Puhun teille aivoista, puista, esitiedosta, pellavan sivistämisestä ja hiustenhoitoon käytetyn ajan arvosta, tässä järjestyksessä.
Järki ja äly eivät ole sama asia. Älykkyys ei suojaa kaikilta ajattelun vinoumilta. Joukkoon kuuluminen on valitettavasti usein ihmiselle tärkeämpää kuin totuus.
Aivotutkijat jakavat älykkyyden kahtia: kiteytyneeseen älyyn eli opittuihin asioihin, ja joustavaan päättelyyn. Järkevyydeksi kutsutaan joustoälyn tärkeintä ominaisuutta: kykyä soveltaa älyä erilaisissa tilanteissa. Järki päättelee tiedon avulla, mikä on totta eli paras tämänhetkinen kuvaus monimutkaisesta moninaisuudesta.
Vahvistusharha jäytää järjen käyttöä: meillä on hinku etsiä ja painottaa omaa näkökulmaamme tukevaa tietoa. Algoritmit vahvistavat hinkuyskäämme tehokkaasti ja jumiudumme helposti kupliin. Kuplaan kuulumisen arvo ajelee usein hyvän päättelyn arvon ohitse. Se on helpompaa, energiaa säästävää. Mutta säästämistä väärässä paikassa.
Kun kyky tarkastella toisella tavalla ajattelevien argumentteja järjellä katoaa, katoaa samalla kyky keskusteluun. Portti aukeaa sulalle hulluudelle ja väkivallalle. Tämä pitää paikkansa niin suurvaltapolitiikassa, kylän raitilla kuin kotosalla.
Repivä kahtiajako heikentää ajattelun monimuotoisuutta yhteiskunnassa. Monimuotoinen yhteiskunta on kestävä siinä missä monimuotoinen luontokin.
Kaipaamme yhteiskunnan kaikille tasoille parempaa kyvykkyyttä kohdata itselle vieraita mielipiteitä. Tähän on olemassa kurssitusta keinoilla, joita kutsutaan kulttuuriksi ja sivistykseksi.
Jokainen erehtyy, ei joskus vaan usein. Se joka ei ole koskaan muuttanut mielipiteitään, on sataprosenttisen varmasti väärässä. Linnoittautuminen samanmielisten kerhoon on pelkuruutta. Jokainen näkökulma auttaa kehittämään ajattelua. Tomppeleinkin urpo opettaa meille jotain ihmisestä.
Siirrymme nyt ajatuksissamme kävelylle kansallispuistoon, esimerkiksi Isojärven kansallispuistoon Kuhmoisissa, yhteen niistä metsätilkuista, jotka Suomessa on suojeltu.
Puut ovat metsän näkyvin osa. Pääasiassa maanpinnan alla elävä sienilajisto on kuitenkin metsäekosysteemin kannalta tärkeimmässä roolissa. Puolet metsän tuottamasta biomassasta on katseen tavoittamattomissa, maaperässä. Puiden juuristojen ja sienirihmastojen verkosto metsämaassa on metsän elämän, metsäekosysteemin, keskeinen kudos. Maanalaisessa tieto- ja ravinneverkossa määräytyvät monet maanpäälliset asiat.
Meillä ihmisillä on esitietoa, maailmankuva, joka vaikuttaa toilailuihimme samalla tavalla kuin metsän maanalainen juuristonetti näkyviin puihin ja niiden kehitykseen hyvään tai huonoon suuntaan.
Maailmankuva ei ole yksityisomaisuutta, vaan se on sidoksissa kulttuurin käsitteeseen ja tosiseikkaan, että kuulumme yhteisöön, jota yhdistää tiede ja kasvatus. Se on yhteinen pohja, joka meillä on oltava muiden ihmisten kanssa, jotta ymmärtäisimme heidän toimintaansa ja sanojaan ja jotta saavuttaisimme heidän kanssaan yhteisymmärryksen arvostelmissamme.
Maailmankuva on peritty tausta, jonka avulla teemme eron toden ja epätoden välillä ja joka auttaa meitä valitsemaan olennaisen epäolennaisesta. Esitietomme muodostaa valtavan järjestelmän, ja vain tässä järjestelmässä yksityiskohdalla on se arvo, jonka siihen liitämme.
Maailmankuva on ajatusvirtamme joenuoma.
Se, mikä ihmisistä näyttää järkevältä tai järjettömältä, kuitenkin muuttuu. Aika ajoin esitiedon kiteytymien on liuettava takaisin juoksevaan tilaan, ajatusten joenuoman on siirryttävä paikaltaan. Tähän ajaa muuttuvien olojen, uuden tiedon ja sivistyneen ajattelun paine. Tieteen paradigma vaihtuu; vakiintunut paradigma hylätään, uusi hyväksytään.
Näitä muutoksia ei voi tehdä fiilispohjalta ja mutu-tuntumalla.
Suomeen perustettiin sata vuotta sitten ensimmäiset luonnonsuojelualueet esteettisin ja nationalistisin perustein; jotta kansallismaisema säilyisi. Nykyisin niitä perustetaan, jottei elämä maapallolla tuhoutuisi. Paradigma on vaihtunut. Nämä maailmankuvan asteittaiset vaihdokset ovat elävän kulttuurin dynamiikkaa.
Lause ”Olemme tästä aivan varmoja” ei merkitse ainoastaan, että kukin henkilö erikseen on siitä varma, vaan myös, että kuulumme yhteisöön, jota yhdistää tiede ja kasvatus. Eli sivistys.
Jos tämä kehys särkyy, yhteisymmärrys rakoilee ja tilalle tulvii kaksi valtaa: mielivalta ja väkivalta. Muuttuvassa maailmassa käsityksen maailmasta, maailmankuvan, on aika ajoin muututtava. Muuten maailma karkaa meiltä ja tuhoudumme. Sivistys merkitsee juuri tätä elintärkeää maailmankuvan korjaamisvoimaa.
Pyydän nyt anteeksi, että puhun seuraavan kahden minuutin ajan vain miehistä, kuolleista miehistä. 1800-luvun alkupuolella ei naisilla vielä ollut pääsyä piireihin, joissa rakennettiin Suomen ja sivistyksen liittoa. Se on kamalaa, mutta totta. Lohduksi siteeraan vuonna 1844 syntynyttä Minna Canthia: Lefve alla intelligenta män, de dumma få gärna dö.
Nyt sinne intelligenttien muinaismiesten maailmaan. Suomessa pärjättiin kevyesti ilman sivistystä vuoteen 1820. Reinhold von Becker keksi silloin sanan sivistys suomen kieleen.
Tällainen käsite siis piti sorvata suomen kieleen 200 vuotta sitten. 200 vuotta ei ole pitkä aika esimerkiksi kielen kehityksessä. On sivistymätöntä luulla, että se olisi. Se on hetkellinen hujahdus suhteessa suomen kielen ja siihen punoutuvan kulttuuritradition tuhansien vuosien muotoutumishistoriaan.
Siis saimme aivan äskettäin kieleemme sanan sivistys.
Becker oli aito Savon saksalainen Kangasniemeltä Jyväskylän ja Mikkelin välimailta. Hän oli suomalainen kirjailija, journalisti ja suomen kielen tutkija, Turun Akatemian opettaja.
Becker oli suomalaisen sivistyksen merkittävä välittäjä: hän oli Porthanin oppilas ja hänen oppilaitaan olivat Lönnrot, Runeberg ja Snellman. Näillä nuorukaisilla ja heidän muutamalla ystävällään oli valmistuttuaan tapana kokoontua lauantaisin jonkun kotiin keksimään yhteisvoimin ruotsinkielisissä keskusteluissa Suomi ja suomalaisuus.
Johan Vilhelm Snellman laati Suomen valtion pohjavalun saksalaisen nationalistisen idealismin raaka-aineista ja Hegelin filosofiasta. Hän kytki teoriassaan yhteen Suomen ja sivistyksen ja puhui sivistysvaltiosta.
Snellman ei ollut tällä asialla ensimmäinen Suomessa. Maamme ensimmäinen oikea kirjailija, Jakob Judén, esitteli jo 30 vuotta ennen Snellmania ajatuksia sivistyksen ja hyvän yhteiskunnan kohtalonyhteydestä mm. pääteoksessaan Anteckningar af tankar uti varianta ämnen. Mutta häntä ei kuunnellut vielä kukaan.
Tai kuunteli sikäli, että papiston valituksen johdosta Viipurin kämnerioikeus tuomitsi teoksen poltettavaksi 1829 jumalanpilkasta. Judén, kirjailijanimeltään Juteini, pilkkasi Jumalaa kirjoittamalla, että naiset ovat ihmisiä, eläimet ovat samaa juurta kuin ihmiset, orjuus on poistettava ja tuloeroja tasattava. Näillä ajatuksilla hän näennäissivistyneiden syyttäjiensä mukaan horjutti Jumalan ikuisia järjestyksiä.
Takaisin Snellmaniin. Hänen sivistysoppinsa on dynamiittia. Snellmanin mukaan politiikan pitää olla sivistyksen levittämistä. Valtion keskeinen tehtävä on sivistyksen luominen ja ylläpitäminen. Talouden edistäminen on sivistyksen edistämistä; talous on väline sivistyksen päämäärien edistämiseksi. Sivistystä ei tule perustella taloudellisesti vaan talous on perusteltava sivistyksellisesti.
Nämä olivat kovia teesejä 1800-luvun puolivälissä ja vielä kovempia vuonna 2022.
Mitä Becker ja hänen etevä oppilaansa tarkoittivat, kun he puhuivat sivistyksestä?
Becker loi uudissanan vastineeksi saksan sanalle Bildung ja sen ruotsinkieliselle versiolle bildning. Käsite Bildung viittaa ihmiseen Jumalan kuvana. Bildung-ajattelun mukaan ihan jokaisessa ihmisessä on jumalallinen kipinä. Ihmisellä on kehitysnäkymä – hänen olemuksensa on suorastaan kehitystehtävä, ja sivistys kuuluu kaikille Jumalan lapsille.
Bildung oli ihmisen kasvattamista ja itsekasvatusta, mutta ei mitä tahansa kasvatusta vaan ihmisen oman, sisäisen idean toteuttamista. Ihminen on ennen muuta itsetietoisuutta ja oman itsensä aktiivisen kehittämisen tulos. Ihminen on prosessi, itsensä ihmiseksi Jumalan avulla luomisen prosessi.
Suomalainen sivistys on maanläheisempää, multaista. Becker löysi sanan pellavanviljelyksestä ja antoi sille uuden merkityksen. Pellavan sivistäminen eli kuitujen harjaaminen on yksi monista työvaiheista, kun tehdään kuidusta kangasta. Siistiminen, siivoaminen ja sievistäminen kuuluvat samaan sanaperheeseen.
Beckerin sivistys on luonnon muokkaamista ja ihmisluonnon sukimista. Tämä on ihan ok, mutta katkera virhearvio väijyy jo lähistöllä; nimittäin länsimaista kulttuuriamme jäytävä sivistyksen ja luonnon väkivaltainen erottaminen toisistaan.
Se on yksi monista toisiinsa yhteydessä olevista dikotomioista, joissa todellisuuden halki rakennetaan keinotekoinen muuri: pyhä sielu/paha ruumis, puhdas henki/likainen materia, jalo ihminen/rujo eläin, vahva mies/heikko nainen… Nämä jaot perustuvat vanhoihin satuihin, tietämättömyyteen ja sitkeään huuhaahan. Paradigmoihin, joiden päiväys on ajat sitten vanhentunut.
Ajatus sivistyksestä luonnon vastapoolina, luonnon kukistajana, kuuluu ajattelun ongelmajätteisiin. ”Jos luontoa ennen saatettiin alistaa sivistyksen nimissä, niin tällä hetkellä luonnon alistamisen lopettaminen on sivistyksen olennainen kriteeri”, tuumaa filosofi Eero Ojanen, erittäin sivistynyt ajattelija ja opettaja. Kulutuksen vähentäminen ja kierrätys ovat sivistyneitä taitoja.
Näkyvin jokapäiväinen merkki suomalaisesta sivistyksestä on luotettavasti kaduillamme kiertävä roska-auto.
Suomen kielen ’sivistyksen’ sukusanoja, samaa sanaperhettä, ovat myös vanhahtavat termit siveä ja siveellinen, jotka tuovat sivistykseemme eetillisyyden aromin. On tehtävä vapaaehtoisesti sitä, mikä on järkevää ja välttämätöntä – kuten vaikkapa rauhantyötä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustusta ja luonnon elvytystä – se on sivistystä.
Mistä meidän pitäisi toukokuussa 2022 puhua, kun puhumme sivistyksestä?
Sivistys on yksilöiden, yhteisöjen, yhteiskuntien ja ihmiskunnan ajattelun ja muistin dynaamista tekniikkaa, jolla vähennetään ihmispopulaation sisäistä kitkaa eli väkivaltaa ja parannetaan elämän, kaiken elämän, ihmisotukset mukaanluettuina, selviytymismahdollisuuksia tällä pulmallisesti ylilämpenevällä pallonmuotoisella kasvi- ja eläintarhalla eli planeetalla, joka sijaitsee erittäin kylmässä, tyhjässä, elottomassa ja piittaamattomassa avaruudessa.
Kulttuuria on kaikki se, mikä erottaa ihmiset muista eläimistä. Kulttuurilla on näin ollen jopa viiden miljoonan vuoden mittainen historia. Kulttuuri on resurssi, ja sivistys on hanakka asenne, jolla tätä resurssia lähestytään, sivistys on kulttuurin käyttämistaitoa ja alttiutta siihen.
Kulttuuri on koko se kaiken aikaa muuttuva ja elävä keinovarasto, jolla ihmiskunta selviää luonnossa ja itsensä kanssa. Kulttuuri on neuvottelua luonnon ja ihmisluonnon kanssa.
Kosmos muuttuu. Elinpiiri muuttuu köyhtyessään. Ilmasto muuttuu. Ihmisyksilö kiitää kohdusta hautaan tai koeputkesta krematorioon. Yhteiskunta muuttuu. Tekniikka muuttuu. Tieto muuttuu. Arvot muuttuvat. Maailma muuttuu. Ihminen muuttuu.
Todellisuuden perustila on muutos.
Muutos on elämää, muuttumattomuus kuolemaa. Toki ihmisen aiheuttamat planeetan hiilikierron sekoittuminen ja elämää ylläpitävien järjestelmien luhistuminen ovat kuolemaa kohti suuntautuvaa muutosta. Siis sellaistakin on, mutta se on itse aiheutettua harmia, joka on torjuttavissa muuttumalla ja muuttamalla.
Suurpeto ihminen on tämän pallopuutarhamme vastuullinen tarhuri, jonka tehtävänä on elämän edellytysten turvaaminen planeetan hauraassa elonpiirissä.
Sivistys on eloonjäämistekniikka. Ilman sitä kuolemme kaikki ja tapamme ison osan muustakin elämästä.
Ihmiskunnan tilanne kolmella sanalla: sivisty tai kuole.
Sivistys on muutoksessa selviämistä ja muutokseen osallistumista, jopa olemassa olevien rakenteiden muuttamista, kulttuurin keinoin. Kulttuuri on sivistyksen työkalupakki muutoskaaoksen keskellä. Sivistys on uuteen tietoon ja muutokseen positiivisesti suhtautuva utelias asenne. Se on rohkean valinta. Todellisuuden hyväksyminen on sen muuttumisen hyväksymistä ja vieläpä siten, että itse sitoutuu tähän muuttamiseen, joka samalla on todellisuuden ylläpitämistä.
Sivistyksen olennaiset merkit ovat väkivallan hillitsemisen taito, tasavertaisuuden (esimerkiksi sukupuolisen tasavertaisuuden) periaate ja erilaisuuden sietokyky. Kaiken elävän, tuntevan ja kärsivän polkeminen ja vähättely on sivistyksen vastakohtaa eli sivistymättömyyttä.
Sivistyksen vastustaminen on sivilisaatiolle itsemurhaa.
Sivistyminen on kova välttämättömyys, mutta se on myös hauskinta sporttia, jota voi harjoittaa ilmaiseksi ihan missä vain aivovoimistelun monipuolisin liikesarjoin.
Tiedon ja sivistyksen merkityksen korostajat ovat tämän maailman realistisimpia näkijöitä. Sivistys on yhteistyötä, myönteistä perusvoimaa, joka pitää koko maailmamme koossa ja antaa meille mahdollisuuden elää tällä kauniilla planeetalla.
Siten sivistys on kommunikaatiota. Tiede on dialogia luonnon kanssa, jossa kehitetään tieteen loogista kieltä täsmällisempiin kuvauksiin. Taide on toisenlaista kielen kehittämistä, se on kommunikaation villiä ja hauskaa virittämistä uusiin rekistereihin.
Taiteella, tieteellä ja sivistyksellä on luja yhteys. Kuriton taide, ajattelumme herkkä, taipuisa ja vapaa kärki, opettaa näkemään toisin. Kurinalainen tiede osoittaa ja vaatii, että meidän on nähtävä toisin. Taiteen luonteeseen kuuluvat utelias pelottomuus, löytöretket tuntemattomille rajoille sekä vastustamaton viehätys uuteen ja kummalliseen. Ja tiede on uudesta ja tuikituntemattomasta innoissaan kuin lapsi joululahjasta.
Tiede on kielen täsmällisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Taiteeseen taas kuuluu aina irrationaalinen elementti, levottomuutta herättävä epätasapaino, jonkinasteinen läpinäkymättömyys, kaaoksen henkäys. Silti taideteoskin on ajattelemisväline älyllisin panoksin. Runous on tarkoituksellista kielen väärinkäyttöä ja rääkkäämistä.
Taiteella on huomattavia viihdearvoja, joita ei pidä väheksyä tällaisina sota-aikoinakaan. Taiteiden parissa on mukava elää ja lohdullisempaa kuolla.
Tiede osoittaa, että asiat ovat harvoin, jos koskaan, sitä miltä ne näyttävät. Taide opettaa suvaitsevaisuuden ja sietämisen vaikeaa taitoa sekä kehittää empatiakykyä. Niin tiede- kuin taidejärjestelmät korostavat, että itselleen vieraiden mielipiteiden kuunteleminen on välttämätöntä.
Se on ainoa tie sivistykseen. Jos tämä ainoa tie, tuo kaita polku sivistykseen, umpeutuu, kulttuuri alkaa potea ummetusta ja voida pahoin.
Hyvät välit elävimpään taiteeseen ja pätevimpään, itseään korjaavaan kriittiseen tieteelliseen tutkimukseen muodostavat sivistyksen ehtymättömät voimavarat. Mitään muita voimavaroja sivistyksellä ei sitten olekaan. Niinpä näihin on satsattava ikuisessa kamppailussa sivistyksen matalampia ja ennakkoluuloisia asteita vastaan. On satsattava parempaan tieteeseen, taiteeseen ja opetukseen. Parempaan mediaan. Parempaan ulosantiin, tiedon popularisointiin.
Rajoittavien aitojen kaataminen on tamperelaisen sivistyneen ihmisen mieluisinta kulttuurista puuhaa. Siksi hänen suurin ilonsa on nähdä sivistyksen saarekkeiden kasvua siellä sun täällä ympäri laajaa Pirkanmaata. Se on täysin mahdollista, koska sivistys ei ole mitään muuta kuin asenne. Se on halpaa eli ilmaista ja kaikkien välittömästi saavutettavissa.
Paras mahdollinen tieto, pätevimmät kuvaukset todellisuudesta sekä kyky ja halu korjata näkemyksiä ovat vahvoja voimia meidän kaikkien käyttöön, joita kiinnostaa elämän edellytyksien turvaaminen.
Huumori on asioiden yllättävää yhdistelyä. Sivistyksellä on vähäisempään sivistykseen nähden paremmat resurssit hyvään huumoriin, viisaaseen nauruun. Se on tehokasta kulttuurin muutosvoimaa.
Viimeiseksi lopuksi: olen ainakin kerran elämässäni tavannut ihmisen, joka oli sivistynyt. Hän oli August Pyölniittu, kotikuntani Paimion Viisas, joka syntyi suunnilleen silloin, kun Snellman kuoli, 1880-luvulla, ja eli 1970-luvulle asti. Pyölniittu oli kahden sisarensa kanssa elävä Maan Hiljainen, pienviljelijä, keksijä, kansanvalistusseuran mallioppilas, yksinopiskelija, himolukija, matemaatikko, tähtitieteilijä, piilokirjailija ja kyläoriginelli. Hän jätti jälkeensä tuhansia sivuja tasokkaita kirjoituksia, jotka löydettiin sattuman kaupalla kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen. Museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera on editoinut tästä materiaalista jo kolme ihastuttavaa kirjaa.
Pyölniitun kotimuseo Paimion Kevolan Maljamäessä on auki sunnuntaisin heinäkuussa, eli 5 kertaa alkavana kesänä. Suosittelen. Sieltä saa ostaa niitä kirjojakin.
Pyölniittu kiteytti koko ihmiskunnan sivistysongelman 8-sanaiseen aforismiin:
”Hiuksia hoidetaan yleensä paljon suuremmalla huolella kuin järkeä.”
Miettikää sitä.
Juha Hurme
Pirkanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhla 13.5.2022
