Leonor Ruiz Dubrovin luo elämänmakuista taidetta

Teksti ja kuvat: Laura Iisalo

Kuvataiteilija Leonor Ruiz Dubrovinin seuraava näyttely nähdään Galleria Huudossa huhtikuussa 2021. Kuva: Laura Iisalo

Teoksia Dubrovinin galleriassa.

Vuosi 2020 oli Leonor Ruiz Dubrovinille tuottelias. Kun ihmiset ympärillä vetäytyivät koteihinsa pandemian takia, vietti taiteilija kaikki päivät studiossaan Madridissa valmistautuen kolmeen Espanjassa pidettyyn, sekä tulevaan taidenäyttelyynsä, joka nähdään huhtikuussa Huuto-galleriassa Helsingissä. Kaiken kaikkiaan hän sai valmiiksi yli sata teosta.

– Se oli minulle ainoa tapa pysyä tervejärkisenä kolmen yksin viettämäni kuukauden ajan. Työskentely on minulle hyvin antoisa tapa elää silloin, kun voin itse päättää koska ja miten sen teen. Mieluummin teen freelancerina töitä 24 tuntia päivässä kuin vietän kahdeksan tuntia toimistossa, vaikka minulle jäisikin enemmän vapaa-aikaa. Vapaa-aikanakin mieluiten työskentelen, hän sanoo.

Kuvataideakatemiasta valmistunut Ruiz Dubrovin kertoo, että viimeisten vuosien aikana hänen taiteensa on muuttanut muotoaan uudenlaisten kokeilujen myötä. Taiteilija, joka aikaisemmin tunnettiin sekatekniikasta ja veistoksistaan, on viime vuosina keskittynyt akryylimaalien sijaan öljyväreillä maalaamiseen.

– Se on haastava, upea ja monipuolinen tekniikka, joka tuo mukanaan valtavasti mahdollisuuksia. Öljyvärit kuivuvat hitaasti ja niiden kanssa on hauska leikkiä. Ne ruokkivat ajatuksia ja ideoita, joita minulla juuri nyt on, hän kertoo.

”Annan teosten kertoa minulle, koska ne ovat valmiita.”

Ruiz Dubrovinin tuleva näyttely tulee pitämään sisällään erikokoisia maalauksia. Osa niistä muistuttaa hieman heilahtaneita, epätarkkoja valokuvia, kun taas toiset teoksista ovat terävämpiä. Näyttelyn nimeksi tulee Core.

– Nimi viittaa ytimeen, perusolemukseen tai sydämeen, kaikkein olennaisimpaan, hän toteaa.

Kokemus on paras opettaja

Uusien tekniikoiden oppiminen on antanut Ruiz Dubrovinille lisää itseluottamusta taiteilijana, mutta maalaustapa ei ole ainoa asia, joka hänen töissään on muuttunut, sillä niistä on tullut myös aikaisempaa yksinkertaisempia. Ruiz Dubrovinin mukaan taiteilijalle on tärkeää osata olla itsekriittinen – ja oppia tunnistamaan, koska teos on valmis.

Kuvataiteilija Leonor Ruiz Dubrovinin seuraava näyttely nähdään Galleria Huudossa huhtikuussa 2021. Kuva: Laura Iisalo

Leonor Ruiz Dubrovin.

Se ei ole aina ollut itsestään selvää. Kun Ruiz Dubrovin vasta aloitteli uraansa, hän jatkoi maalaustensa työstämistä niin kauan, että teokset olivat pilalla.

– Liika työstäminen voi tuhota maalauksen sielun. Nykyään pyrin säilyttämään maalausten viattomuuden ja annan teosten kertoa minulle, koska ne ovat valmiita. Se on vähän sama asia kuin ajaisi polkupyörällä; taidon oppii, kun kokeilee tarpeeksi monta kertaa.

Vaikka kaikki Ruiz Dubrovinin elämässä sujuukin tällä hetkellä paremmin kuin hyvin, taiteilijat joutuvat sietämään arjessaan epävarmuutta ja yksinoloa, juuri nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Ruiz Dubrovin sanoo oppineensa arvostamaan molempia, eikä hän edes toivo, että elämä olisi ennalta arvattavaa.

Jos hän nuorempana koki turhautumista, kun ei voinut toteuttaa kaikkea haluamaansa heti, nyt 42-vuotiaana hän tuntee itsensä rauhallisemmaksi ja varmemmaksi, koska tietää että kaikelle on aikansa ja paikkansa.

– Olen todella onnellinen tämän ikäisenä, tämä on ihan parasta! Tunnen itseni paremmin ja olen hyväksyvämpi, mikä tekee elämästä rennompaa. Minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään kuten nuorena. Olen oppinut tekemään tärkeimmät asiat ensin ja sitten pikku hiljaa antamaan asioiden tapahtua omalla painollaan. Matka on ollut pitkä ja kesti vuosia päästä tähän pisteeseen, mutta nyt olen perillä.

M.A. Leonor Ruiz Dubrovin sai Uudenmaan rahaston apurahan vuonna 2009 ja Kulttuurirahaston apurahan vuonna 2020 taiteelliseen työskentelyyn.

Tammikuun haussa jaossa 13 miljoonaa euroa

Maakuntarahastojen erityiskohteet

Maakuntarahastot myöntävät apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille sekä siellä suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön, sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin.

Kärkihankeapurahaa voi hakea tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin hankkeisiin. Kärkihankkeisiin jaetaan vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Osa maakuntarahastoista myöntää myös huomattavasti suurempia Kärkihankeapurahoja tai monivuotista rahoitusta.

Taidetta hoitolaitoksiinapurahan tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt voivat hakea apurahaa työskentelyyn tai hankkeisiin, jotka voivat toteutua hoito- ja hoivalaitoksissa tai muissa ympäristöissä, joiden asukkaiden tai käyttäjien on vaikea päästä taiteen äärelle.

Kotiseututyöapuraha on tarkoitettu paikalliskulttuurin ja kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin, kuten kotiseudun kulttuuriperinnön tallennukseen ja esittelemiseen.

Puhdeapuraha on korkeintaan 3 000 euron suuruinen ja tarkoitettu kokoaikaisessa työsuhteessa oleville sellaisiin hankkeisiin, jotka eivät liity varsinaiseen palkkatyöhön.

Lisätietoa tammikuun hausta osoitteessa skr.fi/tammikuunhaku. Tutustuthan huolellisesti hakuohjeisiin sekä maakuntarahastojen omiin painopisteisiin ja hakuohjeiden täydennyksiin.

Hakuaika päättyy keskiviikkona 10.2.2021 klo 16.00, jolloin hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettu verkkopalvelussa. Ohjeita ja linkki lausunnonantajan verkkopalveluun löytyvät täältä.

Apurahainfotilaisuus

Maakuntarahastojen yhteinen apurahainfo järjestetään verkossa Zoom-linkin kautta torstaina 28.1.2021 klo 13.00–15.00 Linkki infoon lisätään tälle sivulle lähempänä tilaisuutta.

Uudenmaan kulttuurille yli 1,3 miljoonaa euroa

Tammikuun haussa apurahaa haki Uudenmaan rahastolta 2 236 hakijaa, joista 159 eli 7 % sai apurahan. Apurahojen keskisuuruus oli n. 8 400 euroa. Koronakriisin aiheuttamaa taiteen kentän ahdinkoa Uudenmaan rahasto pyrki lievittämään jakamalla n. 140 000 euroa ylimääräisinä pieninä kriisiapurahoina, joiden avulla tuen piiriin pääsi liki 60 freelancetaiteilijaa.

Uudenmaan rahasto jakoi tänä vuonna uutena Taidetta Yhdessä -erityisapurahana yli 90 000 euroa. Tukimuodon tavoitteena on edistää osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kulttuurista yhdenvertaisuutta tai lisätä vähemmistöjen, erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien taikka muutoin haavoittuvassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien ihmisten elämänlaatua korkeatasoisen taiteen ja kulttuurin keinoin. Hanke voi toteutua esimerkiksi paikalliskulttuuri- tai hoivayhteisöissä tai jonkin erityisryhmän keskuudessa. Tukea saavissa hankkeissa arvostettiin taiteellisen näkemyksen ja laadun lisäksi erityisesti taiteilijan ja osallistujien dialogista yhteistyötä, osallistujien oman äänen kuulumista sekä hankkeen tavoitteiden nousemista osallistujien määrittelemistä tarpeista käsin siten, että osallistujat ja yleisöt kohdataan tasavertaisesti, aktiivisina taiteen tuottajina ja kokijoina, ei pelkästään yleisönä.

Taidetta yhdessä -apurahan avulla tullaan toteuttamaan mm. sanataide-, biisi-, tanssi- ja elokuvatyöpajoja, teatteri-, musikaali- ja sirkusesityksiä, konsertteja sekä monikulttuurista taideopetusta mm. Lastensairaalan Taika-osastolla, hoivakodeissa, erityiskouluissa, lastensuojelussa ja päihdekuntoutuksessa. Osallistujina ovat mm. lapset ja nuoret, entiset vangit, ikääntyneet ja päihdeongelmaiset.

Kärkihankeapuraha 40 000 euroa myönnettiin Nuoren Voiman Liitto ry:lle ensimmäisen laajan digitaalisen kirjallisuushankkeen toteuttamiseen. Se on Nuoren Voiman Liiton, Elävän kuvan keskus ELKE ry:n, Aalto-yliopiston Aalto Studiosin, Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelman ja Runoyhdistys Nihil Interit ry:n Nokturno.fi-runoussivuston yhteinen, ainutlaatuinen ja erilaisia osaamisalueita yhdistävä kehittämishanke. Sen tarkoituksena on lisätä suuren yleisön, kirjallisuuskentän ja ohjelmoijien tietoisuutta digitaalisesta kirjallisuudesta ja sen mahdollisuuksista, tuoda kirjoittajia ja koodaajia yhteen yhteistyöverkostojen vahvistamiseksi sekä tuottaa viisi uutta digitaalisen kirjallisuuden teosta uusia tekijöitä sparraten ja avustaen. Hanke yhdistää kirjallisuuden asiantuntijaorganisaatioita media- ja elokuvataiteen osaamiskeskuksiin, tuo yhteen tieteen ja taiteen osaamista ja resursseja sekä luo uutta tietoa ja taideteoksia.

Vuoden työskentelyapurahan saivat Piia Leino kirjalliseen työskentelyyn, Hannimari Heino italiankielisen nykyrunouden suomentamiseen, kuvataiteilija Anu Raatikainen taiteelliseen työskentelyyn sekä näytelmäkirjailija Pipsa Lonka kirjalliseen työskentelyyn. Puolivuotisen työskentelyapurahan sai 30 taiteilijaa.

Apurahojen avulla toteutetaan useita tapahtumia, mm. Krunikan festarit, Pellingin musiikkipäivät, Kucku-festivaalit Loviisassa, Tuusulan Taiteiden yön ohjelmistoa ja Vantaan Keskiaikapäivät.

Kaikki vuoden 2020 apurahansaajat löytyvät täältä.

Uudenmaan rahaston kulttuuripalkinto ohjaaja-koreografi Reija Wäreelle, ”rajat ylittävien, monipuolisten askelmerkkien tanssittajalle”

Uudenmaan rahaston 15 000 euron kulttuuripalkinto myönnetään ohjaaja-koreografi Reija Wäreelle. Kuva: Kai Kuusisto

Reija Wäre on pitkän linjan tanssin ammattilainen ja Suomen kysytyimpiä teatterikoreografeja. Kuva: Kai Kuusisto

Reija Wäre (s. 1972) on ainutkertaisen monipuolinen eri aloilla laajasti toimiva tanssin ammattilainen. Hän on pitkään työskennellyt koreografina ja ohjaajana teattereissa, televisiossa, elokuvissa ja myös musiikkimaailman lavashow’ssa ja suurissa areenakeikoissa.

Wäre on Suomen kysytyimpiä teatterikoreografeja. Hän on tanssija, joka teki jo 18-vuotiaana ensimmäisen koreografiansa ammattiteatteriin ja on tämän jälkeen ollut tekemässä yli 80 tanssiteosta, näytelmää ja musikaalia Suomen suurimmissa teattereissa ja vapaina tuotantoina.  Aluksi hän suunnitteli koreografioita, mutta pikkuhiljaa hänen vastuunsa ovat kasvaneet koreografioiden tekemisestä teatteriproduktioiden ohjaamiseen. Hän on ollut vierailevana koreografina Venäjällä, Ruotsissa, Puolassa ja Kiinassa.

Reija Wäreen Tanssin talon tuottama kiertue-esitys Of(f) Course (2014) oli eri tanssilajeihin perustuva interaktiivinen näyttämöpeli, joka kiersi suomalaisia teattereita ja teki kiertueen Ruotsissa. Wäre toimi ohjaajana ja koreografina Turun kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalissa, joka todettiin Helsingin Sanomien (31.12.2017) toimittajien raadituksessa yhdeksi vuoden parhaista kulttuurielämyksistä. Vuoden 2019 Movements-Moments-Mindsets -yhteistyö jyväskyläläisen katutanssiryhmän UMC – Urban Movements Companyn kanssa kuvaa hyvin Wäreen kykyä liikkua erilaisten esiintymismuotojen äärellä. Syksyllä 2019 ensi-iltansa sai Turun kaupunginteatterissa Wäreen ohjaama Amélie-musikaali.

Reija Wäre on toiminut myös musiikkimaailmassa ja ollut rakentamassa mm. Antti Tuiskun, Robin Packalenin, Jenni Vartiaisen, Cheekin, Kaija Koon ja Tuure Boeliuksen konserttien ja kiertueiden koreografioita ja esityksiä. Wäreen taival pop-maailmassa alkoi yhteystyöstä Krista Siegfridsin kanssa, kun Wäre teki hänelle koreografian Marry Me -kappaleeseen Euroviisuihin vuonna 2013.  Hän on tämän jälkeen toiminut myös Uuden Musiikin Kilpailun esitysten pääkoreografina ja lavaohjaajana sekä aiemmin koreografina ja vierailevana tuomarina Dance-ohjelmassa. Elokuuksi on suunnitteilla – jos korona suo – peruskorjatun olympiastadionin avajaiset, jonka sisältötiimissä Wäre on mukana tekemässä Suomen suurinta show’ta.

Wäre on opettanut mm. Teatterikorkeakoulussa, Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa, Tampereen, Turun ja Kuopion konservatorioissa sekä Sibelius Akatemiassa.

Unkarilaisen tangon käännös on taitolaji

Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Heikki Tuuli

– Olen aina tykännyt ns. vaikeasta kirjallisuudesta, joka laittaa lukijan aktiiviseen rooliin, kertoo suomentaja Minnamari Pitkänen.

Pitkäsen esikoiskäännöstä, unkarilaisen László Krasznahorkain esikoisromaania Saatanatango (Teos, 2019) on kritiikeissä ylistetty. Demokraatti mainitsee sen ”vuoden käännöstapaukseksi”. Helsingin Sanomat kiittelee Pitkäsen ”luontevaa suoriutumista katukielisistä karkeuksista, geologisista lausevyöryistä ja kaikesta siltä väliltä”.

Suomen Kuvalehti pitää suomennosta omana taideteoksenaan: ”Suomen kieltä ei ole helppo taivuttaa tukahduttavan modernismin muotoon. Pitkänen onnistuu loistavasti.”

”Kielellinen taso on monimutkainen, ja myös ajatustaso on monimutkainen. Lopputulos on kaunis.”

Saatanatango kuvaa reaalisosialismin aikaisen unkarilaisen syrjäkylän eksyneitä ja sekavia ihmisiä, jotka odottavat muutosta ja joutuvat pettymään. Jokainen luku on yhtä loputonta kappaletta. Kirjan ensimmäisessä osassa luvut on numeroitu yhdestä kuuteen, toisessa osassa kuudesta yhteen, ja kaikki palaa alkupisteeseensä. Teoksen englannintaja George Szirtes on kuvannut tyyliä sanoin ”kerronnan hidas laavavirta, kirjainten suuri musta joki”.

Kääntäjä Minnamari Pitkänen

Pitkäsen käännösurakkaan kului kaksi ja puoli vuotta puolipäiväistä työtä.

– Kielellinen taso on monimutkainen, ja myös ajatustaso on monimutkainen. Lopputulos on kaunis. Hahmot pohtivat päässään perimmäisiä, eksistentiaalisia kysymyksiä, Pitkänen kuvailee. 

– Toisin kuin joissain Krasznahorkain myöhemmissä teoksissa Saatanatangon virrrassa on kiviä, joihin pääsee lepäämään. Välillä kerronta on perinteisempää ja joku tekee jotain konkreettista. Siinä lukijan mieli voi hengähtää ennen kuin taas lähdetään alitajunnan korkkiruuviin.

Pitkänen koki kääntämisen raskaaksi mutta mukavaksi. Hän käänsi kerrallaan usein vain yhden virkkeen, ja sen jälkeen oli pakko pitää tauko. Tosin sekään ei aina onnistunut, kun kirjan virkkeet ovat pisimmillään jopa sivun mittaisia. Krasznahorkai käyttää paljon epätavallisia sanoja ja ilmaisuja sekä monimutkaisia kieliopillisia rakenteita.

– Tekstin rakenne on järjetön, Pitkänen sanoo.

– Epämukavuus on tärkeä osa teosta, lukijan ei ole tarkoituskaan viihtyä sen muodostamassa ansassa. Arvokas sisältö avautuu aktiivisen työskentelyn kautta, eikä kääntäjä saa ottaa sitä työtä liikaa pois lukijalta.

Pitkänen aloitti opinnot Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten laitoksella vuonna 2005 ja erikoistui unkariin. Sittemmin hän on asunut Unkarissa monia pitkiä pätkiä.

Pitkänen viehättyi Krasznahorkain tyyliin ja halusi suomentaa juuri Saatanatangon. Vuonna 2017 hän teki siitä käännösnäytteitä ja lähetti niitä moneen kustantamoon.

”Kun saa vaikutusvaltaiselta taholta viestin, että uskomme sinuun ja tuemme sinua, on se erittäin rohkaiseva kokemus.”

Ykkösvaihtoehto oli Teoksen merkittävää aikaisemmin suomentamatonta maailmakirjallisuutta julkaiseva Baabel-sarja, ja sinne Pitkänen saikin käännössopimuksen vuonna 2019. Apurahahaun hän aloitti vuonna 2017 ja sai Suomen Kulttuurirahastolta puolen vuoden rahoituksen.

– Sillä oli valtava vaikutus, eikä se ollut yksioikoisesti rahakysymys. Kääntäjänä ja varsinkin ensimmäistä laajaa teostaan kääntävänä sitä tekee työtään hyvin yksin. Usko oli monta kertaa loppua. Kun sitten saa vaikutusvaltaiselta taholta viestin, että uskomme sinuun ja tuemme sinua, on se erittäin rohkaiseva kokemus.

Yhteensä Saatanatangon kääntämiseen kului Pitkäseltä puolipäiväistä työaikaa noin kaksi ja puoli vuotta. Hänen on määrä kääntää Teokselle lisää Krasznahorkaita. Seuraavasta nimikkeestä neuvotellaan parhaillaan.

Viime vuonna Krasznahorkai voitti romaanillaan Baron Wenckheim’s Homecoming Yhdysvaltain arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon The National Book Awardin käännöskirjallisuuden sarjan. Valintaa seurattiin Suomessa tarkemmin kuin tavallisesti, koska ehdolla oli myös Pajtim Statovcin toinen romaani Tiranan sydän.

Tammikuun haku käynnistyi, jaettavana 13 miljoonaa euroa

Maakuntarahastojen erityiskohteet

Maakuntarahastot myöntävät apurahoja maakunnassa asuville tai syntyneille hakijoille sekä siellä suoritettavaan tai siihen kohdistuvaan tieteelliseen tai taiteelliseen työhön, sekä erilaisiin kulttuurihankkeisiin.

Kärkihankeapurahaa voi hakea tavanomaista suurempaa rahoitusta vaativiin hankkeisiin. Kärkihankkeisiin jaetaan vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Osa maakuntarahastoista myöntää myös huomattavasti suurempia Kärkihankeapurahoja tai monivuotista rahoitusta.

Taidetta hoitolaitoksiinapurahan tavoitteena on edistää kulttuurista yhdenvertaisuutta ja lisätä erityistä tukea tai hoitoa tarvitsevien ihmisten elämänlaatua taiteen keinoin. Taiteilijat, työryhmät ja yhteisöt voivat hakea apurahaa työskentelyyn tai hankkeisiin, jotka voivat toteutua hoito- ja hoivalaitoksissa tai muissa ympäristöissä, joiden asukkaiden tai käyttäjien on vaikea päästä taiteen äärelle.

Kotiseututyöapuraha on tarkoitettu paikalliskulttuurin ja kulttuuriympäristön vaalimiseen liittyviin hankkeisiin, kuten kotiseudun kulttuuriperinnön tallennukseen ja esittelemiseen, paikallisyhteisöjen ja -yhdistysten historiikkeihin, näyttelyihin ja tapahtumiin.

Lisää joustoa apurahan käyttömahdollisuuksiin

Vuoden 2020 haussa apurahan erilaisia käyttömahdollisuuksia ja joustoa on lisätty. Esimerkiksi, aiemmasta poiketen, apurahaa voidaan myöntää kokoaikaisen palkkatyön ohessa toteutettavaan tieteelliseen tai taiteelliseen hankkeeseen, joka ei liity varsinaiseen palkkatyöhön. Hankkeen suuruutta ei määritellä, mutta tällainen ns. puhdeapuraha voi olla korkeintaan 3 000 euroa henkilöä kohden.

Lisätietoa tammikuun hausta löytyy osoitteesta skr.fi/tammikuunhaku. Hakuohjeisiin kannattaa tutustua huolellisesti. Tutustuthan myös maakuntarahastojen omiin painopisteisiin ja hakuohjeisiin.

Hakuaika päättyy maanantaina 10.2.2020 klo 16.00, jolloin hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettu verkkopalvelussa. Ohjeita ja linkki lausunnonantajan verkkopalveluun löytyvät täältä.

Apurahainfotilaisuus

Maakuntarahastojen yhteinen apurahainfotilaisuus järjestetään torstaina 23.1.2020 klo 15.00–16.30 Intellin auditoriossa osoitteessa Seminaarinkatu 2, Kajaani. Tilaisuutta voi seurata myös suorana tai tallenteena jälkikäteen sosiaalisen median kanavissamme:

Folkloristi tutki stand up -komiikkaa: Suosio vaatii karismaa, yllätyksellisyyttä ja sitkeää harjoittelua

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Heikki Tuuli ja Antti Lindfors

Väitöksen jälkeen Antti Lindfors aikoo vetäytyä Paimioon kesämökilleen suunnittelemaan uusia tutkimuksia.

Väitöksen jälkeen Antti Lindfors aikoo vetäytyä Paimioon kesämökilleen suunnittelemaan uusia tutkimuksia. Kuva: Lindforsin oma

Turusta Helsingin Kallioon muuttanut tuore folkloristiikan tohtori Antti Lindfors kiinnostui aikanaan huumorintutkimuksesta luettuaan Seppo Knuuttilan kansanhuumoria käsittelevän väitöskirjan. Stand up ei ollut Lindforsille vielä tuossa vaiheessa kovinkaan tuttu ala, ja vaikkei se ehkä akateemisissa piireissä ollut kovin arvokkaassa kurssissa, nuori tutkija innostui aiheesta niin paljon, että päätti tehdä siitä väitöskirjan.

– En tiennyt lajista kovinkaan paljoa eikä stand upista ollut liiemmälti aiempaa tutkimusta avuksi, suomeksi ei yhtään. Ala vaikutti kuitenkin haastavalta tutkimuskohteelta, koska stand upissa kaikki on niin häilyvää, Lindfors toteaa.

Stand up -komiikka on rantautunut viime vuosikymmeninä etenkin internetin vaikutuksesta myös Suomeen. Vaikka laji elää tällä hetkellä kultakauttaan ympäri maailman, sillä on Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa jo yli puolivuosisataiset perinteet. Stand upin tausta on 1900-luvun puolivälin angloamerikkalaisessa spontaaniuden kulttuurissa, jonka muita ilmenemismuotoja olivat beat-kirjallisuus, kokeellinen bebop jazz ja abstrakti ekspressionismi. Lajin juuret ovat etenkin Amerikan juutalaisten ja mustien huumorikulttuureissa, mitä seikkaa ei ole tutkijan mielestä aiheen historiikeissa tuotu aina riittävästi esiin.

Stand up on taiteenlaji, joka nojaa välittömyyden ihanteelle.

Lindforsin väitöskirja on aiheen ensimmäinen täysmittainen kartoitus, ja se keskittyy stand up -komiikkaan itsensä esittämisen lajina, sanataiteena ja semioottisena vuorovaikutuksena. Stand up on taiteenlaji, joka nojaa välittömyyden ihanteelle, vaikka tutkijan mukaan komiikka onkin melko kaavamaista ja toisteista.

Lindfors hyödynsi tutkimuksessaan saatavilla olevia tallenteita, kuten Netflixin julkaisemia stand up -spesiaaleja, kirjallisuutta ja artikkeleita. Hän teki myös kyselyn sekä haastatteluja suomalaisille stand up -koomikoille. Työ edellytti lisäksi ahkeraa vierailua ruohonjuuritason open mic -klubeilla ja treeniklubeilla. Jossain vaiheessa tutkijalta katosikin hetkellisesti ilo esitysten seuraamisesta, kun hän jatkuvasti analysoi esiintyjiä tutkimustaan varten.

– Hyvät esiintyjät jaksavat kuitenkin aina viihdyttää. Sanoisin myös, että stand up -rutiinien rakenteiden ja vitsimekanismien analysoiminen käy nopeammin tylsäksi kuin sen, joka oli oman kiinnostukseni kohteena: miten koomikko esittää itseään ja tuottaa itsestään ainutkertaisen, samastuttavan lavahahmon. Oman ajatuksen tai teorian testaaminen aineistoa vastaan teki materiaalista eli stand upista taas mielenkiintoista.

Lindfors on monen muun kanssa sitä mieltä, että stand up on parhaimmillaan intiimeissä klubiympäristöissä. Mutta mikä sitten tekee stand up -koomikosta hyvän?

”Hyvän koomikon luotsaamana esitykseen haluaa hypätä mukaan. Joillekin stand up on henkilökohtainen matka, jossa löytää tai kehittää itseään.”

– Monien koomikkojen mielestä hyvä stand up -koomikko on ennen kaikkea yllättävä, ja olen tästä asiasta aika samaa mieltä. Hyvää koomikkoa seuratessa ei tiedä, mitä on seuraavaksi luvassa, mutta esiintyjän luotsaamana haluaa hypätä mukaan, Lindfors analysoi.

Oivaltavuus ja rennon hallittu lavaolemus ovat myös koomikon tärkeitä ominaisuuksia. Näistä osa-alueista toiset voivat kompensoida toisia.

– Jokaisella stand up -koomikolla on omat tarkoitusperänsä. Toiset haluavat naurattaa ja tuottaa ihmisille mieleenpainuvan illan. Toisille stand up mahdollistaa tärkeiden asioiden esille tuontia ja kanavan, jolla tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä. Joillekin stand up taas on henkilökohtainen matka, jossa löytää tai kehittää itseään. Parhaimmillaan se saa myös yleisön reflektoimaan omia arvoja, asenteita ja ennakkoluuloja, tutkija kertoo.

Lindfors toteaa, että vaivattomalta näyttävän stand up -rutiinin taustalla on usein kymmeniä ja satoja erilaisia toistoja erilaisten yleisöjen edessä. Näiden toistojen myötä esiintyjien rutiini on hioutunut ja löytänyt muotonsa. Tutkijan mukaan myös Suomesta löytyy stand up -koomikkoja, jotka eivät kalpene kansainvälisessäkään vertailussa, mutta he eivät välttämättä ole lajin isoimpia nimiä.

– Suosittelen ihmisille tutustumista stand upiin pienemmillä klubeilla. Jos puhutaan Helsingistä, niin Paukutusklubilla, Feminist Comedy Nightilla, All Female Panelilla, Takakeno- ja Kekkosklubilla on hyvä aloittaa, Lindfors vinkkaa.

Jos stand upin maailmasta ja alakulttuurista haluaa saada jonkinlaisen käsityksen, on klubeilla tutkijan mukaan käytävä ahkerasti.

Uusmaalaiselle kulttuurille 1 240 000 euroa

Uudenmaan rahaston palkinnonsaaja 2019, Bruno Erat.

Uudenmaan rahaston palkinnonsaaja 2019, arkkitehti Bruno Erat. Kuva: Pablo Erat

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto myönsi uusmaalaisille taiteilijoille ja paikalliskulttuurin hankkeille 1 240 000 euroa vuosijuhlassaan Hirvihaaran kartanossa Mäntsälässä 15.5.2019. Arkkitehti Bruno Eratille myönnettiin 15 000 euron palkinto hänen elämäntyöstään ekologisen rakentamisen pioneerina.

Kärkihankeapurahan 40 000 euroa sai Itä-Uudenmaan Teatteri ry osallistavan Tulilintu-hankkeen toteuttamiseen. Monitaiteisissa työpajoissa käytetään soveltavia teatterin, tanssin, musiikin, kuvallisen ilmaisun, tarinankerronnan ja luovan kirjoittamisen taidemenetelmiä. Hanke toteutetaan lasten- ja nuortenkodeissa Porvoossa, Sipoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Sen aikana kehitetään voimaannuttavan teatterin menetelmää ja materiaalia sekä tehdään menetelmäopas käytettäväksi hankkeen jälkeenkin.

Taidetta hoitolaitoksiin -apurahalla taiteen maisteri Viivi Rintanen toteuttaa Syömishäiriö sarjakuvaksi -työpajoja syömishäiriöpotilaille ja musiikin maisteri Mia Heikkinen työryhmineen järjestää osallistavia improvisoituja pienoisoopperaesityksiä eri hoitolaitoksissa.

Ilmastonmuutos oli tänä vuonna myös taiteilijoiden huolenaiheena. Kirjailija Elina Pitkäkangas sai 12 000 euron apurahan yhteiskunnallisen nuorille suunnatun, ilmastonmuutosta käsittelevän Ekoscifi-romaanin kirjoittamiseen. Jazzpianisti Kari Ikonen sai apurahan hiilineutraalisti järjestettävään sooloalbuminsa julkaisukiertueeseen. Valokuvaaja Ville Rinne kuvaa saamallaan apurahalla ilmastonmuutokseen liittyvää, kansainvälisesti arvostetun suomalaisen huippututkimuksen eri vaiheita yliopistoissa ja tutkimusasemilla eri vuodenaikoina.

Uudenmaan rahaston apurahalla toteutetaan useita tapahtumia, mm. Helsinki Klezmer Festival, Karis Suomen Paris -tapahtuma Raaseporissa, Kerava Jazz -festivaali, Pellingin klassisen musiikin kesäfestivaali ja monikielinen kirjallisuustapahtuma Kontulassa. Lilla Villanin ystävät ry sai 35 000 euroa sukupuolta ja erilaisuutta käsittelevän immersiivisen lastennäytelmän toteuttamiseen. Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiö toteuttaa 10 000 euron apurahan avulla seikkailureitin Tarvaspäässä. Euphoria film Oy sai 20 000 euroa Alvar ja Aino Aallon elämästä ja teoksista kertovan dokumenttielokuvan kuvauksiin New Yorkissa.

Suurin osa apurahoista kuvataiteille

Kaikkiaan apurahan sai 130 henkilöä, työryhmää tai yhteisöä. Hakemuksia tuli ennätykselliset 2 035, yhteissummaltaan 32 miljoonaa euroa. Myönnettyjen apurahojen keskisuuruus oli 9 500 euroa. Apurahoista 25 % myönnettiin kuvataiteille, 20 % säveltaiteille ja 14 % näyttämötaiteille. Arkkitehtuurin, elokuva- ja valokuvataiteen, kirjallisuuden, muotoilun, lastenkulttuurin sekä kotiseututyön edustajia oli 1-9  % apurahansaajista.

Puolivuotisen (12 000 €) tai sitä suuremman työskentelyapurahan sai 32 henkilöä. Vuosiapurahan 24 000 euroa sai kuusi taiteilijaa: kuvataiteilija Inga Meldere ja kuvatait. maisteri Nikki Jääskeläinen taiteelliseen työskentelyyn, kirjailija Suvi Ratinen romaanin kirjoittamiseen, teatterit. maisteri Tuire Tuomisto Post Corpse eli kraa kraa -esityksen valmistamiseen, tait. maisteri Antti-Heikki Pesonen elokuvien suunnitteluun ja käsikirjoittamiseen ja tait. maisteri Anna Reivilä taiteelliseen työskentelyyn.

Uudenmaan rahaston palkinto arkkitehti Bruno Eratille

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto on myöntänyt 15 000 euron palkinnon arkkitehti Bruno Eratille, arkkitehdintyön suunnannäyttäjälle, ekorakentamisen esikuvalle.

Arkkitehti Bruno Erat (s. 1939) muutti kotimaastaan Sveitsistä Suomeen vuonna 1965 suomalaisen arkkitehtuurin ja urheilun innostamana. Hän työskenteli mm. Alvar Aallon ja Arne Ervin toimistoissa. Hän toimi vierailevana professorina 1968-1970 Yhdysvalloissa, jossa hän kiinnostui maailman ekologisesta tilasta ja ympäristökysymyksistä. Vuonna 1977 hän perusti oman toimiston yhdessä vaimonsa, sisustusarkkitehti Eva Eratin kanssa ja omistautui ekologisen, kestävän ja terveellisen arkkitehtuurin asialle.

Suomen arkkitehtiyhteisössä Bruno Erat on ollut pioneeri ja pitkään lajinsa lähes ainoa edustaja. Eratin perheelleen ja naapurilleen vuonna 1978 suunnittelema Villa Solbranten Espoossa on Suomen ensimmäisiä ekotaloja. Se on monella tapaa ollut aikaansa edellä oleva suunnannäyttäjä ja siitä on muodostunut ekologisen rakentamisen ikoni Suomessa.

Bruno Erat on käsitteeksi muodostunut sanansaattaja, esikuva ja kannustaja, jonka vaikutus näkyy kasvavasti uusien arkkitehtisukupolvien asenteissa ja työssä. Hän on myös kansainvälisesti tunnettu ekologisen rakentamisen opettaja, luennoitsija ja kirjoittaja. Hän on toiminut vierailevana professorina Yhdysvalloissa ja opettanut myös Tampereen teknillisessä yliopistossa, Jyväskylän yliopistossa ja 25 vuotta Teknillisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) arkkitehtiosastolla. Erat on julkaissut useita kestävän kehityksen ekorakentamista käsitteleviä kirjoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Hänen käsityksensä ekologisesta rakentamisesta on kokonaisvaltaista. Se ei liity pelkästään energian säästämiseen, vaan rakennukseen kestävänä ja terveenä, myös asukkaiden ja planeettamme terveyttä edistävänä organismina. Ilmaston lämmetessä Bruno Eratin ajatusmallin arvo korostuu.

Villasiivet – huovuttamalla huikeita lintupatsaita

Teksti: Anna Bui
Kuvat: Filippa Loikkanen

– Olen huovuttanut vasta vuodesta 2015, eli noin kolmisen vuotta. En ole käynyt mitään kursseja, vaan katsonut netistä tekniikkavideoita ja ottanut mallia muilta huovuttajilta, Loikkanen kertoo.

Lintuja katsellessa on vaikea uskoa, että niiden tekijä on tehnyt työtänsä vasta muutaman vuoden. Neulahuovutus, jota Loikkanen töissään käyttää, on verrattain helppo tekniikka. Tekemiseen tarvitaan periaatteessa vain villaa, neula ja jokin alusta materiaalin työstämiseen. Loikkasen töiden lopputulos on kuitenkin niin pikkutarkka ja realistinen, ettei siihen ihan jokainen huovutusharrastaja pysty.

Lehtopöllö saalistamassa.

Lehtopöllö saalistamassa.
Pussitiaiset pesänrakennuspuuhissa.

Pussitiaiset pesänrakennuspuuhissa.

– Suomessa näiden kolmiulotteisten töiden huovuttajia ei ilmeisesti ole niin kovin monia, mutta maailmalla tätä harrastetaan enemmänkin. Minusta neulahuovutus sopii erityisen hyvin lintujenvalmistamiseen, vaikka tietysti materiaalista syntyvä karvainen pinta sopii myös nisäkkäiden tekemiseen. Suuremmista eläimistä pitäisi kuitenkin tehdä miniatyyrejä, ja minusta on kiva tehdä villapatsaista mahdollisimman oikeankokoisia. Lintujen kanssa se onnistuu.

Loikkasella ei ennen huovuttamista ollut oikeastaan satunnaista piirtämistä lukuun ottamatta muita taiteellisia harrastuksia. Piilevät kädentaidot tulivat esille kunnolla vasta huovuttamisen yhteydessä. Taidot ovat kuitenkin karttuneet työtä tekemällä ja Loikkanen on saanut valmiiksi jo kolmisenkymmentä lintua.

Kuusitiaisen tanssi.

Kuusitiaisen tanssi.
Talitiainen hangella.

Talitiainen hangella.

– Olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Uudenmaan rahasto myönsi minulle apurahan. Siinä vaiheessa en ollut huovuttanut kuin vasta vähän yli vuoden, eikä töitäkään ollut vielä kovin paljon valmiina, Loikkanen toteaa vaatimattomasti.

Pienen, yksinkertaisen linnun tekemiseen menee vähintään kaksi päivää. Isomman, vaikkapa sorsan kokoisen linnun teko vie vähintään viisi päivää.

–  Aikaa töiden tekemiseen voi mennä vaikka kuinka paljon sen mukaan, miten ison työn tekee. Töiden ja opiskelujen ohella huovuttamiselle ei jää paljon aikaa, joten oli todella kannustavaa ja motivoivaa tehdä töitä apurahalla.

Koiraspuolinen taviokuurna.

Koiraspuolinen taviokuurna.

Osa Loikkasen linnuista oli esillä syksyyn 2018 asti Luontokeskus Haltiassa. Kävijät ottivat teokset hyvin vastaan, ja uusi näyttely on Haltiassa taas keväällä. Syksyllä 2019 näyttely siirtyy Porin Luontotalo Arkkiin.

– Kiinnostukseni Suomen luontoa ja sen eläimiä kohtaan on herännyt lukuisten luonnossa tehtyjen retkien kautta. Toivon, että työni herättävät kiinnostusta neulahuovuttamiseen sekä luonnon harrastamiseen taiteen kautta.

Punarinnalla kevättä rinnassa.

Punarinta kevättä rinnassa.

Loikkasen lintuihin voit käydä tutustumassa tarkemmin osoitteessa villasiipi.net

Mitä taiteilijoiden taivaat kertovat?

Meteorologi Seija Paasonen valmistelee ainutlaatuista tietokirjaa, joka vie lukijan meteorologiselle löytöretkelle maalausten maisemiin. Paasonen ei halua tehdä taidehistoriallisia johtopäätöksiä. Hän analysoi sitä, mitä ilmatieteilijänä maalauksissa näkee: sääilmiöitä.

– Ajatus meteorologin taidekirjasta syntyi jo 1981, ensimmäisen meteorologian opiskeluvuoden pilvikurssilla. Olin kiinnostunut kuvataiteista, harrastin piirustusta ja kuvanveistoa. Impulssin tutkimustyöhön sain kolme vuotta sitten, kun minut kutsuttiin Järvenpään taidemuseoon luennoimaan Eero Järnefeltin pilvistä, Seija Paasonen kertoo.

Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

– Kuulijoiden innostus kannusti jatkamaan. Aloin tutkia Suomen taidemuseoiden maisemamaalauksia. Seurasin Järnefeltin jalanjälkiä Kolille, ja keräsin aineistoa Euroopan taidemuseoista ja taiteilijoiden kotiseuduilta. Katsoin maalauksia kuin turisti maisemia. Kuljin Pariisissa, Lontoossa, Pietarissa ja Tukholmassa, valokuvasin ja kirjoitin matkapäiväkirjaa. Aistin ateljeiden tunnelmia. Luxembourgin puistossa asemoin itseni täsmälleen siihen paikkaan, jossa Albert Edelfelt maalasi.

Analysoitavaksi kertyi 1863 maalausta eri aikakausilta. Niistä 870 on suomalaisten taiteilijoiden töitä. Vanhin, Filippino Lippin maalaama Kristus-lapsen palvonta, on 1480-luvulta. Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

– Järnefelt maalasi kauniita iltataivaita ja auringonlaskuja. Suvirannan edestä näkyykin länsitaivas. Myös Fanny Churberg tarkkaili luontoa. Hän maalasi korkeita taivaita ja pilvikerroksia, meteorologin unelmamaalauksia.

Paasonen on luetteloinut maalaukset Excel-ohjelmaan ja taulukoinut 80 sarakkeeseen muun muassa maalauksien pilviluokat ja liikesuunnat, sateet, vuorokauden- ja vuodenajat sekä jää- ja lumipeitteet. Hän analysoi myös tuulen voimakkuutta, lämpötiloja ja säätilojen muutoksia. Vaikeaa oli muun muassa määritellä vuodenajat Etelä-Euroopassa, Australiassa ja Etelä-Amerikassa maalatuista teoksista.

Pääosa 535 taiteilijan teoksista on 1800-luvulta. Taivas oli silloin tärkeä osa maisemamaalausta, ja säätilat haluttiin kuvata todenmukaisesti.

Uskonnollinen maalaus kuvaa kalastajia Genesaretinjärvellä. Mihin vuorokaudenaikaan he lähtivät kalaan? Vastaus löytyi Raamatusta. Tietokirjallisuudesta Paasonen tarkentaa tietojaan historiallisten aiheiden tapahtumapaikoista ja ajankohdista. Google Maps ja Street View vievät nykytutkijan samoihin maisemiin.

Kirjan raakatekstiä on jo 400 sivua. Seija Paasonen työstää sitä puolen vuoden virkavapaansa ajan.

– Kirjoitustyö on ollut tauolla viime syyskuusta lähtien. Ehkä saan aineistosta vielä uusia oivalluksia ja näkökulmia.

Teksti: Mariitta Hämäläinen
Kuvat: Heikki Tuuli

Tanssii roskien kanssa

Teksti: Jenni Heikkinen
Kuvat: Antti Lahti ja Panu Varstala

– No se lähti liikkeelle hassusta ajatuksesta, että olisiko paras kesätyö sellainen, missä arjen supersankarit ajaisivat pyörillä, siivoaisivat ja tanssisivat ympäri kaupunkia. Laitoin idean Facebookiin ja tanssijakollega Antti Lahti vastasi heti, että hän on mukana, muistelee tanssija-koreografi Panu Varstala tanssivien roskasankareiden alkua.

– Trash Heroes on kaupunkiesitys ja meidän ehdotuksemme paremmasta kaupungista. Jokainen pystyy tekemään pieniä tekoja ympäristönsä viihtyvyyden ja ihmisten hyvinvoinnin eteen, Varstala toteaa.

Esityksen ideana on, että ajetaan kaupungissa ympäristöystävällisesti pyörillä, pysähdytään, siivotaan alue roskista, laitetaan musiikki soimaan ja sitten pistetään tanssiksi.

Ei ihan mitä tahansa pyöriä

Panu tanssii pyörien kanssa

Parivaljakko kiertää ahkerasti Suomea festareilla ja erilaisissa tapahtumissa. Tyylikkäät mustat pyörät ovat asianmukaisesti tarkoitukseen tuunattuja. Toisen pyörän edessä on laatikko, joka kätkee sisäänsä hyvin varustellun, aurinkoenergialla toimivan dj-pöydän. Toisesta pyörästä löytyy lyömäsoitinsetti. Ja molemmissa on tietenkin roskanpoimija. Varusteineen pyörät ovat painavia menopelejä.

– Varsinkin Antin dj-pyörän kanssa menee ylämäissä kyllä työntöhommiksi, Varstala naurahtaa.

Tänä kesänä pyöriin asennetaan sähkömoottorit, jolloin matkanteko kevenee ja nopeutuu.

 Suomalainenkin osaa heittäytyä

Trash Heroes on mukana valtakunnallisessa Koko Suomi tanssii -kampanjassa, joka on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa. Tavoitteena on, että jokainen suomalainen tanssii tai kokee tanssia tänä vuonna. Yleisö on tervetullut osallistumaan myös Trash Heroes -esitykseen. Jähmeiksikin luonnehditut suomalaiset ovat lähteneet tanssin pyörteisiin Varstalan mukaan innolla.

– Harvemmin taide-esityksissä käy niin, että joku tulee tutustumaan tekniikkaan. Trash Heroes on esityksenä monitahoinen ja mahdollistaa erilaisia kohtaamisia. Ihmiset tulevat mielellään juttelemaan, ja aiheet vaihtelevat taiteesta ja tanssista musiikkiin, tekniikkaan ja luontoasioihin.

Trash Heroes alkaa kiertää syksyllä myös kouluissa ja päiväkodeissa. Kokemuksia erilaisista lasten ja nuorten tapahtumista kaksikolla jo onkin, ja he odottavat vierailuja kovasti.

– Se, miten uusi juttu menee läpi lapsilla ja nuorilla, on pitkälti sidoksissa siihen, miten innoissamme me aikuiset asiasta olemme ja miten osaamme innostaa heidät mukaan. Lapset ottavat meistä mallia, aikaisemmin opettajanakin toiminut Varstala pohtii.

Trash Heroes leviää maailmalle

DJ-pyörä

Esityksen maine on kiirinyt myös Suomen ulkopuolelle. Toimintamalli on käännetty jo italiaksi ja yhteydenottoja on tullut muun muassa Brasiliasta, Australiasta, Puolasta, Amerikasta ja Filippiineiltä.

– Meidän formaattia saa vapaasti käyttää kuka tahansa halukas missä tahansa. Sehän on vain hienoa, jos hyvä juttu leviää! Mielellämme kerromme, miten pyörät on suunniteltu ja rakennettu ja miten tämä kuvio toimii. Meillä on apuna ja tukena monta asiantuntijaa ja yhteistyökumppania, joita ilman tämä ei olisi mahdollista. Edellytämme heiltäkin kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista.

Juttelumme lomassa Varstala tarttuu roskanpoimijaan ja keräilee samalla tottuneesti roskia ja tupakan tumppeja puiston penkin ympäriltä ja polulta roskakoriin. Hän naurahtaa, kun seuraan toimenpidettä.

– Tästä on tullut tapa. Roskien poimimista on vaikea lopettaa. Nostan yhden roskan ja huomaan, että tuossahan on vielä yksi. Ja tuossa. Ja vielä tuollakin.

Ei olisi pahitteeksi, jos tapa tarttuisi meihin jokaiseen.

Tulevat keikat löytyvät Trash Heroes’n Facebook-sivulta.

Hanke sai lisärahoitusta vuonna 2019, kun Arts Management Helsinki Oy:lle myönnettiin 100 000 euron Taide²-apuraha TRASH HEROES -tanssikiertuehankkeen toteuttamiseen. Lisätietoa Taide²-apurahoista löydät täältä.