Tavoitteena turvallinen kolesterolilääkehoito

Statiinit ovat kymmenilletuhansille suomalaisille tuttuja kolesterolilääkkeitä. Niiden ansiosta etenkin haitallisen kolesterolin määrä verenkierrossa vähenee, ja näin vältytään monelta sepelvaltimotautitapaukselta tai sydän- tai aivoinfarktilta.

Silti moni arkailee kolesterolilääkkeen aloittamista, sillä statiineilla on maine joskus hankalienkin sivuoireiden aiheuttajana.

”Statiinit ovat saaneet osin ansaitsemattoman leiman haitoistaan, joista lihas- ja nivelkivut ovat niitä tunnetuimpia. Jos haittoja ilmaantuu, moni potilas lopettaa statiinin käytön omin päin”, toteaa proviisori, väitöskirjatutkija Wilma Kiander Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnasta.

Kiander muistuttaa, että statiinit ovat yleensä turvallisia käyttää. Pieni osa saa kuitenkin epätoivottuja sivuvaikutuksia.

”Statiinit ovat saaneet osin ansaitsemattoman leiman haitoistaan, yleensä ne ovat turvallisia käyttää.”

”Niinpä on tärkeää tutkia, miten statiinien haittoja voitaisiin vähentää”, hän painottaa.

Osa on perimänsä vuoksi haittariskissä

Vaalea nainen harmaassa villapaidassa istuu penkillä ja katsoo kameraan.

Kiander tutkii statiinien kulkua elimistössä tiettyjen kuljetinproteiinien avulla sekä sitä, miten perimä voi haitata lääkkeen kulkua heikentämällä näiden kuljetinproteiinien toimintaa. Kuljetinproteiinit pitävät huolen siitä, että statiinit päätyvät verenkierrosta lopulta maksaan, ja maksa poistaa ne elimistöstä.

Pieni osa suomalaisista on kuitenkin perinyt heikosti toimivan tai jopa toimimattoman version kuljetinproteiinista. Tällaisten harvinaisten kuljetinproteiinivarianttien vuoksi juuri tämä joukko on muita potilaita isommassa riskissä saada statiineista kiusallisia haittoja.

Kolesterolilääkkeiden, kuten rosuvastatiinin ja simvastatiinin, pitoisuudet verenkierrossa voivat Kianderin tutkimuksen mukaan nousta perinnöllisesti alttiilla henkilöillä jopa 60–200 prosenttia suuremmiksi kuin muilla statiinien käyttäjillä.

”Silloin myös kolesterolilääkkeiden haitat ilmaantuvat selkeämmin esiin. Mitä korkeampi pitoisuus on, sitä suurempi on myös todennäköisyys haittojen ilmaantumiselle.”

Kianderin mukaan on tärkeää selvittää, mikä on harvinaisten kuljetinproteiinivarianttien merkitys statiinihoidon onnistumisessa.

”Silloin voitaisiin noudattaa nykyistä ennakoidumpaa varovaisuutta statiineja määrättäessä.”

Monta tarinaa apteekin tiskiltä

Kiander on koulutukseltaan proviisori, ja työssään apteekin reseptitiskillä hän on nähnyt, että moni niistä asiakkaista, joille on määrätty jokin statiini, empii lääkkeen aloittamista. Moni, joka puolestaan on saanut statiinista lihas- tai niveloireita, on pohtinut lääkkeen lopettamista.

”Lääkkeen lopettamisessa on monesti isompi riski kuin siinä, että statiinista koituu vaikkapa lievähköä lihasarkuutta.”

”Olen kohdannut apteekissa statiineja käyttäviä asiakkaita, joille on kokeiltu yksi jos toinenkin kolesterolilääkevaihtoehto – eikä mikään ole sopinut. Usein sitoutuminen tällaiseen lääkehoitoon on vähäistä, ja lääke saatetaan jättää ottamatta.”

Kuitenkin lääkkeen lopettamisessa on Kianderin mukaan monesti isompi riski kuin siinä, että statiinista koituu vaikkapa lievähköä lihasarkuutta.

”On muistettava, että statiinit ovat monelle hengen pelastavia lääkkeitä.”

Yksilöllistetty lääkehoito tekee tuloaan

Kun Wilma Kianderin väitöstutkimus aikanaan hyväksytään, se liittyy osaksi tärkeää tutkimusperinnettä, jolla lääkehoidosta yritetään kehittää entistä siedetympää ja turvallisempaa meille kaikille.

Tulevaisuudessa – niin Kiander toivoo – pystytään lääkehoito räätälöimään jokaiselle henkilökohtaisesti.

”Jo nyt yksilöllistetty lääkehoito on arkea joillakin lääketieteen osa-alueilla, mutta laajemmassa mittakaavassa se on toki vielä lapsenkengissään. Jos löytyisi luotettava ja helppo tapa määrittää ihmisen perimä ja katsoa, onko siellä juuri kolesterolilääkkeeseen vaikuttavia heikentäviä tekijöitä, voitaisiin statiinikin valita nykyistä tarkemmin”, sanoo Kiander.

”Siten nostettaisiin toivottavasti potilaan luottoa siihen, että näin tärkeän lääkkeen käyttö kannattaa.”

Proviisori Wilma Kiander sai Elli Turusen rahastosta vuonna 2020 kaksivuotisen, 52 000 euron apurahan perinnöllisyyden vaikutusta kolesterolilääkkeiden turvallisuuteen käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Isänmaallisista lauluista syntyy uutta perinnettä

Mustapaitainen ja tummatukkainen nainen seisoo vihreän pensaan edessä hymyillen.

Isänmaallisia lauluja käytetään monissa vakiintuneissa tilanteissa, eikä käyttöä usein sen kummemmin pohdita, saati kyseenalaisteta. Kansallislaulu urheilukilpailuissa tai Jääkärimarssi Linnan juhlissa kuuluvat asiaan, mutta jos laulujen sanoja ja alkuperää miettii tarkemmin, saattaa yllättyä.

Isänmaalliset laulut kiinnostavat kulttuuriantropologi Aila Mustamoa, joka kirjoittaa aiheesta tietokirjaa. Mustamo tutkii, missä isänmaallisia lauluja on laulettu ja mitä ne ovat ihmisille merkinneet eri vaiheissa ja yhteyksissä.

Hän käsittelee lauluperinnettä alkaen jääkäriliikkeestä, Suomen itsenäistymisestä ja vuoden 1918 sisällissodasta aina kylmän sodan päättymiseen ja internetaikaan asti.

Paraikaa on käynnissä aineistonkeruuvaihe. Tulossa on muistitietokeruu syksyllä 2022 ja myös haastatteluja, joiden myötä Mustamo toivoo saavansa lisätietoa etenkin vähemmistöjen suhtautumisesta lauluihin.

”Isänmaalliset laulut kuuluvat porvarillisen Suomen perinteisiin, mutta miten esimerkiksi työväen piirissä on nämä laulut koettu?” pohtii Mustamo. ”Ja kun lähestytään nykyaikaa, monelle tavallisellekin suomalaiselle alkaa laulujen kulttuurinen tausta olla aika vieras, puhumattakaan vaikka maahanmuuttajataustaisista henkilöistä.”

”Kun lähestytään nykyaikaa, monelle tavallisellekin suomalaiselle alkaa laulujen kulttuurinen tausta olla aika vieras.”

Mustamo käyttää yhtenä aineistonaan YouTube-videoita ja niiden kommentteja.

”Nettiaineiston käyttö tieteessä on vieläkin aika uusi juttu, ja käytäntöjä täytyy luoda itse”, kertoo Mustamo. Hän pyrkii systemaattisuuteen aineistojen keräämisessä ja analysoinnissa, mikä tarkoittaa esimerkiksi kaikkien tietyn laulun versioiden etsimistä ja analysoimista. Toisaalta aineistoja tulee koko ajan lisää, eikä niiden alkuperästä voi ikinä olla varma.

Eettiset kysymykset nousevat isoon rooliin. Tutkijan pitää miettiä, voiko esimerkiksi suoria sitaatteja hyödyntää ”Tuhansilta ihmisiltä ei voi kysyä, voiko heidän kommenttejaan käyttää tutkimuksessa. Pyrin olemaan hienotunteinen ja toimimaan niin, ettei ketään pystyisi yksilöimään, vaikka kyse onkin julkisesta aineistosta.”

Kotimaan laulut kansainvälisellä kierroksella

Mustapaitainen ja tummatukkainen nainen seisoo vihreän hautakivien edustalla ja nojaa aitaan.

”Monen laulun kohdalla yhteys alkuperään on katkennut ja sitä merkityksellistetään hyvin luovilla tavoilla”, kertoo Mustamo. Suomalaiset laulut saatetaan myös ottaa kansainväliseen käyttöön.

Ajankohtaisia esimerkkejä löytyy Venäjän hyökkäyssodan runtelemasta Ukrainasta. Ukrainalaiset ovat tehneet oman versionsa suomalaisesta toisen maailmansodan aikaisesta kuplettilaulusta Niet Molotoff. ”Samalla tavalla siinä on hirtehishuumoria kuin suomalaisessa versiossa, eli hyvin luovasti käytetään sitä kulttuuriperintöä, joka meillä on”, Mustamo sanoo. Uuttakin isänmaallista lauluperintöä Ukrainassa syntyy: esimerkiksi ihailluista Bayraktar-lennokeista on tehty suosittu viisu.

Mustamo kertoo myös YouTube-videosta, joka on tehty Suomen kaartin paluulaulusta. Sen monelle tuttu alku kuuluu ”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa”.

”Pelkästään suomalaisena pitämämme perintö muuttuukin kansainväliseksi.”

Suomalainen ei ehkä muista laulun syntytaustaa, joka kotimaisessa historiankirjoituksessa on jäänyt uudempien sotien varjoon. Videon sadat bulgarialaiset kommentoijat sen sijaan ylistävät Turkin ja Venäjän välisessä sodassa vuonna 1877 taistelleita suomalaisia. ”Suomalaiset eivät tajua yhtään, mistä on kyse”, naurahtaa Mustamo. ”Näin pelkästään suomalaisena pitämämme perintö muuttuukin kansainväliseksi”.

Mustamo odottaa innolla, että pääsee muistitietokeruun ja haastatteluiden jälkeen perehtymään isänmaallisten laulujen herättämiin ajatuksiin myös verkon ulkopuolella. ”On kiinnostavaa nähdä, miten muistoja isänmaallisista lauluista on verkon ulkopuolella merkityksellistetty mahdollisesti yllättävilläkin tavoilla”, hän toteaa.

Filosofian tohtori Aila Mustamo sai vuonna 2022 suomalaisia isänmaallisia lauluja käsittelevään tutkimukseen ja kirjan kirjoittamiseen 32 000 euroa Ulla ja Eino Karosuon rahastosta.

Masennus – ei yksi vaan monta eri sairautta

Masennus on yksi isoimmista kansanterveydellisistä ongelmista Suomessa. Depressio vie joka vuosi tuhansia ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ja aiheuttaa kärsimystä ja hätää niin masentuneelle itselleen kuin tämän lähipiirille.

Julkisessa keskustelussa kummastellaan aika ajoin yhteiskunnan avuttomuutta hoitaa masennusta ja kysytään, ovatko terveydenhuollon tarjoamat mahdollisuudet auttaa masennuspotilasta ajan tasalla.

”Depressio ei todennäköisesti ole yksi ja yhtenäinen sairaus, vaan monta erilaista sairautta.”

”Tämän saman kysymyksen äärellä ollaan tietyllä tapaa myös minun väitöstutkimuksessani, jossa tutkin masennuksen hermostollista perustaa. Depressio ei todennäköisesti ole yksi ja yhtenäinen sairaus, vaan monta erilaista sairautta. Silti depressiota hoidetaan usein siten kuin kaikki masentuneet olisivat samankaltainen joukko sairastuneita”, sanoo väitöskirjatutkija Elina Kangas Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta.

Oireita laidasta laitaan

Nainen katsoo kameraan vihreiden lehtien keskellä.

Kuvitellaanpa, että meillä on tässä kaksi masentunutta tutkimuspotilasta. Toisella heistä on oireita, joita voidaan luonnehtia affektiivisiksi ja kognitiivisiksi: hänellä on alentunut omanarvontunto, kohtuuttomia syyllisyyden tunteita, itsetuhoajatuksia ja esimerkiksi keskittymisvaikeuksia.

Toisen masennuspotilaan oirekuvaa hallitsevat niin sanotut vegetatiiviset oireet: tämä henkilö on usein hyvin väsynyt, hänen tapansa toimia on joko kiihtynyt tai vaihtoehtoisesti hidastunut, ja hänen ruokahalussaan on tapahtunut selviä muutoksia.

”Yhteistä kummallekin potilaalle on se, että he eivät koe mielihyvää kenties mistään, ja heidän mielialansa on apea ja sanalla sanoen masentunut.”

Mutta muiden oireiden erilaisuus on tässä se seikka, joka vaatii huomiota.

”Ei ole täysin samankaltaista masennuspotilasta eikä täysin yhteneväistä oirekuvaa. Masennusoireita esiintyy eri tavoin ja ne painottuvat eri lailla eri potilailla”, Kangas toteaa.

Mitä tapahtuu masentuneen aivoissa?

Kangas keskittyy väitöstyössään selvittämään varhaisen tiedonkäsittelyn muutoksia depressiota sairastavilla. Menetelmänä hän käyttää lähinnä aivosähkökäyrä- eli EEG-mittauksia.

Kangas tutkii masennusta sairastavien tutkimushenkilöiden aivovasteita esimerkiksi neutraaleihin kuulo- ja tuntoärsykkeisiin sekä erilaisia tunteita kuvastaviin kasvonilmeisiin. Tuloksia hän vertaa kontrolliryhmän koehenkilöihin, joilla ei ole masennusta.

”Aivosähkökäyrätutkimukset antavat arvokasta tietoa siitä, onko masentuneiden ihmisten varhaisessa tiedonkäsittelyssä eroja ei-masentuneisiin verrattuna.”

”Varhaisella tiedonkäsittelyllä tarkoitan tässä sitä tiedonkäsittelyn vaihetta, joka tapahtuu automaattisesti aivoissamme jo ennen kuin havaitsemme ärsykkeen tietoisesti”, sanoo Kangas.

”EEG:n avulla pystytään mittaamaan aivojen hermosolujoukkojen sähköistä toimintaa millisekuntien tarkkuudella, ja siksi aivosähkökäyrätutkimukset antavat arvokasta tietoa siitä, onko masentuneiden ihmisten varhaisessa tiedonkäsittelyssä eroja ei-masentuneisiin verrattuna.”

Korona viivästytti koehenkilöiden kohtaamista

Nainen katsoo kauas pilvisen taivaan alla.

Kankaan tutkimusasetelma aivovasteiden eroista terveiden ja depressiota sairastavien välillä joutui jäihin jo tutkimuksen alkuvaiheessa. Syynä oli koronapandemia.

”Tutkimustyöt on tehtävä laboratoriossa, ja ne vaativat kohtaamisia tutkittavien ja tutkijan välillä. Riskiä koronainfektiosta ei voitu ottaa. Olen tällä välin keskittynyt tutkimukseni muihin osa-alueisiin, ja omaan tutkimusaineistooni perustuvat aivovastetutkimusten tulokset tekevät vielä tuloaan.”

Työtä hänellä on riittänyt. Kankaan mukaan on tärkeää selvittää, millä tavalla depression eri oireprofiileja ja alatyyppejä voitaisiin tulevaisuudessa erotella nykyistä tarkemmin.

”Se mahdollistaisi myös masennusoireyhtymässä sairauden yksilöllisemmän hoidon ja antaisi eväitä lääkehoidon ja terapian potilaskohtaiselle suunnittelulle.”

Haussa depression biomarkkereita

Masennuksen diagnosoinnissa on Kankaan mukaan jatkossakin oleellisinta lääkärin ja potilaan välisessä vuorovaikutuksessa tapahtuva kliininen haastattelu.

Masennusdiagnoosin tueksi olisi kuitenkin hyödyllistä löytää depressiolle tyypillisiä biomarkkereita. Biomarkkerilla tarkoitetaan oikeastaan mitä tahansa sellaista ominaisuutta, jolla voidaan luotettavasti mitata ja määritellä yksilön terveydentilaa.

”Depression biomarkkereiden avulla erilaisia sairauden alatyyppejä pystyttäisiin erottelemaan toisistaan entistä tarkemmin. Masennuksen biomarkkereita saattaa tulevaisuudessa löytyä esimerkiksi tutkimistani aivovasteista”, Kangas huomauttaa.

Tutkija painottaa, että masennus monitahoisena oireyhtymänä kaipaa vielä paljon perustutkimusta.

”Se, mitä tutkin ja teen, on juurikin perustutkimusta. Tämänkaltaisen tutkimuksen merkitys on siinä, että se luo parhaimmillaan pohjaa esimerkiksi depression kliinisiä biomarkkereita ja yksilöllisesti räätälöityjä masennuksen hoitomalleja kehittävälle soveltavalle tutkimukselle.”

Elina Kangas sai 26 000 euron apurahan masennuksen hermostollista perustaa käsittelevään väitöskirjatyöhön E. J. Längmanin rahastosta vuonna 2022.

Kaunokirjallisuuden puhe on monivivahteista

Kaunokirjallisen tarinan ja sen lukijan kannalta ei suinkaan ole yhdentekevää, kuka tekstissä on äänessä ja miten.

”Teksti on erilaista riippuen siitä, ovatko äänessä henkilöhahmot vai kertoja, ajatteleeko henkilöhahmo vai puhuuko hän”, sanoo Helsingin yliopistoon väitöskirjaa tekevä Linda Nurmi, joka tutkii puheen esittämisen tapoja ranskalaisessa ja suomalaisessa nykykirjallisuudessa.

Fiktiivisten henkilöhahmojen puheen esittämisen tavat jaetaan klassisesti neljään muotoon, joista yksi, niin sanottu vapaa suora esitys, on Nurmen tutkimusaihe. Muut muodot ovat suora, epäsuora ja vapaa epäsuora esitys. Lisäksi on tunnistettu erilaisia seka- tai hybridimuotoja, joiden kirjo on laaja.

Nurmen kiinnostus aiheeseen syntyi jo ranskan kielen opintojen kandivaiheessa, kun hän perehtyi Marguerite Durasin tapaan esittää henkilöhahmojen puhetta. Nyt tutkittavia kirjailijoita on enemmän – Durasin lisäksi muun muassa Annie Ernaux ja Annie Saumont, suomalaiskirjailijoista Raija Siekkinen ja Marja-Liisa Vartio.

Vaikka vapaata suoraa esitystä käytetään nykykaunokirjallisuudessa yleisesti, tutkimusaiheena se on Nurmen mukaan jäänyt hiukan varjoon. ”Ilmiö ansaitsee tulla tutkituksi, onhan vapaasta suorasta esityksestä esimerkkejä jo useamman sadan vuoden ajalta. Sitä on esimerkiksi Honoré de Balzacin ja Stendhalin teoksissa.”

Nurmi painottaa, että tarinoiden kertominen ja puheen referoiminen kuuluu olennaisesti ihmisyhteisöjen sosiaaliseen ja kollektiiviseen luonteeseen. Törmäämme arjessa jatkuvasti monivivahteisiin suullisiin ja kirjallisiin referoinnin muotoihin. ”Tutkimuksessani ollaan siis aivan perusasioiden äärellä. Kirjallisuus heijastaa aina sitä, mitä me olemme ja mitä ajattelemme asioista”, hän sanoo.

Työkaluja taiteelliseen ilmaisuun

Vapaata suoraa esitystä käytetään nykykirjallisuudessa paljon puheen ja dialogin esittämiseen. Se vahvistaa illuusiota puhetilanteesta häivyttämällä kertojan äänen kokonaan.

Kieliopillisesti selitettynä vapaa suora esitys tarkoittaa suoraa sitaattia ilman johtoilmausta, jollainen on esimerkiksi ”hän sanoi”.  Sitaatista puuttuvat usein myös puheen esittämisessä tyypilliset typografian keinot, kuten kaksoispiste, lainausmerkit tai repliikkiviiva.

Mustavalkoinen kuva, nainen istuu tuolilla kirjahyllyn edessä.
Nurmen mukaan kirjallisuus heijastaa aina sitä, mitä me olemme ja mitä ajattelemme asioista.

Esimerkiksi näin:

Hän katsoi kalenteriaan. Tuletko huomenna?

”Tuletko huomenna?” on vapaata suoraa esitystä.

Nurmen mukaan vapaa suora esitys on monivivahteinen keino, jota eri kirjailijat hyödyntävät eri tavoilla eri konteksteissa.

”Kirjallisuus on luovaa kielenkäyttöä, ja jokaisella kirjailijalla on oma tyylinsä ja tapansa käyttää taiteellisen ilmaisun työkaluja”, hän sanoo.

Esimerkiksi Marguerite Durasin käytössä vapaa suora esitys tuo dialogit hyvin eläviksi. Duras korostaa puheen merkitystä ja rytmiä ja pyrkii ruumiillistamaan kirjoituksen ääneksi. Annie Ernaux taas hyödyntää vapaata suoraa esitystä kuvaamaan eräänlaista kollektiivista tai sosiaalista puhetta.

Tieteenaloja yhdistellen

Linda Nurmen tutkimus luo yhteyksiä kirjallisuudentutkimuksen ja kielitieteen välille. Vapaa suora esitys on sekä kieliopillinen että kirjallinen ilmiö, eikä kieltä ja kirjallisuutta voi erottaa toisistaan.

”Joskus tuntuu, että kirjallisuudentutkijat kavahtavat, kun aletaan puhua syntaksista, mutta minusta kielitieteellisten työkalujen käyttö ja kielen rakenteen analyysi on hyödyllistä myös kirjallisuuden tutkimuksessa”, Nurmi sanoo ja jatkaa, että toivoisi myös kielitieteilijöiltä enemmän pohdintaa kielen ilmiöiden merkityksistä ja funktioista laajemmassa yhteydessä.

Käytännössä Nurmen työ koostuu aineiston todella tarkasta lähiluvusta sekä teoreettisen kirjallisuuden lukemisesta. Hän aikoo hyödyntää tutkimuksessaan myös digitaalisten ihmistieteiden keinoja. Laskennallisten menetelmien käyttö helpottaa aineiston määrällistä analysointia. ”Menetelmät kehittyvät kovaa vauhtia”, kertoo Nurmi. ”Aion saattaa tekstit digitaaliseen muotoon ja opiskella itsekin tarpeellisen määrän koodausta.”

Kulttuurirahaston tuki mahdollisti Nurmelle keskittymisen väitöskirjaprojektiin, mutta helpotti myös pääsyä tiedon lähteille. ”Työskentelin kuukauden verran Récollets-residenssissä entisessä luostarissa Pariisissa. Hankin pääsyn myös Ranskan kansalliskirjaston tutkijakellariin ja kirjaston loistavien aineistojen ääreen.”

Linda Nurmi sai 26 000 euron apurahan Veikko ja Helen Väänäsen rahastosta 2021. Hänen tekeillä oleva väitöskirjansa käsittelee vapaan suoran esityksen mimeettistä vaikutelmaa ranskan- ja suomenkielisessä nykykirjallisuudessa.

Hajukoirat tunnistavat koronaviruspotilaan varsin luotettavasti ihon pyyhkäisynäytteistä

Nopea ja tarkka koronaviruspotilaiden tunnistaminen ja eristäminen ovat tärkeä osa pandemian hallintaa. Nykyinen koronavirusinfektion diagnoosi perustuu PCR-testiin, joka tunnistaa tarkasti ja herkästi koronaviruksen muista taudinaiheuttajista. PCR-testit soveltuvat kuitenkin huonosti suurten ihmismassojen seulontaan muun muassa tulosten hitauden ja korkean hinnan vuoksi.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen ja lääketieteellinen tiedekunta sekä HUS suunnittelivat yhdessä hajukoirien tarkkuuden testaamiseksi kolmoissokkoutetun, satunnaistetun, kontrolloidun tutkimusasetelman, jossa kukaan testaajakolmikosta eli koirasta, koiraohjaajasta ja tutkijasta ei tiedä, mitkä haisteltavina olevista ihopyyhkäisynäytteistä ovat positiivisia ja mitkä negatiivisia. Tutkimuksessa selvitettiin myös yksittäisien tekijöiden vaikutusta hajukoirien tunnistamiskykyyn.

Kolmivaiheinen tutkimus on julkaistu BMJ Global Health -tiedelehdessä. Tutkimus tuo merkittävää lisätietoa hajukoirien käytöstä pandemiatorjunnassa.

Näytteiden tunnistamisprosentti yli 90, hajukoirien välillä vain pieniä eroja erottelukyvyssä

Tutkimuksen ensimmäisessä eli koulutusvaiheessa hajukoirat opetettiin tunnistamaan koronaviruspotilaan ihonäyte verrokin näytteestä. Useamman viikon harjoitusjakson jälkeen koirat siirtyivät harjoituskeskuksesta Helsinki-Vantaan lentokentälle tutkimuksen seuraaviin vaiheisiin.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa neljä hajukoiraa suoritti validaatiokokeen, jolla ne osoittivat osaamisensa. Kokeen aikana kullekin hajukoiralle esiteltiin 420 näytteen sarja seitsemän päivän aikana maalis–huhtikuussa 2021. Näytteet olivat rinnakkaisia eli kukin koira sai haisteltavakseen identtisen setin, jossa oli 114 koronaviruspotilaan ja 306 verrokin näytettä. Näytteen antajien koronavirustilanne oli varmistettu PCR-tutkimuksella. Jokaisen koepäivän aikana kukin koira haisteli 20 näytesettiä, joissa oli kolme näytettä telineissä satunnaisessa järjestyksessä.

Hajukoirat tunnistivat näytteen oikeaksi 92-prosenttisesti. Niiden herkkyys tunnistaa koronavirusnäyte oli 92 prosenttia ja tarkkuus 91 prosenttia. Hajukoirien välillä todettiin vain pieniä eroja erottelukyvyssä.

Tutkimus vahvistaa aikaisempia löydöksiä hajukoirien kyvystä tunnistaa koronavirusinfektion saaneet henkilöt.

– Arvokasta tutkimuksessa oli laadukas koeasetelma. Näytemäärät olivat tarpeeksi suuria, ja kaikki koirat haistelivat identtisen näytesarjan, jolloin suorituksia voitiin verrata toisiinsa. Lisäksi koirat osasivat onnistuneesti myös ilmaista näytesettejä, joissa oli vain negatiivisia näytteitä. Tämä on tärkeää hajukoirien seulontatyössä. Merkittävänä etuna oli myös se, että näytteet kerättiin sairaalapotilaiden sijasta kotihoitoisilta potilailta. Lisäksi testaus tehtiin todellisissa olosuhteissa eikä laboratoriossa, kuvailee DogRisk-tutkimusryhmän johtaja ja seuraeläinten kliinisen tutkimuksen dosentti Anna Hielm-Björkman Helsingin yliopistosta.

– Erityisen vaikutuksen minuun teki se, että koirat suoriutuivat huonommin silloin, kun näytteet oli kerätty varianttiviruksen aiheuttaman taudin sairastaneilta. Selitys on yksinkertainen: koirat oli koulutettu alkuvaiheen virustyypillä, minkä vuoksi koirat eivät aina kelpuuttaneetkaan varianttinäytteitä positiivisiksi. Tämä paljastaa niiden erottelukyvyn uskomattoman tarkkuuden, kertoo professori, infektiosairauksien ylilääkäri Anu Kantele Helsingin yliopistosta ja HUSista.

Hajukoirista merkittävää apua lentokentillä ja satamissa

Tutkimuksen kolmas vaihe suoritettiin seulomalla Helsinki-Vantaan lentokentän matkustajia ja henkilökuntaa. Hajukoirat tunnistivat oikein 98,7 prosenttia negatiivisista näytteistä.

Koronaviruspositiivisten vähäinen määrä esti tekemästä kunnollista arviota osuvuudesta, mutta koirien työmotivaationäytteiden perusteella positiivisten osuvuus olisi myös ollut 98,7 prosenttia. Työmotivaationäytteet ovat ennalta kerättyjä positiivisia näytteitä, joita koira ei ole ennen haistanut. Niitä tarjotaan koiran työn motivoimiseksi tilanteessa, jossa tutkittavien näytteistä tulisi muuten liian harvakseltaan positiivisia löydöksiä.

– Hajukoirat voivat tarjota merkittävän työkalun viruksen leviämisen rajoittamiseen pandemian aikana esimerkiksi lentokentillä ja satamissa. Edullisen, suuria näytemääriä tai ohikulkevaa ihmismassaa nopeasti seulovan menetelmän merkitys korostuu etenkin silloin, kun muu testauskapasiteetti on riittämätön, pohtii Anu Kantele. 

– Ryhmämme jatkaa tutkimustyötään hajukoirien käytöstä yhteiskunnan apuna. Toivomme että tämä nyt julkaistu tutkimus edesauttaa varojen kohdentamista tämän toiminnan kehittämiseksi. On monia muitakin sairauksia, joiden tutkimuksissa voitaisiin hyödyntää koirien loistavaa hajuaistia, sanoo Hielm-Björkman.

Katso videolta, kuinka validaatiotutkimus tehtiin.
Miten hajukoira pärjää validaatiokokeessa.

Tutkimus tehtiin Suomen Kulttuurirahaston, Svenska Kulturfonden i Finlandin, Suomen Akatemian, Jane ja Aatos Erkon säätiön, Suomen Lääkäriliiton, Suomen Kennelliiton, Eläinsairaalaketju Evidensian, Wise Nose ry:n, Nose Academyn, Finavian, Vantaan kaupungin sekä apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkydön tuen avulla. Anna Hielm-Björkmanin tutkimusryhmän työtä on tuettu myös yksityishenkilöiden tekemillä lahjoituksilla yliopiston ja Kennelliiton yhteiseen koronakoirakeräykseen. Koirien koulutus tehtiin Wise Nose ry:n tiloissa.

Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto Heikki Hyödylle

Professori Heikki Hyöty. Kuva: Harri Hinkka

Tampereen yliopiston virologian professori Heikki Hyöty ja virologian tutkimusryhmä on yli 30 vuoden ajan tutkinut mikrobien roolia immuunivälitteisissä sairauksissa, kuten tyypin 1 diabeteksessa, astmassa, allergiassa ja keliakiassa.

Ryhmän merkittävä tutkimussuunta on perustunut havaintoon enterovirusten ja tyypin 1 diabeteksen välisestä yhteydestä. Havainnon pohjalta on kehitetty Coxsackie B -ryhmän enteroviruksia vastaan rokote, jolla voitaisiin ehkäistä vakavia enterovirustauteja ja tyypin 1 diabetesta.

Rokotteen kehittämiseen on osallistunut tutkimusryhmiä sekä Suomesta että ulkomailta. Viime vuoden lopulla rokote on edennyt ihmisillä tehtäviin tutkimuksiin.

Heikki Hyöty on luonut oman tutkimuslinjan alkuperäishavaintoonsa perustuen ja vienyt tutkimustuloksiaan eteenpäin aina hyödyntämiseen asti, tiivistää Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsen, Tampereen yliopiston vararehtori Tapio Visakorpi.

Hyödyn toinen tutkimusaihe käsittelee ympäristömikrobien biologisen monimuotoisuuden roolia immuunijärjestelmän säätelyssä ja immuunivälitteisten sairauksien riskiä.

Hyöty (s. 1959) valmistui lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1983 ja tohtoriksi 1989. Virologian dosentuurin hän sai Tampereen yliopistosta 1994 ja Turun yliopistosta 1996. Vuodesta 2004 Hyöty on toiminut virologian professorina Tampereen yliopistossa.

Tampereella uransa tehnyt Hyöty on sekä kotimaisten että kansainvälisten kollegoidensa korkeasti arvostama tutkija, sanoo Visakorpi.

Hyöty on julkaissut lähes 400 alkuperäistä tieteellistä artikkelia. Hän on ohjannut 17 väitöskirjaa, ja hänellä on 9 patenttia. Hyöty on ollut mukana lukuisissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa ja muun muassa koordinoinut kolme EU-hanketta.

Rantasalmi-palkinto teollisen puurakentamisen tutkijakoululle

Professorit Markku Karjalainen ja Sami Pajunen saivat Etelä-Savon rahaston Rantasalmi-palkinnon vuonna 2022. Kuva: Sami Funke

Professorit Markku Karjalainen ja Sami Pajunen. Kuva: Sami Funke

Teollisen puurakentamisen tutkijakoulu on Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnan käynnistämä hanke, joka vastaa alalla tunnistettuun koulutus- ja asiantuntijavajeeseen. Tutkijakoulun ytimessä ovat väitöstutkimukset sekä näitä tukevat opinnäytetyöt, joita teetetään eri yhteistyöoppilaitoksissa. Hankkeessa tuotettu aineisto (opinnäytetyöt, julkaisut, raportit) on alan toimijoiden vapaasti käytettävissä. Tutkijakoulun vetäjinä toimivat professori Sami Pajunen ja professori Markku Karjalainen.

Tammikuussa 2021 käynnistyneeseen tutkijakouluun haki 40 väitöskirjatutkijaa, joista valittiin kuusi. Sittemmin väitöskirjan tekijöiden määrä on noussut jo yhdeksään. Tutkimushankkeissa puurakentamista lähestytään eri näkökulmista ja aiheina ovat mm. kantavien puurakenteiden itsesammuminen, puuvälipohjien askelääneneristävyyden laskenta, puurakentamisen kilpailukyvyn osatekijät asuntorakentamisessa sekä puukerrostalorakentaminen kiertotalouden näkökulmasta.

Tutkijakoulu ei kuitenkaan rajoitu pelkästään väitöskirjojen tuottamiseen, tutkimusaiheita tarjotaan myös kandi- ja diplomitöihin sekä AMK-lopputöihin.

Koska tutkijajoukko koostuu rakennetekniikan, arkkitehtuurin sekä rakentamistalouden tutkijoista, tämä tutkijakoulu luo ainutlaatuisen mahdollisuuden tuottaa tutkimustuloksia, jotka hyödyttävät koko puurakentamista eivätkä vain osaoptimoi jotakin osa-aluetta muiden kustannuksella, toteavat professorit Sami Pajunen ja Markku Karjalainen.

Korkeatasoisen ja monipuolisen tutkimuksen lisäksi tutkijakoulun tavoitteena on lähentää tutkimuslaitoksia ja rakentamisen teollisuutta. Tutkimuksen käytännönläheisyyttä ja tulosten hyödynnettävyyttä edistää myös tutkijakoulussa käytössä oleva työelämän ja tutkimuksen yhdistävä malli. Se mahdollistaa työajan jakamisen yliopiston ja jonkin rakennusalan yrityksen kanssa.

Tutkijakoulun rahoitus on varmistettu vuoden 2024 loppuun, mutta tavoitteena on jatkaa siitä eteenpäin. Tutkijakoulun tuottama osaaminen on tärkeää kotimaisen puurakentamisen kehitykselle. Tutkimusta ja osaajia tarvitaan kehittämään teollisen puurakentamisen teknisiä ratkaisuja ja kilpailukykyä. Tutkijakoulusta valmistuvat ovat jo opintojensa aikana integroituneet työelämään ja jatkavat toimialoillaan oman alansa kehitystyötä.

Lisätietoja

prof. Sami Pajunen, sami.pajunen@tuni.fi  040 849 0571
prof. Markku Karjalainen, markku.karjalainen@tuni.fi 0405832127

Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinto tekstiilitaiteilija Irene Välimäelle

Tekstiilitaiteilija Irene Välimäki sai Keski-Pohjanmaan rahaston kulttuuripalkinnon vuonna 2022.

Palkinto myönnettiin ryijyjen lumosta, kädentaitojen ilosta.

Irene Välimäki on kokkolalainen tekstiilitaiteilija, jolla on oma studio Kokkolan vanhassa kaupungissa. Hänen työnsä ovat ilmeeltään pelkistetyn abstrakteja ja usein maalailevia, ja niissä ovat pääosassa väri ja pinnan struktuuri, materiaalin tuntu, karkeus ja volyymi. Ryijytekniikka on kulkenut Välimäen mukana koko hänen työhistoriansa ajan. Hän valmistaa työnsä aina itse, ja käsin tekeminen on tärkeä osa työskentelyprosessia. Työt syntyvät pisto pistolta, pienin askelin, rakentaen muotoa, sommittelua ja pintaa samalla uutta etsien.

Irene Välimäki valmistui 1979 Taideteollisesta korkeakoulusta (Aalto-yliopisto) tekstiilitaiteilijaksi. Yli neljä vuosikymmentä kestäneeseen työuraan mahtuu tekemistä koko elämän kirjolta – työskentelyä teollisuudessa, vapaana taiteilijana omia töitä tehden, taidetekstiilejä sekä näyttelyitä koti- ja ulkomailla.

Irene Välimäen teoksia on useissa julkisissa tiloissa ja kokoelmissa, ja hän on edustanut Suomea lukuisissa yhteisnäyttelyssä ulkomaita myöten. Kolmen taiteilijan yhteisnäyttelyssä Kokkolassa vuoden 2020 vaihteessa oli esillä Irene Välimäen mielenkiintoinen kokonaisuus kierrätysmetallista himmelitekniikalla kootuista ”seinäkoruista”.

Irene Välimäki työskenteli noin 15 vuoden ajan toiminnanjohtajana Taito Keski-Pohjanmaa ry:ssä. Hänen johdollaan saatiin alueen ihmiset kiinnostumaan käsityöstä uudenlaisten käsityökurssien, -tapahtumien ja ajankohtaisten tekemisen mallien avulla. Yhdistys oli kärkijoukossa Suomessa levittämässä käsityön ja itse tekemisen ilosanomaa, kun käsityöbuumi alkoi levitä maailmalla.  Yhdistys aloitti mm. ensimmäisenä Suomessa aikuisten käsityökoulun, myös lasten ja nuorten käsityökoulun vuosiluokkia ja ryhmiä lisättiin. Kudontamalleja uudistettiin ja kutomotoimintaa kasvatettiin muiden Taitojärjestön yhdistysten ja alan oppilaitosten hävittäessä kangaspuitaan. Henkilökuntaa koulutettiin, erityistekniikoita ja uusia materiaaleja lisättiin, kurssiaiheita monipuolistettiin, toimitilat uudistettiin, näkyvyyttä kasvatettiin ja alueellista yhteistyötä lisättiin. Yhdistyksen koko toiminta moninkertaistui ja työpaikat säilyivät.

Irene Välimäki kertoo, että toiminnanjohtajan työn rinnalla hän suunnitteli, valmisti ja tuotti kymmenittäin ellei sadoittain malleja ja ideoita koulutuksen käyttöön, opettajien ja ohjaajien työvälineiksi, harrastajien sekä myös ammattilaisten käsityötoimintaan – sisustamiseen, asusteiksi, koruiksi ja käsityötuotteiksi. Useat hänen suunnittelemansa käsityöaiheet ovat olleet käytössä ympäri Suomen, mallit ovat levinneet mm. Taitojärjestön valtakunnallisissa Tekemisen iloa! -kampanjoissa.

Ääni antaa kokemuksen ihmisyydestä

Ihmisen suhde toiseen, tuttuus ja vieraus, paikallisuus ja arkikulttuuri ovat teemoja, joista syntyy Jaakko Aution hyppysissä kokemuksellisia ääni-installaatioita. Hän haluaa tuoda taiteensa ihmisten keskuuteen, sinne mistä se on lähtöisinkin.

Autio vietti suuren osan lapsuuttaan Afrikassa, Senegalissa, jonne hänen perheensä muutti vanhempien työn perässä. Siellä hän ymmärsi, mitä paikallinen sanonta, ”minä olen, koska sinä olet”, konkreettisesti tarkoittaa.

– Senegalissa kaikki aukeaa keskinäisten suhteiden kautta ja yksityisyyden käsite poikkeaa länsimaisesta. Sain tutustua paikalliseen musiikkiin ja vuosisatojen aikana jalostuneeseen kulttuuriin, joka tuo ihmiset yhteen. Todistin sitä, kuinka tärkeää on heittäytyä ja paljastua, hän sanoo.

Koko perhe muutti Ylivieskaan, kun Autio oli 11-vuotias, mutta hänen oli vaikea sopeutua. Autio ei ollut koskaan käyttänyt sukkia, eikä kammannut hiuksiaan. Suomea hän puhui ranskalaisittain ääntäen. Nyt Autio kokee, että tuosta vieraudentunteesta on tullut pääoma, jota hän hyödyntää taiteessaan.

– Jos on 11-vuotiaana muuttanut Senegalista Ylivieskaan, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin miettiä, miten löytää merkityksellisen elämän. Kohtalo paiskasi minut kahden maan kansalaisuuteen, ja sen ansiosta minun on helppo löytää paikkani ulkomailla. Olen oppinut erottamaan milloin pelko on omaa pelkoa, milloin kannattaa heittäytyä ja milloin ei, hän sanoo.

Taiteen tekijä ja sosiaaliantropologi

Äänitaiteilija Jaakko Autio

Autio työskenteli teatterialalla ennen kuin ryhtyi tekemään taidetta omaehtoisesti. Äänitaiteilijana hän kokee olevansa tarinankertoja tai koollekutsuja. Autio tuo harvoin itseään esille, vaan antaa mieluummin muiden äänten kuulua teoksissaan.

– Olen ennemminkin sosiaaliantropologi, joka näkee olemassa olevassa kulttuurissa jotain arvokasta ja tuo sen esille. Vanhempani ovat työkseen ratkoneet jokapäiväisiä asioita, mutta minua kiehtoo, mitä tehdä sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty. Olen tuota mahdollisuutta toteuttaessani terveempi ihminen ja ajelehdin vähemmän, hän toteaa.

Vaikka ääni onkin Autiolle luontevin taiteen tekemisen muoto, hän yhdistää teoksiinsa myös visuaalisia elementtejä. Mikkelin Taidehallissa kesällä 2021 nähdyssä Äänen aika II -teossarjassa Aution luomat äänet muodostivat kaksimetrisen vesialtaan pintaan geometrisia kuvioita. Hänen käyttämänsä, hahmoja etäisesti muistuttavat kaiuttimet tuovat tilaan inhimillisen ulottuvuuden.

Narvassa omaa identiteettiä peilaamassa

Autio työskentelee tällä hetkellä NART-taideresidenssissä Viron Narvassa, jonne hänelle myönnettiin Kulttuurirahastolta kolmen kuukauden residenssiapuraha. Autiolle tuli yllätyksenä, että narvalaisista jopa 96 % puhuu äidinkielenään venäjää. Barokkityylinen kaupunki tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan, ja tilalle rakennettiin nykyinen, neuvostohenkinen Narva. Alkuperäinen väestö vaihdettiin venäläisiin.

Tälle vuodelle Autiolla on suunnitteilla ainakin viisi erillistä teoskokonaisuutta. Narvassa Autio toteuttaa paikallisten kuorojen kanssa Where we are -teoksen, joka tulee esille NART-residenssiin kesällä 2022 ja Tartossa sijaitsevaan Galleria Kogoon syksyllä 2022.

– Narvalaisille kysymys omasta kotimaasta on vaikea ja täällä olen saanut peilata omaa identiteettiäni paikalliseen. Tekeillä oleva teos pohjautuu väljästi Maamme-lauluun, Mu Isamaa, joka on Virolla ja Suomella melodialtaan lähes identtinen. Sen avulla pyrin luomaan esteettisen elämyksen, jossa voimme hetkellisesti tunnistaa ja muistaa maailman, jota eivät leimaa vastakkainasettelut ja ristiriidat, sanoo Autio.

Äänitaiteilija Jaakko Autio sai apurahan vuonna 2022 taiteelliseen työskentelyyn NART-residenssissä Virossa.

Ylirajaista perhe-elämää kriisien keskellä

Viime aikaiset kriisit kuten pandemia, Ukrainan sota, ilmastokriisi ja Brexit heijastuvat ihmisten elämään globaalisti. Ne myös synnyttävät konkreettisia sekä moraalisia esteitä ihmisten liikkumiselle yli kansallisten rajojen.

Kasvava epävarmuus ja liikkumisen esteiden ilmaantuminen on vaikuttanut ihmisiin paitsi käytännön- myös tunnetasolla, mikä on valtiotieteiden tohtori Anna Simolan mukaan jäänyt tieteellisissä tutkimuksissa vähemmälle huomiolle.

Simola toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa ja kuuluu siellä toimivaan Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköön. Koronakeväänä 2020 yksikön tutkijat keräsivät kirjoituksia Suomessa ja Belgiassa asuvilta maahanmuuttajilta, joiden yli 65-vuotiaat omaiset elävät toisessa maassa. Kirjoituksissa vastaajia pyydettiin kuvailemaan, millaista ikääntyvistä perheenjäsenistä huolehtiminen on poikkeuksellisessa tilanteessa ollut.

– Aineisto osoittaa, että ihmisten kokemukset ovat olleet todella voimakkaita ja emotionaalisesti raskaita, Simola sanoo.

Yksilöiden kokemukset auttavat ymmärtämään ilmiöitä

Anna Simola, Post doc -poolin apurahansaaja 2022. Kuva: Juha Roininen

Myös Simolan uusi, tohtorinväitöksen jälkeinen tutkimus käsittelee käynnissä olevien kriisien vaikutuksia EU-maissa asuvien, ylirajaisten perheiden kokemuksiin. Hanke käynnistyi syksyllä 2021 Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön apurahan turvin. Joulukuussa 2021 Simolalle myönnettiin säätiöiden Post Doc -poolin apuraha, jonka avulla hän saattaa tutkimuksen päätökseen.

Perheillä Simola viittaa tässä yhteydessä syntymäperheisiin, ja tarkemmin ottaen tilanteeseen, jossa eri sukupolvet asuvat eri maissa työstä johtuvan maastamuuton seurauksena. Hän aikoo käyttää narratiivista tutkimusmenetelmää, ja pyytää tutkimukseen osallistuvia kertomaan kokemuksistaan epävarmoissa olosuhteissa.

– Ihmisten tarinoiden kautta pääsee käsiksi isoihin asioihin ja voi nähdä, kuinka suuret ilmiöt vaikuttavat yksilöiden kokemuksiin. Tämänkaltaisen tutkimuksen kiinnostus kohdistuu voimiin, jotka sitovat ihmisiä toisiin ihmisiin ja paikkoihin, eikä siihen, kuinka he käytännössä toteuttavat perhe-elämää esimerkiksi teknologian avulla. Sitä on tutkittu paljon, tunnepuolta ei niinkään, Simola sanoo.

Tukikohta Euroopan solmukohdassa

Simola asuu Belgiassa, jossa hän työskentelee vierailevana tutkijana Leuvenin UCLouvain-yliopistossa. Myös tutkimushanke sijoittuu Belgiaan, jonka pääkaupunki Bryssel on Euroopan solmukohta. Tämä mahdollistaa useiden maahanmuuttajaryhmien tutkimisen samassa kontekstissa. Simola aikoo haastatella suomalaisten ja espanjalaisten lisäksi brittejä, vaikka maa ei enää kuulukaan Euroopan Unioniin.

Heidän kohdallaan tarkastelen, mitä tarkoittaa, kun raja nousee sinne, missä he ennen liikkuivat vapaasti. Kriisit luovat epävarmuutta ja esteitä suhteessa matkustamiseen ja liikkuvuuteen, ja muuttavat ihmisten kokemusta rajat ylittävästä perhe-elämästä, jota he ovat aikaisemmin voineet vapaasti, turvallisesti ja joustavasti toteuttaa, hän selventää.

Simola uskoo, että tekeillä oleva tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin niitä haasteista, joita ylirajaiset perheet pandemian tyyppisten kriisien yhteydessä kohtaavat. Tästä on apua politiikan teossa esimerkiksi silloin, kun on tarpeen pohtia erilaisia rajoitustoimia esimerkiksi matkustamisen osalta. Aihe koskettaa läheisesti Simolan omaa arkea.

– Minullakin on perhe ja lähes satavuotias isoäiti Suomessa. Oma kaikupohja auttaa suunnittelemaan tutkimusta ja tunnistamaan asiat, joilla on aiheen kannalta merkitystä. On etuoikeus saada tehdä tutkimusta itseä kiinnostavasta aiheesta, hän toteaa.

Lisätietoa Post doc -poolista.

Tutkijatohtori Anna Simola sai säätiöiden Post Doc -poolista 44 000 euron apurahan vuonna 2022 väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.