Paikallisten maatiaiseläinten ja ihmisen yhteinen historia on jopa vuosituhansia pitkä. Esimerkiksi länsisuomalainen maatiaiskarja kuuluu tiiviisti Suomen karjanhoidon historiaan. Vastustuskykyisillä ja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneilla alkuperäisroduilla on monia ominaispiirteitä, jotka ovat yhä nykypäivänä kannatettavia niin eläingeenivarojen ja luonnon monimuotoisuuden kuin ruokaturvan ja huoltovarmuuden näkökulmista.
Maatiaiseläinten ja ihmisen yhteistyön pitkä ketju on kuitenkin katkeamassa länsisuomalaisen maatiaiskarjan osalta, mikäli nykytilanteeseen ei saada muutosta. Länsisuomenkarjaa on jäljellä enää noin tuhat lehmää.
Länsisuomalainen maatiaiskarja on ollut häviämisvaarassa ennenkin. Sen menettäminen oli lähellä myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Kuva: Faba osk
Länsisuomalainen maatiaiskarja on ollut häviämisvaarassa ennenkin. Sen menettäminen oli lähellä myös 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Sitä ennen muodissa oli nimittäin ollut kansainvälisen esimerkin mukainen jalostussuuntaus, jossa paikallisia maatiaiseläimiä risteytettiin ulkomailta tuoduilla jalostuseläimillä.
Harvinaistuvan, alkuperäisen länsisuomalaisen maatiaiskarjan pelasti katoamiselta kansainvälisten eläinjalostusoppien uusi suuntaus. Nyt päätavoitteena oli jalostaa eri eläinkantoja toisistaan erillisinä, omina rotuina. Käännettä vahvisti entisestään Tanskasta samaan aikaan levinnyt maatiaiseläinten puolustusideologia.
Vuosina 1898–1906 syntynyt päätös nykyisen länsisuomenkarjarodun perustamisesta oli merkittävä. Ennen vastaavaa päätöstä – ja siinä pysymistä – alkuperäisiä eläinkantoja ehti hävitä eri eläintyyppien risteytyksen seurauksena sukupuuttoon niin Suomesta kuin laajemmin Pohjoismaista. Kotieläinjalostuksen kansainvälinen murros loi siten pohjan muidenkin nykyään suojeltujen alkuperäisrotujen olemassaololle.
Nähtäväksi jää, miten 120 vuotta sitten perustetun, nyt uhanalaisen länsisuomenkarjan käy haastavassa nykytilanteessa. Länsisuomenkarja tarvitsee osakseen jatkuvaa huomiota ja uusia nostoja. Tätä tukeakseni tein Pirkanmaan rahaston rahoittamassa hankkeessa yhteistyötä alkuperäisrotujen säilytys- ja suojelutyöstä vastaavien organisaatioiden kanssa. Jalkautin hankkeessa tuottamaani tutkimustietoa suomenkarja-alan itsensä hyödynnettäväksi esimerkiksi esitelmillä alan tapahtumissa.
Ahlmanin suomenkarjan geenipankkitilan länsisuomenkarjaa laiduntamassa maatalouden ja luonnonvarojen tutkimuksen esittelypuisto Elonkierrossa kesällä 2022. Kuva: Mervi Honkatukia
Nykypäivänä usein uhanalaisten maatiaiseläinten historiaa on tutkittu kansainvälisessä kotieläinten jalostushistorian tutkimusperinteessä, saati Suomessa, yllättävän vähän. Suomalaisessa maataloushistorian tutkimuksessa on esitetty ansiokkaasti kotieläintalouden kehityksen suuret linjat, mutta viimeisen puolen vuosisadan aikana paikalliset maatiaiseläimet ovat jääneet historiantutkimuksessa marginaaliin.
Toivon, että tutkimukseni länsisuomenkarjarodun syntyhistoriasta kannustaa huomaamaan maatiaiseläinten historiallista merkitystä myös laajemmin. Pirkanmaan rahaston rahoittamassa hankkeessa syntyikin ilokseni kokonainen Maatiaiseläimet-teemanumero Aikakauskirja Genokseen, joka ilmestyy joulukuussa 2024. Olen kiitollinen, että olen saanut olla osaltani rakentamassa alkuperäisroduille niiden ansaitsemaa paikkaa suomalaisen historiankirjoituksen lehdillä.
Filosofian tohtori Hilja Solala sai vuonna 2023 Pirkanmaan rahaston apurahan länsisuomalaisen maatiaiskarjan häviämisen uhan historiaa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
Apurahoista kolme on jatkoapurahoja ja neljätoista kahden vuoden apurahoja. Poolin syksyn hakukierrokselle osallistui 152 tohtoria eri puolilta Suomea, mikä merkitsi 31 prosentin nousua viime vuoden tasosta. Apuraha voitiin myöntää miltei 16 prosentille hakijoista.
Poolin tehtävänä on edistää Suomen tieteen kansainvälistymistä. Kolmenkymmenen hakukierroksen jälkeen jo miltei 800 tohtoria on saanut poolin kautta rahoituksen ulkomaisen tutkimusjakson järjestämiseksi. Heistä kolmannes on saanut kaksivuotisen rahoituksen.
Poolin tulevalle kolmevuotiskaudelle 2025–2027 osallistuvat samat kolmetoista säätiötä kuin aikaisemminkin. Säätiöt jakavat ulkomaisiin tutkimusjaksoihin vuosittain yhteensä 3,2 euroa. Post doc -tutkimusjaksojen pituudet vaihtelevat puolesta vuodesta kahteen vuoteen.
Poolin seuraava hakukierros järjestetään 1.1.–31.1.2025, jolloin jaettavana on noin 1,6 miljoonaa euroa. Haun tulokset julkistetaan huhti-toukokuussa 2025.
Säätiöiden post doc -pooli on osoittautunut tärkeäksi tiederahoituksen instrumentiksi, jonka ansiosta nuoret perheelliset tutkijat voivat rahoittaa tutkimusjakson ulkomaisessa huippuyliopistossa. Poolin kautta myönnetyt apurahat määräytyvät joustavasti hakijan tarpeen mukaan ja niihin voidaan sisällyttää esimerkiksi perheen muuttokulut sekä lasten hoito- tai koulumaksut.
Säätiöiden post doc -pooli perustettiin vuonna 2009. Siihen kuului kaudella 2022–2024 kolmetoista säätiötä, jotka sijoittivat pooliin yhteensä 3,25 miljoonaa euroa vuosittain. Mukana ovat Ella ja Georg Ehrnroothin Säätiö, Emil Aaltosen Säätiö, Alfred Kordelinin Säätiö, Liikesivistysrahasto, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Kulttuurirahasto, Suomen Lääketieteen Säätiö, Svenska Kulturfonden, Svenska litteratursällskapet, Tekniikan edistämissäätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto sekä Ulla Tuomisen Säätiö.
Lisätietoja: www.postdocpooli.fi, info(at)postdocpooli.fi sekä koordinaattori Mikko-Olavi Seppälä, puh. 0400-868 006
– Tapahtumassa esitellään tiedettä mahdollisimman monialaisesti. Tänä vuonna mukana on myös LUMA-keskus Saimaa. Vaikka ohjelma on suunniteltu 5–10-vuotiaita ajatellen, niin tekemistä löytyy koko perheelle. Ohjelmaa rakennetaan yhteistyössä paikallisten yhdistysten ja harrastajien kanssa, joten sisältö voi hieman vaihdella paikkakunnittain, kertoo tapahtuman tuottaja Saara Vauhkonen.
Edellisillä tiedepäivillä kävijät saivat osallistua mm. työpajaan, jossa suunniteltiin robotti, sekä aistityöpajoihin, joissa testattiin aistien toimintaa erilaisilla käytännön kokeiluilla. Tutkija Piin laboratoriossa tehtiin erilaisia liuoksia ja rakennettiin karkkitehtuuria. Tieteen ihmeisiin tutustutaan myös tänä vuonna Tutkija Piin (DI Kirsi Puustinen) opastuksella. Tapahtumassa on tutusti myös erilaisia tieteeseen liittyviä työpajoja. Tämän vuoden kiertueen tarkempi ohjelma julkaistaan Perheiden tiedepäivät -Facebook-sivuilla. Kiertueen tapahtumiin on vapaa pääsy.
Tiedepäivät-kiertueen tapahtumissa noudatetaan koronavirustartunnoilta suojautumiseen annettuja yleisiä ohjeita: tapahtumiin osallistutaan terveinä sekä käsihygieniasta ja turvaväleistä pidetään huolta. Tiedepäiväkiertueen toteuttaa tuottaja Saara Vauhkonen.
Tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys on lisääntynyt Suomessa moninkertaisesti 1950-luvulta lähtien, ja runsaan lehmänmaidon kulutuksen on todettu olevan yhteydessä suurempaan sairauden riskiin.
Helsingin yliopiston väestön terveyden tohtoriohjelman tohtorikoulutettava Katariina Koivusaari on viimeiset kolme ja puoli vuotta tutkinut, mikä on maidon prosessoinnin yhteys lasten tyypin 1 diabeteksen puhkeamiseen. Myöhemmin tutkimus on laajentunut selvittämään yhteyttä myös astmaan.
– Lehmänmaito on suomalaisille lapsille proteiinin ja useiden ravintoaineiden kuten kalsiumin, jodin, d-vitamiinin ja joidenkin b-ryhmän vitamiinien lähde, ja täällä käytetään varsin paljon maitotuotteita. Toisaalta Suomessa on maailman suurin tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys ja siksi tutkimuksen tekeminen täällä on mielekästä, Koivusaari toteaa.
Ennen väitöskirjaansa Koivusaari opiskeli elintarviketieteiden maisteriksi, ja luokitteli pro gradu -tutkielmassaan kaikki kansallisen elintarviketietokannan maitovalmisteet niiden kuumennus- ja homogenointiprosessien mukaan.
Kuumennus inaktivoi maidon proteiineja ja voimakkaassa kuumennuksessa syntyy lisäksi uusia yhdisteitä. Homogenoinnissa taas maidon sisältämä rasva pilkotaan pieneksi, jolloin sen pintarakenne muuttuu, mikä voi Koivusaaren mukaan vaikuttaa rasvaan liittyvien proteiinien rakenteeseen.
Mukana olivat juotavien maitojen lisäksi rahka-, juusto-, jogurtti- ja muut maitovalmisteet. Lasten ruokiin kiinnitettiin erityistä huomiota ja mukaan luokiteltiin paitsi lastenmaidonkorvikkeet, myös esimerkiksi puurot, vellit ja lehmänmaitoa sisältävät hedelmäsoseet.
– Maito on hyvin kompleksinen aine ja aikaisemmissa tutkimuksissa on jäänyt epäselväksi, mikä on sairauksien riskiin liittyvä tekijä. Tämä olisi tärkeä ymmärtää, jotta se voitaisiin prosessoinnissa huomioida, sanoo Koivusaari.
Voimakkaalla lämpökäsittelyllä on yhteys astmaan
Koivusaari toteutti väitöskirjatutkimuksensa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Prosessointiluokituksen lisäksi siinä hyödynnettiin myös suomalaista vuodesta 1996 alkaen kerättyä Type 1 Diabetes Prediction and Prevention eli DIPP-tutkimusta, joka on Koivusaaren mukaan yksi maailmanlaajuisesti tärkeimmistä aiheesta kootuista aineistoista.
Tilastolliset analyysit teki Tampereen yliopiston tohtorikoulutettava Essi Syrjälä ja ohjaajina toimivat Tapani Alatossava Helsingin yliopistolta sekä Suvi Virtanen ja Sari Niinistö Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Tutkimuksessa ei havaittu, että mikään prosessointiryhmistä olisi ollut toista huomionarvoisempi tekijä, mutta runsaan maitovalmisteiden käytön todettiin olevan yhteydessä kohonneeseen tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen.
Voimakkaasti lämpökäsitellyt maitovalmisteet, joihin kuuluvat muun muassa äidinmaitokorvikkeet, vaikuttavat taas olevan yhteydessä suurempaan astmariskiin. Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, jossa mahdollinen kytkös on havaittu.
Nyt saadut tulokset ovat lupaavia, mutta ne tulee vielä vahvistaa uusissa tutkimuksissa. Koivusaaren on tarkoitus väitellä aiheesta vuoden loppuun mennessä, jonka jälkeen hän aikoo jatkaa uuden lapsiin ja elintarvikkeisiin liittyvän tutkimuksen parissa.
– Elintarvikkeet ovat aina ajankohtaisia, sillä syöminen on ihmiselle välttämätöntä. Minusta on mielekästä päästä käyttämään alan tuntemusta nimenomaan lapsiin liittyvässä tutkimuksessa, se tuntuu itselle tärkeältä ja kiinnostavalta, Koivusaari toteaa.
Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Katariina Koivusaarelle myönnettiin vuonna 2018 keskusrahastosta 24 000 euron apuraha maidon prosessoinnin yhteyttä lasten tyypin 1 diabetekseen tutkivaan väitöskirjatyöhön.
Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, jota sairastaa jopa 20 prosenttia väestöstä. Sairauteen liittyy paljon terveydellisiä haittoja, ja se johtaa usein ennenaikaiseen eläköitymiseen.
Tämänhetkiset nivelrikon hoitokeinot ovat rajalliset. Hoidossa voidaan käyttää muun muassa ei-steroidisia tulehduskipulääkkeitä. Vaurioitunut rustoalue voidaan korjata täyttämällä se biomateriaalisella täyteaineella, ja pitkälle edenneessä nivelrikossa nivel korvataan tekonivelellä. Hoitomuotoihin voi liittyä myös haittavaikutuksia kuten riski saada infektioita ja jopa lisääntynyt kuolleisuus. Lisäksi niistä aiheutuu julkiselle terveydenhuollolle merkittäviä kustannuksia.
– Nivelrikkoa on yleisesti pidetty ikääntyneiden ja ylipainoisten sairautena, ja on ajateltu että nivelrikko johtuu nivelen käytön aiheuttamasta kulumisesta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan nivelrikon syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Koska sairautta ei tunneta riittävän hyvin, hoitokeinotkin ovat rajallisia, toteaa tohtoritutkija Gonçalo Barreto Helsingin yliopiston reuma- ja tulehdussairauksien tutkimusyksiköstä.
Alunperin Portugalin Portosta kotoisin oleva Barreto kiinnostui aiheesta opiskellessaan lääketieteen tekniikan maisteriohjelmassa. Hän syvensi ymmärrystään tohtoriopinnoissaan Helsingin yliopistossa, kun hän tutki immunologisten tekijöiden merkitystä nivelrikon synnyssä.
– Tutkimme nivelten tulehtumiseen liittyviä keskeisiä tekijöitä saadaksemme selville sairauden patogeneesin ja löytääksemme biomerkkiaineita taudin aktiivisuuden ja vaikeuden seurantaaan. Niiden avulla on helpompi arvioida potilaan sairauden astetta ja sen kehittymistä, Barreto kertoo.
Nivelrikko ja rustovauriot kulkevat käsi kädessä
Työ on edennyt, ja Barreto pyrkii tällä hetkellä selvittämään, voisiko nivelrikon hoidossa hyödyntää geenieditointia. Tutkimushanke on osittain Suomen Kulttuurirahaston rahoittama.
– Tiedämme nyt, että tietyt geenit ja molekyylit ovat tärkeässä asemassa, kun sairautta pyritään ennaltaehkäisemään ja hoitamaan. Käytämme tunnettua geenieditointitekniikkaa nimeltä CRISPR-Cas9, jonka avulla pystymme muokkaamaan valitsemaamme geeniä ja myös estämään sen toiminnan, hän kertoo.
Nivelrikko ja rustovaurio kulkevat käsi kädessä, joten on tärkeää hoitaa molempia. Nivelrikkopotilailla esiintyy aina rustovaurioita ja toisaalta hoitamaton rustovaurio kehittyy ajan kuluessa nivelrikoksi.
”Eräs tapa estää tulehdusta aiheuttavien aineiden vaikutuksia on poistaa geenieditoinnin avulla rustosoluista reseptori, joihin tulehdusta aiheuttavat aineet sitoutuvat.”
– Ruston rikkoontuessa siitä irtoaa osasia, joiden tiedetään aiheuttavan tulehdusreaktiota. Yritämme estää tulehdusreaktion synnyn solutasolla estämällä näiden tulehdusta aiheuttavien aineiden vaikutuksia. Eräs tapa tehdä tämä on poistaa geenieditoinnin avulla rustosoluista reseptori, joihin tulehdusta aiheuttavat aineet sitoutuvat. Näin voimme vain yhteen molekyyliin vaikuttamalla vähentää tulehdusta, joka puolestaan aiheuttaa ruston heikkenemistä ja edistää nivelrikon kehittymistä, Barreto selittää.
Geenieditointia hyödyntämällä voidaan pienentää useita riskitekijöitä
Geenieditointia hyödyntämällä saattaa olla mahdollista yksinkertaistaa nykyinen kahden hoitovaiheen leikkaus, jossa potilaalta otettuja rustosoluja manipuloidaan laboratoriossa, jonka jälkeen käsitellyt solut siirretään takaisin potilaalle uudessa leikkauksessa.
– Geenieditoitu, allogeeninen rusto on valmista käytettäväksi, joten meidän ei tarvitse kuin sekoittaa solut hydrogeeliin ja antaa pistoshoito potilaalle leikkaussalissa. Menetelmään liittyy huomattavasti vähemmän riskejä kuin nykyiseen kahden leikkauksen metodiin, Barreto sanoo.
Barreto työryhmineen pyrkii osoittamaan ensin soluviljelmissä, että rustokudosta voidaan suojata vähentämällä tulehdusta, ja jos menetelmä toimii, sitä testataan seuraavaksi koe-eläimillä, ja lopuksi ihmisillä.
– Mikäli tutkimuksemme osoittaa, että tulehdusta vähentämällä voidaan suojata rustokudosta, se saattaa mahdollistaa samantapaiset, geenieditointia hyödyntävät lähestymistavat nivelrikon lisäksi myös tulehduksellisten nivelsairauksien, kuten nivelreuman, hoidossa. Olemme vielä alkuvaiheessa, mutta tähänastiset tulokset ovat hyvin lupaavia.
Tohtoritutkija Goncalo Barreto sai 30 000 euron apurahan vuonna 2020 geenieditointia nivelrikon hoidossa käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.
Purentavirheet ovat yleinen suunterveyden ongelma, jota hoidetaan huomattavilla julkisilla varoilla. Niillä on vaikutus toiminnallisten seikkojen kuten syömisen ja puhumisen lisäksi myös ulkonäköön, sosiaaliseen kanssakäymiseen, itsetuntoon ja psyykkiseen hyvinvointiin. Yksilölliset vaikutukset elämänlaatuun ovat viime aikoina olleet tutkijoiden ja kliinikoiden mielenkiinnon kohteena, mutta väestötasolla aihetta on tutkittu vasta varsin vähän.
– Suuri osa tutkimuksista on tehty lapsilla ja nuorilla. Meillä on siinä mielessä harvinainen ja merkittävä tutkimusaineisto, että tutkittavat ovat aikuisia ihmisiä, joten voimmetutkia, millaisia vaikutuksia purentavirheillä on pitkällä aikavälillä, kertoo hammaslääkäri ja Oulun yliopiston tohtorikoulutettava Linnea Närhi, joka työstää parhaillaan Suomen Kulttuurirahaston myöntämän apurahan turvin väitöskirjaa tarkoituksenaan selvittää purentavirheiden ja oikomishoidon tarpeen yhteyttä suunterveyteen liittyvään elämänlaatuun.
Elämänlaatututkimus valaisee potilaslähtöistä kokemusta
Närhen tutkimus on osa Pohjois-Suomen Kohortti 1966 -pitkittäistutkimusta, joka koostuualun perin Oulun ja Lapin läänin alueilla vuonna 1966 syntyneiltä lapsilta kerätystä aineistosta. Vuonna 2012 järjestettiin 46-vuotiaiden seurantatutkimus, jossa Närhi oli mukana. Tuolloin tutkimukseen osallistui 1964 vapaaehtoista, joille tehtiin suun, hampaiston ja purennan kliininen tutkimus sekä digitaaliset 3D-hammasmallit.
Tähän mennessä tutkimus on vahvistanut ajatusta, että purentavirheet todella ovat yhteydessä elämänlaatuun.
Tutkittavilta kerättiin myös suunterveyteen liittyvää elämänlaatua mittaava kyselykaavake. Tähän mennessä tutkimus on vahvistanut ajatusta, että purentavirheet todella ovat yhteydessä elämänlaatuun.
– Oli yllättävää, että sukupuoliero oli niin merkittävä; miehillä havaittiin enemmän vaikeita purentavirheitä, mutta naiset kokivat niistä elämänlaadullista haittaa huomattavasti enemmän – toisaalta tutkimus paljasti, että ajan mittaan ihminen saattaa sopeutua, eikä välttämättä koe vaikeankaan purentavirheen haittoja niin merkittävinä, Närhi kertoo.
Kolmiosaisen tutkimuksen tulokset on tarkoitus julkaista alan kansainvälisissä korkealaatuisissa julkaisusarjoissa sekä raportoida alan kansainvälisissä konferensseissa. Väitöskirjan ensimmäinen osajulkaisu on jo valmis, ja se julkaistiin toukokuussa 2019 European Journal of Orthodontics -julkaisusarjassa. Tutkimuksen konkreettinen hyöty näkyy terveydenhuollossa lisääntyneenä ymmärryksenä purentavirheiden vaikutusten osalta.
– Tutkimuksen myötä osaamme paremmin määritellä, mikä on mahdollisesti potilaan kannalta merkittävää ja mitä purentavirheitä kannattaa korjata. Terveydenhuollon resurssit ovat rajalliset, joten on tärkeää selvittää, mitkä potilasryhmät hyötyvät hoidosta eniten. Elämänlaatututkimuksen tarkoitus on valaista potilaslähtöistä kokemusta, jonka pitäisi nykyään olla kaikkien hoitopäätösten sekä -linjausten tukena, Närhi tiivistää.
Hammaslääkäri Linnea Närhi sai 31 500 euron apurahan vuonna 2020 purentavirheiden yhteyttä elämänlaatuun käsittelevään väitöskirjatyöhön.
Palkinto myönnetään täydellisestä peruskaurasta, vastuullisesta kulinarismista, ruokapöytämme uudistamisesta
Reetta Kivelä on elintarviketieteen tohtori ja kaurapohjaisen kasviproteiinituotteen nyhtökauran toinen kehittäjä.
Kivelä valmistui Helsingin yliopistosta elintarvikekemian maisteriksi vuonna 2003. Vuonna 2011 hänen tutkimuksensa valittiin Helsingin yliopiston soveltavien biotieteiden vuoden väitöskirjaksi. Kivelä oli ensimmäisenä maailmassa löytänyt hapettumismekanismista syyn siihen, miksi kauran beetaglukaani usein pilkkoutuu säilytyksessä.
Vuonna 2014 Reetta Kivelä lähti pitkäaikaisen ystävänsä, teollisen muotoilijan Maija Itkosen idean pohjalta testaamaan kauran käyttömahdollisuuksia proteiininlähteenä. Itkonen, Kivelä ja Zhongqing Jiang perustivat start up -yritys Gold&Green Foodsin. Kiinaan saakka ulottuneen pitkän ja mutkaisen polun kautta nyhtökauraksi nimetty tuote saatiin kauppoihin vuonna 2016. Nyhtökauran raaka-aineluettelossa on vain viisi perusosaa: kaura, keltaherne, härkäpapu, kylmäpuristettu rypsiöljy ja suola. Nyhtökauran suosio ja kysyntä oli alusta saakka suurta, ja vuonna 2017 kuluttajat äänestivät Nyhtökauran Vuoden elintarvikkeeksi.
Reetta Kivelä on palkittu muun muassa vuoden teknologiajohtajana, vuoden nuorena tutkijayrittäjänä sekä Helsingin yliopiston vuoden alumnina.
Outi Pieski
Palkinto myönnetään ikimuistoisten solmujen solmijalle, pohjoisen luonnon ja ihmisen puolustajalle, sanattoman historian eläväksi tekemisestä
Kuvataiteilija Outi Pieski tunnetaan vaikuttavista installaatioista sekä maalauksista ja valokuvista, joiden teemat liittyvät pohjoiseen luontoon ja saamelaiseen kulttuuriin.
Pieski on kasvanut Helsingissä ja valmistunut Kuvataideakatemiasta. Hän on opiskellut saamen käsitöitä Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa Inarissa. Nykyisin hän asuu ja työskentelee sekä Etelä-Suomessa että saamelaisen isänsä kotiseudulla Utsjoella.
Saamelaiskäsityöt ovat perimätiedon mittaamattoman arvokas lähde. Pieski on yhdistänyt Saamenmaan käsitöiden ikivanhoja värejä, muotoja ja menetelmiä nykytaiteen traditioihin. Hänen maalauksissaan loistaa pohjoisen valo ja niiden taustalla on ajankohtaisia teemoja. Pieskin taiteen keskeisiä aiheita ovat saamelaisten historia ja tulevaisuus, alkuperäiskansojen oikeudet, suhde luontoon, tasa-arvo ja kestävä kehitys. Lux Helsinki -valotaidetapahtumassa vuonna 2017 Helsingin tuomiokirkon ikkunoista vuolaana vetenä virtaava valotaideteos ohjasi huomiota vapaan veden, vedenkäytön ja luonnonsuojelun kysymyksiin.
Pieski on sekä aktiivinen saamelaiskulttuurin puolestapuhuja että kädentaidoissaan mestarillinen tekijä. Pieskin työskentelyssä luonto, kulttuuri ja taideteos tuntuvat samanaikaisesti paikkaan sidotuilta ja universaaleilta. Hän sai vuonna 2017 Suomen Taideakatemian palkinnon ja osallistui vuonna 2019 Suomen paviljongin teoksen toteuttamiseen Venetsian biennaalissa.
Risto Saarinen
Palkinto myönnetään ekumeeniselle ajattelijalle siltojen rakentamisesta, toivon ylläpitämisestä
Risto Saarinen on Helsingin yliopiston ekumeniikan professori, laajalti arvostettu ja syvällinen tieteentekijä, uskonnollisiin ja vakaumuksellisiin katsomuksiin sitoutumattoman kansainvälisen teologisen tiedeyhteisön jäsen.
Saarinen on sekä teologian että filosofian tohtori Helsingin yliopistosta ja lisäksi teologian kunniatohtori Kööpenhaminan yliopistosta. Hän on johtanut lukuisia tutkimushankkeita, viimeksi Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikköä ”Reason and Religious Recognition”.
Saarinen on julkaissut satoja tutkimuksia ja 27 kirjaa. Mittavan kansainvälisen uransa ohella hän on kirjoittanut populaarimpia teoksia, kuten Jeesus Jokisen tapaus, ja saanut hiljattain valmiiksi Gaudeamuksen julkaiseman trilogian, joka on suunnattu sekä tutkijoille että suurelle yleisölle: Oppi Rakkaudesta, Luottamuksesta ja Toivosta.
Saarinen ohjaa nuoren polven teologeja ja filosofeja kaikilla tasoilla, peruskurssien opiskelijoista kotimaisiin ja ulkomaisiin lahjakkuuksiin. Hän on edistänyt merkittävästi kansainvälisiä tutkimusverkostoja. Teologian sisällä Saarinen luo siltaa systemaattisen, empiirisen ja käytännöllisen teologian välillä. Viime aikoina Saarinen on myös pureutunut ajankohtaiseen teemaan, uskonnon ja politiikan välisiin suhteisiin. Hänen vastauksensa pelkoon ja viholliskuviin on toivon teologia.
Kulttuurirahasto sai lokakuun haussa yhteensä 8 800 hakemusta, viisisataa enemmän kuin viime vuonna. Kalevalan päivän aattona Rahasto jakaa 24 miljoonaa euroa; toimintavuoden koko jako on yhteensä 44 miljoonaa.
Kokovuotisia työskentelyapurahoja jaetaan nyt yhteensä 439, tieteeseen 285 ja taiteeseen 154. Monivuotisia apurahoja myönnetään tänä vuonna ennätysmäärä, yhteensä 72 lähes 3,4 miljoonan euron arvosta. Kaksivuotisia apurahoja on 34, kolmivuotisia 21 ja nelivuotisia 17.
– Rahaston uuden strategian selkein johtopäätös apurahatoiminnassa on ollut kasvattaa pitkäjänteistä tieteellisen ja taiteellisen työskentelyn tukea, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.
Lisäksi Rahasto myönsi 40 tohtorikoulutettavan yhteisrahoitus -apurahaa, jossa apurahan voi yhdistää palkalliseen työsuhteeseen yliopiston tai muun tutkimuslaitoksen kanssa.
– Tätä tukimuotoa haluamme yhä kasvattaa. Tällöin apurahakausi pitenee kaksinkertaiseksi eli esimerkiksi kaksivuotisella apurahalla saadaan parhaimmillaan aikaan tohtorintutkinnon edellyttämä nelivuotinen rahoitus – lisäksi tukimuoto on saajalle todennäköisesti nettotuloiltaan kannattavin, Sokka toteaa.
Näppäritoiminnalle taiteen isoin apuraha
Näppärit areenalla. Kuva: Krista Järvelä
Taiteen suurimman apurahan saa Kansanmusiikki-instituutti ry Kaustiselta Näppäritoiminnan kehittämishankkeeseen, 215 000 euroa. Näppäripedagogiikka on kaustislaisen muusikko ja musiikkipedagogi Mauno Järvelän luoma lasten ja nuorten musiikkikasvatusmenetelmä. Näppäreissä kaikenikäiset ja -tasoiset lapset ja nuoret soittavat ja laulavat yhdessä kansanmusiikkipohjaista ohjelmistoa sekä varta vasten sävellettyjä näppärilauluja. Nyt rahoitettava hanke koostuu kolmesta osiosta: Näppäriopiston toiminnan käynnistäminen, näppäritoiminnan lyhytkurssien levittäminen sekä näppärimateriaalin ja -soittimiston kehittäminen.
Mauno Järvelä iloitsee päätöksestä:
– Näen avustuksen tunnustuksena ja tukena yhteisölliselle ja aktiiviselle musiikkisuhteelle ja paikallisperinteiden nostamiselle kunniaan. Niitä olemme vieneet Näppäreissä pitkäjänteisesti eteenpäin. Avustus mahdollistaa näppäripedagogiikan vaikuttavuuden nostamisen uudelle tasolle. Entistä useampi lapsi ja nuori pääsee mukaan yhteisölliseen näppärimusisointiin, ja myös entistä useampi soitonopettaja ja musiikkipedagogi pääsee tutustumaan näppäritouhuun ja toivottavasti vähintään poimimaan siitä virikkeitä päivittäiseen työhönsä.
Kemijoen kulttuurituki ry Rovaniemeltä saa 150 000 euroa Karvalakkioopperan tuottamiseen yhteistyössä Lapin kamariorkesterin kanssa. Karvalakkiooppera on monimediainen teos, jossa taiteellinen ja dokumentaarinen aines yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi musiikkidraamalliseksi teokseksi. Ooppera nostaa esiin Kemijoen patoamisen vuonna 1948 ja sitä seuranneet käsittelyt eri oikeusasteissa. Se käsittelee kysymystä syyllisyydestä ja anteeksiannosta.
– SKR:n myöntämä tuki mahdollistaa yhdistykselle vuoden 1979 karvalakkilähetystöstä kertovan oopperan tuotantopäätöksen tekemisen sekä voimavarojen keskittämisen sisällöntuotantoon ja tuotannollisen yhteistyöverkoston vahvistamiseen, Kemijoen kulttuurituki ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli Tiuraniemi kertoo.
Aiheeltaan Karvalakkiooppera on koskettava kertomus Lapin sodanjälkeisestä todellisuudesta. Teos läpivalaisee valtiota, valtaa sekä luonnon ja pienen ihmisen osaa valtiokoneen rattaissa. Aihe on ajankohtainen edelleen.
– Kemijoen lohi odottaa vieläkin polkuaan joen yläjuoksulle, Tiuraniemi muistuttaa.
Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistys ry Espoosta saa Kauppakeskusteatterin toiminnan laajentamiseen 110 000 euroa. Kauppakeskusteatteri on Glims & Glomsin ideoima ja konseptoima pop up -kiertueteatteri, joka tarjoaa koko perheen teatteriesityksiä helposti saavutettavasti. Nyt rahoitettavan hankkeen aikana volyymia kasvatetaan nykyisestä kahdesta kauppakeskuksesta kuuteen kauppakeskukseen vuodessa. Kauppakeskusteatterin ohjelmistossa on 7-9 eri teosta vuosina 2020-23. Teatterissa järjestetään esitysten lisäksi työpajoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan esittävän taiteen tekemistä.
– Kauppakeskusteatteri ottaa haltuun tyhjiä liiketiloja eri puolilla Suomea ja tarjoaa korkeatasoisia, innostavia ensikosketuksia esittävään taiteeseen muutamasta viikosta kuukauteen kestävien sesonkien ajaksi, tuottaja Heidi Yli-Yrjänäinen kertoo.
– Olemme iloisia ja kiitollisia, että Suomen Kulttuurirahasto tunnisti Kauppakeskusteatterin mahdollisuudet koko perheelle suunnatun esitystoimintamme tuottamisessa ja jakelussa. Ohjelmistomme hyppii yli kielimuurien ja synnyttää yhteisöllisyyttä kaupallisiin ympäristöihin. Tuomme teatterin lähelle asukkaiden arkea, helposti saavutettavaksi.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja eri puolille Suomea
Taiteen aloilla jaetaan Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja kaikkiaan 15, yhteissummaltaan 360 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja parantaa erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin.
Suurimman Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan saa Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys ry Tampereelta, 75 000 euroa. Taidetta lähelle -hankkeessa selvitetään, mitä esteitä on olemassa taiteen viemiselle ja vastaanottamiselle asumis- ja hoiva- sekä sote -palveluympäristöihin, ja kokeillaan myös ratkaisuja, miten eri taidelaitokset ja sote-toimijat voivat toimia entistä paremmin yhdessä.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja saivat lisäksi mm. seuraavat: Sirkustaiteilija-pedagogi Linda Kulmala ja sirkustaiteilija-pedagogi Marianne Vaalimaa Turusta saavat 11 500 euroa sirkusesityksen toteuttamiseen Turun seudun vanhainkodeissa, teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Aapo Repo Mikkelistä saa 19 500 euroa esineteatteriformaatin valmistamiseen sairaaloiden lastenosastoille, ja Monitaideyhdistys Piste ry Rovaniemeltä saa 58 000 euroa vammaisyhteisöjen taidetoimintaan ja sote- ja taidealojen yhteiskehittämiseen Lapissa.
Miljoonan euron lisärahoitus
Helsingin yliopiston professori Martin Romantschuk Lahden kauppahallissa. Kuva: Tami Kiuru
Rahasto julkisti lokakuun hakukierroksella haettavaksi miljoonan euron lisärahoituksen tulevaisuuden energiamarkkinoita ja/tai teknologian murrosta käsitteleviin tutkimuksiin. Tätä haki yhteensä 65 hakijaa, käytännössä tutkimusryhmiä. Hakemukset jakautuvat useammalle tieteen alalle yhteenlasketun hakusumman ollessa yli 13 milj. euroa.
Apuraha myönnettiin kuudelle hakijalle. Professori Martin Romantschuk ja Etsivät-työryhmä saivat 240 000 euroa elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyötykäyttöä käsittelevään tutkimukseen. Tekn. tohtori Leena Ukkonen ja työryhmä saivat niin ikään 240 000 euroa langattomia biosensoreita Parkinsonin taudin lääkehoitovasteen seurannassa käsittelevään tutkimukseen. Professori Matti Liski ja työryhmä taas saivat 225 000 euroa maailmanlaajuisen energiamurroksen markkinavaikutuksia käsittelevään tutkimukseen.
Kahdeksan Eminentia-apurahaa
Kulttuurirahaston Eminentia-apurahat on tarkoitettu tieteellisen tai taiteellisen elämäntyön ja siitä saadun kokemuksen pohdiskelevaan työstämiseen, tieteiden- tai taiteidenvälisyyden edistämiseen tai aloitteelliseen työskentelyyn kulttuurin yhteiskunnallisen merkityksen lisäämiseksi.
– Eminentia-apurahat ovat mahdollisuus osoittaa arvostusta pitkän uran tehneille, varttuneille tieteen ja taiteen ammattilaisille, toteaa Jari Sokka.
Tänä vuonna Rahasto myönsi kahdeksan 25 000 euron suuruista Eminentiaa. Niiden saajat ovat: kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki, professori emeritus Simo Heininen, kirjailija Riitta Jalonen, fil. tohtori, intendentti Kaisa Koivisto, säveltäjä, muusikko Eero Koivistoinen, professori emerita Pirkko Moisala, kuvanveistäjä Veikko Nuutinen ja professori emerita Anna-Maija Ylimaula.
Kilpailu entistä kovempaa
Tieteen osuus jaetuista apurahoista on 53 % ja taiteen 47 %. Tieteen apurahoissa väitöskirjatyön osuus on 31 %, tutkimuksen 11 % ja post doc -tutkimuksen 9 %. Tieteen hakijamäärä kasvoi tänä vuonna lähes neljällä sadalla ollen yhteensä noin 3 600. Taiteen apurahoissa 35 % menee taiteelliseen työskentelyyn ja 9 % tapahtuman järjestämiseen. Taiteen hakijamäärä nousi hieman yli sadalla ollen yhteensä 5 200.
Lisääntyneistä jakovaroista huolimatta kilpailu apurahoista on entistä kovempaa. Vain noin 9 % hakemussummasta voitiin rahoittaa (viime vuonna yli 10 %). Läpimenoprosentit ovat tieteessä ja taiteessa kokonaisuutena lähes yhtä tiukat, vaikka aloittain on eroja Kulttuurirahaston saamien lahjoitusten takia.
– Nimikkorahastojen takia säveltaiteissa rahoituspaine on jonkin verran helpompi kuin vaikkapa kuvataiteissa, kertoo yliasiamies Antti Arjava.
Kaikista apurahansaajista naisten osuus on nyt 59 % (hakijoista 58 %). Ulkomaan kansalaisten osuus hakijoista on 11 % ja apurahoista 10 %. Lokakuun hakukierroksen perusteella apurahoja jaettiin noin sadan kunnan alueelle Suomessa; maakuntarahastojen apurahat jaetaan myöhemmin keväällä tammikuun hakukierroksen perusteella.
Tähtitieteilijä Jussi Harmanen kuuluu Tuorlan observatorion supernovaryhmään.
Supernova on räjähdys, joka päättää massiivisen tähden ydinfuusioon perustuvan elinvaiheen.
– Supernovien tutkimus on kehittynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Aihe on kansainvälisesti kuuma, sillä supernovien avulla voidaan tutkia muun muassa tähtien evoluutiota ja maailmankaikkeuden rakennetta ja kehitystä eli kosmologiaa, toteaa tähtitieteilijä Jussi Harmanen, joka tekee Turun yliopistossa väitöskirjaa erikoislaatuisista supernovista.
Räjähtäessään supernovat tuottavat raskaita alkuaineita ja levittävät myös tähden sisuksissa muodostuneita alkuaineita, kuten hiiltä, happea ja rautaa ympäröivään avaruuteen.
– Supernovat ovat mahdollistaneet nykyisten planeettakuntien muodostumisen, sillä alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeus koostui pääasiassa vedystä ja heliumista. Maapallon ja sittemmin elämän muodostuminen ei olisi ollut mahdollista ilman supernovia, Harmanen kuvailee.
Erikoislaatuiseksi supernovan tekee joko sen kirkkaus tai spektri eli säteilyn kirkkausjakauma aallonpituuden mukaan. Harmanen tutkii erityisesti tyypin II supernovia.
– Harvinaisissa tyypin IIn supernovissa havaitaan kapeat ja voimakkaat vedyn emissioviivat, jotka ovat seurausta laajenevan supernovan vuorovaikutuksesta tähteä ympäröivän aineen kanssa. Yleensä ympäröivää ainetta ei ole riittävästi, joten kapeita viivoja ei havaita. Tyypin IIn supernovana räjähtäneellä tähdellä on ollut voimakas tähtituuli tai massapurkauksia lyhyen ajan sisällä ennen räjähdystä. Jo pelkästään tästä voidaan vetää johtopäätöksiä räjähtäneestä tähdestä vertaamalla havaintoja esimerkiksi läheisten massiivisten tähtien ominaisuuksiin, kertoo Harmanen.
Pro gradu -tutkielmaansa varten Harmanen analysoi SN2011ap:ksi nimetyn supernovan laajan havaintoaineiston.
– Havaintojen huolellisella analyysillä voidaan tutkia supernovina räjähtävien tähtien elinkaarten viimeisiä vaiheita. Tutkimuksessani arvioin muun muassa räjähdyksessä muodostuneen radioaktiivisen nikkelin määrän, joka lopuksi hajoaa stabiiliksi raudaksi. Määrittelin myös supernovan räjähdysmallin sekä tähden ominaisuuksia mahdollisimman tarkasti.
Tuorlan observatorion teleskooppi
Väitöskirjatyössään hän jatkaa SN2011ap:n kaltaisten harvinaisten supernovien tutkimusta.
– Turun yliopisto on mukana muun muassa laajassa kansainvälisessä ePESSTO-ohjelmassa (extended Public ESO Spectroscopic Survey of Transient Object), jossa alun perin tavoitteena oli luokitella 2 000 supernovaa. Näistä 150 kohdetta valittaisiin perusteelliseen seurantaan. Tulen hyödyntämään myös tätä aineistoa tutkimuksessani.
Supernovien tutkimuksesta haastavaa tekee se, että lähiavaruudessa ne ovat melko harvinaisia: Linnunradassa supernovia räjähtää arviolta noin kerran sadassa vuodessa. Muissa galakseissa supernovia havaitaan vuosittain yhteensä tuhansia, mutta pääasiassa pelkkinä valopisteinä kaukaisen etäisyyden takia.
– Haasteena on ymmärtää supernovia pelkästään havaitun valon ja sen muutoksen perusteella. Lisäksi osa kiinnostavista räjähdyksistä tapahtuu niin etäällä, että niitä voidaan havaita vain kohteen ollessa kirkkaimmillaan. Tyypillisesti supernovien himmenemistä tulisi seurata vähintään muutamia kuukausia kattavan kokonaiskuvan saamiseksi.
Kansikuva: Supernova SN2011ap:n kenttä, havainto Nordic Optical Telescopella 8.7.2012
Teksti ja muut kuvat: Jenni Hietala
Koko Etelä-Euroopan rannikon kattaa yksi ainoa muurahaisyhteiskunta. Itseasiassa myös Japanista ja Yhdysvalloista voi löytää muurahaisia, jotka kokevat olevansa osa samaa yhteiskuntaa.
– Ne edustavat sosiaalisuutta uudella tasolla, paljon isommassa mittakaavassa. Sellaista esiintyy vain muurahaisilla ja niistäkin vain muutamilla lajeilla, selittää väitöskirjatutkijaSanja Hakala.
Hakala tutkii samalla tavalla elävien Formica-muurahaisten levittäytymiseen liittyviä konflikteja suurissa muurahaisyhteiskunnissa. Muurahaisten superkoloniat ovat poikkeuksellisen suuria yhteisöjä, joille ei Hakalan mukaan löydy hyvää vertailua muista lajeista. Tällainen superkolonia on niin suuri, ettei muurahainen voi kävellä sen reunasta toiseen ja siinä elää tuhansia kuningattaria. Tehokkaan yhteistyön ansiosta yhteisöt voivat kasvaa valtaviksi ja syrjäyttää muita lajeja.
Tällainen superkolonia on niin suuri, ettei muurahainen voi kävellä sen reunasta toiseen ja siinä elää tuhansia kuningattaria.
Evolutiiviselta kannalta tarkasteltuna ne eivät ole kuitenkaan kestäviä.
– Muurahaiset alkavat auttaa yksilöitä, jotka eivät ole niille sukua. Se ei ole evolutiivisesti fiksua, koska silloin ne eivät enää auta omia geenejään leviämään, Hakala selittää.
Superkoloniat ovat menestyksekkäitä yhteiskuntia, mutta niissä muurahaisten itsekkäät piirteet kuten haluttomuus levitä lisääntyvät. Hakalan hypoteesina on, että haluttomuus levittäytyä ei ole ongelma, jos ruokaa on tarjolla rajattomasti, mutta koska näin ei todellisuudessa koskaan ole, alussa yhteisöä hyödyttänyt tilanne karkaa jossain vaiheessa väistämättä käsistä.
Työläiset käyttävät valtavasti resurssejaan kuningattarien kasvattamiseen, mutta kun kuningattaret eivät lennäkään pois, työläiset saattavat jopa alkaa tappaa niitä. Tehty työ menee siis hukkaan.
– Se on paradoksaalista. Massiiviset yhteisöt ovat ekologisesti hyvin menestyviä, mutta evolutiivisessa mittakaavassa eivät. Mutta eihän evoluutiolla ole määränpäätä, Hakala muistuttaa.
Sosiaalisuus karkasi käsistä
Hakalan projektissa on toistaiseksi tutkittu yhden superkolonian geenivirtaa ympäröiviin populaatioihin ja testattu muurahaisten käyttäytymistä. Nyt Hakala itse tarkastelee muurahaisten lentolihaksia. Aiemmin ei ollut tiedossa, kuinka hyvin Formica-lajien kuningattaret ja koiraat pystyvät lentämään, mutta nyt näyttää, että niillä kyllä on toimivat lentolihakset, ne vain valitsevat jäävänsä pesään. Hakala vertailee eri Formica-lajien muurahaisia, jotka ovat lähisukulaisia keskenään ja osa kuuluu superkolonioihin, osa elää yksinkertaisemmissa yhteiskunnissa. Vertailtavina olevat lajit ovat tavallisia suomalaisia muurahaisia, sellasia joihin olemme kaikki törmänneet.
Hakala kuvaa valtavia yhteisöjä ”käsistä karanneena sosiaalisuutena”.
Siinä missä muurahaiset normaalisti ovat hyvin aggressiivisia, saman superkolonian muurahaiset eivät taistele toisiaan vastaan.
– Vaikuttaisi siltä, että eri ryhmien muurahaisilla superkolonioita syntyy silloin tällöin evoluution kuluessa, mutta ne eivät selviä pidemmän päälle. Tämä puhuisi sen puolesta, että kyseessä tosiaan on evolutiivinen umpikuja. Formica- suku on ainoa muurahaisryhmä, jossa superkoloniaalisuutta on useammalla lähisukuisella lajilla – mikä tekeekin siitä niin kiinnostavan tutkimuskohteen.
Suomessa tällaiset muurahaisyhteisöt ovat harvinaisia, eikä niitä esiinny kaupungeissa. Jos metsässä on törmännyt alueeseen, jossa on paljon kekoja lähekkäin, kyseessä todennäköisesti on superkolonia. Niissä keot muodostavat selkeän verkoston, ja eri kekojen välillä on reitit. Suomen suurin tunnettu superkolonna sijaitsee Tammisaaren lähettyvillä ja siihen kuuluu yli 1300 pesää.
– Muurahaiset kiinnostavat ihmisiä, sillä ne ovat niin tuttuja. Ne ovat mainio ryhmä sosiaalisen evoluution peruskysymysten tutkimiseen: itsekkyyden ja yhteistyön, konfliktien ja niiden ratkaisujen ymmärtämiseen. Siksi ne ovat myös hauska tutkimuskohde, Hakala sanoo.
Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat muurahaisista: Sanja Hakala
Kuva Sanja Hakalasta: Markku Hakala
