Kulttuurin palveluksessa 20 vuotta

Antti Arjava jäi eläkkeelle toukokuun lopussa toimittuaan Suomen Kulttuurirahaston yliasiamiehenä kaksikymmentä vuotta. Arjava tunnetaan lintuharrastuksestaan, ja eläkkeellä hän suunnitteleekin käyttävänsä aikaa lintujen tutkimiseen. Eläkepäiviin kuuluu myös lukemista ja kirjoittamista, joille ei ole töissä ollessa ollut tarpeeksi aikaa. ”Katsotaan syntyykö lisää kirjoja – ainakin pitää yrittää.”

Arjava on monesti kutsunut Kulttuurirahastoa Suomen parhaaksi työpaikaksi, joten ilman haikeutta ei siirtymä uuteen elämänvaiheeseen varmastikaan toteudu. Mikä säätiön johtamisessa on ollut parasta? ”Muualla tiede- ja taidemaailmassa rahan hankkimisen miettiminen on keskeinen osa työtä. Meidän taas ei tarvitse miettiä koko ajan sitä, mistä saisi lisää rahaa, vaan voimme keskittyä siihen, mitä hyvää rahalla voisi tehdä. Se on todella kiinnostavaa työtä”, hän sanoo.

Organisaation sisälläkään ei tarvitse riidellä rahan käyttämisestä. Edunvalvonta-ajattelu puuttuu, mikä on Arjavalle säätiömaailman sympaattisimpia puolia.

Arjava kuvailee olleensa hands-on-johtaja. Kulttuurirahasto on juuri ja juuri sen kokoinen organisaatio, että se on ollut mahdollista. Hänen mukaansa johtaminen vaatii tietynlaista joustavuutta. ”Meillä täytyy olla prosesseja, jotka muodostavat toiminnan rungon, mutta monesti asiat on ratkaistava tapauskohtaisesti. Meillä on tiedettä ja taidetta ja erilaisia ihmisiä, kaikkia ei voi mitata samalla mittarilla.”

Kahdenkymmenen vuoden aikana isoimpia muutoksia Kulttuurirahastossa on ollut keskusrahaston ja maakuntarahastojen yhä tiiviimpi yhteenhitsautuminen. Koronapandemia vauhditti jo aiemmin alkanutta lähentymistä. Nyt Kulttuurirahastossa on jo useita maakuntien yhteisiä työntekijöitä, kun muutama vuosikymmen sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että asiamies tai sihteeri olisi asunut muualla kuin maakunnassa.

Muutoksia on tapahtunut myös digitalisaation myötä. Historiaan ovat jääneet esimerkiksi ”kopsukat” eli apurahanhakijoiden hakemuksia sisältävät salkut, joita kuljeteltiin arvioijalta toiselle. ”Kun tulin taloon, toimistossa syötettiin jokaisen hakemuksen perustiedot käsin järjestelmiin. Seuraava edistysaskel oli, että hakijat itse syöttivät tietonsa, mutta hakemukset liikkuivat edelleen paperilla. Nyt kaikki kulkee digitaalisesti”, Arjava sanoo. Muutokset tarkoittavat, että kahdenkymmenen vuoden aikana valtavasti kasvanut hakijamäärä pystytään hoitamaan lähes samalla henkilöstömäärällä kuin aiemmin. Toiminnan muuttuminen, esimerkiksi hanketoiminnan lisääntyminen, on toki tarkoittanut uudenlaisen ammattitaidon hankkimista talon sisälle.

Myös luottamushenkilöiden rooli on vuosien varrella hiljalleen muuttunut. Arjavan mukaan luottamushenkilöt käyttävät edelleen paljon aikaa ja energiaa tieteen ja taiteen hyväksi, mutta aiempaa kiivastahtisempi työelämä vaikuttaa heidänkin ajankäyttöönsä. Säätiön toiminnan laajentuessa suuriinkin hankkeisiin on ollut selvää, että luottamushenkilöiden voimin niitä ei ole mahdollista hoitaa.

Ennen Arjavan yliasiamieskautta Kulttuurirahaston itse käynnistämät hankkeet olivat pieniä ja harvassa. Ensimmäisiä isoja hankkeita oli Kirjatalkoot vuonna 2007. Tavoitteena oli kannustaa kaikkia Suomen kuntia lisäämään kirjastojen kirjahankintojen määrärahoja. Säätiö tuki hankintoja, kunhan kunnat itse budjetoivat niihin enemmän rahaa. Kirjatalkoiden jälkeen hankkeita on käynnistetty lukuisia. Usein niitä on edeltänyt havainto ongelmasta, jonka ratkaisemista mikään muu taho ei riittävästi edistä.

”Koen, että vasta viime vuosina olemme oppineet, miten saadaan liikkeelle sellaisia isoja hankkeita, joissa todella lähdetään aivan uudella tavalla ajamaan asioita”, sanoo Arjava. Hankkeita käynnistäessä ja edistäessä on Kulttuurirahastossa myös opittu paljon. ”Pitkään pyrimme siihen, että saisimme julkisen vallan ottamaan käynnistämämme hankkeet osaksi omaa toimintaansa. Olimme sitkeitä, mutta lopulta jouduimme myöntämään, että useimmissa tapauksissa sen varaan ei voi laskea”, Arjava sanoo. Poikkeus on viime vuonna perustettu Uudet klassikot -rahasto, jonka perustivat yhdessä valtio ja neljä säätiötä. Sen puitteissa valtion ja säätiöiden intressit kohtasivat sopivalla tavalla.

Muisteleeko yliasiamies joitakin hankkeita erityisellä lämmöllä?

Kirjatalkoiden lisäksi Arjava mainitsee sukukielten tukemisen Lapissa ja Venäjällä vuosina 2006–2016. Se oli poikkeuksellisen pitkä ponnistus, jossa oli erilaisia moduuleja ja moninaisia yhteistyökumppaneita, tärkeimpinä Inarinsaamen kielen yhdistys, Suomi-Venäjä-seura sekä M. A. Castrénin seura. ”Voidaan todella sanoa, että hankkeen ansiosta inarinsaame pelastettiin yhden sukupolven ajaksi”, toteaa Arjava.

Hänen sydäntään lähellä ovat myös viime vuosien suuret aloitteet: Taidetestaajat, Uudet klassikot sekä ja valmistelussa oleva Suomi100-tietovarantohanke. ”Koen, että niissä on saatu jotakin merkittävää aikaan. Tavoitteet on asetettu kunnianhimoisiksi ja uskallettu lähteä tekemään asioita uudella tavalla.”

Onko Kulttuurirahasto sitten onnistunut tukemaan tiedettä ja taidetta hyvin vai huonosti, on visainen kysymys, jota Arjava pohtii kriittisesti.

”Hakemuksia ja myöntöjä on valtava määrä, ja apurahojen jako on hajautettu niin, ettei kukaan yksin päätä niistä. Kukaan ei siis voi hallita kokonaisuutta eikä valvoa sitä ulkopuolelta. Siksi sisäinen motivaatio ja etiikka ovat tärkeitä. Se, että haluaa hoitaa homman hyvin.”

Myös hankkeiden vaikutuksen mittaaminen on äärettömän vaikeata.

”Esimerkiksi Kirjatalkoissa saatiin kyllä tieto rahankäytöstä ja kirjahankinnoista, mutta miten pitäisi mitata hankkeen lopullista tarkoitusta – sitä, että ihmiset lukisivat enemmän ja sivistyisivät? Tavoitteiden miettiminen tarkkaan on äärimmäisen tärkeää, mutta mittaamiseen ei kuitenkaan pidä jämähtää. Niin monet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen”, hän sanoo.

Kotimaiset säätiöt ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään etenkin sijoituspuolella. Myös muunlainen yhteistyö on Arjavan kaudella lisääntynyt. Esimerkiksi post doc -pooli ja jo toimintansa lopettanut professoripooli ovat syntyneet Kulttuurirahaston aloitteesta. ”Poolit ovat tärkeitä, koska ne yksinkertaistavat hakijoiden elämää”, sanoo Arjava. Hän ei kuitenkaan pidä yhdessä tekemistä itseisarvona. ”Mitä useampi yhteistyökumppani, sen monimutkaisempaa on päätöksenteko. Kulttuurirahasto on sen verran iso säätiö, että rahankaan takia ei ole pakko tehdä yhteistyötä. Yhteistyöt ovat enemmänkin periaatteellisia, kun halutaan edetä yhtenä rintamana”, sanoo Arjava.

Säätiöiden kansainvälisessä yhteistyössä Arjava on ollut keskeisissä rooleissa. Hän on ollut Philean eli säätiöiden eurooppalaisen järjestön edeltäjän EFC:n hallituksen jäsen. Euroopan suurimpien säätiöiden johtajien yhdistyksessä Haagin klubissa hän on toiminut sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Kansainvälinen säätiöyhteistyö on ollut enemmänkin yhteydenpitoa ja ajatustenvaihtoa kuin toimintaa, vaikka siitäkin on esimerkkejä. Paraikaa käynnissä on pohjoismaisten säätiöiden 10,5 miljoonalla eurolla rahoittama seitsenvuotinen Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelma, joka rahoittaa humanistista ja yhteiskunnallista tutkimusta Pohjoismaiden kansalaisia koskettavista haasteista.

Antti Arjavan kahdenkymmenen vuoden työsuhde Kulttuurirahastossa ei ole pituudeltaan ainoa laatuaan. Mikä saa ihmiset pysymään talossa?

”Toivon tietysti sen kertovan siitä, että täällä on kiva olla ja hyvä henki. Ihmiset kokevat mielekkääksi olla mukana tukemassa tiedettä ja taidetta. Varmasti vaikuttaa myös se, että kulttuurialalla ei monia näin hyviä ja varmoja työpaikkoja ole.”

Arjavaa viehättää Kulttuurirahastossa tietynlainen asiallisuus, arvokkuus ja kohteliaisuus, ilman että kuitenkaan oltaisiin jäykkiä. ”Meidän ei tarvitse lähteä mukaan nykymaailman huippupuheeseen ja kaiken keventämiseen. Tätä asennetta olen yrittänyt pitää yllä – uskallusta olla erilainen kuin muut.”

Yläkuvassa  vas. Suomen Kulttuurirahaston perustaminen valittiin Kulttuurigaalassa 2017 Vuosisadan kulttuuriteoksi. Palkinnon otti vastaan Antti Arjavan kanssa johtokunnan puheenjohtaja Asko Peltola. Kuva Adam Oszaczky. (Keskellä) Kyyttöjen kanssa laitumella Jokioisilla 2008. Kulttuurirahasto tuki 300 000 euron apurahalla vuonna 2009 suomenkarjaan liittyvää tutkimusta. Kuva: Marika Aspila. Oik. vuosijuhlatunnelmissa Finlandia-talossa 2006. Kuva: Heikki Tuuli

Kulttuurin tukijoukot: Sataprosenttinen savolainen Kai Kaarniranta

Kuinka päädyit lääkäriksi?

Muutaman mutkan kautta. Olin koulussa hyvä oppilas, mutta lukio ei kiinnostanut. Suoritin ammattikoulussa elektroniikka-asentajan tut­kinnon. Tosin sitä työtä en ole tehnyt, sillä sotilasura alkoi kiinnostaa. Kadettikouluun päästäkseni menin iltalukioon. Päivällä tein maataloustöitä, iltaisin kier­sin tiskijukkana Savonlinnan seudun tanssiravintoloita.

Armeijan jälkeen pääsin opiskelemaan luonnontieteitä Joensuuhun. Opiskelutovereiden innostamana aloitin lääketieteen opinnot Kuopiossa. Valmistuin Kuopion yliopiston tutkijakoulusta sekä lääkäriksi että biotek­nologian maisteriksi vuonna 2000 ja tohtoriksi 2002.

Miten Kulttuurirahasto on vaikuttanut elämääsi?

Ensimmäisen apurahani sain Pohjois-Savon rahastolta vuonna 1998. Se oli opiskelijalle tärkeä kan­nustin. Rahasto myönsi apurahan myös väitöstut­kimukseeni. Monet tutkimusryhmäni jäse­net ovat saaneet rahastolta vuosien varrella apurahoja väi­töskirjatyöhön.

Pohjois-Savon rahasto kuuluu alueen merkittävimpiin tieteen ja taiteen tukijoihin. Puheen­johtajana olen oppinut ymmärtämään yhteiskuntaa uudella tavalla.

Mitä kansainväliset luottamustehtävät antavat tai ottavat?

Olen onnekas, kun pääsen edustamaan maa­ilmalla Itä-Suomen yliopistoa ja Suomea. Yhteistyö on avartanut ajatteluani ja avannut uuden ystäväpii­rin kautta maailman. Pysyn ammatissani ajan tasalla, ja pääsen seuraamaan myös alallamme käytävää kil­pailua.

Olen muun muassa johtanut Euroopan silmätutkimusyhdistystä, ja olen nyt ensimmäisenä suoma­laisena yhdistyksen Acta Ophthalmologica -lehden pää­toimittaja. Lehti täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Se on yksi näkyvimmistä silmätautialan julkaisusarjoista.

Työ vie aikaa, sillä toimitukseen tulee vuosittain lähes 3 000 käsikirjoitusta päätoimittajan arvioitavaksi. Luen niitä joka ilta 1–2 tuntia. Teen karkean linjanvedon, lopulli­seen arviointiin etsin asiantuntemuksen maailmalta.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin kuluttajasta kulttuurin puolustajaksi

Iloinen mies tummassa parrassa ja pikkutakissa katsoo kameraan.
Ilkka Länkinen, johtokunnan puheenjohtaja

Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksellä on ollut merkittävä rooli rahaston historiassa. Yhdistys perustettiin vuonna 1937 järjestämään valtakunnallinen kansalaiskeräys Kulttuurirahaston peruspääoman hyväksi.

Kuluneena vuonna käynnistettiin työ, jonka tähtäimenä oli luoda Kannatusyhdistykselle uusi strategia vuosille 2022–2027. Strategia keskittyy yhdistyksen tarkoituksen, roolin ja suunnan kirkastamiseen sekä tärkeimpien toiminnallisten, strategisten painopisteiden linjauksiin.

Strategiatyö aloitettiin Kulttuurirahaston luottamushenkilöille ja henkilöstölle suunnatulla kyselyllä yhdistyksen toiminnasta ja merkityksestä. Työn pohjaksi kuultiin myös muutamia ulkopuolisia asiantuntijoita aluekehityksestä sekä siitä, miten suomalaisten suhde kulttuuriin on tulevaisuudessa muuttumassa. Varsinaisessa työskentelyvaiheessa syntyivät uudet linjaukset, jotka säätiön johtokunta on nyt hyväksynyt.

Kannatusyhdistyksen tarkoitukseksi kiteytyi, että se osallistaa yhteiskunnan jäsenet edistämään, tukemaan ja puolustamaan suomalaista moniarvoista ja -äänistä kulttuuria.

Kunnianhimoiseksi tavoitteeksi eli visioksi vuoteen 2027 mennessä syntyi seuraava muotoilu: ”Kulttuurimyönteisyydestä kasvaa monia suomalaisia yhdistävä ja aktivoiva liike, jonka ytimessä on aito dialogi.”

Yhdistys siis kutsuu mukaan itseään suurempaan liikkeeseen suuren joukon suomalaisia ja kannustaa heitä aktiiviseen toimintaan kulttuurin hyväksi. Arvostava, kuunteleva ja aitoon ymmärrykseen pyrkivä vuorovaikutus luo edellytykset jäsenten, erilaisten muiden kulttuurieliittien ja ihan tavallisten ihmisten yhteiselle kulttuurityölle.

”Kulttuuri on ihmisyyttä, joka ei voi sammua. ​Meidät on valittu sen ystäväpiiriin ja soihdunkantajaksi. Olemme osa arvostettua, vanhaa ja yhä vireää ​hyvää tekevää liikettä, ​yhtä Euroopan suurimmista kulttuurin tukijoista.” ​

Strategiassa on kolme keskeistä painopistettä.

Ensimmäinen niistä kutsuu yhdistyksen jäsenistöä kulttuurin soihdunkantajiksi. Jäseninä on laaja-alaisesti tunnustettuja kulttuurin, tieteen ja taiteen tekijöitä ja kokijoita, ja heidän roolinaan on omalla toiminnallaan aktiivisesti kasvattaa kulttuurimyönteisyyttä ja ymmärrystä tieteen ja taiteen merkityksestä tässä ajassa.

Toinen painopiste korostaa Kannatusyhdistyksen roolia sillanrakentajana Kulttuurirahaston ja yhteiskunnan välillä. Sitä tuetaan kohtaamisen ja keskustelun paikkojen luomisella kautta Suomen.

Kolmas painopiste liittyy vaikuttamiseen. Kannatusyhdistyksen tehtävänä on edistää kulttuurimyönteisyyttä myös yhteiskunnallisen päätöksenteon parissa. Yksi työkalu tähän ovat valtakunnalliset ja alueelliset Kulttuurinpuolustuskurssit.

Strategian luominen on ollut iso ponnistus, mutta strategia herää eloon vasta muuttuessaan todeksi. Nyt siis alkaa varsinainen työ, ja siinä työssä jokainen Kannatusyhdistyksen jäsen on tärkeä tekijä viestin viejänä ja kulttuurimyönteisyyden soihdunkantajana.

Ilkka Länkinen
Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja

Helena Hiilivirta Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtajaksi

Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Helena Hiilivirta. Kuva: Antero Tenhunen

Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Helena Hiilivirta. Kuva: Antero Tenhunen
Pirkanmaan rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja Jari Andersson. Kuva: Antero Tenhunen

Pirkanmaan rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja Jari Andersson. Kuva: Antero Tenhunen

Hiilivirta on ollut Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsen vuodesta 2018. Hän on aiemmin toiminut Kulttuurirahaston säätiön hallituksessa 2005–2014 ja hallintoneuvostossa 2014–2020.

Andersson on ollut Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsen vuodesta 2015.

Hoitokunnan uusina jäseninä aloittivat toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko Hämeenkyröstä sekä valokuvataiteilija, toiminnanjohtaja Terhi Asumaniemi, teatterinjohtaja Panu Raipia ja dekaani Tapio Visakorpi, kukin Tampereelta.

Edelliseltä kaudelta hoitokunnassa jatkavat dosentti Katariina Mustakallio, päätoimittaja Matti Posio, professori emerita Ulla Ruotsalainen, johtaja Pauli Sivonen ja Keskusrahaston edustajana asiamies Ralf Sunell.

Näin sen näin – mietteitä puheenjohtajakauden päätyttyä

Teksti: Matti Sommarberg

Matti Sommarbergin kaudet Pirkanmaan hoitokunnassa täyttyivät syksyllä 2021. Kuva: Antero Tenhunen

Kuva: Antero Tenhunen

Olen nuorena opiskellut strategista johtamista, johtanut asioita ja ihmisiä kolme vuosikymmentä, väitellyt asiasta. Strategiaa olen myös tutkinut ja opettanut. Monien asiaa koskevien hyllymetrien jälkeen rahaston toiminnassa säväytti yksinkertaisuus. Monimuotoinen, määräajaksi valittu hoitokunta rahoittaa tulevaisuutta ohjeenaan yhteisesti laadittu ja yhdelle A4-liuskalle mahtuva toimintatahto, josta yllä on itselleni tärkein kappale. Sen lisäksi hoitokunta edustaa kulttuuria, jossa ei ajeta oman erityisalan etuutta vaan tunnustetaan eri tieteen ja taiteen alat yhtä tärkeiksi. Ja se toimii – maljan arvoinen asia.

Mikä saa ihmiset pyyteettömästi tekemään yhteisen hyvän eteen töitä? Varmasti se on sisäsyntyistä mutta myös tunne siitä, että asia on tärkeä.  Vain osa hoitokunnan jäsenistä vaihtuu kerralla, mikä takaa, että hyvä toimintatapa siirtyy jatkavien kautta. Pirkanmaan rahastossa jatkuvuudesta ovat huolehtineet myös asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen ja sihteeri Kati Vastamäki. Ihmisiä yhdistävät myös rituaalit ja symbolit. Kevään apurahojen arviointiprosessi on iso ja monimuotoinen talkoo. Monet vuodet talkoiden alkua hoitokunnalle symboloivat paperihakemuksia pullistelevat viininpunaiset salkut, jotka ovat vaihtuneet sähköisen järjestelmän käyttäjätunnukseksi ja salasanaksi.

Edellisten yhdeksän vuoden aikana toimineiden hoitokunnan jäsenten perintönä Pirkanmaa on saanut Kennedy-cembalon, jonka Kulttuurirahasto on rahoittanut. Pirkanmaata kiertäessään se paitsi soi hienoja barokkisäveliä, on myös esimerkki siitä, mitä hyvää rahasto ja ennen kaikkea lahjoittajat toiminnallaan säteilevät ympäröivään yhteiskuntaan.

Kolmen vuoden puheenjohtajuuteni oli koronajohtamista. Digiloikka ulottui myös rahastoon. Kokoukset, asiantuntijatyö ja apurahoista päättäminen siirtyivät Teamsiin. Kannatusyhdistystilaisuudet vaihtuivat webinaareihin. Emme voineet kokoontua yhdessä apurahansaajien, lahjoittajien ja asiantuntijoiden kanssa vuosijuhlaan ja laulamaan Pirkanmaan maakuntalaulua Kesäpäivä Kangasalla. Yhteisöllisyys kilpistyi rajoituksiin ja vaihtui kirjeitse lähetetyiksi ja vastaanotetuiksi huomionosoituksiksi.

Mutta Kulttuurirahasto on osa yhteiskuntaa. Samalla tavalla kuin muutkin huomasimme, että rutiinihallinto toistensa tuntevien ihmisten kesken sujuu mutkattomasti ja aikaa säästäen, kun napin painalluksella voi siirtyä kokouksesta toiseen. Luovuus, ihmisyys ja yhteisöllisyys ovat kuitenkin olleet pysähdyksissä, kun kehon kieli ja käytäväkeskustelut ovat puuttuneet tai sivulauseen yksittäisestä sanasta assosiaation kautta syntynyt uusi idea on jäänyt syntymättä. Uuteen normaaliin varmaan siirrymme, kun ensin olemme pitkään halanneet toisiamme ja täyttäneet syntyneen läheisyysvelan.

Mitä muistelen tästä yhdeksän vuoden päästä? Varmasti ihmisiä ja heidän kanssaan tehtyjä asioita ja sattuneita kommelluksia. Korvien välissä oleva tekoälysuodatin tunnistaa varmasti myös rahaston rahoittamien lahjakkaiden ihmisten aikaansaannoksia tieteen ja taiteen saralla. Heidän tekonsa konkretisoivat, kuinka rahaston toimintatahto muuttuu hengeksi ja lihaksi.

Mutta aikansa kutakin ja nöyrä kiitos. On uusien ihmisten aika jättää jälkensä rahaston historiaan. Onneksi kannatusyhdistykseen siirtyminen lievittää omia vieroitusoireitani.

Kirjoittaja toimi Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsenenä vuodesta 2013 ja puheenjohtajana 1.10.2018–30.9.2021.

Kymenlaakson rahaston puheenjohtajaksi Riku Halinen

Riku Halinen, Kymenlaakson rahaston hoitokunnan puheenjohtaja

Suomen Kulttuurirahaston Kymenlaakson rahaston hoitokunnan uudeksi puheenjohtajaksi on valittu lehtori, fil. maisteri Riku Halinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin sosionomi Harri Kivelä. Uusina jäseninä hoitokunnassa aloittavat toiminnanjohtaja Hannu Kaukiainen, kasvatustiet. tohtori Tiina Kirvesniemi, intendentti Mari Lehtosalo, dosentti, teol. tohtori Marko Marttila sekä dosentti, silmätautien ylilääkäri Raimo Tuuminen. Hoitokunnassa jatkavat jäsenet johtaja Tomi Hautala, yhteiskuntat. tohtori Marja-Liisa Neuvonen-Rauhala sekä varatuomari Kristiina Rintala. Hoitokunnan jäsenten toimikausi on kolme vuotta, ja perättäisiä kausia voi olla enintään kolme.

Kymenlaakson Kulttuurirahasto jakaa Tammikuun haussa 490 000 euroa tieteeseen ja taiteeseen sekä erilaisiin maakunnan kulttuurielämää edistäviin hankkeisiin. Jaossa on mm. 40 000 euroa Kärkihankkeeseen sekä vähintään 20 000 euroa Taidetta kaikille -hankkeisiin. Myönnettävän apurahan alaraja on 2 000 euroa. Apurahanhakijan verkkopalvelu on avoinna 10.1.-10.2.2022 ja hakuohjeet löytyvät tutusti Kulttuurirahaston kotisivuilta osoitteesta www.skr.fi/yleiset-hakuohjeet.

Apurahapäätökset tekee Kymenlaakson Kulttuurirahaston hoitokunta. Hakemusten arvioinnissa käytetään apuna ulkopuolisia asiantuntijoita. Apurahat jaetaan maakuntarahaston vuosijuhlassa toukokuussa 2022.

Kymenlaakson rahaston asiamiehenä toimii fil. tohtori Päivikki Eskelinen-Rönkä.

Mikko Nortela Kainuun rahaston asiamieheksi

Kainuun rahaston asiamiehenä vuodesta 2008 lähtien toiminut Antti Toivanen on muuttanut pois maakunnasta aloitettuaan syyskuussa Pohjois-Karjalan Kauppakamarin toimitusjohtajana.

Mikko Nortelalla on laaja ja monipuolinen kokemus kulttuurialalta. Myös tutkijoiden ja tieteen tekijöiden maailma on hänelle tuttu. Mikko Nortelalla on hyvät verkostot sekä maakunnassa että sen ulkopuolella, ja erinomaiset valmiudet tarttua tähän kiinnostavaan ja monipuoliseen tehtävään, Kainuun rahaston puheenjohtaja Raija Juvonen sanoo.

Asiamiehen työparina maakuntarahaston asioita hoitaa sihteeri, kulttuurituottaja AMK Piia Julkunen.

Kainuun rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17:sta maakuntarahastosta. Rahasto tukee oman maakuntansa alueella tehtävää kulttuurityötä jakamalla vuosittain apurahoja ja palkintoja.

Susanna Jänkälä Lapin rahaston asiamieheksi

Susanna Jänkälä, Lapin rahaston asiamies

Susanna Jänkälän päätoimi on kehitysjohtajana rovaniemeläisessä Seven 1 -mainostoimistossa. Hän on valmistunut Lapin yliopistosta yrittäjyyden maisterinohjelmasta pääaineinaan yrityksen taloustiede, julkisoikeus ja julkishallinto. Jänkälä on työskennellyt mm. ELY-keskuksessa yritysasiakkuuspäällikkönä ja johtavana asiantuntijana sekä talousjohtajana Kiinassa maanpuhdistusta harjoittavassa yrityksessä. Hänellä on myös pitkä työkokemus erilaisista matkailuun liittyvistä tehtävistä mm. työ- ja elinkeinoministeriön matkailun toimialapäällikkönä.

Asiamiehen työparina maakuntarahaston asioita hoitaa sihteeri, kulttuurituottaja AMK Piia Julkunen.

Ilkka Länkinen, johtokunnan jäsen

Lapin rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, toimitusjohtaja Ilkka Länkinen on valittu Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajaksi 1.10. alkaen. Länkinen seuraa tehtävässä Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtaja Asko Peltolaa. Johtokunnan jäsenyys voi kestää kuusi vuotta, puheenjohtaja valitaan vuosittain.

Suomen Kulttuurirahaston tehtävänä on sääntöjen mukaan suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen ja kehittäminen. Kannatusyhdistys tukee Rahastoa henkisesti ja taloudellisesti sekä edistää suomalaista kulttuurityötä.

– Kannatusyhdistys organisoi vuonna 1937 eri kansalaisryhmät yhdistäneen joukkoliikkeen Kulttuurirahaston perustamiseksi. Yhteys kaikkiin suomalaisiin on tärkeää Kulttuurirahastolle myös 2020-luvulla. Olen innolla osaltani mukana jatkamassa tätä työtä, Ilkka Länkinen toteaa.

Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto tukee oman maakunnan alueella tehtävää kulttuurityötä ja tieteellistä tutkimusta jakamalla apurahoja ja palkintoja. Lapin rahasto perustettiin vuonna 1954, jolloin se kuului Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan rahastojen kanssa yhteiseen Pohjois-Suomen rahastoon. Vuonna 1968 Lapin rahastosta tuli oma rahastonsa.

Lisätietoja:

Lapin rahaston asiamies Susanna Jänkälä, p. 050 5119392, susanna.jankala@skr.fi
Lapin rahaston puheenjohtaja ja Kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Ilkka Länkinen,
p. 050 5176989, ilkka@santapark.com

Suomen Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö. Se tukee maamme kulttuurielämää myöntämällä apurahoja tieteen, taiteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Juuri alkaneessa Lokakuun haussa apurahoja on jaossa 27 miljoonaa euroa.