Kulttuurin tukijoukot: Aivotutkija Eino Solje korostaa poikkitieteellisyyden merkitystä tutkimuksessa
Vuoden Nuorena tutkijana palkittu Eino Solje on apulaisylilääkäri, apulaisprofessori sekä Aivotutkimusyksikön johtaja. Soljen johtama ryhmä Itä-Suomen yliopistossa tutkii työikäisten muistisairauksia. 35-vuotias Solje on ehtinyt jo saavuttaa urallaan paljon, mutta haluaa jatkossakin edistää tieteen ja tutkimuksen asemaa Suomessa.
Miten päädyit lääketieteen ja muistisairauksien pariin?
Oikeastaan ihan sattuman kautta ajautumalla. Olin alun perin ajatellut hakeutuvani opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta tai valtio-oppia. Opiskelin jonkun aikaa luonnontieteitä Jyväskylän yliopistossa, ja siellä innostuin lääketieteestä. Neurologiasta kiinnostuin sitten lääketieteen opintojen myötä.
Tällä hetkellä työskentelen apulaisylilääkärinä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, apulaisprofessorina sekä aivotutkimusyksikön johtajana Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimusryhmämme tutkii varhain alkavia muisti- ja aivorappeumasairauksia kuten Alzheimeria ja otsalohkodementiaa. Tutkimuksemme on laaja-alaista ja poikkitieteellistä. Kliininen työni lääkärinä tukee tutkijan työtä.
Mihin haluat erityisesti vaikuttaa Kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä?
Näin nuoremman tutkijasukupolven näkökulmasta haluaisin erityisesti vaikuttaa siihen, miten tutkimus yhteiskunnassamme nähdään. Olen joskus kuullut näkemyksiä siitä, että yliopistolle jäädään tutkijoiksi vain, jos ei muuta työtä saada. Tällaiset puheet ovat todella surullisia. Meillä ei ole riittävästi arvostusta tiedettä kohtaan verrattuna esimerkiksi Ruotsiin. Siellä usein pieniäkin tieteellisiä symposiumeja kunnioittavat läsnäolollaan sekä kuninkaalliset että poliitikot. Pelkkien avaussanojen lausumisen sijaan he jäävät paikalle kuuntelemaan ja keskustelemaan.
Tieteen arvostus vaikuttaa siihen, että meille saadaan lupaavimmat yksilöt tekemään tutkimusta. Tiedemaailman saavutukset tuovat Suomeen myös taloudellisia voittoja ja kasvua. Koko tieteen brändi ja tapa puhua siitä pitäisi muuttaa. Tiedeviestinnällä on tässä suuri rooli.
Mitä yhtäläisyyksiä näet tieteen ja taiteen tekemisessä?
Molemmat ovat luovaa työtä. Tieteilijät ja taiteilijat joutuvat sietämään epävarmuutta: ei vain taloudellisen toimeentulon vaan myös työn sisällön kautta. Tutkijalla saattaa olla arvauksia, mihin suuntaan tutkimus etenee, mutta sitten tuleekin joku uusi löydös tai vainu, jota pitää seurata.
Rahoituksella on sekä tieteen että taiteen tekemisessä keskeinen merkitys. Ilman rahaa ei päädy tutkijaksi. Säätiöillä ja yrityksillä on iso rooli etenkin kohdentamattoman tutkimuksen rahoittajina. Ne tukevat tutkijoiden vapautta ja lisäävät joustavuutta esimerkiksi mainitsemieni vainujen seuraamisessa.
Tiede ja taide ovat kulkeneet rinnakkain halki vuosisatojen. Molemmat pyrkivät hyvinvoinnin lisäämiseen yhteiskunnassa. Tieteilijät ja taiteilijat tukevat toisiaan tässä päämäärässä. Aivotutkijankin näkökulmasta taide vaikuttaa olennaisesti terveyteen ja hyvinvointiin.
Eino Solje”Tieteilijät ja taiteilijat tukevat toisiaan hyvinvoinnin lisäämiseksi yhteiskunnassa. Aivotutkijankin näkökulmasta taide vaikuttaa olennaisesti terveyteen ja hyvinvointiin.”
Millaisia vääriä käsityksiä tai ennakkoluuloja muistisairauksiin liitetään?
Muistisairauksien ajatellaan olevan luonnollinen osa ikääntymistä. Sitä ne eivät ole, vaan sairauksia siinä missä muutkin. Muistisairaudet eivät myöskään kosketa pelkästään vanhuksia, vaan työikäisiäkin sairastuu.
Näihin sairauksiin liittyy tietynlaista stigmaa, mitä vääristynyt mediakuvasto pitää osaltaan yllä. Se taas vaikuttaa yhteiskunnan asenteisiin ja sairastuneiden elämään.
Lisäksi muistisairauksiin liitetään paljon toivottomuutta. Ajatellaan, että niihin on vaikeaa löytää ratkaisuja ja hoitoa. Kyse on kuitenkin siitä, että niiden tutkimukseen ei käytetä rahaa samoin kuin joihinkin muihin sairauksiin. Lääketeollisuus on käyttänyt esimerkiksi syöpäsairauksien tutkimukseen vuodessa saman verran, mitä muistisairauksiin on käytetty 25 vuodessa. Mikäli muistisairauksiin investoitaisiin yhtä paljon, olisi maailma varmasti toisen näköinen. Toivoa siis on, jos tahtoa löytyy.
Jos saisit toivoa yhden muutoksen siihen, miten Suomessa suhtaudutaan tieteeseen, mikä se olisi?
Poikkitieteellisyyttä pitäisi tukea enemmän. Siinä on paljon saavuttamatonta potentiaalia. Niin eri tieteenlajien välillä kuin ihan lääketieteenkin sisällä.
Kyse on yksinkertaisimmillaan siitä, että kaksi ryhmää tutkii samaa ihmistä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi muistisairauksien kohdalla tulee huomioida myös oikeudelliset, yhteiskunnalliset ja eettiset kysymykset. Teemmekin tutkimusryhmässämme yhteistyötä muun muassa oikeustietelijöiden kanssa, jotta sairauksien yhteiskunnalliset ulottuvuudet kyettäisiin paremmin huomioimaan. Näitä haasteita ei ratkota ilman monialaista yhteistyötä.
