Takaisin artikkelilistaukseen
Etelä-Pohjanmaan rahasto
Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto jakoi 1,1 miljoonaa euroa taiteelle ja tieteelle. Merkittävä tuki elokuvalle ja lastenkulttuurille
4.5.2019
Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahansaajat vuosijuhlassa 2019. Kuva: Sara Bondegård (StudioSara).
Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahansaajat vuosijuhlassa 2019. Kuva: Sara Bondegård (StudioSara).
Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi 60. vuosijuhlassaan ja apurahojen jakotilaisuudessa Kristiinankaupungissa 4.5.2019 yhteensä 1 100 000 euroa 93 apurahansaajalle. Kirjailija Antti Tuurille myönnettiin Elias Lönnrot -mitali.

Rahasto sai hakuaikana 489 hakemusta, joiden yhteenlaskettu summa oli reilu kahdeksan miljoonaa euroa. Nyt myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on 48 %, lastenkulttuurin 15 % sekä tieteen 30 %. Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön (7 %). Myönnettyjen apurahojen keskikoko nousi 12 000 euroon. Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahatoiminnan painopisteitä ovat alueen identiteettiä ja elinvoimaa uudistavat hankkeet. Vuoden 2019 apurahahaussa Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunta asetti haettavaksi lastenkulttuurin kolmivuotisen hankeapurahan.

Kärkihankeapurahat elokuvalle ja lastenkulttuurille

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi kaksi 40 000 euron kärkihankeapurahaa. Elokuvakeskus Botnia ry toteuttaa alueellisen elokuvakeskuksen uudistus- ja kehittämisprojektin. Kulttuuriyhdistys KoHo ry puolestaan sai apurahan maakunnallisen lastenteatterikaravaanin toteuttamiseen. KoHo ry:n hanke on kolmivuotinen ja nyt myönnettiin kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apuraha.

Kokovuotiseen työskentelyyn 21 apurahaa

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto myönsi kuusi kokovuotista 24 000 euron työskentelyapurahaa alueen visuaalisille taiteilijoille, joista Petra Koiviston apuraha kolmivuotisen apurahan toisen vuoden apurahana. Muut kokovuotisen apurahan saajat olivat Ritva Lindberg, Marja Rak, Ru Runeberg, Aamu Tikkanen ja Minna Tuohisto-Kokko. Säveltaiteissa kokovuotinen työskentelyapuraha myönnettiin muusikko Teemu Vuorelalle taiteelliseen työskentelyyn, ja tanssitaiteissa tanssitaiteen maisteri Hanna Korhoselle. Näyttämötaiteissa Juulia Soidinaho sai kokovuotisen apurahan teatteriproduktioiden käsikirjoittamiseen ja ohjaukseen.

Lastenkulttuurin hankkeille myönnettiin yhteensä 19 apurahaa, joista yksi oli Virpi Timosen 24 000 euron apuraha Lumimaailma-yhteisötaideprojektin toteuttamiseen.

Tieteissä kokovuotisen 30 000 euron apurahan väitöksen jälkeiseen tutkimukseen sai Hanne Ala-Harja. Hänen tutkimuksensa käsittelee ruokatuoretuotteiden toimitusketjun lämpötilaoptimointia. Kymmenen muuta tieteen kokovuotista työskentelyapurahaa myönnettiin väitöskirjatöiden eri vaiheisiin. Esimerkiksi Mikko Karhun väitöskirja käsittelee utopioita aluekehittämisen välineenä ja Shah Rukh Shakeel tutkii uusiutuvien energiateknologioiden kaupallistamista Suomessa.

Lisäksi rahasto myönsi eri aloille 10 vähintään puolivuotista työskentelyapurahaa sekä lukuisia pienempiä apurahoja. Erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto myönsi useita isoja ja pienempiä apurahoja kuten Puuseppämuseoyhdistys ry:n 20 000 euron apuraha Puuseppien -kylä dokumenttielokuvan käsikirjoittamiseen ja toteuttamiseen.

Elias Lönnrot -mitali Antti Tuurille

Suomen Kulttuurirahaston hallituksen Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunnan esityksestä myöntämä Elias Lönnrot mitali ojennettiin vuosijuhlassa kirjailija Antti Tuurille - Suurelle tarinankertojalle, kotiseudun aiheiden ammentajalle.

”Antti Tuuri on maamme eturivin romaanikirjailija. Urallaan hän on näkyvästi tehnyt tunnetuksi eteläpohjalaisia aiheita, henkilöitä ja tapahtumia”, Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Sulevi Riukulehto kertoo.

Tuuri syntyi 1.10.1944 Kauhavalla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vimpelin yhteiskoulusta 1963 ja valmistui graafisen alan diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta 1972. Tuuri toimi johtotehtävissä useissa graafisen alan yrityksissä ja vuonna 1983 hän ryhtyi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi.

Vuosijuhlassa elokuvataidetta ja klassista musiikkia

Kuula-opiston mestariluokan oppilaat säestävät Vaasan marssia. Kuva: Sara Bondegård (StudioSara).
Kuula-opiston mestariluokan oppilaat säestävät Vaasan marssia. Kuva: Sara Bondegård (StudioSara).

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston vuosijuhlassa Kulttuuritalo Duxissa kuultiin ja nähtiin muun muassa apurahansaajien esityksiä. Elokuvakeskus Botnia toteutti film and dance -esityksen. Kuula-opiston mestariluokalla opiskelevat nuoret esittivät mm. Merikannon ja Šostakovitšin musiikkia. Juhlapuheen piti dosentti ja arkkitehti Anu Soikkeli.

Kulttuurirahaston apurahat jakoivat rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Sulevi Riukulehto, asiamies Mika Virkkala ja sihteeri Tarja Aurell.