Kulttuurin tukijoukot: Iiris Autio haluaa vahvistaa taiteen ja yhteiskunnan vuoropuhelua
Taidejohtamisen ja kulttuuriviennin asiantuntija Iiris Autio aloitti hallintoneuvoston puheenjohtajana lokakuussa. Hän korostaa strategisen rahoituksen merkitystä, ja uskoo suomalaisen taiteen ja kulttuurin kansainväliseen potentiaaliin.
Mistä kiinnostuksesi kulttuurialaan ja erityisesti tanssiin sai alkunsa?
Rakastin jo nuorena kuvataiteita, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia ja teatteria. Kulttuurin maailma veti minua puoleensa, mutta huomasin nopeasti, ettei minusta itsestäni ole taiteilijaksi. Olin kiinnostunut myös yhteiskunnallisista asioista ja lähdin opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan.
Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli 1980-luvun lopulla Taidekeskus Retretissä, jossa ymmärsin, että taiteilijat ja kulttuurialan organisaatiot tarvitsevat menestyäkseen rahoituksen, johtamisen ja markkinoinnin ammattilaisia. Yliopistolla törmäsin Ritva Mitchellin kirjoittamaan raporttiin, jossa todettiin, että tulevaisuudessa taidemanagerien ammattikunnan merkitys kasvaa. Se kuulosti kiinnostavalta ja aloin tietoisesti rakentaa uraa taidejohtamisen parissa.
Suoritin Sibelius-Akatemian, Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun järjestämän Arts Management PD-jatkokoulutusohjelman ja myöhemmin Lontoossa taidejohtamisen maisteritutkinnon, johon sain Kulttuurirahaston apurahan. Ensimmäinen työpaikkani valmistumiseni jälkeen sattui olemaan tanssin markkinoinnin ja myynnin parissa, mutta yhtä hyvin olisin voinut päätyä musiikin, oopperan tai kuvataiteiden pariin. Tero Saarinen Companyn toiminnanjohtajana olen työskennellyt vuodesta 2001.
Miten luonnehtisit Kulttuurirahastoa säätiönä?
Kulttuurirahasto on yksi Suomen merkittävimmistä tieteen ja taiteen rahoittajista, jonka syntyhistoria on erityinen: sen perustamisen taustalla oli kansalaisyhteiskunnasta noussut tarve ja kansalaiskeräys. Säätiön rakenteeseen kuuluvat keskusrahasto, maakuntarahastot ja nimikkorahastot, mikä tekee siitä poikkeuksellisen. Vaikka Kulttuurirahasto on yksityinen säätiö, sillä on kansallisen instituution luonne. Viime vuosina Kulttuurirahaston toiminta on kehittynyt ja uudistunut ja se on vahvistanut vaikuttavuuttaan paitsi rahoittajana myös aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana.
Millainen rooli hallintoneuvostolla on?
Hallintoneuvosto on säätiölain ja Kulttuurirahaston omien sääntöjen mukaisesti hallinnollisesti korkein toimielin, johon on koottu vaikuttajia taiteen, tieteen, kulttuurin ja elinkeinoelämän eri aloilta. Sen tehtävänä on valvoa säätiön hallintoa ja varmistaa, että säätiö toimii pitkäjänteisesti ja vastuullisesti.
Hallintoneuvoston merkitys ei kuitenkaan rajoitu sääntömääräisiin tehtäviin. Sen asiantuntemuksen ja verkostojen kautta säätiölle muodostuu poikkeuksellisen laajoja yhteyksiä eri puolille yhteiskuntaa. Siksi siihen sisältyy merkittävää potentiaalia säätiön voimavarana.
Millaista tukea ja yhteistyötä tiede ja taide tässä ajassa tarvitsevat?
Erityisesti taloudellisesti niukkoina aikoina rahoituksen tulisi olla mahdollisimman strategista ja vaikuttavaa. Vertaisarviointia tarvitaan laadun varmistamiseksi, mutta sen haasteeksi on tunnistettu taipumus jakaa niukkuutta tasaisesti valintojen sijaan. Siksi rinnalle tarvitaan strategista ohjausta mahdollistamaan riittävän suuret ja pitkäjänteiset panostukset vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Samaan aikaan on tietenkin huolehdittava myös siitä, että eri alojen nuorille lahjakkuuksille sekä vapaalle tieteelle ja taiteelle annetaan riittävästi mahdollisuuksia, vaikka panostusten vaikuttavuus ei olekaan ennakoitavissa.
Erilaisten yhteenliittymien ja yhteistyön avulla voidaan saada aikaan vaikuttavampia, suurempia ja merkityksellisempiä kokonaisuuksia kuin yksin. Hyvä esimerkki tästä on säätiöiden keskinäinen yhteistyö.
Sinulla on monipuolinen kokemus kulttuurin ja erityisesti tanssin viennin saralta. Mitä suomalainen taide ja kulttuuri tarvitsevat kansainvälistyäkseen laajemmin?
Taide ja kulttuuri eivät toimi tyhjiössä, vaan ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Myös suomalaisen taiteen suuret nimet ovat olleet osa oman aikansa kansainvälisiä virtauksia.
Suomalainen taide tarvitsee kansainvälisyyttä kehittyäkseen, mutta vahvan kotimaisen perustan menestyäkseen: taiteen ja kulttuurin perusrahoituksesta ja infrastruktuurista meidän on kyettävä huolehtimaan itse – sitä ei kansainvälistyminen ratkaise.
Toisaalta kansainvälinen toimintaympäristö tarjoaa luovien alojen tekijöille aivan eri mittaluokan taloudelliset mahdollisuudet pieneen Suomen verrattuna. Taiteellinen laatu yksin ei kuitenkaan riitä yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Menestymiseen tarvitaan entistäkin vahvempaa manageri-, tuottaja- ja välittäjäosaamista, pitkäjänteistä verkostotyötä sekä resursseja kansainvälisen toiminnan rakentamiseen.
Jos kulttuurin koko arvoketjusta huolehditaan, voisivat taide, kulttuuri ja aineettomat sisällöt muodostua jopa merkittäväksi elinvoimatekijäksi. Etelä-Korea on kiinnostava esimerkki siitä, mitä pitkäjänteisellä strategialla ja poliittisella tahdolla voidaan saavuttaa. Myös Suomessa tämä edellyttäisi tietoista valintaa nähdä kulttuuri paitsi itseisarvoisena myös yhtenä keinona uudistaa elinkeinorakennetta.
