Takaisin artikkelilistaukseen
Uudenmaan rahasto
Uudenmaan rahasto jakoi 2,5 miljoonaa euroa taiteen apurahoja
23.5.2024
Klovniksi pukeutunut nainen sinisessä mekossa ja huopatossuissa
Taina Mäki-Iso sai Uudenmaan rahasto palkinnon herkkyydestä, hauskuudesta ja klovneriataiteen edistämisestä. Kuva: Mika Haaranen
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto jakoi 2,5 miljoonaa euroa taiteen apurahoina ja palkintona yhteensä 200 hakijalle. Apurahan sai 119 yksityishenkilöä, 41 työryhmää ja 40 yhteisöä. Apurahansaajat ovat kotoisin tai toiminta kohdistuu 15 eri paikkakunnalle Uudellamaalla.

Kulttuurisen yhdenvertaisuuden edistämistä Taidetta yhdessä -apurahalla

Uudenmaan rahasto haluaa edistää kulttuurin yhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta Taidetta yhdessä -apurahalla. Apurahalla tuetaan toimintaa, joka lisää vähemmistöjen, erityistä tukea tarvitsevien tai muuten haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Taiteen ja sosiaalisen alan ammattilaisten yhteistyönä toteutettavissa hankkeissa keskeistä on osallistujien äänen kuuluminen.

Joukko lapsia harmaalla näyttämöllä lyömässä käsiä yhteen
Kassandra ry sai Taidetta yhdessä -apurahan itä-helsinkiläisille, erilaisista taustoista tuleville 13–17-vuotiaille koululaisille suunnattuun Tekemisen Meininkiä! -hankkeeseen.

Taidetta yhdessä -apurahoja myönnettiin yhdeksälle taiteen tekijälle, ryhmälle tai yhteisölle yhteensä noin 140 000 euroa. Sirkusta, tanssia, teatteria, videotaidetta ja tarinoita tehdään muun muassa näkövammaisten, sateenkaarisenioreiden, kodittomien, saattohoitopotilaiden ja opioidikorvaushoidon asiakkaiden kanssa. 

Maakunnallinen kärkihankeapuraha pakolaisnuorten teatteritoimintaan

Maakunnallinen 40 000 euron kärkihankeapuraha myönnettiin Suomen Kansallisteatterin Lähettiläät | Ambassadors -hankkeeseen, joka toteutetaan Suomeen alaikäisinä ilman vanhempia tulleiden pakolaistaustaisten nuorten kanssa. Hanke tehdään yhteistyössä Maahanmuuttoviraston, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä alaikäisten ryhmä- ja perheryhmäkotien kanssa. Apurahalla palkataan taiteen ammattilaisia työpajojen vetäjiksi sekä suunnittelemaan nuorten kanssa esityksiä, jotka toteutetaan Kansallisteatterin näyttämöillä 2025 ja 2026. 

Kulttuuripalkinto klovnerian pioneerille ja edistäjälle

Apurahojen lisäksi Uudenmaan rahasto jakoi 20 000 euron palkinnon. Sen sai näyttämötaiteen alalla merkittävää työtä tehnyt Taina Mäki-Iso herkkyydestä, hauskuudesta ja klovneriataiteen edistämisestä. Mäki-Iso on sinnikkäällä työllään edistänyt suomalaisen klovneriataiteen tunnettuutta ja kehitystä sekä lastenkulttuurin että aikuisyleisöjen parissa. Hän on arvostettu opettaja ja taiteilija niin teatterin, tanssin, sirkuksen kuin musiikinkin alalla. 

Uudenmaan rahasto jakaa apurahoja joka toinen vuosi

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen yhteisessä Tammikuun haussa Uudenmaan rahasto vastaanotti 2 596 hakemusta. 

”Määrä ei ollut suurempi kuin aikaisempina vuosina, vaikka rahasto ei jakanutkaan apurahoja vuonna 2023”, kertoo rahaston päällikkö Päivi Venäläinen ja jatkaa: ”Uudellamaalla kilpailu apurahoista on kovaa. Jos jaettava summa on hakijoiden määrään nähden pieni, tekevät niin hakijat kuin apurahoista päättävät asiantuntijatkin paljon tuloksetonta työtä ja moni hyvä hakija ja hanke jää ilman apurahaa. On mielekkäämpää jakaa harvemmin enemmän ja suurempia apurahoja.” 

Uudenmaan rahasto jakaa apurahoja seuraavan kerran keväällä 2026. 

Kaikki Uudenmaan rahaston apurahansaajat