Satakunnan tieteelle ja taiteelle 691 000 euroa

Uutinen
19.5.2026

Suomen Kulttuurirahaston Satakunnan rahasto jakoi vuosijuhlassaan 19.5. Nakkilan Verstaalla 45 apurahaa, yhteensä
676 000 euroa, ja 15 000 euron palkinnon.

Kuva: Ars Pori / Ville Kirjanen

Hämärä kuva, lavalla soittajia ja edessä paljon yleisöä

Rahasto vastaanotti Tammikuun haussa 282 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli ennätyksellisen suuri, noin 6,2 miljoonaa euroa. Hakusumma nousi edellisvuodesta lähes 7 prosenttia. Juhlapuheen piti toimittaja Leena Reikko.

Pakinto kehitysjohtaja, näyttelijä Kai Tannerille

Kavokuva lyhythiuksisesta miehestä silmälasit ja musta t-paita päällä.
Kai Tanner palkittiin merkittävästä elämäntyöstä esittävän taiteen saralla. 

Satakunnan rahaston palkinnon sai Porissa asuva teatterintekijä Kai Tanner (s. 1969) merkittävästä elämäntyöstä esittävän taiteen saralla. Tanner on pitkän linjan teatteriammattilainen, joka aloitti näyttelijäharjoittelijana jo 1985 vasta perustetussa Teatteri 2000:ssa Tampereella. Lahden kaupunginteatteriin Tanner siirtyi 1987 ja sieltä samana vuonna Porin Teatteriin. Hän on useaan otteeseen ollut kiinnitettynä myös Turun Kaupunginteatteriin. Vuodesta 1991 Tanner on luotsannut Porissa toimivaa Rakastajat-teatteria. Elokuvakankaalla ja televisiossa hänet on nähty elokuvissa Pirtua Pirtua (1991), Kulkuri ja Joutsen (1999), Rentun Ruusu (2001), Sibelius (2003) ja Iskelmä Suomi (2013). Tanner on palkittu mm. Suomen Näyttelijäliiton kultaisella taiteilijamerkillä 2013.

Kärkihankeapuraha Ars Pori ry:lle ja Elävien Kuvien ry:lle

Ars Porin näyttely. Kuva: Ville Kirjanen

Kärkihankerahoituksen sai kaksi kulttuuritoimijaa. Ars Pori ry:lle myönnettiin 30 000 euroa Porin keskustassa sijaitsevan kulttuuritilan toiminnan ja ammattitaiteilijoiden johtaman toimintamallin vakiinnuttamiseen ja Elävien Kuvien ry:lle (Huittinen) 20 000 euroa Sikatila-elokuvahankkeen kehittämiseen ja yhteisöllisen tuotantomallin rakentamiseen.

Ulkona sijaitseva valkokangas, jonka edessä istuu ihmisiä. Valkokankaalla pyörii elokuva.
Elävien kuvien ry:n järjestämä ulkoilmaelokuva Huhtamossa. Kuva: Juho Luomala

Humanistiselle tieteelle ja säveltaiteelle eniten rahoitusta

Kokovuotisia henkilökohtaisia työskentelyapurahoja myönnettiin 7 hakijalle. Vähintään puolivuotisen työskentelyapurahan sai 7 hakijaa. Euromääräisesti eniten apurahoja myönnettiin humanistisille tieteille (104 000 euroa), säveltaiteille (103 500 euroa), visuaaliselle taiteelle (98 000 euroa) ja esittävälle taiteelle (91 500 euroa). Kappalemääräisesti eniten apurahoja myönnettiin Poriin (19), Helsinkiin (6l) Raumalle (4l) ja Turkuun (3l). Nuorin apurahan saaja oli 22-vuotias ja vanhin 67-vuotias. Apurahan sai yhteensä 31 taiteilijaa tai tutkijaa, 12 yhdistystä ja kaksi työryhmää. Tieteen osuus myönnetyistä apurahoista oli 45 % (16 apurahaa) ja taiteen 55 % (29 apurahaa). Keskimääräinen myönnetty apuraha oli suuruudeltaan 15 000 euroa.

Kulttuurirahastosta voi lokakuusta 2026 alkaen hakea sekä maakuntarahastojen että keskusrahaston apurahoja yhdessä valtakunnallisessa haussa, jonka hakuaika on 15.–30.10.2026. Erillistä tammikuun hakua ei enää jatkossa järjestetä. 

Lue lisää

Katso kaikki ajankohtaiset