Tatuoinnit muutoksessa
Tatuointeja on pidetty pitkään ainoastaan merimiesten ja rikollisten merkkeinä, mutta nyt niistä on tullut valtavirtaa.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi vuonna 2013 Jari Ruotsalaiselle apurahan poikkeavuuksia ja rajoja rikkovia käytänteitä tatuoidun visuaalisen identiteetin esittämisessä käsittelevään väitöskirjatyöhön.
Jari Ruotsalainen tutki väitöskirjassaan, miten suhtautuminen tatuointeihin on Suomessa muuttunut.
– Kööpenhaminassa sai jo vuonna 1901 sähköisellä tatuointikoneella tehtyjä tatuointeja, ja siellä, etenkin osoitteessa Nyhavn 17 eli ”Sjuttonissa” suomalaisetkin merimiehet kävivät tatuoitavina. Suomen ensimmäinen tatuointistudio avautui vasta vuonna 1987, Ruotsalainen kertoo.
Tatuointeja ei siis voinutkaan olla juuri muilla kuin matkustaneilla – ja rikollisilla, sillä vankilassa tatuointien tekemiseen on aina löytynyt välineet ja omat motiivinsa. Erilaiset tatuointivälineet ovat edelleen vankiloiden takavarikoiduimpia esineitä.
Ruotsalainen haastatteli tutkimustaan varten merimiehiä, eri palveluammateissa työskenteleviä ja ammatikseen tatuoivia henkilöitä. Merimiehet ja tatuoinnit mielletään sitkeästi yhteen, mutta suomalaisten merimiesten tatuoinneista löytyy silti hyvin vähän dokumentoitua tietoa.
Palveluammateissa työskentelevät taas päätyivät tutkimukseen, sillä heidän työssään tatuointeihin liittyvät arvostukset tulevat käytännössä esiin. Tatuoijien studiot puolestaan ovat tärkeitä koko tatuointikulttuurin kehittymisen kannalta.
Ristiriitaisia tunteita työelämässä
Enää tatuoinnilla ei kuitenkaan pysty asettumaan marginaaliin. Tatuoinneista on tullut valtavirtaa, mutta ne saattavat yhä vaikeuttaa esimerkiksi työn saantia.
– On tiettyjä ammatteja, joissa ei hyväksytä lainkaan näkyviä tatuointeja. Näitä ovat esimerkiksi lentoemännät ja stuertit, Ruotsalainen kertoo.
Vaatimuksille tatuointien peittelystä on harvoin mitään suorasanaisia perusteita, mutta Ruotsalaisen haastattelemat ihmiset olivat kokeneet, että jopa heidän älykkyyttään kyseenalaistettiin tatuointien takia. Tatuointeja saatetaan myös pitää epähygieenisinä ja erityisesti runsaasti tatuoitujen elämäntyyliä pitää epäilyttävänä.
– Se ymmärretään, ettei työpaikka voi olla omien arvojen esittelyfoorumi, eli esimerkiksi mitään toisia ihmisiä loukkaavaa ihokuvitusta ei voi olla esillä. Moni kuitenkin pohti, että koska iho on jokaisen oma, miten muilla voisi olla siihen määräysvaltaa?
Taidetta iholla
Nyt tatuoinneista on tullut paitsi valtavirtaa, myös pitkälle harkittuja identiteettiprojekteja ja kehotaidetta. Osalle tatuointi on muotia, osalle sillä ei ole mitään suurempaa merkitystä.
Moni tatuoija pitää työtään taiteen tekemisenä ja osa heistä mieltää itsensä taiteilijaksi. Osa asiakkaistakin ostaa itselleen taidetta.
– Osa tatuoijista ottaisi mielellään taiteilijan statuksen, mutta se ei käy, koska työ määritellään käsityöksi.
Tatuoinnit lähestyvät muutenkin taidetta vähän kuin graffitit, Ruotsalainen sanoo. Kuten muussakin taidemaailmassa tatuointitaide kehittyy omalakisesti ja isot tekijänimet voivat pyytää töistään isoja summia. Kuuluisien taiteilijoiden työt ovat myös yleisiä tatuointien aiheita. Taso ja tekemisen vakavuus kuitenkin vaihtelevat.
– Tatuoijalta ei vaadita mitään taiteellista pätevyyttä, mikä voi aiheuttaa ikäviä lieveilmiöitä. Huonojen tekijöiden jälkien peittely on hankalaa, ja he myös pilaavat alan mainetta.
Jotain vanhastakin on säilynyt mukana tatuointikulttuurissa.
– Kyllä tatuoinneissa edelleen on kapinaakin mukana. Esimerkiksi hyvin näkyvät ja suuret tatuoinnit ovat yleistyneet ja usein niillä halutaan rikkoa normeja ja ottaa kantaa.
Kuva: Harri Tahvanainen
