Liikkuva kriitikko ei sammaloidu
Toimittaja ja kirjailija Ville Hänninen on aina ollut kiinnostunut taiteesta ja taidekritiikistä.
”Teini-ikäisenä hauskanpito merkitsi minulle Jyväskylän pääkirjastoon menemistä koulun jälkeen ja kulttuurilehtien, kirjojen ja vinyylilevyjen pariin sukeltamista”, hän naurahtaa.
Hänninen on luonut uraa 1990-luvun lopusta alkaen. Aluksi hän oli erityisen kiinnostunut sarjakuvasta ja muista popkulttuurin marginaalilajeista. Nykyään hän haluaa puolustaa taiteellista ilmaisua laajemmin. Kritiikin tehtävä on hänen mielestään tuoda koko taiteen kenttä näkyväksi.
Ville Hänninen”Tässä hyisessä maailmassa, jossa kaikki halutaan palauttaa kapitalismiin, on mielestäni tärkeää ymmärtää, että ihmisellä on ylevämpiäkin tehtäviä kuin olla pääoman palveluksessa.”
Liikkuvuusapurahat tukevat kehittymistä
Hänninen on työskennellyt koko uransa freelancerina. Aikataulujen vapaus ja monipuoliset työmahdollisuudet ovat olleet hänelle tärkeitä. Inspiraatiota ja innostusta hän löytää myös Suomen rajojen ulkopuolelta.
”Maissa, joissa on pitkä kulttuurin ja sivistyksen historia, näkee, kuinka paljon taiteen saralla on mahdollisuuksia, ja ymmärtää, miten pieni maa Suomi on. Minulle uusien asioiden parissa oleminen on täydennyskoulutusta kriitikon urallani. Ilman näitä sysäyksiä ulkopuolisesta maailmasta olisin todennäköisesti kyllästynyt koko ammattiin.”
Suomen Kulttuurirahaston liikkuvuusapurahat tukevat taiteilijoiden ja taidearvostelijoiden kansainvälistä toimintaa. Hänninen sai vuonna 2022 liikkuvuusapurahan sarjakuva- ja lastenkirjafestivaaleille osallistumiseen Ranskassa ja Italiassa. 1970-luvulta lähtien järjestetyt Angoulêmen kansainväliset sarjakuvafestivaalit Ranskassa ovat Euroopan suurimmat.
”Pyrin osallistumaan Angoulêmen festivaaleille joka vuosi. Ne ovat hieno tilaisuus kontaktien kannalta ja siellä näkee, mitä kaikkea uutta on meneillään eri mantereilla. Jokin Suomessa erityisenä pidetty teos saattaakin olla osa globaalimpaa ilmiötä, ja asettua siten erilaiseen perspektiiviin”, hän kertoo.
Vaikka Hänninen on kirjoittanut vuosien mittaan erilaisista kuvituksista, osallistui hän Italian Bolognassa pidettyyn lastenkirjallisuustapahtumaan ensimmäistä kertaa.
”Jos en olisi saanut apurahaa, en todennäköisesti olisi mennyt sinne ollenkaan. Mutta itse tapahtuma oli yksi elämäni parhaista päivistä. Tutustuin kustantamoihin ympäri maailmaa, kävin hienoissa näyttelyissä ja tapasin kiinnostavia ihmisiä.”
Taide on osa demokratiaa
Hänninen kokee, että reilu 25 vuotta sitten media-alalle oli helppo tulla. Lehtien talous voi hyvin ja kritiikkejä oli enemmän. Nykyään kulttuurista kirjoitetaan yhä vähemmän yhä harvemmissa lehdissä.
”Kirjallisuuskritiikkejä julkaistaan vielä melko hyvin, mutta esimerkiksi kuvataiteiden osuus kaikista kritiikeistä on todella pieni suhteessa siihen, paljonko Suomessa käydään näyttelyissä ja miten lahjakkaita kuvataiteilijoita meillä on.”
Ville Hänninen”Taiteen ja kulttuurin olemassaoloa ei oikein tiedosteta. Ja kun se on vielä olevinaan ilmaista, sen arvoa väheksytään.”
Median kriisi on eräs syy kulttuurijournalismin kaventumiselle, mutta Hänninen tuo esiin, että taiteen asema on heikentynyt koko yhteiskunnassa.
”Luulen, että kyse on siitä, että taiteen ja kulttuurin olemassaoloa ei oikein tiedosteta. Ja kun se on vielä olevinaan ilmaista, sen arvoa väheksytään”, hän pohtii.
Hän uskoo, että taiteen arvostuksen väheneminen on sidoksissa meneillään olevaan demokratian alasajoon.
”Monet ihmiset kokevat osattomuutta tässä yhteiskunnassa. He eivät koe voivansa vaikuttaa ympärillään oleviin asioihin ja reagoivat sitten sen mukaisesti.”
Palkinnot osa taidekeskustelua
Pitkän ja laajan kirjoittajauransa lisäksi Hänninen on toiminut erilaisissa järjestöissä ja luottamustehtävissä kuten apuraha- ja palkintoraadeissa. Muun muassa E.J. Vehmas -palkinnon saanut kriitikko näkee myös palkinnot tärkeänä osana taidekeskustelua.
”Parhaimmillaan palkinnot palvelevat taidetta samoin kuin kritiikit: ne nostavat esiin erilaisia puolia taidekentästä ja korostavat lajien erityispiirteitä. Raadeissa käytävät keskustelut ovat todella merkityksellisiä. Välillä ajattelen, että olisi hyvä, jos taiteilijatkin pääsisivät niitä kuulemaan. Niissä huomaa, miten suurta arvostusta heille annetaan.”
