Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Vilja Tamminen

Nuoret viettävät nykyään älylaitteen parissa neljä ja puoli tuntia päivässä ja viikonlopuisin jopa yli kymmenen tuntia päivässä. Se tuntuu aikuisesta järkyttävältä määrältä, mutta ajattelevatko nuoret itse niin?

− Eivät ajattele. Ajankäyttö on jopa retostelun aihe. Nuori voi torstaina tulla näyttämään puhelimensa Youtube-sovelluksen ajankäyttölaskuria ja kertoa, että on seurannut tubettajia kuluvan viikon aikana jo kaksikymmentä tuntia, sanoo mediakasvattaja Viljami Tabell.

− Tietenkin nuori näin sanoessaan myös tarkkailee, miten aikuinen sanomaansa suhtautuu. Minä sanon, että se on järkyttävän paljon, ja kysyn, oletko ehtinyt tehdä tällä viikolla mitään muuta ja miten elämässä muuten menee.

Nykynuoret ovat käyttäneet älylaitteita jo tarhasta, ja heidän helposti ajatellaan diginatiiveina olevan vanhempiaan taitavampia tietotekniikan käyttäjiä.

Viime vuoden marras-joulukuussa Tabell piti SKR:n Hämeen rahaston hankkeessa mediakasvatuspajoja 25 kantahämäläiselle peruskoulun seitsemännelle luokalle, ja tänä syksynä on määrä evästää toiset 25 luokkaa.

Nykynuoret ovat käyttäneet älylaitteita jo tarhasta, ja heidän helposti ajatellaan diginatiiveina olevan vanhempiaan taitavampia tietotekniikan käyttäjiä. Aloittaessaan mediakasvattajan työt kuusi vuotta sitten Tabell huomasi, että näin ei ole. 10–15 prosenttia kahdeksasluokkalaisista ei osannut käyttää sähköpostia tai Googlea, ja tekstinkäsittelyohjelmat olivat monille vieraita. Nuorten älylaitteen käyttö pyörii muutaman sovelluksen, kuten Youtuben, WhatsAppin, Snapchatin ja TikTokin, sekä parin suosikkipelin ympärillä.

Pojilla korostuvat pelaaminen, pornon katselu ja Youtube-videoiden tekijöiden eli tubettajien seuraaminen. Tyttöjen mediakäyttö on sosiaalisempaa ja analyyttisempaa. He pohdiskelevat arvojaan, minäkuvaansa ja sitä, miten julkkisten mediaviestit pitäisi tulkita.

Tabell muistuttaa, että älylaitteet itsessään eivät ole hyviä tai pahoja. Niillä voi tehdä kaikenlaista kehittävää: opiskella kieliä tai pelata matematiikan oppimispelejä, kuvata ja editoida omia videoita, koodata, tehdä animaatioita, opetella soittamaan tai laulamaan, hakea tietoa itseään kiinnostavasta aiheesta…

− Me aikuiset olemme oppineet omilta vanhemmiltamme valtavasti asioita, kuten pöytäkulttuurin, mutta nykynuorille vanhemmat eivät älylaitekulttuuria juuri opeta. Nuoret joutuvat luomaan sen itse, Tabell sanoo.

− Tai oikeammin markkinavoimat luovat älylaitekulttuurin nuorten kautta. Ne rakentavat sellaisia palveluita ja mainontaa, että nuoret ajautuvat käyttämään ilmaisia sovelluksia ja katsomaan mainoksia mahdollisimman paljon. Näin nuoret oppivat käyttämään laitetta pelkkänä viihdekeskuksena.

Älylaite vie nuorta eikä toisin päin. Se piippaa ja muistuttaa uudesta videosta. Kun laitteen kerran aukaisee, se tarjoaa kaikenlaista helppoa, koukuttavaa ja päämäärätöntä tekemistä.

Työpajoissaan Tabell keskustelee seiskaluokkalaisten kanssa siitä, mikä on aktiivista ja mikä passiivista älylaitteen käyttöä. Aktiiviseen käyttöön hän rohkaisee nuoria muun muassa niin, että he saavat tehdä oivaltavia meemejä verkkopohjaisilla meemigeneraattoreilla.

− Siinä pitää itse oivaltaa ja kiteyttää.

Työpajoissa on syntynyt monta sataa enemmän tai vähemmän osuvaa nettimeemiä. Niissä irvaillaan opettajille ja kierrätetään sisäpiirihuumoria mutta käsitellään myös seksuaali-identiteettiä tai näytetään kuvitteellisesti kiusaajan talo liekeissä.

Moni meemi myös pohdiskelee, pitäisikö oman mediankäytön suhteen tehdä ryhtiliike: näytetään esimerkiksi kaksi nappulaa, ”koulu” ja ”pelaaminen”, joiden välillä pitäisi valita.

Vanhempia Tabell suosittaa luomaan koteihin avoimen ja kunnioittavan keskustelukulttuurin.

− Nuoret kertovat ja näyttävät mielellään, mitä heidän mediamaailmassaan tapahtuu.

Keskustelu ei saisi olla väheksyvää siihen tyyliin, että ”tuossa mitä teet ei ole mitään järkeä”. Sen sijaan nuorille pitäisi näyttää, kuinka vaikkapa animoinnin tai musiikin piiristä löytyy monia aktivoivia ja kehittäviä älylaitesovelluksia, ja ohjata niiden pariin.

Ongelma on usein se, että vanhempien omassakaan älylaitteiden käytössä ei ole hurraamista.

− Äidit pelaavat HayDayta ja selailevat Facebookin ryhmiä useita tunteja päivässä. Isät taas pelaavat räiskintää ja kauhupelejä kolmeen yöllä, kun kuudelta pitäisi herätä töihin.