Elokuva-alalla rahoitetaan nyt uusia ääniä

Kuvassa Kehittämöön päässeet elokuvantekijät, vasemmalta oikealle: Kaya Pakaslahti, Juho-Pekka Tanskanen, Hannu Karjalainen, Arman Zafari, Veikko Timonen ja Laura Rantanen. Kuva: Riitta Supperi.

Tänä keväänä kolmatta kertaa käynnistyvään kehittämisohjelmaan haki yhteensä 150 tekijää. Viisi valittua saavat kansainvälistä mentorointia ja 55 000 euroa ensimmäisen täyspitkän elokuvansa työstämiseen.

Ohjelmassa työstettäviä fiktioelokuvia on kolme: Kaya Pakaslahden Mitt år i fiktionen (Silmu Films / Jenni Jauri), Juho-Pekka Tanskasen Beatan kevät (Dionysos Films / Venla Hellstedt) sekä työryhmänä toimivien Veikko Timosen ja Arman Zafarin Kaikkialla (Elokuvayhtiö Komeetta / Kaisla Viitala, Daniel Kuitunen).

Tällä kaudella dokumentaarista elokuvaa edustavat Laura Rantasen Elämänlanka (Wild Hog Productions / Jenni Ripatti) ja Hannu Karjalaisen The Forest Is for Wisdom (Polygraf / Sandra Enkvist).

Uusien teosten rahoittamisesta toivoa alan tulevaisuudelle

Kehittämö on Suomessa ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa audiovisuaalisen alan uusille tekijöille suunnattu kehittämisohjelma. Vajaan vuoden pituisella kehittämisjaksolla ideoista jalostetaan laadukkaita teosehdotuksia, joilla voidaan menestyä myös kansainvälisesti.

”Kotimainen av-ala on kriisissä, koska leikkauksia on tullut niin alan järjestöille suunnattuihin valtiontukiin kuin Ylen toimintaan. Kehittämö on erityisesti nyt kaivattu valonpilkahdus elokuvien tulevaisuuden näkymissä.”

Ulla Simonen AVEKin johtaja

AVEKin johtaja Ulla Simosen mukaan uusien alkuperäisideoiden rahoittamiselle on alalla kipeä tarve.

”Tässä ajassa uutisointi on luonnollisesti keskittynyt elokuva-alan hätätilaan. Kotimainen av-ala on kriisissä, koska leikkauksia on tullut niin alan järjestöille suunnattuihin valtiontukiin kuin Ylen toimintaan. Kansainvälinen levitys on heikentynyt ja yhä vähemmän tuotantoja ylipäätään käynnistetään”, Simonen sanoo.

”Kehittämö on erityisesti nyt kaivattu valonpilkahdus elokuvien tulevaisuuden näkymissä. Uusien kykyjen tunnistaminen ja tukeminen luovat jatkuvuutta alalle, jolla tiedämme olevan mahdollisuuksia myös viennin näkökulmasta.”

Yleisöön luotu yhteys erottaa elokuvan massasta

Kehittämössä jokainen tekijä saa oman mentorin, jonka kanssa muodostuu tiivis yhteistyösuhde. Alan kansainvälisten huippujen opastuksella teoksille laaditaan yksityiskohtaiset kehittämissuunnitelmat.

Käsikirjoittaja, dramaturgi ja hankekehittäjä Karol Griffiths (Robin and the Hoods, Paradise Highway) on kokenut mentori, joka aloitti uransa Sam Raimin ja Coenin veljesten kanssa. Hänen mukaansa taloudellisten resurssien lisäksi saatu ammatillinen mentorointi on tukimuoto, joka tekee Kehittämöstä poikkeuksellisen.

”Tarjoamme turvallisen ympäristön taitojen kehittämiselle, merkityksellisten yhteyksien luomiselle ja kurinalaiselle oppimiselle.”

Kilpailu alalla on kovaa niin rahoituksesta kuin yleisön huomiostakin.

”Suoratoistopalvelujen ja elokuvatulvan aikakaudella ensimmäinen täyspitkä elokuva päätyy helposti ’sisällöksi sisällön joukkoon’”, sanoo Kehittämössä ensimmäistä kertaa mentorina toimiva käsikirjoituskonsultti ja hankekehittäjä Mette Damgaard-Sørensen (the Guilty, Sauna).

”Tarjoamme turvallisen ympäristön taitojen kehittämiselle, merkityksellisten yhteyksien luomiselle ja kurinalaiselle oppimiselle.”

Karol Griffiths käsikirjoittaja, dramaturgi ja hankekehittäjä

Hän on keskittynyt kymmenen vuotta yksinomaan esikoiselokuviin johtaessaan Kehittämönkin esikuvana ollutta New Danish Screen -rahoitusohjelmaa.

”Elokuvan täytyy menestyäkseen käsitellä kulloinkin vallalla olevia suuria teemoja, ja yleisön on pidettävä elokuvaa merkityksellisenä.”

Kouluttaja ja tuottaja Grant Keir (mm. From Scotland with Love, Off the Rails) haluaa auttaa tekijöitä löytämään syvimmät motiivinsa sille, miksi he haluavat tehdä elokuvan.

“Tämä on mielestäni tärkeää, jotta elokuvantekijä pääsee tunnistamaan hankkeensa tunneperäisen ytimen, mikä taas auttaa elokuvaa löytämään yleisönsä ja herättämään tunteita.”

Tällä kertaa muut mukana olevat mentorit ovat dokumenttielokuvien kehittämisen, kansainvälisten rahoitusfoorumien ja levityksen asiantuntija Gitte Schnyder-Hansen (No Other Land, a-ha The Movie) sekä leikkaaja ja käsikirjoituskonsultti Nayeem Mahbub (Agent of Happiness, Happyend).

Lisätietoa

Ulla Simonen, johtaja, AVEK
ulla.simonen(at)avek.kopiosto.fi, +358 44 790 0344

Kulttuurin tukijoukot: Lassi Patokorvelle kulttuuri on osa ihmisenä olemista

Miten päädyit museoalalle?

Opiskelin yliopistossa englantilaista filologiaa ja sivuaineina muun muassa historiaa ja museologiaa. Museoala on aina kiinnostanut minua, mutta ainevalintani eivät ehkä olleet se perinteisin tapa päätyä alalle. Museoammattilaisten koulutukseen kuuluu paljon käsitteitä, ilmiöitä ja historiallisia suuntauksia. Tekstit ovat siinä keskeinen tapa lähestyä historiaa. Minua kiinnostaa vastakkainen lähestymistapa eli se, mitä esineiden kautta voi kertoa historiasta.

Mitä esineet kertovat meille?

Materiaaliset olosuhteet kuvaavat aina omaa aikaansa. Tutkiessani suomalaista vaatturityötä huomasin kiinnostuvani napeista. Käytin infrapuna-analyysia selvittääkseni niissä käytettyjä materiaaleja ja tutkin tuontitilastoja. Selvitin muun muassa, että 1930-luvulla Suomessa myytyihin nappeihin käytettiin Amazonilla kasvaneiden palmujen pähkinöitä. Niitä kuljetettiin Japaniin ja sieltä Saksaan työstettäviksi ennen Suomeen päätymistä. Kuopiolaisen räätälin tekemässä puvussa oli siis pitkän matkan kulkenut nappi.  Kyseinen nappi kertoo, kuinka globaalissa maailmassa tuolloin elettiin ja myös siitä, millaiset suhteet Suomella oli Saksaan 1930-luvulla.

Mitä kulttuuri merkitsee sinulle Lassi Patokorpi?

Kulttuuri on kaikkien yhteinen asia, se on osa ihmisenä olemista. Mielestäni on lyhytnäköistä puhua kulttuurista käsitteillä, joiden tarkoitus on laskea ja mitata sen tuomaa taloudellista lisäarvoa. Kulttuuri on itseisarvo.

Millaisena näet museoiden roolin muuttuvassa ja digitalisoituvassa maailmassa?

Museot säilyttävät konkreettisia todisteita ihmiselämästä, se on mielestäni niiden suurin valttikortti – jotain mitä muilla ei ole. Mutta museoillahan on erilaisia rooleja eri kulttuureissa. Perinteiset eurooppalaiset museot keräävät näytteitä ihmisen toiminnasta läpi historian. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa taas museot ovat enemmän paikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään ja vahvistaa omaa identiteettiä.

Museot voivat tarjota monenlaisia kulttuurisisältöjä eri tavoin. Helsingin kaupunginmuseossa oli aikanaan näyttely, jossa sisältönä oli pelkästään erilaisia hajuja kertomassa kaupungista ja herättämässä muistoja. Tietynlaiset sisällöt sopivat paremmin digitaalisesti esitettäviksi. Esineitä taas ei nettiin kannata laittaa.

On kuitenkin tutkittu, että taideteoksen katsominen fyysisenä objektina aktivoi useampia ja eri aivoalueita kuin siitä tehdyn digitaalisen toisinnon katsominen. Se kertoo mielestäni siitä, että jokin taika aidossa esineessä on.

Mitä Kannatusyhdistys ja Suomen Kulttuurirahasto merkitsevät sinulle?

En juurikaan tuntenut Kannatusyhdistyksen toimintaa aiemmin, vaikka Kulttuurirahasto olikin tuttu. En varmasti ole ainoa, jolle Kannatusyhdistys on vieraampi ja odotankin sitä, että pääsemme johtokunnassa miettimään, miten yhdistys Suomen kulttuurielämässä näkyy ja miten herätämme keskustelua kulttuurin parissa toimimisesta.

Kulttuuri on kaikkien yhteinen asia, se on osa ihmisenä olemista. Mielestäni on lyhytnäköistä puhua kulttuurista käsitteillä, joiden tarkoitus on laskea ja mitata sen tuomaa taloudellista lisäarvoa. Kulttuuri on itseisarvo. Jos siitä puhuu vain numeroiden valossa, ei sen tarkoitusta ymmärrä.

Kulttuurirahaston perustaminen kansalaiskeräyksen kautta on oiva esimerkki siitä, miten kansa tuossa maailman ajassa tunnisti kulttuurin merkityksen ja oli valmis tukemaan sitä. Tuntuu, että olemme vähitellen  unohtaneet näiden vanhojen instituutioiden ja puolestapuhujien merkityksen. Ajassamme kulttuuri vaikuttaakin olevan kuin joku isovanhemmilta peritty huonekalu, jonka arvoa ei tunneta, ja joka hylätään roskalavalle. Ymmärryksen puutteessa voimme menettää ison osan historiaamme ja muistiamme.

Osallistujat valittu opintomatkalle São Paulon biennaaliin

Opintomatkalle valittiin Kenno Filmin tuottaja ja väitöskirjatutkija (Aalto ELO) Danai Anagnostou, toiminnanjohtaja Karoliina Korpilahti Suomen Kuvanveistäjäliitosta, näyttelyamanuenssi Anna Perälä Turun kaupungin taidemuseo WAMista sekä kuraattori, taiteilija ja NO NIIN Magazinen toinen päätoimittaja Elham Rahmati. Hakemuksia opintomatkalle jätettiin 51 kappaletta.

Ylärivi: Danai Anagnostou (Kuva: Evgenia Bourzoukou) ja Karoliina Korpilahti (Kuva: Jesse Laitinen). Alarivi: Anna Perälä ja Elham Rahmati (Kuva: Salamata Mboup).

Lisäksi ryhmään voi liittyä mukaan nykytaiteen ammattilaisia, jotka kustantavat matkakulunsa itse tai organisaationsa kautta.

Hakemukset arvioi työryhmä, johon kuuluivat Framen toimitusjohtaja Juha Huuskonen, Suomen Kulttuurirahaston kehitysjohtaja Johanna Ruohonen ja Framen hallituksen jäsen, museonjohtaja Anni Venäläinen. Valinnoissa arvioitiin erityisesti opintomatkan hyötyä osallistujan työlle tai hänen edustamansa organisaation toiminnalle.

Ulkomaille suuntautuvien opintomatkojen tarkoituksena on muodostaa kuva kohdemaiden taidekentästä, vierailla kansainvälisissä nykytaidetapahtumissa, rakentaa verkostoja sekä kartoittaa mahdollisia yhteistyökumppaneita. São Paulon biennaali on Latinalaisen Amerikan suurin nykytaiteen näyttelytapahtuma. Matkaohjelma sisältää biennaalin lisäksi tapaamisia ja vierailuja paikallisiin nykytaideorganisaatioihin.

Kestävyysmurroksen marginaalit -hanke: Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen -raportti

Raportin Syrjivästä siirtymästä reiluun kestävyysmurrokseen on julkaissut Itä-Suomen yliopiston hallinnoima ja Suomen Kulttuurirahaston rahoittama Argumenta-hanke Kestävyysmurroksen marginaalit (2023–2025). Hankkeessa on rakennettu tieteidenvälistä yhteyttä ja ymmärrystä kestävyyden eri ulottuvuuksien välille erityisesti yhteiskunnan marginaaleissa, missä edellytykset kestävyysmurroksen toteuttamiselle voivat olla heikot, mutta tarve hallitulle muutokselle on suuri.

Hankkeen raportissa esitetään kymmenen teesiä kestävyysmurroksen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, toteutumattomuuden riskejä sekä toimenpide-ehdotuksia, jotka perustuvat eri puolilla Suomea järjestettyjen kansalaistyöpajojen viesteihin ja aiempaan tutkimustietoon.

Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeessa järjestettiin kolme kansalaistyöpajoista ja seminaareista koostuvaa tilaisuuskokonaisuutta Pohjois-Karjalassa, Lapissa ja Pirkanmaalla. Raportin tavoitteena on erityisesti tuoda esiin maantieteellisesti tai sosiaalisesti reunalla olevien kansalaisten osallisuuden merkitystä ja keinoja sekä lisätä yhteiskunnan eri tasojen välistä vuorovaikutusta kestävyysmurrokseen liittyvässä keskustelussa.

Raporttia on ollut kirjoittamassa joukko tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Lapin yliopistosta, Tampereen yliopistosta ja Suomen Ympäristökeskuksesta, sekä ajatus- ja toimintahautomo Creatura.

Kulttuurikahvila-tapahtumasarja käynnistyy Satakunnassa

Satakunnan Kulttuurirahasto haluaa Kulttuurikahviloilla edistää kulttuurimyönteistä keskustelua ja kulttuuritietoisuutta sekä luoda tilaisuuksia sektorirajat ylittävälle verkostoitumiselle kulttuurista kiinnostuneiden henkilöiden ja yhteisöjen välille. Kulttuurikahviloiden tavoitteena on, että keskustelua jatketaan järjestettyjen tilaisuuksien jälkeen yhdessä laaditun kulttuuriteesin ympärillä.

Kulttuurikahvilan ajankohtaisesitelmän ja siitä viriävän yleisökeskustelun taltioi muistioksi kuvataiteen keinoin nuori satakuntalainen kuvataiteilija Vilma Wallenström. Tätä ainutlaatuista tapaa taltioida keskustelu käytti aikoinaan myös kirjailija ja lääkäri Hj. Nortamo asunto-osakeyhtiönsä kokouksien pöytäkirjoja laatiessaan.

Ensimmäinen kulttuurikahvila pureutuu teemaan digisivistys ja tekoäly. Tilaisuus järjestetään torstaina 27.3. kello 16–18 Kankaanpään taidekoulun auditoriossa. Teeman alustajana on taiteen tohtori, taiteilija, opettaja ja tutkija Tomi Slotte Dufva.

Seuraava Kulttuurikahvila on Porin taidemuseolla perjantaina 28.3. Tilaisuuden aiheena on taiteen vapaus ja asema yhteiskunnassa. Keskustelun alustajana on Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.

Kulttuurikahvilat keväällä 2025

Katso alta tilaisuuksien ajankohdat ja paikat.

  • 27.3. Kankaanpään taidekoulun auditorio: digisivistys ja tekoäly, alustajana tohtori Tomi Slotte Dufva.
  • 28.3. Porin taidemuseo: taiteen vapaus ja asema yhteiskunnassa, alustajana erityisasiantuntija Johanna Ruohonen.
  • 7.4. Huittisten museo: kulttuuripääoma ja ITE taide, alustajana Veli Granö.
  • 8.4. Rauma, Kulttuuritalo Poselli: moniääninen yhteiskunta ja paikallisen taiteilijuuden merkitys, alustajina Mollu Heino ja Niko Tiainen.
  • 6.5. Kokemäki, Kulttuuriyhdistys Kaikun tila (Kilkunkatu, 32800 Kokemäki): kulttuurinen  osallisuus, alustajana Venla Korja, Taiteen edistämiskeskus.
  • 7.5. Ulvila, Cafe Hellman (Friitala-talo, Ulvila) : tuottaja- ja välittäjätahojen merkitys, alustajana Riitta Aittokallio.

Kaikki kulttuurikahvilat järjestetään kello 16–18 ja niihin on vapaa pääsy. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita.

Kahvin lisäksi tilaisuuksissa on tarjolla yhdessä laadittava teemaan liittyvä kulttuuriteesi, asiantuntijan alustus ja yhteinen keskustelu. Kulttuuriteesi ja tilaisuuden kulusta dokumentoitu taiteilija Vilma Wallenströmin toteuttama teos ovat tapahtumaan osallistuvien käytettävissä asiaa koskevissa somejulkaisuissa. Taiteilijan alkuperäisen teoksen tekijänoikeus on täysin oikeuksin taiteilijalla itsellään.

Kulttuurikahvila nostaa esiin myös Suomen Kulttuurirahaston strategian painopisteet: koko Suomi, tulevaisuuden huiput sekä vahva tiede ja taide. Suomen Kulttuurirahasto on valtakunnallisesti toimiva yksityinen säätiö, joka rakentaa moniarvoista ja kestävää yhteiskuntaa, toimii tieteen, taiteen ja kulttuurin puolesta ja kannustaa tulevaisuuden huippuja kohti läpimurtoja.

Pian Juvallakin saa valittaa – suosittu Valituskuoro esiintyy paikkakunnalla huhtikuussa!

Valituskuoro on yhteisöllinen taideprojekti, joka on nähty ja koettu lähiaikoina jo kolmella eri Etelä-Savon paikkakunnalla. Projektissa paikkakunnan asukkailta kerätään erilaisia valituksen aiheita, ja niistä sanoitetaan ja sävelletään oma uniikki kuoroteos Valituskuoron esitettäväksi. Valituskuoro kootaan paikallisista asukkaista.

Ainutlaatuiseen taide-elämykseen voi osallistua kertomalla omat valituksen aiheensa Juvalta tai tulemalla itse Valituskuoroon. Valituksia ja kuorolaisia kerätään Juvan kirjastolla olevalla keräyslaatikolla sekä verkossa osoitteessa volat.fi/valituskuoro 31. maaliskuuta asti. 

Kuorolaisilta ei vaadita laulutaitoa, tarvitaan vain intoa ja halua osallistua ainutlaatuiseen tempaukseen. Kuorolaiset saavat kappaleen etukäteen ja harjoitukset pidetään kuoronjohtajan johdolla esityspäivänä ennen tilaisuutta. 

Juvan Valituskuoro esiintyy Martti Talvela -kampuksen auditoriossa perjantaina 25. huhtikuuta kello 19.

Tapahtumassa kuullaan ja nähdään alkuun Valituskuoron eritys. Sen jälkeen on vuorossa keskustelupaneeli, jossa pohditaan Juvan hyvää tulevaisuutta ja yhteisöllisyyttä valitusten aiheita unohtamatta. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen, ja mukaan toivotaan yleisöä sankoin joukoin. 

Valituskuoro Pieksämäellä.

Valituskuoro on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston hanke, joka mahdollistaa tapahtuman. Valituskuorot ovat esiintyneet jo Mikkelissä, Pieksämäellä ja Sulkavalla. Juvan Valituskuoro on Etelä-Savon Valituskuoroista järjestyksessään jo neljäs. Etelä-Savon ensimmäinen Valituskuoro esiintyi  9. marraskuuta 2024 Mikkelissä. 

Huumori ja yhteisöllisyyden lujittaminen ovat Valituskuoron esiintymisissä vahvasti läsnä. Tarkoitus on reagoida ja vaikuttaa vallitseviin epäoikeudenmukaisuuksiin sekä herättää tunteita ja ajatuksia, ei tehdä pilaa ihmisten huolenaiheista.

Vaikuttavaa valittamista on Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston hanke. Valituskuorot järjestää mikkeliläinen yksinyrittäjien yhteisö Volat, jonka yrittäjät vastaavat muun muassa valitusten keräämisestä, kappaleiden sanoitusten koostamisesta ja sävellyksestä, kuorolaisten rekrytoinnista ja harjoittamisesta ja tapahtumien järjestämisestä. 

Valituskuorot järjestää mikkeliläinen yksinyrittäjien yhteisö Volat.

Valituskuoro on Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen luoma yhteisöllinen taideprojekti. Yhteisöllisyyden lujittamisen lisäksi valituskuorot kuvaavat yleismaailmallista havaintoa: valitamme turhasta, joskin valitusten joukkoon mahtuu myös syvempi demokratian ja tulevaisuuskasvatuksen näkökulma eli ajatus paremmasta maailmasta. Taiteilijat ovat antaneet konseptin vapaasti kaikkien käyttöön, ja valituskuoroja on perustettu eri puolilla maailmaa jo yli 200. 

Kulttuuri on kuntapäättäjän asia

Kulttuuri on yksi tärkeistä teemoista kevään alue- ja kuntavaaleissa. Kunnat vastaavat alueensa kulttuurin peruspalveluista, joilla tuetaan paikallista kulttuuritarjontaa sekä alan toimijoita. Yksilöllinen ja omaleimainen kulttuuri vahvistaa kuntien elinvoimaa.

Kulttuurin merkityksestä kunnissa keskustelivat Muonion kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Oulun kulttuurisäätiön toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen, Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen sekä Lappeenrannan kaupungin kulttuurijohtaja Anu Talka. Baba Lybeckin juontaman paneelikeskustelun järjestivät Suomen Kulttuurirahasto, Säätiöt ja rahastot ry sekä Taike.

Panelisteille kulttuuri on sekä työtä että intohimoa. He olivat kaikki yksimielisiä siitä, että kulttuuri voi olla ratkaisevassa roolissa kuntien elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden kannalta. Kulttuuri on osa kaupungin brändiä.

”Aika harva vielä pari viikkoa sitten tiesi, missä on Vöyri. Iso osa ei varmaan ollut kuullutkaan koko paikkakunnasta. Nyt aika moni tietää. Se on hyvä esimerkki siitä, miten kulttuuriteolla voidaan rakentaa paikkakunnan brändiä”, Mikael Pentikäinen toi esiin viitaten suomenruotsalaisen KAJ-yhtyeen voittoon Ruotsin Melodifestivalenissa.

Kaksi ihmistä lavalla
Mikael Pentikäinen (oik.) nostaa esiin, miten kulttuurilla voi rakentaa paikkakunnan brändiä. Vieressä Piia Rantala-Korhonen.

Merkittävä tulonlähde

Kulttuurileikkauksilla tavoitellaan säästöjä, mutta kulttuuri on myös iso tulonlähde. VTT:n mukaan luovien alojen liikevaihto oli vuonna 2022 noin 14 miljardia euroa. Vuonna 2023 päätyössään kulttuuriammateissa toimivia oli yli 130 000.

Kulttuuri myös houkuttelee kuntiin matkailijoita. Koko Euroopassa kulttuurimatkailun osuuden katsotaan olevan jopa 40 %.

”Kuhmon kamarimusiikkifestivaali tuo kahdessa viikossa matkailutuloja neljästä viiteen miljoonaan euroa. Kuntapäättäjien kannattaa investoida festivaaleihin”, sanoo Sari Rusanen.

Turun ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2011 yhden panostetun euron laskettiin tuoneen kaupungille viisi euroa. Asukkaiden tyytyväisyys kulttuuripalveluihin myös kasvoi hankkeen myötä. Vuonna 2026 on Oulun vuoro toimia kulttuuripääkaupunkina. Kulttuuripääkaupunkihankkeen kokonaisrahoitus on 50 miljoonaa.

Sari Rusanen painotti keskustelussa, että kuntapäättäjien kannattaa investoida myös festivaaleihin. Vasemmalla Anu Talka ja oikealla Piia Rantala-Korhonen.

”Kulttuuripääkaupunkihanke on pitkä prosessi, johon sitoutetaan koko kaupunkiyhteisö ja kaikki toimijat. Jokainen löytää sieltä oman kaistansa, ja tästä syntyvät talouden heijastusvaikutukset”, Piia Rantala-Korhonen kertoo.

Kulttuuriin kohdistuvat leikkaukset eivät kuitenkaan lannista keskustelijoita. Kulttuurista rahoitetaan valtaosa muutoin kuin julkisilla varoilla.

”Pienemmälläkin budjetilla voi tehdä luovia ratkaisuja. Tärkeää virkamiehille on löytää keinoja vaikutusten arviointiin. Säästökohteissa on lopulta kyse arvovalinnoista”, Laura Enbuska-Mäki toteaa.

Kunnat voivat tukea kulttuuria monin tavoin.

”Itse asemoin kunnat myös mahdollistajiksi. Miten annetaan eväitä vaikkapa festivaaleille tai pienille yrityksille? Miten voimme tukea heitä omassa tekemisessään? Raha ei ole aina välttämättä edes paras tapa auttaa. Apua voi olla myös vaikka tilan tarjoaminen tai neuvominen”, Anu Talka kertoo.

Anu Talka peräänkuuluttaa kuntien asemaa kulttuurin mahdollistajana. Oikealla kuuntelee Sari Rusanen ja vasemmalla Laura Enbuska-Mäki.

Polarisaatio huolestuttaa

Keskustelijat nostavat esiin huolensa kulttuurialan polarisaatiosta, mikä eriyttää Suomen kuntia. Puhutaan jopa kulttuurikadosta. He näkevät kuntapäättäjillä ison roolin tässä asiassa.

”60 prosenttia ammattitaiteilijoista asuu Uudellamaalla, Oulussa vain kolme prosenttia. Eriytymiskehitys kulttuurin alalla kiihtyy, mikäli asialle ei tehdä jotain”, Piia Rantala-Korhonen sanoo.

Kulttuurialan koulutuspaikkojen keskittyminen vaikuttaa luonnollisesti alan ammattilaisten asuinpaikkaan. Esimerkiksi Lappeenrannan ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutus on siirtymässä Lahteen.

”Kyllä siinä herää huoli, että kuvataiteilijoiden yhteisö lähtee rapautumaan. Opiskelijoiden määrä ja kuvataiteilijoille tärkeän satunnaistyön saamisen mahdollisuus vähenee”, Anu Talka sanoo.

Laura Enbuska-Mäki nostaa esiin kulttuuripalveluiden saavutettavuuden harvaseuduilla.

”Meillä Muoniossa hallinnoidaan pohjoismaalaista kirjastoautoa, joka kulkee pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Se voi olla ainoa kaukaisimmissa kylissä saatavilla oleva kulttuuripalvelu. Päättäjienkin olisi hyvä muistaa, että meillä on laaja maa ja erilaiset kunnat.”

Laura Enbuska-Mäki (vas.) muistuttaa päättäjiä huomioimaan, että pienemmälläkin budjetilla voi tehdä luovia ratkaisuja.

Kulttuuri on kunnille iso vetovoimatekijä ja yksi keino pitää kunnat asuttuina.

”Maassamuuton merkitystä ei aina oikein ymmärretä etenkään pääkaupunkiseudulla. Paikkakuntia tyhjenee ympäri Suomen, kun ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin. Kulttuurilla on keskeinen rooli, kun ihmisiä houkutellaan kuntiin ja saadaan viihtymään. Tämä koskee myös maahanmuuttajia ja heidän kotoutumistaan”, Mikael Pentikäinen huomioi.

Pois elitismin leimasta

Kulttuurileikkauksia perustellaan joskus sillä, että kyseessä on harvojen hupi, luksus, joka kuuluu vain eliitille. Lybeck kysyi, mistä tämä keskustelijoiden mielestä kertoo?

”Varmaan osa ajattelee, että sellaiseen kulttuurin muotoon, jota he eivät itse käytä, ei pidä käyttää rahaa. Ihmisiä pitäisi rohkaista kokeilemaan sellaistakin, mitä ei ole ennen kokenut. Osallistumisen esteitä pitää purkaa. Jokainen saa kokea kulttuurielämyksen oman elämänkokemuksensa valossa”, Piia Rantala-Korhonen sanoo.

Piia Rantala-Korhonen (kesk.) kertoi Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeesta, joka on pitkä prosessi, johon sitoutetaan koko kaupunkiyhteisö ja kaikki toimijat.

Panelistien mielestä kulttuurilla on kuitenkin keskeinen rooli osana hyvinvointivaltiota. Kulttuurin puolesta ei pidä pelätä.

”Koko suomalaisuus on rakentunut kulttuurin varaan. Luotan suomalaisiin ihmisiin ja siihen, että kulttuuri on niin vahva perimä, ettei siitä haluta luopua. Vaikka epämukaviakin aikoja voi tietenkin välillä olla”, Anu Talka toteaa.

Suomessa on herätty ymmärtämään kulttuuri osana henkistä kriisinkestävyyttä ja huoltovarmuutta. Yhteinen perimä luo turvallisuudentunnetta kriisienkin keskellä.

”Pandemia-aika osoitti, kuinka ihmisten kärsivällisyys oli vähällä loppua, kun kulttuuria ei ollut saatavilla. Kun puhutaan maanpuolustuksesta, pitää miettiä myös, miten kulttuuriperintöämme suojellaan”, Piia Rantala-Korhonen sanoo.

Lopuksi keskustelijat tuovat esiin, miksi kulttuurilla on kaikista mitattavista hyödyistä huolimatta myös itseisarvo. Kulttuurissa kiteytyy heidän mukaansa yhteinen historiamme ja kollektiivinen muisti, se kertoo meille maailmasta ja ihmisyydestä ja on läsnä kaikkialla.

”Kulttuuri tuo näkyväksi ajan ilmiöt, kyseenalaistaa ja antaa vastauksia. Kulttuuri on arvokasta juuri sellaisena kuin se on, eikä sitä tarvitse välinearvojen kautta perustella”, Sari Rusanen summaa.

Alta voi katsoa keskustelun tallenteen kokonaisuudessaan.

Vauhdittamon päätöstapahtuma – Kestävän taiteen seminaari Lapualla

Taide heijastelee ympäröivää maailmaa, taiteella on kyky vaikuttaa kestävään tulevaisuuteemme. Millaisin toimin luomme kestävää taidetta? Mitä on kestävä taiteilijuus? Seminaari on suunnattu taiteen, kulttuurin ja luovan alan ammattilaisille.

Antti Huntus toimii Taiteen edistämiskeskuksen erityisasiantuntijana. Hänen vastuullaan ovat julkisen taiteen palvelut sekä kuntien kulttuuripalvelut. Hän edistää työssään kestävän kehityksen toimia, ja avaa puheen vuorossaan kestävän kehityksen ja kulttuurin suhdetta.

Kuvataiteilija, kirjailija, teatteri/elokuvaohjaaja ja tutkija Teemu Mäki toimii Suomen Taiteilijaseuran ja IAA Europen puheenjohtajana. Mäki keskittyy puheenvuorossaan kestävään taiteilijuuteen.

Kestävän taidetyön työpajan fasilitoi performanssi- ja esitystaiteilija Maire Karuvuori.

Päivän aikana on myös mahdollista tutustua taiteilija Minna Tuohisto-Kokon näyttelyyn Lapuan taidemuseossa sekä Pohjanmaan valokuvakeskuksen näyttelyyn.

Koko päivän ohjelman kesto on klo 12.30–18, ja seminaari puolestaan klo 13.30–16.50.

Seminaari on avoin ja maksuton. Seminaari on suomenkielinen. Vähentääksemme hävikkiä pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen 17.3. alla olevasta linkistä.

Ohjelma

Lapuan taidemuseo:

12.30–13.30  Tutustuminen Minna Tuohisto-Kokon ”Sielun peili” -näyttelyyn

Kulttuurikeskus Vanha Paukku, Alajoki-sali:

  • 13.30–13.35 Tervetuloa: Lapuan kulttuuripäällikkö Heli Talvitie 
  • 13.35–14.15 Taiken erityisasiantuntija Antti Huntus: Kulttuuri ja kestävä kehitys 
  • 14.15–14.45 Kahvitus
  • 14.45–16.00 Työpajat: Kestävä taidetyö, fasilitaattorina Maire Karuvuori
  • 16.00–16:40 Taiteilija, STS:n pj Teemu Mäki: Kestävä taiteilijuus
  • 16:40-16:50 Loppusanat: Annika Dahlsten, Vauhdittamo-hanke

Pohjanmaan valokuvakeskus:

17–18 Ainala, Kosonen, Liukkonen, Tarke: Solmu ajassa -näyttely

Visuaalisen taiteen vauhdittamo

Vauhdittamo-hankkeen tavoite on edistää ja tukea Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueiden visuaalisten alojen taiteilijoiden työskentelyä ja toimintaedellytyksiä. Hanke kestää aina toukokuulle 2025 asti.  Hankkeen ytimessä on mestarikurssi valituille taiteilijoille, mutta hanke järjestää myös koulutuksia ja verkostoitumistapahtumia, joissa alueen taidetoimijoilla on avoin osallistumismahdollisuus.

Lisätietoja

Annika Dahlsten
hanke.annika.dahlsten@skr.fi

10 keinoa selkokirjojen saatavuuden parantamiseen

Selkokirjat saataville -kampanjassa esitellään sekä olemassa olevia ja hyväksi havaittuja tapoja tukea selkokirjojen saatavuutta että ehdotuksia siitä, mitä olisi tärkeää tehdä tilanteen kohentamiseksi. Selkokirjat ovat selkokielisiä kauno- ja tietokirjoja, joissa keskeistä on selkeä tarina, tutut sanat ja helpot kielen rakenteet sekä helppolukuinen ulkoasu. Ensisijaisesti selkokirja on kirja, joten sen pitää tarjota lukijalleen hyvä lukuelämys. Selkokirjojen saatavuuden parantaminen vaikuttaa suoraan kaikkein heikoimpien lukijoiden mahdollisuuksiin päästä osalliseksi kirjallisuudesta ja kehittää omaa lukutaitoaan.  

Tällä hetkellä selkokirjoja ilmestyy vain noin 30 vuodessa. Suomessa kuitenkin yli 700 000 henkilöä tarvitsee selkokirjoja, joten tarve monipuolisille selkokirjoille on valtava. Selkokirjojen tekemistä tuetaan selkokirjallisuuden valtionavustuksella, jota jaetaan selkokirjojen kirjoittajille, kuvittajille ja kustantajille vuosittain. Avustus on peräisin opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ja sillä on mahdollistettu selkokirjojen julkaisu Suomessa jo vuosien ajan. 

Selkokirjat saataville -kampanjan 10 toimenpidettä

Selkokirjallisuuden valtionavustuksen jakaminen on yksi keskeisimmistä keinoista selkokirjojen saatavuuden parantamiseen. Selkopolku-hankkeessa yläkoulut saivat uusia selkokirjoja, ja lisää tämänkin kaltaisia toimia tarvitaan. Selkokirjat ja selkokieltä tarvitsevat lukijat pitäisi muistaa sisällyttää erilaisiin kirjallisuutta ja lukutaitoa koskeviin suunnitelmiin sekä lukutaitoa ja -intoa parantaviin hankkeisiin. Selkokirjat tarvitsevat myös entistä enemmän näkyvyyttä ja lisää kustantajia.

  1. Sisällytetään selkokirjat kirjallisuutta ja lukutaitoa koskeviin suunnitelmiin.
  2. Hyödynnetään selkokirjoja lukutaidon kehittämisessä.
  3. Lisätään selkokirjojen medianäkyvyyttä.
  4. Innostetaan kustantajia julkaisemaan uusia selkokirjoja.
  5. Tuetaan selkokirjojen tekijöitä jakamalla selkokirjallisuuden valtionavustusta.
  6. Hankitaan kirjastoon selkokirjoja ja pidetään niitä siellä esillä.
  7. Lasketaan kirjojen arvonlisävero nollaan.
  8. Varataan kuntatasolla resursseja koulukirjastoille.
  9. Toteutetaan selkokirjallisuuteen liittyviä hankkeita ja yhteistöitä.
  10. Nostetaan lukuintoa selkokirjallisuuden avulla.

Kaikki kampanjan toimenpiteet esitellään Selkopolku-hankkeen ja Selkokeskuksen sosiaalisen median kanavilla. 

Selkopolku on Suomen Kulttuurirahaston hanke, jossa lahjoitettiin Suomen yläkouluille ja TUVA-koulutuksiin yhtensä noin 80 000 selkokirjaa ja helppolukuista kirjaa. Lastenkirjainstituutti toteuttaa hankkeen. 

Selkokeskus on voittoa tavoittelematon asiantuntijakeskus ja osa Kehitysvammaliittoa. Selkokeskus edistää selkokielistä tiedonvälitystä ja kulttuuria sekä parantaa selkokieltä tarvitsevien ihmisten asemaa yhteiskunnassa. 

Lisätietoja:

Ella Airaksinen
Asiantuntija ja selkokirjatyöryhmän sihteeri, Selkokeskus
ella.airaksinen@kvl.fi
050 309 8466 

Juhlapuhe: Demokratia ja sivistys

Your Excellency, hyvät juhlavieraat

Antiikista tunnetun tarinan mukaan ihminen, ihmiskunta, oli konstikkaan erehdyksen tulos.

Kaksi titaania, Prometheus ja Epimetheus, saivat tehtäväkseen muovata luomakunnan käyttäen hyväkseen jumalilta saatuja lahjoja. Epimetheus, eräänlainen antiikin tohelo, ryhtyikin tuumasta toimeen. Hän jakoi eläimille erilaisia lahjoja varmistaakseen niiden selviytymisen luonnossa.

Kilpikonnalle hän antoi kovan panssarin suojaksi, karhulle paksun ja lämpimän turkin kylmiä olosuhteita varten. Linnuille hän soi siivet, jotta ne voisivat lentää. Leijonille ja tiikereille hän antoi terävät kynnet ja hampaat, tehden niistä voimakkaita metsästäjiä.

Epimetheus ei tullut kuitenkaan ajatelleeksi, ettei varanto ollut rajaton. Kun oli ihmisen vuoro, arkku ammotti tyhjyyttään. Luonnon keskellä ihminen jäi haavoittuvaiseksi ja avuttomaksi.

Epimetheuksen veli Prometheus ei sen sijaan jäänyt avuttomaksi: hän muovasi ihmisen jumalten kaltaiseksi, opettaen tälle maanviljelyä ja eläinten kesyttämistä. Koska Prometheus ei voinut antaa ihmisille suojaa, hän pyysi Zeukselta lupaa antaa heille tulen. Zeuksen kieltäydyttyä Prometheus nousi jumalia vastaan: hän varasti tulen ja toi sen ihmisille.

Zeus raivostui ja rankaisi Prometheusta kahlitsemalla tämän kallioon, jossa kotka söi hänen maksaansa päivittäin.

Me kerromme usein tarinaa Prometheuksesta kertomuksena ihmisen ja teknologian suhteesta. Koska ihmisellä ei ole luontaista suojaa, on hänen kohtalonaan kamppailla paikastaan maailmassa  apuvälineitä hyödyntäen.

Mutta entä jos myytin perimmäinen ajatus ei liitykään teknologiaan, maan ja eläinkunnan kesyttämiseen?

Entä jos lukisimme sitä muistutuksena ihmisen perimmäisestä keskeneräisyydestä, puutteen ja epätäydellisyyden olemassaolosta?

Ja edelleen: entä jos tieteen, taiteen ja kulttuurin merkitys tässä ajassa liittyykin ennen kaikkea siihen tapaan, jolla muistutamme itseämme tästä tosiasiasta – avoimuuden ja keskeneräisyyden olemassaolosta?

***

Hyvät juhlavieraat –

Puheeni aihe – demokratia ja sivistys – saattaa vaikuttaa tässä maailmantilanteessa vanhahtavalta, ehkä tärkeilevältäkin. Se on vastakkainen näkemykselle, jonka mukaan puheiden – ja erityisesti juhlapuheiden – aika on nyt ohi. Euroopalta vaaditaan toiminta- ja kilpailukykyä, varustautumista kriiseihin. Kovuutta, ei sivistystä.

Samalla on kuitenkin selvää, että nykyinen maailmanpolitiikan kriisi on myös demokratian kriisi. Demokratian ahdinkoa syventävät länsimaiden sisäiset haasteet – talouden rakennemuutokset, varallisuuden keskittyminen sekä sosiaalisen median kärjistynyt keskustelukulttuuri.

Samalla kun toisille ilmastonmuutos tuo planetaarisen kriisin jatkuvasti lähemmäs, toisille talouden rakennemuutos ja demografiset haasteet – huoli oman kansan tai kulttuurin katoamisesta – lisäävät epävarmuutta ja ahdistusta. Nostalgiasta on tullut hallitseva kokemus.

Keskeinen todiste läntisen arvoyhteisön olemassaolosta on se tapa, jolla tämä kriisi ilmenee hämmästyttävän samanlaisena niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Tulevaisuus näyttää pakenevan molemmilta.

Mutta juuri tästä syystä demokratiaa on ajateltava – ei ainoastaan hallintomuotona, vaan tapana suuntautua tulevaisuuteen.

***

Aloitetaan siis demokratiasta.

Kuten esitän kirjassani Demokratian aika, moderni demokratia syntyi erityisestä ajallisuuden kokemuksesta. Sen taustalla voidaan nähdä varhaismodernin ajan tasavaltalainen ajattelu, joka ensimmäisenä irtaantui sekä antiikin syklisestä aikakäsityksestä että kristillisestä pelastushistoriasta.

Italian kaupunkivaltioissa syntyneen ajattelutavan mukaan politiikan perusta ei ollut luonnossa eikä Jumalassa vaan historiassa, ihmisen toiminnassa. Koska kaupunkivaltioiden instituutiot olivat historiassa muodostuneita asioita, siis ihmisen aikaansaannoksia, oli ihmisen myös mahdollista niitä muuttaa.

Tie tulevaisuuteen kävi menneisyyden kautta.

Niccolo Machiavellin kaltaisten ajattelijoiden myötä historiasta tulikin keskeinen osa uutta politiikan autonomiaa, sen omalakisuutta. Politiikan ominaispiirre oli, että sitä tehtiin ajassa – historiallisessa tilanteessa. Ennalta määrätyn suunnitelman sijaan politiikkaa alkoi määrittää ajatus jatkuvasti muuttuvista yhteiskunnallisista suhteista.

Kamppailusta tuli politiikan ydintä.

Tasavaltalaisen ajattelun myötä tulevaisuudesta tuli uudella tavalla ennakoimaton alue, jonka oli mahdollista synnyttää maailmaan myös uusia merkityksiä ja merkitysrakenteita. Se inspiroi keskeisesti 1700- ja 1800-lukujen vallankumouksellista ajattelua niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa. Kuten yksi Yhdysvaltojen perustajaisistä, Thomas Paine, asian muotoili: “Meillä on valta aloittaa maailma uudelleen”.

Demokratia oli yksi nimi tälle ajatukselle uusien alkujen merkityksestä. Ikuisten ideoiden sijaan sitä alkoi määrittää ajatus historiasta oppimisesta.

Vaikka 1900-luku vei eittämättä demokratiaa myös eteenpäin ja teki siitä yleisesti hyväksytyn periaatteen, tuo kehitys ei ollut täysin ongelmaton. Demokratiasta tuli vakauden ideologia, ja se menetti vähitellen kykynsä muutokseen ja uuden luomiseen.

Kaikkein selkeimmin tämä siirtymä määritti liberalismin aateperintöä, joka teki demokratiasta ajattoman idean, liittäen sen pikemminkin muuttumattomaan ihmisluontoon kuin kykyyn oppia historiasta. Kylmän sodan päättyminen näyttikin tekevän demokratiasta historian lopun idean, jonka asema näytti kyseenalaistamattomalta juuri siksi, että se näytti sijaitsevan ajan ja kulttuurin kehityksen ulkopuolella.

Entäpä sivistys?

Toisin kuin joskus esitetään, demokratia ei ollut yksinomaan valistusajattelun tuote. Sen nousuun vaikutti olennaisesti myös romantiikan nimellä tunnettu suuntaus, joka toi uudella tavalla yksilöllisyyden myös poliittisen ajattelun ytimeen. Siinä missä valistusajan teoreetikot lähestyivät demokratiaa ennen kaikkea yksimielisyyden tai yleistahdon ohjaamana ideana, romantiikan virtaukset siirsivät painopistettä yksilöön ja tämän henkilökohtaiseen maailmasuhteeseen.

Erimielisyydestä ja sen hallitsemisesta tuli demokratian keskeinen lähtökohta.

Keskeinen osa tätä yksilöllisyyden kulttuuria oli uusi ajatus inhimillisestä kasvusta, jota romantiikan filosofit nimittivät sivistyksen (Bildung) käsitteellä. Sen mukaan ihmisen luonto ei ollut ennalta annettu asia vaan jotain, joka muokkaantuu kulttuurin, yhteisön ja poliittisten järjestelmien myötä.

Siinä missä romantiikan taide irtaantui vähitellen jäljittelyn ideasta, nostaen tilalle uutta luovan neron, myös itse ihmisyys alkoi näyttäytyä uudella tavalla määrittämättömänä ja avoimena ideana.

Kuten J.V. Snellman totesi:

“Todellisen ihmisyyden sisältöä ei voi mitata luonnollisen laadun mukaan, vaan sen merkitystä tulee etsiä siitä täydellisyydestä, johon ihmiskunta pyrkii.”

Demokratia ja sivistys ponnistivat siis molemmat samasta lähteestä, joka tuntui vastaavan Prometheus-myytin sisältöä. Molempien ytimessä oli ajatus ihmisen määrittämättömyydestä ja tulevaisuuden avoimuudesta. Poliittiset instituutiomme ja lakimme eivät ole valmiita, koska ihminen itse ei ole valmis. Ihmisyys itse muokkautuu siinä yritysten ja erehdysten vuoropuhelussa, joka luonnehtii inhimillistä kulttuuria ja sen kehitystä.

***

Hyvät juhlavieraat –

Elämme aikaa, jolloin tiede, taide ja kulttuuri ovat puolustuskannalla. Tieteen kohdalla näin on erityisesti sellaisen tutkimuksen tapauksessa – tutkimuksen, joka ei suoraan käänny tuotekehitykseksi tai innovaatioiksi. Taiteen ja kulttuurin kohdalla hätä on tätäkin akuutimpi.

Onkin ymmärrettävää, että uutta tukijalkaa haetaan nyt turvallisuudesta ja kriisinkestävyydestä. Tieteestä ja taiteesta on tullut henkisen huoltovarmuuden lähde.

Haluaisin kuitenkin muistuttaa toisesta tehtävästä. Se on kulttuurin ja tieteen rooli nimenomaan demokratiaan ja sivistykseen kuuluvan keskeneräisyyden ja epätäydellisyyden vaalijana.

Tiede ja kulttuuri muistuttavat meitä siitä, ettei maailma ole valmis. Ne osoittavat, että poliittiset järjestelmämme ovat epätäydellisiä, mutta niiden historia tarjoaa joukon opetuksia, jotka mahdollistavat uuden näkymän eteenpäin

Autoritaarinen populismi, joka valtaa alaa Euroopassa ja Yhdysvalloissa, näkee politiikan toisin. Vaikka liike esiintyy mielellään muutoksen airueena, sen periaatteellinen viesti on päinvastainen. Sille kulttuuri ja kansakunta ovat valmiita asioita. Todellinen kansa kyllä tietää. Sen sivistystaso on riittävä eikä poliittisen yhteisön tarvitse pohtia omaa menneisyyttään tai omia rajojaan.

Historia ei ole autoritarismille oppimisen lähde vaan ennen kaikkea pakopaikka kaikelta siltä, mikä on uutta – joissain tapauksissa jopa mahdollisuus rakentaa tarinaa itsestä uhrina.

Demokratialle riittää 4 vuoden välein toistuva rituaali, minkä jälkeen hävinneen osapuolen on oltava hiljaa.

***

Hyvät juhlavieraat – 

Sivistyksen, tieteen ja taiteen tehtävä tässä päivässä on siis kahtalainen. Se opettaa meitä itsestämme, luo näkymän historiaan ja auttaa ymmärtämään sen sattumanvaraisuutta –inhimillisyyttä.

Toisaalta tiede ja taide kurkottavat toiseen suuntaan: ne avaavat meille uusia maailmoja ja mahdollisuuksia, näyttävät sen miten asiat voisivat olla.

Mutta ennen kaikkea ne kertovat Prometheus-myytin tavoin tarinaa ihmisestä keskeneräisenä, olemukseltaan avoimena olentona.

Demokratiaa ei ole ilman aikaa – ilman ajatusta tulevaisuudesta mahdollisuuksien, ihmisen toiminnan, alueena. Mutta sitä ei ole myöskään ilman historiaa, sen tarjoamaa opastusta ja inspiraatiota. Keskeinen haaste on, miten voimme vastustaa kiusausta nähdä historiassa vain toistoa ja yhdenmukaisuutta – käytää historiaa myös uudenlaisten tulevaisuuksien avaamiseen.

Kuten Mark Twain aikoinaan totesi:

”Historia ei koskaan toista itseään, mutta nykyisyyden kaleidoskooppiset yhdistelmät näyttävät usein rakentuvan antiikin legendojen katkelmista.”

Kiitos mielenkiinnostanne.