Alkusysäyksen kirjaprojektille antoi kartanon 200-vuotisjuhlavuosi, sillä kapteeni Carl Otto Meurman(1788–1845) hankki Liuksialan kartanon omistukseensa vuonna 1821. Ensimmäisistä keskusteluista kirjan valmistumiseen meni aikaa kaksi ja puoli vuotta.
Kirja kertoo Meurmanien viiden sukupolven elämästä Liuksialan kartanossa ja antaa samalla yhtenäisen kuvan suomalaisen yhteiskunnan rakentumisesta Suomen sodan vuosista lähtien.
Kuljetan lukijaa läpi henkilökohtaisten tragedioiden ja yhteiskunnallisten muutosten, läpi sotien ja maatalouden mittavien murrosten aina tähän päivään asti. Mukana on juhlaa ja mukana on myös sotaa, kauhua ja surua.
Kirjan kuvat on poimittu Liuksialan kartanon omista albumeista täydennettynä valikoiduilla Museoviraston Liuksiala-kuvilla.
Kirjan ehdoton helmi on kotiopettajatar Aune Branderin päiväkirja keväältä 1918. Päiväkirja löytyi kartanon yksityisarkistosta, jonka ovi minulle ystävällisesti avattiin. Olen pyrkinyt säilyttämään Aunen autenttisen äänen, vaikka olenkin kevyesti editoinut tekstiä. Päiväkirja olisi ansainnut tulla itsenäisestikin julkaistuksi, mutta osana Liuksialan kartano Kangasalla -kirjaa uskon Aunen tuntojen saavuttavan lukijat parhaiten ja nimenomaan oikeassa kontekstissa. Päiväkirja täydentää olennaisesti Liuksialan kartanon tarinaa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Liuksialan kartanon isäntäväen kokema suoranainen vaino punaisessa Suomessa nousee julkisuuteen.
Vuonna 1964 kuollut Aune ei ollut kuuluisan helsinkiläisen valokuvaajan Signe Branderin sukulaisia, mutta myös tamperelainen Aune harrasti valokuvaamista isältään saamansa mallin mukaan. Olisin todella kiitollinen, jos vielä jostain löytyisi Aune Branderin ottamia valokuvia, joita tiedustelin turhaan Tampereen kaupunginarkistosta.
Kirjan kannen perhekuva: Agathon Meurmanin 70-vuotipäivät, Liuksialan arkisto.
Historiasta suuresti kiinnostunut kunnallisneuvos Jalmari Meurman (1870–1946) oli suunnitellut Liuksialan kartanon historian kirjoittamista. Hän keräsi aineistoja ystävänsä Jalmari Finnen avustuksella. Jalmari Meurmanin kirja ei ehtinyt valmistua, mutta hänen useiden vuosien aikana keräämänsä muistiinpanot olivat tärkeä perusta, jolle nyt ilmestynyt kirja pitkälti rakentuu.
Jalmari Meurman perusti Liuksialan maatalousmuseon ja keräsi mittavan kokoelman lähinnä maatalouden työvälineistöä. Historiaharrastus periytyi, ja Jalmarin poika Lasse Meurman (1908–1991) perusti Varsamäen hevosajopelimuseon. Siellä voi eläytyä 1800-luvun matkantekoon ja ihmetellä hevosvetoisen maatalouden erilaisia kärryjä ja kiesejä. Vaunuja on kartanossa ollut joka lähtöön. Kokoelmaa on kartutettu myös muualta kuin Liuksialasta.
Kirjassa on myös Markku Meurmanin minulle kertoma kipeä tarina Agathon Meurmanin kirjeenvaihdon kohtalosta. Arvostettu ministeri Paavo Virkkunen oli saanut Agathon Meurmanin (1826–1909) kirjeenvaihdon käyttöönsä kirjoittaessaan tästä vaimonsa isoisästä elämäkertaa. Se ilmestyi kolmiosaisena. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1935 ja seuraava vuonna 1938, mutta kolmas osa ilmestyi vasta vuonna 1957. Muutamaa vuotta aikaisemmin Paavo Virkkunen oli lahjoittanut kirjekokoelman omissa nimissään Kansalliskirjastolle välittämättä lukuisista pyynnöistä, joita Liuksialasta oli esitetty kirjeiden palauttamiseksi. Professorin arvonimen saanut Paavo Virkkunen oli pääkaupungissa niin arvostettu persoona, että asialle ei osattu tehdä mitään. Nyt, kun Paavo Virkkusen tekemästä lahjoituksesta on kulunut jo 70 vuotta, Markku Meurmanin lapsuuteen liittyvä raskas muisto tuodaan ensimmäisen kerran julkisuuteen.
Henkilökohtaisesti tunsin lämpimiä tunteita, kun minulle selvisi, että Lasse Meurman kävi myymässä Liuksialan kartanon tuotteita Tammelan torilla. Joitakin vuosia tai paremmin vuosikymmeniä myöhemmin olin itse samalla torilla myymässä vaarini Paavo Lahtisen kotipuutarhan karviaisia. Kangasalalaisia herkkuja!
Filosofian tohtori Kalle Virtapohja sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan Meurmanien aikaa Liuksialan kartanossa käsittelevän kirjan kirjoittamiseen.
Vuonna 2017 alkanut valtakunnallinen ohjelma on vienyt lukuvuosittain noin 60 000 kahdeksasluokkalaista opettajineen muun muassa oopperan, kuvataiteen ja teatterin pariin.
– Olemme todella iloisia, että seuraavakin ikäluokka pääsee taidevierailulle, kiteyttää Taidetestaajien päällikkö Joonas Keskinen Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta.
Kouluille tarjotaan valmiit taidevierailumatkat, joihin kuuluvat varsinaisen vierailun lisäksi taidekokemusta syventävät ennakko- ja jälkitehtävät eli etkot ja jatkot. Vierailun jälkeen nuoret myös arvioivat kokemansa taide-elämyksen heitä varten luodulla sovelluksella. Nuorten taidearvioita voi kuka tahansa käydä lukemassa Taidetestaajien nettisivuilta.
Pysyväksi osaksi peruskoulua
Taidetestaajat-toiminnan käytännön järjestelyistä vastaa Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto. Kuluvalle lukuvuodelle mukaan ilmoitettiin ennätysmäärä osallistujia, lähes 68 000 nuorta ja opettajaa. Tahtotila saada Taidetestaajat pysyväksi osaksi suomalaista peruskoulua on vahva.
– Kaikki nuoret ansaitsevat esteettisiä kokemuksia ja pääsyn taiteen äärelle. Uusilla yleisöillä on suuri merkitys myös suomalaiselle taidekentälle, joka parhaillaan pohtii, miten onnistutaan turvaamaan laadukas kulttuurielämä Suomessa vielä koronan jälkeenkin, Keskinen toteaa.
Ysit kulttuurikriitikkoina
Kevätlukukaudella 2022 Taidetestaajat tarjoaa kahdeksasluokkalaisten lisäksi kaikille viime lukuvuonna koronan vuoksi vierailutta jääneille noin 51 000 nykyiselle yhdeksäsluokkalaiselle opettajineen taide-elämyksen joko etänä tai paikan päällä taidelaitoksissa.
– Parhaassa tapauksessa saattelemme siis ensi keväänä noin 119 000 yläkoululaista ja valvojaa taiteen äärelle. Saimme ylimääräisen haun kautta ohjelmistoomme useita upeita etäelämyskokonaisuuksia, joiden avulla voimme täydentää kevään vierailutoimintaa. Samalla etsimme uusia keinoja tehdä taiteesta saavutettavaa myös poikkeusoloissa, Keskinen kertoo.
Tasa-arvoista taidetta
– Taide- ja kulttuurielämykset voivat puhutella ketä tahansa hänen asuinpaikastaan ja sosioekonomisesta taustastaan riippumatta. Siksi haluamme jatkaa työtä sen eteen, että jokaisella suomalaisella nuorella olisi tasa-arvoinen mahdollisuus tutustua taiteeseen ja tulla nähdyksi taiteen yleisönä, toteaa Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.
– Juuri tasa-arvon vuoksi on oleellista, että taidetestaus tapahtuu peruskoulun puitteissa. Valitettavasti suurimmalla osalla Suomen kunnista ja kouluista ei ilman kansallista ohjelmaa ole taloudellista mahdollisuutta viedä oppilaita taideretkille tai muillekaan luokkaretkille. Tämän takia Taidetestaajat on olemassa, jatkaa Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung.
Taidetestaajien uusien vierailukohteiden haku on avoinna joulu-tammikuussa. Mukaan voivat hakea kaikki oikeuskelpoiset taideorganisaatiot. Koulujen ilmoittautuminen järjestetään tammi-helmikuussa 2022.
Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa on seitsenvuotinen tutkimusohjelma, joka rahoittaa humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta Pohjoismaissa. Ohjelma suuntautuu 2000-luvun suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin sekä siihen, miten ne ymmärretään ja käsitellään pohjoismaisissa yhteiskunnissa. Ohjelma sai kevään aikana 449 hakemusta, ja nyt 11 niistä on valittu rahoituksen saajiksi.
Tutkimusohjelman johtoryhmän puheenjohtaja Tom Moring.
Tutkimusohjelma painottaa monitieteisyyttä ja pohjoismaista rajat ylittävää yhteistyötä. Rahoitettaviksi valituissa hankkeissa on mukana tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, ja edustettuna on kolmisenkymmentä tutkimusalaa. Tom Moring, tutkimusohjelman johtoryhmän puheenjohtaja, on erittäin tyytyväinen rahoitettaviin hankkeisiin.
– Valitut hankkeet ovat monitieteellisiä ja ne yhdistävät yhteiskuntatieteitä ja humanistisia tieteitä uudella tavalla. Niillä on myös selkeästi yhteiskunnallista merkitystä. Ne edustavat laajasti eri tutkimusaloja. Tutkijoiden kiinnostus ohjelmaan oli niin valtavaa ja hakemukset niin korkealuokkaisia, että rahoittajat päättivät nostaa alkuperäisiä rahoitussummiaan. Saimme lisäksi hakuprosessin loppusuoralla mukaan Familjen Kamprads stiftelsen uutena rahoittajana.
Tutkimusohjelmaa rahoittavat seuraavat suomalaiset säätiöt ja yhdistykset: Svenska litteratursällskapet i Finland, Svenska kulturfonden, Suomen Kulttuurirahasto ja Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, sekä ruotsalaiset säätiöt Riksbankens Jubileumsfond ja Familjen Kamprads stiftelse. Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -ohjelman tavoitteena on, korkeatasoisen tieteellisen panoksen lisäksi, että sen puitteissa harjoitettu tutkimus tuo mukanaan myös konkreettista yhteiskunnallista hyötyä.
Lisätietoa ohjelmasta Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa – ihminen, kulttuuri ja yhteiskunta osoitteesta futurenordics.org
Yhdestätoista hankkeesta neljä on suomalaisista yliopistoista ja seitsemän ruotsalaisista
Hankkeessa Ethnic stereotypes over time – a Nordic comparison (Etniset stereotypiat ennen ja nyt – pohjoismainen vertailu) tutkijat Ruotsista ja Suomesta tutkivat miten ja miksi kansallisiin vähemmistöihin ja maahanmuuttajaryhmiin liittyvät stereotypiat ovat muuttuneet vuodesta 1955 tähän päivään. Tarkoituksena on lisätä tietämystä etnisten ryhmien välisistä suhteista ja siten pystyä ennustamaan, miten suhteet kehittyvät tulevaisuudessa. Hankkeesta vastaa Institutet för framtidsstudier Ruotsissa ja sen hankejohtajana toimii FT Moa Bursell. Hankkeen tutkijat edustavat sosiologiaa ja Pohjoismaiden tutkimusta. Hankkeelle myönnettiin 670 000 euroa neljälle vuodelle.
HankeTackling Precarious and Informal Work in the Nordic Countries (PrecaNord) (Epävarmaan ja epäviralliseen työhön puuttuminen Pohjoismaissa) tutkii kuinka kestävä pohjoismainen malli on työmarkkinoiden muutoksissa, joissa yhä useammalla on epävarmat tai epäviralliset työolot. Sosiologian, sosiaaliantropologian, talouden ja siirtolaisuuden tutkijat Suomesta, Ruotsista ja Norjasta tutkivat epävarman ja epämuodollisen työn esiintyvyyttä ja trendejä näissä maissa. Hanke toteutetaan Helsingin yliopistossa ja sen hankejohtajana toimii sosiologian apulaisprofessori Lena Näre. Hankkeelle myönnettiin 950 000 euroa neljälle vuodelle.
Hanke The Automated Administration: Governance of ADM in the public sector(Automatisoitu hallinto: ADM:n [automaattisen päätöksenteon] ohjaaminen julkisella sektorilla) tutkii miten automatisoitu päätöksenteko voidaan ottaa käyttöön vaarantamatta perusoikeuksia, hyvää hallintotapaa ja luottamusta julkisiin toimijoihin. Hankkeeseen osallistuu oikeussosiologian, valtiotieteiden, medioiden ja viestinnän sekä tekniikan ja tieteen tutkimuksen ja oikeusdogmatiikan tutkijoita Ruotsista ja Suomesta. Hanke toteutetaan Lundin yliopistossa ja sen hankejohtajana toimii teknologian ja sosiaalisen muutoksen dosentti Stefan Larsson. Hankkeelle myönnettiin 950 000 euroa neljälle vuodelle.
Hankkeessa Demography and democracy – Healthy ageing in a digital world(Väestötiede ja demokratia – terve ikääntyminen digitaalisessa maailmassa) tutkitaan, miten yli 75-vuotiaat pääsevät digitaalisiin terveyspalveluihin tavoitteena ehkäistä digitalisoinnin aiheuttamia terveyseroja ja digitaalisia kuiluja ikääntyneen väestön keskuudessa Pohjoismaissa. Hanke toteutetaan Lundin yliopistossa ja siinä on mukana mm. viestinnän, digitaalisen terveyden, terveyssosiologian, sosiaalityön ja gerontologisen työn tutkijoita Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta. Hankejohtajana toimii media- ja viestintätieteiden dosentti Helena Sandberg. Hankkeelle myönnettiin 990 000 euroa neljälle vuodelle. Hanketta rahoittaa Familjen Kamprads stiftelse.
Hanke Peripheral Visions: When global agendas meet Nordic energy peripheries(Syrjäseutujen visiot: Kun globaalit tavoitteet kohtaavat pohjoismaiset energiaperiferiat) tutkii mitä uusiutuvaan energiaan siirtymisestä ajatellaan, miten se toteutetaan ja miten sitä kyseenalaistetaan Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa sekä Grönlannissa. Hankkeeseen osallistuu aate- ja teknologiahistorian, ympäristöhistorian, sosiaaliantropologian, ympäristöekologian, valtiotieteiden, ekologian ja sosiaalitieteellisen energiatutkimuksen tutkijoita. Hankejohtajana toimii aatehistorian professori Erland Mårald Uumajan yliopistosta. Uumajan yliopisto on myös hankkeen kotipaikka. Hankkeelle myönnettiin 950 000 euroa kolmelle vuodelle.
Hanke Unpacking the contention between openness and security in the Nordic region: Digital public surveillance practices at three state borders (Avoimuuden ja turvallisuuden välisen ristiriidan purkaminen Pohjoismaissa: digitaaliset julkisen valvonnan käytännöt kolmen valtion rajalla) tutkii miten tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvilla menetelmillä tapahtuvaa valvontaa käytetään valtioiden rajoilla Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tarkoituksena on osoittaa avoimuuden ja turvallisuuden välinen jännite, jossa lisääntynyt turvallisuus uhkaa loukata yksilön koskemattomuutta. Hanke toteutetaan Göteborgin yliopistossa ja hankejohtajana toimii muotoilujohtamisen professori Elena Raviola. Hankkeeseen osallistuu muotoiluntutkimuksen, tietojenkäsittelytieteen, sosiologian, oikeustieteiden, tekniikan ja tieteen tutkimuksen sekä organisaatiotutkimuksen tutkijoita Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Hankkeelle myönnettiin 990 000 euroa neljälle vuodelle.
Hankkeessa The Future of Nordic Youth in Rural Regions: A Cross-national Qualitative Longitudinal Study in four Nordic Countries(Pohjoismaisten nuorten tulevaisuus maaseudulla: ylikansallinen laadullinen pitkittäistutkimus neljässä Pohjoismaassa) tutkijat Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta tutkivat nuorten elämänkokemuksia, tulevaisuudensuunnitelmia ja kuuluvuuttaan maaseudulle, jolle kaikissa Pohjoismaissa tyypillistä on autioituminen ja väestön ikääntyminen. Tutkimus koskettaa historiaa, sosiologiaa, kasvatustieteitä, kulttuurintutkimusta ja maantiedettä. Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopistossa ja hankejohtajana toimii kulttuuri- ja sosiaalihistorian dosentti Kaisa Vehkalahti. Hankkeelle myönnettiin 900 000 euroa kolmelle vuodelle ja kahdeksalle kuukaudelle.
Hanke Nordic basic schools as past, present and future sites for solving the challenges of making diverse inclusive knowledge-based societies(Pohjoismaiset peruskoulut ennen, nyt ja tulevaisuudessa paikkoina, joissa ratkaistaan osallistavien moninaisten tietoyhteiskuntien rakentamisen haasteita) tutkii, miten peruskoulu fyysisenä paikkana on edistänyt sosiaalista yhteenkuuluvuutta, osallisuutta ja syrjäytymistä 1970-luvulta tähän päivään. Huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten aineelliset muutokset ja digitalisaatio ovat vaikuttaneet ja muuttaneet sosiaalista yhdessäoloa pohjoismaisissa kouluissa. Hankkeessa on mukana tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta, ja he edustavat kasvatustieteitä, historiaa ja soveltavaa kielitiedettä. Hanke, jolle myönnettiin 900 000 euroa neljälle vuodelle, toteutetaan Åbo Akademissa ja sitä johtaa kasvatustieteiden professori Fritjof Sahlström.
Hanke Fossil Free Futures: Divestment across the Nordic countries (Fossiilivapaa tulevaisuus: Divestointi Pohjoismaissa) tutkii niitä kannustimia, jotka motivoivat pohjoismaisia eläkerahastoja luopumaan sijoittamisesta fossiilisiin polttoaineisiin, eli divestoimaan ne. Hankkeen tarkoituksena on ymmärtää paremmin muutosta ajavia toimijoita, miten he arvioivat sijoitukset ja mitä työkaluja he käyttävät. Hanke toteutetaan Tukholman yliopistossa ja sille myönnettiin 870 000 euroa kolmelle vuodelle. Hankejohtajana toimii sosiologian professori Linda Sonderyd, ja hankkeen muut osallistujat ovat sosiologian, tekniikan ja tieteen tutkimuksen, taloussosiologian ja ilmastotutkimuksen tutkijoita Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.
Hanke The Future of Diverse and Disadvantaged Neighborhoods in the Nordic Welfare States – The Voices of Residents(Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden monimuotoisten ja heikossa asemassa olevien asuinalueiden tulevaisuus – asukkaiden ääni) toteuttaa haastattelututkimuksia etnisesti monimuotoisten urbaanien asuinalueiden asukkaiden keskuudessa kuullakseen heidän mielipiteensä ympäristöstään. Samalla hankkeen tavoitteena on luoda menetelmiä sellaisten ihmisten kuulemiseen, jotka eivät yleensä osallistu tutkimuksiin. Hanke toteutetaan Göteborgin yliopistossa, ja sen hankejohtajana toimii valtio-opin professori Peter Esaiasson. Hankkeelle myönnettiin 850 00 euroa kolmelle vuodelle. Hankkeeseen osallistuu valtio-opin ja kaupunkimaantieteen tutkijoita Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta.
Hanke Keeping New Money on Board. The New Nordic Wealth Elites and the Future of the Welfare Mode(Uuden rahan pitäminen matkassa. Uudet varakkaat eliitit Pohjoismaissa ja hyvinvointimallin tulevaisuus) tutkii uusia varakkaita eliittejä, erityisesti IT- ja finanssieliittejä, ja heidän asennettaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion perustana oleviin arvoihin. Tulevatko nämä eliitit muuttamaan tai haastamaan pohjoismaista mallia ja sen tunnusmerkkejä, kuten korkeaa verotusta ja suurta julkista sektoria? Hanke toteutetaan Tampereen yliopistossa. Hankejohtajana toimii mediakulttuurin dosentti Hanna Kuusela. Hankkeen tutkijat tulevat Suomesta ja Ruotsista ja he ovat erikoistuneet sosiologiaan, viestintätutkimukseen, kulttuurintutkimukseen ja yrityshallintoon. Hankkeelle myönnettiin 900 000 euroa kolmelle vuodelle ja yhdeksälle kuukaudelle.
Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa – ihminen, kulttuuri ja yhteiskunta on seitsenvuotinen tutkimusohjelma, joka vahvistaa humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta Pohjoismaissa. Ohjelma suuntautuu 2000-luvun suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin, ja siihen, miten ne ymmärretään ja käsitellään pohjoismaisissa yhteiskunnissamme. Tutkimusohjelma rahoittaa 11 tutkimushanketta yhteensä 10,5 miljoonalla eurolla. Ohjelman tavoitteena on, että tutkimus hyödyttää yhteiskuntaa tuottamalla helposti saatavilla olevaa tietoa kansalaisille ja päättäjille. Tutkimusohjelmaa rahoittaa Svenska litteratursällskapet i Finland, Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Riksbankens Jubileumsfond ja Familjen Kamprads stiftelse.
Apurahaa voivat hakea maakuntarahaston yleiset hakukriteerit täyttävät tutkimusryhmät ja yhteisöt. Tukea voidaan myöntää yhteen tai useampaan maakunnassa suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan hankkeeseen.
Suurapurahan lisäksi tammikuussa on jaossa myös useita apurahoja lääketieteen eri aloille sekä Kärkihanke- ja Taidetta kaikille -apurahat. Vuoden 2022 hakukierroksella maakunnan taidetta, tiedettä ja erilaisia kulttuurielämää edistäviä hankkeita tuetaan yhteensä 780 000 eurolla. Apurahoja haetaan apurahanhakijan verkkopalvelussa maakuntarahaston hakuaikana 10.1.-10.2.2022. Myönnettävän apurahan alaraja on 2 000 euroa. Hakuohjeet löytyvät tutusti Kulttuurirahaston kotisivuilta osoitteesta www.skr.fi/yleiset-hakuohjeet. Apurahat jaetaan maakuntarahaston vuosijuhlassa toukokuussa 2022.
Duus-elokuvan valmistaminen korona-aikana on vaatinut rohkeutta, uskoa yhteiseen tekemiseen sekä on osaltaan luonut vahvaa yhteishenkeä, omaleimaisuutta ja ylpeyttä kotiseutua kohtaan.
– Elokuva on tehty suurelta osin talkoohengessä. Se on mitä suurimmissa määrin kotiseututyötä, jota Pohjois-Savon rahasto mielellään tukee. Lisäksi elokuva tarinallistaa ja elävöittää historiaa, rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Anitta Mahonen toteaa.
Taiteilija Eemil Halosen teos Sotkottaret on Pohjois-Savon rahaston kiertävä tunnustuspalkinto
Tuusniemen Kylät ry:n puheenjohtaja Hannu Hyvärinen, asiamies Antti Niskanen (takana), hoitokunnan jäsen Marianna Huttunen, tekninen johtaja Paula Rissanen (takana), toimistosihteeri Sari Joutsen, kunnanjohtaja Timo Kiviluoma ja vapaa-aikasihteeri Antti Syrjäläinen. Kuva: Piia Julkunen
Pohjois-Savon rahasto hankki pronssisen patsaan vuonna 1975 Halosten Museosäätiöltä ja teki siitä maakuntarahaston kiertävän tunnustuspalkinnon. Patsashankinta rahoitettiin H. J. Aminoffin nimikkorahastosta. Patsaassa kuvatut sotkottaret ovat Kalevalan taruhahmoja, jotka kuuntelevat lumoutuneina Väinämöisen kanteleen säveliä.
Pohjois-Savon Kulttuurirahasto on myöntänyt Sotkottaret-patsaan vuodeksi kerrallaan pohjoissavolaiselle kunnalle tunnustuksena kulttuurimyönteisyydestä vuodesta 1976 alkaen.
– Patsas myönnetään nyt ensimmäistä kertaa Tuusniemelle, mikä on meille suuri ilo. Patsas on vuosien saatossa ollut sijoitettuna lähes kaikissa pohjoissavolaisissa kunnissa. Toivomme myös, että vuosittain myönnettävä tunnustuspalkinto kannustaisi kaikkia toimialueemme kuntia tekemään kulttuurimyönteisiä tekoja ja linjauksia, rahaston asiamies Antti Niskanen kertoo.
Patsas myönnettiin edellisen kerran v. 2019. Tuolloin sen sai Kuopion kaupunki, jossa se oli sijoitettuna Valtuustotalon aulaan koronan aiheuttamasta poikkeamasta johtuen aina näihin päiviin asti.
Tuusniemellä patsas luovutettiin kunnanjohtaja Timo Kiviluomalle 2.12.2021 kunnanvirastossa, jonne patsas myös sijoitettiin.
– Virastotalon aulassa patsas on keskeisellä paikalla, jossa kaikki kuntalaiset pääsevät sitä katsomaan, Kiviluoma kertoo.
Kuvataiteilija Essi Maaria Orpana on vasta aloittelemassa uraansa, mutta siihen on jo mahtunut monta uutta oivallusta ja käänteentekevää sattumusta. Kamera on aina ollut Orpanan keskeinen työväline, mutta hän on viimeisen vuoden aikana laajentanut tekemistään valokuvista ja videoista uusiin materiaaleihin sekä työskentelytapoihin.
Orpanan Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisteriohjelmassa suorittama lopputyö, Such is the Silence, levittäytyy ympäröivään tilaan tapettien, asujen ja vanhojen esineiden välityksellä.
Hylätyissä taloissa otetuissa valokuvissa esiintyy neiti Silence, vanhaan asuun pukeutunut Orpana.
Teoskokoelma oli esillä Turun Taidehallissa loppuvuodesta 2020, ja osana Copenhagen Photo Festivalin ohjelmistoa kesällä 2021. Suomen valtio osti kokonaisuudesta kolme teosta kokoelmiinsa.
– Ymmärsin Such is the Silencia työstäessäni ensimmäistä kertaa, kuinka voin yhdistää erilaisia elementtejä valokuvaan ja videoon. Olen ollut viime aikoina vielä enemmän kiinnostunut esineiden välisestä dialogista ja tilallisten tunnelmien luomisesta, Orpana sanoo.
Residenssi mahdollistaa uusien työtapojen kokeilemisen
Orpana viimeistelee paraikaa pro gradu -tutkielmaansa, jonka aihe liittyy lopputyön taiteelliseen osioon ja sen tutuksi tekemään taloon. Hän sanoo oivaltaneensa kirjoitusprosessin aikana, kuinka suuri merkitys hänen lapsuudellaan ja isovanhempien asuttamalla maalaistalolla on ollut Such is the Silence -teoskokonaisuuden synnyssä.
– Pukeuduimme pikkusiskoni kanssa lapsena mummun vaatteisiin leikeissämme, ja mummu kertoi maatilan alueella asuvista erilaisista hahmoista. Olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka paljon lapsuuteni liittyy tapaani työskennellä, samoin identiteetin ja oman paikan etsiminen. Olen ollut tärkeiden asioiden äärellä tajuamatta sitä tietoisesti.
”Jos pystyn teoksillani herättämään katsojassa ajatuksia, kysymyksiä tai tunteita, olen mielestäni saavuttanut jotain.”
Orpana sanoo ajattelevansa, että pohjimmiltaan taide on aina henkilökohtaista, ja toisaalta käsitteet kuten identiteetti tai elämään väistämättä liittyvä kuolevaisuus ovat yleisinhimillisiä olemassaolon teemoja. Siksi niihin on niin helppo samastua.
– Tuntuu, että nykypäivän somekulttuuri ja yhteiskunta vieraannuttavat meitä todellisesta elämästä ja luonnosta, jossa elämän kiertokulku on kaunista ja enemmän läsnä. Nämä ovat asioita, joita mietin aika paljon. Jos pystyn teoksillani herättämään katsojassa ajatuksia, kysymyksiä tai tunteita, olen mielestäni saavuttanut jotain, hän sanoo.
Ensi vuoden syyskuussa Orpana lähtee kolmeksi kuukaudeksi Kööpenhaminaan taidekeskus Fabrikkeniin Suomen Kulttuurirahaston residenssiohjelman mahdollistamana. Työrupeaman tärkein anti on sen mukanaan tuoma vapaus kokeilla erilaisia työskentelymenetelmiä, joiden myötä syntyy toivottavasti uusia teoksia. Niitä Orpana esittelisi mielellään Helsingissä, jossa hänellä ei ole vielä ollut yksityisnäyttelyä.
– Haluan testata erilaisia tapoja yhdistää digitaalisia kuvia ja videoita eri materiaaleihin. Residenssi on täydellinen tilaisuus kehittää omaa työskentelyä eteenpäin ja syventyä uusiin ideoihin, hän sanoo.
Kuvataiteilija Essi Maaria Orpana sai 7500 euron apurahan taiteelliseen työskentelyyn Fabrikken-residenssissä Tanskassa vuonna 2021.
Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa on 7-vuotinen tutkimusohjelma humanistiselle ja yhteiskuntatieteelliselle tutkimukselle alueilla, jotka aiheuttavat suuria sekä sosiaalisia että kulttuurisia haasteita. Ohjelmalla halutaan ennen kaikkea edistää valtioiden ja tieteenalojen rajat ylittävää tutkimusta, ja tavoitteena on, että tutkimustuloksista on yhteiskunnalle konkreettista hyötyä.
Tutkimusohjelmaa rahoittavat Suomen Kulttuurirahaston lisäksi seuraavat suomalaiset ja ruotsalaiset säätiöt ja yhdistykset: Svenska litteratursällskapet i Finland, Svenska kulturfonden, Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne, Riksbankens Jubileumsfond ja Familjen Kamprads stiftelse.
– Olemme iloisia siitä, että saamme osallistua Tulevaisuuden haasteet Pohjolassa -tutkimusohjelmaan. Tuemme yhdessä tutkimusta, joka selvästi vaikuttaa yhteiskuntaan tiedolla ja on hyödyksi kansalaisille ja päättäjille, samalla kun vahvistamme pohjoismaisten rahoittajien välistä yhteistyötä, sanoo Lena Fritzén, Familjen Kamprads stiftelsen hallituksen toimeenpaneva jäsen.
Ohjelman kautta rahoitetaan aikamme suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin liittyvää tutkimusta yhteensä noin 10,5 miljoonalla eurolla.
Familjen Kamprads stiftelsenin perusti vuonna 2011 Ingvar Kamprad perheineen tukeakseen ja palkitakseen koulutusta ja tieteellistä tutkimusta tavoilla, jotka edistävät yrittäjyyttä, ympäristöä, osaamista, terveyttä ja sosiaalista kehitystä. Säätiö painottaa erityisesti, että tutkimuksen ja koulutuksen tulosten tulee hyödyttää monia ihmisiä mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti.
– Toivotamme Familjen Kamprads stiftelsen ilolla ja ylpeydellä mukaan rahoittajaksi tutkimusohjelmaan, sanoo Christer Kuvaja, tutkimusohjelman koordinaattori ja Svenska litteratursällskapet i Finlandin tutkimusjohtaja. Uusi rahoittaja sekä muiden rahoittajien halukkuus nostaa rahoitusmääriään osoittaa, että ohjelman puitteissa harjoittamamme tutkimus on korkealaatuista ja tarpeellista.
Tutkimusohjelman oli alun perin tarkoitus rahoittaa 6–10 hanketta jopa miljoonalla eurolla hanketta kohden. Kevään ja kesän hakuprosessin jälkeen rahoittajat totesivat, että saapuneiden 449 hakemuksen joukossa oli niin monta korkealuokkaista hanketta, että rahoitussummaa haluttiin korottaa. Rahoituksen kokonaissumma nousee nyt noin 10,5 miljoonaan euroon.
Tutkimusohjelman rahoittamat hankkeet esitellään lähiaikoina. Ohjelman sivuille:futurenordics.org/fi
Residenssiohjelmassa on tällä hetkellä yksitoista kohdetta kymmenessä maassa. Koronan vuoksi useaan kohdemaahan matkustaminen on kuitenkin edelleen käytännössä katsoen mahdotonta. Vuonna 2021 vain osaan residenssikohteista pystyttiin valitsemaan uusia taiteilijoita, sillä kaikki vuoden 2020 residenssijaksot jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Tämä heijastuu edelleen residenssitoimintaan, vaikka lähtijöitä olisi enemmän kuin viime vuonna. Elokuun 2021 haussa oli mukana vain kolme hakukohdetta, joihin hakemuksia saatiin 127.
Residensseihin jo valitut 4 taiteilijaa ovat äänitaiteilija Jaakko Autio NART-residenssiin Narvaan, kuvataiteilija Essi Maaria Orpana ja taiteiden maisteri Hanna Råst Fabrikken-residenssiin Kööpenhaminaan sekä kuvataiteiden maisteri Kaarlo Stauffer Triangle-residenssiin New Yorkiin. Toinen NART-residenssiin lähtevä taiteilija valitaan vuoden loppuun mennessä.
Kuvataiteilija Kaarlo Stauffer. Kuva: Mathias Foster
Työskentelyjakso Kulttuurirahaston residensseissä kestää kolme kuukautta. Kausi voi olla taiteilijalle se hetki uralla, jolloin ei ole paineita tuottaa mitään valmista, vaan on uudenlainen vapaus ideointiin ja opetteluun. Kaarlo Stauffer ei ole aiemmin viettänyt pitkää yhtäjaksoista aikaa ulkomailla, vaikka onkin haaveillut työskentelymahdollisuudesta Suomen ulkopuolella jo pidempään.
– Nyt tuntuu olevan oikea hetki ottaa etäisyyttä kotikulmien tuttuihin kuvioihin ja antaa aikaa uuden etsimiselle. Residenssikaudella olenkin ajatellut pistää öljymaalit hetkeksi syrjään ja esimerkiksi piirtää, mihin minulla ei ole ollut tarmoa pitkiin aikoihin, Stauffer toteaa.
Kuvataiteilija Essi Maaria Orpana on valmistumassa taiteen maisteriksi ja hänen tarkoituksenaan on työstää uutta teoskokonaisuutta residenssin aikana.
– On ihanaa tietää, että valmistumisen jälkeen on jotain näin kivaa ja jännittävää tiedossa, ja että pääsee syventymään työhön uusien ideoiden ja ajatusten äärelle pidemmäksi aikaa. Olen kiinnostunut (taide)objektien ja tilan välisestä suhteesta ja niiden välille syntyvästä dialogista. Työskentelyn keskiössä tulee olemaan kokeilevuus ja ennalta määrittelemättömyys.
Äänitaiteilija Jaakko Autio. Kuva: Harri Heinonen
Jaakko Autio puolestaan on suunnitellut työstävänsä uutta ääni-installaatiota, jossa vierailija pääsee kulkemaan 20 ääniveistoksen keskellä. Jokaisella veistoksella on oma äänensä.
– Apurahan saaminen merkitsee minulle mahdollisuutta syventyä immersiivisen taiteen mahdollisuuksiin käsitellä ihmisten välistä empatiaa ja kaipuuta toiseen. Kaipuu toiseen näyttäytyy laulajien pyrkimyksenä löytää merkityksellinen suhde toisiinsa ja yhteiseen sointiin, Autio kertoo tulevasta teoksestaan.
Hanna Råst teoksensa kanssa Mäntän kuvataideviikoilla. Kuva: Susa Pääkkönen
Osa residenssitoiminnan tarkoitusta on auttaa taiteilijoita luomaan kontakteja ulkomaisiin taidepiireihin. Hanna Råst odottaakin jo innolla Fabrikkenin residenssikautta, jolloin on mahdollista käydä vuoropuhelua paikallisen taidekentän kanssa.
– Apuraha mahdollistaa erillisen ajan ja paikan keskittyä taiteelliseen työhön sekä mahdollisuuden syventää omaa ilmaisua ja pohtia uusia suuntia sille. Alustavana tavoitteenani on tehdä kineettinen veistos residenssin aikana, Råst kertoo.
Työskentelyapuraha Kulttuurirahaston residensseissä on 7 000 euroa kolmen kuukauden jaksolta. Lisäksi myönnetään matka-apuraha, jonka suuruus kaukokohteisiin on 1 000 euroa, mikäli matka tehdään lentäen. Kulttuurirahasto kannustaa residenssiin lähteviä taiteilijoita valitsemaan mahdollisimman ilmastoystävällisiä matkustusvälineitä, minkä vuoksi raide- ja lauttaliikenteellä saavutettaviin kohteisiin valituille taiteilijoille myönnetään korotettu matka-apuraha, jos kohteeseen matkustetaan lentämättä.
Kuvataiteilija Maija Luutonen sai elokuun 2018 haussa apurahan taiteelliseen työskentelyyn Triangle-residenssissä New Yorkissa.
– Parhaimmillaan residenssivierailu saa taiteilijan tekemään aikahypyn, kertoo kuvataiteilija Maija Luutonen.
Hänelle kävi näin vuonna 2009. Hän oli kolmikymppinen, valmistunut muutama vuosi aiemmin Kuvataideakatemista ja etsiskeli omaa tapaansa olla taiteilija. Hän meni New Yorkiin kahdeksi kuukaudeksi residenssiin, johon ei kuulunut työhuonetta vaan pelkkä majoitus.
– Residenssiaikana moni asia kirkastui minulle. Sitä seurasi Suomessa parin vuoden tiivis työskentelyjakso, jolloin tapahtui paljon, ei niinkään ansioluettelon näkökulmasta mutta oman itseni ja kehitykseni kannalta, Luutonen kertoo.
Hänestä tuntui kuin hän olisi tehnyt aikahypyn.
– Pystyin etenemään työskentelyssäni paljon nopeammin kuin olisin ilman residenssiä pystynyt. Ohitin turhia epäilysvaiheita. Näin selkeästi tiettyjä ongelmia työskentelyssäni ja pystyin ratkaisemaan ne.
Vuonna 2012 Luutonen sai erityisen ansioituneelle nuorelle kuvataiteilijalle myönnettävän vuotuisen Dukaattipalkinnon. Nyt hän on nelikymppinen, tuottelias ja tunnustettu kuvataiteilija.
Jotta hän ei jämähtäisi kiertämään samoja uria, hän haki ja pääsi heinä-syyskuuksi 2019 New Yorkin Triangle-residenssiin.
Triangle sijaitsee Dumbossa eli pienellä maakaistaleella Brooklynissa Hudson-joen rannalla, kahden Manhattanille johtavan sillan katveessa. Alueella on vanhoja teollisuus- ja varastorakennuksia, joita on muutettu taiteilijoiden työtiloiksi.
Triangle on neljän työtilan ja toimiston kokonaisuus suuressa, Helsingin Kaapelitehtaan mittaluokkaa olevassa vanhassa tehdasrakennuksessa. Kolme muuta taiteilijaa ovat paikallisia.
– Heidän kauttaan sai hyvän käsityksen paikallisten taiteilijoiden kiireisestä elämästä. Vaihtuvuus oli suurta, ja monet tulivat vain tekemään jonkin projektin loppuun. New York on hyvin kallis kaupunki, joten useimmilla oli jokin palkkatyö. Työhuoneelle he tulivat iltaisin ja viikonloppuisin tekemään toisen työvuoronsa.
Triangleen kutsuttiin viikoittain vierailijoita, kuten taiteilijoita tai kuraattoreita, joiden kanssa työtilan jäsenet juttelivat ja verkostoituivat. Välillä jäsenet myös kokoontuivat keskenään kommentoimaan toistensa töitä ja keskustelemaan työtavoista.
Residenssipaikkaan kuuluu noin 40 neliön asunto Brooklynin Williamsburgissa. Manhattanin vastarannalla sijaitseva vanha työläisalue on viime vuosikymmeninä muuttunut kalliiksi taiteilija- ja hipsterialueeksi.
Asunnolta saattoi matkata lautalla työhuoneelle. Matka taittui 25 minuutissa, mikä on New Yorkin mittapuulla kadehdittavan lyhyt työmatka. Maisemana oli New Yorkin siluetti.
– Lauttamatka oli hyvin rentouttava, mikä on harvinaista hektisessä New Yorkissa.
Luutonen on kiitollinen myös siitä, että hän saattoi ottaa puolisonsa ja 11-vuotiaan tyttärensä mukaan niin asunnolle kuin työhuoneellekin.
Luutonen ei asettanut itselleen residenssiajaksi tuotantotavoitteita. Hän vietti aikaa työhuoneella ja kaupungilla, otti valokuvia, teki luonnoksia ja kirjoitti tekstejä. Näitä fragmentteja hän levitteli työhuoneen lattialle ja pinosi teemoittain kasoihin.
– Halusin olla mahdollisimman avarakatseinen itseni ja ajatusteni suhteen. Suomessa työhuoneella on liian helppo seurata vanhoja rutiineita. Vieraassa ympäristössä ei ole tuttuja rutiineja ja polkuja, joten siellä voi ottaa tietoisesti askelen taaksepäin ja kirjoittaa uusia sääntöjä työskentelymetodeihin.
Ajattelu tuotti tulosta. Luutosella on selkeitä aavistuksia siitä, mihin suuntaan hänen taiteensa lähtee kehittymään ja muuttumaan.
– Muutos kuitenkin tapahtuu hitaasti, useita vuosia irtioton jälkeen.
Luutonen ei halua sanoa hahmotelmiaan ääneen, jotta paperille painetut sanat eivät kahlitsisi hänen luovuuttaan.
Onko tämä se residenssistä haettu taiteellinen aikahyppy?
– Sitä ei voi varmaksi tietää kuin vasta jälkikäteen.
Kuvataiteilija Maija Luutonen sai elokuun 2018 haussa apurahan taiteelliseen työskentelyyn Triangle-residenssissä New Yorkissa.
Suomen valtio ja neljä suomalaista kulttuuria tukevaa säätiötä perustavat rahaston, joka tukee esittävää taidetta uudenlaisella rahoitusmallilla. Rahastoon on tarkoitus sijoittaa alkuvaiheessa 10 miljoonaa euroa, mitä on myöhemmin mahdollista lisätä. Valtion osuus alkupääomasta on 5 miljoonaa, mikäli eduskunta hyväksyy vuoden 2022 hallituksen talousarvioesityksen. Suomen Kulttuurirahaston osuus on 3,9 miljoonaa, Svenska kulturfondenin 0,5 miljoonaa, Alfred Kordelinin säätiön 0,3 miljoonaa sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston 0,3 miljoonaa. Uuteen rahastoon ovat tervetulleita liittymään muutkin yksityiset rahoittajat vähintään 0,3 miljoonan euron summalla. Pääomalle ei haeta tuottoa, vaan se käytetään kokonaisuudessaan taiteen tukemiseen seuraavien vuosien aikana.
Hakukelpoisia ovat ensimmäisessä vaiheessa esittävän taiteen yhteisöt, jotka saavat vuonna 2022 Taiken toiminta-avustusta. Näitä on tällä hetkellä noin 170, joista kaksi kolmasosaa edustaa näyttämötaiteita ja kolmannes säveltaiteita. Myöhemmin selvitetään mahdollisuutta laajentaa tukea muille taiteenaloille.
Tuen saanti edellyttää hakijalta yhteistyötä yhden tai useamman VOS-laitoksen kanssa. Tuen lopullinen määrä on sidottu esitysten lipputuloihin niin, että hakijalle voi jäädä tuotannosta merkittävä ylijäämä onnistuessaan tuottamaan laajemmin merkityksellistä taidetta. Myös VOS-laitos saa yhteistyöstä osapuolten sopiman käyvän korvauksen.
Rahoitusmallin tavoite on kohottaa vapaalla kentällä asemansa jo vakiinnuttaneiden yhteisöjen toimintaedellytyksiä uudelle tasolle ja tarjota niille mahdollisuus parempaan rahoitukseen, korkeampaan taiteelliseen laatuun ja yhä laajempiin yleisöihin. Niin sanotut vapaat ryhmät kamppailevat vuosittain rahoituksen riittävyyden kanssa. Koronapandemia on lisäksi vaikeuttanut tilannetta, ja ala näyttää toipuvan hitaasti. Uuden rahoituksen turvin esittävät ryhmät voivat luoda uusia tuotantoja sekä pidentää jo kertaalleen tehtyjen ja harjoiteltujen tuotantojen elinkaarta. Tämä helpottaisi nykyistä hankekierrettä, joka ei mahdollista ylijäämien ja siten taloudellisten puskurien luomista.
Apurahalla halutaan tarjota vapaan kentän yhteisöille tukea, jonka turvin ne pääsevät olemassa oleviin tiloihin ja yhteistyöhön VOS-laitosten kanssa. Samalla kiertuetoiminnalla tuodaan lisää elävyyttä maakuntien kulttuuritarjontaan. Taiteen saatavuus ja monimuotoisuus sekä kokonaisrahoituksen taso paranevat ja kuilu vapaiden ja VOS-rahoitteisten toimijoiden välissä kapenee. Molemmilla osapuolilla on mahdollisuus oppia ja hyötyä yhteistyöstä. Vapaat ryhmät saavat taloudellista puskuria, voivat maksaa kohtuullisia korvauksia tekijöille ja suunnitella paremmin tulevaa. Yleisöpohjan laajentuessa taiteen merkitys ja vaikutus yhteiskunnassa lisääntyy ja samalla taiteen rahoituksen poliittinen tuki kasvaa.
Uuden rahaston ensimmäisen, kevääseen 2022 ajoittuvan hakukierroksen ohjeet julkistetaan loppuvuoden aikana. Uusi rahasto ei vähennä mukana olevien säätiöiden normaalia tukea, vaan sitä myönnetään edelleen aiempaan tapaan.
