Kun on pimeää, ryhdy lampuksi

Hyvät juhlavieraat, apurahansaajat, lahjoittajat, tämän vuoden palkittu Outi Vesakoski, kaikki tässä Raatihuoneen salissa!

”KUN ON PIMEÄÄ, RYHDY LAMPUKSI”

Me elämme synkkiä aikoja. Kun sanontaa kylliksi toistaa, se alkaa elää. Manifestointi siihen suuntaan ei kannata.

Olen elänyt niin pitkään, että synkkiä aikoja on ollut jokaisella vuosikymmenellä. Koko lapsuuteeni isä hoki maailmanloppua. Sitten hän vaelsi kirjahyllyyn, otti Kalle Päätalon ja istui keinutuoliin.
Synkkinä aikoina, epävarmuuden ja kriisin keskellä taiteen ja kulttuurin merkitys korostuu. Se on lohtu ja toivo, antaa uusia oivalluksia.

Kun kuulen kommentin, että jotain ei voi tehdä, koska on kiire, koska masentaa, koska on blokki, koska ei huvita, näytän kuvaa kirjailija Doris Lessingistä. Mustavalkoisessa kuvassa tympeän näköinen Doris Lessing polttelee tupakkaa ja toteaa, että mitä ikinä sinun on tarkoitus tehdä, tee se nyt, olosuhteet ovat aina mahdottomat. Mahdottomissakaan olosuhteissa ei pidä antaa periksi, sillä liika murehtiminen pysäyttää kehityksen.

Suomen Kulttuurirahaston Tiede & Taide -lehdessä filosofi Frank Martela kertoo keskittävänsä huomion niihin asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan. Näin säästyy energiaa siihen, mihin sitä tarvitaan: asioiden muuttamiseen oman toiminnan kautta.

Toivo on kaksiteräinen miekka. Jos toivo innostaa toimimaan, se on hyvä asia. Mutta se voi luoda myös väärää tyytyväisyyttä, jossa “kaikki kyllä ratkeaa”, joten minun ei tarvitse tehdä mitään.

Vuonna 1938 koululaiset kiersivät Suomea keräyksen merkeissä. Siihen osallistuivat virkamiehet, maanviljelijät ja työväestö. Taustalla oli huoli siitä, että suomenkieliset tieteilijät ja taiteilijat saavat vähemmän tukea kuin ruotsinkieliset, joiden tukena oli vuonna 1907 perustettu Svenska Kulturfonden. Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen kotisivuilta löytyy taltioituna Perustamiskeräys. Jokainen voi itse etsiä lahjoittajia. Kun lisään hakuun isoisäni nimen, esiin nousee kuva vanhasta listasta, jossa Hauhon kunnan kohdalla lukee autenttisella käsialalla Toivo Tuominen, maanviljelijä, 10 markkaa. Voi olla, että kaunistelen. Taisi olla 5 markkaa, Toivo oli pihi mies, mutta eipä rahaakaan ollut.

En ole koskaan tavannut nuorena kuollutta Toivoa, minulla on vain yksi valokuva. Nyt minulla on hänen käsialansa.

Perustamiskeräyksen alkuperäiset listat on sidottu 42 paksuun niteeseen. Verkkoon siirretyiltä listoilta lähes jokainen suomalainen, lähes jokainen meistä löytää sukulaisiaan ja tuttaviaan. Ne ovat käsialoja menneisyydestä.

Koululaisten keräyksestä ja kymmenen markan lahjoituksista on kasvanut yksi Euroopan suurimmista yksityisistä säätiöistä. Kaikki perustuu lahjoituksiin, joissa pienistä puroista kasvaa suuria virtoja. Ne vievät tiedettä ja taidetta eteenpäin.

Säätiöt ja rahastot ovat yksi ihmiskunnan parhaista keksinnöistä (näin on sanoo Liisa Suvikumpu).

Hämeen rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se perustettiin vuonna 1960, perustamiskirja allekirjoitettiin Hämeenlinnan lyseon juhlasalissa. Hämeen rahasto sai muuten alkunsa vuotta aikaisemmin kuin Pirkanmaan rahasto. Pirkanmaalaisten toimet antoivatkin maaherra Jorma Tuomiselle aiheen perustamisjuhlan puheessaan huomauttaa: Ovatko Tampereen hämäläiset jahkailussaan vielä hitaampia kuin kantahämäläiset, joiden tiedetään viljelevän sanontaa “Harvoin meillä hätäillään, eikä tarpeen tählen silloinkaan.” Hämeen rahasto perustettiin toteuttamaan Hämeen maakunnan henkistä ja taloudellista kulttuuria, vaalia ja kehittää sitä jakamalla apurahoja ja palkintoja sekä edistämällä muillakin tavoin maakuntansa kulttuurielämää 11 kunnan alueella.

Kirjailija Olli Jalonen sai vuonna 1978 ensimmäisen apurahansa Hämeen rahastolta esikoisteoksensa Hotelli eläville ilmestymisen jälkeen. Suositukset hänelle kirjoitti kirjailija Matti Pulkkinen, hänkin oli vasta julkaissut yhden teoksen Ja pesäpuu itki.

Sibelius-Akatemian pianomusiikin professori Tuija Hakkila-Helasvuo oli vielä koululainen, kun hän sai apurahan pianonsoiton opiskeluun. Hämeen rahasto on ollut perustamassa Hämeenlinnan lastentapahtumaa, nykyisin tunnetaan nimellä Hippalot. Esimerkkejä on lukuisia.

1960-luvulla Hämeen rahasto pystyi jakamaan 20 000 markkaa vuodessa. Kunnilta, yrityksiltä ja yksityisiltä saadut lahjoitukset olivat elintärkeitä. Suurlahjoituksia tai testamentteja, jotka olisivat olennaisesti kohentaneet taloutta, ei vielä saatu. Vähitellen tuli tietoon, että oma maakuntarahasto on mahdollisuus jälkeen jäävän omaisuuden testamenttaamiseen ja lahjoitusten tekemiseen. Tärkeitä avauksia olivat Ulla Heikkilän testamenttilahjoitus v. 1978 ja Annikki ja Heikki S. Heikkilän nimikkorahston perustaminen vuonna 1982.

Suosittelen Anna-Maria Vilkunan tekemää Hämeen rahaston historiikka “Maakunnassa kaikki hyvin”. Nimensä teos on saanut Hämeen rahaston puheentojana toimineelta Juhani Hongalta. Hän aloitti kokoukset toteamalla “Maakunnassa kaikki hyvin ja voimme olla rauhassa”.

Hämeen rahasto on noussut niukkuudesta merkittäväksi rahoittajaksi. Aivan kohta jaetaan 627 000 euroa. Tukea myönnetään 30 kantahämäläiselle tiede- ja taidehankkeelle
Apurahat jakautuvat Hämeen rahaston alueelle ympäri Kanta-Hämettä.

Hämeen rahasto toteuttaa Suomen Kulttuurirahaston strategiaa, mikä on Koko Suomi, rakennamme kestävää, moniarvoista ja moniäänistä yhteiskuntaa, tunnistetaan tulevaisuuden huippuja, vahvistetaan tieteen ja taiteen yhteyttä, vaikutamme niiden asemaan, resurssien ja osaamisen vahvistaminen ja apurahatoiminnan yleinen kehittäminen. Etsivän säätiötyön kautta osallistutaan maakunnallisten tapahtumien kehittämiseen, sekä vahvistetaan kulttuurin ja elinkeinoelämän välistä yhteyttä.

Hämeen rahaston motto on “Perinteen täydellinen kieltäminen tai täydellinen myötäily jähmettää ajattelun”. Hämeen rahasto ammentaa vahvasta historiasta ja katsoo eteenpäin”. Niin tekee myös Hämeen rahaston oma hanke Kanta-Hämeen Kirjallinen kartta: Hämeenlinnan kirjallinen kartta.
Professori Juhani Niemi on koonnut kirjailijat ja kartan ulkoasusta vastaa graafikko Jenni Väre.

Viime vuonna katsoimme tästä ikkunasta torin ylitse vanhaan Lääninhallituksen rakennukseen. Se oli maaherrattaren Gustav Sofia Hjärnen paikkana kartalla. Hän kirjoitti vuonna 1831 runoelman Tavastehus Slott. Hän oli eräs Suomen varhaisimpia naiskirjailijoita. Kirjan tuoton hän lahjoitti Hämeenlinnan palossa kotinsa menettäneiden hyväksi. Torin toisella puolella oli aikanaan myös Jaakko Juteinin koulu, Juha Itkonen puolestaan viihtyi nuorena linnan rannassa, siellä hän katseli ohikiitäviä junia ja siellä linnan rannassa ystävien seurassa nuorena miehenä maailma alkoi avautua, tuntui siltä, että elämä oli edessä ja kaikki oli mahdollista. Alkuvuodesta kartassa valmistui myös digitaalinen versio, siitä löytyy mm. kirjaijoiden esittelyja, kuvia ja tekstinäytteitä.
Nyt meillä on valmistunut Riihimäen kirjallinen kartta suomenruotsalaisen realismin eturintamaa edustaneesta K. A. Tavaststjärnästä (Lapsuuden ystävät, Kovina aikoina, Juhani Aho suomensi) Kalevi Jäntin palkinnolla 2024 palkittuun Carlos Lievoseen. Riihimäen karttoja on jo saatavilla Riihimäen kirjastosta.

Ja ensi vuonna seuraa Forssa.

Olemme nyt viimeistä kertaa toukokuisessa vuosijuhlassa, sillä jatkossa uudistuksen vuoksi Hämeen rahastolla, eikä muillakaan maakuntarahastoilla ole enää tammikuussa erillistä hakuaikaa.
Kulttuurirahastosta voi lokakuusta 2026 alkaen hakea sekä maakuntarahastojen että keskusrahaston apurahoja yhdessä valtakunnallisessa haussa, jonka hakuaika on 15.-30.10.2026. Ensi lokakuussa siis. Tulevaisuudessa Hämeen rahaston vuosijuhla aikaistuu.

Meillä on täällä pöytä täynnä ruusuja. Kun annat toiselle ruusun, sen tuoksu jää käsiisi. Ilman lahjoituksia ja testamentteja meillä ei olisi näitä ruusuja, ei stipendikirjoja, ei apurahoja.
Käsiohjelmista näette kaikki Hämeen rahaston 22 nimikkorahastoa, uusin ei ole ehtinyt vielä mukaan. Jokaisen nimikkorahaston takana on tarina ja kaikissa myönnöissä toteutetaan lahjoittajien varojensa käytölle määrittelemiä tarkoituksia.

Otetaan eräs tarina: Ida Konga syntyi Pälkäneellä vuonna 1902. Hänet sijoitettiin kasvatuskotiin isän kuoleman ja äidin sairastumisen jälkeen. Ida oli kymmenvuotias, hän oppi pärjäämään omillaan ja nälkä opetti työnteon. Hän kävi kiertokoulua, mutta kansakouluun ei ollut mahdollisuuksia.

Elämäntyönsä Ida teki leipomoyrittäjänä Riihimäellä. 40 vuotta toiminut leipomo tunnettiin voisarvista, ruisleivistä ja rinkeleistä. Idalla oli hyvä sydän ja pula-aikana jokaiselle tarvitsevalle liikeni leipäpala. Leipomosta hän luopui vuonna 1972 ja pitkästä työurasta jäi vain vanha auto ja hiukan rahaa. Sitten tapahtui odottamaton: Ida sai lottovoiton. Pojalle hän osti uuden auton Saabin ja itselleen lonkkaleikkauksen. Loput hän säästi. Pojan kuoleman jälkeen Ida Konga testamenttasi omaisuutensa Suomen Kulttuurirahastolle, jonka hän oli oppinut tuntemaan tuttavaperheen kautta. Ida totesi, että jos raha tekee jonkun onnelliseksi, niin ei se nyt niin paljon ole, mutta kun se menee tämmöiseen, niin sillä voi korjata monta asiaa ja tehdä monta vähän onnellisemmaksi.

Hämeessä on myös aina ajateltu isosti, haaveiltu isosti, tervehditty rohkeutta. Aalto-yliopiston kvanttinanofysikan professori Jukka Pekola sai 2 vuotta sitten Finlandia-talossa Kulttuurirahaston palkinnon. Hän on todennut, että pienen kannattaa tehdä jotain valtavirrasta poikkeavaa. Pitää keksiä jotain yllättävää ja olla siinä maailman paras. Uraauurtavasta työstään palkittu Pekola kertoo myös, että ehkä minua auttoi, että olin kasvanut kohtalaisen vaatimattomissa oloissa ja tottunut kovaan työhön.

Aloitin sanomalla, että me elämme synkkiä aikoja. Mikä on vaihtoehto?

Kahdeksankymppinen virolainen kirjailija Viivi Luik on nähnyt monet ajat ja vuosikymmenet. Hänen upein teoksensa Seitsemäs rauhan kevät ilmestyi 80-luvulla ja vaivoin läpäisi sensuurin.
Teos kuvasi ennenkuulumattomasti Neuvosto-Viron alkuaikoja, propagandaa ja kolhoosien perustamista lapsen näkökulmasta.

Viivi Luikilla on toivottomuudessa ollut aina toivo. Toki pelkkä toivo ei koskaan riitä, vaan sen rinnalle kuuluu ehdottomasti tekeminen, toimiminen. Viivi Luik onkin todennut, että harmaa arki on olemassa vain siinä määrin kuin annamme sen olla. Kun on pimeää, ryhdy lampuksi!

Ja näin lopuksi – Te hyvät lahjoittajat tässä salissa, te olette lamppuja, mahdollistatte tämän kaiken toiminnan ja te hyvät apurahansaajat, viette elämää eteenpäin ja toteutatte Hämeen rahaston toimintaa, olette lamppuja, olette valoja.