Kainuun Kulttuurirahasto ja Sotkamo yhteistyöhön Vuokatin maisemissa – Urheilu ja taide kohtaavat Jukolan viestissä
Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto rahoittaa 60 000 eurolla hanketta, jossa toteutetaan taidesisältöjä vuoden 2027 Jukolan viestin yhteyteen Sotkamon Vuokatissa.
Kuvassa tanssija Satu Rinnetmäki KORPIQUEER collectiven tanssielokuvasta ANOMALIA. Ohjaus KM Taavitsainen, kuvaus Janne Kuronen.
Hankeidea syntyi elokuussa 2024, kun Kainuun rahaston hoitokunta oli kokousmatkalla Vuokatissa ja tapasi Sotkamon kunnasta sivistysjohtaja Merja Ojalammin ja kulttuurituottaja Marko Karvosen. Puheeksi tuli, että Sotkamon Vuokatissa järjestetään 19.–20.6.2027 kansainvälinen urheilutapahtuma Jukolan viesti, minkä yhteyteen Jukolan viesti -tiimi toivoi myös kulttuurisisältöjä.
”Urheilun ja kulttuurin yhdistäminen innosti heti ja seuraavana päivänä hoitokunnalla olikin jo hankeidea koossa”, kertaa päällikkö Susanna Jänkälä hankkeen ripeää alkua.
”Vuokatti-Jukolaan odotetaan noin 30 000 kävijää. Jukolan viesti on iso kansainvälinen tapahtuma Kainuussa”, kertoo sivistysjohtaja Merja Ojalammi.
”Sotkamon kunta toteuttaa myös urheilutapahtumaan kulttuurisisältöä. Tapahtumassa halutaan nostaa esille kainuulaista kulttuuria. Urheilu ja muu kulttuuri kulkevat tässäkin tapahtumassa sujuvasti rinta rinnan”, jatkaa Ojalammi.
Kainuun rahaston Vuokatin maisemissa nimellä kulkevassa hankkeessa toteutetaan osa urheilutapahtuman oheisohjelmasta tapahtumaan osallistujille. Tuottamisesta, koordinoinnista ja työryhmän koollekutsumisesta vastaa kainuulainen KORPIQUEER collective, jonka kuraattori-tuottajana toimii KM Taavitsainen. Tapahtumaan toteutetaan kolme erilaista taidesisältöä, jotka edustavat esittävää, – visuaalista- ja digitaalista/äänitaidetta. Osa taidesisällöstä on pitkäkestoisempaa ja jää Sotkamo-Vuokatin alueelle käyttöikänsä loppuun.
”Projektin taiteellinen työryhmä koostuu paikallisesta monitaiteellisesta kollektiivista (Taavitsainen, Luhtaniemi, Hiisi ja Kovalainen) sekä yhdysvaltalaisesta äänitaidetta ja tanssia yhdistelevästä Anna Thompsonin ja Taylor Knightin ”slowdanger”kokoonpanosta”, kertoo KM Taavitsainen.
”Tämän lisäksi taiteelliseen yhteistyöhön hyppää mukaan myös Vaara-kollektiivi. Luvassa on siis monialainen, monitasoinen, moninainen ja kauas kaikuva taiteellinen kokoonpano – ensimmäistä kertaa ikinä Kainuussa”, jatkaa Taavitsainen.
”Yhteistyö ja keskustelu on sujunut hyvin. Olemme innoissamme ja odotamme mielenkiinnolla lopputulosta”, kertoo kulttuurituottaja Marko Karvonen.
”Olemme erityisen kiitollisia Vuokatti-Jukolan organisaatiolle, että he ovat halunneet nostaa merkittävän ja suuren suunnistustapahtuman teemaksi kulttuurin. Kulttuurihan on läsnä jatkuvasti meidän kaikkien elämässä”, jatkaa Karvonen.