Lauri Ahtinen ei ole tyypillinen luokanopettaja, vaikka onkin tehnyt työtään maahanmuuttajien valmistavan luokan opettajana jo lähes kymmenen vuoden ajan. Samoihin aikoihin kun Ahtinen vuonna 2009 valmistui opettajaksi, hän sai puhelun WSOY:n kustannustoimittajalta, joka oli innoissaan Ahtisen ensimmäisestä lähes valmiista sarjakuva-albumista.

– Sarjakuvataiteilijan ja opettajan urani alkoivat aikoinaan vähän puolivahingossa lähes samanaikaisesti. Vaikka pääosa tuloistani on tullut kunnan virkamiehen roolista, niin olen silti kutsunut itseäni salaa taiteilijaksi jo viimeiset 10 vuotta, Ahtinen hymähtää.

– Vuoden 2016 Kulttuurirahaston myöntämästä apurahasta alkoi apurahapyörre, jonka jälkeen en ole hirveästi tehnyt ”oikeita” töitä. Minulla on vakituinen työpaikka Oulun yläkoulussa, mutta nyt olen muutaman vuoden ollut poissa sieltä ja keskittynyt taiteilijan työhöni. Nykyään voin siis jo ihan rehellisesti ja julkisesti kutsua itseäni sekä opettajaksi että taiteilijaksi, Ahtinen nauraa.

Suomen kielen opiskelu yhdistää eri taustoista tulevia maahanmuuttajia

Kun Ahtinen aikoinaan ”lukiolaismaalaisjunttina” hakeutui opettajakoulutukseen, häntä ei kiinnostanut niinkään ammatin pedagoginen puoli kuin globaali kasvatus ja monikulttuuriset teemat. Oulun yliopiston kansainvälinen luokanopettajakoulutus, nykyiseltä nimeltään Interkulttuurinen opettajankoulutus, antoi ammatin tähän puoleen erinomaiset valmiudet.

– Ammatin yhteiskunnallista puolta olen päässyt toteuttamaan hiljaa ja pienesti tuossa omassa kymmenen hengen luokassani, ja toisaalta taas taiteilijan roolissa hieman suuremmalle yleisölle.

Suurin osa Ahtisen oppilaista on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita.

Ahtisen luokan oppilaat ovat lähtöisin hyvin erilaisista taustoista. Suurin osa on sodan jaloista paenneita turvapaikanhakijoita tai pakolaisina tulleita, mutta osa oppilaista on saattanut muuttaa Suomeen vanhempiensa työn perässä. Ahtinen ei kuitenkaan koe, että erilaiset taustat aiheuttaisivat luokassa ongelmia tai kuiluja oppilaiden välille.

– Ei toki voi sanoa, että kaikki ovat samalla viivalla, kun osa on saattanut käydä koulua jo 7-8 vuotta ja toiset eivät ole olleet koulussa koskaan. Mutta lähtökohtaisesti suomalaiseen koululuokkaan tulemisessa on jo niin paljon vierautta ja kielen oppimisen prosessi on kaikille yhtä haastava, että osaaminen ja taustojen erilaisuus tasoittuvat aika nopeasti.

Suomalaista mytologiaa ja syvän inhimillisiä kokemuksia

Erilaisuutta, vierautta ja toisaalta lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä Ahtinen käsittelee myös tuoreessa teoksessaan Elias. Elias on sarjakuvaromaani, joka kertoo nuoren, yksin Suomeen tulleen turvapaikanhakijan tarinan kaikessa karuudessaan. Elias käy koulua, opettelee suomea ja odottaa huonetoverinsa kanssa turvapaikkapäätöstä.

– Teoksen esikuvana on yksi tietty oppilas, joka on tietämättään lahjoittanut kirjalle sen pohjavireen ja melankolisen sävyn ja jonkinlaisen ”kaukoitä noir” -tyyppisen fiiliksen. Kirjan Elias ei kuitenkaan ole sama poika, vaan henkilö perustuu tekemiini turvapaikanhakijoiden haastatteluihin ja omien oppilaideni tarinoihin. Suurin osa tapahtumista ja juonenkäänteistä on kuitenkin tapahtunut jollekin, ne ovat siis tavallaan totta.

Ahtisen tavoitteena oli luoda dokumentaarinen teos, jossa olisi mukana myös suomalaista mytologiaa ja sepitettä. Eliaksen kirjassa tapaama kalevalainen karhu symboloi Suomea ja kotoutumista, samalla kun se tuo teokseen maagisia elementtejä, joista taiteilija myös itse lukee mielellään.

Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa.

Koska sarjakuva genrenä on melko marginaalinen, Ahtinen tiedostaa, että teos ei tule myymään yhtä paljon kuin esimerkiksi romaani samasta aiheesta. Silti taiteilija toivoo, että kirja lisäisi ihmisten ymmärrystä maahanmuuttajien kokemuksiin yksilöinä.

– Monesti maahanmuuttajia kohdellaan yhtenä massana ja numerosarjana. Mietitään ainoastaan sitä, että kuka työllistyy ja ketä tänne on valtiontalouden kannalta edullisinta ottaa. Haluaisin kirjallani painottaa lähimmäisenrakkautta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan, ja toisaalta myös sitä samanlaisuutta kohtaan mitä meissä kaikissa on. Lopulta erot ihmisten välillä ovat hyvin pieniä ja pinnallisia, ja huolet ja kokemukset ovat yhtä syvän inhimillisiä riippumatta siitä mistä me tulemme.

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Lauri Ahtinen ja Toni Pallari