Oman maan mustikka

Lihavuus yleistyy länsimaissa nopeasti, ja siihen kuuluvat liitännäissairaudet kuten metabolinen oireyhtymä ja tyypin 2 diabetes kuormittavat terveydenhuoltoa aiheuttaen yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia. Lihavuus on myös Suomessa kasvava ongelma, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yli 30-vuotiaista naisista ylipainoisia on 63 prosenttia ja miehistä 72 prosenttia.

“Metabolisen oireyhtymän taustalla on liiallinen energian saanti suhteessa kulutukseen. Elintapatottumusten lisäksi lihavuuteen liittyy myös perintötekijöitä, jotka kytkeytyvät siihen, kuinka energiaa säilömme. Jos mennään evoluutiossa taaksepäin, niin aikaisemmin ateriavälit olivat pitkiä, mutta nykyään runsasenergistä ravintoa on koko ajan saatavilla. Se ei oikein sovi yhteen geeniemme kanssa”, sanoo Otto Mykkänen, Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön väitöskirjatutkija.

Mykkäsen viimeistelyvaiheessa oleva väitöskirjatutkimus tarkastelee mustikan terveysvaikutuksia lihavuuden aiheuttamissa aineenvaihdunnanhäiriöissä. Itä-Suomen yliopistosta etenkin dosentti Riitta Törrönen ja professori Marjukka  Kolehmainen ovat jo aikaisemmin tutkineet kotimaisia marjoja ja tutkimustulokset ovat osoittaneet, että ravinnon sisältämillä polyfenoleilla ja erityisesti niihin kuuluvilla antosyaaneilla on ihmiselle hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Suomalaisessa ruokavaliossa antosyaaneja esiintyy runsaasti juuri mustikassa ja etenkin sen kuoressa, ja ne antavat marjalle sen tummansinisen värin.

”Mustikan terveysvaikutusten taustalla on mitä ilmeisemmin verisuoniterveys, mikä tarkoittaa koko kehon hyvinvointia päästä varpaisiin.”

Kesäinen metsämaisema, mies istuu kuvassa etualalla ja tutkii kädessään olevaa mustikanvarpua.
”Parasta Suomen kesässä on valo – myös marjoihin pakattuna. Kotimaiset marjat ovat todennäköisesti erityisen terveellisiä, koska ne saavat niin paljon valoa”, Mykkänen toteaa.

Mykkänen halusi mennä tutkimuksessaan syvemmälle ja selvittää, kuinka mustikka vaikuttaa korkeaan verenpaineeseen, häiriintyneeseen rasva- ja sokeriaineenvaihduntaan ja muihin metabolisen oireyhtymän liitännäissairauksiin. Hänen väitöskirjaohjaajanaan toimii dosentti Pirkka Kirjavainen.

Kokeista saadut tulokset osoittavat, että mustikan säännöllinen käyttö voi vähentää matala-asteista tulehdustilaa, jonka on todettu merkittävästi liittyvän sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Antosyaayneilla on todettu olevan suotuisia vaikutuksia myös silmien rasittumiseen näyttöpäätetyössä ja Mykkänen veikkaa, että tulevaisuudessa mustikoiden yhteys aivojen terveyteen ja kognitiivisiin toimintoihin saattavat olla tärkeitä tutkimuskohteita.

Mustikka vetoaa Mykkäseen myös henkilökohtaisesti, sillä se on marja, jota hän mieluiten itsekin syö. Luovana ihmisenä hän on tehnyt mustikasta jopa musiikkia ja hyödyntänyt marjoista saatavaa väriä maalatessaan tauluja.

“Mustikka on kaikilta ominaisuuksiltaan mielenkiintoinen, kyllä sitä kannattaa syödä. Terveysvaikutusten taustalla on mitä ilmeisemmin verisuoniterveys, mikä tarkoittaa koko kehon hyvinvointia päästä varpaisiin”, Mykkänen toteaa.

Mustikat kannattaa Mykkäsen mukaan nauttia joko tuoreina tai pakastettuina, mutta mehuksi niitä ei kannata keittää, sillä silloin terveysvaikutteisista antisyaaneista katoaa suurin osa. Ulkomailta tuotuihin, kasvatettuihin pensasmustikoihin verrattuna kotimaiset mustikat ovat todellista superruokaa, eivätkä ne metsästä itse poimittuina maksa mitään – silti jopa 90 % mustikoista jää joka vuosi keräämättä.

Mykkäsen toiveena onkin, että elintarviketeollisuus käyttäisi kotimaisia marjoja entistä kekseliäämmin. Hänen väitöskirjansa selvittämät tutkimustulokset on julkaistu pääsääntöisesti avoimissa julkaisuissa ja ne ovat kaikkien hyödynnettävissä.

“Kotimaisista raaka-aineista löytyy loistavaa potentiaalia ja marjoja saisi enemmänkin hyödyntää tuotekehityksessä. Uskon, että arkipäivisin, helpoin ja edullisin tapa pitää huolta omasta terveydestä on lisätä ruokavalioon marjoja ja etenkin mustikoita.”

Väitöskirjatutkija Otto Mykkänen sai Alma ja Jussi Jalkasen rahastosta 13 000 € mustikan terveysvaikutuksia käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen.

Hämeen modernit kasvot on tutkimusmatka nykyhämäläisyyteen

Hanke jalkautuu paikallisiin some-ryhmiin, joista toivotaan apuvoimia hämäläisyyden ja yleisesti kotiseudun merkityksen etsimiseen ja määrittelyyn. Käytännössä hämäläisyyttä esitellään videoiden, artikkelien ja valokuvien kautta, jotka löytyvät hankkeen some-kanavista sekä kotisivuilta. Uusia videoita ja kertomuksia henkilöistä ja ilmiöistä julkaistaan loppuvuodesta ja kevään aikana viikon välein.

Hankkeen taustalla on havainto siitä, että hämäläisyys ei ole kovin selvärajaista. Hankketta toteuttava hämäläistaustainen historiantutkija ja valokuvaaja Juho Haavisto avaa taustalla olevaa tilannetta: “Olen hämäläinen, mutta en oikein ymmärrä itsekään ihan täysin mitä se tarkoittaa. Sitä tässä koitetaan nyt selvittää eli mitä hämäläisyys tarkoittaa tässä ajassa – vai tarkoittaako mitään?”

Hankkeen lähtöoletus on, että hämäläisyys on identiteettinä ehkäpä piilevämpi, kuin vaikka pohjalaisuus tai savolaisuus. Toinen lähtökohta on hieman ravistella pölyiseksi koettua maakuntaidentiteettiä. Kansainvälistyvä Suomi ja globaali maailma vaativat ymmärrystä, ja oman taustan positiivisten piirteiden hyödyntäminen antaa siihen mahdollisuuksia.

Hämeen modernit kasvot

Kuukauden valmisteluapuraha johti neljän vuoden täysosumaan

Tilanne helmikuussa 2023 oli yliopistonlehtorin näkökulmasta tuiki tavallinen: Arki puuskutti höyryjunan lailla eteenpäin, ja päivät täyttyivät tehokkaasti opetuksesta ja kokouksista. Mielessäni oli jo jonkin aikaa orastanut uusia tutkimusideoita vieläpä aivan uusilta suunnilta, mutta aika ei millään tuntunut riittävän. Hyvien ajatusten idut karkailivat kuin ilmapallot taivaalle – jokainen vähän omaan suuntaansa, punaiset langat pääni yläpuolella heilahdellen.

Tummahiuksinen nainen vaaleanpunaisessa villatakissa nojaa kaiteeseen ja katsoo kameraan.
Liisa Mustanojan saama Pirkanmaan rahaston valmisteluapuraha johti Koneen Säätiön nelivuotiseen apurahaan. Kuva: Antti Yrjönen

Pirkanmaan rahaston vuotuisen apurahahaun viimeisen hakupäivän aamuna heräsin yllättävän päättäväisenä: katson nyt kuitenkin vielä, olisiko tässä jotain tehtävissä. Kuin kohtalon ohjaamana silmiini osui toimittaja Matti Posion kolumni ”Suurhankkeen kehittämiseksi on ajateltava isommin – ja hitaammin”. Kolumnissaan Pirkanmaan rahaston hoitokunnan varapuheenjohtaja Posio esitteli kokonaan uudenlaisen rahoitusmuodon, suuren hankkeen valmisteluapurahan, jolla tieteen ja taiteen edustajia kannustetaan aikaa ja tuulta kestävien projektien suunnitteluun. Posion viesti osui suoraan värisevään tutkijansydämeeni: ”Valmisteluapurahaa voi ja kannattaa hakea, kun mielessä pyörii suuren hankkeen aihio tai alkio. Sellaista hanketta voidaan ideoida hiukan pitkäjänteisemmin, kokeillen ja kehittäen, suunnitellen ja rakentaen, yhdistäen tekijöiden luovuutta ja lahjakkuutta –.”

Tuona helmikuisena perjantaiaamuna ymmärsin, että tutkimuksen ilmapallot ovat vielä kätteni ulottuvilla, kunhan saan rahoituksen pieniin tikapuihin. Lykkäsin siis muut työni iltaan ja aloin kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa tai pikemminkin ideapaperia rahoitushakemuksen liitteeksi. Toisella kädellä whatsappasin eri kautta tutuiksi tulleille kontakteilleni, joiden kanssa olin jutellut uusista tutkimusideoistani, ja pyysin heitä tekijöiksi ja asiantuntijoiksi mukaan. Ehdin kuin ehdinkin saattaa hakemuksen matkaan ajoissa.

Perjantaina 12.5.2023 kevät vihersi Sorsapuiston puissa ja toukokuun ilta oli uskomattoman lämmin. Pirkanmaan rahaston vuosijuhlassa kutsuvieraita oli tungokseksi saakka ja tunnelma ylevä. Työryhmämme jäsenet kilistelivät kuohuviinilasejaan, ja ilo kupli Tampere-talon kattoon asti. Olimme saaneet valmistelurahan ja onnistuneet hankkeemme ensiaskeleissa! Myös yliopisto uutisoi rahoitusta saaneista tutkijoistaan, työyhteisö kannusti, ja tuntui, että hankesuunnitelmani alkoi saada sieltä täältä hennon vaaleanvihreää valoa. Usko omaan tekemiseen kasvoi.

Ruskea koira valjaissa.
Opaskoira Ciru. Kuva: Outi Lehtinen

Elokuun alussa järjestimme valmisteluapurahan turvin koko päivän seminaarin Varalan urheiluopistolla. Työryhmämme eli kahdeksan ihmisen ja yhden opaskoiran voimin visioimme tutkimusta ja jalostimme hankesuunnitelmaa eteenpäin. Kartoitimme kontakteja, haimme realismia, karsimme rönsyjä ja ennen muuta kuuntelimme toisiamme. Pitkä kuuma Tampereen kesä nosti vielä päätään, Ciru-koira uida polskutteli tauoilla sydämensä kyllyydestä, ja illalla ihailimme yhdessä, miten aurinko laski Pyhäjärven nurkkaan. Kesäyössä kotiin pyöräillessä Tunteiden Tampere -hanke hahmottui jo selvänä mielessäni.

Elo-syyskuun taitteen teimme vimmatusti töitä hankkeen ydinryhmän kesken. Hakemuksen viimeistelyssä tarvittiin yönkin tunnit käyttöön. Kun rahoitushakemus Koneen Säätiölle oli saatu onnellisesti matkaan, kiipesimme porukalla Torniin lohisopalle, kilistelimme vesilaseja väsyneinä ja totesimme kuin yhdestä suusta, että voi kun pääsisimme tätä hienoa tutkimusta tekemään. Kukaan ei huomannut toivoa varsinaisesti rahaa. Ehkä lopulta juuri tämä ajatus erotti meidät kaikista niistä aiemmista kerroista, joina rahoitushauissa ei ole tärpännyt.

Syksy kului ja hanke oli aika ajoin mielessä. Salaa uskoin ihmeeseen, mutta puheissani olin realistinen ja mietin jo varasuunnitelmia. Joulukuun 8. päivänä sähköpostiin kuitenkin kilahti viesti: Koneen Säätiön hallitus on päättänyt rahoittaa nelivuotisen hankkeemme täysimittaisena! Tammikuussa 2024 käynnistyneessä Tunteiden Tampere -hankkeessa tarkastellaan syrjimättömän kielen mekanismeja, affektiivista kielenkäyttöä sekä tutkimukseen osallistumisen esteettömyyttä ja saavutettavuutta (Tunteiden Tampere: Kielellinen affekti, syrjimätön kieli ja tutkimukseen osallistumisen saavutettavuus – Koneen Säätiö). Hanke mahdollistaa pitkäjänteisen tutkimustyön yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen parissa, tarjoaa säännöllisen toimeentulon nuorille tutkijoille, vahvistaa Tampereen yliopiston kytköstä seutukuntaan ja ottaa kaupunkilaisia mukaan tutkimuksen tekoon.

Olen äärimmäisen kiitollinen kummastakin rahoituksesta. Olen myös kiitollinen siitä ymmärryksestä ja yhteistyöstä, joka eri rahoittajien välillä vallitsee. Pirkanmaan rahaston valmisteluapuraha antoi minulle ja työryhmälleni sekä materiaalisen että henkisen tuen Koneen Säätiön hakuprosessiin. Kilpailu rahoituksesta muodostui jälleen äärimmäisen tiukaksi, ja moni erinomainen suunnitelma jäi myös rannalle. Pirkanmaan rahaston avustuksella me kuitenkin onnistuimme.

Suomalaisen hyvinvoinnin seuraavat sata vuotta

Suomen Kulttuurirahasto rahoittaa uuden valtakunnallisen syntymäkohorttiaineiston perustamista Suomeen. Kyseessä on mittava ja kansainvälisestikin merkittävä tietovarantohanke, joka kokoaa yhteen tietoja kokonaisesta ikäluokasta ja heidän perheistään.

Tavoitteena on lisätä ymmärrystä hyvinvoinnin osatekijöistä ja auttaa tekemään parempia päätöksiä tulevaisuudessa muun muassa lasten ja nuorten hyväksi.

Tietovarantohankkeen valmistelu sijoittuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL), jossa väestö- ja kohorttitutkimuksilla on pitkät perinteet ja korkea kansainvälinen taso. Toteutuessaan hanke jatkaa vuosien 1987 ja 1997 Kansallisten syntymäkohorttien sarjaa.

Näitä aiempia rekisteritietopohjaisia syntymäkohorttiaineistoja hyödynnetään edelleen aktiivisesti muun muassa mielenterveyteen, koulutukseen ja työelämään sekä lapsiperheiden toimeentuloon liittyvissä tutkimuksissa.

”Vuoden 2026 syntymäkohortti tulee olemaan aikaisempia laajempi. Nyt tarkastelussa ovat vuonna 2026 syntyneiden lisäksi heidän vanhempansa ja sisaruksensa, jolloin tietoa saadaan myös nuorten aikuisten hyvin- ja pahoinvoinnista. Aineiston merkitys tulee olemaan mittava suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden kannalta”, sanoo hankejohtajana THL:ssä elokuussa 2023 aloittanut VTT Ville Pernaa.

Terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat linkittyvät usein toisiinsa.

Terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat linkittyvät usein toisiinsa. Uusi syntymäkohortti mahdollistaa aikaisempaa monipuolisemmat tutkimusasetelmat. Monitieteisellä lähestymistavalla pystytään nykyistä kokonaisvaltaisemmin ymmärtämään ihmisten hyvinvointiin vaikuttavia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niihin liittyviä syy-seuraussuhteita.

Tätä varten hankkeessa yhdistetään rekisteritietoja muihin tietolähteisiin, kuten väestötasoisiin kyselyaineistoihin, biologisiin näytteisiin ja esimerkiksi erilaisilla sovelluksilla kohdejoukolta kerättyihin tietoihin. Tarkoitus on siis aktiivisesti osallistaa tiedonkeruuseen kohortissa mukana olevia henkilöitä ja heidän perheitään.

”Hanke tarjoaa vuonna 2026 syntyneiden lasten perheille ainutlaatuisen tilaisuuden olla edistämässä tulevaisuuden hyvinvointia. Ensimmäisiä tutkimustuloksia saadaan varsin nopeasti. Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden rakentaminen on kaikkien yhteinen asia, ja olen varma, että tutkimustuloksemme palvelevat myös poliittista päätöksentekoa”, Pernaa sanoo.

Tutkimus- ja tiedonkeruumenetelmät sekä mahdollisuudet yhdistellä tietoja eri lähteistä kehittyvät tällä hetkellä valtavin harppauksin. Esimerkiksi biologisten näytteiden analysointimenetelmät kehittyvät kovaa vauhtia. Laaja tietovaranto mahdollistaa jatkossa myös sellaiset tutkimusasetelmat, joista emme vielä tässä vaiheessa tiedä mitään.

”Hanke tarjoaa vuonna 2026 syntyneiden lasten perheille ainutlaatuisen tilaisuuden olla edistämässä tulevaisuuden hyvinvointia.”

Hankkeessa huomioidaan myös Suomen väestörakenteen muuttuminen. Kyselytutkimuksen lomakkeet tarjoavat tästä konkreettisen esimerkin. Ne käännetään vähintään kuudelle kielelle.

Kaikki hankkeessa kertyvä aineisto tulee tiedeyhteisön käyttöön avoimen tieteen periaatteen mukaisesti.

Hankkeen valmistelua tukee useita tieteen- ja hallinnonaloja edustava ohjausryhmä. Aktiivista keskustelua käydään parhaillaan eri sidosryhmien kanssa ja mahdollisia yhteistyökumppaneita ja muita laajaan tiedonkeruuseen perustuvia hankkeita kartoitetaan ympäri Suomen ja myös kansainvälisesti.

Syksyllä 2023 suunnitellaan hankkeen tutkimusasetelmia, aineistonkeruuta ja tietotuotantoa. Tämän edistämiseksi on valmisteltu pilottitutkimus, joka toteutetaan kyselytutkimuksena esikouluikäisten eli vuonna 2017 syntyneiden lasten vanhemmille yhteistyössä THL:n väestötasoisen FinLapset-tutkimuksen sekä Euroopan laajuisen Growing up in Digital Europe (GUIDE) -hankkeen kanssa.

”Pilottitutkimuksen avulla testataan terveys- ja yhteiskuntatieteellisen tiedonkeruun yhdistämistä. Suurhankkeen yhtenä tavoitteena on päästä irti tieteenalakohtaisista siiloista, ja siinä pilottihanke on yksi askel eteenpäin”, Pernaa sanoo.

Mikä on kohortti?

Kohortti tarkoittaa tutkimustarkoitukseen tietyin kriteerein valittua ihmisryhmää. Syntymäkohortti on tiettynä aikana syntyneiden ryhmä. Vuoden 2026 syntymäkohortin tiedonkeruu kattaa myös kyseisenä vuonna syntyvien lasten vanhemmat ja sisarukset.

Tietoja kerätään erilaisista kansallisista rekisteriaineistoista, joita ovat esimerkiksi THL:n syntyneiden lasten rekisteri sekä erilaiset sosiaali- ja terveydenhuollon rekisterit. Rekisteritietoja pyritään täydentämään mm. erilaisin kyselyin ja biologisin näyttein.

Rekisteritietojen käyttämiseen tutkimustarkoituksessa tarvitaan rekisteriviranomaisen lupa. Muiden tietojen käyttöön tarvitaan lupa kohortissa mukana olevilta henkilöiltä itseltään tai lasten osalta heidän huoltajiltaan.

Aineiston tietosuojasta huolehditaan tarkasti. Kaikki tieto on pseudonymisoitua, jolloin yksittäisiä henkilöitä ei voida siitä tunnistaa.

Hakijaennätys Mirjam Helin -laulukilpailussa

Tunnettujen klassisen laulumusiikin maiden ohella hakemuksia tuli muun muassa Taiwanilta, Singaporesta, Filippiineiltä, Perusta, Mongoliasta, Libanonista, Intiasta, Hong Kongista ja Costa Ricasta.

Kilpailupäällikkö Päivi Loponen-Kyrönseppä iloitsee haun suosiosta:

”Hakijamäärä kertoo Helin-kilpailun maailmanlaajuisesta kiinnostavuudesta. Laulukilpailuilla on yhä paikkansa musiikkimaailmassa. Kilpailumenestys avaa nuorille lahjakkuuksille tilaisuuden esittäytyä yhdellä kertaa sekä yleisölle, medialle että laajalle joukolle alan työllistäviä tahoja. Samalla he joutuvat mittaamaan paitsi osaamistaan, myös henkistä ja fyysistä kestokykyään monivaiheisessa kilpailutilanteessa.”

Esikarsintaraati valitsee tammikuun aikana enintään 60 kilpailijaa 3.–6. kesäkuuta käytävään alkukilpailuun. Kilpailun tuomaristo valitsee heistä 16–20 laulajaa välikilpailuun, ja 12.6. käytävään orkesterifinaaliin heistä karsiutuu kuusi laulajaa.

Kilpailun tuomareita ovat sopraano Dawn Upshaw, mezzosopraano Randi Stene, baritoni Bo Skovhus, pianisti Keval Shah sekä tuomariston puheenjohtajana toimiva sopraano Soile Isokoski.

3.–12.6.2024 järjestettävä Mirjam Helin -kisa viettää 40. juhlavuottaan. Helsingissä pidettävän kilpailun alku- ja välierät käydään Sibelius-Akatemian konserttisalissa ja orkesterifinaali Musiikkitalon konserttisalissa. Loppukilpailussa soittaa Helsingin kaupunginorkesteri sir Mark Elderin johdolla.

Kilpailu on uudistunut monilta osin. Nyt kaikki kilpailevat samassa sarjassa, ja voittaja saa palkinnoksi 50 000 euroa, toinen 40 000 €, kolmas 30 000 € ja loput kolme finalistia kukin 10 000 euroa. 

Suomen Kulttuurirahasto on järjestänyt kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun vuodesta 1984 lähtien joka viides vuosi. Jatkossa se järjestetään kolmen vuoden välein.  

Kilpailu perustuu Mirjam ja Hans Helinin suurlahjoitukseen. Professori Mirjam Helin (1911–2006) halusi perustaa kansainvälisen laulukilpailun Suomeen. Hänen tavoitteensa oli tehdä kisasta maailman arvostetuin. 

Vuoden apurahasumma yli 50 miljoonaa

Kulttuurirahastossa toimintavuosi vaihtuu syys- ja lokakuun taitteessa, joten tämän artikkelin luvut koskevat ajanjaksoa 1.10.202230.9.2023. 

Kulttuurirahasto myönsi apurahoja ja palkintoja yhteensä 52,1 miljoonaa euroa. Summa on kasvanut vuosi vuodelta. Apurahat muodostavat valtaosan Kulttuurirahaston jakamasta tuesta, mutta rahastolla on myös omia kulttuurihankkeita, joihin käytettiin 5,9 miljoonaa euroa. 

Kulttuurirahasto muodostuu keskusrahastosta ja 17 maakuntarahastosta. Keskusrahastosta myönnettiin apurahoja 31 miljoonaa euroa ja maakuntarahastoista yhteensä 13,9 miljoonaa euroa. 

Erityiskohteisiin jaettiin näiden lisäksi tukea 7,2 miljoonaa euroa. Erityiskohteissa apurahoitus kohdistuu tiettyyn aiheeseen tai teemaan, kuluneena vuonna esimerkiksi muinais-, ympäristö- ja sedimentti-DNA:n tutkimukseen. 

Menestyneitä hakemuksia oli yhteensä 2472. Se on noin 13 prosenttia koko vuoden hakemusmäärästä keskusrahastossa ja maakuntarahastoissa yhteensä. Apurahansaajia oli kattavasti eri puolilla Suomea, noin 140 kunnassa.  

Tukea tieteelle ja taiteelle

Yleisistä apurahoista tieteen eri aloille kohdistui 25,2 miljoonaa euroa ja taiteeseen 19,5 miljoonaa euroa. Esimerkiksi väitöskirjatyöhön myönnettiin 608 ja taiteelliseen työskentelyyn 741 apurahaa. Tieteen ja taiteen jakaumaa aloittain voi tarkastella alla olevasta kuvasta. 

Kuvassa kaksi värikästä rengasta vierekkäin, ympärillä tekstiä ja lukuja.

Kulttuurirahaston tavoitteena on ollut lisätä koko- ja monivuotisia apurahoja, jotka mahdollistavat saajalle kokopäiväisen tieteellisen tai taiteellisen työn vähintään vuodeksi. Kuluneena vuonna säätiö myönsi 931 kokovuotista apurahaa, joista 165 oli monivuotisia.  

Suuria apurahoja jaettiin poikkeuksellisen monta, sillä 100 000 euron rajan ylitti 36 apurahaa.  

Apurahahakemukset käsitellään apurahapaneeleissa, jotka muodostuvat luottamushenkilöistä ja vaihtuvista asiantuntijoista. Vertaisarviointi turvaa eri alojen tarkemman tietämyksen ja tasapuolisuuden, ja asiantuntijoiden vaihtuvuuden ansiosta yksittäiset henkilöt eivät pääse liian vahvasti vaikuttamaan apurahapäätöksiin. Kulttuurirahaston suurimmassa haussa eli Lokakuun haussa hakemuksia oli arvioimassa yhteensä noin 150 asiantuntijaa.  

Suurimpia apurahapäätöksiä

Vuoden aikana tehtiin useita suuria apurahapäätöksiä, joista tässä muutamia. Suurimmista apurahoista voit lukea lisää Ajankohtaista-osiosta verkkosivuiltamme. 

Kulttuurirahaston vuosi

Lisää kuluneen vuoden apurahoista, palkinnoista, hankkeista, taloudesta ja muusta toiminnasta voit lukea vuosikertomuksestamme.  

Vuosikertomus 2023

Opastuksella Taidekoti Kirpilässä

Helsingin Töölössä sijaitsevan Taidekoti Kirpilän vuoden kävijämäärä nousi ensimmäistä kertaa yli kymmeneen tuhanteen. Moni kävijöistä osallistui opastetulle kierrokselle, joita vuoden aikana järjestettiin lähes 400. Mikä opastuksilla kiinnostaa?

Pitkän linjan museo-opas Antti Solin on opastanut Taidekoti Kirpilässä vuoden verran. Hän kertoo, että monet ovat kiinnostuneita taiteen keräilijä Juhani Kirpilän persoonasta ja elämäntarinasta.

Taidekotiin tullaan myös tiettyjen taiteilijoiden perässä. Åke Mattas kiinnostaa monia, samoin Olavi Martikainen ja hänen poikkeuksellinen elämäntarinansa – Martikainen ajautui yhteiskunnan ulkopuolelle ja teki viimeiset vuotensa taidetta Mankkaan kaatopaikalla. 1900-luvun taitteen taiteilijanaiset, kuten Maria Wiik ja Ellen Thesleff, vetävät myös väkeä.

Ulkomaalaiset kävijät haluavat usein perehtyä suomalaiseen taidekenttään ja taidemaailmaan yleisesti.

”Kirpilässä voi saada erinomaisen johdatuksen 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten suomalaiseen taiteeseen. Sitä on innostavaa esitellä”, Solin sanoo.

Taidekoti Kirpilässä järjestetään myös teemaopastuksia, joiden aiheena voivat olla vaikkapa Taidekodin itämaiset matot. Vuodesta 2017 alkaen on pidetty queer-opastuksia, joiden konseptin loi yksi Kirpilän oppaista, Karoliina Arola.

Ideana on kuljettaa yleisöä kokoelman halki kiinnittäen huomiota kaikkeen sellaiseen, joka kulkee oman aikansa ”vastakarvaan”.

”Opastuksilla etsitään sitä, miten taiteessa on haastettu normeja ja totuttuja kertomuksia. Kokoelmissa on teoksia, jotka eivät asetu kiltisti binäärin jompaankumpaan päätyyn”, Solin kuvailee.

Queer-kierroksilla teoksia käsitellään muustakin kuin sukupuolen ja seksuaalisuuden näkökulmasta. Voidaan esimerkiksi paneutua valkoisuuteen tai etsiä muita kuin ihmiskeskeisiä näkökulmia.

Solin nauttii vuorovaikutuksesta ja keskusteluista, ja hän toivoo, että yleisökin uskaltaisi opastuksilla olla äänessä.

”Yritän oikein lietsoa keskustelua, enkä ole yhtään pahoillani, jos minut keskeytetään. Puhuvana päänä toimiminen ei ole antoisaa”, hän sanoo.

Solinilla on taustallaan akateemiset opinnot taide- ja kulttuurihistoriassa, mutta se ei hänelle riitä. Näkemyksen laajentamiseen ja ahaa-elämyksiin tarvitaan muita ihmisiä.

”Voin olla varma siitä, että tänäänkin opastaessa saan kuulla yleisöltä jotakin, joka yllättää ja saa oivaltamaan jotain uutta.”

Taidekoti Kirpilä
Pohjoinen Hesperiankatu 7., 6. krs
Avoinna ke klo 14–18 ja su klo 12–16, ryhmille sopimuksen mukaan

Yleisöopastukset ke klo 14.30 ja su klo 12.30
taidekotikirpila.fi

Lämpöä ja määrätietoisuutta 

Teksti: Reeta Holma
Kuvat: Veikko Somerpuro
 

Professori Riitta Pyykkö toimi Suomen Kulttuurirahaston hallituksen jäsenenä vuodesta 2012 vuoteen 2017, josta varapuheenjohtajana 2014–2016 ja puheenjohtajana 2016–2017. Sen jälkeen hän on jatkanut uraansa Kulttuurirahastossa hallintoneuvoston jäsenenä, varaesimiehenä ja tästä vuodesta alkaen hallintoneuvoston esimiehenä eli puheenjohtajana. Aiemmin Pyykkö on toiminut myös Varsinais-Suomen rahaston hoitokunnan puheenjohtajana 

Muotokuvamaalaus naisesta punaisessa villatakissa

Pyykkö on Turun yliopiston venäjän kielen ja kulttuurin emeritaprofessori. Hän on toiminut myös lukuisissa muissa vastuutehtävissä Turun yliopistossa, muun muassa koulutuksesta vastaavana vararehtorina sekä humanistisen tiedekunnan dekaanina.  

Mänttäläinen kuvataiteilija Riikka Lenkkeri tunnetaan kokeneena muotokuvamaalarina. Myös Kulttuurirahaston Helsingin-toimistossa on esillä useita hänen teoksiaan.  

Lenkkeri soveltaa usein maalauksissaan historiallisia maalaustekniikoita ja kuvallisia viittauksia. Myös Pyykön muotokuvassa hän viittaa menneisyyteen, sillä mallin asento pohjaa renessanssiajan italialaiseen alla balconesommittelutapaan. Malli ikään kuin nojaa kaiteeseen, vaikka itse kaiteen Lenkkeri on jättänyt maalauksesta pois. Näin kuvattava on sisä- ja ulkotilan välissä – yksityisessä tilassa, mutta aktiivisesti ottamassa osaa ulkomaailman tapahtumiin. 

Muotokuvaperinteeseen kuuluu aina jotakin virallista ja muodollista, mutta samalla kyse on persoonasta. Riitta Pyykkö kertoo valinneensa muotokuvansa tekijäksi Riikka Lenkkerin, koska tämä ”maalaa ihmisiä, ei asemaa” 

Lenkkeri halusi tuoda Pyykön muotokuvaan lämpöä ja lähestyttävyyttä, mutta samalla määrätietoisuutta. Oikeita värejä hän kypsytteli erilaisten kokeilujen ja monien läpikuultavan ohuiden maalauskerrosten kautta, kunnes Pyykön punainen jakku lopulta ratkaisi koko värisommittelun 

Monesti väri on se keino, jolla pääsee suoraan vaikuttamaan katsojan mielentilaan”, Lenkkeri sanoo. Pyykön muotokuvaan tuli lopulta kylmistäkin väreistä lämpimiä sävyjä, jotta syntyi oikeanlainen sydämellinen väritunnelma.  

Lenkkerillä muotokuvan maalaaminen lähtee aina liikkeelle malliin tutustumisesta ja yhteisistä keskusteluista. Pyykön muotokuvan teko kesti kaikkine vaiheineen lähestulkoon vuoden. Lenkkerille pitkät muotokuvaprosessit sopivat, sillä se antaa tilaa tutustumiselle, kokeiluille ja hauduttelulle. Pitää ymmärtää syvällisesti sekä mallia että se potentiaali, joka maalauksella on 

”Sitä melkein toivoo, ettei onnistu löytämään oikeita ratkaisuja liian aikaisin”, hän kertoo. 

Onko Suomen kulttuuri eksyksissä?

Teksti: Timo Mäki-Ullakko

Suomea ravistelevat isot muutokset. Miten meidän kulttuurimme on valmistautunut muutoksiin? Osaammeko elää muutosten kanssa? Digitalisaation ja teknologian murros, suomalaisten vanhentuminen ja iso maahanmuuton tarve, hyvinvointiin pohjautuvan yhteiskunnan jatko, kestävän maailman jättäminen lapsillemme, uuden sukupolven arvot ja erilaiset odotukset tulevaisuudesta jne. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä ovat käynnissä oman elinaikani suurimmat muutosvoimat.

Silmälasipäinen mies sinisessä pikkutakissa seisoo harmaan seinän edessä ja katsoo kameraan.

Opetushallitus määrittelee kulttuurin hyvin. Kulttuurin käsitettä käytetään tarkoittamaan kaikkea sitä, mitä ihmisyhteisöt siirtävät jälkeläisilleen. Unescon julistuksessa kulttuuri ymmärretään tässä merkityksessä.  Tällainen laaja kulttuurin käsite sisältää kaikenlaiset tiedot, taidot ja tavat sekä arvot ja normit, joiden varaan ihmisyhteisöt ovat rakentuneet. Kulttuurin piiriin kuuluvat muun muassa kieli, valtarakenteet, elinkeinot, taide ja urheilu. Siihen kuuluvat myös uskonto ja muut katsomukset.

Mitä kulttuurilla on tekemistä muutosvoimien kanssa? Paljonkin. Yritysmaailmassa on tapana sanoa, että kulttuuri syö strategian aamupalaksi. Kulttuuri on salainen resepti, joka saa ihmiset parhaimmillaan innostuneesti mukaan ja tekemään asioita yhteiseen suuntaan. Toinen sanonta kertoo, että ihmiset eivät irtisanoudu yrityksistä, he eroavat kulttuureista. Kulttuuri on siis todellinen voima, joka liikuttaa meitä. Erilaiset strategiat, olivatpa ne yritysten strategioita tai valtioiden strategioita, kuihtuvat, jos niiden tueksi ei ole hyvin keskusteltua kulttuuria. Et voi yritysjohtajana määrätä henkilökuntaasi hyvään asiakaspalveluun, yrityksen kulttuuri joko antaa innostuksen ja rohkeuden hyvään asiakaspalveluun tai se tukahduttaa sen. Minusta Suomen kulttuuri ei ole kypsä vastaamaan noihin muutosvoimiin. Lopputuloksena on ongelmia, kun kypsä kulttuuri luo ratkaisuja.

Minkälainen kulttuuri on muutosta tukeva kulttuuri? Intohimoinen, rohkeutta luova ja tavoitteellinen.

Jos emme pysty sytyttämään ihmisissä yhteisen päämäärän tekemisen eteen intohimoa, lopputuloksena on tyytymättömyys ja eksyminen.

Jos emme pysty kannustamaan ihmisiä rohkeuteen, lopputuloksena on hidas eteneminen ja pysähtyneisyys.

Jos meillä ei ole Suomessa yhteistä tavoitetta hyvinvointiyhteiskunnallemme, lopputuloksena on tehottomuus.

Olen käytännössä testannut 3000 henkilön yrityksessä kulttuurin muuttamisen. Tavoitteena oli, että kulttuuri tukisi paremmin yrityksen pärjäämistä kovassa kilpailussa. Nuo kolme oppimaani maagista sanaa toimivat.

Mitä Suomen Kulttuurirahasto voisi tehdä auttaakseen Suomea selviytymään mainituista haasteista? Voisimme vahvemmin ottaa käsittelyyn Suomen kulttuuria muuttavia tulevaisuuden teemoja, joita alussa luettelin. Suomen väestön vanhentumista auttava, riittävän suuri maahanmuutto on Suomen hyvinvoinnille aivan kynnyskysymys. Siinä yksi hyvä teema. Intohimoa meiltä löytyy aika hyvin. Rohkeutta voisi olla muutama annos lisää. Ja tavoitteellisuutta on harvoin liikaa.

Ramona Grönstrand on johtokunnan uusi jäsen

Tummahiuksinen nainen mustakukallisessa mekossa seisoo kivisessä aulassa.

Ramona Grönstrand.

Asiantuntija Ramona Grönstrand on valittu Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistyksen johtokunnan jäseneksi 11.12.2023 alkaen. Vuonna 1937 perustetun yhdistyksen noin 2 500 jäsentä edustavat laaja-alai­sesti kulttuurin, tieteen ja taiteen tekijöitä ja kokijoita.

”Olen aktiivinen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolestapuhuja ja ennen kaikkea tekijä”, luonnehtii Grönstrand itseään. Hän on toiminut pitkään erityisesti romanien tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta Kainuussa ja valtakunnallisesti.

Grönstrand työskentelee tällä hetkellä Kajaanin kaupungin perusopetuksen hallinnossa. Hän koordinoi hanketta, jossa kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset maahanmuuttajanuoret sekä heidän perheensä. Hän on lisäksi Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan varapuheenjohtaja ja valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen. 

Grönstrandin viime vuosien työkokemukseen kuuluvat myös Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankkeet, esimerkiksi Elämää varten ja Lohiba Buttijatta, jotka keskittyivät romanien koulutuksen ja työllisyyden parantamiseen.