Taiteen edistämiskeskuksen, Suomen Kulttuurirahaston ja Säätiöt ja rahastot ry:n järjestämässä presidenttipaneelissa keskusteltiin presidentin roolista kulttuurin puolustajana.

Kansallisteatterissa järjestetyssä tilaisuudessa kävi ilmi, millaisena presidenttiehdokkaat näkevät kulttuurin merkityksen Suomen tulevaisuuden ja demokratian kannalta. Illan aikana myös kuultiin, mikä on ehdokkaiden henkilökohtainen suhde aiheeseen, ja kuinka he presidenttinä edistäisivät kulttuurin ja taiteen asemaa.

Paikalla olivat Li Andersson, Olli Rehn, Alexander Stubb, Harry Harkimo, Sari Essayah, Pekka Haavisto ja Jussi Halla-aho. Kukaan presidenttiehdokkaista ei kiistänyt kulttuurin merkitystä – päinvastoin. Kaikkien mielestä presidentillä voisi olla entistä näkyvämpi rooli kulttuuriviennin edistäjänä esimerkiksi valtiovierailujen yhteydessä.

Näkemyseroja syntyi vasta, kun puhe kääntyi rahoitukseen. Halla-ahoa lukuun ottamatta ehdokkaiden kanta oli, että yritysten investoinnit taiteeseen ovat myös elinkeinoelämän etu. Haavisto, Harkimo, Essayah ja Andersson puolustivat paitsi yksityisen, myös julkisen tuen merkitystä.

”Kulttuuria on pakko avustaa. Koko kansahan kuolee, jos kulttuuria ei ole. Paljon voidaan leikata, mutta tästä (kulttuurista) ei mielestäni pitäisi leikata”, Harkimo totesi.

Myös Halla-aho sanoi kannattavansa lehdistön, kirjallisuuden ja muiden kielisidonnaisten alojen tukemista julkisin varoin, mutta esimerkiksi kuvataiteen sekä musiikin kohdalla hän korosti markkinatalouden ehtoja.

”Uskon markkinatalouteen. Mielestäni sitä sovelletaan useisiin asioihin, joihin se ei sovellu, mutta kulttuuri ja taide ovat alueita, joihin se soveltuu oikein mainiosti. Mille on kysyntää, sille ilmestyy myös tarjontaa”, Halla-aho totesi puheenvuorossaan.

Heikentynyt lukutaito on uhka demokratialle

Yksi illan puheenaiheista oli suomalaisten heikko lukutaito, joka koskettaa tällä hetkellä 11 prosenttia aikuisväestöstä. Lukemisen väheneminen on iso ongelma sekä yksilö- että yhteisötasolla, Rehn totesi.

”Yksilöt menettävät paljon, jos he eivät pääse elämysten maailmaan, jonka kirjat avaavat. Pitäisin tärkeänä, että presidentti käyttää puheenvuoroja lukemisen merkityksen puolesta”, hän sanoi.

Stubb tarjosi ongelmaan ratkaisua, jota hän kutsuu yksi plus yksi plus yksi -säännöksi. Hänen mukaansa jokaisen kannattaisi päivittäin lukea tunti, liikkua tunti ja somettaa vain tunti. Yhdessä mainituista Stubb tosin kertoi epäonnistuvansa itsekin.

Halla-ahon mukaan perimmäisenä ongelmana on jatkuva ärsyketulva, jonka kanssa kirjallisuus kilpailee, ja joka on vahingoittanut ihmisten tylsyyden sietokykyä. Hän pohti puheenvuorossaan, onko painettu kirja yksinkertaisesti tullut tiensä päähän.

Myös Haavisto nosti esiin keskittymisen merkityksen, mutta haastoi Halla-ahoa huomauttamalla, että kirjamessuilla käy edelleen valtava määrä kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä. Hän korosti lastenkulttuurin ja -kirjallisuuden merkitystä.

”Presidenttinä nostaisin sitä esiin. Miettisin keinoja, millä kirja tulee tutuksi ja mitä uutta voitaisiin keksiä, että kirja säilyttäisi asemansa”, Haavisto totesi.

Anderssonin mielestä lukemisen haasteet liittyvät eriytymiseen, mikä voi olla uhka demokratialle. Siksi varhaiskasvatuksella, koulutuksella ja kirjastoilla on suuri rooli, samoin lukemiseen kannustavilla esikuvilla.

”Pitäisi enemmän puhua siitä, mikä lukukokemuksessa on merkityksellistä ja tärkeää, eikä vain saarnata, että lukekaa”, Andersson totesi.

Kulttuurin merkitys kriisien keskellä puhutti

Illan viimeisenä aiheena käsiteltiin kulttuurin merkitystä kriisien keskellä, minkä Ukrainassa käytävä Venäjän hyökkäyssota on tehnyt näkyväksi. Kuten Rehn puheenvuorossaan totesi, sodassa ei ole kyse pelkästään maa-alueista, vaan kansakunnan identiteetistä. Samoilla linjoilla oli Stubb.

”Venäjä käy kulttuurisotaa. Se yrittää kiistää Ukrainan ja sen koko identiteetin olemassaolon. Se, että meillä käy eduskunnan puhemies Ukrainan parlamentissa pitämässä puheen ukrainaksi, se on jättiläismäinen kulttuuriteko”, Stubb totesi.

Myös Haavisto ja Essayah toivat puheenvuoroissaan esille poikkeusolojen ja taiteen yhteyden. Esimerkiksi Essayah nosti Auschwitzin naisorkesterin, joka loi musiikkia keskitysleiriolosuhteissa pakon alla.

”On vaikea ymmärtää, että ihmiset pystyvät tuottamaan sellaisia hirveyden keskellä. Se osoittaa, että luomisvoima on ihmisen sisimmässä, eikä sitä voi rahalla korvata”, totesi Essayah.

Andersson halusi puolestaan muistuttaa, että luomisvoiman lisäksi taiteilija tarvitsee rahaa laskujen maksamiseen. Hän toi myös esille, että diktatuureissa ja autoritäärisissä järjestelmissä kansalaisyhteiskunnan tilan kaventaminen alkaa aina taiteellisesta ilmaisusta.

”Itsevarman ja toimivan demokratian tunnusmerkistö on elävä ja vahva, myös julkisrahoitteinen kulttuurikenttä”, Andersson totesi.

Katso Presidenttipaneelin tallenne alta

Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska litteratursällskapet i Finland ja Svenska kulturfonden panostavat Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) julkaisemiin kulttuurisesti ja historiallisesti merkittäviin sanakirjoihin. Suomen murteiden sanakirjan, Vanhan kirjasuomen sanakirjan ja Suomen ruotsalaismurteiden sanakirjan Ordbok över Finlands svenska folkmål toimittamiseen on myönnetty yhteensä yli neljän miljoonan euron rahoitus tuleville vuosille.

Rahoituspäätöksistä kerrottiin Helsingissä järjestetyssä julkistustilaisuudessa 22. marraskuuta. Tilaisuudessa puhunut opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen totesi, että säätiöiden myöntämä rahoitus on hyvin tärkeä koko OKM:n hallinnonalan näkökulmasta ja hieno esimerkki kulttuuriperinnön säilyttämisestä yksityisen ja julkisen yhteisrahoituksen avulla. ”Kotuksen kulttuurihistorialliset sanakirjat ovat merkittävä osa kielellistä kulttuuriperintöämme”, painotti Lehikoinen.

Myös Kotuksen johtaja Leena Nissilä on iloinen säätiöiden panostuksesta. ”Säätiöiden tuki antaa mahdollisuuden jatkaa sanakirjatyötä nykyisessä laajuudessaan tai jopa vauhdittaa sitä Kotuksen haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta”, totesi Nissilä. ”Kulttuurihistoriallisten sanakirjojen loppuunsaattaminen on nykysukupolven yhteinen velvollisuus.”

Valtionhallinnon useat säästöohjelmat ovat johtaneet siihen, että Kotus on ollut vaikeassa taloustilanteessa. Sanakirjatyö on vaativaa ja edellyttää pitkää perehtymistä kokeneiden tekijöiden opastuksessa. Työhön tarvitaan nyt uutta sukupolvea. Säätiöiltä uusien tekijöiden rekrytoimiseen saatava tuki on osoitus arvostuksesta koko Kotuksen työtä kohtaan.

Satojatuhansia tieteellisiä sana-artikkeleita

Kotuksessa laaditaan sanakirjoja, jotka kuvaavat sekä nykykieltä että kielen vaihtelua ja muutosta. Monet sanakirjahankkeista ovat todella laajoja ja pitkäkestoisia. Suomen murteiden sanakirja sisältää valmistuttuaan noin 350 000 sana-artikkelia, Vanhan kirjasuomen sanakirja runsaat 80 000 sana-artikkelia ja Suomen ruotsalaismurteiden sanakirja noin 120 000 sana-artikkelia.

Lisää tietoa kielemme ja kulttuurimme vaiheista

Vanhan kirjasuomen sanakirja (kaino.kotus.fi/vks) kuvaa suomen varhaisen kirjakielen sanaston Mikael Agricolan ajasta noin vuoteen 1810. Valmiina on aakkosväli a–puhdistaminen. Kotuksen voimavarat eivät 2010-luvulla riittäneet sanakirjan edistämiseen, ja sanakirjaa uhkasi tuolloin keskeyttäminen.

Koneen Säätiö on tukenut sanakirjan toimitustyötä tuloksekkaasti vuodesta 2012 alkaen yhteensä 2,2 miljoonalla eurolla. Nyt säätiö on myöntänyt lähes 1,4 miljoonan euron rahoituksen vuosille 2024–2028.

”Suomen kirjakielen historia on lyhyt, jos verrataan moniin eurooppalaisiin valtakieliin, mutta kuitenkin jo puoli vuosituhatta pitkä. Kirjakielen historian tutkimus on samalla kulttuurihistorian tutkimusta, ja se lisää tietoa sekä kielen että kulttuurimme aikaisemmista vaiheista. Koneen Säätiölle on ilo olla mukana tukemassa näin tärkeää sanakirjatyötä.” Näin toteaa säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Ilona Herlin.

Suomen kieli elää paikallisissa murteissa

Suomen murteiden sanakirja (kaino.kotus.fi/sms) kuvaa kaikkien suomen murteiden sanaston. Sen aineistona on pääosin 1920–1970-luvuilla kerätty aineisto, joka on laajuudeltaan yli 8 miljoonaa sanalippua. Sanakirjasta on tähän mennessä julkaistu verkossa aakkosväli a–nihteä. Suomen Kulttuurirahasto myönsi sanakirjan toimittamiseen 850 000 euron rahoituksen vuosille 2024–2028.

”Suomen kieli elää paikallisissa murteissa. Niiden eri kerrostumien tavoittaminen ja dokumentoiminen on tärkeä kulttuuriteko”, sanoo Suomen kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.

Korvaamaton osa kulttuuriperintöämme

Suomen ruotsalaismurteiden sanakirja Ordbok över Finlands svenska folkmål (kaino.kotus.fi/fo) rakentuu vuosina 1860–1970 kerätyn laajan murreaineiston varaan. Aineisto on kerätty yli 80 pitäjästä Suomen ruotsinkielisiltä alueilta.

Painettuna sanakirjasta on julkaistu neljä osaa. Vuodesta 2013 sanakirjaa on julkaistu verkossa. Verkossa sanakirjasta on julkaistu aakkosväli a–ryxtning. Tämä on noin kaksi kolmasosaa koko sanakirjasta.

Svenska litteratursällskapetin ja Svenska kulturfondenin tuki varmistaa sen, että sanakirja saadaan valmiiksi – eli hakusanaan öxel saakka – vuonna 2036. Säätiöiden tuki sanakirjan loppuunsaattamiseen on yhteensä 2,34 milj. euroa.

”Svenska litteratursällskapet aloitti jo perustamisvuonnaan 1885 sen murreaineiston keräämisen, johon Ordbok över Finlands svenska folkmål perustuu. Jatkammekin ilomielin sanakirjan toimittajien tärkeän kieli- ja kulttuurihistoriallisen työn tukemista”, toteaa seuran puheenjohtaja, professori Åsa von Schoultz. ”Svenska litteratursällskapetin toiminnan tarkoituksena on kerätä ja levittää tietoa ruotsin kielestä Suomessa. Juuri sitä Ordbok över Finlands svenska folkmål tekee – murreaineisto on korvaamaton osa kulttuuriperintöämme.”

”Ruotsin kielen ja suomenruotsalaisen identiteetin näkökulmasta Ordbok över Finlands svenska folkmål on merkittävä teos. Tämä on tärkeä hanke myös Svenska kulturfondenin tarkoituksen kannalta, ja iloitsemme siitä, että voimme olla mukana viemässä sitä maaliin”, sanoo Svenska kulturfondenin puheenjohtaja Mikaela Nylander.

Kuvat: Riitta Supperi

Johan Knut Harjulle 1960–1970-lukujen alkoholistihuoltolat, vankilat, sillanaluset ja rappukäytävät olivat tuttuja paikkoja. Epävakaasta elämästään huolimatta hän oli äärimmäisen ahkera kirjoittaja ja oman elinympäristönsä perinteen tallentaja, joka keräsi valtavan, noin 20 000 sivun kokoelman Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.

Väitöskirjatutkija, folkloristi Heli Paakkonen tutkii Kulttuurirahaston nelivuotisen apurahan turvin sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä.

Johan Knut Harju (1910–1976) kärsi alkoholiriippuvuudesta ja koki asunnottomuutta lähes koko aikuisikänsä ajan.

Harju oli oman aikansa kokemusasiantuntija ja kenttätöitä tekevä tutkija, sisäryhmäläinen, joka pääsi muistikirjoineen siltojen alle ja eri laitoksiin. Harju haastatteli katujen miehiä ja kertoi kirjoittaen omista kokemuksistaan. Hän jatkoi tallennustyötään yli 15 vuoden ajan aina kuolemaansa asti.

Paakkonen kertoo tutkivansa sitä prosessia, jossa Harju löysi oman ainutlaatuisen perinteen tallentajan äänensä aikana, jolloin kaupunkia koskevasta tiedosta ei oltu perinteentutkimuksessa vielä kiinnostuneita.

”Olen kiinnostunut Harjusta toimijana: hänen verkostoistaan ja toimintaympäristöistään ja siitä, minkälaisen tekstikokoelman nämä asiat yhdessä tuottivat.”

Intohimoaihe kutsuu tutkijaa

Paakkonen kiinnostui Harjusta päästyään yli kymmenen vuotta sitten SKS:n arkistossa harjoittelijana ollessaan selaamaan Harjun tekstejä. Helsingin asunnottomuutta kokevien maailmasta, Harjun sanoin ”lintsareista” kertovat, piirroksin kuvitetut tekstit jäivät hänen mieleensä.

Hän alkoi etsiä kokoelmasta mainintoja Helsingin paikoista. Syntyi ensin opastettu kävelykierros Kallioon ja sitten folkloristiikan pro gradu. Myöhemmin Paakkonen kuratoi Harjun aineistosta näyttelyn Pullopostia Kurvista Helsingin kaupunginmuseoon.

”Tämä on ollut minulle sellainen intohimoaihe, jonka pariin olen palannut aina uudelleen. Koska Harjua ja hänen arkistoon kirjoittamistaan ei ole aikaisemmin juuri tutkittu, on aina jäänyt uusia kysymyksiä, joihin etsiä vastausta”, Paakkonen sanoo.

Vaikka Harju on dokumentoinut kuvauksia järkyttävästä kurjuudesta, on aineistossa aina omaehtoinen eteenpäin vievä vire ja jopa huumoria. ”Viihdyn kyllä loistavasti Harjun kerronnan seurassa.”

Paakkonen ajattelee, että tutkijan ajatustyö jatkuu, vaikka toimistoaika päättyy.

”Arkisia reittejä kantakaupungissa kävellessäni Harju on koko ajan mukanani. Koska hänellä on kertomuksia kaikkialta kaupungista, on kokemukseni Helsingistä laajentunut Harjun muistiinpanoja luettuani.”

Siltojen alta ja huoltopoliisin huomasta

Harju kertoi esimerkiksi Kurvista, Hämeentien sillan alusesta, Ratabaarista eli ”rauhan satamasta” sekä Hakaniemen sillan alla sijainneen leirin rankemmasta maailmasta. Kansallisarkistosta löytynyt nuoruuden kuva, huoltopoliisin pidätyskuva vuodelta 1936, on sekin otettu Kalliossa tapahtuneen juopumuspidätyksen yhteydessä.

”Olen kuljeskellut näissä paikoissa eri vuodenaikoina, miettinyt miten tuuli kulkee niihin ja missä kulmassa aurinko paistaa. Ajattelen, että ehkä tällaisten materiaalisten asioiden havainnoiminen auttaa minua ymmärtämään itse tekstejäkin paremmin, vaikka pelkät tekstitkin ovat kyllä voimakkaasti ihon alle meneviä.”

Paakkonen haluaa tehdä Harjun elämäntyön paremmin tunnetuksi. Harjun tekemä valtava ja ainutlaatuinen tallennustyö on aiemmin jäänyt hiljaiseksi ja tutkimuksen marginaaliin, vaikka hän olikin palkittu ja arkiston piirissä tunnettu elinaikanaan.

”Haluan osoittaa, että viranomaisten raporteissa työnvälttelijäksi, ’pinnariksi’ leimattu Harju osallistui tosiasiassa eri liikkeiden toimintaan aktiivisesti ja että hänen vuorovaikutuksensa SKS:n arkiston kanssa muovasi kansallisesti tärkeän instituution kokoelmapolitiikkaa”, Paakkonen kertoo.

Katso video Paakkosen tutkimuksesta