aika ja ikääntyminen, koskettavat ja liikuttavat selvästi kaikkia osallistujia. Alina, jonka kanssa käydyistä keskusteluista idea elokuvaan sai alkunsa, kiteytti ajatuksensa näin: ”Ensin ystäviä on laumoittain ja sitten ei ketään”. Myös moni paikan päällä oleva vanhus saattaa kokea olonsa yksinäiseksi ja aihe selvästi herättää tunteita. Eräs rouva kertoo tarinan tyttärestään, joka asuu kaukana Espanjassa.
Viimeisenä elokuvana esitettävä irlantilaisen koreografin David Bolgerin Deep end dance kuitenkin aiheuttaa naurunpurskahduksia ja saa tunnelman jälleen keventymään. Hoitajan lämmin käsi silittää olkapäätä ja pehmeä ääni rauhoittaa. Elokuvahetki on päättynyt.
Merja Väisänen ja työryhmä sai 20 000 euron Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan vuonna 2016. Kuva: Juuso Partti
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahojen tavoitteena on edistää kulttuuristen oikeuksien yhdenvertaista toteutumista ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
Taiteellinen työskentely tai hanke voi toteutua laajojen tukipalveluiden piirissä olevien ihmisten luona niissä ympäristöissä joissa he asuvat, mutta josta on vaikea päästä taiteen äärelle: palvelukeskuksissa, hoito- ja hoivalaitoksissa, päiväkeskuksissa ja ikäihmisten kodeissa, sairaaloissa, vankiloissa, vastaanottokeskuksissa sekä päihdetyön ja lastensuojelun yksiköissä.
Apurahaa voivat hakea taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Hakemuksia arvioitaessa painotetaan seuraavia kriteereitä:
Sisältö on taiteellisesti korkeatasoinen
Suunnitelmassa huomioidaan toteuttamispaikan erityisluonne ja kunnioitetaan kohderyhmän erityistarpeita
taiteen yleisöt tai osallistujat kohdataan tasa-arvoisesti
On myös toivottavaa, että työ lisää taiteen merkitystä toimintaympäristön arjessa ja pyrkii tuottamaan pysyviä vaikutuksia.
Pirkanmaalainen Kulttuurikeskus Piipoo sai vuonna 2015 Kulttuurirahastolta 200 000 euron Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan, jolla toteutettiin laaja kulttuurialan sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteinen TEIJO-hanke. Eri alojen taiteilijat työskentelivät laitoksissa ja hoitolaitoksissa asuvien ihmisten kanssa eri mittaisissa projekteissa ja residensseissä toteuttaen taide- ja kulttuuritoimintaa monimuotoisesti ja yhdessä asetettuihin tavoitteisiin perustuen.
”Taide ja kulttuuri kuuluvat kaikille. Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha auttaa edistämään sitä, että myös syrjässä olevilla ihmisillä ja taiteilijoilla on mahdollisuus kohdata”, Piipoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu sanoo.
”TEIJO-hankkeemme ja muu toimintamme tällä kentällä on opettanut, että alueen kulttuuri- ja sote-toimijoiden kannattaa tehdä yhteistyötä, sillä siitä hyötyvät ja oppivat sekä kohteena olevat ihmiset että taiteen tekijät. Näin saadaan aikaan vaikuttavampia, pitkäkestoisempia ja monipuolisempia tuloksia.”
Kulttuurirahaston keskusrahaston myöntämien apurahojen alaraja on 3 000 euroa, maakuntarahastojen 2 000 euroa.
Lokakuun haku päättyy 31.10.2018 klo 16. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät täältä.
Kuvassa vanha rouva syö jäätelöä maauimalan luona. Toinen poseeraa kerrostalon edessä Esplanadilla. Valokuvaaja Helena Inkerin toteuttamassa Elämän paikat –näyttelyssä kuvataan ikäihmisiä heille tärkeissä paikoissa ja kerrotaan niihin liittyviä muistoja.
Valokuvaaja Helena Inkerin toteuttamassa Elämän paikat –näyttelyssä kuvataan ikäihmisiä heille tärkeissä paikoissa.
– Halusin tarkastella ikäihmisten kanssa heille tärkeitä muistoja – kuitenkin niin, että muistoja voidaan tuoda ja heijastaa valittujen paikkojen kautta tähän päivään, Helena Inkeri kertoo.
Inkeri halusi tarjota hoivapalveluiden piirissä eläville ikäihmisille tilaisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään sekä tuoda esiin muistoja ajalta, jolloin osallistujat kokevat olleensa vahvoilla.
– Kun ikää tulee, tulee usein myös sairauksia, kipuja ja haasteita arjesta selviytymisessä. Niiden alle hautautuu helposti osa ihmisen persoonasta ja elämänkokemuksesta, Inkeri pohtii.
Projektiin osallistui 11 vanhusta. Mukana oli kaksi pariskuntaa, joten kuvat kertovat yhdeksän tarinaa. Ensin osallistujien kanssa tavattiin useita kertoja sekä ryhmässä että yksityisesti, tutustuttiin, katseltiin vanhoja valokuvia ja jaettiin muistoja. Sitten oli vuorossa kuvausmatka jokaisen tärkeään paikkaan.
Kuvausmatkat vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta kaikki sujuisi turvallisesti ja vanhukset jaksaisivat olla mukana. Kaikki muistelijat eivät itse pystyneet matkustamaan, ja tällöin Inkeri lähti kuvausmatkalle mukanaan vanha valokuva, jonka avulla muistelija saatiin mukaan uuteen kuvaan.
Kuvausmatkat vaativat tarkkaa suunnittelua, jotta kaikki sujuisi turvallisesti ja vanhukset jaksaisivat olla mukana.
Alkuun epäilytti
Osa osallistujista myös suhtautui projektiin aluksi hieman epäillen. Esimerkiksi vaimonsa Hilkan kanssa projektiin osallistunut Väikkä arveli, että osallistuminen voisi olla liian työlästä ja raskasta. Avajaisten jälkimainingeissa Väikkä kuitenkin kiittelee Helena Inkeriä kovasti.
– Sinä kyllä olet ammatissasi, osaat niin hienosti tehdä tätä ja aina olet huomioinut meitä, Väikkä kiittää.
Väikälle jäi kuvaprojektista hyvä tunne, sillä muihin osallistujiin tutustuminen oli mukavaa ja keskustelut Inkerin kanssa kiinnostavia. Alkuun puhuminen tuntui kuitenkin vaikealta.
– Oli vähän outoa puhua vieraan ihmisen kanssa asioista, joista ei ole oikeastaan puhunut kenellekään ja haikeita muistojakin tuli mieleen, Väikkä kertoo.
– Oli vähän outoa puhua vieraan ihmisen kanssa asioista, joista ei ole oikeastaan puhunut kenellekään.
– Muistojen lisäksi meillä oli syvällisiä juttutuokioita myös esimerkiksi omaishoitajuudesta. On mieletön kunnia, että ihmiset ovat kertoneet elämistään avoimesti, sanoo Inkeri.
– Toivon, että näyttelyn myötä että osallistujien ääni ja arvokkaat tarinat pääsevät laajemminkin esiin. Vaikka tarinat ovat henkilökohtaisia, niissä on aina jotakin tunnistettavaa ja jaettua, jotakin, mihin muut voivat peilata omia kokemuksiaan.
Vaikka tarinat ovat henkilökohtaisia, niissä on aina jotakin tunnistettavaa ja jaettua.
Lisätietoa ja tarinoita luettavissa projektin verkkosivuilla ja Facebookissa:
Se on valtava. Sen kuononpää on nyrkinkokoinen.
– Berninpaimenkoiraksikin Viljo-Valdemar on suuri, painoa on 58 kiloa, sanoo omistaja, eläinavusteinen valmentaja, Hali-Koira-yrittäjä Maarit Haapasaari.
Kookas koira tekee vaikutuksen, mutta ei ole hippuakaan pelottava. Viljo-Valdemar on tarkkaavainen ja olemus henkii huolehtivaisuutta. Vieraiden luokse se ei mene ilman emännän lupaa. Sillä on rauhallinen luonne ja taitoa. Viljo on työskentelee terapiakoirana.
Viljo on ensimmäisiä lukukoiria ja tekee koira-avusteista työtä ”halikoirana”. Nyt se on laajentanut toimintaansa kirjoittamis- ja sadutuspuolelle.
Kerro Koiralle -tunneilla innostetaan lapsia kielelliseen ilmaisuun ja kasvatetaan samalla empatiakykyä. Lapsia kannustetaan kertomaan tarinoita koirasta ja koiralle. Työpajoissa tuotetaan pieniä minä-muotoisia tarinoita koiran näkökulmasta: miten koira kertoisi päivästään tai raportoisi haju-uutisia.
Koiran auktoriteetilla
Viljo-Valdemar
Ammatti: Halikoira
Rotu: berninpaimenkoira
Ikä: 4 vuotta
Harrastus: jalkapallon kantaminen
Herkku: ryynimakkara
Taideohjauksen ja eläinavusteisuuden yhdistäminen on uutta kansainvälisestikin. Kokemukset ovat positiivisia. Sanataideohjaaja Veera Vähämaa kertoo, että Viljo luo rentoa ilmapiiriä ja hyvää yhdessäolon tunnelmaa.
Viljo on auktoriteetti ja muusa. Se rauhoittaa ja sillä on hyvä pelisilmä.
– Kun Viljo kävelee kähinän keskelle ja asettuu rapsutettavaksi, jatkuu työskentely pian.
Teksti: Taina Saarinen
Kuvat: Mari Männistö ja Maarit Haapasaari
