Suomi – Sivu 90 – Suomen Kulttuurirahasto

Varsinais-Suomen kulttuurirahasto jakoi yli miljoonan

10.5.2016

Suurin apuraha Flame Jazz ry:lle

Turun kehittäminen monipuolisena jazz-kaupunkina ja koko maakunnan jazz-toimijoiden verkostoituminen ovat tavoitteita Flame Jazz ry:n hankkeessa, jolle Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto myönsi tämän vuoden suurimman apurahansa, 45 000 euroa. Tiistaina Turun Sigyn-salissa pidetyssä vuosijuhlassa jaettiin apurahoja yhteensä 85:lle tieteen, taiteen ja muun kulttuurin edustajalle. Lisäksi maakuntarahasto ojensi 10 000 euron palkinnon kalantilaisille Pentti ja Anne Siivoselle.

Varsinais-Suomen kulttuurirahasto jakaa tänä keväänä apurahoina ja opintostipendeinä yhteensä runsaat 1,1 miljoonaa euroa. Tästä rahamäärästä 40 000 euroa jaetaan vasta touko-kesäkuun vaihteessa opintostipendeinä varsinaissuomalaisille, matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa menestyneille ylioppilaille ja lahjakkaille Turun konservatorion opiskelijoille.

Kilpailu apurahoista on kovaa. Määräaikaan mennessä Varsinais-Suomen rahastoon tuli yhteensä 1 060 hakemusta, joiden yhteissumma oli lähes 18 miljoonaa euroa. Hakemuksista vain noin 8 prosenttia läpäisi seulan. Suurin osa apurahoista myönnettiin henkilökohtaisina työskentelyapurahoina tieteen- ja taiteenharjoittajille. Vuoden työskentelyn mahdollistavia apurahoja myönnettiin 11 kappaletta ja 6−11 kuukauden työskentelyapurahoja 32 kappaletta. Muut apurahat osoitettiin lyhyempiin työskentelyjaksoihin tai erilaisten hankkeiden kuluihin.

Palkinto kotiseututyöstä

Varsinais-Suomen rahaston hoitokunta palkitsi kotiseutuneuvos Pentti Siivosen ja hänen puolisonsa Anne Siivosen ”Kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta”. Tällä 10 000 euron tunnustuspalkinnolla rahasto haluaa kunnioittaa ainutlaatuista kulttuurityötä, jota pariskunta on tehnyt omistamallaan Mattilan tilalla Kalannin Tammistossa.

Vuosijuhlassa palkinnon ojentanut rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, professori Hannu Salmi totesi, että Mattilan talonpoikaismuseosta on kasvanut valtakunnallisesti merkittävä nähtävyys, jonka ve-tonauloihin kuuluvat muun muassa Suomen laajimmat ja monipuolisimmat juustomuotti- ja kuparias-tiakokoelmat.

Vuosijuhlan teemana lukeminen

Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlan teemaksi oli tänä vuonna valittu lukeminen. Juhlapuheessaan professori Kirsti Siitonen valotti teemaa ajankohtaisen maahanmuuttokeskustelun näkökulmasta otsikolla ”Lukeminen – silta kulttuurista kulttuuriin”. Myös näyttelijä Raimo Karppisen esitys liittyi juhlan teemaan. Juhlan musiikkiohjelmasta vastasivat nuori pianisti Leevi Ollila sekä KaMu-kuorot Pekka Nebelungin johdolla.

Lisätiedot:

Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston asiamies Paula Sjöblom, etunimi.sukunimi@skr.fi

Kaarinalaiset KaMu-kuorolaiset hurmasivat yleisön kansainvälisestikin palkitulla esiintymisellään. Kuva: Jarno Tauvo.

Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston apurahat 2016

Palkinto Anne ja Pentti Siivoselle

Kainuun rahasto jakoi 215 000 apurahoina

7.5.2016

Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston vuosijuhlaa viettiin Kuhmossa 7.5.2016.

Kainuun rahasto jakoi juhlassa apurahoina ennätykselliset 215 000 €. Kärkihanke-apurahat myönnettiin hum.kand. Sini Salmirinteelle Hossan kansallispuiston syntyprosessin taltiointiin ja prosessia seuraavan yhteisöfoorumin perustamiseen sekä käyttöpäällikkö Veikko Kilpeläiselle, LT Jouko Järvenpäälle ja yrittäjä Risto Rusaselle Sadanvuoden soitto -tapahtuman järjestämiseen.

Kulttuurisihteeri Toivo Mikkolalle Elias Lönnrot -mitali

Juhlassa luovutettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali kulttuurisihteeri Toivo Mikkolalle, ”pienen ihmisen surujen ja ilojen suurelle tulkitsijalle”. Mikkola on toiminut aktiivisena kulttuurin monitaiturina 50 vuotta. Hänet tunnetaan kulttuurin, taiteen sekä teatterin rakentajana, ohjaajana ja näyttelijänä. Taiteilijana hän on draaman ja dramatiikan taituri sekä herkkä tunteiden tulkitsija.

Taideteos Kuhmolle

Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto lahjoittaa vuosijuhlansa yhteydessä kuhunkin Kainuun kuntaan kainuulaisen taiteilijan teoksen. Tällä toiminnalla Kainuun Kulttuurirahasto haluaa tuoda laadukasta taidetta kaikkien kainuulaisten ulottuville sekä tukea ja kannustaa kainuulaisia taiteilijoita. Kuhmolle lahjoitettiin Ariadna Donnerin teos “Kirjan merkit”.

Kainuun rahaston apurahat 2016

Päijät-Hämeen rahasto jakoi ennätysmäärän apurahoja

7.5.2016

Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto vietti 45. vuosijuhlaansa Lahdessa 7.5.2016. Rahasto jakoi apurahoja yleis- ja nimikkorahastoista yhteensä 427 000 euroa, kaikkiaan 58 saajalle.

Hakemuksia tuli tänä vuonna 277 kpl, yhteissummaltaan runsaat 3,3 miljoonaa euroa. Hakemuksista hyväksyttiin näin ollen 21 prosenttia. Apurahoja jaetaan Päijät-Hämeessä syntyneille tai maakunnassa toimiville henkilöille ja yhteisöille sekä Päijät-Hämeeseen liittyviin ja sitä kehittäviin hankkeisiin.

Apurahoista taiteelle myönnettiin 64 prosenttia, ja tieteiden osuus oli 36 prosenttia. Säveltaiteet, kuvataiteet sekä lastenkulttuuri ja muotoilu saivat runsaimmin taiteen apurahoja. Tieteen puolella eniten myönnettiin apurahoja historiatieteisiin ja ympäristötieteisiin. Myönnetty apuraha oli suuruudeltaan keskimäärin 7 400 euroa.

Kokovuotisen 24 000 euron työskentelyapurahan saivat tänä vuonna terveystiet. maisteri Sari Laine koulun henkilöstön työhyvinvoinnin edistämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön ja AMK-opiskelija Elisa Karppanen taiteelliseen työskentelyyn.

Maakunnallisesti erityisen merkittävien hankkeiden apurahoina myönnettiin ohjaaja Tommi Lipposelle ja toimittaja Tapani Ripatille kansalaissotaa käsittelevän Verna Warenin päiväkirjat -televisiosarjan toteuttamiseen 20 000 euroa sekä Kaarisilta ry:lle Kaarisilta Biennale 2017 -kuvataidetapahtuman järjestämiseen 20 000 euroa.

Päijät-Hämeen rahaston vuosijuhlassa esiintyivät apurahansaajista Strong Bows-yhtye, Sonja Tissari & Perinneyhtye sekä Lahden Uusi Kesäteatteri LAUKES. Tilaisuuden tervehdyssanat lausui rahaston hoitokunnan puheenjohtaja, professori Martin Romantschuk. Juhlaesitelmän piti kotiseutuneuvos Birgitta Stjernvall-Järvi.

Lisätietoa: asiamies Arto Ristola, etunimi.sukunimi@skr.fi

Päijät-Hämeen rahaston apurahat 2016

Urheilutapahtumien musiikki on uhoa, kansallistunnetta ja tunnelmointia

4.5.2016

Sandstorm, We will rock you ja Get ready for this. Jos katsot jääkiekon MM-kisoja televisiosta, saat hyvin todennäköisesti kuulla pätkiä näistä kappaleista, arvelee Åbo Akademin tutkija Kaj Ahlsved.

Ahlsved tutkii, miten nauhoitettua musiikkia käytetään urheilutapahtumissa ja niiden yhteydessä esimerkiksi tv-lähetyksissä. Ahlsved on tarkastellut musiikin käyttöä jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallopeleissä.

Siinä missä jääkiekko-otteluissa nauhoitettu musiikki soi jatkuvasti, jalkapallossa huutosakki ja pelin omat äänet saavat pitkälti luoda stadionin äänimaailman. Pesäpallossa käytännöt taas vaihtelevat joukkueiden kesken ja jos musiikki soi, se voi olla esimerkiksi iskelmää.

Jääkiekkopeleissä musiikin avulla pyritään muokkaamaan ottelun tunnelmaa halutunlaiseksi. Yleisö odottaa, että pelissä on melua, ja musiikki auttaa sen luomiseen.

Musiikin pitäisi pitää yllä hyvää tunnelmaa ja auttaa kannustamaan, mutta Ahlsved ei ole aivan varma, toimiiko se siinä.

– Yleensä suomalainen yleisö on varsin maltillista eikä reagoi kovin vahvasti musiikkiin. Suuri yleisö seuraa enemmänkin huutosakin laulua ja taputuksia. Toki esimerkiksi finaaleissa tilanne voi olla erilainen.

Vaikka yleisö ei automaattisesti seuraakaan musiikkia, tutut, ”omat” kappaleet saavat innostumaan.

– Vaikkapa Tepsi tekee kohta maalin -laulu herättää yleisön, mutta radiohitti ei paljon innosta.

Yleisesti ottaen musiikin on oltava sellaista, johon on helppo tarttua: riittävän nopeatempoista ja tuttua musiikkia, jonka tahdissa on helppo taputtaa.

Musiikki luo paikallistunnelman

Ahlsvedin mukaan eri joukkueiden kotihalleissa soiva musiikki luo paikallistunnetta. Suomessa esimerkiksi HIFK:n pelissä soi aina rock, Jokerit taas soittavat paljon dancea.

– Jokereiden peleissä ei todennäköisesti soisi Live is life tai Whatever you want, Ahlsved kuvaa. Tapparalle taas Live is life on oma kappale, joka saa yleisönkin innostumaan.

Eri joukkueiden välisiä eroja voi olla vaikea huomata, jos käy vain yhden joukkueen kotipeleissä. Ahlsvedin mukaan fanit kuitenkin tunnistavat, että eri hallit soivat eri tavoin. Itse hän on tutkimustaan varten käynyt paljon HIFK:n ja Jokereiden peleissä, ja siksi niiden erot tuntuvat korostuneen.

– Jokereiden peleissä soitetaan NHL:n tapaan paljon kansainvälistä, modernia, elektronista musiikkia. HIFK:n peleissä soivat jo aiemmin mainitun Whatever you wantin ohella esimerkiksi AC/DC ja ZZ Top, sekä uusi rock, Ahlsved kuvaa.

Median ja tv-pelien kautta musiikki on muuttunut samankaltaisemmaksi.

– Dj:t seuraavat esimerkiksi NHL:n pelejä ja poimivat niistä musiikkia. Tietyt biisit soivat kaikkialla.

Leijona-lauluissa uhotaan

Oma lukunsa on maajoukkueisiin, kuten jääkiekon maajoukkueeseen Leijoniin liitetty musiikki. Esimerkiksi MM-kisoja varten tehdään kisakappale, joka soi radiossa ja televisiossa ja josta keskustellaan.

Ahlsvedin mukaan kisakappaleet ovat arkipäivän nationalismia, ne luovat kuvaa kansakunnasta arkisissa tilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut että Suomi on kuvitteellinen yhteisö, ja musiikin avulla luodaan yhteinen ”me”. Selostajan käyttäminen musikaalisena elementtinä on tässä hyvin mielenkiintoista, koska selostajaa puhuttelee tätä kuvitteellista ja hänelle näkymätöntä yhteisöä.

Siinä missä Finlandiaa soitetaan esimerkiksi pelaajien paitojen jäädytyksen yhteydessä ja Maamme-laulua voiton symbolina, kisakappaleisiin ei liity tällaista vakavaa rituaalia, vaikka niissä käytetäänkin sotaretoriikkaa.

Kisakappaleetkin ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuonna 1995 kisakappaleena oli Sankarit, joka kertoo, että kaikki ovat sankareita, nekin joilla menee huonosti. Nykyisin kappaleiden pitää korostaa enemmän voittoa ja sitä että suomalaiset ovat erityisen hyviä.

– Ennen vuotta 1995 ja ensimmäistä mestaruutta kisabiisit olivat nöyrempiä eikä niissä ollut uhoa. Nyt kun meillä on kaksi kultaa, pitää laulaa että tietysti voitetaan.

Ahlsved puhuu Leijona-lauluista, joihin hän laskee virallisten kisakappaleiden lisäksi esimerkiksi kappaleet Ihanaa Leijonat, ihanaa ja Den glider in. Niiden tutkiminen on hänen mielestään mielenkiintoista, sillä se kertoo myös mediamaiseman muutoksesta.

– Nykyisin kuka vain voi ladata Leijona-laulun nettiin. Virallisen kisabiisin ohella onkin paljon epävirallisia. Virallinen kappale tulee kuitenkin yhä median kautta, joten medialla on siinä valtaa.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat Hartwall-areenasta: Susanna Välimäki

Opas neuvoo hautamuistomerkin hoidossa

3.5.2016

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -opas on suunnattu yksityisille hautapaikan haltijoille ja suvuille sekä hautamuistomerkkejä pystyttäneille tai niiden kunnostamisesta kiinnostuneille tahoille, kuten kulttuuri-, ympäristö- ja kotiseutuyhdistyksille. Oppaassa käydään läpi hautamuistomerkin kunnostuksen lähtökohdat sekä hautapaikan haltijuuteen, muistomerkin materiaaliin, ikään, sijaintiin ja mahdollisiin vaurioihin liittyviä asioita.

Hautamuistomerkit ja niiden ylläpito kuuluvat hautapaikkojen haltijoille, joskus hyvin kaukaisillekin omaisille. Tietoisuus erityisesti vanhojen muistomerkkien olemassaolosta on saattanut eri sukupolvien aikana katketa tai suvut sammua, jolloin hautamuistomerkit ovat voineet jäädä pitkäksikin aikaa vaille hoitoa. Seurakuntien kanssa tehtävät nykyiset haudanhoitosopimukset eivät käsitä muistomerkkien hoitoa, vaan kohdistuvat ainoastaan hautojen istutusten ja hiekka- tai nurmipinnan hoitoon. Monet eri tavoin merkittävät hautamuistomerkit ovat säännöllisen hoidon puutteessa alkaneet vaurioitua, kallistua tai kaatuessaan jopa rikkoutuneet. Haltijattomat, vailla aktiivista hoitoa olevat hautamuistomerkit voivat joutua seurakuntien kuulutuksien myötä myös hautausmailta poistettaviksi. Hautamuistomerkeille suotuisinta olisi, että niitä hoidettaisiin säännöllisesti pienillä toimenpiteillä, jolloin niiden kunnossa ei tapahtuisi suuria muutoksia.

Hautausmaillemme eri aikakausina pystytetyt hautamuistomerkit vaalivat yksityisiä muistoja ja kertovat tarinoita yhteisestä historiastamme: paikkakuntien menneistä sukupolvista, merkkihenkilöiden, sukujen ja tavallisten ihmisten elämästä, ammateista, yhteiskuntaluokista ja vauraudesta, lapsimääristä, kuolleisuudesta. Muistomerkkien kautta voidaan tarkastella esimerkiksi eri aikakausien käsityömenetelmiä, kuvanveistotaidetta ja kauneuskäsitystä. Hautamuistomerkkien suunnittelussa ja toteuttamisessa on ollut mukana useita maamme tunnetuimpia taiteilijoita ja arkkitehteja.

Miten hoidan hautamuistomerkkiä -oppaan ovat laatineet Uudenmaan rahaston asiamiehen, taidehistorioitsija Petja Hovinheimon (1975– 2013) aloitteesta konservaattori ja taidehistorioitsija Suvi Leukumaavaara sekä hankkeen ohjausryhmä, johon ovat kuuluneet taidehistorian dosentti, intendentti Liisa Lindgren, erikoistutkijat Laura Tuominen ja Elisa Heikkilä Museovirastosta, rakennuskonservaattori Jaana Perttilä Helsingin kaupunginmuseosta, maankäyttöpäällikkö Harri Palo Kirkkohallituksesta, hautaustoimen päällikkö Risto Lehto ja ylipuutarhuri Ari Pipatti Helsingin seurakuntayhtymästä sekä Uudenmaan rahaston nykyinen asiamies Leena Tammivuori. Opas on julkaistu sekä painettuna että sähköisenä osoitteessa

Lisätietoja:
Uudenmaan rahaston asiamies Leena Tammivuori, etunimi.sukunimi@skr.fi
Tutkija Suvi Leukumaavaara, etunimi.sukunimi@gmail.com

Tyttökuoro Kaliforniassa

3.5.2016

Sibelius-lukion tyttökuoro matkusti huhtikuussa San Franciscoon konsertoimaan ja tekemään yhteistyötä paikallisen Girls Chorus -kuoron kanssa.

– Musiikillisesti matkan anti oli poskettoman hyvää. Ei tämä kuoro ole koskaan laulanut niin hyvin kuin San Franciscossa, kuoron johtaja Reijo Aittakumpu kertoo.

Yhteistyö sanfranciscolaisen Girls Chorusin kanssa alkoi kaksi vuotta sitten sen johtajan vieraillessa Suomessa. Pian vierailun jälkeen aloi myös Kalifornian matkan valmistelu.

Kaliforniassa Sibelius-lukion tyttökuorolla oli neljä konserttia: koulukonsertti University High Schoolissa, kirkkokonsertit Montereyssä ja San Franciscon Grace Cathedralissa sekä yhteiskonsertti Girls Chorusin kanssa. Konserttien ohessa ehdittiin tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön sekä laulaa Finlandiaa muun muassa Golden Gate -sillalla ja punapuun sisällä.

Uutta oppia matkalta

Mukana matkalla oli 56 kuorolaista ja neljä opettajaa. Matkan järjestämisessä oli paljon työtä, mutta Aittakummin mielestä matkustaminen on kuitenkin paras tapa kehittää kuoroa. Matka motivoi.

– Nyt kaikki ymmärsivät, miksi teimme vaikeita biisejä ja jaksoivat treenata.

Myös yhteistyö Girls Chorusin kanssa oli opettavaista.

– Kuoron johtajilta oppi uutta tekniikkaa, kuorolainen Janna Koskipää kertoo.

– Olemme edistyneet paljon kevään aikana. Nyt pitää vain jatkaa tätä samaa Suomessa, toinen kuorolainen Molly Rosenström sanoo.

Aittakummun mukaan Gilrs Chorusin toiminta on hyvin erilaista kuin suomalaisen koulukuoron: sanfranciscolaiset harjoittelevat paljon enemmän, ja toiminta on todella vakavaa ja kunnianhimoista. Vertailukohde sai Aittakummun pohdiskelemaan, mikä olisi oikea vaatimustaso, jotta kuorolaiset oppivat, mutta eivät pala loppuun.

– Heihin verrattuna oma toimintamme tuntuu aika kotikutoiselta, mutta toisaalta yhteiskonsertissa tuntui, ettemme jääneet heistä yhtään jälkeen.

Musiikillisen annin lisäksi matka tarjosi tietysti paljon muutakin. Kuorolaiset olivat erityisen vaikuttuneita isäntäperheissä asumisesta.

– Perheissä asuessa pääsi näkemään enemmän paikallista kulttuuria, oppi kieltä ja huomasi että onhan sieltä englannintunneilta jotain jäänyt mieleen, Janna Koskipää sanoo.

Yleisö hurrasi

San Franciscossa Sibelius-lukion tyttökuoro sai esiintyä varsin valistuneelle yleisölle, joka tuntui arvostavan suomalaisten esityksiä ja amerikkalaiseen tapaan osoitti sen.

– Yleisö selvästi tajusi, mitkä kappaleet olivat haastavia ja oli innoissaan myös kansanmusiikista, Aittakumpu kertoo. Myös kuorolaiset itse vaikuttuivat vastaanotosta.

– Viimeisen esityksen Lemmennosto-kappaleen jälkeen yleisö vain taputti ja taputti. Se oli uskomatonta ja sen jälkeen oli vaikea jatkaa konserttia. Itsekin olin eturivissä, ja yritin siinä hymyillä, vaikka oli itku kurkussa, Koskipää muistelee.

– Yleisö sanoi, että meistä näki, että meillä oli hauskaa ja se tuntui hyvältä, Rosenström kertoo.

Kuvat ja video: Silvia Hosseini

Tukiperhetoiminta suurennuslasin alla

26.4.2016

Tukiperhetoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka merkitys lastensuojelussa on ollut tärkeä sen käyttöönotosta, vuodesta 1983, asti. Tukiperhetoiminnassa lasta ja lapsen perhettä tuetaan vahvistamalla väliaikaisesti heidän sosiaalista verkostoaan. Lähtökohtana on, että tukiperhe tapaa lasta säännöllisesti ennalta sovittuina ajankohtina, yleensä viikonlopun ajan kerran kuussa.

Anu-Riina Svenlin valmistelee tukiperhetoimintaa käsittelevää väitöskirjaa, joka on Suomen ensimmäinen laaja tutkimus aiheesta. Motivaatio aiheen tutkimiseen tuli Svenlinin työskennellessä sosiaalityöntekijänä. Hän etsi ja rekrytoi tukiperheitä asiakkaille, mutta huomasi usein pohtivansa kysymystä, mistä tukiperhetoiminnassa oikeastaan on kyse ja miten se vaikuttaa lapsen ja vanhemman tilanteeseen.

– Toimintaa on pyöritetty yli 30 vuotta, mutta hyvin vähän on keskusteltu ja kirjattu ylös sitä, mikä on toiminnan perusta, millaiseen käyttöteoriaan se perustuu jne. Tukiperhettä pidetään hyvänä ja tarpeellisena toimintamuotona, mutta sitä on tutkittu lähinnä opinnäytetöissä ja tutkimus on jäänyt pinnalliseksi, Svenlin kertoo.

Tutkimuksessaan Svenlin on tarkastellut tukiperhetoiminnan käyttämistä tukitoimena yhdessä kunnassa. Hän on haastatellut niin sosiaalitoimen työntekijöitä, tukiperheitä kuin tuettavia lapsia ja heidän vanhempiaan. Työntekijät ovat pohtineet yhdessä, mihin toiminta ja sen toimivuus perustuu ja millaisiin ongelmiin sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan. Tukiperheet, lapset ja näiden vanhemmat puolestaan kertoivat, millaisia asioita he viikonloppujen aikana tekevät, mikä tukiperheessä on heidän mielestään tärkeää ja millaisia muutoksia he ovat sen myötä huomanneet.

Svenlinin havainto on, että toimintaa määriteltäessä korostuvat ajatukset arkisesta yhdessäolosta, vuorovaikutuksesta ja siitä, että sekä lapsi että aikuinen saavat myönteistä palautetta tukiperheeltä.

– Tukiperheen avulla halutaan saada aikaan positiivinen kierre lapsen ja vanhemman elämässä. Keskeistä on myös tukiviikonloppujen säännöllisyys ja toisenlaisen ympäristön tarjoamat virikkeet.

Vahvuudet ja kriittiset kohdat

Tutkimuksen tavoitteena on rakentaa mahdollisimman kokonaisvaltainen jäsennys tukiperhetoiminnasta: mistä siinä on kyse, miten se toimii ja mihin asioihin pitää kiinnittää erityistä huomiota. Yksi esimerkki tästä on tukisuhteen päättäminen ja siihen liittyvät asiat. Toinen tutkimuksessa näyttäytyvä jännite on, että tukiperheen ajatellaan olevan ensisijaisesti lasta varten, mutta samaan aikaan myös vanhempi kaipaa usein keskustelukumppania.

– Havaintojeni perusteella tukisuhde näyttäisi toimivan parhaiten, kun tukiperhe pystyy luomaan sekä lapseen että vanhempaan luottamuksellisen suhteen.

Tukea saavien perheiden omat turvaverkostot ovat usein heikkoja ja Svenlin kertoo pohtineensa paljon, missä määrin tukiperhetoimintaa voi ratkaista tätä ongelmaa.

– Kenties meidän pitäisi miettiä enemmän, miten tukisimme vanhempia rakentamaan omia, pysyviä läheisverkostoja? Se on tukiperhetoiminnan kehittämisen kannalta oleellinen kysymys.

Svenlinin tutkimuksen myötä kuva tukiperheestä lastensuojelun tukitoimen tarkentuu: miten tukiperhe voi vaikuttaa lapsen ja perheen tilanteeseen, mihin asioihin on syytä kiinnittää huomiota ja missä tilanteessa tukiperhetoiminnan käyttö on erityisen perusteltua.

– Tutkimus antaa tietoon perustavan pohjan, johon toimintaa voi peilata. Kun meillä on vahvempi, auki kirjoitettu käyttöteoria, toimintaa on helpompi kehittää. Silloin on myös helpompi seurata, että tukiperhe on yksittäisessä tapauksessa juuri se mitä tarvitaan.

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Harri Tahvanainen, Anu-Riina Svenlin

Pohjois-Karjalan rahastolta jälleen ennätyssumma apurahoja

26.4.2016

Pohjois-Karjalan Kulttuurirahasto vietti tiistaina 26.4. 55. vuosijuhlaansa Carelia-salissa Joensuussa. Juhlassa jaettiin 80 apurahaa, joiden yhteissumma oli 921 500 euroa. Määrä ylitti yli 100 000 eurolla edellisen vuoden ennätyssumman. Kasvun ovat mahdollistaneet säätiön omaisuuden onnistunut hoito ja keskusrahaston lisääntynyt panostus maakuntarahastojen toimintaan.

Hakijamäärä laski edellisestä vuodesta: hakemuksia saatiin 486 kpl (2015: 548 kpl). Haettujen apurahojen yhteismäärä oli n. 7,4 milj. euroa (2015: 8 milj. euroa). Kilpailu apurahoista oli kuitenkin edelleen kovaa ja paljon hyviä hankkeita jäi ilman apurahaa.

Tänä vuonna taiteeseen ja muuhun kulttuuritoimintaan myönnettiin yhteensä 49 apurahaa, joiden osuus apurahojen yhteissummasta oli 46 %. Loput 31 apurahaa myönnettiin tutkimushankkeisiin. Apurahoilla turvataan vähintään puolen vuoden työskentely 33 saajalle (kokovuotisia työskentelyapurahoja myönnettiin yhteensä 15 kpl). Maakunnalliseen kärkihankkeeseen varattu 40 000 euron määräraha jaettiin tasan kahdelle hakijalle: Joensuun Oopperayhdistykselle Rigoletto-oopperan tuottamiseen ja Lieksan Somaliperheyhdistykselle maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kulttuuritoimintaan.

Rahasto palkitsi juhlassa taiteilijaprofessori Esko-Pekka Tiitisen 10 000 euron suuruisella rahapalkinnolla. Palkinto myönnettiin ”taiteen monitaitajalle, kuvien sanoittajalle, sanojen kuvittajalle”.

Vuosijuhlapuheen juhlassa piti rahaston hoitokunnan uusi puheenjohtaja, professori Timo Tokola otsikolla ”Yliopisto ajassa ja paikassa”.

Lisätietoa:
Asiamies Tuomo vatanen, etunimi.sukunimi@skr.fi

Pohjois-Karjalan rahaston apurahat 2016

Nanorokotteilla syövän kimppuun

19.4.2016

Miten ihmisen oman immuunipuolustuksen voisi saada hyökkäämään syöpää vastaan? Nanoteknologiaa ja biolääketiedettä yhdistelevä dosentti Hélder Santosin tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa koettaa kehittää hoitomuotoa, jossa immuunijärjestelmä aktivoidaan nanorokotteen avulla. Materiaalitekniikkaan perehtynyt tekniikan tohtori Antti Rahikkala on mukana kehittelemässä rokotetta.

Nanorokotteilla syövän kimppuun — Kuvassa immuunijärjestelmän solu on hyökkäämässä syöpäsolua vastaan.

– Nanorokotteissa ’nano’ tarkoittaa, että valmistetaan kooltaan hyvin pieniä kantohiukkasia, joiden tarkoitus on viedä hoidot sinne, missä niitä tarvitaan, tässä tapauksessa syöpäsoluun. Hoito voi olla sitä että viedään solumyrkkyä syöpäsoluun niin että kantajahiukkaset vapauttavat syöpälääkkeet vasta solussa. Toinen vaihtoehto on se mitä me tutkimme: kehon immuunireaktion käynnistäminen niin että immuunipuolustus hyökkää syöpäsoluja vastaan.

Rahikkalan ja muun työryhmän kehittelemän hoitomuodon pohjana ovat piistä valmistetut huokoiset hiukkaset. Niihin syövytetään pieniä onkaloita, jotka voidaan täyttää tarvittavalla määrällä haluttua ainetta. Rahikkalan vastuulla on päällystää piihiukkaset polymeerillä.

– Jos hiukkasia ei päällystetä, elimistö hyökkää heti niitä vastaan, Rahikkala selittää. Polymeeripäällysteen tarkoitus onkin pidentää aikaa, jonka hiukkaset ovat verenkierrossa, jotta ne ehtivät toimia. Polymeerien lisäksi Rahikkala kokeilee piihiukkasten päällystämistä myös punasolujen solukalvolla.

Polymeeripäällysteeseen Rahikkala kiinnittää peptidi TRP-2:n, aminohappoketjun, jollaisia esiintyy melanoomassa. Hiukkasten on tarkoitus hakeutua ihmisen immuunipuolustuksen dendriittisoluihin. Dendriittiset solut esittelevät peptidiä muille immuunipuolustuksen soluille. Tämän myötä ihmisen omien T- ja B-solujen pitäisi tunnistaa TRP-2-peptidiä kantavat solut ja hyökätä niitä vastaan – eli siis myös melanoomaa vastaan.

Pitkä prosessi on alussa

Tutkimus on monitieteistä yhteistyötä farmaseuttien ja kemistien kanssa ja työ on vasta alussa. Tähän mennessä Rahikkala on opiskellut ja suunnitellut koejärjestelyjä, ja pian alkaa tutkimus laboratoriossa.

– Testaamme soluviljelmissä, tappavatko kantohiukkasemme soluja – tarkoitus on, että eivät. Sitten tutkimme, käynnistävätkö hiukkaset immuunisysteemin T- ja B-solujen tuotannon syöpäsoluja vastaan, Rahikkala kertoo.

– Pitää kokeilla, mikä on sopiva määrä piihiukkasia ja päällystepolymeeriä. Testaan myös päällystämistä ensimmäisen kerran ja sitten alan tutkia peptidien kiinnittämistä.

Rahikkala on vakuuttunut, että tapa kiinnittää peptidi toimii, ja se onkin jo toisissa tutkimuksissa onnistunut. Samalla hän tutkii, riittävätkö hiukkaset ilman peptidiä, eli pystyvätkö ne stimuloimaan immuunijärjestelmää.

– Vaikea sanoa, meneekö testeissä viikkoja vai kuukausia. Jos saamme potentiaalisia tuloksia, eläinkokeisiin voisi ehkä päästä jo vuodessa. Peruslääkkeen kehityssykli on kuitenkin yleensä vähintään kymmenen vuotta.

Kuvassa immuunijärjestelmän solu on hyökkäämässä syöpäsolua vastaan. Immuunijärjestelmän solu on tunnistanut syöpäsolun huokoisen piihiukkasen pinnalla olevan syövän vasta-aineen avulla.

Teksti: Jenni Heikkinen

Stipendiaatit UWC-lukioihin valittu

18.4.2016

Uudet stipendiaatit kansainvälisiin United World Collegeihin on valittu. Hakemuksia saapui 183 kappaletta. Hakijoista 150 oli tyttöjä ja 33 poikia, ruotsinkielisiä 23.

Suomen UWC-yhdistys myöntää vuosittain kymmenkunta stipendiä lukiolaisille United World Colleges -opiskelua varten. Suomen Kulttuurirahasto on rahoittanut stipendejä vuodesta 1966. Rahoitukseen osallistuu myös Svenska Kulturfonden.

Haku tapahtuu ja oppilasvalinnan suorittaa Suomen UWC-yhdistys yhdessä UWC-toimikunnan kanssa. Seuraava hakuaika on tammikuussa 2017.

United World Colleges -järjestön koulut ovat hallinnollisesti ja taloudellisesti itsenäisiä kansainvälisiä kouluja. Yhteistä niiden toiminnalle on UWC-järjestön periaatteiden noudattaminen. Kaikkiaan maailmassa on viisitoista UWC-koulua viidessä eri maanosassa. Suomesta lähetetään opiskelijoita kymmeneen kouluun. Niiden koulutustaso vastaa Suomen lukioiden kahta viimeistä vuotta.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Suomesta valittiin ensimmäiset stipendiaatit vuonna 1962 perustettuun Atlantic Collegeen. UWC-lukioiden alumneista tehdyn tutkimuksen voi lukea täällä.

Uudet UWC-stipendiaatit ovat:

UWC Adriatic, Italia:
Malin Skogster, Sipoo

UWC Atlantic College, Wales:
Elli Veikkola, Lapua

UWC Costa Rica:
Markus Tiula, Helsinki

UWC Li Po Chun, Hong Kong:
Elsa Korpi, Helsinki

UWC Mahindra, Intia:
Joel Hellén, Espoo
Ella Peräoja, Kouvola (UWC Mahindran stipendiaatti)

UWC Mostar, Bosnia-Hertsegovina:
Tulikukka Huovinen, Vesanka

UWC Pearson College, Kanada:
Matias Vanhanen, Helsinki

UWC Red Cross Nordic, Norja:
Julia Seppälä, Piippola
Freya Lindqvist, Espoo (Svenska kulturfondenin stipendiaatti)

UWC USA, Yhdysvallat:
Meri Karioja, Oulu

UWC Waterford Kamhlaba, Swasimaa:
Ronja Karvinen, Vaasa

Lisäksi valittiin UWC-lyhytkursseille:

Turkin UWC-lyhytkurssi – ”Connecting Borders: Shifting Perspectives on Migration”
Lotta Nieminen

Suomen UWC-lyhytkurssi – ”Re-thinking identities”
Maria Veretilnyk
Katariina Vornanen
Juulia Jääskeläinen
Kirsi Silanterä
Jerdi Skottman
Timi Nikkilä
Samuel Heinonen
(Pihla) Kanerva Kukkavaara
Iina-Mari Tiainen
Malyun Mohamed
Yksi valittu ei halunnut nimeään julkaistavan