Takaisin artikkelilistaukseen
Apurahat
Kulttuurirahastolta 1,5 miljoonan ylimääräinen tuki vapaan kentän taideyhteisöille
15.12.2020
Cantores Minores -kannatusyhdistys ry sai 50 000 euron kuoron toiminnan turvaamiseen. Kuva: Ilkka Harjula
Cantores Minores -kannatusyhdistys ry sai 50 000 euron kuoron toiminnan turvaamiseen koronapandemian aiheuttamassa poikkeustilassa. Punaiset maskit saatiin lahjoituksena Marttaliitolta. Kuva: Ilkka Harjula
Koronapandemia ja sen aiheuttamat rajoitukset uhkaavat satojen taideyhteisöjen toimintaa. Suomen Kulttuurirahasto avasi lokakuussa haettavaksi ylimääräisen tuen vapaan kentän toiminnan turvaamiseen. Apurahoja myönnetään 53 toimijalle yhteensä 1,5 miljoonan euron edestä. Apurahat jakautuivat kaikkialle Suomeen, Helsingistä Inariin.

Ylimääräistä tukea koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa haki 380 yhteisöä, eniten sävel- ja näyttämötaiteista. Hakemuksia tuli ympäri Suomen.

– Lisärahalle on tarvetta. Tavoitteemme oli auttaa koronan piinaamia korkeatasoisia taiteen yhteisöjä selviämään poikkeusajan yli. Hakemusten arvioinnissa painoivat sekä laatu että taloudelliset menetykset esim. lipputuloissa, sanoo Kulttuurirahaston hallituksen puheenjohtaja Jari Sokka.

Eniten apurahoja myönnettiin näyttämötaiteisiin 570 000 euroa, säveltaiteisiin 540 000 euroa ja kuvataiteisiin 130 000 euroa. Apurahoista Uudellemaalle meni 34 %, Pirkanmaalle 14 % ja Varsinais-Suomeen 12 %.

Kuhmon Musiikkiyhdistys ry sai 50 000 euron apurahan toiminnan turvaamiseen. Kuvassa Maja Bogdanovic ja Daniel Rowland. Kuva: Stefan Bremer
Maja Bogdanovic ja Daniel Rowland Kuhmossa kesällä 2018. Kuhmon Musiikkiyhdistys ry sai 50 000 € koronatuen. Kuva: Stefan Bremer

Lisäapurahat myönnettiin tasasummina 20 000–50 000 euron välillä. Suurimmat, 50 000 euron apurahat saivat mm. kuvataiteiden alalta Arteles Creative Center Oy Hämeenkyröstä, säveltaiteista Cantores Minores -kannatusyhdistys ry Helsingistä ja Kuhmon Musiikkiyhdistys ry Kuhmosta, elokuvataiteista DocPoint-elokuvatapahtumat ry Helsingistä, tanssitaiteista Pyhäsalmen Tanssi ry Pyhäjärveltä ja teatterin alalta TEHDAS Teatteri -yhdistys ry Turusta.

Lisärahoituksen päätökset tehtiin nopealla aikataululla lokakuun haun jälkeen, ja apurahat maksetaan saajille jo tämän vuoden puolella.

Tänä vuonna Kulttuurirahasto on jakanut ylimääräistä tukea koronan takia jo 2,5 miljoonaa euroa.

Kulttuurirahaston muiden lokakuun hakemusten käsittely jatkuu tammikuuhun, jolloin päätöksiä tehdään yhteensä 25 miljoonan euron edestä. Tammikuussa ovat haettavissa Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahat, yhteensä 13 miljoonaa euroa.

Lisätietoja