Apurahat ulkomaisiin residensseihin kahdeksalle taiteilijalle
Kulttuurirahaston kansainvälinen residenssiohjelma jatkuu tänäkin vuonna pienin rajoituksin. Elokuun 2022 haussa oli avoinna kuusi hakukohdetta, joihin myönnettiin yhteensä kahdeksan apurahaa vuodelle 2023. Hakemuksia saatiin yhteensä 176.
Kulttuurirahaston residenssiohjelmassa on tällä hetkellä kahdeksan kohdetta seitsemässä maassa, mutta koronapandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden vuoksi kaikkiin kohteisiin ei ole voitu valita uusia apurahansaajia.
New Yorkin Triangle-residenssiin Kulttuurirahasto on lähettänyt kuvataiteilijoita vuodesta 2019 lähtien. Vuonna 2023 residenssissä työskentelevät Sari Palosaari, jonka residenssi on siirtynyt vuodelta 2020, sekä tämän syksyn haussa valittu Sauli Sirviö.
”Työskentelyni residenssin aikana painottuu kenttätyöskentelyyn, jossa tallennetaan infrastruktuurin rappeutumista, kadonneiden lokaatioiden sekä tilojen synnyttämiä haamuja. Kerään kaupungin reunamilta hylättyä materiaalia ja muodostan niistä veistoksia, jotka dokumentoidaan tulevaa julkaisua varten”, Sirviö kertoo.
Kuvataiteilija Liinu Grönlund lähtee Tanskaan Fabrikkenin residenssiin tarkoituksenaan rauhoittua ja keskittyä pohtimaan omaa tekemistään ja työskentelyään.
”Residenssikauden aikana aion katsoa uusin silmin aikaisempia luonnontieteilijöiden kanssa kuvaamiani materiaaleja ja kuvata lisää Tanskan luonnossa kehittäen uutta esseemäistä teosta. Teen mahdollisesti yhteistyötä paikallisten tutkijoiden kanssa, erityisesti minua kiinnostaa tutustua Vaddenseen vuorovesirantoihin”, Grönlund toteaa innoissaan.
Fabrikkeniin lähtee myös kuvataiteilija Jonna Kina, ja NART-residenssiin Viron Narvaan puolestaan sarjakuvataiteilija Ivande Jansone sekä valokuvataiteilija Saara Tuominen. Etelä-Korean Soulissa sijaitsevaan SeMA Nanji -residenssiin paikan sai kuvataiteilija Felicia Honkasalo ja Tokyo Arts and Space -residenssiin elokuvantekijä ja valokuvataiteilija Marko Vuorinen.
Tällä erää kaukaisimpaan residenssiin matkustaa kirjallisuuden kääntäjä Anna-Leea Häkli, joka lähtee Argentiinaan kääntämään keväällä 2024 julkaistavaa argentiinalaista Buenos Airesiin sijoittuvaa romaania.
”Residenssijakson aikana aion lukea mahdollisimman paljon argentiinalaista nykykirjallisuutta ja toivon myös tapaavani paikallisia kirjailijoita. Minua kiinnostavat Buenos Airesin värikäs historia ja paikallinen puhekieli, joka on vahvasti esillä myös suomennettavassa teoksessa.”
Residenssiohjelman taiteilijat valitaan kaksivaiheissa arvioinnissa, jossa vastaanottava kohde tekee lopullisen valinnan Kulttuurirahaston esivalinnan perusteella. Ohjelmaa kehitetään yhteistyössä HIAP:in (Helsinki International Artist Programme) kanssa.
Työskentelyapuraha Kulttuurirahaston residensseissä on 7 000 euroa kolmen kuukauden jaksolta. Lisäksi myönnetään matka-apuraha, jonka suuruus on 500–1 000 euroa. Kulttuurirahasto kannustaa residenssiin lähteviä taiteilijoita valitsemaan mahdollisimman ilmastoystävällisiä matkustusvälineitä.