Suomen UWC-yhdistys myöntää vuosittain kymmenkunta stipendiä lukiolaisille United World Colleges-opiskelua varten. Suomen Kulttuurirahasto on rahoittanut stipendejä vuodesta 1966.
Tänä vuonna hakemuksia saapui 179 kappaletta. Hakijoista 146 oli tyttöjä ja 33 poikia. Oppilasvalinnan suoritti Suomen UWC-yhdistys yhdessä UWC-toimikunnan kanssa.
23.3. valitut uudet UWC-stipendiaatit ovat:
UWC Red Cross Nordic, Norja: Anna Helppi, Helsinki Teo Kettunen, Helsinki (Svenska Kulturfondenin stipendiaatti)
UWC-USA, Yhdysvallat: Jani Ijas, Sastamala Matias Muuronen, Helsinki (Segerstråle-stipendiaatti)
UWC Mahindra, Intia: Ella Könönen, Helsinki
UWC Mostar, Bosnia-Hertsegovina: Emil Pellonpää, Orivesi
UWC Waterford Kamhlaba, Swasimaa: Henna Tammi, Luvia Peppiina Uotila, Turku
UWC Costa Rica: Ingrid Holm, Björkboda
UWC Atlantic College, Wales: Juulia Kontio, Mäntsälä Marcus Pegg, Helsinki (Ari Lahti ja Vesa Vanha-Honko -stipendiaatti)
UWC Adriatic, Italia: Ellen Henricson, Porvoo
UWC Pearson College, Kanada: Alexandra Guryeva, Helsinki
UWC Li Po Chun, Hong Kong: Eetu Loisa, Lappeenranta
Se on valtava. Sen kuononpää on nyrkinkokoinen.
– Berninpaimenkoiraksikin Viljo-Valdemar on suuri, painoa on 58 kiloa, sanoo omistaja, eläinavusteinen valmentaja, Hali-Koira-yrittäjä Maarit Haapasaari.
Kookas koira tekee vaikutuksen, mutta ei ole hippuakaan pelottava. Viljo-Valdemar on tarkkaavainen ja olemus henkii huolehtivaisuutta. Vieraiden luokse se ei mene ilman emännän lupaa. Sillä on rauhallinen luonne ja taitoa. Viljo on työskentelee terapiakoirana.
Viljo on ensimmäisiä lukukoiria ja tekee koira-avusteista työtä ”halikoirana”. Nyt se on laajentanut toimintaansa kirjoittamis- ja sadutuspuolelle.
Kerro Koiralle -tunneilla innostetaan lapsia kielelliseen ilmaisuun ja kasvatetaan samalla empatiakykyä. Lapsia kannustetaan kertomaan tarinoita koirasta ja koiralle. Työpajoissa tuotetaan pieniä minä-muotoisia tarinoita koiran näkökulmasta: miten koira kertoisi päivästään tai raportoisi haju-uutisia.
Koiran auktoriteetilla
Viljo-Valdemar
Ammatti: Halikoira
Rotu: berninpaimenkoira
Ikä: 4 vuotta
Harrastus: jalkapallon kantaminen
Herkku: ryynimakkara
Taideohjauksen ja eläinavusteisuuden yhdistäminen on uutta kansainvälisestikin. Kokemukset ovat positiivisia. Sanataideohjaaja Veera Vähämaa kertoo, että Viljo luo rentoa ilmapiiriä ja hyvää yhdessäolon tunnelmaa.
Viljo on auktoriteetti ja muusa. Se rauhoittaa ja sillä on hyvä pelisilmä.
– Kun Viljo kävelee kähinän keskelle ja asettuu rapsutettavaksi, jatkuu työskentely pian.
Teksti: Taina Saarinen
Kuvat: Mari Männistö ja Maarit Haapasaari
Kulttuurirahaston hallitus on myöntänyt 200 000 euron avustuksen Tanssin talo ry:lle. Tämän jälkeen Suomen Kulttuurirahaston tuki hankkeelle on vuosina 2011–15 ollut yhteensä 750 000 euroa. Nyt myönnetty tuki on siltarahoitus investointipäätöksen myötä vahvistuvan toimintarahoituksen valmistelulle.
Vuoden 2015 aikana valmisteltava puitesopimus yhdistyksen, KOY Kaapelitalon, Helsingin kaupungin ja valtion kanssa on päätöksenteon läpäistyään päätös Tanssin talon investoinnille ja toimintarahoitukselle. Jane ja Aatos Erkon säätiön 15 miljoonan investointiavustuksen yksi ehdoista oli puitesopimuksen valmistuminen vuoden 2015 loppuun mennessä.
Investointipäätöksen syntyessä suunnittelu- ja rakennusvaiheesta vastaa KOY Kaapelitalo, Tanssin talo ry vastaa mm. tulevan organisaation hallinto- ja toimintamallin, markkinoinnin sekä palvelukumppanuuksien kehittämisestä.
Tanssin talo ry on valmistellut tanssin talo -hanketta mittavan yksityisen rahoituksen turvin. ”Kulttuurirahaston pitkäjänteisen tuen merkitys on ollut taloudellisesti suuri. Säätiön usko hankkeeseen ja sen etenemiseen on myös lisännyt asian vakuuttavuutta sidosryhmien parissa”, Tanssin talo ry:n projektipäällikkö Hanna-Mari Peltomäki toteaa.
Vanhan nokialaisen tehdasrakennuksen suojissa tapahtuu paljon. Tehdassaaressa järjestetään koko perheen tapahtumia, taidenäyttelyitä, juhlia ja työpajoja. Lisäksi Tehdas 108 antaa työtilat kymmenkunnalle eri alojen ammattilaiselle. Vanhan tehdaskiinteistön käyttöönsä ottanut Tehdassaaren Osuuskunta on työskennellyt vuodesta 2012 kehittääkseen talosta yhteisöllisen kulttuurikeskuksen ja työtilan.
Toiminnassa alusta asti mukana ollut osuuskunnan jäsen Sanna-Kaisa Salonen kertoo kulttuurikeskuksen saaneen paikkakunnalla paljon huomiota ja se tunnetaan jo melko laajasti. Odotuksiakin on, niin paikkakuntalaisilla kuin tehdassaarelaisillakin.
– Suuria suunnitelmia riittää, Salonen nauraa.
Talossa toimii eri alojen ammattilaisia graafikosta eri alojen taiteilijoihin, joten toiminnan kirjo on suuri.
– Onneksi tila mahdollistaa monenlaista, Salonen sanoo. Lähitulevaisuudessa luvassa onkin esimerkiksi taidesuunnistusta ja valokuvanäyttely.
Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi vuonna 2014 Tehdassaarelle apurahan muun muassa tanssisalin rakentamiseen ja Kotona-yhteisötaidehankkeen toteutukseen. Viime syksynä toteutettu projekti sai osallistuneilta ja yleisöltä hyvää palautetta. Kaikille avoimessa hankkeessa eri-ikäiset osallistujat toteuttivat tanssillisen esityksen ja tekivät taidetta.
Projektin vetänyt tanssitaiteilija Noora Nenonen toivoo, että vastaavia projekteja voitaisiin järjestää jatkossakin.
– Apurahat mahdollistivat sen, että osallistuminen oli ilmaista, mikä on minulle tärkeää. Kulttuuri ei saa olla vain paremman väen oikeus.
Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston Pohjavirta-hanke lahjoittaa Kuusamon kaupungille ja sen asukkaille ainutlaatuisen, valokuvaaja Meeri Koutaniemen teoskokonaisuuden. Julkinen veistos ja siihen liittyvät tarinat avaavat ikkunan kuusamolaiseen mielenmaisemaan.
Kuusamosta kotoisin oleva, mutta ympäri maailmaa työskentelevä valokuvaaja Meeri Koutaniemi kuvaa ja haastattelee parhaillaan eri ikäisiä kuusamolaisia yhdessä myös kuusamosta kotoisin olevan toimittaja Reetta Rädyn kanssa. 98-vuotiaan Laurin, 95-vuotiaan Meerin ja kuuden muun kuusamolaisen syvästi henkilökohtaiset tarinat sodanaikaisesta sitkeydestä, maahisista soilla ja kahdeksasta vuodenajasta ovat saaneet työparin kiitollisuudesta hiljaiseksi.
”Kuusamolainen näkee ja tuntee ympärillään luonnonvoiman ja ammentaa siitä elonsa ja selviytymisensä. Yksilötarinoiden kautta olemme päässeet kuulemaan Kuusamon historian.” Koutaniemi kertoo ensimmäisten haastattelujen tuloksista.
Kuvareportterina tunnettu ja palkittu Koutaniemi ottaa teoksen myötä ensimmäiset askeleensa julkisen taiteen parissa. Teoksen pysyvä osa nousee Kuusamon keskustaan. Fotomontaasiteoksessa Koutaniemi yhdistää henkilö-ja luontokuvan mielenmaisemaksi. Lisäksi kuvatut kahdeksan kuusamolaista kertovat omasta kuusamolaisuudestaan ja luontosuhteestaan teokseen liittyvässä julkaisussa.
Meeri Koutaniemi avaa tällä julkisella teoksella, uuden sivun omalla polullaan, joka nyt kulkee kotoisan Kuusamolaisen maiseman läpi. Kuviin liittyvät tarinat ja monimediainen teos korostaa suurta, metsään, jokivarteen ja paikkaan sidottua, jo kivikaudelta kerrottua tarinaa ihmisen elämästä.” Pohjavirta-hankkeen kuraattori Antti Tenetz kertoo.
Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahaston Pohjavirta-hankkeen tuottama, Pohjois-Pohjanmaalle levittyvä kahdeksanosainen teoskokonaisuus valmistuu kesän 2015 aikana. Hankkeessa etsittiin alueen ominaisvireeseen, kuten historiaan ja ilmiöihin tarttuvia nykytaiteen teoksia. Syksyllä 2014 julkistettiin kokonaisuuden ensimmäiset teokset eli Aki Roukalan Aikalaiset Pudasjärvellä sekä yhteisöllinen, työryhmän Jortikka, Porkka, Riepula ja Mäkelä luotsaama Mankilan Kyläjätit Siikalatvalla. Kesällä ovat valmistumassa myös aiemmin julkistetut Minnan Jatkolan Tuulikellot Raaheen, Joonas Mikolan Isolaatio Ouluun, Jaakko Mattilan ja Jussi Ängeslevän Näkemyksiä Ylivieskaan ja Jouna Karsin teos Runohenki Haapavedelle sekä vielä yksi, piakkoin julkistettava teos.
Kulttuurirahaston hallitus on myöntänyt kokouksessaan 16.3.2015 taiteilijakoti Lallukan peruskorjaukseen 450 000 euroa. Myönnetyllä avustuksella tehdään peruskorjaukseen liittyviä töitä ja korjataan mm. kaksi suurta ateljeehuoneistoa, jotka nimetään Suomen Kulttuurirahaston nimikkoateljeiksi.
Lallukan taiteilijakodin peruskorjaus on alkanut vuoden 2015 alussa. Peruskorjauksen kokonaiskustannusarvio on 11 miljoonaa euroa, josta Helsingin kaupunki ja opetus- ja kulttuuriministeriö maksavat kumpikin yhden kolmasosan. Taiteilijakotia ylläpitävä Juho ja Maria Lallukan taiteilijakoti -säätiö vastaa yhden kolmasosan rahoituksesta.
Lallukan taiteilijakoti on valmistunut Helsingin Töölöön vuonna 1933. Rakentamisen teki mahdolliseksi viipurilaisen kauppiaspariskunnan Juho ja Maria Lallukan vuonna 1908 tekemä testamentti, jolla he tahtoivat tukea suomalaisen kulttuurin ja taiteen kehitystä. Taiteilijakodissa on asunut vuosien varrella yli 270 taiteilijaa, joista monet ovat olleet maamme merkittävimpiä kuvataiteilijoita, näyttelijöitä ja muusikoita.
”Hauki”, kuulostaa naisen ääni kuiskaavan kohinan keskellä. Aalto-yliopiston akustiikan professori Unto K. Laine soittaa äänitystä, jonka on tehnyt Kolin maisemissa revontulten valaistessa taivaan.
Laineen mukaan revontulten aiheuttamat äänet voivat kuulostaa myös vesiputouksen jylinältä, rätinältä tai paukkeelta. Äänistä on kertomuksia ympäri maailmaa vuosisatojen ajalta, mutta tiedemaailmassa moni epäilee yhä, onko ilmiötä edes olemassa.
– Tieteen puolella oltiin aika tylyjä, että tämä on kansantarinaa. Se oli tilanne vielä vuonna 2000, Laine kertoo. Hän päätti tutkia aihetta. Nyt takana on satoja öitä äänityksiä ja Laineella on ilmeisesti ensimmäisenä maailmassa tallenteita revontulten ääni-ilmiöistä.
Akustiikan asiantuntemus ratkaisi
Laine on ensimmäinen ilmiötä tutkinut akustiikan asiantuntija, ja hän uskoo sen olleen ratkaisevaa onnistumisen kannalta. Laitteistoa on pitänyt rakennella itse ja mikrofonien on oltava äärimmäisen herkkiä. Laine käyttää äänitykseen kolmea mikrofonia, jotta tietäisi, mistä suunnasta ääni tulee. Äänityspaikan on oltava avoin ja hyvin hiljainen.
– On pieni lottovoitto saada revontuliääniä talteen. Pitää olla rasvatyyntä, ei liian kosteaa ja taivaalla on oltava kunnon show.
Vuosituhannen vaihteesta ilmiötä tutkineen Laineen ensimmäinen äänitys onnistui yllättävänkin nopeasti tutkimuksen aloittamisen jälkeen. Huhtikuussa 2000 hänen opiskelijansa soitti ja käski katsoa ulos.
– Siellä oli hurjat revontulet. Silloin tuli kiire.
Laine pakkasi autoon ne äänityslaitteet, mitkä sattui löytämään ja oli pian pikkukengissä pakkasessa mikrofonin kanssa kuuntelemassa rätinää. Mikrofonikin oli halpamallia.
– Se jäi harmittamaan, ja piti päästä jatkamaan paremmilla välineillä.
Totta vai tarua?
Mutta miten revontulten äänet voivat olla edelleen kiistanalainen kysymys? Sitä Lainekin ihmettelee.
– Revontulia on pelätty ympäri maailman, ehkä se traditio jatkuu.
Äänten leimaaminen humpuukiksi olikin yksi syy, miksi Laine halusi alkaa tutkia aihetta. Moni ei ollut edes uskaltanut kertoa kuulemistaan äänistä, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi.
– Luin ääniä kuulleiden kertomuksia ja siinä kohtaa kävi jonkinlainen eettinen kolahdus, että entäs jos nämä havainnoijat ovatkin täysin oikeassa ja sitten niitä haukutaan ja mollataan. Tuli sellainen olo että olisikohan aika tehdä jotain tälle asialle.
Äänen aiheuttaja yhä mysteeri
On yhä mysteeri, millainen fysikaalinen ilmiö äänen aiheuttaa. Laineen hypoteesi on, että revontulivalon liikkuessa myös sähkömagneettinen kenttä muuttuu laukaisee ilmiön, joka aiheuttaa äänen alle sadan metrin korkeudessa.
Nyt Laine pyrkii tekemään uusia äänityksiä ja käy vanhoja tallenteita läpi. Toiveissa on, että jossain vaiheessa tietokone pystyisi automaattisesti tunnistamaan tallenteista oikeanlaiset äänet.
Ilmiön lopulliseksi todistamiseksi tarvitaan myös Laineesta riippumattomien ryhmien tutkimustuloksia. Monet tutkimus on kuitenkin jo vakuuttanut. Viime kesänä Laine sai viestin pohjoisirlantilaiselta tutkimusryhmältä, joka tutkii meteorien aiheuttamia ääniä ja toivoi voivansa tehdä yhteistyötä. Meteorit palavat noin 20 kilometrin korkeudessa, joten niistä ei pitäisi syntyä kuultavaa ääntä, mutta äänistä on kuitenkin havaintoja. Onkin mahdollista, että äänten takana on samoja tekijöitä kuin revontulien kohdalla.
Kuvat tallannustilanteesta: Janne Kommonen
Kuvat hauki-tallenteesta: Harri Tahvanainen
– Kansallista identiteettiä ei rakenneta vain poliittisessa puheessa, vaan esimerkiksi urheiluselostuksissa ja -uutisissa. Niissä toistetaan stereotypioita ja myyttejä suomalaisuudesta, tutkija Elina Salomaa sanoo.
Siksi Salomaan tutkimusaiheena onkin, millaisia kuvia ’meistä’ ja ’muista’ syntyy Ylen jalkapallon MM-kisojen kisastudiossa toimittajien ja studiovieraiden keskustelun sekä yleisön lähettämien twiittien kautta.
Tutkija Elina Salomaa.
Kisastudion ja twiittien muodostamaa kokonaisuutta tutkiessaan Salomaa perehtyy aiheeseen, josta ei vielä muuta tutkimusta löydy.
– Televisiosta twiittausta on tutkittu, mutta minulla aiheena on televisiossa twiittaaminen, Salomaa määrittelee.
– Enää ei vain katsota televisiota, vaan käydään keskustelua sosiaalisen median ja kisastudion kanssa. Katsojat eivät ole passiivisia.
Tällaista television ja sosiaalisen median yhteensulautumaa kutsutaan sosiaaliseksi televisioksi. Ilmiötä kuvaa myös englanninkielinen käsite second screen, eli toinen näyttö, joka on jatkuvasti läsnä television ohella.
Kurinalaiset saksalaiset ja muita kliseitä
Yleensä urheilukisojen aikaan sekä studiossa että katsomoissa pidetään peukkuja suomalaisille ja me-hengen luominenkin on melko yksinkertaista. Jalkapallon MM-kisoissa Suomi ei kuitenkaan ollut mukana, joten tarjolla ei ollut valmista valmista me ja muut -asetelmaa.
– Haluankin tutkia, miten suomalaiset identifioituvat muihin kansoihin tai miten Suomi tuodaan mukaan keskusteluun. Vai syntyykö joku muu ”me”, kuten vaikka ”me Saksan kannattajat”, Salomaa selittää.
Tutkimus on vasta alussa, mutta jo pikaisella studiolähetysten tutkimisella Salomaa huomasi twiiteissä toistuvia aihepiirejä.
– Paljon on tietenkin pelitilanteiden kommentointia. Lisäksi on sanaleikkejä pelaajien ja joukkueiden nimistä, stereotypioita joukkueista ja twiittejä siitä, miten myöhään yöllä Suomen aikaa pelattujen pelien katsomisen sai sovitettua muuhun elämään.
Stereotypiat joukkueista ovat näkyvintä kansallisten identiteettien ja kategorioiden rakentamista.
– Kommentit olivat sellaisia, että ”saksalaiset ovat kurinalaisia” – ja afrikkalaiset joukkueet taas sitten eivät.
Vastaavat stereotypisoinnit toistuivat Salomaan mukaan esimerkiksi ennen peliä esitettävissä joukkueiden esittelyissä, ja niitä korostivat muun muassa musiikkivalinnat.
– Seuraavaksi alan purkaa, millä muilla tavoin pelaajia ja joukkueita kategorisoidaan.
Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen
Kuvauspaikka Suomen Urheilumuseo
Kulttuurirahasto jakoi helmikuussa 2015 ensimmäisen kerran Taidetta hoitolaitoksiin -apurahoja.
Taidetta hoitolaitoksiin -apurahojen toivotaan edistävän hoitoa tai erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Hanke voi toteutua niin hoito- ja hoivalaitoksissa kuin niiden ulkopuolellakin ympäristöissä, joissa se ei ole tavanomaista. Mahdollisia kohteita ovat esim. palvelutalot ja erilaiset päiväkeskukset, vankilat, vastaanottokeskukset, päihdetyön yksiköt, lastensuojelun yksiköt, kotona asuvat ikäihmiset jne.
Erityisapurahaa voivat hakea taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt. Hakemuksien arvioinnille oli kolme pääperustetta: taiteellinen laatu, soveltuvuus hoitolaitoksiin ja alueellisuus. Hankkeen tuli lisätä taiteen merkitystä toimintaympäristön arjessa, ja oli eduksi, jos sillä oli edellytyksiä tuottaa pysyviä vaikutuksia. Huomioita kiinnitettiin myös siihen, millaista osallisuutta hankkeet tarjosivat hoitolaitosten asukkaille.
Hakemuksia tuli yli 400 ja apurahoja myönnettiin 34, yhteissummaltaan yli 660 000 euroa. Suurimman, 200 000 euron apurahan sai Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistys Tee itse taidetta ja osallistu -hankkeen (TEIJO) toteuttamiseen. Hankkeessa on mukana neljä kulttuurialan ja yhdeksän sosiaali- ja terveysalan yleishyödyllistä toimijaa Pirkanmaalta. TEIJO vie taidetta lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten, erityistä tukea tarvitsevien aikuisten sekä laitoksissa asuvien ikäihmisten ulottuville esimerkiksi sirkuksen, tanssin, teatterin, kuvataiteen ja musiikin keinoin.
Taidetta hoitolaitoksiin apurahansaajien joukossa on myös kuvataiteilija Sara-Elina Rapo kuvataidetyöpajoihin ja näyttelyiden järjestämiseen Itä-Suomen vankiloissa sekä mm. Terhokodissa ja Jorvin sairaalan lastenklinikoilla toteutettava sairaala- ja hoivamusiikkityöhanke.
