Mitkä ovat olleet pitkän työurasi suurimmat haasteet?

Jouduin kovaan kouluun melkein välittömästi aloitettuani, kun syksyllä 1989 käynnistyi haastava jakso Suomen taloudessa. Pörssi romahti, korot nousivat ennätyskorkealle ja Suomen markka devalvoitiin. Tuli pankkikriisi, konkurssiaalto ja työttömyysaste nousi ennen näkemättömälle tasolle. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli synkkä ja ahdistava. Toisaalta juuri noina vuosina tapahtunut yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros pakotti meidät Kulttuurirahastossa tekemään ratkaisuja, joiden hedelmistä voimme nauttia nyt. Kriisin aikana loimme aihiot tulevalle nousulle. Kehitimme mm. yhteisesti sijoitettavan omaisuuden konseptin eli perustimme sijoituspoolin (tuottorahaston) sekä uudistimme voimakkaasti rakenteita.

Tuottorahaston perustaminen eli yhdessä sijoitetun omaisuuden konsepti oli käytännössä myös maakuntarahastojen pääomien pelastusoperaatio. Maakuntarahastot olivat tuohon aikaan melko itsenäisiä toimijoita, ja osakesijoitukset olivat niiden omien nimikkorahastojen taseissa. Omistuksia oli mm. pankkien osakkeissa, joista aiemmin oli saanut hyvän osinkotuoton. Maakuntarahastoilla oli myös sijoituksia paikallisissa ja alueellisissa yrityksissä. Pankkikriisin ja konkurssiaallon seurauksena omaisuusarvot romahtivat ja maakuntarahastojen pääomat olivat vaarassa hävitä.

Ilman tuottorahaston perustamista ja Kulttuurirahaston keskusrahaston tekemää tukioperaatiota koko Kulttuurirahasto näyttäisi todennäköisesti aivan toiselta kuin tänä päivänä. Maakuntarahastojen varallisuuspohja olisi hyvin erilainen. Tuottorahaston perustaminen on vaikuttanut merkittävästi myös kaikkien nimikkorahastojen pääomien kehitykseen ja mahdollisuuksiin jakaa apurahoja. Tässä järjestelmässä kaikki ilot ja surut eli tuotot ja mahdolliset tappiot jaetaan yhteisesti ja oikeudenmukaisesti pääomien suhteessa.

Pankkiosakkeiden myymisessä ja Nokian osakkeiden ostamisessa 1990-luvun alussa oli myös onni myötä. Juuri Nokian avulla rakennettiin sittemmin salkun omaisuuslajihajautus, eli hyödynnettiin laman jälkeen käynnistynyt valtava arvonnousu. Myös suurin sijoituksemme Huhtamäki pärjäsi vaikeina lamavuosina varsin hyvin ja oli pörssin ainoita yrityksiä, joka maksoi osinkoja.  Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995 ja myöhemmin euro otettiin käyttöön. Suljettu taloutemme avautui, ja sijoitustoiminnassa kansainvälinen hajautus tuli mahdolliseksi ja välttämättömäksi. Tullessani taloon kaikki Kulttuurirahaston sijoitukset olivat kotimaisia.

Kun haasteista puhutaan, helppoa ei ole ollut 1990-luvun alun laman jälkeenkään. Aasian ja Venäjän talouskriisit olivat 1997 ja 1998, ja teknologiakupla puhkesi 2000. WTC-tornien terrori-isku New Yorkissa tapahtui 9.11.2001, ja 2007–2009 koettiin finanssikriisi eli maailmanlaajuinen pankki- ja rahoituskriisi. Krimin valtaus tapahtui 2014 ja Ukrainan sodan alkaminen 2022 aiheutti Euroopassa energiakriisin. Salkun hajautus ja terve sisältö ovat kuitenkin vieneet Kulttuurirahaston kriisien läpi. Olemme suhtautuneet niihin vakavasti joutumatta kuitenkaan paniikkiin. Kasvu on ollut vahvaa. Salkkumme arvo oli alle 200 miljoonaa 1990-luvun alkupuolella, nyt olemme kahdessa miljardissa eurossa. Sijoitustoiminta on ollut onnistunutta. Unohtaa ei kuitenkaan pidä myöskään Kulttuurirahaston lahjoittajia, joiden jatkuva luottamus on kerryttänyt pääomaa vuosikymmenten saatossa. Päättyneellä tilikaudella lahjoituksia tuli 19,1 miljoonaa euroa ja perustimme 17 uutta nimikkorahastoa.

Entä merkittävimmät saavutukset?

Tuottorahaston perustaminen eli yhdessä sijoitetun omaisuuden konseptin luominen 1990-luvun alussa. Toinen merkittävä uudistus oli Kulttuurirahaston hallintorakenteen uudistaminen ja säätiön sekä Kannatusyhdistyksen välisen suhteen uudistaminen. Ne rakenneuudistukset, joita teimme sisäiseen järjestelmäämme 1990-luvun aikana ovat mahdollistaneet sen, missä me olemme tällä hetkellä. Niihin kuuluu mm. maakuntarahastojen hoitokuntien nimeämiskäytäntöjen muuttaminen ja nimeämisoikeuden siirtäminen pois Maakuntaliitoilta, sittemmin Seutukaavaliitoilta, kokonaan Kulttuurirahastolle. Tämä käynnisti henkisen muutoksen, jonka ansiosta voimme nyt olla koko Suomen rahasto, jolla on yhteinen strategia ja tavoitteet.

Millainen on ollut roolisi säätiöiden yhteistyön edistäjänä?

Tullessani Kulttuurirahastoon kotimaisilla säätiöillä ei ollut kovinkaan järjestäytynyttä yhteistoimintaa. Oli vapaamuotoinen, osanottajajoukoltaan hyvin suppea 1970 perustettu säätiöiden yhteistyöelin eli Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta.  Kulttuurirahaston yhteydessä toimi Säätiöpalvelu, joka muun muassa opasti hakijoita muiden säätiöiden apurahoista. Sain tehtäväkseni osallistua Säätiöpalvelun ja Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimintaan.

Edustin neuvottelukuntaa eli apurahoja jakavia suomalaisia säätiöitä 1989 perustetussa EFC:ssä (European Foundation Centre) ja osallistuin sen erilaisten toimikuntien työskentelyyn. Totesin kuitenkin varsin pian, että suomalainen säätiökenttä tarvitsee rekisteröidyn, laajaan jäsenkuntaan perustuvan edunvalvontayhdistyksen. Säätiöillä ei ollut virallista jäsenistöä edustavaa asemaa mm. viranomaisiin nähden. Lähdin voimakkaasti ajamaan rekisteröidyn yhdistyksen perustamista. Säätiöt ja rahastot ry perustettiinkin 2003, jolloin 52 perustajatahoa allekirjoitti perustamiskirjan. Nyt Säätiöt ja rahastot ry:ssä on 234 jäsentä. Jäsenkunta edustaa säätiöitä, yhdistyksiä ja rahastoja, jotka jakavat vuosittain yhteensä yli puoli miljardia euroa tieteen, taiteen ja yhteiskunnan tukemiseen. Istuin useaan otteeseen vuosia yhdistyksen hallituksessa. Olen ylpeä ja iloinen siitä, että meillä on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys, jonka toiminta on esimerkillistä.  Se on jäsentensä etujen ajaja, verkottaja ja keskustelufoorumi, säätiötiedon tuottaja, asiantuntija ja kouluttaja.

Säätiöiden välinen yhteistyö on lisääntynyt merkittävästi. Aloitimme sen 1990-luvulla sijoituspuolella yhdessä Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Emil Aaltosen säätiön kanssa. Teimme yhdessä sijoituksia omaisuusluokkiin, joissa panoksemme yksittäisinä toimijoina olisi ollut liian pieni. Sen jälkeen on apurahojen jakamisessa esim. Säätiöt ja rahastot ry:n kautta toteutettu esim. Professoripooli ja Post doc -pooli, joissa Kulttuurirahasto on ollut yksi käynnistävistä voimista. On ollut hienoa olla omasta tehtävästäni käsin mukana kehittämässä rakenteita ja tarpeita palvelevia asioita sekä puhumassa säätiöyhteistyön puolesta. Yhteistyön merkitys ja tarve niin säätiöiden kesken kuin säätiöiden ja julkisen vallan kesken vain korostuvat näinä aikoina, jolloin tieteen ja taiteen aloille kohdistuu merkittäviä taloudellisia leikkauksia. Voimien yhdistäminen on välttämätöntä, ja se perustuu vuosien varrella rakennetulle luottamukselle.

Mikä on ollut mottosi?

Minulla on ollut kaksi mottoa. Olen jatkuvasti muistutellut organisaatiotamme siitä, että ”rahan jakaminen on paljon helpompaa kuin sen tekeminen”. Taloudellinen kasvumme on mahdollistanut hurjan kehityksen Kulttuurirahaston toiminnassa. Eikös kamreerien tehtävä ole vähän jarrutella? Säätiön varainkäytön on oltava kestävää ja tasa-arvoista myös eri sukupolvien kesken. Aikaulottuvuutta ei saa unohtaa.  Ja kuten historiakin todistaa, kasvukäyrä ei voi olla jyrkän nousujohteinen koko ajan. Toinen mottoni, joka liittyy niin sijoitus- kuin apurahatoimintaan, on ollut ”kokemus tuo varmuutta”.

Taaksesi jää pian 36 vuotta Kulttuurirahaston palveluksessa. Mitä ajatuksia se herättää?

Rahaston pitkässä ikuisuusjuoksussa olen ollut mukana vain yhden pätkän, mutta voin lähteä eläkkeelle hyvillä mielillä ja ylpeänä, vaikkakin myös haikeana. Kulttuurirahasto on osa identiteettiäni. Pääasiallinen vastuualueeni eli rahaston sijoitukset ja tase ovat hyvässä kunnossa, ja ne jäävät hyviin käsiin.

Olen kiitollinen Kulttuurirahastolle. On ollut etuoikeus saada palvella säätiötä ja olla toteuttamassa sekä edistämässä sen edustamia arvoja.  Olen saanut tehdä yhteistyötä suuren ihmisjoukon ja verkoston kanssa. On ollut etuoikeus myös tavata paljon mielenkiintoisia ihmisiä laaja-alaisesti yhteiskunnan eri aloilta. Kaikessa mitä me teemme, on positiivinen arvolataus. Se on tuonut oman mausteensa työhöni ja koko elämääni. Jään kaipaamaan ihania työtovereitani, ystäviäni ja kollegoitani niin Suomessa kuin maailmalla.