Hae sivustolta

Aloita hakeminen kirjoittamalla hakusana. Haku ymmärtää synonyymit, välilyönnit ja eri taivutusmuodot. Ennakoiva toiminto ehdottaa hakusanoja kirjoittaessasi.
Hae sivustolta
Tiede ja taide
Ohjeet Yhteystiedot

Mansikka maistuu ja jalostuu

– Näyttää siltä, että Bounty-lajikkeen mansikoiden aistittavat ominaisuudet hyötyvät luomuviljelystä, mutta Jonsokilla tilanne on päinvastoin: luomuviljellyt marjat olivat happamampia ja karvaampia. Polkalla taas ominaisuudet pysyivät aikalailla samoina viljelymenetelmästä riippumatta, kertoo tutkija Anna Kårlund.

Kårlund tekee Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjaa mansikoiden bioaktiivisista yhdisteistä ja aistittavista ominaisuuksista. Hän tarkastelee mansikoiden metaboliittiprofiilia eli kemiallista koostumusta ja yrittää löytää kemiallisista yhdisteistä ne, jotka vaihtelevat lajikkeen tai kasvupaikan mukaan.

– Mansikka on mielekäs tutkimuskohde, koska siitä tykätään niin kovasti, Kårlund sanoo. Koska mansikka on nimenomaan herkku, sitä jalostettaessa on terveysvaikutteiden ja säilyvyyden ohella erityisen tärkeää, että aistittavat ominaisuudet ovat mahdollisimman hyviä.

Kårlundin alkuvuodesta julkaistussa tutkimuksessa keskityttiin juuri niihin. Kuvailevalla menetelmällä tehdyssä tutkimuksessa aistiraati arvioi näytteistä ennalta määritellyt ominaisuudet ja niiden intensiteetit. Ominaisuuksia olivat muun muassa makeus, happamuus, karvaus ja astringoivuus eli esimerkiksi kuivattava, kutistava, terävä tai karhea suutuntuma.

– Makututkimuksessa oli tarkasteltavana kolmen eri lajikkeen mansikoita sekä luomu- että tavallisin menetelmin viljeltyinä. Mansikoille oli tehty myös metabolomin analyysi. Aistiprofiileja ja kemiallista koostumusta mätsätessä löytyikin jonkin verran korrelaatiota, mutta ei niin että esimerkiksi luomuviljellyt marjat olisivat aina makeampia, vaan esimerkiksi miten eri lajikkeet suhtautuvat eri viljely-ympäristöön.

Mansikoita maisteltiin kolmeen kertaan, mutta mukana oli kuitenkin vain yhden kesän marjoja, Kårlund huomauttaa. Mansikka on herkkä ulkoisille tekijöille, joten esimerkiksi sää ja varastointi voivat vaikuttaa marjoihin.

– Jos näytteessä on se yksi heikkolaatuinen marja mukana, se voi näkyä aistitestissä hyvin selkeästi.

Sydämen muotoinen mansikka

Tutkittavana myös lehdet

– Puutarhaviljelyssä, maataloudessa ja elintarviketeollisuudessa on kiinnitetty paljon huomiota sivutuotevirtaan. Jätemateriaali on koetettu saada hyötykäyttöön, Kårlund kertoo.

Kansanparannuksessa mansikanlehtiä on hyödynnetty ja siksi tutkijoita onkin kiinnostanut, onko niistä oikeasti hyötyä. Kårlund on vasta aloittelemassa tutkimustaan lehtien kemiallisesta koostumuksesta, mutta aiempien tutkimusten mukaan lehdissä on ainesosia, joilla on edullinen vaikutus sydän- ja verisuonitauteihin.

– Lehdet ovat tujua kamaa, niissä on paljon bioaktiivisia yhdisteitä, mutta niiden vaikutuksista ei ole vielä pitkälle menevää tietoa.

Kårlund sanoo lehdistä löytyvän paljon ainesta, jota voisi ehkä hyödyntää. Elintarvikekäytössä niissä on kuitenkin myös haasteensa, sillä niissä on paljon tanniineja jotka eivät maistu hyvältä.

– Lehdillä voisi olla joku muukin käyttötarkoitus kuin ruoka, niitä voisi ehkä hyödyntää esimerkiksi kosmetiikassa tai antioksidanttivalmisteiden raaka-aineena.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen

 

Huijatut pölyttäjät ja robottikukat

Medetön kukka houkuttelee pölyttämään itsensä, vaikkei pölyttäjä saa hyötyä vierailustaan. Pölyttäjä tulee siis huijatuksi. Vähitellen pölyttäjät oppivat välttämään näitä huijarikukkia, eli medettömät kukat eivät pölyty yhtä tehokkaasti kuin medelliset.

Miksi kukan siis kannattaa olla medetön? Tutkijat eivät ole vielä pääseet asiasta yksimielisyyteen, ja nyt pölyttäjien huijausta tutkii Juho Lämsä Oulun yliopiston biologian laitoksella.

Lämsä itse pitää todennäköisimpänä syynä sitä, että medettömyys parantaa kasvien ristipölytystä:

– Jos kimalainen saa ruokaa jokaisesta kukasta, se lentää kukasta seuraavaan ja näin vierekkäiset kukat, käytännössä lähisukulaiset, lisääntyvät keskenään. Kun pölyttäjä ei saa mettä, se lentää kauemmas. Kukkien kannalta on parempi, että ristipölytys tapahtuu kaukaisemman yksilön kanssa, Lämsä selittää. Medettömyys voi siis auttaa kukkia tuottamaan geneettisesti korkealaatuisempia jälkeläisiä, vaikka siemeniä syntyykin vähemmän kuin medellisillä kasveilla.

Lämsän mukaan medettömät kasvit ovat kuitenkin niin harvinaisia, etteivät ne ole uhka pölyttäjille.

Lämsän mukaan medettömät kasvit ovat kuitenkin niin harvinaisia, etteivät ne ole uhka pölyttäjille.

Pölyttäjien vähenemisestä on viime aikoina puhuttu paljon. Lämsän mukaan medettömät kasvit ovat kuitenkin niin harvinaisia, etteivät ne ole uhka pölyttäjille.

– Lopulta pölyttäjät oppivat välttämään niitä. Siksi medettömät kasvit ovatkin tuomittuja harvinaisuuteen.

Robottikukat apuun

Lämsä päätti testata hypoteesiaan laboratoriossa.

– Rakensin lentohäkin ja tein ensin hyvin kömpelöitä keinokukkia. Minulta meni kuitenkin hermot  kun koko ajan piti täyttää ”kukkia” sokeriliemellä ja mietin, että ne pitää saada jotenkin automatisoitua.

Tutkija ja hänen opiskelukaverinsa, biologi ja insinööri Erno Kuusela, päätyivätkin rakentamaan robottikukkajärjestelmän. Järjestelmä rekisteröi kimalaisten vierailut kukissa ja tallentaa tiedon niiden lentoradoista.

Tutkija ja hänen opiskelukaverinsa, biologi ja insinööri Erno Kuusela, päätyivätkin rakentamaan robottikukkajärjestelmän.

Tutkija ja hänen opiskelukaverinsa, biologi ja insinööri Erno Kuusela, päätyivätkin rakentamaan robottikukkajärjestelmän.

 Lämsä testasi, miten kasvien sijoittuminen luonnossa vaikuttaa medettömien kukkien menestymiseen. Siksi robottikukat aseteltiin joko tasaisesti pitkin lentohäkkiä tai pieniksi laikuiksi, ja kimalaiset päästettiin lentämään häkkiin yksi kerrallaan.

Näyttää siltä, että medettömyys kannattaa, jos kasvit kasvavat toisistaan erillisissä laikuissa.

– Jos kasvit kasvavat laikuissa pienen matkan päässä toisistaan, niiden kannattaa huijata pölyttäjiä. Mutta jos kasvi kasvaa tasaisesti kuten vaikka mustikka kankaalla, sen kannattaa palkita pölyttäjät medellä.

Näyttää siltä, että medettömyys kannattaa, jos kasvit kasvavat toisistaan erillisissä laikuissa.

Näyttää siltä, että medettömyys kannattaa, jos kasvit kasvavat toisistaan erillisissä laikuissa.

Harvinaiselle, laikuissa kasvavalle kasville medettömyys ja huijaaminen voikin olla kannattava strategia, Lämsä arvelee.

Sittemmin Lämsä on tutkinut muun muassa kannattaako medettömien kasvien matkia medellisiä, eli koettaa muistuttaa niitä ulkoisesti. Hän on myös tutkinut, miten imidaklopridi-hyönteismyrkyt vaikuttavat kimalaisten käyttäytymiseen ravinnonhaussa. Näiden kokeiden tulokset ovat vielä analysoimatta.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen

Kuva laboratoriosta: Lassi Kalleinen

 

Avantin XXX Suvisoitto lupaa hämmentää ja ihastuttaa

Kesäkuun lopussa jo kolmatta kymmenettä kertaa järjestettävä Avantin Suvisoitto viettää juhlavuottaan tyylilleen uskollisesti.
– Meillä ei soiteta sitä mistä kaikki tykkää vaan sellaista mikä jakaa mielipiteet, Avantin toiminnanjohtaja Maija Kylkilahti lupaa.

– Konsertit eivät kuitenkaan ole vaikeita. Ei ole tarvinnut käydä musiikkikoulua, jotta niistä voisi nauttia. Pitää vain ostaa lippu ja tulla kuuntelemaan.

Vaikka kyseessä on juhlavuosi, luvassa ei ole suureellista juhlaohjelmaa.
– Emme muistele vanhoja vaan jatkamme eteenpäin, Kylkilahti kertoo.

– Meillä ei soiteta sitä mistä kaikki tykkää vaan sellaista mikä jakaa mielipiteet, Avantin toiminnanjohtaja Maija Kylkilahti lupaa.

– Meillä ei soiteta sitä mistä kaikki tykkää vaan sellaista mikä jakaa mielipiteet, Avantin toiminnanjohtaja Maija Kylkilahti.

Tällä kertaa festivaalin taiteellisena suunnittelijana toimii Matthias Pintscher ja teemana on idylli. Ohjelmassa sekoittuvat klassikot kokeellisemmat teokset. Koska Pintscher on myös säveltäjä, kuullaan Suvisoitossa kuusi hänen teostaan.

Kylkilahden mukaan yhteistyön tekeminen säveltäjien kanssa on muusikoille tärkeää. Sitä moni odottaa eniten.
– Avanti ei ole muusikoille päätyö, vaan paikka jossa he pääsevät toteuttamaan eri puolia itsestään ja soittamaan ”kummallisia teoksia”.

Omassa salissa kelpaa esiintyä

Vuoteen 2008 asti Porvoon Taidetehtaalle rakennettiin Suvisoittoa varten esiintymislavat, mutta sittemmin tila on remontoitu ja nyt siinä toimii kongressikeskus.
– Siellä on jopa Avanti-sali, Kylkilahti toteaa mielissään.

Taidetehtaan lisäksi konsertteja järjestetään Porvoon pikkukirkossa ja Kulttuuritalo Grandissa.

Taidetehtaan lisäksi konsertteja järjestetään Porvoon pikkukirkossa ja Kulttuuritalo Grandissa.

 Taidetehtaan lisäksi konsertteja järjestetään Porvoon pikkukirkossa ja Kulttuuritalo Grandissa. Lisäksi musiikki soi raatihuoneen torilla ja pop up -konsertit eri ravintoloissa. Varaslähtö festivaaliin otetaan jälleen Pernajan kirkossa keskiviikkoiltana.

Kylkilahden haaveissa olisi olla vieläkin paremmin esillä Porvoon kaupunkikuvassa.
– Pop up -konsertteja järjestetään juuri siksi, että musiikkiin voisi törmätä vahingossakin.

Pop up -konsertteja järjestetään juuri siksi, että musiikkiin voisi törmätä vahingossakin.

Pop up -konsertteja järjestetään juuri siksi, että musiikkiin voisi törmätä vahingossakin.

Pyörremyrsky muuttaa Porvooseen

Juhannuksen jälkeen alkaa varsinainen pyöritys, kun muusikot harjoittelevat ensin kaikki konsertit muutamassa päivässä ja heti sen jälkeen festivaali alkaa.

Koska harjoitukset ja festivaali toteutetaan tiiviillä aikataululla, on järjestelyidenkin toimittava. Kaiken on oltava valmiina muusikoiden tullessa.
– Kun lauma saapuu syömään, on perunoiden oltava kypsänä, koska muuten koko homma kaatuu, Kylkilahti havainnollistaa. Hän kutsuu porukkaa pyörremyrskyksi, mutta puhuu myös tiiviin yhdessäolon synnyttämästä erityisestä tunnelmasta.

– Suvisoitto luo orkesterin hengen koko vuodelle. Hyvä kokemus yhdessä tekemisestä ja tieto siitä, että kesällä saa palkinnon, saa jaksamaan kiireet ja hankalat konserttireissut talvellakin.

Kuva Maija Kylkilahdesta: Harri Tahvanainen
Kuvat vuoden 2014 Suvisoitosta: Avanti / Heikki Tuuli

Lapin Terhokerhoille Vuoden vapaaehtoinen toimintamuoto -palkinto

Lapin maakunnallinen järjestöneuvottelukunta on valinnut vuoden vapaaehtoiseksi toimintamuodoksi Lapin Terhokerhot. Palkinto myönnettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se jaetaan järjestöille ja verkostoille, jotka ovat toiminnallaan innostaneet, edesauttaneet ja rakentaneet yhteistyötä järjestöjen tai muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Terhokerhot ovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisten ohjaamia maksuttomia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita lapset, eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa sekä leikkimään yhdessä. Terhokerhoissa pelataan, askarrellaan, retkeillään, luetaan, lauletaan tai ollaan vaan ja jutellaan, sen mukaan mitä osallistujat ovat yhdessä suunnitelleet.

Terhokerhot mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotinen (2014–2016) Koko Suomi leikkii -suurhanke, jonka tavoitteena on muistuttaa leikin merkityksestä, vahvistaa siltaa sukupolvien välillä ja vähentää eri-ikäisten yksinäisyyttä. Hanke aikoo perustaa Terhokerhon Suomen jokaiseen kuntaan.

Palkinnon otti vastaan Lapin leikkilähetti Raili Pokka-Mattanen perjantaina 12.6.2015 maakunnallisessa järjestöfoorumissa Rovaniemellä.
– On suuri kunnia saada olla vapaaehtoisten puolesta vastaanottamassa tätä hienoa palkintoa. Kiitos kuuluu lukuisille yhdistyksille, järjestöille ja muille toimijoille, jotka ovat lähteneet innolla mukaan Terhokerhoihin. Vapaaehtoiset ovat tulleet todella suurella sydämellä ohjaamaan kerhoja ja innostaneet mukaan uusia osallistujia ja vapaaehtoisia, iloitsee Pokka-Mattanen.

Palkinnon myöntämisen perusteluina on, että Terhokerho Lappi -toiminnassa on erityistä konkreettinen yhteistyö eri vapaaehtoisten järjestöjen ja yhdistysten kesken koko Lapin alueella. Terhokerho on harvaan asutulla alueella perheitä tukeva ja rakentuu paikallisten toimijoiden varaan. Kerhoissa lapset, eläkeläiset, lasten vanhemmat ja isovanhemmat sekä muut aikuiset leikkivät, liikkuvat, lukevat ja puuhaavat yhdessä. Kerhoista osa toimii ikäihmisten palvelukodeissa, minne ulkopuolisten vierailut ovat erittäin tervetulleita. Lapset saavat ikäihmisiltä kiireetöntä aikaa, elämyksiä ja kokevat turvallisuutta ja ikäihmiset puolestaan mielekästä sisältöä arkeensa, todetaan perusteluissa.

Lappi on lähtenyt maakunnista innokkaimmin mukaan Koko Suomi leikkii -hankkeeseen: alueen 21 kunnasta jo 18:ssa on oma Terhokerho. Terhokerhoja on 21, ja niistä osa jatkaa toimintaa läpi koko kesän.

Koko Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 212 Terhokerhoa 176 kunnassa. Osallistumiskertoja on ollut vuoden aikana yli 17 700. Osallistujista puolet on lapsia ja puolet aikuisia. Parhaimmillaan paikalla on neljä sukupolvea yhtä aikaa. Toiminta on vuoden aikana houkutellut mukaan 320 uutta vapaaehtoista MLL:n ja SPR:n toimintaan.

Terhokerhojen ajantasaiset yhteystiedot ja aikataulut löytyvät osoitteesta www.terhokerho.fi.

Lisätietoja:
Lapin leikkilähetti Raili Pokka-Mattanen, Suomen Punainen Risti, puh. 040 545 1566, raili.pokkamattanen@punainenristi.fi
Koko Suomi leikkii -hankkeen projektipäällikkö Tarja Satuli-Kukkonen, puh. 040 524 0888,
tarja.satuli-kukkonen@mll.fi
Tiedottaja Jenni Hietala, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, puh. 050 462 5832,
jenni.hietala@mll.fi

www.kokosuomileikkii.fi
www.terhokerho.fi
 

Kulttuurikiskalla nähdään!

Vapaa ammattiteatteri, toimintaympäristönä maaseutu, toimintatapana laboratorioteatteri. Näistä raaka-aineista Rantasalmelta käsin toimiva Laboratorioteatteri Fennica rakensi Kulttuurikiskan.

Itäsuomalainen maaseutu on toimintaympäristönä erityinen, ja haasteet arjessa ja työssä ovat toisenlaisia kuin kaupungissa. Välimatkat ovat pitkiä, ihmiset hajallaan, harmaantuneita ja harvenevia. Laboratorioteatteri Fennican Kaisla Pirkkalainen ja Mika Juusela ovat tehneet tässä toimintaympäristössä teatteria jo kymmenen vuotta.

Vapaa ammattiteatteri, toimintaympäristönä maaseutu, toimintatapana laboratorioteatteri. Näistä raaka-aineista Rantasalmelta käsin toimiva Laboratorioteatteri Fennica rakensi Kulttuurikiskan.

– Maalla kaikki pitää luoda itse: rahoitus hakea, paikka etsiä. Taiteilijalta vaaditaan yrittäjäasennetta, sanoo Juusela.

Valmista ei tule koskaan

Laboratorioteatterityöskentelyssä työskentelyote on tutkiva: valmista ei tule ikinä, sillä instrumenttia – näyttelijäntyön tekniikkaa – voi aina hioa.

– Fennica on perustettu aikanaan viemään ammattiteatteria sinne, missä sitä ei ole totuttu näkemään, Pirkkalainen kertoo. Kiskassa Fennica voi toteuttaa yhtä alkuperäisistä ideoistaan ja tarjota uusia estradeja sinne, missä ihmisillä ei ole taiteen esittämiseen tai kuluttamiseen itsestään selviä edellytyksiä. Näin se haluaa edistää taiteen ja kulttuurin tasa-arvoista saatavuutta sekä tarjota työmahdollisuuksia ammattilaisille.

Liikuteltava Kulttuurikiska voi olla vaunu, taakkapyörä tai vaikkapa peräkärryssä kulkeva esitysteltta.

 Liikuteltava Kulttuurikiska voi olla vaunu, taakkapyörä tai vaikkapa peräkärryssä kulkeva esitysteltta. Kulttuurikiskan listalta voi tilata maistiaisen tai kokonaisen aterian: lähiruokaa, teatteria tai niiden yhdistelmiä. Keskeinen anti tulee koostumaan katuteatteriesityksistä, joissa palataan keskiaikaiseen teatteriperinteeseen, jossa teatteri tulee torille ja panee esityksen pystyyn.

– Katuteatteri on monitasoinen esitysmuoto. Se voi olla hupsu. Se voi viihdyttää humalaista katsojaa. Se voi askarruttaa paikalle eksynyttä ajattelijaa. Samaan aikaan se voi vastata ihmiseloa koskeviin tärkeisiin kysymyksiin, kertoo Pirkkalainen. Listalta tulee löytymään esimerkiksi Komedienne Hannele, Aappolan pojat, pienoisnäytelmiä, lauluja ja limerikkejä.

Teksti: Jenni Joru
Kuvat: Kuwaamo Sampo Luukkainen

Tommi Liimatan hyvästit Pietarsaarelle

– En halunnut kuvata erityistä lapsuutta, vaan mahdollisimman tyypillistä, kirjailija Tommi Liimatta sanoo. Muusikkonakin tunnettu Liimatta julkaisi vuonna 2014 romaanin nimeltä Jeppis, kirjailijan omia lapsuudenkokemuksia heijastelevan kuvauksen ala-asteikäisen Tommi-pojan elämästä Pietarsaaressa. Nyt työn alla on jatko-osa, Jeppis 2.

Kirjojen tapahtumat ovat varsin arkisia: pyöräilyä, koulunkäyntiä, musiikin kuuntelua. Liimattaa onkin ärsyttänyt lapsuuskuvausten ihannoiva sävy.

– Sellainen että aina mummo oli hyväntuulinen ja aina odotti mehut ja lätyt pöydässä – mutta kun ei odottanut! Meno oli tosi raadollista, sen on vain unohtanut.

kirjailija Tommi Liimatta

Kirjailija Tommi Liimatta

Kirjojen näkökulma on lapsen, ilman jälkiviisautta. Liimatan mukaan tietoisuuden lisääntyminen on tuotava esiin hienovaraisesti.
– Välillä tekstiä on dorkennettava, että se tuntuisi oikealta.

Jeppis 2 kuvaa aikaa, jolloin lapsuus ja orastava teini-ikä ovat molemmat läsnä. Ensimmäiseen Jeppis-kirjaan verrattuna tilanne on nyt merkittävällä tavalla toinen, kun Liimatalla on käytössään omat vanhat päiväkirjansa.
– Olen yrittänyt lukea suppeiden päiväkirjamerkintöjeni läpi, miltä oikeasti tuntui silloin.

Pitkä projekti

Jeppis oli tekeillä jo vuonna 1990. Romaanin lopullinen muotoutuminen kuitenkin vaati sekä ajallisen etäisyyden että tekijän omien taitojen kehittymisen. Liimatta mietti pitkään, miten aiheesta voisi kirjoittaa. Kun kerrontaratkaisu oli selvä, hän tiesi romaanin vihdoin syntyvän.

Vaikka Liimatta kirjoittaa lapsuutensa Pietarsaaresta, romaanit ovat vaatineet paljon taustatyötä: vanhojen sanomalehtien tutkimista, haastatteluja ja yksityiskohtien tarkastamista niin internetistä kuin vanhoista tietosanakirjoistakin. Jos yksikin fakta menee pieleen, se harmittaa.

– Mielikuvitukseni on parhaimmillaan silloin kun on määrätyt pulttaukset tapahtuneisiin asioihin, omanlaisensa ankkurit joista voi lähteä liikkeelle.

Hyvästit Pietarsaarelle

Jeppis-kirjoja kirjoittaessaan Liimatta on samalla jättänyt hyvästejä Pietarsaarelle.

– Pietarsaari on niin kummallinen kaupunki. Sitä ei voi verrata muihin. Olen myöhemmin keikkaillut ympäri Suomea, mutta missään ei löydy samanlaista tunnelmaa.

Tekeillä olevan romaanin jälkeen Liimatta ei enää aio palata lapsuusmuistoihin tai Pietarsaaren kuvaamiseen.

– Tämä on ollut elämäni ensimmäinen hanke, joka alkoi kun 9-vuotiaana kirjoitin pari konekirjoitusliuskaa kerrostalon lasten voimasuhteista. Täytyyhän päähän mahtua jotain muutakin.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen

Yrjö Koskisen stipendit parhaiten äidinkielen ylioppilaskokeessa suoriutuneille

Suomen Kulttuurirahaston Yrjö Koskisen stipendi myönnetään parhaiten äidinkielen ylioppilaskokeessa onnistuneille ylioppilaille. Stipendin suuruus on 2 000 euroa. Stipendejä jaetaan nyt 34. kerran.

Vuonna 2015 stipendin saivat:

Ylioppilas Elle-Maari Kokkonen, Ivalon lukio                             
Ylioppilas Ville Lehto, Karkkilan lukio               
Ylioppilas Juho Kankaanpää,  Helsingin normaalilyseo          
Ylioppilas Emilia Laine, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu                             
Ylioppilas Aino Viinamäki, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu                       
Ylioppilas Kassius Kohvakka, Helsingin yliopiston Viikin normaalilyseo
Ylioppilas Matti Laine, Kyrönmaan lukio (Isokyrö)                  
Ylioppilas Ida Saari, Pihtiputaan lukio              
Ylioppilas Lasse Lipsanen, Luostarivuoren lukio (Turku)
Ylioppilas Valtteri Manninen, Turun klassillinen lukio

Yrjö Koskisen stipendi on perustettu Suomen Kulttuurirahaston hallituksen 28.5.1958 tekemällä päätöksellä. Stipendin tarkoitus on tukea hyvää suomen kielen käyttämistä.

Professori, historioitsija, senaattori, fennomaani, toimittaja, kirjailija Yrjö koskinen (10.12.1830-13.11.1903) työskenteli koko elämänsä suomen kielen aseman vahvistamiseksi sekä suomalaisen kulttuurin ja kansansivistyksen edistämiseksi.

Vakaumuksellisena fennomaanina Yrjö Koskisen historiantutkimuksen lähtökohtana oli kansallistunteen nostattaminen. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen ongelmanratkaisuun ja arkistoihin perustuvan tutkimuksen Nuijasota: sen syyt ja tapaukset, joka on yksi Suomen historia merkkiteoksia.

Yrjö Koskinen oli J. V. Snellmanin ohella 1800-luvun lopunmerkittävin fennomaani. Kielitaistelun politisoiduttua hänestä tuli suomalaisen puolueen henkinen johtaja ja lopulta senaattori. Senaattorina hän muokkasi koko koululaitosta kansakoulusta yliopistoon perustamalla runsaasti lisää etenkin suomenkielisiä oppikouluja. Myös toimittajana ja kirjailijana Yrjö Koskinen otti asioihin kärkevästi kantaa ja puhui oman vakaumuksensa puolesta kaikissa 1800-luvun lopun yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Koulun juhlat voivat opettaa paljon

Väitöskirjaa tekevä Pia-Maria Niemi.

Toukokuussa kouluissa valmistaudutaan kevätjuhliin. Valmisteluun kannattaisi ottaa mukaan koko koulu, sanoo yläkoulujen juhlista ja muista yhteisistä tapahtumista väitöskirjaa tekevä Pia-Maria Niemi.

– Jos koulun henki on hyvä, se näkyy juhlissa ja toisaalta juhlat ovat tärkeässä osassa yhteishengen luomisessa.

Erilaiset tapahtumat ovat myös tilaisuus opetella taitoja. Juhlien järjestely ja niissä esiintyminen opettavat esimerkiksi yhdessä toimimista, pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, neuvottelutaitoja, rohkeutta ja esiintymistaitoja. Lisäksi niistä voi saada onnistumisen kokemuksia, kun ylittää itsensä.

Kenen vastuulla juhlat ovat?

Jos juhlien järjestelyissä huomioidaan koko kouluyhteisö, vaikkapa keräämällä ideoita laajasti oppilaskunnalta tai mahdollistamalla yleisön osallistuminen esityksiin, on lopputuloskin usein parempi, Niemi sanoo. Silloin juhlista tulee enemmän koko koulun tapahtuma.

Ongelmakohtia ovat Niemen mukaan se, että yläkoulun juhlien järjestäminen jää helposti muutaman opettajan vastuulle ja että aineenopettajille voi tulla yllätyksenä se, että opettajan työhön voi kuulua myös yhteisten tilaisuuksien järjestämistä. Niemen mielestä yhteisten tapahtumien merkityksestä olisikin syytä puhua enemmän opettajankoulutuksessa.

Niemi tarkastelee tutkimuksessaan sekä koulun perinteisiä juhlia kuin uudenlaisia tapahtumiakin, esimerkiksi halloween- ja ystävänpäivän juhlia.
– Erityisesti uudemmat juhlat ovat usein hyvin pitkälti oppilaiden ideoista lähtöisin ja oppilaat ovat niiden järjestelyissä aktiivisia.

Suvivirsi on vain pieni osa juhlaa

Niemen tutkimuksessa opettajat korostivat juhlien merkitystä koulun ja suomalaisuuden tunnusmerkkien ylläpitäjänä. Heistä juhlat kuten itsenäisyyspäivä ovat tärkeitä traditioita. Oppilaiden ajatuksissa taas korostuu juhlien merkitys tapahtumina, jotka tuovat vaihtelua koulun arkeen ja lisäävät motivaatiota ja viihtyvyyttä.

Varsinkin oppilaiden suhtautuminen traditioihin on joustavaa. Se näkyy esimerkiksi kun puhutaan Suvivirrestä, joka usein nousee aiheeksi kevätjuhlista kirjoitettaessa.
– Tekemissäni opettajien ja oppilaiden haastatteluissa Suvivirsi ei ole ollut samanlainen ongelmakysymys kuin lehdistössä vaan siihen on suhtauduttu ensisijaisesti positiivisena perinteenä. Ymmärrystä on myös löydetty sille, että joku voi kokea sen ongelmallisena, Niemi kertoo.

Tapahtumat ovat oppilaille tärkeitä ja Niemi toivoo opettajien tiedostavan sen.
– Moni muistaa vuosienkin päästä millaista oli esiintyä juhlassa tai seurata jotain esitystä.

Onnistuminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi ihmeitä.
– Pitkälle päästään jo sillä, että kiinnitetään huomiota siihen millaisia juhlia järjestetään ja miten niitä järjestetään, Niemi sanoo.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuva: Harri Tahvanainen

Pohjois-Pohjanmaan rahastolta 481 000 euroa taiteen ja tieteen tukemiseen

Pohjois-Pohjanmaan rahasto jakoi 22.5.2015 Oulun ammattikorkeakoulussa järjestetyssä vuosijuhlassaan apurahoina ja palkintona 481 000 euroa. Apurahoja jaettiin 40 ja kuvataiteilija Hannu Lukinille myönnettiin rahapalkinto.

Pohjois-Pohjanmaan rahaston vuosijuhlaa vietettiin 22.5.2015 Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien kampuksen konserttisalissa. Juhlapuheen Anna mulle tähtitaivas piti asiamies Juhana Lassila Suomen Kulttuurirahastosta.

Juhlan musiikillisesta annista vastasi Soile Isokoski säestäjänään Outi Rahko. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen opiskelijat esittivät Tanssillisen tervehdyksen.

Apurahat ja palkinto

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto vastaanotti 705 hakemusta, mikä on 110 hakemusta enemmän kuin edellisenä vuonna. Hakemusten yhteisarvo 11 milj. euroa ylitti edellisen vuoden arvon 2,2 miljoonalla. Myönnettyjen 40 apurahan ja palkinnon yhteissumma oli 481 000 euroa.

Kokovuotisia työskentelyapurahoja väitöskirjatyöhön (à 24 000 euroa) myönnettiin tänä vuonna neljä. Lastenkulttuurille myönnettiin apurahoja näyttämö- ja elokuvataiteessa sekä taideprojektiin ja kulttuurifestivaaliin. Tanssitaiteilija Henna Hanhinevalle ja työryhmälle myönnettiin 12 000 euroa pysyvän monitaidetilan perustamiseen Oulun Ensi- ja turvakotiin. Kotiseututyön apurahana myönnettiin Oulu-seura ry:lle 16 000 euroa kamarineuvos Atte Kalajoen elämästä kertovan kirjan tekemiseen.

Liminkalainen kuvataiteilija Hannu Lukin palkittiin ansioistaan taiteilijana, taiteen ja kulttuurin puolestapuhujana ja kuvataidekasvattajana. Palkinto on 10 000 euron suuruinen.

Kärkihankkeisiin myönnettiin yhteensä 44 000 euroa. Oulun kirjailijaseura ry:lle myönnettiin 20 000 euroa Kirjallisuuden talon perustamiseen ja valokuvaaja Vesa Rannalle 24 000 euroa dokumentaarisen Reunalla-valokuvaprojektin toteuttamiseen.
 

Oopperalaulaja Soile Isokoski esiintyi juhlan alussa säestäjänään Outi Rahko.

Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahat 2015