Hämeen rahaston palkinto Outi Vesakoskelle monitieteellisestä huippututkimuksesta
Biologian tohtori ja kielentutkimuksen dosentti Outi Vesakoski sai Hämeen rahaston vuoden 2026 palkinnon arvoltaan 15 000 euroa.
Jokioisilla asuvalla Outi Vesakoskella on merkittävä ja kansainvälisesti arvostettu tutkijanura. Hän on toiminut evolutiivisen kielentutkimuksen apulaisprofessorina Turun yliopiston Kieli- ja käännöstieteen laitoksella vuodesta 2025 lähtien. Hän aloitti opinnot kielitieteestä, mutta siirtyi biologiaan ja väitteli evoluutiobiologiasta, mikä kuvastaa hänen monitieteellistä osaamistaan.
Vesakoski toimii yhtenä vastuullisista tutkijoista Suomen Akatemiaan vuosiksi 2026–2033 perustetussa Ihmisen monimuotoisuuden huippututkimusyksikössä. Hän tutkii kielten muuttumista ajassa sekä kielten leviämistä ja eriytymistä evoluutionäkökulmasta. Vesakosken tutkimus yhdistää innovatiivisesti kielitieteen, biologian ja maantieteen menetelmiä ja avaa uusia näkökulmia ihmisen historiaan ja kielten kehitykseen.
Palkinto myönnetään monitieteelliselle tutkijalle, innovatiiviselle kehittäjälle.
Outi Vesakoski johtaa monitieteellistä BEDLAN-tutkimusryhmää (Biological Evolution and Diversifiation of LANguages), jossa tutkitaan esimerkiksi Suomen jakautumista kahtia niin kielellisesti, geneettisesti kuin kulttuurisesti kysyen, ovatko jaot toisiaan vastaavia ja liittyykö niihin 700 vuotta vanha Pähkinäsaaren rauhanrajanveto – tai joku muu keskiaikainen hallintoraja. Työ on esimerkki tutkimuksesta, joka yhdistää rohkeasti eri tieteenaloja ja tuottaa uutta ymmärrystä ihmiskunnan historiassa.
Vaikka Vesakoskella on jo takanaan ansiokas tutkijaura, hänen työnsä suunta, laaja verkostoitumisensa ja tieteenalarajat ylittävä ajattelunsa viittaavat vahvasti siihen, että tutkijan merkittävimmät saavutukset ovat vasta edessäpäin. Hän luo uutta ja rakentaa siltoja tieteenalojen välille, ja innostavana opettajana tukee ja inspiroi myös tulevia tutkijasukupolvia.
Outi Vesakosken ansiot ulottuvat myös akateemisen maailman ulkopuolelle tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden alueelle. Hän on muun muassa edistänyt tiedeviestintää ja tieteen yhteiskunnallista vuorovaikutusta toimimalla aktiivisesti Maaseutu- ja kotieläinpuisto Elonkierrossa Jokioisilla. Näin hän tuo tutkimusta lähemmäksi ihmisiä ja vahvistaa tieteen merkitystä yhteiskunnassa.
Palkinnolla Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto haluaa tunnustaa korkeatasoisen ja kansainvälisesti merkittävän tutkimustyön, rohkean monitieteellisyyden sekä pitkäjänteisen sitoutumisen tieteen ja yhteiskunnan kehittämiseen.