Viulisti Tami Pohjola soittaa Rahaston Giovanni Battista Guadagnini -viululla. Kuva: Ville Paul Paasimaa
Soittajan ja soittimen toisiinsa tutustuminen vie aikaa, joten suurin osa soittimista lainataan samalle muusikolle noin viideksi vuodeksi. Kokoelman arvosoittimet voidaan hakemuksetta luovuttaa saman henkilön käyttöön myös toiselle tai kolmannelle kaudelle. Näin tehtiin myös Tami Pohjolan kohdalla, jolle myönnettiin jatkokausi Giovanni Battista Guadagnini -viululle vuodelta 1754.
– Olen äärimmäisen kiitollinen Suomen Kulttuurirahastolle soitinlainani pidentämisestä. Itselleni jo rakkaaksi muodostunut viulu on viiden vuoden aikana avartanut käsitystäni sekä musiikista että soittimen hallinnasta. Samalla kun olen saanut ilmaista ääntäni soittimen avulla yleisölle, on se myös toiminut itselleni ainutlaatuisena peilinä oman muusikkouteni etsimisessä, Pohjola kertoo.
– Instrumentin rajattomat mahdollisuudet tunnelmien ja sävyjen luomisessa on inspiroinut minua laajentamaan musiikillista väripalettiani, ja olen erittäin otettu, että saan edelleen jatkaa tutustumista kyseiseen arvosoittimeen.
Kulttuurirahaston hallitus on päättänyt maaliskuussa 2022 haettavina olleiden soittimien lainansaajat:
Viiden vuoden lainakaudelle
Viulu:
Pierre & Hippolyte Silvestre II, Lyon 1840 Lotus Tinat
Alttoviulut:
Tuntematon, ”Felice Guadagnini 1865” Ada Koivukangas
Andrea Robin-Frandsen, Angers 1996 Matleena Vehmaa
Gerriet Groth, Wiesbaden 1980 Ingrid Odé
Sellot:
Luigi Bajoni, Milano n. 1850 Siiri Nieminen
Patrick Robin, Angers 1996 Iida-Vilhelmiina Sinivalo
Nuori sellisti Beata Antikainen soittaa vanhaa, italialaisen Luigi Bajonin Milanossa 1850-luvulla rakentamaa soitinta. Bajonin sello on ollut hänellä nyt noin vuoden. Sinä aikana soitin ja sen soittaja ovat tutustuneet toisiinsa. Siinä kestää aina hetki, koska jokaista selloa pitää soittaa eri tavalla, Antikainen sanoo. Myös se vaikuttaa, miten soitinta on aiemmin soitettu. ”Uskon, että historian voi tuntea soittimessa.”
”Bajonin sello soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat.”
Beata Antikainen rakastui vanhan italialaisen sellon pehmeään ääneen heti. Kuva: Heikki Tuuli
Hän rakastui Bajonin sellon ääneen heti. Se soi pyöreästi ja lämpimästi – niin kuin vain vanhat italialaiset sellot voivat. Antikainen ei itsekään osaa tarkkaan sanoa, mistä sellon omalaatuinen ääni tulee. “Ehkä se on sitä vanhojen sellojen taikaa.”
Beata Antikainen jakaa aikansa Suomen ja Saksan välillä: hän opiskelee maisteriksi arvostetussa Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa Berliinissä. Nuorta muusikkoa jännitti, kun hän aloitti opiskelun siellä kaksi vuotta sitten. Koulukavereina oli tunnettuja kisavoittajia. Pian hän kuitenkin huomasi, että ilmapiiri koulussa on hyvä ja inspiroiva.
”Kaikki arvostavat toisiaan ja tietävät, että menestys on tosi kovan työn takana.”
Antikainen on itsekin ehtinyt saavuttaa jo paljon. Vuonna 2014 hänet palkittiin Turun sellokilpailun finalistina. Hän on soittanut muun muassa Radion sinfoniaorkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian solistina.
Ensi syksynä Beata Antikainen aloittaa sellistinä Helsingin kaupunginorkesterissa. Hän haluaisi tehdä jatkossakin orkesterin rinnalla myös paljon kamarimusiikkia ja erilaisia projekteja.
Viime kesänä hän tuotti ensimmäisen festivaalinsa yhdessä basisti Heidi Rahkosen kanssa. Hvitträskin kamarimusiikkifestivaalin teemana oli osuvasti arkkitehtuurin ja musiikin yhtymäkohdat. Hvitträskin tekivät ateljeekodikseen 1900-luvun alussa arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen ja siellä kokoontui ajan kulttuurikerma, muun muassa arkkitehtien kaverukset Sibelius ja Kajanus. ”Hvitträskissä on soinut sata vuotta sitten musiikki, joten halusimme tuoda yhteen vanhaa ja uutta suomalaista musiikkia”, Antikainen sanoo.
“Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan.”
Sello on soinut Beata Antikaisen elämässä jo viisivuotiaasta asti. Oikeastaan hän halusi ensin soittaa viulua. Siispä tytön äiti vei hänet Suzuki-kouluun, jossa hän sai kokeilla eri soittimia, myös viulua. “Äiti on kertonut, että heti kun olin kokeillut selloa, sanoin, että tämän minä haluan”, hän naurahtaa.
Kohta kaksisataa vuotta vanhalla sellolla ja sen nuorella soittajalla on yhteistä taipaletta edessä vielä ainakin viisi vuotta. Se saa Antikaisen hymyilemään. “Siinä ehtii tulla tutuiksi. Minusta tuntuu, että olen tämän sellon ansiosta mennyt paljon eteenpäin soittajana.”
Giovanni Battista Guadagnini III, Milano n. 1755
Tuntematon ranskalainen, n. 1700, ”Domenicus Montagnana”,
Tuntematon saksalainen, n. 1850, ”Guarneri del Gesù ”
Franco Simeoni I, Treviso 1990
Alttoviulut
Jean-Babtiste Vuillaume, Paris 1870
Eero Haahti, Helsinki 2009
Sellot
Carlo Giuseppe Testore, Milano 1718
Patrick Robin, Angers 1996
Soitinten laina-aika on noin viisi vuotta joulukuusta 2018 alkaen.
Lisäksi haettavana on kolmen vuoden lainakaudelle:
