Taidetestaajat-toiminta valtion budjettiin kaudelle 2027–2028

Uutinen
2.9.2026

“Taidetestaajien toimintaa rahoitetaan 3,5 miljoonalla eurolla lukuvuonna 2027–2028”, todetaan valtioneuvoston tiedotteessa hallituksen talousarvioesityksestä. Rahoitus mahdollistaa ensi lukuvuonna yhden taidevierailun jokaiselle 8.-luokkalaiselle.

Valtioneuvosto ilmoitti 1.9.2026 budjettiriihen tiedotustilaisuudessa 3,5 miljoonan euron määrärahasta Taidetestaajat-toiminnalle lukuvuodelle 2027–2028.

Vuonna 2017 alkanut Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma on tavoittanut tähän mennessä yli 630 000 kahdeksasluokkalaista opettajineen. Ohjelman puitteissa on toteutettu melkein 1,1 miljoonaa taidevierailua, joiden aikana nuoret ovat päässeet tutustumaan monipuolisesti suomalaisen taidekentän tarjontaan.

Yksityiset säätiöt Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat rahoittaneet ohjelmaa useilla kymmenillä miljoonilla euroilla. Säätiörahoitus päättyy kesään 2027 yhteensä kymmenvuotisen rahoituskauden jälkeen, ja toiminnan jatkumiseksi rahoitus on pyritty saamaan valtiolta.

Taidetestaajat-ohjelmaa koordinoivan Suomen lastenkulttuuriliiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta ja Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen iloitsevat päätöksestä.

“Olemme Suomen tämänhetkisten seitsemäsluokkalaisten puolesta äärimmäisen kiitollisia siitä, että näinä taloudellisesti vaikeina aikoina taidetestauksen jatkamiseen on löydetty rahoitus”, toteaa Aleksi Valta.

“Tiedämme, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on tehty valtavasti töitä, jotta tämä uusi, hallitusohjelman ulkopuolinen kulttuuri- ja taidealan avaus on saatu hallituksen budjettiesitykseen. Haluamme kiittää erityisesti opetusministeri Anders Adlercreutzia ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitietä heidän tekemästään työstä”, sanoo Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen.

Poikkeuksellinen satsaus

Taidetestaajat-ohjelma alkoi Suomen Kulttuurirahaston Suomi 100 -hankkeena, jonka piti alun perin kestää kolme vuotta. Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson ja heti alussa mukaan rahoittajaksi tulleen Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung ovat tyytyväisiä, että valtio ottaa nyt toiminnan jatkamisesta kopin.

“Taidetestaajat on ollut historiallisen suuri satsaus ja onnistuminen suomalaisella säätiökentällä. On hienoa, että toiminta voi jatkua nyt valtiorahoitteisesti, jotta kymmenen vuoden kehitystyön tuloksista saadaan nauttia myös tulevaisuudessa”, toteaa Susanna Pettersson.

“Taidetestauksessa erityisen arvokasta on sen yhdenvertaisuus: toiminta tavoittaa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset asuinpaikasta ja äidinkielestä riippumatta”, sanoo Sören Lillkung.

Tulevaisuudessa yksi taidevierailu jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle

Ohjelman lukuvuosibudjetti on ollut noin 7 miljoonaa euroa, joten valtion myöntämä 3,5 miljoonaa euroa tarkoittaa, että ensi lukuvuonna jokainen kahdeksasluokkalainen pääsee yhdelle taidevierailulle nykyisen kahden sijaan.

“Tulemme tekemään kovasti töitä, jotta tämä ensi lukuvuonna toteutettava yksi vierailu olisi nuorille erityisen antoisa. Aiomme myös jatkaa työtä, jotta taidetestaus on mukana myös tulevan, ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen aloittavan hallituksen hallitusohjelmassa. Taidetestauksen pitkän aikavälin tulevaisuus määritellään ensi hallituskaudella”, sanoo Keskinen.

Tulevaisuudessakin taidetestauksen keskeisinä tavoitteina on tavoittaa 100 % ikäluokasta ja tarjota nuorille ikimuistoisia taide-elämyksiä, kerätä nuorilta palautetta näistä kokemuksista sekä kehittää koulujen ja taidekentän yhteistyötä.

“Ensi lukuvuoden ohjelmahaku ja koulujen ilmoittautuminen on paljon helpompi järjestää, kun meillä on tieto ensi lukuvuoden rahoituksesta jo syyskuun alussa joulukuun sijaan. Olemme valtavan iloisia siitä, että saimme tiedon asiasta jo nyt”, kertoo Keskinen.

Eduskunta vahvistaa hallituksen esittämän budjetin joulukuussa.

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset