Perhesurmat aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä, joka koskettaa lähipiirin lisäksi koko yhteiskuntaa. On tärkeää, että perhesurmien taustatekijöitä tunnistetaan ja perheitä autetaan ajoissa eri keinoin.
Terveystieteiden maisteri Marianne Ellilä.
Tässä tutkimuksessa kerättiin perhesurmien uhrien läheisiltä tietoa, joka kuvaa heidän kokemuksiaan perhesurmien taustatekijöistä ja ennaltaehkäisystä. Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä ja haastatteluilla.
Tuotetun tiedon avulla voidaan tunnistaa riskitekijöitä ja auttaa kehittämään perheille ennaltaehkäiseviä tukimuotoja.
Perhesurmalle ei ole yksittäistä määritelmää ja tutkimuksessamme perhesurmalla tarkoitetaan kaikkia niitä surmia, joissa perheenjäsen surmaa toisen perheenjäsenen.
Perhesurmien taustatekijät
Läheisten mukaan perhesurmien taustalla oli perheeseen, parisuhteeseen, perhesurmaajan henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen tilanteeseen sekä omaan lapsuuteen ja myös ammattilaisiin liittyviä tekijöitä.
Perheeseen ja parisuhteeseen liittyviä tekijöitä olivat lasten turvattomat kotiolot ja perheen ahdinko. Myös väkivalta ja ongelmat parisuhteessa sekä vaikeutunut erotilanne olivat perhesurmien taustalla. Perhesurmaajan henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyi surmaajan terveyteen ja tunteisiin sekä ajatteluun liittyvät tekijät. Perhesurmaajilla oli myös itseä tuhoavaa käyttäytymistä ja ongelmallista käyttäytymistä muita kohtaan. Lisäksi huono sosioekonominen tilanne oli yhtenä taustatekijänä. Perhesurmaajan lapsuuteen liittyvät tekijät olivat ilmenneet huolestuttavana käyttäytymisenä omassa lapsuudessa sekä lapsuuden perheen autoritaarisena kasvatuksena, huonona kodin tunneilmastona sekä turvattomana kasvuympäristönä. Ammattilaisiin liittyvät tekijät liittyivät ammattilaisten epäonnistuneeseen toimintaan ja hyvinvointijärjestelmän toimimattomuuteen. Lisäksi perhesurmaajalla saattoi olla aiempi kontakti viranomaisiin tai perhe ei päässyt avun piiriin ajoissa.
Perhesurmien ennaltaehkäisy
Läheiset toivat esille, että perhesurmia voidaan ennaltaehkäistä avunsaamiseen, ammattilaisiin ja yhteiskuntaan liittyvillä tekijöillä.
Avunsaamiseen liittyvät tekijät olivat avun ja tuen saaminen ajoissa sekä avunsaannin mahdollisuuksista paremmin tiedottaminen. Läheiset toivat esille myös väkivallasta puhumisen ja siihen puuttumisen tärkeänä ennaltaehkäisyn keinona. Lisäksi vakavasti mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden parempi hoito tuotiin esille tärkeänä asiana yhteiskunnassamme. Ammattilaisiin ja yhteiskuntaan liittyvät tekijät tarkoittivat, että ammattilaisten välistä yhteistyötä ja koulutusta tulisi parantaa sekä asiakkaan ja perheen tilanteen parempaa tuntemista. Ennaltaehkäisyssä tuotiin esille lasten parempaa suojelemista, yhteiskunnallisia toimia ja kaikenikäisten tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä.
Tutkimus tuotti uutta tietoa
Läheiset kuvailivat perhesurmien taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä laajasti, ja yhteneviä tuloksia on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa, mutta tutkimus tuotti myös uutta arvokasta tietoa uhrien läheisten näkökulmasta. Tutkimus osoittaa, että perhesurmien taustalla olevat tekijät ovat monitahoiset ja ne saattavat näkyä pitkällä aikavälillä. Lähisuhdeväkivalta eri muodoissaan oli taustatekijänä lähes kaikissa perhesurmissa. Lähisuhdeväkivaltaa ja lasten kaltoinkohtelua tulisi tunnistaa, jotta koko perhe saadaan ajoissa avun piiriin. Keskeistä ennaltaehkäisyssä on parantaa ammattilaisten välistä yhteistyötä, tiedonkulkua sekä koulutusta. Perhesurmien ennaltaehkäisy tarvitsee poikkihallinnollista yhteistyötä eri ammattiryhmien kesken, ja poliisi, sosiaalihuolto sekä terveydenhuolto tarvitsevat yhteisen rekisterin tiedon kulun parantamiseksi. Suomessa tulisi myös rikosoikeudellisen prosessin jälkeen selvittää perhesurmien tai niiden yritysten taustalla olevat tekijät ja kehittää surmien ennaltaehkäisyä saadun tiedon perusteella. Esimerkiksi Walesissa ja Englannissa sekä Ruotsissa on lakisääteinen vaatimus selvittää lähisuhdesurmat. Perhesurmien ennaltaehkäisyn näkökulmasta kaikkein keskeisintä on nopea avun saaminen esimerkiksi mielenterveysongelmiin, lasten kaltoinkohteluun ja perheen ahdinkoon.
MLL:n ja Suomen Kulttuurirahaston yhteinen mediakasvatushanke Digitutkijat polkaistiin toden teolla käyntiin maaliskuun alussa. Ensimmäiset neljäsluokkalaiset pääsivät testaamaan mediataitojaan Digitutkijat-työpajoissa Helsingissä ja ympäryskunnissa.
Digitutkijat-työpajoja suunnitellut mediakasvatuksen asiantuntija Ville Leppänen kertoo, että ensimmäiset työpajat ovat saaneet innostuneen vastaanoton.
”Oppilaat ovat olleet innokkaita ja aktiivisia, ja heidän kanssaan on ollut todella mukavaa sukeltaa mediamaailmaan. Pohdimme yhdessä netin, puhelinten ja muiden medioiden käyttöä ja teemme tehtäviä. Tehtäviin ja kysymyksiin ei ole suoraan oikeita vastauksia, vaan tilaa jätetään oppilaiden omille oivalluksille ja havainnoille”, Leppänen muotoilee.
Tutkija Vimma ohjaa pohtimaan mediankäyttöä
Työpajoissa seikkailee mediatutkija Vimma robottiapureineen. Vauhdikas tutkija tietää mediasta paljon, mutta kaipaa aineistoonsa nuoremman väen kokemuksia median käytöstä. Vimma haluaa myös varmistaa, että oppilaat osaavat käyttää mediaa turvallisesti ja kunnioittaen omia ja muiden rajoja. Lisäksi harjoitellaan tunnistamaan mediankäytön vaikutuksia omaan hyvinvointiin.
Turvallisen mediankäytön teema herätti Kallion ala-asteen neljäsluokkalaisten mielenkiinnon, ja oli selvää, että aihetta on käsitelty myös kotona. Oppilaat innostuivat jakamaan esimerkkejä nettihuijauksista ja osasivat hienosti selittää, millainen on vahva salasana.
Opitaan rajaamaan mediankäyttöä
Digitutkijoissa lähdetään siitä, että mediankäyttö on osa lapsen arkea. Samalla muistutetaan, että omaa mediankäyttöä on tarpeen rajoittaa. Moni oppilas raportoi siitä, että kotona on sovittu yhteiset pelisäännöt medialaitteiden käytölle. Jotkut jopa kertoivat, että asettavat itse itselleen aikarajoja eri sovellusten käyttöön.
Keskustelua heräsi myös yöunien tärkeydestä ja siitä, kuinka medialaitteet saattavat vaikeuttaa nukkumaanmenoa. Oppilailla olikin tarjota monenlaisia keinoja rentoutumiseen ennen nukkumaanmenoa: jotkut lukevat tai piirtävät, kun taas toiset tekevät kuperkeikkoja ja käyttävät loppuun päivän energiavarauksen.
Oppitunnin lopuksi peukkuäänestys kertoi, että kaikki oppilaat olivat oppineet työpajan aikana jotakin uutta. Mikä vielä upeampaa, oppilaat äänestivät yksimielisesti sen puolesta, että työpajassa oli ollut hauskaa!
Oppilaat tunnistavat mediakasvatustarpeen
Digitutkijat-työpajat on tehty vastaamaan opetussuunnitelman perusteiden sisältöjä. Oppilaita motivoidaan oppilaslähtöisyyden, yhteisen tekemisen ja toiminnallisuuden kautta. Pyrkimyksenä on, että työpajan aikana oppilas tekee oivalluksia ja oppii mediakäytöstään omasta näkökulmastaan.
”Tämä on hyvä ikäluokka opettaa näitä asioita, tai ainakin kerrata”, Kulosaaren ala-asteen neljännen luokan opettaja Marja-Riitta Sulonen kertoo.
”Pelimaailma on sellainen, jonka huomaa helposti vievän mukanaan monet oppilaat, jolloin arjen taidot ja oma ajankäyttö menevät sekaisin.”
Digitutkijat-työpajoja kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin aitoja, ajankohtaisia tilanteita, joissa kasvattajat tarvitsevat tukea. Opettajilla on mahdollisuus antaa työpajoista kirjallista palautetta. Lisäksi nelosluokkalaisten vanhemmille tehdään kysely, jossa kartoitetaan perheiden kohtaamia mediakasvatuksen haasteita.
Digitutkijat osallistaa myös tukioppilaita
Yhtenäiset peruskoulut voivat halutessaan tilata maksuttoman työpajan nelosluokan lisäksi myös tukioppilaille. Tukioppilastoiminta on MLL:n kehittämää, ja toimintaa on peräti 90 %:ssa Suomen kouluja. Tukioppilaat ovat yläkoulujen oppilaita, joiden tehtävä on rakentaa koulussa hyvää ryhmähenkeä. Lapset katsovat usein esimerkkiä isommista lapsista. Siitä syystä tukioppilaat tukevat erinomaisesti nuorempien oppilaiden mediakasvatusta.
Tukioppilaiden työpajoissa käydään läpi samoja teemoja, kuin neljäsluokkalaisten pajoissa, minkä lisäksi tukioppilaat pääsevät itse ideoimaan harjoituksia. MLL:n Nuorten mediankäytön kyselyssä 2023 selvisi, että nuoret kantavat paljon huolta nuorempien lasten mediataidoista. Digitutkijoissa nuoret saavat itse olla osa ratkaisua.
Mukaan valituista teoksista kaksi on dokumentaareja. Joel Karppasen Ruokalähetin päiväkirja (Wacky Tie Films / Pasi Hakkio) käsittelee nykypäivän työväenluokkaa. Ville KoskisenLomalaisen tähti (Polygraf / Sandra Enkvist) on episodielokuva massaturismin aikakaudesta ja sen häämöttävästä lopusta.
Fiktioelokuvista August JoensalonMielikuvitusystävä (Aamu Film Company / Emilia Haukka) kertoo Vihmasta, joka kohtaa lapsuuden mielikuvitusystävänsä. Pavel Andonovin Flowers of Farewell -draamaelokuvassa (Made / Ilona Tolmunen) suomalaisbulgarialainen Boriana matkaa Bulgariaan hautaamaan tuntemattomaksi jäänyttä äitiään.
Dokumentaarisia aineksia fiktioon yhdistelevä Ida-Maria OlvanMehiläisvuosi (Bufo / Pilvi Waltzer) kertoo tarinan pölyttäjien pelastamiseen omistautuneesta mehiläishoitajasta, joka ei suostu hyväksymään mehiläishoidon ekologisuuteen liittyviä ristiriitaisuuksia.
Kehittämö on Suomessa ainoa laatuaan
Viime vuonna käynnistynyt Kehittämö-ohjelma on ensimmäinen audiovisuaalisen alan uusille tekijöille suunnattu kehittämisohjelma Suomessa. Valitut viisi hanketta saavat kukin 55 000 euron tuen teoksen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Tämän lisäksi hankkeille räätälöidään yksilöllinen kehittämissuunnitelma sekä osoitetaan av-alan asiantuntija omaksi mentoriksi.
”Kehittämö on pitkään kaivattu ohjelma Suomen av-alalle, sillä se tarjoaa tukea varhaisessa vaiheessa olevan elokuvantekijän kehittämistyöhön”, toteaa ohjelmassa mukana olevan Mielikuvitusystävä-elokuvan tuottaja Emilia Haukka Aamu Film Companysta.
”Konkreettinen työskentely yhdessä tekijän kanssa on minulle tuottajana paras tapa löytää työkaluja ja yhteistä kieltä juuri hänen teoksensa ja tekijyytensä kehittämiseksi. On mahtavaa, että Kehittämöön osallistutaan ohjaaja−tuottajaparina – luottamuksellinen suhde tekijän ja tuottajan välillä on rohkean ja moniäänisen elokuvataiteen yksi peruskivistä.”
Kansainvälisen mentoroinnin avulla ohjelman tekijät verkostoituvat myös Suomen ulkopuolella, ja heidän teoksillaan on parempi mahdollisuus nousta kansainvälisesti alan tietoisuuteen. Tänä vuonna Kehittämön mentoreina ovat käsikirjoituskonsultoinnin työpari Franz Rodenkirchen (Hymyilevä mies, Metsurin tarina) ja Francoise von Roy (Hytti nro 6, Hölmö nuori sydän, Mummola), muun muassa Coenin veljesten kanssa työskennellyt käsikirjoituksen asiantuntija Karol Griffiths, kouluttaja ja tuottaja Grant Keir (mm. From Scotland with Love, Off the Rails) sekä dokumenttielokuvien kehittämisen, kansainvälisten rahoitusfoorumien ja levityksen asiantuntija Gitte Hansen.
Ohjelman tavoitteena on synnyttää uusia, korkeatasoisia audiovisuaalisia teoksia ja vahvistaa lahjakkaiden tekijöiden omaäänisyyttä. Noin 10 kuukautta kestävän kehittämisjakson aikana mukana olevista ideoista hiotaan vahvoja teosehdotuksia, jotka voivat menestyä kilpailluilla markkinoilla myös maailmalla.
”Kehittämön ensimmäinen vuosi oli erittäin onnistunut. Elokuvahankkeet ja tekijät löysivät oman polkunsa ja ilmaisumuotonsa, mikä on jo näkynyt hyvinä tuloksina jatkorahoitusta haettaessa”, kertoo AVEKin johtaja Ulla Simonen.
Kehittämöä toteuttaa AVEK, ja sen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston taloudellinen tuki, joka tuo av-alalle liki miljoonan euron lisärahoituksen neljän vuoden aikana. Tekijöitä ja kehittyviä teoksia esitellään Finnish Film Affair -tapahtumassa syksyllä 2024.
Lisätietoa:
Ulla Simonen, johtaja, AVEK ulla.simonen(at)avek.kopiosto.fi, +358 44 790 0344
Villu Jaanisoo (s. 1963) on monialainen kuvanveistäjä, joka on toiminut muun muassa Taideyliopiston Kuvataideakatemian kuvanveiston professorina ja vaikuttanut näin merkittävällä tavalla suomalaisen kuvanveiston muotokielen ja filosofisen perustan uudistamiseen. Hän valmistui Viron taideakatemiasta vuonna 1989.
Kuvanveistäjänä Jaanisoo on tuonut perinteisten materiaalien kuten kiven, pronssin ja teräksen rinnalle esimerkiksi kierrätettyjä autonrenkaita, jotka ovat tunnusomaisia useissa hänen julkisissa teoksissaan, kuten veistoksissa Paradise Island (2018) ja Elephant (2018). Palmupuiden huojunta lempääläläisen liikenneympyrän keskellä tai elefantin askeltaminen Jyväskylässä haastavat katsojaa pohtimaan julkisen teoksen suhdetta kaupunkitilaan.
Julkisilla paikoilla sijaitsevat teokset, kuten Helsingin Kalasataman Kuukkeli (2016) mahdollistavat taiteen kohtaamisen arjen jokaisena päivänä. Jaanisoon viimeisimpiä julkisia teoksia ovat Minna Canthin ja Maria Jotunin muotokuvat Kuopion kaupunginteatterin lämpiössä (2023).
Kuva: Riitta Supperi
Suomen Kulttuurirahaston palkinto myönnetään Villu Jaanisoolle, materiaalien kekseliäälle kesyttäjälle, ihmisten arjen ilahduttajalle.
Heini Junkkaala
Heini Junkkaala (s. 1975) on helsinkiläinen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja dramaturgi. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2006. Vuoden 2024 alusta hän toimii määräaikaisena dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professorina Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Junkkaalaa kuvataan esitysten tekijänä omaääniseksi ja tinkimättömäksi. Hän käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisesti ajankohtaisia ja kipeitä aihepiirejä, kuten seksuaalista identiteettiä, sukupuolen moninaisuutta sekä sukupolvisia ja kirkollisia uskomusparadokseja.
Aiheitaan hän tutkii epäillusorisen dokumentarismin keinoin, usein yksityisestä, henkilökohtaisesta näkökulmasta. Hänellä onkin tekijänä ihailtava kyky tehdä yksityisestä yleistä. Tämä luo katsojalle merkittävän samastumispinnan. Junkkaala tunnetaan paitsi lukuisista näytelmistään myös elämäkertateoksestaan Pirkko Saisio – Sopimaton, joka oli viime vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.
Kuva: Riitta Supperi
Heini Junkkaala saa Suomen Kulttuurirahaston palkinnon tinkimättömästä teatterityöstä, yksityisen laajentamisesta yhteiseksi.
Jukka Pekola
Fysiikan professori Jukka Pekola (s. 1958) on Suomen kvanttiteknologiatutkimuksen pitkäaikainen edistäjä, taustavaikuttaja ja tutkijoiden kouluttaja. Pekolalla on yli 30 vuoden kokemus kvanttiteknologioiden tutkimuksesta. Hän on väitellyt tekniikan tohtoriksi vuonna 1984 ja on uransa aikana toiminut akatemiaprofessorina kahteen otteeseen. Hän on saanut lisäksi arvostetun Euroopan Unionin ERC Advanced Grant -rahoituksen. Professori Pekola on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.
Tällä hetkellä Pekola johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa kvanttiteknologian huippuyksikköä sekä Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteistä kvanttiosaajien keskittymää. IntituteQ:ksi nimetty osaamiskeskittymä kokoaa yhteen kansallisen kvanttiteknologian tutkimuksen, koulutuksen ja kaupallistamisen osaamisen. Tavoitteena on koordinoida kansallista tutkimustyötä, tarjota parasta mahdollista koulutusta sekä yliopistoissa että teollisuuden koulutusohjelmissa ja edistää innovaatioiden syntymistä.
Pekola on aikaisemmin palkittu huomattavista ansioista nanoskaalan kvanttilaitteiden termodynamiikan, metrologian ja kryogeniikan tutkimuksessa.
Kuva: Riitta Supperi
Jukka Pekola saa Suomen Kulttuurirahaston palkinnon kvanttiteknologiatutkimuksen pitkäaikaisesta edistämisestä ja osallistumisesta ihmiskunnan haasteiden ratkaisemiseen.
Olen aina pyrkinyt itseäni viisaampien joukkoon, sillä heiltä voi oppia paljon. Viihdyn suurissa organisaatioissa, joissa ei ole liikaa pönötystä. Ennen Aaltoa toimin pitkään esimiestehtävissä Koneen ja Nokian palveluksessa. Nykyisessä työssäni Aallon talous- ja rahoitusjohtajana vastaan myös Otaniemen kampuksen kehittämisestä ja kiinteistöistä. Tällaiselle uteliaalle, opinhaluiselle ja kaikesta kiinnostuneelle Aalto-yliopisto on jatkuvasti innostava ja inspiroiva työpaikka.
Miltä Suomen Kulttuurirahasto näyttää Otaniemestä katsoessa?
Sekä Kulttuurirahasto että Aalto-yliopisto ovat yleishyödyllisiä toimijoita. Meissä on samaa kestävyyttä. Molemmissa tiede ja taide sijoittuvat saman katon alle. Aalto-yliopistokin on Suomen suurimpia säätiöitä; sillä on 1,3 miljardin euron sijoitussalkku. Sijoitettava pääomamme on kertynyt lahjoittajilta kuten Kulttuurirahastossakin. Suuri osa Aalto-yliopiston toiminnan rahoituksesta tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mutta lahjoitukset ovat edelleen meille tärkeitä. Tunnen suuren säätiön rahoitus- ja sijoitusstrategiat. Myös riskienhallinta ja hyvä hallinto ovat minulle tuttuja ja tärkeitä teemoja.
Kulttuurirahasto on vahva ja tärkeä valtakunnallinen vaikuttaja. Olen onnellinen sen hallituksen jäsenyydestä. Kahden teinin äitinä iloitsen erityisesti Taidetestaajista. Koulujärjestelmämme suuntautuu vain rationaaliseen. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat ammentaa itselleen taiteen ja kulttuurin parantavaa voimaa.
Opiskelet työn ohella uutta tutkintoa. Mitä tavoittelet?
Minua on aina kiinnostanut psyyke, erityisesti sen tiedostamaton puoli. Taide puhuu suoraan tiedostamattomaan, taiteilijat ammentavat sieltä. Opiskelen Kööpenhaminan C. G. Jung -instituutissa jungilaisen suuntauksen psykoanalyytikoksi. Opinnot kestävät kuusi vuotta ja vastaavat laajuudeltaan maisterintutkintoa. Niihin kuuluu myös asiakastyötä kokeneiden koulutusanalyytikoiden valvonnassa. Toivon voivani palvella ihmisyyttä psykoanalyytikkona päivätyön rinnalla.
Ihminen on psyykeltään moninainen ja monimuotoinen. Jungilaisessa psykoanalyysissa hänen on tarkoitus tulla kokonaisemmaksi, ei täydelliseksi, ja hyödyntää eri puolia itsestään. Siis tulla itsekseen.
Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.
Levysoittimesta kajahtava sopraano täyttää tilan. Ääni on sekoitus ristiriitaista itsetutkiskelua sekä haudanryöstäjän teon oikeutusta, katumusta ja häpeää. Kyse on Confession Piece for Voice -ääniteoksesta, jonka taiteilija Jonna Kina toteutti yhdessä säveltäjä Lauri Supposen kanssa vuonna 2021. Teos oli esillä Helsinki Contemporary -galleriassa, ja se löytyy nykytaiteen museo Kiasman kokoelmista.
Ääni on ollut Kinalle aisteista tärkein lapsuudesta lähtien. Hän pohtii teoksiaan äänen kautta silloinkin, kun ne ovat hiljaisia.
”Äänen taipumus vaikuttaa suoraan tunnerekisteriin on usein lopulta moniaistinen kokonaisuus. Siksi se on luonteva tekijä myös kuvataiteessa, missä hiljaisuus on tyypillinen tilan ominaisuus. Minua kiehtoo, miten ääni voi toimia tunnepuolen, intuitiivisen ja käsitteellisen, irrationaalisenkin rajapinnoilla”, Kina toteaa.
Uusien maailmojen tulkitsija
Kina sanoo olevansa omimmillaan uuden äärellä. Taiteilijana hän havainnoi ympäristöään ja luo tulkintojensa pohjalta uusia maailmoja. Äänen lisäksi Kina käyttää työssään liikkuvaa kuvaa, installaatiota, valokuvaa, veistosta ja kieltä. Kaikkea ei hänen mukaansa voi sanallistaa – jos voisi, taiteen tekeminen voisi muuttua tylsäksi.
Joskus teokset syntyvät pakottavasta tarpeesta. Mieleen saattaa jäädä kummittelemaan työstämistä vaativa asia. Näin kävi haudanryöstäjistä kertovan näyttelykokonaisuuden kohdalla.
Kaikki alkoi Mazzano Romanosta vuonna 2017. Kina oli italialaiskylässä taiteilijaresidenssissä, kun hän löysi paikallisesta arkeologisesta museosta faliskikulttuurille kuuluneen ruukun. Muinainen, haudasta ryöstetty esine lumosi taiteilijan, joka palasi katsomaan ja kuvaamaan ruukkua yhä uudestaan ja uudestaan.
Ruukku päätyi lopulta osaksi Red Impasto Jar -nimistä videoteosta. Kyseessä on liikkuva muotokuva teollisen moottorin päälle asetetusta ruukusta, joka pyöriessään paljastaa katsojalle koko hauraan olemuksensa.
”Ruukun tarinaa ei tunneta, mutta se oli tarkoitettu tuonpuoleiseen elämään. Minun oli tehtävä siitä teos, jotta pääsin irti sen paulasta. Ruukku sai pohtimaan, onko oikeus esittää kulttuuria tai kieltä, jota ei tunne, tai onko museolla oikeus esittää esine, joka kuuluu toisen ihmisen muistolle”, Kina sanoo.
Liikkuvuus avaa uusia ovia
Viime syksynä Kina työskenteli kolme kuukautta Kööpenhaminassa sijaitsevassa Fabrikken-residenssissä Kulttuurirahaston avustuksella. Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa maisterin tutkinnon suorittanut Kina on opiskellut ja työskennellyt myös New Yorkissa ja Jerusalemissa.
Liikkuvuuden merkityksen ymmärtää hänen mukaansa vasta, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.
”Uusi ympäristö aktivoi aisteja ja synnyttää uusia ajatuksia eri tavalla kuin turvallinen kotiympäristö. Vasta matkustaessa ymmärtää, ettei tänne Suomeen kukaan tule ohikulkumatkalla. Joskus vasta jälkikäteen huomaa, mitä residenssissä sai aikaan ja mikä omassa työssä meni eteenpäin.”
Kansainvälisten kontaktien luominen on Kinan mukaan yksi residenssityöskentelyn tärkeimmistä anneista. Kööpenhaminassa ollessaan hän tapasi kuraattori Nadim Sammamin, joka kutsui Kinan Berliiniin KW Institute for Contemporary Artissa tänä keväänä järjestettävään ryhmänäyttelyyn. Esillä on Kinan Secret Words and Related Stories-teos. Maaliskuussa taidekeskuksessa nähdään myös Kinan lukuperformanssi.
Kuraattorikohtaamisten lisäksi Kina pitää arvossa myös ajatustenvaihtoa kanssataiteilijoiden kanssa. Fabrikken-residenssissä ollessaan Kina sai mentorikseen paikallisen nykytaiteilijan, Joachim Koesterin.
”Toinen taiteilija ymmärtää prosessin eri vaiheet ja siihen liittyvät asiat kuten materiaalit ja muodot mikrokosmostasolla. Myös teknisten neuvojen vaihtaminen on hyödyllistä”, hän sanoo.
Taiteen merkitys on korostunut
Viime vuonna Kinan uraan ja henkilökohtaiseen elämään mahtui kolme kansainvälistä museonäyttelyä, gallerianäyttely ja äidiksi tuleminen. Kiireisen kauden jälkeen hänellä on meneillään tarkasteluvaihe, eräänlainen taiteellinen inventaario.
”Taiteilija ei ole kone. Haluan syventyä, hiljentyä ja edetä rauhallisesti, olla uuden äärellä. Joskus on tärkeää hukata itsensä, jotta voi yhtäkkiä löytää itsensä mielenkiintoisen asian parista ja antaa sen johtaa jonnekin”, Kina sanoo.
Myös vallitseva ilmapiiri on saanut Kinan pohtimaan omaa tekemistä sekä taiteen olemusta suhteessa muuhun maailmaan. Uhkakuvien täyttämässä maailmassa taiteen merkitys on hänen mukaansa erityisen korostunut.
”Haluan muistaa ajatella hyvää ja mennä asioiden äärelle, jotka koskettavat, ja joiden puoleen nykyisenlainen yhteiskunta ei kutsu. Taide on kanava, jonka kautta kaikenlaisia asioita on mahdollista käsitellä”, Kina toteaa.
Taiteilija Jonna Kina sai residenssiapurahan vuonna 2023. Hän työskenteli kolme kuukautta Fabrikken-residenssissä Tanskassa syksyllä 2023.
Jaakko Ryhänen (s. 1946) aloitti laulajanuransa vuonna 1972 vierailijana Suomen Kansallisoopperassa, minne hänet kiinnitettiin vakinaiseksi solistiksi vuonna 1975. Hänen kansainvälinen uransa käynnistyi Suomen Kansallisoopperan vierailusta New Yorkin Metropolitaniin, missä hän lauloi Viimeisten Kiusausten Paavo Ruotsalaisen roolin.
Ryhäsen merkittävä elämäntyö laulutaiteilijana jää historiaan, todetaan palkintoperusteluissa. ”Hän on tehnyt pitkän ja menestyksekkään kansainvälisen uran oopperalaulajana. Hänen ohjelmistonsa on laaja-alainen, ja hän on tehnyt laulumusiikkia tunnetuksi myös klassisen musiikin ulkopuolella.”
Uransa aikana Ryhänen on esiintynyt kaikissa maailman merkittävissä oopperataloissa Lontoosta Los Angelesiin ja Milanosta Moskovaan. Hänen ohjelmistoonsa ovat kuuluneet useimmat oopperan merkittävimmät bassoroolit kuten Boris Godunovin nimirooli, Don Carloksen Filip, Lentävän hollantilaisen Daland, Nabuccon Zaccaria, Aidan Ramfis sekä Taikahuilun Sarastro, mihin esitykseen Savonlinnassa heinäkuussa 2012 Ryhänen päätti aktiiviuransa.
Oopperatyönsä lisäksi Jaakko Ryhänen on esiintynyt ahkerasti konsertti- ja orkesterisolistina maailman merkittävissä musiikkikeskuksissa ja tehnyt yhteistyötä lukuisten huippukapellimestarien kanssa. Hän on tehnyt myös merkittävän uran laulupedagogina ja toiminut professorina Sibelius-Akatemiassa sekä professorina ja osaston johtajana Viron musiikki- ja teatteriakatemian lauluosastolla Tallinnassa.
Aiemmin Lea Piltti -palkinnon ovat saaneet Kim Borg (1992), Anita Välkki (2002), Jorma Hynninen (2004), Matti Salminen (2009), Raili Viljakainen (2014) ja Juha Uusitalo (2019). Palkinto jaetaan Piltti-Killisen rahastosta, joka perustuu valtionoopperalaulaja, professori Lea Piltti-Killisen ja johtaja Olavi Killisen vuonna 1979 Kulttuurirahastolle tekemään lahjoitukseen.
Tunnustuspalkinnon lisäksi Piltti-Killisen rahastosta myönnettiin Lahden ja Turun konservatorioille kummallekin 18 000 euroa jaettavaksi laulun opiskelijoille sekä Kuopion konservatoriolle 36 000 euroa jousisoitinten hankkimiseksi konservatorion soitinpankkiin, josta niitä lainataan lahjakkaille opiskelijoille.
Suomen Kulttuurirahasto jakoi lokakuussa 2023 saatujen hakemusten perusteella yli 30 miljoonaa euroa apurahoina tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi. Kulttuurirahasto myöntää apurahoja yhteensä yli 50 miljoonaa euroa vuosittain, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista apurahasäätiöistä.
”Haluamme kantaa vastuuta tieteen, taiteen ja kulttuurin tekemisen ja kokemisen mahdollisuuksista koko Suomessa. Nyt myönnetyt apurahaeurot jakautuivat tuhannelle tutkijalle, taiteilijalle tai hankkeelle yli 90 kuntaan. Vahvistamalla tiedettä ja taidetta rakennamme kestävää, moniarvoista ja moniäänistä yhteiskuntaa”, sanoo Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.
Lokakuun hakukierroksella ylittyi ensimmäistä kertaa 10 000 hakemuksen rajapyykki. Hakemuksista menestyi joka kymmenes. Apurahahakemuksia on arvioimassa yli 150 vuosittain vaihtuvaa tieteen ja taiteen eri alojen asiantuntijaa.
Taiteelle ohjautui 43 % ja tieteelle 57 % apurahaeuroista. Tiede painottuu, koska valtaosa Kulttuurirahastolle varoja lahjoittaneista on halunnut tukea tieteen eri aloja.
Tuen tarve etenkin taiteelliseen työhön on viime vuosina kasvanut jatkuvasti.
”Taide sai Kulttuurirahastolta lähes 13 miljoonaa euroa tukea. Kokovuotiset apurahat ovat taiteilijoille äärimmäisen tärkeitä, sillä työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja keskittymistä. Julkisten rahoittajien tulee yhdessä säätiöiden kanssa turvata se, että taiteentekijöillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus keskittyä luovaan työhön”, sanoo Pettersson.
Harri Lipsanen pyrkii löytämään uusia ratkaisuja ympäristöystävällisemmän teknologian pohjaksi. Kuva: Anni Hanén
Suuria tieteen apurahoja saivat muun muassa Suomen kilpailukykyä teollisuudessa ja liiketoiminnassa tukevat tutkimukset. Aalto-yliopiston professorit Harri Lipsanen ja Zhipei Sun työryhmineen saivat 250 000 euroa kehittääkseen neuromorfisia eli ihmisaivojen rakennetta ja toimintaa jäljitteleviä elektroniikan komponentteja. He pyrkivät löytämään uusia ratkaisuja ympäristöystävällisemmän teknologian pohjaksi.
Miehiin liitetyistä odotuksista leimahtaa aika ajoin keskustelu esimerkiksi mediassa, kirkossa tai politiikassa. Teologian tohtori, dosentti Sini Mikkola työryhmineentutkii Itä-Suomen yliopistossa 242 000 euron apurahan turvin mieheyteen liitettyjä normeja, odotuksia ja ihanteita luterilaisuuden viitekehyksessä reformaatiosta 1900-luvun alkuun saakka.
Koko- ja monivuotiset apurahat luovat jatkuvuutta
Kulttuurirahasto myöntää runsaasti koko- ja monivuotisia apurahoja, jotka mahdollistavat saajalle kokopäiväisen tieteellisen tai taiteellisen työn. Nyt myönnettiin 460 kokovuotista apurahaa, joista monivuotisia oli 168.
Nelivuotisilla apurahoilla tutkitaan muun muassa yhdysvaltalaisten laitavasemmistolaisten verkkoyhteisöjen visuaalista politiikkaa (FM Jaakko Dickman), syöpäkantasoluja potilasnäytteistä mittaavan menetelmän kehittämistä (Ph.D. Nikolaos Giannareas), toivon ja utopian käytäntöjä (FT Teemu Paavolainen),L. Onervan myöhäistuotannon kirjailijapoetiikkaa (FM Susanna Selve) sekä transsukupuolisuuden näkymistä Venäjän liberaalissa mediassa (FM Alisa Virtanen). Nelivuotisen apurahan työskentelyynsä sai myös dokumenttielokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Anu Kuivalainen.Taidekoti Kirpilän tutkija-apuraha on tarkoitettu väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, joka liittyy taiteen keräilyyn, keräilijöiden kokoelmiin, kotimuseoihin tai Taidekoti Kirpilän kokoelmataiteilijoihin. Nelivuotisen apurahan sai M.A. Elina Sairanen, joka tutkii yksityisten taiteenkeräilijöiden perustamia suomalaisia taidemuseoita 1880-luvulta 2020-luvulle.
Kuvataiteilija Mimosa Pale sai monivuotisen apurahan yhteisötaideprojekteihin ja taiteelliseen työskentelyyn. Kuva: Ilona Valkonen
Kolmivuotisen apurahan turvin tutkitaan muun muassa äänitteen suoratoistoformaattia nuorten identiteetin rakentumisen ympäristönä (TaM Harri Homi), vammaisten ihmisten työelämään siirtymisen kokemuksia (FM Kia Liimatainen) sekä ihmisten kannustamista kestävää tulevaisuutta edistävään toimintaan pelillistämisen kautta (M.Sc. Naghmeh Mohammadpourlima). Taiteelliseen työhön kolmivuotisia apurahoja saivat muun muassa kirjailija Tiina Laitila Kälvemark, kuvittaja, kuvataiteilija Aino Louhi, näytelmäsuomentaja Reita Lounatvuori, kuvataiteilija Joel Slotte, kuvanveistäjä, performanssitaiteilija Mimosa Pale ja sirkustaiteilija Sasu Peistola.
Tietoa laajalle yleisölle
Kulttuurirahasto myönsi tietokirjoihin ja tieteen ja taiteen yleistajuistamiseen noin 900 000 euroa. Tuki vaikuttaa suoraan alan työskentelymahdollisuuksiin.
”Tietokirjallisuus kärsii rahoitusvajeesta. Haluamme vaikuttaa siihen, että Suomessa on jatkossakin mahdollista julkaista laadukasta suomenkielistä tietokirjallisuutta. Tarvitsemme lisää tietokirjallisuuden edustamaa kriittistä keskustelua ja uteliasta maailman tarkastelua”, sanoo Susanna Pettersson.
Katariina Parhi (vas.) ja Vesa Ranta käsittelevät tulevassa tietokirjassaan työlaitosten historiaa.
Heidi Airaksinen ja Tiina Tuppurainen käsittelevät tietokirjassaan kotimaista queer-historiaa, Susanne Dahlgren ja Mikko Lohikoski Lähi-idän muuttuvaa valtapolitiikkaa, Katariina Parhi ja Vesa Ranta työlaitosten historiaa ja Mika Rokka uhanalaisia tunturiperhosia. Sonja Saarikoski käsittelee klassista musiikkia naisnäkökulmasta ja Lassi Karhu kansantajuistaa kyberturvallisuutta podcastissa.
Lapset ja nuoret ovat kohderyhmänä Tiede tutuksi -apurahoissa, joita jaettiin runsaat 800 000 euroa 12 hankkeelle.
Kulttuurirahaston 25 000 euron suuruiset Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön jakamiseen kirjallisessa muodossa. Apurahan saivat tanssitaiteilija, koreografi Alpo Aaltokoski, Kansalliskirjastoa johtanut Kai Ekholm, tanssitaiteilija Marja Korhola, taidemaalari ja -graafikko Inari Krohn, Aalto-yliopiston elokuvaleikkauksen professorina työskennellyt Anne Lakanen, kuvataiteilija Jarmo Mäkilä ja pukusuunnittelija, lavastaja Pirjo Valinen.
Kohtaamisia, kokemuksia ja vuorovaikutusta
Suomen romanikielen puhujat ovat vähentyneet merkittävästi, ja kieli on uhanalainen. Kulttuurirahasto teki vuonna 2022 päätöksen tukea Suomen romanikieltä ja -kulttuuria jopa miljoonalla eurolla vuoteen 2030 mennessä. Tuki jaetaan pääosin apurahoina, joista ensimmäiset kymmenen myönnettiin nyt.
Anette Åkerlund Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Kuva: Anna Bui
FT Mirkka Salo tutkii apurahalla metakielistä keskustelua romanikielestä Suomen romanien verkkokeskusteluissa. MuM Anette Åkerlund kirjoittaa romanikielisen runokirjan. Romanikielen oppimateriaaleihin ja kielenelvytystyöhön myönnettiin niin ikään useita apurahoja.
Moni apurahansaaja haluaa kasvattaa ymmärrystä maahanmuuttajien tilanteesta Suomessa. M.Sc. Bayan Bilal Ahmad Arouri tutkii väkivallan ja rauhan uudelleen hahmottamista syyrialaisissa pakolaisyhteisöissä Suomessa ja Jordaniassa,M.A. Akhgar Kaboli Suomessa asuvien nuorten aikuisten pakolaisten tulevaisuuskuvia ja M.Sc. Yasemin Kontkanen maahanmuuttajanaisten yrittäjyyttä Suomessa.
Saamelaiskielille ja -kulttuurille ohjautui myös tukea. Essi Morottaja ja Čuovvâd-työryhmä saivat 90 000 euron apurahan lastenmusiikkihankkeeseen, joka kehittää saamelaista varhaisiän musiikkikasvatusta ja luo uutta musiikkipedagogista materiaalia kaikilla kolmella Suomessa puhuttavalla saamen kielellä. Arkkitehti Eveliina Sarapää sai apurahan saamelaisarkkitehtien yhteenliittymän perustamiseksi. Tavoitteena on käynnistää Suomessa keskustelu saamelaisesta arkkitehtuurista ja rakentamisesta Saamenmaalla.
”Suomen Kulttuurirahasto on jo pitkään vaikuttanut vähemmistökielten ja -kulttuureiden suojelemiseksi. Koko Suomen rahastona kannamme vastuuta paitsi uhanalaisesta kulttuuripääomasta, myös kaikkien ihmisten osallisuudesta kulttuuriin ja taiteeseen”, sanoo Susanna Pettersson.
Kulttuurirahasto jakaakin myös Taidetta kaikille -apurahoja, joiden tavoitteena on lisätä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia kokea korkealaatuista taidetta. Tukea myönnettiin 460 000 euroa 12 hankkeelle.
Tekoäly muuttaa maailmaa
Erilaiset tekoälysovellukset ovat viime vuosien aikana lyöneet läpi arkisessa käytössä. Monet apurahaa hakeneet haluavat tutkia tekoälyn mahdollisuuksia ja ymmärtää ilmiön seurauksia.
Yhden vuoden suurimmista apurahoista sai Aalto-yliopiston professori Mikko Alava, joka kehittää työryhmineen 200 000 euron apurahalla muovin sijaan käytettäviä, vettä kestäviä vaahtoja. Tutkimuksessa hyödynnetään biomimetiikkaa eli matkitaan puun rakennetta tekoälypohjaisten menetelmien avulla.
Helsingin yliopiston oikeustieteen professori Anette Alén työryhmineen tutkii luovan alan ja sen liiketoiminnan reunaehtojen muutoksia ja taustaintressejä digitalisaation ja tekoälyn aikakaudella, FM Liisa Petäinen uusia tekoälypohjaisia menetelmiä syövän diagnostiikassa ja VTT Heikki Wilenius ohjelmoijien ja tekoälyn vuorovaikutusta ja siihen liittyvää laajempaa työn muutosta.
”Nyt puhuvat miehet!” ”Miehillä on tarve tulla kuulluksi”. Tässä pari esimerkkiä tiedotusvälineiden otsikoista viime vuosilta. Otsikoihin tiivistyy tarve käynnistää keskustelu suomalaisista miehistä ja heihin liitetyistä odotuksista, normeista ja ihanteista nykypäivän yhteiskunnassa.
Tähän keskusteluun ottaa osaa myös Itä-Suomen yliopiston nelivuotinen hanke, jota vetää teologian tohtori, dosentti ja yliopistonlehtori Sini Mikkola. Suomen Kulttuurirahasto myönsi hankkeelle 242 000 euron apurahan vuonna 2024.
”Hankkeemme idea on tarkastella mieheyden ihanteiden ja maskuliinisuuden normiston luterilaista taustaa aina 1500-luvulta 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin. Lähtökohtamme on, että luterilaisen kirkon ja uskon historiallisesti vahva asema Suomessa on ollut merkityksellinen myös miessukupuoleen liitettyjen odotusten kannalta.”
Mieheyden normeja monelta vuosisadalta
Hankkeessa tutkitaan mieheyteen liittyvien käsitysten muovautumista alkaen Martti Lutherin Saksasta. Sieltä siirrytään 1600–1900-lukujen Suomeen.
”Katsomme, millaisia odotuksia esimerkiksi papit, professorit ja poliitikot mutta myös vähemmän vaikutusvaltaisessa asemassa olevat ’tavalliset’ ihmiset asettivat mieheydelle: miten nämä odotukset toteutuivat käytännössä ja mikä oli uskonnon merkitys mieheyden määrittelyssä.”
Mikkolan ohella hankkeen toteuttavat FT, dosentti Miia Kuha, TM Tapio Leinonen sekä TK, HuK Hanna Pöyry. He valottavat kukin osaltaan suomalaisen mieskäsityksen historiallista perimää.
”Mieheys, maskuliinisuus ja niihin liitetyt tavat, uskomukset ja normit eivät synny tyhjästä, vaan pitkällä aikavälillä. Siksi niitä kannattaa tutkia historiallisesta perspektiivistä”, Mikkola painottaa.
Lutherin kutsumuskäsitys vaikutti
Luterilaisuudella ja mieheyteen linkitetyillä odotuksilla on Mikkolan mukaan vahva keskinäinen side arkipäivänkin puheessa. Yksi esimerkki tästä on luterilaisen työmoraalin ajatus.
”Se on muovannut pohjoismaista ja siten suomalaistakin normia miehestä kovana työntekijänä ja tinkimättömänä vastuunkantajana. Työmoraalikäsitteen taustalla voi nähdä Lutherin ajatuksen maallisesta kutsumuksesta: Luther oli sitä mieltä, että tekipä mies ammatikseen mitä tahansa, käsky ja kutsumus työntekoon tuli jumalalta.”
Vaikka ajatus protestanttisesta työetiikasta onkin peräisin Max Weberiltä, Lutherin kutsumuksen käsitys ei ole Mikkolan mukaan voinut olla vaikuttamatta pohjoismaiseen mieheen liitettyihin maskuliinisuusnormeihin.
”Monet normatiiviset ajatukset juontuvat kuitenkin vielä kauempaa historiasta.”
Kansallisromantiikan aika korosti vahvuutta
Sini Mikkolan mukaan myös mieheyteen
kasvetaan ja sosiaalistutaan ympäröivän
kulttuurin odotusten mukaan.
Mieheyteen liitettyjen, kaukaa juontuvien normien mukaan kunnollinen mies pitää huolta perheestään, ajattelee rationaalisesti, osoittaa johtamiskykyä omassa elinpiirissään ja on perheensä pää.
”Toki se, missä määrin erilaiset ihanteet ovat toteutuneet miesten yksilöllisessä elämässä, onkin sitten toinen asia – ihanteet ja eletty elämä kulkevat harvoin käsi kädessä.”
Mieheyteen liittyvät odotukset ja ihanteet saivat Suomessa jossakin määrin uusia sävyjä esimerkiksi kansallisromantiikan aikana 1800-luvun jälkipuoliskolla, kun suomalaisuusaate nosti päätään Venäjän hallitsemassa suuriruhtinaskunnassa.
”Esimerkiksi Sakari Topelius korosti runoissaan hyväkuntoista ja tervettä nuorta miestä, joka oli yhtä aikaa nöyrä ja jumalaapelkäävä mutta myös vahva ja rehti kodin ja äidin puolustaja. Vastakkaisena esimerkkinä oli äidin helmoissa kyyhöttävä heikko nyhverö, joka ei ansainnut kunnioitusta.”
Modernille miestutkimukselle tilausta
Mieheys on Mikkolan mukaan ollut maailman sivu ihmisyyden absoluutti eli perusmitta. Kun miestä pidetään yleisihmisyyden edustajana, voi kuitenkin unohtua, että hänen kokemuksiaan ja ajatuksiaan määrittää myös hänen sukupuolensa.
”Miestutkimus on tarttunut tähän sukupuolisokeuteen ja alkanut muun muassa tehdä näkyväksi erilaisia mieheyteen liittyviä normituksia, niiden tuottajia ja niitä ylläpitäviä rakenteita.”
Miestutkimusta tehdään koko ajan enemmän, mutta mieheyttä ei ole tutkittu likikään yhtä paljon kuin naiseutta.
”Minusta maskuliinisuuden ja sen normien kriittinen tutkiminen on myös tasa-arvoteko, sillä yhtä lailla kuin naiseuteen, myös mieheyteen kasvetaan ja sosiaalistutaan ympäröivän kulttuurin odotusten mukaan.”
Ympäri maailman kehitetään kilpaa ratkaisuja, joilla muovituotteita voisi korvata puupohjaisilla tuotteilla.
Muovi on materiaalina toimiva, kestävä, helppo ja halpa. Ongelmaksi muodostuu se, että muovi valmistetaan raakaöljystä eli se ylläpitää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.
”Suomessa on valtavasti puuta, ja sitä voisi prosessoida pidemmällekin kuin vain paperiksi ja kartongiksi”, Aalto-yliopiston fysiikan professori Mikko Alava sanoo.
Muovin kilpailijana puun heikkous on vedenkestossa. Jokainen ulkona kertakäyttöastioita käyttänyt huomaa, kuinka puupohjaiset astiat ja kupit vettyvät.
Paperikahvikuppeihin joudutaan lisäämään ohut muovipinnoite, jolloin materiaali ei ole enää fossiilivapaata, ja siitäkin huolimatta paperikahvikuppi ajan oloon vettyy.
Keskeinen kysymys siis on kehittää muovia korvaava puutuote, joka kestää vettä. Alava kollegoineen pyrkii ratkaisuun ligniinin avulla.
Ligniiniä on puusta noin 30 prosenttia. Se on polymeeri eli pienistä molekyyleistä koostuva molekyylikimppu. Ligniini koostuu propyylibentseenijohdannaisista, ja sen rakenne vaihtelee yksilöllisesti.
Ligniiniä on helposti saatavilla. Sellukattilan keitinliemestä jopa puolet on aluksi ligniiniä. Paperin ja kartongin kannalta ligniini on kuitenkin haitta-aine. Sellunkeiton prosesseissa siitä hankkiudutaan eroon, ja lopulta se poltetaan energiaksi.
”Muovinkorvikkeena siitä voidaan joskus ehkä saada suurempi arvo kuin polttoaineena.”
Tekoäly avuksi
Ligniini hylkii vettä. Puissa ja muissa putkilokasveissa se muodostaa johtosolukoita, joita pitkin vesi pääsee kulkemaan ja näin ylläpitämään kasvin elämää.
Puu ei vety, koska se ligniinin avulla hallitsee vesivirtoja sisällään. Muovia korvaavissa puutuotteissa pitäisi siis saada ligniini järjestäytymään yhtä hienosti kuin se on puussa järjestäytynyt.
”Tavoitteemme on hajottaa puu ja rakentaa se uudestaan kasaan. Kuiduista tehdään vaahtoa, ja tämän vaahdon sekaan lisätään ligniini niin, että se tekee vaahdosta vedenkestävää.”
Yleisellä tasolla resepti on helppo: selluloosakuiduista keitetään vaahto, heitetään ligniini sekaan, hämmennetään ja sekoitetaan ja annetaan kuivua – ja muovinkorvike on valmis.
Alava sekä hänen kollegansa tutkijat Juha Koivisto ja Tero Mäkinen sekä kaksi jatko-opiskelijaa eivät vielä tiedä, mikä on tällaisen puumateriaalin paras rakenne ja millä prosessilla se pitäisi valmistaa, jotta ligniini aineen nanotasolla järjestäytyisi niin, että materiaali tosiaan hylkisi vettä.
He kokeilevat erilaisia seossuhteita, sekoitus- ja kuumennusmenetelmiä ja testaavat sitten näin syntyneen materiaalin ominaisuuksia.
Kokeiltavaa olisi loputtomasti, ja tässä he ottavat tekoälyn avuksi.
”Tekoälylle voi syöttää kaikki tähänastiset tiedot ja kysyä, mitä seuraavaksi kannattaisi kokeilla tai mitä ei kannattaisi kokeilla. Näin voimme jättää 90 prosenttia kokeista tekemättä ja tehdä vain tekoälyn mielestä oleellisimmat kokeet”, Alava kertoo.
Vettyvällä korvikkeella jo menestystä
Vettä hylkivän puutuotteen idea on jatkoa Alavan ryhmän Foamwood-prosessille, jossa tehdään metsäraaka-aineista kevyttä kiinteää vaahtoa styroksin korvikkeeksi.
Tähän asti vaahto on ollut vettä kestämätöntä, mutta sitä voi käyttää kuivissa paikoissa, kuten kuplamuovin korvikkeena postipaketeissa. Sille etsitään kaupallista menestystä Woamy Oy -startup-yrityksessä.
”Monille yrityksille on kilpailuetu se, että he pystyvät lähettämään tuotteensa muovittomasti”, Alava kertoo.
Pakkauksia eineksille ja ravintolaruoalle
Tutkimuksen tuloksena on odotettavissa puupohjaista pakkausmateriaalia eineksille ja ravintolaruoalle.
Alava luottaa siihen, että hän ryhmänsä kanssa löytää reseptin myös vettä kestäväksi muovinkorvikkeeksi.
”Luultavasti onnistumme yrityksessämme ja lisäksi keksimme jotain odottamatonta, niin kuin tutkimuksissa usein käy.”
Joskus keksintö voi tuottaa myös rahaa, mutta tämä jää nähtäväksi.
Täydelliseen ratkaisuun Alava kollegoineen ei tähtää.
Kun jokainen ligniinimolekyyli on erilainen, voi olla vaikeaa tai mahdotonta kehittää teollista prosessia tuotteille, joilta vaaditaan pomminvarma vedenkestävyys kymmeniksi vuosiksi.
Odotettavissa siis tuskin on puupohjaista routasuojastyroksia vaan pikemminkin puupohjaista pakkausmateriaalia eineksille ja ravintolaruoalle.
”Tuote on hyvä, kunhan se kestää vettä riittävästi ja on käytön jälkeen helppo kierrättää”, Alava tiivistää.
