Kulttuurin tukijoukot: Kulttuurirahaston juristi Anna Kulju haastattelussa

Mikä on yllättänyt, kun olet uudessa työssä aloitettuasi tutustunut paremmin Kulttuurirahastoon?

Tiesin toki Kulttuurirahaston tekemästä työstä. En silti ollut osannut hahmottaa, kuinka laajaa ja vaikuttavaa tuki tieteelle ja taiteelle on ja miten monessa olemme mukana kaikkialla Suomessa. Moni tietää Kulttuurirahaston, koska joku tuttu on saanut apurahan, mutta meillä on myös paljon omia hankkeita.

Työ tieteen ja taiteen puolesta tuntuu merkitykselliseltä, mutta huikeaa on myös se, että oma tietämys kasvaa työn ohessa. Vastaan tulee monenlaista kiehtovaa tietoa esimerkiksi taiteilijoista tai tiedeprojekteista.

Tummahiuksinen nainen harmaassa jakussa istumassa pöydän reunalla.
Juristi Anna Kulju Kulttuurirahaston toimistolla Bulevardilla.

Millaisia työtehtäviä sinulla ja tiimilläsi on?

Päätyömme on hoitaa Kulttuurirahastolle tulevia testamentteja ja lahjoituksia. Huolehdimme siitä, että lahjoittaminen onnistuu helposti ja saadut lahjoitukset käytetään antajansa tahdon mukaisesti. Toimimme ikään kuin pienenä perhejuridiikan toimistona.

Lahjoittajan toiveet määrittelevät, kuinka paljon olemme mukana. Tilanteet myös vaihtelevat suuresti. Joskus saamme tietyn rahasumman tieteelle ja taiteelle jaettavaksi, joskus taas hoidamme kaikki testamenttiin ja kuolinpesään liittyvät yksityiskohdat alusta loppuun asti.

Kulttuurirahaston piiriin kuuluu laaja verkosto ihmisiä, jotka ovat lahjoittaneet säätiölle varoja tai tehneet sen hyväksi testamentin. He ovat meille suunnattoman tärkeitä ja haluamme tarjota heille mahdollisuuden seurata Kulttuurirahaston toimintaa läheltä.

Lahjoittajien tiedot pysyvät meillä ehdottoman luottamuksellisina, kunnes on aika perustaa nimikkorahasto tai julkistaa tehty lahjoitus. Silloinkin lahjoittaja voi pyytää nimensä pitämistä salassa.

Kulttuurirahastolla on jo yli yhdeksänsataa nimikkorahastoa. Mikä nimikkorahastojen ajatus on?

Nimikkorahastot ovat yksi tapa antaa perinnölleen jatkuvuutta. Nimikkorahastoissa lahjoittajan nimi säilyy tulevaisuuteen ja varat voidaan ohjata tiettyyn tarkoitukseen. Monilla lahjoittajilla tarkoitus liittyy henkilöhistoriaan tai omaan uraan.

Nimikkorahasto voidaan perustaa silloin, kun lahjoituksen suuruus on vähintään 100 000 euroa. Summa on tarpeeksi suuri, jotta sijoitukselle kertyy riittävästi tuottoa apurahoina jaettavaksi. Otamme toki vastaan myös pienempiä lahjoituksia. Silloin varat jaetaan nimikkoapurahoina.

Monilla lahjoittajilla on todella kiinnostavia elämäntarinoita. Niihin voi tutustua Kulttuurirahaston sivuilla.

Tunnet olosi kotoisaksi Kulttuurirahastossa. Miksi?

Vaikka olen tehnyt tähänastisen urani rahoitusalalla, olen aina kokenut tieteen ja yliopistojen maailman eräänlaiseksi henkiseksi kodiksi. Akateeminen ajattelu antaa perspektiiviä, asiayhteyksiä ja mittakaavaa tässä lyhytjänteisessä maailmassa.

Myös taide on ollut aina elämässäni läsnä. Olen harrastanut kuvataidetta, varsinkin keramiikkaa. Lukeminen on minulle kuin hengittäminen. Siksi Kulttuurirahaston monet lasten lukemiseen liittyvät hankkeet, kuten valtion rahoituksen piiriin siirtynyt Lukulahja lapselle ja tänä vuonna huipentunut Selkopolku, tuntuvat merkityksellisiltä. Mikä voisi olla sen tärkeämpää kuin lasten lukemisen tukeminen hälyisessä digiajassamme?

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot: Marianna Bom – tieteen ja taiteen kohtaamispaikoilla

Silmälasipäinen nainen mustassa jakussa istuu sohvalla.

Millaisissa työyhteisöissä olet kartuttanut osaamistasi? 

Olen aina pyrkinyt itseäni viisaampien joukkoon, sillä heiltä voi oppia paljon. Viihdyn suurissa organisaatioissa, joissa ei ole liikaa pönötystä. Ennen Aaltoa toimin pitkään esimiestehtävissä Koneen ja Nokian palveluksessa. Nykyisessä työssäni Aallon talous- ja rahoitusjohtajana vastaan myös Otaniemen kampuksen kehittämisestä ja kiinteistöistä. Tällaiselle uteliaalle, opinhaluiselle ja kaikesta kiinnostuneelle Aalto-yliopisto on jatkuvasti innostava ja inspiroiva työpaikka.

Miltä Suomen Kulttuurirahasto näyttää Otaniemestä katsoessa?

Sekä Kulttuurirahasto että Aalto-yliopisto ovat yleishyödyllisiä toimijoita. Meissä on samaa kestävyyttä. Molemmissa tiede ja taide sijoittuvat saman katon alle. Aalto-yliopistokin on Suomen suurimpia säätiöitä; sillä on 1,3 miljardin euron sijoitussalkku. Sijoitettava pääomamme on kertynyt lahjoittajilta kuten Kulttuurirahastossakin. Suuri osa Aalto-yliopiston toiminnan rahoituksesta tulee opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mutta lahjoitukset ovat edelleen meille tärkeitä. Tunnen suuren säätiön rahoitus- ja sijoitusstrategiat. Myös riskienhallinta ja hyvä hallinto ovat minulle tuttuja ja tärkeitä teemoja. 

Kulttuurirahasto on vahva ja tärkeä valtakunnallinen vaikuttaja. Olen onnellinen sen hallituksen jäsenyydestä. Kahden teinin äitinä iloitsen erityisesti Taidetestaajista. Koulujärjestelmämme suuntautuu vain rationaaliseen. Siksi on tärkeää, että lapset ja nuoret saavat ammentaa itselleen taiteen ja kulttuurin parantavaa voimaa. 

Opiskelet työn ohella uutta tutkintoa. Mitä tavoittelet?

Minua on aina kiinnostanut psyyke, erityisesti sen tiedostamaton puoli. Taide puhuu suoraan tiedostamattomaan, taiteilijat ammentavat sieltä. Opiskelen Kööpenhaminan C. G. Jung -instituutissa jungilaisen suuntauksen psykoanalyytikoksi. Opinnot kestävät kuusi vuotta ja vastaavat laajuudeltaan maisterintutkintoa. Niihin kuuluu myös asiakastyötä kokeneiden koulutusanalyytikoiden valvonnassa. Toivon voivani palvella ihmisyyttä psykoanalyytikkona päivätyön rinnalla. 

Ihminen on psyykeltään moninainen ja monimuotoinen. Jungilaisessa psykoanalyysissa hänen on tarkoitus tulla kokonaisemmaksi, ei täydelliseksi, ja hyödyntää eri puolia itsestään. Siis tulla itsekseen. 

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot: Aleksi Malmberg – nuottiavaimina intohimo ja uteliaisuus

Millainen suhde sinulla on Kulttuurirahastoon?

Suomen Kulttuurirahasto on mahdollistanut urallani lukuisia kulttuurihankkeita. Olen hakenut sieltä rahoitusta sekä taiteilijoille että taideprojekteihin. Kun työskentelin Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmapäällikkönä, Kulttuurirahasto oli keskeinen tekijä muun muassa ulkomaisten orkesterien vierailujen toteutumisessa. Toimiessani Brysselissä Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin johtajana rakensimme yhdessä TelepART-kansainvälisyysohjelman matkatukimallin. Sadat suomalaiset taiteilijat saivat sen kautta matalan kynnyksen tukea esiintymismatkoihin.

Milloin musiikki alkoi puhutella sinua?

Musiikki on kulkenut rinnalla aina. Pienen pojan muistikuvissa kuuntelen Tšaikovskin pianokonserttoa isän sylissä olohuoneen lattialla. Siihen oli hyvä nukahtaa. Aloitin varhain viulunsoiton opinnot Keski-Helsingin musiikkiopistossa ja orkesterisoiton Helsingin Juniorijousissa. Harrastin myös muun muassa steppausta ja balettia. Suhde taiteeseen syntyi jo silloin.

Vielä lukiovuosina harjoittelin monta tuntia päivässä. Kirjoituksiin valmistautuessa omaksi alakseni vahvistui kuitenkin taiteiden tutkimus, musiikkitiede. Siinä saa paneutua intohimoisesti musiikin maailmaan. Sivuaineina opiskelin liiketaloustiedettä ja sosiologiaa.

Oletko oman onnesi seppä?

Kun opiskeluaikana piti tienata leipää pöytään, hakeuduin Kulttuuritaloon. Hain naulakonhoitajaksi, mutta yllätyksekseni minua pyydettiinkin talon tapahtumien vuoropäälliköksi. Tein graduni vuonna 2006 Kulttuuritalon 50-vuotisesta toiminnasta.

Olen utelias ja monella tavalla onnekas. En ole koskaan suunnitellut uraani. Mielenkiintoiset tehtävät ovat seuranneet toisiaan. Olen saanut tehdä monipuolista työtä taiteen ääressä ja samalla oppia uutta. Esimerkiksi työnantajani Helsingin kaupunki pyysi minut Taide- ja kulttuurivisio 2030 -työryhmän vetäjäksi ja kannusti minua suorittamaan EMBA-tutkinnon työn ohella.

Maailmankuvan avartuminen ja syveneminen on elämänmittainen matka.

Toimin joka päivä vuorovaikutuksessa lukemattomien ihmisten kanssa. Pidän visusti huolta vireydestäni ja jaksamisestani. Koen lapsenomaista riemua, kun lähden kotiovelta juoksemaan lenkkipolulle avojaloin. Paljasjalkajuoksussa ajatukset kirkastuvat ja suoristuvat. Rakastan myös puutarhanhoitoa, saunomista ja telttavaelluksia Lapissa esimerkiksi Hammastunturin alueella.

Mitä odotat hallitustyöltä?

Toivon strategista työtä taiteen, tieteen ja kulttuurin yhteiskunnallisen vaikutuksen vahvistamiseksi.

Uskon, että taiteella on tärkeä tehtävä maailmassa juuri nyt. Muutosten myllerryksen keskellä on löydettävä tässä ajassa toimivia tapoja tukea sekä taiteilijoita että yleisöä ja suomalaista yhteiskuntaa. Haluan olla aktiivisesti mukana, kun tässä murroksessa käydään rehellistä keskustelua aikamme kipupisteistä ja tunnistetaan mahdollisuuksia eteenpäin. Panostamme hallitustyössä myös siihen, että hyvä hallinto toteutuu kaikessa rahaston toiminnassa.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot: Ramona Grönstrand – kohti hyvää elämää

Päivätyössään Ramona Grönstrand työskentelee hankekoordinaattorina Kajaanin kaupungin perusopetuksen hallinnossa. Hän on myös Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen. Grönstrand on myös toiminut kauan paikallisessa Kajaanin kaupungin romanityöryhmässä. Luottamustehtävä Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsenenä tarjoaa Grönstrandille uuden valtakunnallisen vaikuttamisen kanavan.

Millaisia asioita haluat ajaa johtokunnassa?

Nainen istuu olohuoneessa, taustalla ikkuna ja sohva.

Olen puhunut ja toiminut aina aktiivisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta. Näitä arvoja edustan myös Kannatusyhdistyksen johtokunnassa, jonka jäsenyyden koen kunniatehtävänä. Toivon, että voin rikkoa valkoisuusnormia ja että moninaisuus avaa uudenlaisia näkökulmia Kulttuurirahastonkin toimintaan. Haluaisin tehdä näkyväksi tavallisen ihmisen arkea, jota itse arvostan suuresti. Oma elämäni ja arkeni ei ole aina ollut helppoa. Tiedän, mitä on elämän nurja puoli.

Tutustuin ensimmäistä kertaa Kulttuurirahastoon, kun haimme ja saimme sieltä rahoitusta vuonna 2022 RomForum-esitykseen Kajaaniin. Se käsitteli osallistavan teatterin keinoin moninaisuuden kohtaamista työelämässä. Olin yksi taustaksi kerätyn haastatteluaineiston koostajista sekä keskeisessä roolissa hankkeessa sen alusta loppuun.

Kulttuuri kuuluu kaikille. Taide lisää hyvinvointia ja tarjoaa sisältöä vapaa-aikaan myös heikommassa asemassa oleville.

Mitä uutta on näkyvissä hankekoordinaattorin työmaisemassa?

Suunnitteilla on laaja ryhmähanke, jota Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koordinoi. Kajaanin kaupunki on mukana omalla Meidän Aika -osahankkeellaan. Sen teema on yhdenvertaisuuden ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja huono-osaisuuden torjunta. Tavoitteena on vahvistaa hyviä väestösuhteita, yhdenvertaisuutta, väestöryhmien osallisuutta ja aktiivista toimijuutta. Mikäli tämä ESR-hanke toteutuu, aloitan siinä projektipäällikkönä.

Olen työskennellyt aiemminkin Euroopan sosiaalirahaston tukemissa hankkeissa, esimerkiksi vuonna 2016 toteutetussa Kainuun romanihankkeessa, joka tähtäsi romanien koulutuksen ja työllisyyden parantamiseen.

Romaneja on asunut Suomessa 1500-luvulta asti. Millainen on romanikulttuurin tila nyt?

Suomen romanikulttuurin peruspilarit ovat pysyneet pääosin entisellään, mutta tapoihin on tullut uusia vivahteita. Osa niistä on toivottuja, osa ei. Koemme edelleen arjessa paljon syrjintää esimerkiksi työnhaussa.

Romanikulttuuri on yhteisön sisällä vahva ja samalla ympäristön muuttuessa hyvin joustava. Se on kuitenkin uhanalainen vähemmistökulttuuri. Kulttuurirahasto on päättänyt tukea Suomen romanikielen elvyttämistä sekä romanitaidetta ja romanikulttuuria jopa miljoonalla eurolla vuosien 2023–2030 aikana. Se on hieno päätös.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot – meren ja maakunnan mies

Teksti: Mariitta Hämäläinen
Kuvat: Tommi Hietaharju/Hiutale

Toimitusjohtaja Janne Ylinen tietää, että ajatus Keski-Pohjanmaan rahastosta kehkeytyi 1950-luvun lopulla vakain tuumin ja harkiten kahden pohjalaisen liikemiehen pohdinnoista. Rahaston hallitukseen on aina kuulunut maakunnan talouselämän edustajia. Yritteliäisyys ja kotiseutu ovat Pohjanmaalla arvossaan.

”Toimin myös Pohjanmaan kauppakamarin puheenjohtajana. Rahaston hoitokunnassa on ilo nähdä, miten monipuolisia ja taiteellisesti kunnianhimoisia kulttuurihankkeita Keski-Pohjanmaalla  syntyy. Niitä kelpaa tukea. Täällä tehdään talkootyötä ja toimitaan hienoissa ryhmissä. Taiteilijat työskentelevät intohimoisesti. Olen vaikuttunut tästä ja kaikesta osaamisesta.”

Ylisen perhe viettää vapaa-aikaa merellä: sekä Tankarin historiallisella majakkasaarella Perämerellä että Itämeren saaristomaisemissa. Kokkolan HalpaHalli rahoittaa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita, joiden vaikutus ulottuu myös Pohjanmaan rannikolle. Niissä vähennetään mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Toinen yhtiön säännöllisen avun kohde on paikallisesti toimiva Pelastakaa Lapset ry. Tänä vuonna tuetaan yhdessä vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoimintaa. HalpaHalli Oy on antanut useita lahjoituksia Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen toimintaan. Janne Ylinen sanoo, että ne ovat tarpeellisia maakunnallisia investointeja tulevaisuuteen.

”Historia kiehtoo minua. Nykyisin asun historiassa: laivanvarustaja Johan Rahmin vuonna 1753 rakennuttamassa puutalossa Kokkolan vanhassakaupungissa. Kunnostimme sen toistakymmentä vuotta sitten kuusihenkisen perheemme tarpeisiin vanhaa kulttuuriperintöä kunnioittaen. Talossa on ennen meitä asunut neljä Rahmin sukupolvea.”

Mitä löytyy?

Harmonikka

Puisella pöydällä oleva musta harmonikka.

Pidän haitarimusiikista. Sain ensimmäisen harmonikkani 7-vuotiaana. Kokkolassa kasvanut Kätkän Mari, harmonikkataiteilija ja musiikkipedagogi, on opettanut minua. Esiinnyn edelleen silloin tällöin, viimeksi kesällä appivanhempien kultahääpäivänä Lohtajan Karhissa. Soittelen vähän pianoakin. Perinnetalossamme soi Blüthner-flyygeli.

Telemark-sukset

Telemark-sukset nojaavat seinään olohuoneessa, jossa on sininen seinä ja seinällä maisemataulu.

Laskettelu kuuluu pitkäaikaisiin harrastuksiini. Vaihdoin tavalliset rinnesukset telemarkeihin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sen myötä moni ystävä ja sukulainen on ilokseni tehnyt samoin. Käyn vaimoni kanssa talvilomilla laskemassa Rukan rinteitä. Kun nuorina hiihdimme telemarkia Sierra Nevadassa, pääsimme suksinemme ihmeteltäviksi ranskalaiseen tv-ohjelmaan.

Keräilykansio

Keräilykansion sivu täynnä postimerkkejä

Kiinnostuin jo lapsena postimerkeistä ja historiasta. Liityin Kokkolan Filatelisteihin. Innostava ohjaaja järjesti kerhoilloissa meille tietovisoja ja muita mielenkiintoisia tehtäviä. Keräsin saksalaisia ja toisen maailmansodan aikana julkaistuja postimerkkejä. Varastossa on tallella kymmeniä postimerkkikansioita. Ehkä palaan vielä joskus tähän hienoon harrastukseen.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot – suomalaisten hyvinvoinnin asialla

Millaista tehtävää SKR:n hallitus hoitaa?

Hallitus toteuttaa lahjoittajien tahtoa. Tähän Kulttuurirahaston perustehtävään peilaan aina toimiamme. Olemme ison kansallisomaisuuden vartijoita. Se on vastuullinen kunniatehtävä. Apurahoista ja hankkeista päättäminen kuuluu hallitustyön ytimeen. Rahastossa tehdään nyt myös tärkeää strategiatyötä. Hallitus tekee kauaskantoisia linjauksia ja sanoo viimeisen sanansa uuden strategian sisältöön ja toteuttamiseen.

Miten yhteinen näkemys kulttuurikysymyksistä syntyy?

Hallituksen jäsenet ovat tieteen, taiteen ja talouselämän ansioituneita asiantuntijoita. Hallituksen monipuolisuus on rikkaus. Jokainen jäsen arvioi käsiteltäviä asioita laajemmin kuin oman alansa näkökulmasta. Kuulun toisenkin säätiön ja oman tieteenalani järjestöjen päättäjiin. Kulttuurirahasto on näihin verrattuna ainutlaatuinen muun muassa siksi, että se edistää kulttuurin koko kirjoa; sekä tieteitä että elämää rikastavia taiteita. Teemme päätöksiä keskustellen, innostavassa ja ilahduttavassa ilmapiirissä. Minut kutsuttiin SKR:n hallitukseen vuonna 2016. Pidän kovasti tästä luottamustehtävästä.

Mitkä Rahaston viimeaikaiset hankkeet saavat sinut innostumaan?

Koululaisille kohdistettu Taidetestaajat on ehdoton suosikkini. Se resonoi Kulttuurirahaston syntyhistoriaan; koululaisethan kautta maan kiersivät keräyslistoineen ovelta ovelle ja kartuttivat uuden rahaston perustamispääomaa. Toinen aivan fantastisen hieno hanke on vauvaperheille kohdistettu Lukulahja lapselle. Lasten ja nuorten kautta vaikutamme Suomen tulevaisuuteen.

Lääkärinä iloitsen Rahaston uudesta monitieteisestä suurhankkeesta, kohorttitutkimuksesta, jonka kotipesä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Sen tavoitteena on vahvistaa suomalaisten hyvinvointia tutkimuksen keinoin seuraavan sadan vuoden aikana.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot – laulava organisaattori

Päivi Loponen-Kyrönseppä aloitti Kulttuurirahastossa uudessa kilpailupäällikön tehtävässä elokuussa tehtävänään johtaa Kansainvälistä Mirjam Helin -laulukilpailua. Klassisen laulun kärkikilpailuihin kuuluva tapahtuma järjestetään seuraavan kerran kesäkuussa 2024.

Tummahiuksinen nainen mustassa jakussa kaupunkimaisemassa.
Harrastuksista kysyttäessä Loponen-Kyrönseppä vastaa, että hänen koko elämänsä on taidetta ja kulttuuria. Pienen poikkeuksen muodostavat talviuinti ja sienet. ”Olen intohimoinen sienestäjä, jolla on hillitön saalistusvietti. Kerään sieniä yli oman tarpeen.”

Loponen-Kyrönseppä kertoo arvostavansa paljon sitä, että Kulttuurirahasto on päättänyt panostaa Mirjam Helin -kilpailuun entistä voimakkaammin. Tiedettä ja taidetta tukeva säätiö on hänelle muutenkin mieluinen työpaikka.

”Etenkin nyt, kun maailman tilanne, kotimaan talous ja kulttuurielämän epävarmuus ovat vahvasti läsnä, on hienoa olla vaikuttamassa hyvän puolesta.”

Loponen-Kyrönseppä oli pienestä asti musiikin kanssa tekemisissä, ja aloitti muun muassa viulunsoiton seitsemänvuotiaana.

Jossain vaiheessa hän alkoi haaveilla musiikkialasta ammattina, ja pääsikin opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Opiskellessaan musiikkikasvatusta ja klassista laulua hän alkoi myös opettaa ja tehdä toimittajan töitä.  Vuonna 1996 hän perusti opiskelutovereidensa kanssa Ooppera Skaalan.

”Tajusimme silloin, että voimme tehdä oopperaa aivan itsekin. Tilasimme ensimmäisen oopperan säveltäjä Juha T. Koskiselta ja toteutimme sen omatoimisesti. Olin seitsemän vuotta Skaalan puheenjohtaja, mikä oli syväsukellus taideorganisaation rakentamiseen, rahoitukseen ja kehittämiseen.”

Laulamisen ohella Loponen teki muitakin musiikkialan töitä, ja ne alkoivat yhä enemmän vetää puoleensa.

“Aika harva elättää itsensä Suomessa laulamalla, ja sen vuoksi monet yhdistävät esiintymisen laulunopettajan tehtäviin. Minua se ei kiinnostanut, vaan aloin tehdä musiikkitoimittajan töitä, ensin maakuntalehdissä, Hesarissa, ja vuodesta 2003 alkaen Yleisradion uutistoimituksessa.”

Toimittajantöitä seurasivat pestit Vantaan viihdeorkesterin ja Savoy-teatterin johdossa. Laulajan esiintymisviettiä hän on sittemmin hyödyntänyt muun muassa juontotehtävissä.

Aiemmista töistä on paljon hyötyä uudessa roolissa laulukilpailun vetäjänä.

”Laulajana tunnistan laulumaailman erityispiirteet. Kilpailussa ollaan tekemisissä paitsi taidon, myös makuasioiden ja joskus puhkeamistaan odottavan potentiaalin kanssa. On tärkeää olla sensitiivinen”, hän kuvaa. Enemmän laulukilpailun johdossa silti tarvitaan organisointitaitoja, joita on kertynyt musiikkilaitoksia pyörittäessä.

Toimittajataustan ansiosta taas Loponen-Kyrönsepän on helppo lähestyä ihmisiä eikä hän häkelly maailmantähtiä kohdatessaan.

Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu kuuluu suomalaisten laulukilpailujen kärkikastiin, ja sillä on suuri arvostus myös kansainvälisesti. Ammattilaisten keskuudessa kilpailu rankataan korkealle, mutta tekemistä riittää edelleen esimerkiksi yleisen tunnettuuden kanssa. Miten saada kilpailutunnelmaan mukaan myös ne, jotka eivät ole vihkiytyneet klassisen musiikin salaisuuksiin?

Voiko taiteessa ylipäänsä kilpailla? Loponen-Kyrönsepän mielestä ristiriitaa ei ole. Kysymys on taidosta ja osaamisesta, mutta viime kädessä oleellista on, että taiteilija voittaa yleisön sydämet puolelleen.

”Laulajanuralla tarvitaan paitsi ääntä ja musikaalisuutta, myös sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä ja onnea. Kilpailut ovat laulajille hieno paikka päästä esille ja yleisölle upea mahdollisuus tutustua uusiin kykyihin.”

Loposen mukaan parhaat laulajat eivät pelkästään osaa laulaa, vaan he ovat myös fiksuja, syvällisiä, kiinnostuneita muusta maailmasta ja kehittävät itseään jatkuvasti.

Useat laulukilpailut ovat luopuneet erillisistä naisten ja miesten sarjoista, ja näin tekee myös Mirjam Helin -kilpailu ensi kesänä. Sukupuolten ja ihmisäänten moninaisuus on arvostetumpaa kuin ennen.

”Toki näyttämötaiteessa ja eritoten oopperassa on aina ollut sukupuolten moninaisuutta. Ajatellaan vaikkapa niin sanottuja housurooleja, joissa mezzosopraano tai altto laulaa miesrooleja, tai vanhempia teoksia, joissa mies- ja poikaäänet ovat laulaneet kaikki roolit – puhumattakaan kontratenoreiden tai entisajan kastraattien roolituksista.”

Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt Mirjam Helin -laulukilpailua vuodesta 1984 alkaen viiden vuoden välein. Laulukilpailun taustalla on suurlahjoitus, jonka laulaja, professori Mirjam Helin (1911–2006) teki Suomen Kulttuurirahastolle vuonna 1981.

Ensi kesästä alkaen kisasykli tiivistyy, ja Helin-kilpailu pidetään joka kolmas vuosi.

Vakiintuneisiin tapoihin on kuulunut kotimajoituksen järjestäminen kilpailijoille. Parhaillaan mietitään, voisiko perinnettä vaalia jatkossa.

”Kotimajoittajat pääsevät ainutlaatuisella tavalla mukaan kilpailutunnelmaan, ja monille kilpailijoille kotimajoitus tuo aivan omanlaisensa lisän kokemukseen. Kilpailun ympärille syntyy todellinen yhteisö. Rohkaisen ryhtymään kotimajoittajaksi ja nauttimaan kilpailutunnelmasta!”

Mikä Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu?

  • Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt kilpailua vuodesta 1984 asti. Jatkossa kilpailu järjestetään kolmen vuoden välein.
  • Yhdeksäs Mirjam Helin -kilpailu järjestetään Helsingissä 3.–12.6.2024.
  • Jaettavien palkintojen yhteissumma on 190 000 euroa.
  • Kilpailun sähköpostiuutiskirjeen voi tilata osoitteesta mirjamhelin.fi (siirryt Mirjam Helin -kilpailun sivulle).

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Kulttuurin tukijoukot: Päijäthämäläinen yleismies

Millaista asiantuntemusta edustat hoitokunnassa?

Päijät-Hämeen rahaston hoitokuntaan kuu­luu perinteisesti ainakin yksi liike-elämän edustaja. Tulen yrittäjäperheestä, mutta en ole koskaan toimi­nut täysipäiväisenä yrittäjänä vaan pääosin kansainvä­lisessä teollisuudessa. Kun minut kutsuttiin hoitokun­taan vuonna 2014, työskentelin Lahden Seudun Kehi­tys LADEC Oy:n toimitusjohtajana. Siirryin sieltä viime kesänä lahtelaisen perheomisteisen teknologiavientiyri­tys FinnSonic Oy:n johtoon.

Muut hoitokunnan jäsenet ovat omien alojensa syväosaajia, minä olen toiminut oikeastaan yleismies Jantusena: laajakatseisena Päijät-Hämeen elinkeino­elämän edustajana ja joidenkin tieteenalojen tuntijana. Toiminta isänmaallisen instituution osana omalla syn­nyinseudulla on ollut hieno kokemus.

Mihin tarkoituksiin apurahat päätyvät?

Tuemme moniarvoisesti sekä taidetta että tiedettä, sekä huippuja että harrastajia. Lah­den Yliopistokampuksen opiskelijat hakevat usein apu­rahoitusta bio- ja ympäristötieteiden sekä teknisten tie­teiden opintoihin ja tutkimukseen. Näiden hakemusten määrä kasvaa vuosi vuodelta. Helsingin yliopistolla ja erityisesti LUT-yliopistolla on Lahdessa tiiviit yhteydet maakunnan elinkeinoelämään.

Kuvataiteen ja musii­kin ammattilaiset tarvitsevat monesti työskentelyapu­rahoja. Taiteen hakemuksissa minut on yllättänyt se, miten paljon ja miten monien eri taiteenalojen edus­tajia Päijät-Hämeessä asuu ja työskentelee. Apurahan hakijoiden joukko on moninainen, ja rahoitusta hae­taan yksin tai ryhmänä pieniin sekä suuriin hankkeisiin.

Minne ohjaisit kulttuurinnälkäiset lomailijat maakunnassasi?

Esimerkiksi uuteen Malski-keskuksessa toi­mivaan Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvaan. Harrastajien voimin toimiviin kesäteattereihin, joissa on iloista tekemisen meininkiä. Lahden lukuisiin eri­koismuseoihin kuten Moottoripyörämuseoon ja vaik­kapa Vanhaan Vääksyyn sekä Päijännetaloon. Päi­jät-Hämeessä järjestetään erilaisia kulttuuritapahtu­mia pitkin kesää, joten jokaiselle varmasti löytyy jota­kin mieleistä.

Kulttuurin tukijoukot -juttusarjassa esitellään ihmisiä, jotka antavat panoksensa tieteen, taiteen ja kulttuurin hyväksi toimimalla Suomen Kulttuurirahaston luottamushenkilöinä tai työntekijöinä.

Uusi toimitusjohtaja panostaa innostavaan ja turvalliseen työyhteisöön

Artikkeli julkaistiin ensimmäistä kertaa Tammenlastuja-lehden numerossa 1/2023. Koko lehden voit lukea täältä.

Vaaleahiuksinen nainen värikäs huivi kaulassa ja mustissa silmälaseissa lukee kirjaa. Taustalla kirjahylly

Helmikuussa julkistettiin, että Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja kesäkuusta 2023 alkaen on fil. tohtori, dosentti Susanna Pettersson.

Pettersson on toiminut monissa vaativissa johto- ja luottamustehtävissä Suomessa ja ulkomailla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa kulttuuria laajasti, mutta erityisesti lukeminen on ollut hänelle henkireikä lapsesta asti. Hän pitää tarkkaan huolen siitä, että lukemiselle on edelleen aikaa ja tilaa.

”Luen sekä kauno- että tietokirjallisuutta, kotimaista ja ulkomaista. Nytkin minulla on kaksi riemastuttavaa tietokirjaa kesken, toinen lintujen ihmeellisestä maailmasta ja toinen peruukkien kulttuurihistoriasta.”

Pettersson on kotoisin Helsingistä. Hän kasvoi Katajanokalla, mistä tie vei usein Rikhardinkadun kirjastoon lukemista hakemaan. Äidin puolen isovanhempien kautta juuret vievät Kälviälle ja Terijoelle, isän vanhemmat puolestaan olivat kotoisin Ruovedeltä ja Lusista. Lapsuuden kesät vietettiin Kuusamossa ja Mikkelissä.

Toinen rakas harrastus on neulominen, jota Pettersson pitää meditatiivisena. ”Kun oma työ on kompleksista ja abstraktia, tuntuu hienolta, että saa pienessä mittakaavassa asioita valmiiksi nopeasti.”

Petterssonin aika kuluu myös juoksulenkeillä ja 13-vuotiaan karkeakarvaisen mäyräkoiran seurassa. Perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Ihmiset keskiössä

”Hyvä johtajuus syntyy siitä, että elämässä on muitakin asioita kuin työ. Harrastuksissa latautuu, ja niistä pystyy ammentamaan ajatuksia ja ideoita, jotka ruokkivat työpaikalla tarvittavaa energiaa.”

Pettersson luonnehtii itseään arvopohjaiseksi johtajaksi, jonka johtajuusajattelun keskiössä ovat ihmiset. ”Minulle on hyvin tärkeää, että työyhteisö voi hyvin ja että ihmisten asiantuntijuutta arvostetaan organisaation kaikilla tasoilla”, hän sanoo. ”Vanhakantainen hierarkkinen ajattelu ei ole tätä päivää.”

Vuodesta 2018 lähtien Pettersson on työskennellyt Ruotsin Nationalmuseumin pääjohtajana. Kun hän ilmoitti lähdöstään helmikuussa, häneltä kysyttiin, olivatko syynä museota viime vuosina kohdanneet hankaluudet, kuten koronakriisi tai inflaatio.

”Vastoinkäymisiä on kaudellani ollut, mutta jos pelkäisin hankalia asioita, en olisi edes aloittanut Nationalmuseumissa”, hän toteaa.

”Asiat voivat olla vaikeita, mutta jos työyhteisössä on turvallista, se kannustaa yhdessä ideointiin ja ihmiset viihtyvät, vaikeidenkin asioiden ratkominen sujuu.” Sellaisen ilmapiirin luominen on Petterssonin mukaan yksi johtajan tärkeimmistä tehtävistä.

Apurahansaajasta johtajaksi

Petterssonilla on jo valmiiksi yhteyksiä Suomen Kulttuurirahastoon. Hän on kannatusyhdistyksen jäsen, luennoinut Taidekoti Kirpilässä, toiminut sparraajana Museovisio-hankkeessa ja saanut myös apurahan. Kolmivuotinen apuraha julkisen taidekokoelman kartuttamista käsittelevään taidehistorian alan väitöskirjaan myönnettiin vuonna 2000, jolloin monivuotiset apurahat olivat paljon harvinaisempia kuin nykyisin.

”Apurahan saaminen Kulttuurirahastolta oli täysin ratkaisevaa uralleni”, Pettersson sanoo. Apuraha mahdollisti paitsi väitöskirjaan paneutumisen, myös Petterssonin perheen muuton Lontooseen. Hän kirjoitti väitöskirjansa Lontoon-vuosien aikana.

”Vaikka väitöksestä on jo kulunut aikaa, olen edelleen tyytyväinen siihen. Tein perustyöt kunnolla, ja Suomen julkisen taiteen keräilyn alkuvaiheet tulivat perusteellisesti tutkituiksi ja tallennetuiksi.”

Toinen jalka tutkimuksessa

Pettersson on toiminut urallaan monissa vaativissa tehtävissä. Ennen Nationalmuseumia hän johti Ateneumin taidemuseota, Suomen Lontoon instituuttia sekä Alvar Aalto -säätiötä ja -museota. Työtehtävästä riippumatta hän on aina halunnut kuljettaa mukana myös akateemista ulottuvuutta.

Hän on museologian dosentti Jyväskylän yliopistossa ja ohjaa mielellään väitöskirjoja. Omaa kirjoitusvirettään hän pitää yllä julkaisemalla alansa artikkeleita vuosittain. Hiljattain ilmestyi artikkeli Nationalmuseumin näyttelyn Trädgården. Konst och natur under sex sekel katalogissa, ja tulossa on muun muassa artikkeli Ulla-Maija Alasen valokuvista ja kirja Ola Kolehmaisen uusimmasta tuotannosta. Vuonna 2024 ilmestyy pohjoismaisen taiteen ja yhteiskunnan historiasta 1820–1920 laaja teos, jota Pettersson toimittaa yhdessä Anna-Maria von Bonsdorffin kanssa.

Vahvaa ymmärrystä akateemisesta maailmasta toivat myös yhdeksän vuotta Aalto-yliopiston hallituksessa. ”Olin kaksi vuotta varapuheenjohtajana ja yhdeksän vuotta HR-toimikunnassa, missä pääsin osallistumaan johtavan akateemisen henkilöstön rekrytointeihin”, Pettersson kertoo. ”Kaudellani Aallossa pääsin perehtymään laajasti monialaiseen akateemiseen kenttään”.

Koko kansan rahasto

Vaaleahiuksinen, silmälasipäinen nainen tummissa vaatteissa seisoo taidevarastossa keskellä värikkäitä taideteoksia.

Työhaastatteluiden klassikoihin kuuluu kysymys ”Miksi haluat tulla meille töihin”? Mitä siihen vastaa Susanna Pettersson?

”Urani aikana kertynyt osaamisyhdistelmä on sellainen, että uskon sen hyödyttävän Kulttuurirahastoa. Minulla on työkokemusta useista maista, erilaisista töistä ja luottamustehtävistä. Tunnen kulttuurin, taiteen ja akateemisen maailman, ja olen saanut työskennellä myös lahjoittamisen käytäntöjen kanssa.”

Hän pitää Kulttuurirahastoa ainutlaatuisena toimijana säätiöiden joukossa.

”Moni säätiö pyörii yksittäisen lahjoittajan tai toimijan ympärillä, kun taas Kulttuurirahasto perustamishistorioineen on suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vahva ilmentymä”, Pettersson kuvaa.

Pettersson pitää Kulttuurirahaston ehdottomana vahvuutena valtakunnallista ulottuvuutta. Yhtenä ensimmäisistä tehtävistään hän aikoo tutustua maakuntarahastoihin, jotta saisi mahdollisimman kattavan kuvan Kulttuurirahaston toiminnasta.

Tärkeänä hän pitää myös yhteistyötä esimerkiksi säätiökentän kesken ja peräänkuuluttaa rohkeutta yhteisiin isoihin ponnistuksiin.

”On aika katsoa tekemisen muotoja uudesta näkökulmasta. Visioista haluan aivan ensimmäiseksi keskustella rahastolaisten kanssa.”

Kulttuurin palveluksessa 20 vuotta

Antti Arjava jäi eläkkeelle toukokuun lopussa toimittuaan Suomen Kulttuurirahaston yliasiamiehenä kaksikymmentä vuotta. Arjava tunnetaan lintuharrastuksestaan, ja eläkkeellä hän suunnitteleekin käyttävänsä aikaa lintujen tutkimiseen. Eläkepäiviin kuuluu myös lukemista ja kirjoittamista, joille ei ole töissä ollessa ollut tarpeeksi aikaa. ”Katsotaan syntyykö lisää kirjoja – ainakin pitää yrittää.”

Arjava on monesti kutsunut Kulttuurirahastoa Suomen parhaaksi työpaikaksi, joten ilman haikeutta ei siirtymä uuteen elämänvaiheeseen varmastikaan toteudu. Mikä säätiön johtamisessa on ollut parasta? ”Muualla tiede- ja taidemaailmassa rahan hankkimisen miettiminen on keskeinen osa työtä. Meidän taas ei tarvitse miettiä koko ajan sitä, mistä saisi lisää rahaa, vaan voimme keskittyä siihen, mitä hyvää rahalla voisi tehdä. Se on todella kiinnostavaa työtä”, hän sanoo.

Organisaation sisälläkään ei tarvitse riidellä rahan käyttämisestä. Edunvalvonta-ajattelu puuttuu, mikä on Arjavalle säätiömaailman sympaattisimpia puolia.

Arjava kuvailee olleensa hands-on-johtaja. Kulttuurirahasto on juuri ja juuri sen kokoinen organisaatio, että se on ollut mahdollista. Hänen mukaansa johtaminen vaatii tietynlaista joustavuutta. ”Meillä täytyy olla prosesseja, jotka muodostavat toiminnan rungon, mutta monesti asiat on ratkaistava tapauskohtaisesti. Meillä on tiedettä ja taidetta ja erilaisia ihmisiä, kaikkia ei voi mitata samalla mittarilla.”

Kahdenkymmenen vuoden aikana isoimpia muutoksia Kulttuurirahastossa on ollut keskusrahaston ja maakuntarahastojen yhä tiiviimpi yhteenhitsautuminen. Koronapandemia vauhditti jo aiemmin alkanutta lähentymistä. Nyt Kulttuurirahastossa on jo useita maakuntien yhteisiä työntekijöitä, kun muutama vuosikymmen sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että asiamies tai sihteeri olisi asunut muualla kuin maakunnassa.

Muutoksia on tapahtunut myös digitalisaation myötä. Historiaan ovat jääneet esimerkiksi ”kopsukat” eli apurahanhakijoiden hakemuksia sisältävät salkut, joita kuljeteltiin arvioijalta toiselle. ”Kun tulin taloon, toimistossa syötettiin jokaisen hakemuksen perustiedot käsin järjestelmiin. Seuraava edistysaskel oli, että hakijat itse syöttivät tietonsa, mutta hakemukset liikkuivat edelleen paperilla. Nyt kaikki kulkee digitaalisesti”, Arjava sanoo. Muutokset tarkoittavat, että kahdenkymmenen vuoden aikana valtavasti kasvanut hakijamäärä pystytään hoitamaan lähes samalla henkilöstömäärällä kuin aiemmin. Toiminnan muuttuminen, esimerkiksi hanketoiminnan lisääntyminen, on toki tarkoittanut uudenlaisen ammattitaidon hankkimista talon sisälle.

Myös luottamushenkilöiden rooli on vuosien varrella hiljalleen muuttunut. Arjavan mukaan luottamushenkilöt käyttävät edelleen paljon aikaa ja energiaa tieteen ja taiteen hyväksi, mutta aiempaa kiivastahtisempi työelämä vaikuttaa heidänkin ajankäyttöönsä. Säätiön toiminnan laajentuessa suuriinkin hankkeisiin on ollut selvää, että luottamushenkilöiden voimin niitä ei ole mahdollista hoitaa.

Ennen Arjavan yliasiamieskautta Kulttuurirahaston itse käynnistämät hankkeet olivat pieniä ja harvassa. Ensimmäisiä isoja hankkeita oli Kirjatalkoot vuonna 2007. Tavoitteena oli kannustaa kaikkia Suomen kuntia lisäämään kirjastojen kirjahankintojen määrärahoja. Säätiö tuki hankintoja, kunhan kunnat itse budjetoivat niihin enemmän rahaa. Kirjatalkoiden jälkeen hankkeita on käynnistetty lukuisia. Usein niitä on edeltänyt havainto ongelmasta, jonka ratkaisemista mikään muu taho ei riittävästi edistä.

”Koen, että vasta viime vuosina olemme oppineet, miten saadaan liikkeelle sellaisia isoja hankkeita, joissa todella lähdetään aivan uudella tavalla ajamaan asioita”, sanoo Arjava. Hankkeita käynnistäessä ja edistäessä on Kulttuurirahastossa myös opittu paljon. ”Pitkään pyrimme siihen, että saisimme julkisen vallan ottamaan käynnistämämme hankkeet osaksi omaa toimintaansa. Olimme sitkeitä, mutta lopulta jouduimme myöntämään, että useimmissa tapauksissa sen varaan ei voi laskea”, Arjava sanoo. Poikkeus on viime vuonna perustettu Uudet klassikot -rahasto, jonka perustivat yhdessä valtio ja neljä säätiötä. Sen puitteissa valtion ja säätiöiden intressit kohtasivat sopivalla tavalla.

Muisteleeko yliasiamies joitakin hankkeita erityisellä lämmöllä?

Kirjatalkoiden lisäksi Arjava mainitsee sukukielten tukemisen Lapissa ja Venäjällä vuosina 2006–2016. Se oli poikkeuksellisen pitkä ponnistus, jossa oli erilaisia moduuleja ja moninaisia yhteistyökumppaneita, tärkeimpinä Inarinsaamen kielen yhdistys, Suomi-Venäjä-seura sekä M. A. Castrénin seura. ”Voidaan todella sanoa, että hankkeen ansiosta inarinsaame pelastettiin yhden sukupolven ajaksi”, toteaa Arjava.

Hänen sydäntään lähellä ovat myös viime vuosien suuret aloitteet: Taidetestaajat, Uudet klassikot sekä ja valmistelussa oleva Suomi100-tietovarantohanke. ”Koen, että niissä on saatu jotakin merkittävää aikaan. Tavoitteet on asetettu kunnianhimoisiksi ja uskallettu lähteä tekemään asioita uudella tavalla.”

Onko Kulttuurirahasto sitten onnistunut tukemaan tiedettä ja taidetta hyvin vai huonosti, on visainen kysymys, jota Arjava pohtii kriittisesti.

”Hakemuksia ja myöntöjä on valtava määrä, ja apurahojen jako on hajautettu niin, ettei kukaan yksin päätä niistä. Kukaan ei siis voi hallita kokonaisuutta eikä valvoa sitä ulkopuolelta. Siksi sisäinen motivaatio ja etiikka ovat tärkeitä. Se, että haluaa hoitaa homman hyvin.”

Myös hankkeiden vaikutuksen mittaaminen on äärettömän vaikeata.

”Esimerkiksi Kirjatalkoissa saatiin kyllä tieto rahankäytöstä ja kirjahankinnoista, mutta miten pitäisi mitata hankkeen lopullista tarkoitusta – sitä, että ihmiset lukisivat enemmän ja sivistyisivät? Tavoitteiden miettiminen tarkkaan on äärimmäisen tärkeää, mutta mittaamiseen ei kuitenkaan pidä jämähtää. Niin monet asiat vaikuttavat kokonaisuuteen”, hän sanoo.

Kotimaiset säätiöt ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään etenkin sijoituspuolella. Myös muunlainen yhteistyö on Arjavan kaudella lisääntynyt. Esimerkiksi post doc -pooli ja jo toimintansa lopettanut professoripooli ovat syntyneet Kulttuurirahaston aloitteesta. ”Poolit ovat tärkeitä, koska ne yksinkertaistavat hakijoiden elämää”, sanoo Arjava. Hän ei kuitenkaan pidä yhdessä tekemistä itseisarvona. ”Mitä useampi yhteistyökumppani, sen monimutkaisempaa on päätöksenteko. Kulttuurirahasto on sen verran iso säätiö, että rahankaan takia ei ole pakko tehdä yhteistyötä. Yhteistyöt ovat enemmänkin periaatteellisia, kun halutaan edetä yhtenä rintamana”, sanoo Arjava.

Säätiöiden kansainvälisessä yhteistyössä Arjava on ollut keskeisissä rooleissa. Hän on ollut Philean eli säätiöiden eurooppalaisen järjestön edeltäjän EFC:n hallituksen jäsen. Euroopan suurimpien säätiöiden johtajien yhdistyksessä Haagin klubissa hän on toiminut sihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana. Kansainvälinen säätiöyhteistyö on ollut enemmänkin yhteydenpitoa ja ajatustenvaihtoa kuin toimintaa, vaikka siitäkin on esimerkkejä. Paraikaa käynnissä on pohjoismaisten säätiöiden 10,5 miljoonalla eurolla rahoittama seitsenvuotinen Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelma, joka rahoittaa humanistista ja yhteiskunnallista tutkimusta Pohjoismaiden kansalaisia koskettavista haasteista.

Antti Arjavan kahdenkymmenen vuoden työsuhde Kulttuurirahastossa ei ole pituudeltaan ainoa laatuaan. Mikä saa ihmiset pysymään talossa?

”Toivon tietysti sen kertovan siitä, että täällä on kiva olla ja hyvä henki. Ihmiset kokevat mielekkääksi olla mukana tukemassa tiedettä ja taidetta. Varmasti vaikuttaa myös se, että kulttuurialalla ei monia näin hyviä ja varmoja työpaikkoja ole.”

Arjavaa viehättää Kulttuurirahastossa tietynlainen asiallisuus, arvokkuus ja kohteliaisuus, ilman että kuitenkaan oltaisiin jäykkiä. ”Meidän ei tarvitse lähteä mukaan nykymaailman huippupuheeseen ja kaiken keventämiseen. Tätä asennetta olen yrittänyt pitää yllä – uskallusta olla erilainen kuin muut.”

Yläkuvassa  vas. Suomen Kulttuurirahaston perustaminen valittiin Kulttuurigaalassa 2017 Vuosisadan kulttuuriteoksi. Palkinnon otti vastaan Antti Arjavan kanssa johtokunnan puheenjohtaja Asko Peltola. Kuva Adam Oszaczky. (Keskellä) Kyyttöjen kanssa laitumella Jokioisilla 2008. Kulttuurirahasto tuki 300 000 euron apurahalla vuonna 2009 suomenkarjaan liittyvää tutkimusta. Kuva: Marika Aspila. Oik. vuosijuhlatunnelmissa Finlandia-talossa 2006. Kuva: Heikki Tuuli