Yhteisen tulevaisuuden äärellä

Yksin työskentely on Jarkko Partasen kauhukuva. Teini-iässä tanssin pariin tiensä löytänyt Partanen ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa haluavansa työskennellä nimenomaan muiden kanssa.

Hän opiskeli tanssitaiteen kandidaatiksi Lontoossa, ja myöhemmin taiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Nopeasti Partanen myös oivalsi, että mieluummin tekee esityksiä kuin esiintyy niissä. Niinpä hänestä tuli koreografi.

”Oli todella vapauttavaa tajuta, että minun ei tarvitse olla tanssija. Toisaalta minulla ole koreografina mitään yhtä praktiikkaa, jota kehittäisin teoksesta toiseen. Jos minun pitäisi yksin miettiä, mitä seuraavaksi teen, urani olisi loppunut jo kauan sitten”, Partanen toteaa.

Vaikeudet opettavat

Kahdeksan vuotta sitten Partanen oli mukana perustamassa Wauhaus-kollektiivia neljän muun taiteilijan kanssa. Työryhmä oli jo aikaisemmin työskennellyt yhdessä eri kokoonpanoissa ja huomannut, ettei teosten nimeäminen ohjaajan tai koreografin mukaan vastannut heidän työskentelytapaansa.

Sitoutumalla yhteiseen taiteelliseen tulevaisuuteen ja sen kehittämiseen Wauhaus pyrkii luomaan toiminnalleen rakenteita, jotka tukevat pitkäjänteistä ja monialaista työskentelyä taiteen parissa. Se tarkoittaa esimerkiksi yhteistyökumppanuuksien sekä kansainvälisten suhteiden rakentamista ja yhteisten toimintatapojen kehittämistä.

Ryhmässä työskentely ei Partasen mukaan ole aina kitkatonta, eikä kaikki mene suunnitelmien mukaan. Yhteistä taivalta jatketaan siitä huolimatta.

Mies istuu seinään nojaten, vasemmalla viherkasvi, oikealla juliste
Yhdessä tekemisen rikkaus on Partasen mukaan siinä, ettei kukaan täysin tiedä, millainen lopputulos tulee olemaan. Kuva: Laura Iisalo

”Taide on hankalaa ja esitysten tekeminen on helvetin vaikeaa, eikä siitä koskaan tule helpompaa. Omista ideoista tulee kuitenkin paljon parempia, kun niitä on tongittu, kritisoitu, rakennettu, haastettu ja purettu yhdessä eri näkökulmista. Lopulta päädytään johonkin, mitä kukaan meistä ei olisi voinut alussa kuvitella. Se on yhdessä työskentelyn kauneus”, Partanen toteaa.

Kansainvälisyys on välttämättömyys

Wauhaus työskentelee Helsingistä käsin, mutta esittää teoksiaan kansainvälisesti. Esimerkiksi Fluids-esitys sai ensi-iltansa Tallinnassa kuusi vuotta sitten, ja sitä esitetään eri maissa edelleen. Kansainvälisyys on Partasen mukaan alalla jopa välttämättömyys.

”Produktiot ovat taiteellisesti ja tuotannollisesti monivuotisia prosesseja. Teosten elinkaaren kannalta tuntuu täysin kestämättömältä esittää niitä vain Suomessa, jossa esitysmahdollisuudet ja -kontekstit ovat rajallisia”, hän toteaa.

Wauhausin produktioille on ominaista, että niiden teemat, kokoonpanot, mittasuhteet ja toteutustavat vaihtelevat. Kollektiivin tuotantoja on esitetty niin Kansallisteatterin isolla näyttämöllä kuin Helsinki Biennaalissa ja pienissä Black Box -teattereissa.

Yhteistä teoksille on niiden vahva audiovisuaalinen ja tilallinen ajattelu. Esiintyjien roolia ja paikkaa näyttämöllä on yhdessä kyseenalaistettu, ja Partanen on luonut koreografioita paitsi tanssijoille myös robottikoiralle ja kaivinkoneille.

”Vaikka olemme kollektiivi, ihmisillä on eri ammatinkuvat, koulutustaustat, ja perspektiivit. Olemme oppineet, että on meidän vahvuutemme, että teemme erilaisia juttuja. Kun innostumme jostain ideasta, meillä on tapana syväsukeltaa sisälle teemaan ja yhtäkkiä olenkin koreografioimassa kaivinkoneita Vuosaaren huipulla”, hän toteaa.

Residenssi konkretisoi ideat

Ryhmä ihmisiä studiossa, tausta on sininen.
Wauhaus-kollektiivi valmistelee tulevaa tuotantoaan residenssissä Tallinnassa. Kuva: Sofia Okkonen

Elokuussa Wauhausin työryhmä lähtee Tallinnassa sijaitsevaan Kanuti Gildi Saal -residenssiin kahdeksi viikoksi Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana. Partasen lisäksi Tallinnaan matkaavat ohjaaja Juni Klein, äänisuunnittelija Jussi Matikainen ja skenografi Laura Haapakangas sekä seitsemän Wauhausin ulkopuolista suunnittelijaa ja esiintyjää.

Kanuti Gildi Saal on työryhmälle entuudestaan tuttu, sillä he työskentelivät residenssissä myös kymmenen vuotta sitten. Silloin lopputuotoksena syntyi Dirty Dancing -esitys, jota Partanen pitää Wauhausin alkulaukauksena. Tällä kertaa tarkoituksena on työstää joulukuussa Pannuhuoneessa ensi-iltansa saavaa Renaissance-teosta.

Kyseessä on helsinkiläisen Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa yhteistuotantona toteutettava, viiden esiintyjän produktio, joka tutkii uudellenlumoutumisen ja muodonmuutoksen tematiikkoja ruumiillisuuden keinoin. Toistaiseksi teos on suunnitteluvaiheessa ja residenssijakso aloittaa pidemmän harjoituskauden, mikä mahdollistaa alustavien ideoiden viemisen työpöydältä näyttämölle ja uppoutumisen tulevan teoksen maailmaan.

Teos voi edetä vielä moneen suuntaan, eikä kukaan täysin tiedä, millainen lopputuotos tulee olemaan. Se on Partasen mukaan yhdessä työskentelyn rikkaus.

”Yhdessä tekeminen tuo monipuolista perspektiiviä, mikä on samaan aikaan tärkeää ja nautinnollista myös omalle taiteilijuudelle.”

Ensitanssija Frans Valkamalle Edvard Fazer -palkinto

Palkinnon luovuttivat Suomen Kulttuurirahaston hallituksen varapuheenjohtaja Anne Birgitta Pessi ja toimitusjohtaja Susanna Pettersson sekä palkintolautakunnan jäsen, Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Javier Torres. Palkintolautakuntaan kuuluvat Torresin lisäksi Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallituksen puheenjohtaja Leena Niemistö ja pääjohtaja Gita Kadambi.

Palkintolautakunnan perustelujen mukaan Frans Valkama on ansainnut uransa alusta alkaen kaikkien kunnioituksen ja ihailun musikaalisuutensa, tarkkuutensa ja päättäväisyytensä ansiosta. Näiden ominaisuuksien avulla hän on saavuttanut korkeimmat mahdolliset tekniset ja taiteelliset tavoitteet, ja vuosien saatossa tämä tanssitaiteen intohimon liekki on hänessä vain kasvanut ja kehittynyt. Lukuisten klassisen baletin pääroolien lisäksi hän on osoittanut lahjakkuutensa monipuolisessa nykytanssiohjelmistossa. Tanssijan ominaisuuksiensa lisäksi Valkamaa arvostetaan kollegoidensa ja koko Kansallisbaletin henkilökunnan keskuudessa uskomattomasta empaattisuudestaan, auttamishalustaan sekä moitteettomasta työmoraalistaan.

Frans Valkama kiinnitettiin Suomen kansallisbalettiin vuonna 2005, hänet nimitettiin solistitanssijaksi vuonna 2011 ja ensitanssijaksi vuonna 2014. 

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto on jaettu Kansallisoopperassa vuodesta 1984 lähtien, tänä vuonna 20. kertaa. Palkinnon ovat aiemmin saaneet tanssijat Aku Ahjolinna, Ulrika Hallberg, Maija Hänninen, Tommi Kitti, Jarkko Niininen, Juha Kirjonen, Barbora Kohoutková, Minna Tervamäki, Jaakko Eerola, Carolina Agüero, Timo Kokkonen, Nicholas Ziegler, Salla Eerola, Tiina Myllymäki, Samuli Poutanen, Michal Krčmář, Eun-Ji Ha, Linda Haakana, Abigail Sheppard sekä koko Suomen kansallisbaletti, joka palkittiin ryhmänä vuonna 1994. 

Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto on kiertopalkinto, joka myönnetään joka toinen vuosi parhaasta Suomen kansallisbaletin piirissä tapahtuneesta tanssitaidetta edistävästä suorituksesta. Edvard Fazer -palkinto perustettiin Suomen kansallisoopperan baletin 60-vuotisjuhlavuonna 1982 ja se myönnettiin ensimmäisen kerran 1984. Palkinto on kauppaneuvos ja rouva Roger Lindbergin lahjoittama hopeamalja, jonka Suomen kansallisoopperan henkilökunta lahjoitti silloiselle johtajalleen Edvard Fazerille hänen 70-vuotispäivänään vuonna 1931. Vuonna 1996 Fazerin musiikkisäätiö siirsi varansa Suomen Kulttuurirahastolle, jolloin perustettiin Fazerin musiikkirahasto. Tässä yhteydessä myös palkinnon nimeksi tuli Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer -palkinto. Fazerin musiikkirahasto on nykyisin Roger Lindbergin musiikkirahasto, ja sen tarkoituksena on tukea suomalaista säveltaidetta ja jatkaa myös Edvard Fazerin nimeä kantavan palkinnon myöntämisperinnettä.

SPARKS-hankkeen myötä Tanssin taloon tuotetaan kuusi kantaesitystä

Suomen ensimmäinen tanssille omistettu talo avaa ovensa Helsingin Ruoholahdessa loppuvuodesta 2021. Tanssin talon valmistuttua tanssin kentän olosuhteet muuttuvat väistämättä. Tanssin talon tilat ja tuotannollinen rakenne tuovat tullessaan uudenlaisia taiteellisia ja tuotannollisia mahdollisuuksia alan toimijoille. Nyt käynnistyvän SPARKS-hankkeen tavoitteena on yhdessä opetella uuden toimintaympäristön lainalaisuudet ja löytää kestävät tuotantomallit. Hankkeen kokonaisbudjetti on 800 000 euroa, josta Suomen Kulttuurirahaston osuus on 500 000 euroa.

“Kulttuurirahasto on tukenut Tanssin taloa hankkeen suunnittelusta eli vuodesta 2011 lähtien. Olemme seuranneet projektin sujuvaa etenemistä ja olemme iloisia siitä, että pian tanssin ammattilaisilla on uusi tila, jossa kehittää yhteistyötä ja luoda uusia sisältöjä. Myönteinen tukipäätös SPARKS-hankkeelle oli helppo tehdä”, kertoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

Hankkeen myötä sekä 700-paikkaiseen Erkko-saliin että 250-paikkaiseen Pannuhalliin tuotetaan kumpaankin kolme kantaesitystä. Erkko-saliin valittavien teosten työryhmät muodostuvat taiteilijoista, joilla on vahva kiinnostus suuren näyttämön tuotantoihin ja halu kehittää omaa ajatteluaan suuren näyttämön yleisösuhteesta. Pannuhallissa nähtävissä tuotannoissa keskitytään uransa alkuvaiheessa olevien taiteilijoiden työn mahdollistamiseen. Hankkeessa kiinnitetään huomiota valtakunnallisuuteen ja tanssin laajan kirjon toteutumiseen.

“Tanssin talolle SPARKS-hankkeen käynnistäminen on ensimmäinen merkittävä avaus sisältöjemme rakentamiseksi. Samalla se on valtava mahdollisuus suomalaisille tanssin ammattilaisille oman toiminnan kehittämiseen. Ilman Suomen Kulttuurirahaston avokätistä rahoitusta vastaavan hankkeen toteuttaminen olisi meille mahdotonta. Olemme tavattoman iloisia, että voimme toteuttaa näin laajan ja monivuotisen hankkeen. Uskomme, että SPARKS synnyttää poikkeuksellisen kiinnostavia sisältöjä katsojien nähtäväksi. Nyt on aika unelmoida ja tehdä isosti, koska resurssit ovat kunnossa!” visioi Tanssin talon johtaja Matti Numminen.

Teoshaku SPARKS-hankkeeseen käynnistetään keväällä 2020. Työskentely teosideoiden parissa aloitetaan näillä näkymin syksyllä 2020. Lisätietoja hankkeen tarkemmasta toteutuksesta ja aikataulusta kerrotaan haun avaamisen yhteydessä.

Lisätietoa:

Johtaja Matti Numminen, +358 50 467 0276, matti.numminen@tanssintalo.fi
Asiamies Kristiina Rintala, 09 6128 1246, kr@skr.fi

Haastattelupyynnöt:

Noora Kykkänen, +35844 593 2460, noora.kykkanen@tanssintalo.fi

Nykytanssia ja tanssielokuvaa tekien, kokien ja katsoen – hyvinvointia ja kulttuuria iäkkäille

Alinan kuvat: Marko Tikkinen
Teksti ja Elli Isokosken kuva: Anna Bui 

Elli Isokoski tekee tanssielokuvia ikäihmisten kanssa. Kuva: Anna Bui

Elli Isokoski tekee tanssielokuvia yhdessä ikäihmisten kanssa.

Tanssitaiteilija Elli Isokoski sai vuonna 2018 kolmivuotisen Taidetta hoitolaitoksiin -apurahan kotona asuvien ikäihmisten kanssa tehtävään taiteelliseen työskentelyyn. Hankkeen kohderyhmänä ovat kotona asuvat ikäihmiset, joiden on toimintakyvyn rajoituksista tai muista syistä johtuen haastavaa osallistua kodin ulkopuoliseen kulttuuritoimintaan.

– Olen valinnut osallistujat yhteistyössä Käpyrinne ry:n Iloa arkeen pysäkkitoiminnan ja Myllypuron palvelukeskuksen, sekä tapaamieni kotisairaanhoitajien kanssa. Tulevaisuudessa mukana saattaa olla muitakin tahoja. Pidän avoimia esittelytilaisuuksia keskusten päivätoiminnan yhteydessä. Näitä kanavia pitkin löydän osallistumaan innostuneet ikäihmiset, joita sitten tapaan heidän omissa kodeissaan, Isokoski kertoo.

Osallistujien kanssa katsotaan lyhyitä tanssielokuvia, keskustellaan ja liikutaan yhdessä. Tutustuminen ja yhdessä tekeminen voivat johtaa myös oman tanssielokuvan syntymiseen.

– Olen tavannut esimerkiksi 94-vuotiasta Alinaa tammikuusta lähtien noin kerran viikossa. Maaliskuun puolivälissä Alinalta tuli idea lyhytelokuvaksi, ja toukokuun alussa kuvasimme idean. Etsimme kevään tunnelmaa kylmänä ja vähän sateisena päivänä, ja hauskaa oli, Isokoski naurahtaa.

– Olen tehnyt ikäihmisten kanssa töitä vuodesta 2002 lähtien. Ihastuin tanssielokuviin ehkä kymmenen vuotta sitten katsojana Loikka-tanssielokuvafestivaalilla, Elli Isokoski muistelee.

– Minulle heräsi hyvin nopeasti ajatus, että tätä voisi tehdä ikäihmisten kanssa, ja vuonna 2010 toteutin ensimmäisen projektini, joka liittyi tanssielokuviin. Työskentelin silloin hoitolaitoksissa asuvien ikäihmisten kanssa. Nyt vanhustenhoidon trendi on muuttunut siten, että yhä enemmän halutaan panostaa kotihoitoon laitoksissa asumisen sijaan. Tämän projektin suunnittelussa on taustalla kiinnostuksen kohteeni työskennellä ikäihmisten ja tanssielokuvan parissa sekä vanhustyön puolelta tullut toive kehittää kulttuuritoimintaa ikäihmisille koteihin vietäväksi.

Isokoski on järjestänyt neljä avointa tilaisuutta, joissa hän on kertonut ikäihmisille ja muille kiinnostuneille toiminnastaan ja joissa osallistujat ovat päässeet myös itse jakamaan ajatuksiaan katsotuista elokuvista. 

Kantin Pysäkin elokuvahetkessä erityisesti Kurki-elokuva herättää ihastusta. Vanhempi rouva huudahtelee useaan otteeseen ihastuneesti, miten hieno lintu kurki on. Luonnon liikkeet -videossa taas naurattaa selvästi taustalla kuuluvan, kevättä rinnassa olevan sammakon kurnutus. Osallistujille jaetaan Pommacia, eli ”samppanjaa ja vaahtokarkkeja”. Kädet käyvät ahkerasti karkkikipolla ja kuuluu tyytyväisiä huokauksia, ”kun karkkia saa nykyään niin harvoin”.

– Seuraavan elokuvan, Ystävät, toteutin viikonlopun mittaisessa Kino Obscure -tapahtumassa. Elokuvassa on mukana kuusi lasta ja neljä vanhempaa ihmistä, joille kuvauspäivä oli hauskaa vaihtelua tavalliseen arkeen, Isokoski esittelee.

Ystävät-elokuvan päätyttyä tilassa on hiljaista. Tunnelma on harras, hieman surullinenkin. Elokuvan aiheet, ystävyys, aika ja ikääntyminen, koskettavat ja liikuttavat selvästi kaikkia osallistujia. Alina, jonka kanssa käydyistä keskusteluista idea elokuvaan sai alkunsa, kiteytti ajatuksensa näin: ”Ensin ystäviä on laumoittain ja sitten ei ketään”. Myös moni paikan päällä oleva vanhus saattaa kokea olonsa yksinäiseksi ja aihe selvästi herättää tunteita. Eräs rouva kertoo tarinan tyttärestään, joka asuu kaukana Espanjassa.

Viimeisenä elokuvana esitettävä irlantilaisen koreografin David Bolgerin Deep end dance kuitenkin aiheuttaa naurunpurskahduksia ja saa tunnelman jälleen keventymään. Hoitajan lämmin käsi silittää olkapäätä ja pehmeä ääni rauhoittaa. Elokuvahetki on päättynyt.

Tanssii roskien kanssa

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Antti Lahti ja Panu Varstala

– No se lähti liikkeelle hassusta ajatuksesta, että olisiko paras kesätyö sellainen, missä arjen supersankarit ajaisivat pyörillä, siivoaisivat ja tanssisivat ympäri kaupunkia. Laitoin idean Facebookiin ja tanssijakollega Antti Lahti vastasi heti, että hän on mukana, muistelee tanssija-koreografi Panu Varstala tanssivien roskasankareiden alkua.

– Trash Heroes on kaupunkiesitys ja meidän ehdotuksemme paremmasta kaupungista. Jokainen pystyy tekemään pieniä tekoja ympäristönsä viihtyvyyden ja ihmisten hyvinvoinnin eteen, Varstala toteaa.

Esityksen ideana on, että ajetaan kaupungissa ympäristöystävällisesti pyörillä, pysähdytään, siivotaan alue roskista, laitetaan musiikki soimaan ja sitten pistetään tanssiksi.

Ei ihan mitä tahansa pyöriä

Panu tanssii pyörien kanssa

Parivaljakko kiertää ahkerasti Suomea festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Tyylikkäät mustat pyörät ovat asianmukaisesti tarkoitukseen tuunattuja. Toisen pyörän edessä on laatikko, joka kätkee sisäänsä hyvin varustellun, aurinkoenergialla toimivan dj-pöydän. Toisesta pyörästä löytyy lyömäsoitinsetti. Ja molemmissa on tietenkin roskanpoimija. Varusteineen pyörät ovat painavia menopelejä.

– Varsinkin Antin dj-pyörän kanssa menee ylämäissä kyllä työntöhommiksi, Varstala naurahtaa.

Tänä kesänä pyöriin asennetaan sähkömoottorit, jolloin matkanteko kevenee ja nopeutuu.

 Suomalainenkin osaa heittäytyä

Trash Heroes on mukana valtakunnallisessa Koko Suomi tanssii -kampanjassa, joka on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Tavoitteena on, että jokainen suomalainen tanssii tai kokee tanssia tänä vuonna. Yleisö on tervetullut osallistumaan myös Trash Heroes -esitykseen. Jähmeiksikin luonnehditut suomalaiset ovat lähteneet tanssin pyörteisiin Varstalan mukaan innolla.

– Harvemmin taide-esityksissä käy niin, että joku tulee tutustumaan tekniikkaan. Trash Heroes on esityksenä monitahoinen ja mahdollistaa erilaisia kohtaamisia. Ihmiset tulevat mielellään juttelemaan, ja aiheet vaihtelevat taiteesta ja tanssista musiikkiin, tekniikkaan ja luontoasioihin.

Trash Heroes alkaa kiertää syksyllä myös kouluissa ja päiväkodeissa. Kokemuksia erilaisista lasten ja nuorten tapahtumista kaksikolla jo onkin, ja he odottavat vierailuja kovasti.

– Se, miten uusi juttu menee läpi lapsilla ja nuorilla, on pitkälti sidoksissa siihen, miten innoissamme me aikuiset asiasta olemme ja miten osaamme innostaa heidät mukaan. Lapset ottavat meistä mallia, aikaisemmin opettajanakin toiminut Varstala pohtii.

Trash Heroes leviää maailmalle

DJ-pyörä

Esityksen maine on kiirinyt myös Suomen ulkopuolelle. Toimintamalli on käännetty jo italiaksi ja yhteydenottoja on tullut muun muassa Brasiliasta, Australiasta, Puolasta, Amerikasta ja Filippiineiltä.

– Meidän formaattia saa vapaasti käyttää kuka tahansa halukas missä tahansa. Sehän on vain hienoa, jos hyvä juttu leviää! Mielellämme kerromme, miten pyörät on suunniteltu ja rakennettu ja miten tämä kuvio toimii. Meillä on apuna ja tukena monta asiantuntijaa ja yhteistyökumppania, joita ilman tämä ei olisi mahdollista. Edellytämme heiltäkin kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.

Juttelumme lomassa Varstala tarttuu roskanpoimijaan ja keräilee samalla tottuneesti roskia ja tupakan tumppeja puiston penkin ympäriltä ja polulta roskakoriin. Hän naurahtaa, kun seuraan toimenpidettä.

– Tästä on tullut tapa. Roskien poimimista on vaikea lopettaa. Nostan yhden roskan ja huomaan, että tuossahan on vielä yksi. Ja tuossa. Ja vielä tuollakin.

Ei olisi pahitteeksi, jos tapa tarttuisi meihin jokaiseen.

Tulevat keikat löytyvät Trash Heroes’n Facebook-sivulta.

Hanke sai lisärahoitusta vuonna 2019, kun Arts Management Helsinki Oy:lle myönnettiin 100 000 euron Taide²-apuraha TRASH HEROES -tanssikiertuehankkeen toteuttamiseen. Lisätietoa Taide²-apurahoista löydät täältä.

Tyllin hurmaa

Metreittäin tylliä ja koristenauhoja, silkkiä, pitsiä ja lakanakangasta. Balettipuvut, tutut, sisältävät paljon yksityiskohtia, joiden tekijältä vaaditaan niin ompelutaitoa kuin ymmärrystä tanssin vaatimuksistakin.

Lappeenrannan Tanssiopiston edeltäjän, Balettikoulu Sonja Tammelan, perustaja Sonja Tammela muistelee, kuinka hän aikoinaan sekä ompeli pukuja että kiersi ympäri Suomea hankkimassa niihin kankaita ja koristeita. Jopa pukujen peseminen kuului koulun perustajan töihin. Toimiessaan Kansallisbaletissa 1950- ja 60-luvuilla Tammela sai Suomeen tärkeitä oppeja pukujen tekoon. Siinä auttoivat kuuluisat ballerinaystävät.

– Margot Fonteynilta opin, että tyllikerrosten väliin kannattaa kiinnittää kevyt vanne. Tämän tiedon puolestaan Maja Plisetskaja vei meiltä Venäjälle, Tammela kertoo.

Tyllin hurmaa

Tyllin hurmaaa

 Nyt Lappeenrantaan halutaan saada ammattimaista, erityisesti tanssimiseen sopivien asujen vaatimuksiin perehtynyttä osaamista. Tarkoituksena on kouluttaa kaksi paikallista ompelijaa, jotta nämä tekisivät jatkossa tutuja paitsi Tanssiopiston, mahdollisesti myös muiden suomalaisten tanssikoulujen käyttöön. Lisäksi osaavat ompelijat mahdollistaisivat sen, että Lappeenrannasta voitaisiin lainata pukuja muualle.

– Emmehän me voi lainata niitä, jos meillä ei ole ketään joka osaisi korjata pukuja tarvittaessa.

Koulutettavat ompelijat ovat ammattilaisia ja saattaneet tehdä pukuja Tanssiopistonkin käyttöön, mutta nyt heidän on tarkoitus perehtyä monimutkaisten tutujen tekoon.

Hankkeesta vastaa  Balettiyhdistys Attitydi, jonka toiminta-ajatuksena on tukea ja edistää tanssitaiteen, erityisesti baletin, tuntemusta, harrastusta, opetusta ja esitystoimintaa. Attitydi on aiemminkin kustantanut pukuja Lappeenrannan Tanssiopistolle.

– Minä olen ollut tässä toiminnassa ihailijan roolissa. Paljossa voi kuitenkin auttaa, kertoo Eeva-Liisa Tarvainen Attitydistä.

Tyllin hurmaa, hakaset mekossa

Yksityiskohtia ja kikkoja

Tutujen teossa riittää työtä, sillä puvut ovat täynnä yksityiskohtia, ja niiden tulee olla kauniita niistäkin kohdista, jotka eivät jatkuvasti näy. Tyllikerroksetkin alkavat jo housuosasssa. Lisäksi pukujen pitää toimia fyysisesti vaikeissa tanssiesityksissä, kestää kulutusta ja pysyä napakasti tanssijan päällä. Se vaatii monenlaisia kikkoja.

– Esimerkiksi jos tanssiin sisältyy nostoja, yläosassa ei saa olla sellaisia koristuksia, jotka rikkoisivat pojan kädet, Sonja Tammela kertoo.

Pukuja käytetään vuosien mittaan monissa esityksissä. Niitä muokataan, lisätään koristuksia tai esimerkiksi eriväristä kangasta ja annetaan vanhoille puvuille uutta elämää.

Puvut ja lavastus ovat osa tanssin visuaalisuutta eikä niistä haluta tinkiä.

– Kun oppilailta vaaditaan parasta osaamista ja sitoutumista, pitää kaiken muunkin olla kunnolla tehtyä, Tarvainen sanoo.

Tyllin hurmaa, sininen yksityiskohta

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Arttu Muukkonen