kulttuurin tutkimus Arkistot - Suomen Kulttuurirahasto

Melartin-seuran 14 vuoden suurhanke päätökseen

1.6.2020

Kuuden sinfonian säveltäjä

Melartinin neljännen sinfonian ensimmäinen sivu.

Erkki Melartinilla (1875–1937) oli monia merkittäviä rooleja suomalaisessa musiikkielämässä: hän oli kapellimestari, Sibelius-Akatemian pitkäaikainen johtaja, musiikinteorian opettaja ja kokonaisen säveltäjäsukupolven kouluttaja. Hänen koko elämänsä tärkein sisältö oli kuitenkin säveltäminen. ”Jos vain saisi säveltää, se on päivittäinen rukoukseni”, hän kirjoitti vuonna 1906 tuberkuloosipotilaana, kun kaikki rasittavaksi katsottu työ oli häneltä kielletty. ”Räjähdän kappaleiksi, jos en kohta saa purkaa päässäni olevia musiikillisia ideoita paperille”, hän kirjoitti usein lukukausien lopussa lomaa odotellessaan.

Melartinin kuudesta sinfoniasta viisi ensimmäistä vuosilta 1902−1916 edustaa saksalaiseen orkesteritraditioon nojautuvaa kansallisromanttista sävellysperinnettä. Aikoinaan, ennen maamme itsenäistymistä, niiden kantaesitykset muodostuivat suuriksi juhlatilaisuuksiksi Jean Sibeliuksen myötä syntyneen kansallisen sinfoniakonsertin lajityypin mukaisesti. Tunnusmerkillistä näille konserteille oli säveltäjän läsnäolo ja ohjelmiston koostuminen kokonaisuudessaan tämän uutuusteoksista.

Melartin johti itse kaikkien sinfonioidensa ja useimpien suurimuotoisten orkesteriteostensa ensiesitykset ja sai yleisöltä poikkeuksetta suuret suosionosoitukset ja ylenpalttiset kukkatervehdykset. Aikakauden musiikkiarvostelijat antoivat Melartinin orkesterituotannolle tunnustusta, olihan hän Sibeliuksen ohella tuon ajan ainoa suomalainen sinfonikko.

Erityisesti Melartinin orkesterimusiikki oli kuitenkin vaarassa jäädä pelkiksi nimekkeiksi arkistoluetteloihin, sillä partituurit olivat saatavissa ainoastaan käsikirjoitusten valokopioina Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksessa (nykyinen Music Finland). Kapellimestarit, musiikintutkijat tai muusikot eivät päässeet tutustumaan teoksiin kovin helposti. Alkuperäisiin käsin kirjoitettuihin partituureihin ja äänilehtiin sisältyi myös puutteita, vääriä ääniä, epäloogisuuksia ja lyhennyksiä, jotka ovat tuottaneet käsikirjoituksiin tutustuneille päänvaivaa ja pitäneet kynnyksen sinfonioiden esittämiseen korkeana. Käytännössä Melartinin orkesterimusiikkia ei tunnettu, saati esitetty sodanjälkeisessä Suomessa. Siksi on ollut tärkeä tuottaa näiden kansallisesti merkittävistä teoksista luotettavat ja selkeät materiaalit.

Paljon enemmän kuin pelkkä partituuri

14 vuoden mittaisen puhtaaksikirjoitushankkeen myötä Melartinin kaikki kuusi sinfoniaa on saatu valmiiksi. Lisäksi, osin seuran omalla panostuksella, on puhtaaksikirjoitettu sinfoninen runo Traumgesicht, sävelruno Marjatta, kuvaelmamusiikki Väinämöinen luo kanteleen sekä orkesterisarja baletista Sininen helmi. Yhteensä nykypäivän vaatimukset täyttäviä, Sibelius-ohjelmalla kirjoitettuja partituurinsivuja on hankkeessa syntynyt yli 1200.

− Työskentely tämän merkittävän suomalaisen sinfoniasyklin kanssa on ollut suuri kunnia − ja samalla sydämen asia. On tärkeää, että arkistoihin ansiotta hautautuneet teokset saavat uusia mahdollisuuksia tulla kuulluiksi, iloitsee nuottigraafikko ja Melartin-seuran varapuheenjohtaja Jani Kyllönen, joka vastasi teosten puhtaaksikirjoituksesta ja toimitustyöstä.

Hankkeessa syntyneitä partituureja voi vapaasti tutkia ja ladata Erkki Melartin -seuran sivuilta erkkimelartin.fi/em. Jokaisen teoksen yhteyteen on liitetty myös tutkimuksellinen esipuhe, jossa tuodaan esiin kokonaan uutta tietoa kyseisen teoksen synty- ja esityshistoriasta ja muista erityispiirteistä. Esipuheet on myös käännetty englanniksi. Suomen johtava musiikkikustantamo Fennica Gehrman vastaa materiaalin vuokrauksesta orkestereille niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Suomen Kulttuurirahasto on tukenut editointihanketta vuodesta 2006

Tiivistetysti Melartin-seuran suururakan tuloksena on syntynyt

6 puhtaaksikirjoitettua sinfoniaa orkesterimateriaaleineen
4 muuta puhtaaksikirjoitettua suurta orkesteriteosta
10 tutkimuksellista esipuhetta puhtaaksikirjoitettuihin partituureihin suomeksi ja englanniksi
Partituurien ja esipuheiden avoin saatavuus seuran kotisivuilla
200 sivua puhtaaksikirjoitushankkeeseen nivoutuvaa Melartin-tutkimusta vertaisarvioidussa Musiikki-lehdessä
20 Melartin-esitystä puhtaaksikirjoitetusta materiaalista eri sinfoniaorkestereiden konserteissa
Levytys vuonna 2016: RSO, Hannu Lintu, Soile Isokoski. Ondine (ODE 1283-2)
Heikki Poroilan laatimassa Melartinin teosluettelossa (2016) uusimpaan tutkimukseen perustuvaa tietoa Melartinin orkesterisävellyksistä
Helsingin Sanomien artikkeli hankkeesta vuonna 2016 (ks. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002916226.html)

Jatkohankkeita vireillä

Erkki Melartin-seura ei jää lepäämään laakereillaan tämän hankkeen päätyttyä. Melartinin suuren, vaikuttavan, jälkiwagneriaanisen oopperan Aino käsin kirjoitettu alkuperäinen materiaali on mennyt 110 vuoden aikana huonoon kuntoon ja tarvitsee välttämättä oman editointiprojektinsa. Musiikkielämä odottaa myös tämän monitahoisen ja tavattoman mielenkiintoisen säveltäjän elämäkertaa, koska sellaista ei ole vielä koskaan kirjoitettu. Nämä hankkeet ovat jo vireillä, mutta samanaikaisesti seuran tavoitteena on innostaa orkestereita ja kapellimestareita tekemään myös viimeksi valmistuneista sinfonioista korkeatasoisia esityksiä ja tulkintoja. Myös uusi kokonaislevytys sinfonioista puhtaaksikirjoitetun aineiston pohjalta olisi enemmän kuin tarpeen.

Lisätiedot: http://erkkimelartin.fi
Melartin-seuran puheenjohtaja tuire.ranta-meyer@metropolia.fi

Teksti: Melartin-seuran puheenjohtajan Tuire Ranta-Mayerin tekstin pohjalta

Folkloristi tutki stand up -komiikkaa: Suosio vaatii karismaa, yllätyksellisyyttä ja sitkeää harjoittelua

28.5.2019

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Heikki Tuuli ja Antti Lindfors

Väitöksen jälkeen Antti Lindfors aikoo vetäytyä Paimioon kesämökilleen suunnittelemaan uusia tutkimuksia. Kuva: Lindforsin oma

Turusta Helsingin Kallioon muuttanut tuore folkloristiikan tohtori Antti Lindfors kiinnostui aikanaan huumorintutkimuksesta luettuaan Seppo Knuuttilan kansanhuumoria käsittelevän väitöskirjan. Stand up ei ollut Lindforsille vielä tuossa vaiheessa kovinkaan tuttu ala, ja vaikkei se ehkä akateemisissa piireissä ollut kovin arvokkaassa kurssissa, nuori tutkija innostui aiheesta niin paljon, että päätti tehdä siitä väitöskirjan.

– En tiennyt lajista kovinkaan paljoa eikä stand upista ollut liiemmälti aiempaa tutkimusta avuksi, suomeksi ei yhtään. Ala vaikutti kuitenkin haastavalta tutkimuskohteelta, koska stand upissa kaikki on niin häilyvää, Lindfors toteaa.

Stand up -komiikka on rantautunut viime vuosikymmeninä etenkin internetin vaikutuksesta myös Suomeen. Vaikka laji elää tällä hetkellä kultakauttaan ympäri maailman, sillä on Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa jo yli puolivuosisataiset perinteet. Stand upin tausta on 1900-luvun puolivälin angloamerikkalaisessa spontaaniuden kulttuurissa, jonka muita ilmenemismuotoja olivat beat-kirjallisuus, kokeellinen bebop jazz ja abstrakti ekspressionismi. Lajin juuret ovat etenkin Amerikan juutalaisten ja mustien huumorikulttuureissa, mitä seikkaa ei ole tutkijan mielestä aiheen historiikeissa tuotu aina riittävästi esiin.

Stand up on taiteenlaji, joka nojaa välittömyyden ihanteelle.

Lindforsin väitöskirja on aiheen ensimmäinen täysmittainen kartoitus, ja se keskittyy stand up -komiikkaan itsensä esittämisen lajina, sanataiteena ja semioottisena vuorovaikutuksena. Stand up on taiteenlaji, joka nojaa välittömyyden ihanteelle, vaikka tutkijan mukaan komiikka onkin melko kaavamaista ja toisteista.

Lindfors hyödynsi tutkimuksessaan saatavilla olevia tallenteita, kuten Netflixin julkaisemia stand up -spesiaaleja, kirjallisuutta ja artikkeleita. Hän teki myös kyselyn sekä haastatteluja suomalaisille stand up -koomikoille. Työ edellytti lisäksi ahkeraa vierailua ruohonjuuritason open mic -klubeilla ja treeniklubeilla. Jossain vaiheessa tutkijalta katosikin hetkellisesti ilo esitysten seuraamisesta, kun hän jatkuvasti analysoi esiintyjiä tutkimustaan varten.

– Hyvät esiintyjät jaksavat kuitenkin aina viihdyttää. Sanoisin myös, että stand up -rutiinien rakenteiden ja vitsimekanismien analysoiminen käy nopeammin tylsäksi kuin sen, joka oli oman kiinnostukseni kohteena: miten koomikko esittää itseään ja tuottaa itsestään ainutkertaisen, samastuttavan lavahahmon. Oman ajatuksen tai teorian testaaminen aineistoa vastaan teki materiaalista eli stand upista taas mielenkiintoista.

Lindfors on monen muun kanssa sitä mieltä, että stand up on parhaimmillaan intiimeissä klubiympäristöissä. Mutta mikä sitten tekee stand up -koomikosta hyvän?

”Hyvän koomikon luotsaamana esitykseen haluaa hypätä mukaan. Joillekin stand up on henkilökohtainen matka, jossa löytää tai kehittää itseään.”

– Monien koomikkojen mielestä hyvä stand up -koomikko on ennen kaikkea yllättävä, ja olen tästä asiasta aika samaa mieltä. Hyvää koomikkoa seuratessa ei tiedä, mitä on seuraavaksi luvassa, mutta esiintyjän luotsaamana haluaa hypätä mukaan, Lindfors analysoi.

Oivaltavuus ja rennon hallittu lavaolemus ovat myös koomikon tärkeitä ominaisuuksia. Näistä osa-alueista toiset voivat kompensoida toisia.

– Jokaisella stand up -koomikolla on omat tarkoitusperänsä. Toiset haluavat naurattaa ja tuottaa ihmisille mieleenpainuvan illan. Toisille stand up mahdollistaa tärkeiden asioiden esille tuontia ja kanavan, jolla tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä. Joillekin stand up taas on henkilökohtainen matka, jossa löytää tai kehittää itseään. Parhaimmillaan se saa myös yleisön reflektoimaan omia arvoja, asenteita ja ennakkoluuloja, tutkija kertoo.

Lindfors toteaa, että vaivattomalta näyttävän stand up -rutiinin taustalla on usein kymmeniä ja satoja erilaisia toistoja erilaisten yleisöjen edessä. Näiden toistojen myötä esiintyjien rutiini on hioutunut ja löytänyt muotonsa. Tutkijan mukaan myös Suomesta löytyy stand up -koomikkoja, jotka eivät kalpene kansainvälisessäkään vertailussa, mutta he eivät välttämättä ole lajin isoimpia nimiä.

– Suosittelen ihmisille tutustumista stand upiin pienemmillä klubeilla. Jos puhutaan Helsingistä, niin Paukutusklubilla, Feminist Comedy Nightilla, All Female Panelilla, Takakeno- ja Kekkosklubilla on hyvä aloittaa, Lindfors vinkkaa.

Jos stand upin maailmasta ja alakulttuurista haluaa saada jonkinlaisen käsityksen, on klubeilla tutkijan mukaan käytävä ahkerasti.