Mitä on tutkimusrahoituksen hakeminen? Apurahanhakijan näkökulma

Vuoden 2024 lopulla olin uuden edessä. Olin juuri väitellyt filosofian tohtoriksi ja tutkinut neljän vuoden ajan sikojen elettyä elämää Suomessa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Oivallus siitä, että historiantutkimuksessa voi syventyä tutkimaan eläimiä sekä ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita, oli väitöskirjan myötä kasvanut loputtomaksi uteliaisuudeksi: millaista yhteiskunnassa on elää, jos on jokin muu eläin kuin ihminen ja minkälaisesta näkökulmasta lähestyisin tätä kysymystä seuraavaksi?

Olin kirjoittanut ensimmäiset apurahahakemukseni jo väitössyksynä 2024. Jokainen apurahanhakija on varmasti tuskallisen tietoinen suurista hakijamääristä ja tarpeesta saada oma hakemus hiottua vakuuttavaksi tutkimussuunnitelmaksi, joka herättäisi innostusta myös muissa kuin tekijässään. Uuden tutkimusaiheen muotoilu osoittautui kuitenkin yllättävän haastavaksi, ehkä erityisesti siksi että oli paljon ideoita, joiden välillä oli vaikea tehdä valintoja.

Ensimmäiset haut eivät tuottaneet tulosta. Tulosten jännittäminen oli yhdistelmä aitoa uskoa oman tutkimusaiheen mahdollisuuksiin sekä alati läsnä olevaa tietoisuutta siitä, että tuloksena oli monesti pettymys. Kevät 2025 täyttyi hakuaikatauluista. Monen eri idean ongelma ei varsinaisesti poistunut, ja resurssit tutkimustyön tekemiseen olivat ensimmäistä kertaa neljään vuoteen niukanlaiset. Hakemukset oli lähetetty maailmalle ja jokainen niistä kannatteli toivoa siitä, että saisin taas enemmän aikaa tutkia.

Kun kesä 2025 alkoi ilman myönteisiä rahoituspäätöksiä, oli luopumisen aika. Jäljelle jäi yksi aihe. Samalla päätin, että jatkuvan odottamisen sijaan aloitan myös aiheeseen liittyvän ensimmäisen artikkelin aineistonkeruun ja tutkimustyön. Kerroin suunnitelmistani seminaareissa ja pidin aiheesta ensimmäisiä esitelmiä. Mieleenpainuvinta oli vierailla Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun Animals and War -työpajassa lokakuussa 2025 työstämässä uutta tutkimusaihetta ja ideoimassa sen mahdollisia suuntia. Syksyn rahoitushakukierros huipentui Suomen Kulttuurirahaston hakuun. Mieltä oli rauhoittanut tavoite hakea rahoitus juuri tälle hankkeelle, vaikka tutkimusta oli toistaiseksi jatkettava melko pirstaleisesti. Kevään kalenterissa siinsivät jo uudet haut, mutta toistaiseksi vielä kysymysmerkin kera.

Kun myönteinen apurahapäätös kolahti sähköpostiin helmikuussa 2026, sähköpostia oli tavattava useampaan kertaan. Sen jälkeen tunneryöppy sai tulla. Yhtäkkiä tutkimusaiheeseeni oli kasvanut ensimmäinen juuri. Ilon hetkellä aiemmat pettymykset tallentuivat mielen omiin historiankirjoihin muistutuksiksi matkan töyssyistä ja niiden myötä kasvaneesta jääräpäisyydestä.

Historian alaan kuuluvan tutkimukseni lähtökohta on, että eläimiä hyödynnetään kansainvälisten suhteiden rakentamisessa monin tavoin ja nämä suhteet heijastelevat, toisintavat ja uusintavat suhteitamme muihin eläimiin ja vaikuttavat konkreettisesti siihen, mitä eläimille tapahtuu.

Ihmis- ja valtiokeskeiset näkökulmat eivät usein jätä tilaa eläinten roolin syvällisempään analysointiin ja ymmärtämiseen. Esimerkiksi eläintuotantoa ja tuotantoeläimiä on käytetty maidenvälisten suhteiden rakentajina, mutta Suomen osallisuutta esimerkiksi eläinten tehotuotannon lisääntymiseen maan rajojen ulkopuolella ei arkiajattelussa tunnisteta tai juurikaan tutkita. Kansainvälisiä suhteita tulisikin tarkastella enemmän lajienvälisinä käytäntöinä, joihin sisältyy eri lajien ja yksilöiden, myös muiden kuin ihmisten, intressejä ja toimintaa.