Historiikki on aina enemmän kuin kohteensa

Pirkanmaan Ryytipalsta
Teksti: Maritta Hirvonen
20.11.2026

Maritta Hirvonen on Tampere Filharmonian entinen intendentti ja orkesterin vaiheita käsittelevän historiateoksen kirjoittaja.

Pitkähiuksinen nainen merensinisessä paidassa nojaa valkoiseen tiiliseinään.

Kun aloin kirjoittaa Tampere Filharmonian historiikkia, en tiennyt miten paljon yhden sinfoniaorkesterin vaiheet voivat kertoa koko maan kulttuurihistoriasta, sen sosioekonomisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä, jopa naisen asemasta. Tiesin vain, että edessäni olisi valtava urakka, josta itse kirjoittaminen tulisi olemaan pieni osa taustatyöhön verrattuna. Pirkanmaan rahaston apuraha mahdollisti paitsi oman työskentelyni, myös sen, että pystyin hankkimaan projektiin kaksi assistenttia, tutkija Elina Niirasen ja orkesterin nuotistonhoitajana toimivan historioitsija Pekka Koiviston, molemmat kokeneita arkistojen penkojia.

Orkesterin vaiheiden läpikäyminen 1900-luvun alkupuolelta lähtien oli itselleni muistojen matka. Olin istunut konserteissa niin Raatihuoneella, yliopiston juhlasalissa kuin Tampere-talossakin ja soittanut pianoa silloisen kaupunginorkesterin Nuorten solistien konsertissa 65 vuotta sitten. Lopulta orkesterista tuli itselleni työmaa; vuodesta 1981 toimin sen taustalla kulttuurisihteerinä, sitten tiedottajana ja lopulta intendenttinä 21 vuoden ajan. Eläkkeelle jäämiseni vuonna 2013 mahdollisti kirjoittamisen, niin faktan kuin fiktionkin.

Historiikkityön edetessä aloin nähdä kiinnostavia faktoja, joita en tiennyt, mutta joista nyt, sen oman työmaan jo jäätyä kauas taakse, saatoin tehdä johtopäätöksiä. Tässä muutamia niistä:

Kun orkesteria alettiin 1920-luvulla puuhata, Tampere oli kahtiajakautunut, riitainen kaupunki. Vain pienen matkan päässä Tampere-talossa, Kalevankankaan hautausmaalla lepäsi 2 700 kansalaissodassa kuollutta tamperelaista. Niissä oloissa oli melkoinen ihme, että poliittinen yhteisymmärrys saavutettiin, ja orkesteri aloitti toimintansa tammikuussa 1930.

Mustavalkoinen kuva orkesterista lavalla.
Sibelius-juhlakonsertti Tampereen Teatterissa 9.12.1935. Hämeen Laulu, Jäämien kuoro ja Mieskuoro Laulajat avustivat. Kuvaaja tuntematon

Ensimmäinen pitkäaikainen kapellimestari Eero Kosonen (1906–2002) teki valtavan työn 37 vuoden ajan, lähes yksin. Muu henkilökunta koostui 40 muusikosta ja yhdestä vahtimestarista. Orkesteri soitti Raatihuoneella, Työväentalolla, Tuulensuun elokuvateatterissa, kouluilla, kahdessa teatterissa ja hoiti myös oopperasäestykset. Työmäärä nykyiseen Tampere Filharmoniaan verrattuna oli moninkertainen.

Orkesteri oli edelläkävijä kahdessa asiassa: uuden suomalaisen musiikin esittämisessä sekä naiskapellimestareiden ja naissäveltäjien tuomisessa estradeille. 1930–40-luvuilla kuultiin Tampereella tuoreeltaan kaikki kotimaisten elävien säveltäjien, Melartinin, Merikannon, Palmgrenin, Kuulan, Madetojan ja Klamin uutuusteokset. He olivat silloisia nykysäveltäjiä, aikansa Kaipaisia, Saariahoja ja Lindbergejä.

Amerikkalaiskapellimestari, Sibeliuksen suuri ihailija Antonia Brico johti Tampereella monesti, ja kapellimestarikorokkeelle astuivat myös säveltäjä-kapellimestarit Heidi Sundblad-Halme sekä Työväenteatterin kapellimestarina toiminut Helvi Mäkinen. Sibeliuksen aikalaisen, monen muun säveltäjän tavoin mestarin varjoon jääneen, Helvi Leiviskän sinfonioita kuultiin myös Tampereella, usein ennen Helsinkiä.

Jokainen Eero Kososta seurannut kapellimestari toi orkesteriin oman erityisosaamisensa, ja jokainen oli edeltäjänsä vastakohta. Esimerkiksi nuorta ja kokematonta Tuomas Ollilaa seurasi kokenut veteraani Eri Klas. Rentoa ja kansanomaista Juhani Raiskista seurasi tiukka harjoittaja Paavo Rautio.

Usein kuulee sanottavan, että sinfoniaorkesterin taso koostuu kapellimestarin taidoista, muusikoiden yksilöllisestä osaamisesta sekä soittimen laadusta. Esimerkiksi orkesterin ensimmäinen tuubansoittaja oli kirjapainossa työssä ja hänen soittimensa ”sen aikanen peltitorvi”, jolla hän oli soitellut vähän jazzia. Koulutusta ei ollut seuraavallakaan, joka tuli Lokomolta ja sai vähäistä oppia soittokunnassa. Nykyinen tuubansoittaja Harri Miettunen on valmistunut Rotterdamin musiikkikorkeakoulusta ja hänen hyllyllään on parikymmentä soitinta eri tarkoituksiin.

Suuri orkesteri kuvattuna katsomosta päin.
Matteus-passio Tampere-talossa 6.4.2023. Mukana Tampereen Filharmoninen kuoro. Kuva Ville Hautakangas

Orkesterin kehitys kertoo koko Suomen kulttuurielämän kehityksestä: samassa tahdissa kuin Tampere Filharmonia on kohonnut amatööriorkesterista kansainvälisen tason soittoon ja konsertoi täysimittaisena sinfoniaorkesterina yhdessä pohjoismaiden hienoimmista konserttitaloista, on koko maankin kulttuuri ja taide kehittynyt, monipuolistunut ja kansainvälistynyt.

2020-luvulla orkesterin, kapellimestarin ja yleisön vuorovaikutus on aktiivista ja rentoa. Naiset ovat tulleet säveltäjinä esiin, eikä kapellimestari ole enää aina mies. Ympäristöaiheet näkyvät ohjelmissa.

Myös suomalaisen musiikkikoulutuksen tila näkyy orkesterin vaiheista. Vielä 1980-luvulla siihen panostettiin, ja koko maan kattava musiikkiluokkien ja musiikkiopistojen verkosto vei lahjakkaimmat mistä tahansa maan kolkasta Sibelius-Akatemiaan. Muusikoita saatiin orkestereihin, ja suomalaiset kapellimestarit kiersivät maailmalla. Säästötoimet veivät 2000-luvulla koulutusputken, ja yhä useammin uusi orkesterimuusikko on korealainen, kiinalainen tai muualta Euroopasta tullut. Suomalaiset pärjäävät orkesterien koesoitoissa enää harvoin.

Pitkähiuksinen nainen merensinisessä paidassa nojaa valkoiseen tiiliseinään.
Maritta Hirvonen on Tampere Filharmonian entinen intendentti.

Muutosten keskellä niin taidelaitosten kuin historiikin kirjoittajankin on katsottava eteenpäin, nähtävä globalisoituva ja moniarvoistuva maailma, joka on kokonaan toinen kuin 1930-luvulla. 2020-luvulla orkesterin, kapellimestarin ja yleisön vuorovaikutus on aktiivista ja rentoa. Naiset ovat tulleet säveltäjinä esiin, eikä kapellimestari ole enää aina mies. Ympäristöaiheet näkyvät ohjelmissa.

Kun maailma muuttuu pelottavasti, on tehtävä edelleen sama, paitsi vaalia ja siirtää perinnettä, myös antaa toivoa.

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset