Teksti: Kati Tuomola

Vuonna 2017 eläinlääkäri Kati Tuomola tutkimusryhmineen tutki 261 ravihevosen suun kilpailun jälkeen. Tutkimuksissa havaittiin, että eriasteisia mustelmia ja haavaumia kuolaimen vaikutusalueella oli 84 prosentilla hevosista. Vakavaksi luokiteltuja suuvaurioita oli yhdellä hevosella viidestä ja kohtalaisia kahdella viidestä. Verta suun ulkopuolella havaittiin 2 prosentilla ja suun sisäpuolella 10 prosentilla hevosista.    

Kuvassa: Crescendo-kuolaimella (b), suoralla puoltajankuolaimella (c) tai suoralla muovikuolaimella  (ns. Happy Mouth -kuolain) (d), oli suurempi riski kohtalaiseen tai vakavaan suuvaurioon verrattuna hevosiin, jotka kilpailivat nivelkuolaimella (a, e, f).

Tutkimus oli osa Suomen Hippoksen ravihevosten hyvinvointiprojektia, ja sen tuloksena syntyi myös video sekä sarjakuvamainen ohje, joiden avulla hevosen hoitaja tai valmentaja voi muutamassa minuutissa tarkastaa eläimen suun osana muita hoitorutiineja.

Tutkimuksen toisessa osassa tehtiin riskianalyysi aiemmin tutkituille lämminverisille ja suomenhevosille. Siinä selvisi, että hevosilla, jotka kilpailivat ravilähdössä ns. Crescendo-kuolaimella, suoralla puoltajankuolaimella tai suoralla muovikuolaimella (ns. Happy Mouth -kuolain), oli suurempi riski kohtalaiseen tai vakavaan suuvaurioon verrattuna hevosiin, jotka kilpailivat nivelkuolaimella. Toinen löydös oli, että suorilla kuolaimilla oli yhteys hammaslomavaurioihin. Kolmantena havaittiin, että tammoilla oli suurempi riski kohtalaisiin tai vakaviin suuvaurioihin ruuniin verrattuna.

Kuolaintulos voi kertoa siitä, että nämä tietyt kuolaintyypit ovat vahingollisempia kuin toiset tai siitä, että nämä tietyt kuolaintyypit valitaan hevosille, joilla käytetään isompaa ohjaspainetta.

Tutkimuksen kolmannessa osatyössä tutkittiin 208 kenttähevosen suu kilpailun jälkeen kesällä 2018 ja 2019.  Tämä osatutkimus on tehty yhteistyössä Suomen Ratsastajainliiton (SRL) kanssa.  Tutkimus ei ole vielä valmis, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kenttähevosilla vaurioita oli vähemmän kuin ravihevosilla. Vakavaksi luokiteltuja vaurioita oli yhdellä hevosella kahdestakymmenestä ja kohtalaisia joka neljännellä. Poneilla vaurioita oli vähemmän kuin hevosilla.

Vaikka kuolaimia on käytetty tuhansia vuosia ja hevoskilpailuja järjestetään ympäri maailmaa, hevosten suita on tutkittu kilpailujen yhteydessä yllättävän vähän. Aiemmin on julkaistu yksi islanninhevosia ja yksi poolo- ja laukkahevosia käsittelevä tutkimus. Lisäksi Ruotsissa on tehty vastaava tutkimus ravihevosille, ja siinä saadut tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin Tuomolan tutkimuksessa.

– Toivottavasti tutkimuksemme lisää tietoisuutta hevosten suuvaurioista, auttaa ennaltaehkäisemään niitä ja parantaa näin kilpailevien hevosten hyvinvointia.

Tutkimustulokset on julkaistu kaikille avoimina englanninkielisinä julkaisuina.

Tutkimuksen ensimmäinen osa (2019):
Tuomola, Kati, Nina Mäki-Kihniä, Minna Kujala-Wirth, Anna Mykkänen, ja Anna Valros. (2019). Oral Lesions in the Bit Area in Finnish Trotters After a Race: Lesion Evaluation, Scoring and Occurrence. Frontiers in Veterinary Science 6 (Article 206): 1–12.

Tutkimuksen toinen osa (2020):
Tuomola K, Mäki-Kihniä N, Valros A, Mykkänen A, Kujala-Wirth M. Risk factors for bit-related lesions in Finnish trotting horses. Equine Vet J Accept Author Manuscript (2021)

Eläinlääket. lis. Kati Tuomola sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan ravi- ja kenttähevosten kuolaimiin liittyviä suuvaurioita käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Teksti: Ville Vauhkonen
Kuva: Pekka Vauhkonen

Koska Ruotsi-Suomi oli Euroopan johtava luterilainen valtio 1600–luvulla, tämä köyhäinhoitovisio toteutettiin parhaiten nimenomaan täällä. Ruotsin vuoden 1642 kerjuusääntö määräsi jokaisen seurakunnan huolehtimaan itse omista vaivaisistaan. Ja pitäjien vaivaiskassojen symboleiksi ilmestyi vaivaisukkoja 1600–luvun lopulta alkaen.

Vaivaisukkojemme ”kultakausi” koitti 1800–luvulla. Silloinkaan ukot eivät olleet ainoa vaivaishoidon työkalu. Suurin osa perusturvasta toteutui ruotuvaivaisjärjestelmän ja pitäjän viljamakasiinien kautta ja viljapainotteisesti. Se, missä käytettiin rahaa, oli huutolaislasten elättäminen. Vaivaisukot auttoivat siis heitä, vaikka tukivat myös esimerkiksi yllättävissä lääkärikuluissa.

Huutolaislapsijärjestelmä paisui, kun kansakunnan rakentajat senaattori J.W. Snellmanin johdolla näkivät ylisukupolvisen syrjäytymiskierteen katkaisun rakennustyönsä onnistumisen kohtalonkysymyksenä. Siihen ryhdyttiin ohjaamaan valtion verorahoitusta.

Perusturvajärjestelmä pysyi silti edelleen paikallisena. Se oli myös varsin lähidemokraattinen. Päätösvaltaa käytti kirkkoherra ja talonpoikaiset luottamushenkilöt. Malli toimi aivan kelvollisesti yli kaksisataa vuotta, mutta 1860–luvun nälkävuodet näyttivät paikallisen mallin heikot puolet laajan katastrofin sattuessa. Sen ei haluttu toistuvan, joten perusturvaa ryhdyttiin kehittämään vastaperustettujen kuntien pohjalta. Tällöin Suomen vaivaisukoista tuli kunnan työntekijöitä.

Kunnallisen vaivaishuollon perusratkaisuksi tulivat ajan myötä kunnalliskodit. Perusturvamme alkoi siis laitostua. Vaivaisukot sopivat siihen huonosti, joten heidät haluttiin takaisin seurakuntien palvelukseen. Tämä toteutui 1900–luvun alussa, kun he ryhtyivät mahdollistamaan diakonissojen palkanmaksua. Tällöin heidän tarjoamansa turva ammatillistui.

Diakonissa-aatetta toteutettiin yhdistystoimintana. Ruoveden Tiakonaattiseura pestasi Hämeen ensimmäisen diakonissan vuonna 1896. Tuki tuli ylhäisiltä säätyläisiltä ja vaivaisukolta, joka maksoi noin kahdeksasosan diakonissan palkasta.

Maailmanpula lopetti 1930–luvulla yhdistysbuumin Suomessa, ja Ruovedelläkin seurakunta joutui käytännössä takaamaan diakonissan palkanmaksun kirkollisverorahoista. Sodan jälkeen verorahoitus määrättiin pakolliseksi, ja vaivaisukko palasi taas tarveharkintaiseen auttamiseen.

Samalla alkoi hyvinvointivaltion rakentaminen. Hyvinvointivaltio marginalisoi vaivaisukkoja, ja he menettivät symbolisen roolinsa vaivaisten viimeisenä turvana. Niin ukkoperinne alkoi museoitumaan.

Suomen 1990–luvun laman jälkeen vaivaisukot ovat tehneet paluuta. Samalla he ovat enenevästi siirtyneet globaalin vastuun piiriin.

Tällä hetkellä ukkoperinne voi paremmin kuin vuosikymmeniin.

Teol. tohtori Ville Vauhkonen sai vuonna 2017 Pirkanmaan rahaston apurahan Ruoveden vaivaisukkojen palvelushistoriaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen. Valmistuva kirja kuvaa kaikkien muidenkin Suomen vaivaisukkojen palvelushistorian pääpiirteet.

Puolukka on vielä aliarvostettu marja. Kaupallisesti se on Suomen merkittävin luonnonmarja, ja sitä myydään lähinnä pakasteina, hillona ja mehuna. Viime vuosina markkinoille on tullut myös muun muassa kuivattuja puolukkatuotteita, mutta pidemmälle jalostettuja tuotteita kaivattaisiin lisää.

Tutkimuksessa keskitytään lihavuuteen ja sen liitännäissairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen, syntyyn liittyvään elimistön matala-asteiseen tulehdustilaan. Matala-asteisen tulehduksen lisääntyminen liittyy paitsi lihavuuteen myös ravinnon runsaaseen tyydyttyneen rasvan määrään sekä vähäiseen liikuntaan. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää marjaravinnon ja erityisesti puolukan vaikutuksia runsasrasvaisen ravinnon aiheuttamaan matala-asteiseen tulehdukseen ja haitallisiin aineenvaihduntamuutoksiin.

Ensimmäiset tulokset rohkaisevia

Tutkimuksessa on jo havaittu puolukan merkittäviä uusia terveysvaikutuksia, ja ne ovat herättäneet laajaa mielenkiintoa mediassa. Koe-eläinmallissa osoitettiin, että puolukan lisääminen länsimaista runsasrasvaista dieettiä muistuttavaan rehuun ehkäisi merkitsevästi matala-asteisen tulehduksen sekä sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kehittymistä. Tulokset korostavat puolukan terveyttä edistäviä vaikutuksia liittyen useisiin sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskitekijöihin. Toki on muistettava, että vaikka vaikutukset olisivat samanlaisia ihmisillä kuin nyt tutkituilla hiirillä, puolukan syönnillä tuskin voi kokonaan kompensoida muuten epäterveellisen ruokavalion terveyshaittoja.

Uusien, vielä julkaisemattomien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että puolukka estää myös runsasrasvaisen ruokavalion aiheuttamaa maksan rasvoittumista ja tulehdustilaa sekä niihin liittyvää maksan toiminnan häiriintymistä. Jatkotavoitteena on selvittää näiden havaintojen taustalla olevia tarkempia vaikutusmekanismeja sekä tunnistaa niistä vastuussa olevia puolukan tehoaineita. Pidemmän aikavälin tavoite on lisätä tutkittua tietoa puolukan terveysvaikutuksista kotimaassa ja kansainvälisesti.

Tuloksista merkitystä kansanterveydelle

Tutkimus tuottaa tärkeää tietoa puolukan terveysvaikutuksista erityisesti lihavuuteen ja metaboliseen oireyhtymään liittyen, muun muassa puolukan vaikutuksista matala-asteiseen tulehdukseen ja rasvamaksan kehittymiseen sekä veren rasva- ja sokeriarvoihin. Voisiko puolukalla tai siitä eristettävillä puhdasaineilla olla merkitystä sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen ehkäisyssä tai hoidossa? Uuden tutkimustiedon valossa on mahdollista kehittää myös uusia houkuttelevia puolukkatuotteita osaksi terveellistä päivittäistä ruokavaliota.

Elintarviket. maisteri Riitta Ryyti sai vuonna 2020 Pirkanmaan rahaston apurahan lihavuuteen ja sen liitännäissairauksiin liittyvää matala-asteista tulehdusta käsittelevään väitöskirjatyöhön.

Teksti: Jari Mylläri
Kuvat: Tampereen seurakuntien arkisto / Jussi Laitinen

Älykännykän avulla toimiva kalevankangas.fi saa muistomerkit ja hautakivet puhumaan, sillä palvelun käyttäjä voi paitsi lukea tekstit, myös kuunnella, kun näyttelijä, lausuntataiteilija Ahti Jokinen lukee ääneen kaupungin merkkihenkilöiden lyhyet elämäntarinat.

Palvelussa on hautapaikan sijainti, kuva ja lyhyt selostus henkilöstä tai hautamuistomerkistä. Paikannusominaisuus helpottaa hautapaikkojen etsimistä. Merkkihenkilöitä voi myös etsiä luokittelun avulla.

– Ahti Jokinen tunnetaan Tampereen ”sinivalkoisena” äänenä, joten hänen valintansa palveluun oli täysin selvä asia, kiittelee seurakuntien tiedottaja Eva Wäljas.

Vuonna 1880 perustettu Kalevankankaan hautausmaa ei ole Tampereen vanhimpia hautausmaita, mutta kaupungin historian kannalta se on erityisen tärkeä paikka. Vuonna 1918 hautausmaalla käytiin ankaria taisteluita, ja 140 vuoden aikana sinne on haudattu lukuisia ihmisiä, joilla on ollut merkittävä tehtävä Tampereen kaupungin historiassa.

Kalevankangas.fi-palvelussa on lähes sata merkkihenkilöä. Kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin piirtämän pääportin luota löytyvät kirjailija Väinö Linnan, näyttelijä Veikko Sinisalon ja muusikko Juice Leskisen tunnetut monumentit. Tietoja päivitetään koko ajan, ja sovellukseen on yleisön pyynnöstä lisätty esimerkiksi laulaja Kirsi ”Kikka” Sirénin hauta.

Tarinat pohjautuvat toimittaja Hannu Hyttisen laatimiin teksteihin, jotka on aiemmin julkaistu Moro-lehden toimittamassa paperisessa hautausmaakartassa. Se lienee Tampereen jaetuin matkailuesite, sillä karttaa on painettu vuosien aikana tuhansia kappaleita. Niitä saa yhä postilaatikoista hautausmaan kahden eri portin tuntumasta.

Hautausmaan 17 hehtaarin suuruinen alue on myös yksi Tampereen suurimmista puistoista, ja alueen lukuisat puut ja puukujanteet houkuttelevat kävelijöitä. Monen mielestä juuri syksy on parasta aikaa vierailla Kalevankankaan hautausmaalla.

Karttapalvelun käyttäminen ei edellytä sovelluksen lataamista, vaan se toimii verkkoselaimella. Tee siis näin, kun seisot Kalevankankaan hautausmaalla:

1. Avaa kännykkäsi verkkoselain.
2. Salli paikannus.
3. Kirjoita osoitteeksi kalevankangas.fi ja tutki palvelua.
4. Kalevankangas.fi toimii myös tabletilla ja kotitietokoneella. Voit suunnitella kävelyreittisi jo kotona.

Tuottaja Jari Mylläri, hautaustoimen päällikkö Jyrki Lehtonen ja tiedottaja Eva Wäljas saivat vuonna 2019 Pirkanmaan rahaston apurahan Kalevankankaan hautausmaan mobiilikartan valmistamiseen.

Teksti: Tiina Nyrhinen, toiminnanjohtaja, Mäntän kuvataideviikot
Kuvat: Timo Nieminen

Mäntän kuvataideviikot on järjestetty vuodesta 1993 lähtien mitä erilaisimmissa tiloissa Mäntän tehdaskaupungin tyhjiksi jääneissä tiloissa. Alkuvuodet pääpaikkana oli tehtaanjohtajan edustusasuntona aikanaan toiminut, 1930-luvun lopun funkista edustava Honkahovi. Kesänäyttelyn luonteeseen kuului, että uusia, jännittäviä kiinteistöjä taidenäyttelylle metsästettiin tehdaskaupungissa joka vuosi. Kuvataidetta nähtiin muun muassa vuonna 1995 Mäntylinnassa, kerrostalossa, joka oli jäänyt 1990-luvun alussa kaupunkia runnoneen laman jälkeen tyhjilleen ja odotti jo purkutuomiota. Näyttelyn ansiosta hienot 1950-luvun asunnot huomattiin, ja nykyään kolmikerroksinen kerrostalo on Mäntän arvorakennuksia.

Monena vuonna taide kaivautui Myllyrannan tienoilla vanhan pölyisen myllyn tiloihin, ja parina vuotena 2000-luvun alkupuolella taide valtasi myös vanhan W. G. Palmqvistin piirtämän pirtutehtaan rouheat tilat. Onpa Mäntän kirkkokin ollut näyttelypaikkana, kun vuonna 2008 Kerttu Horilan veistokset istuksivat kirkon penkissä ja vuonna 2014 Kaarina Kaikkosen teos Totuuden henki liputti Taidekaupungin uuden kauden alkajaisiksi.

Tärkeä muutos festivaalin kehittymiselle oli oman kiinteistön, entisen sellutehtaan kylkeen 1980-luvun alussa nousseen pekilorehutehtaan hankkiminen ja muuttaminen näyttelykäyttöön.

Suuren yhteisöllisen ponnistuksen ja melkoisen muutoksen kokenut Pekilo esittäytyi näyttelytilana ensimmäisen kerran vuonna 2002 Kaisu Koiviston kuratoimassa näyttelyssä Ympäristöjä. Pekilon kehittäminen on jatkunut vuosi vuodelta tästä lähtien, ja taideyleisö on ottanut sen hyvin omakseen. Jokakesäinen kommentti näyttelyvierailta onkin ”Pekilo ei petä!”

Valo tukee taidetta  

Pekilon remontissa pidettiin monet mahdollisuudet avoimina. Se suunniteltiin monitaiteiseksi kulttuurikeskukseksi, jossa järjestettiinkin alkuvuosina konsertteja, paikallisen harrastajateatterin esityksiä ja Pekilorock-tapahtumaa. Siksi oli loogista, että suuren alakerran salin valaisimiksi valikoituivat 500 watin Stage-valot, joita teattereissa ja keikoilla yleensä käytetään.

Taiteen valaisemista ajatellen niissä on myös muutama haittapuoli: Niiden lamput eivät ole kovin kestäviä, ja näyttelyn aikana niiden vaihtaminen on hankalaa. Ehkä suurimpana miinuksena oli kuitenkin se, että niiden valo oli voimakkaan keltasävyistä. Kun Stage-valolla valaistaan värikästä maalausta, seurauksena voi olla värien vääristyminen. Eräänlaista tunkkaisuuden tunnetta ei aina voinut välttää. 

Niinpä, kun Stage-valojen osat alkoivat jo kohta 20 vuoden käytön jälkeen hapertua, Mäntän kuvataideviikot päätyi hakemaan apurahaa Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastolta uusien led-pohjaisten valonheittimien hankkimiseen. Myönteisen päätöksen myötä päädyttiin tilaamaan Italiassa valmistetut valonheittimet.

Ensimmäiset valot saapuivat vuoden 2019 näyttelyn aattona, viikko ennen avajaisia, ja ne otettiin heti käyttöön. Taiteilijoiden ihastunut vastaanotto ja vuoden 2019 kuraattori Marja Helanderin kokemukset kirjattiin ilolla. Valokuvataiteilijana Marja Helander osasi ottaa uusista valoista kaiken hyödyn irti. Vaikka valaistusta harva mainitsi asiakaspalautteessa erikseen, viime kesänä saatiin paljon kiitosta hyvästä ripustuksesta, ja uskon, että valaistuksen merkitys tässä kokemuksessa oli merkittävä. Valaistushan on hyvä juuri silloin, kun katsoja ei tajua, mistä ripustuksen tehokkuus johtuu!

Viime vuoden Ihmisen aika -näyttely sisälsi monia volyymiltaan massiivisia teoksia, kuten Paavo Paunun 8-metrinen Normaalien maihinnousu. Toinen suuren mittakaavan teos oli Hanna Vihriälän isänsä muistolle tekemä sinfoninen Pyhäjoki. Sen tuhannet surunauhat muodostivat Pekilon 12-metriseen tilaan kuvan Pyhäjokilaakson muodosta. Uusista valoista hyötyivät myös pienemmät teokset, kuten Anna Estarriolan Reincarnation alert. Teos sisälsi monenlaisia valonlähteitä, ja tärkeää oli saada teoksen veistoksellinen ihmishahmo nousemaan tehokkaasti tumman huoneen taustaa vasten.

Toki on muistettava, että hyvät lamputkaan eivät auta, jos taide ei sykähdytä. Viime vuoden, XXIV Mäntän kuvataideviikoilla onneksi hyvä taide ja uusi kirkas valaistus toimivat erinomaisesti yhdessä.

Ensikosketukseni fantasiakirjallisuuden maailmoihin oli 10-vuotiaana joululahjaksi saamani kirja Hobitti eli sinne ja takaisin. Pian sen jälkeen Peter Jacksonin Taru Sormusten herrasta -elokuvatrilogia saapui teattereihin ja toi J. R. R. Tolkienin Keski-Maan laajemman yleisön tietoisuuteen. Harry Potterin kasvutarinassa mukana elämisestä muotoutui minun ja lukemattomien ikäisteni kulttuurista pääomaa ja kirjallista makua määrittävä sukupolvikokemus. Marginaaliseksi nörttikulttuuriksi mielletystä fantasiagenrestä kehkeytyi yhä näkyvämpi: tuli lisää elokuva-adaptaatioita, videopelejä ja etenkin nuorille, mutta kasvavassa määrin myös aikuisille, suunnattua kirjallisuutta.

Jos fantasia herättikin hienoista ylenkatsetta, siitä tuli yhä hyväksytympi osa myös aikuisten huvia. 2010-luvun superhitti, HBO:n Game of Thrones -tv-sarja, voidaan nähdä fantasian lopullisena läpimurtona yhdeksi aikamme keskeisimmistä, vaikutusvaltaisimmista ja suosituimmista tarinankerronnan muodoista.

Mutta miksi fantasia on niin suosittua ja kysyttyä juuri nyt? Vaikka yksi vastaus kysymykseen lieneekin Harry Potterin mukana kasvaneen sukupolven päätyminen maksavaksi kohdeyleisöksi, olen vakuuttunut, että fantasiatrendille on muitakin kuin taloudellisesti motivoituja syitä.

Väitöskirjaprojektini lähtökohtana oli halu selvittää, mikä fantasiafiktion valtavirtaistumista voisi selittää – ja miten se mahdollisesti suhteutuisi muihin länsimaista kulttuuria määrittäviin ilmiöihin. Kulttuuriteoreettisen keskustelun valossa tällaisia ilmiöitä ovat erityisesti yhtäältä tarinankerronnan korostuminen todellisuuden hahmottamisen, jakamisen ja tuottamisen välineenä, toisaalta kokemus yhteisen, taiteen keinoin jaettavan todellisuuden lopullisesta tavoittamattomuudesta. Miellän nämä ilmiöt osaksi kirjallisuudessa jo pitkään jatkunutta representaation kriisiä: yhteinen, kaikille sama todellisuus on muuttunut mahdottomaksi esittää kertomuksissa, koska kertomukset itsessään koetaan todellisuutta muokkaaviksi tekijöiksi.

Yksi näkyvimmistä tämän ”kerronnallisen käänteen” lieveilmiöistä on keskustelu totuudenjälkeisestä ajasta. Kyseessä on ajatus, että nykymaailmassa tarinat merkitsevät enemmän kuin faktat, todellisuus on keinotekoisesti luotu, tilanteeseen ja ideologiaan sidottu rakennelma, ja jokainen meistä elää jossain määrin omassa, uskomustensa ja näkemystensä määrittämässä, internetin algoritmien alati vahvistamassa informaatiokuplassaan. Yhteisen, jaetun todellisuuden hämärtymiseen voi liittyä myös kokemus maailman merkityksettömyydestä: kun todellisuutta voi tulkita miten tahansa, kaikki tulkinnat menettävät selitysvoimansa.

Yksinkertaisimmillaan fantasian voi nähdä kytkeytyvän ajan henkeen niin, että se on eräänlaista pakoa todellisuudesta – koska fantasia kutsuu lukijansa kuvittelemaan omia, arkitodellisuudelle vieraita maailmojaan, se vapauttaa hänet pohtimasta, millaista kuvaa kertomus pyrkii todellisuudesta rakentamaan. Fantasia on usein nähty vaikeiden aikojen genrenä, koska se tarjoaa mahdollisuuksia nähdä vaikeaksi, sekavaksi tai ahdistavaksi käyneen arkitodellisuuden tuolle puolen. Selitys ei kuitenkaan tunnu täysin uskottavalta, sillä esimerkiksi Game of Thrones -sarjaa koskevalle fani- ja mediakeskustelulle on ollut tyypillistä teoksen fantasiamaailman käyttäminen näkökulman tarjoajana erilaisiin todellisen maailman poliittisiin kysymyksiin, sukupuolten välisistä valtasuhteista ilmastonmuutokseen. Tässä mielessä fantasian voikin nähdä todellisuuspaon sijaan tapana katsoa todellisuutta toisin.

Omassa tutkimuksessani paneudun nykyfantasian todellisuussuhteeseen sillä ajatuksella, että eräänlainen todellisuuspako – irtautuminen todellisuuden esittämiseen liittyvistä odotuksista – on juuri se keino, joka mahdollistaa todellisuuden toisin katsomisen. Vieraiden maailmojen luominen kutsuu lukijan kuvittelemaan vaihtoehtoisen todellisuuden, ymmärtämään miten se toimii ja tulkitsemaan mitä se merkitsee: todellisuuden, joka kuitenkin on ilmiselvästi keinotekoisesti rakennettu mielikuvituksen tuote. Sitä merkityksellistäessään lukija on vapaa leikkimään erilaisilla ajatusrakenteilla ja omaksumaan todellisuuden katsomiseen näkökulmia, jotka eivät olisi muilla keinoin mahdollisia. Sanoutumalla irti yrityksestä esittää todellisuutta fantasiakertomukset kutsuvat lukijansa lähestymään maailmaa – niin fantasiamaailmaa kuin sen ulkopuolistakin maailmaa – tulkinnanvaraisena rakenteena, jonka kuvittelussa ja merkityksellistämisessä lukijalla on aktiivinen rooli. Tästä näkökulmasta todellisuus näyttäytyy merkitysköyhän, ristiriitaisten kertomusten verkoston sijaan loputtomien mahdollisten merkitysten tilana – merkitysten pysymättömyyden aiheuttama ahdistus vaihtuu lukemattomilla vaihtoehtoisilla merkityksillä leikittelyyn, mikä parhaimmillaan on sekä hauskaa että antoisaa.

Epävarmuuden ja tulkinnanvaraisuuden kääntäminen uhkasta mahdollisuudeksi on ehkä keskeisin arvo, joka fantasialla voi olla tarjottavanaan tässä ajassa. Kenties sen voi mieltää jopa tehtäväksi, jota fantasia on osoittamassa tarinankerronnalle ylipäänsä: kun todellisuuden esittäminen käy vaikeaksi tai mahdottomaksi, 2000-luvun fiktio etsii uusia tapoja suhteutua todellisuuteen ja auttaa lukijoitaan suunnistamaan monimutkaistuvassa maailmassa. Vaikka tällaisten ylevien tehtävien hahmottaminen kirjallisuudelle – ja varsinkin pitkään väheksytylle ”populaarille” genrelle – on hieman liiankin houkuttelevaa näinä hyötyajattelun aikoina, näkisin että fantasiabuumin takaa löytyy todellinen tilaus tarinoille, joissa maailman kuvitteellisuus ei tarkoita, etteivät siihen yhdistyvät merkitykset voisi olla tosia.

Tutkimukseni on johtanut perustavanlaatuisten kysymysten äärelle koskien tarinoiden ja todellisuuden suhdetta, kertomusten käyttöä, fiktion itsensä ominaislaatua ja siihen liittyviä arvoja ja arvotuksia. Työni niiden parissa jatkuu edelleen. Silti huomaan tänä koronaviruskeväänä hakeutuvani fantasiakirjallisuuden pariin ennen kaikkea samasta syystä kuin kaksi vuosikymmentä sitten: koska fantasia on hauskaa. Se tarjoaa sekä pakoa ahtaaksi ja synkäksi käyneestä arkitodellisuudesta että tapoja nähdä tämä todellisuus vähemmän ahtaana ja synkkänä. Nyt jos koskaan kaipaan kirjallisuudelta eväitä maailman ja tulevaisuuden kohtaamiseen avoimin mielin – ja niin kaipaa varmaan moni muukin.  

Pirkanmaan rahaston palkinto myönnettiin Suomen historian professori Pertti Haapalalle kansakunnan kokemukseen syventymisestä, laajempaan yhteyteen liittämisestä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa. Haapala tunnetaan kansainvälisesti suuntautuneena, laajasti verkottuneena, ennakkoluulottomana ja rohkeana tutkijana. Hänen laaja tutkimuskenttänsä on liittynyt paikallisen ja globaalin historian kosketuspintaan, modernin urbaanin kulttuurin syntyyn ja kehitykseen, kansallisen ajattelun kehitykseen, ihmisten hyvinvointiin ja kouluttautumiseen, sosiaalihistoriaan ja kokemuksen tutkimukseen. Haapalan haastattelu löytyy alta.

Suurin yksittäinen apuraha, 130 000 euroa, myönnettiin Laeticia Petitin ja työryhmän hankkeelle, jossa tarkastellaan kiinalaisten historiallisten keramiikkaesineiden lasitteita yhdistäen fotoniikkaa ja lasitaidetta.

Tänä vuonna myönnettiin kaksi 40 000 euron taiteen Kärkihankeapurahaa. Ne saivat Jouni Prittinen ja työryhmä ihmisiä ja robotteja yhdistävän tanssiteoksen ja siihen liittyvän tutkimuksen toteuttamiseen ja Tampereen Pianoseura ry Tampereen Pianokilpailun 2021 järjestämiseen.

Nimikkorahastoista merkittävä osa ohjaa apurahoja lääketieteeseen. Muilla tieteen apurahoilla tuetaan tänä vuonna esimerkiksi matematiikan oppimispelin kehittämistä sekä tutkimuksia, jotka käsittelevät muun muassa kestävän kehityksen edistämiseen tähtäävää yritysten yhteistyötä, antiikin sodankäyntiä sekä hevosten kuolaimiin liittyviä suuvaurioita.

Tieteeseen myönnettiin yhteensä 15 kokovuotisista eli vähintään 9 kuukauden työskentelyapurahaa. Lisäksi taiteen kokovuotisen työskentelyapurahan saivat kuvataiteilijat Maria Heinonen, Sauli Iso-Lähteenmäki ja Riikka Lenkkeri, koreografi Jouni Prittinen, performanssitaiteilija, klovni Mona Ratalahti, yhteiskuntatieteiden maisteri Vappu Susi sekä työryhmän jäsenenä Ella Varvio.

Syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen osoitettuja Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahoja jaettiin tänä vuonna yhteensä 7 500 euroa. Osastonhoitaja Janne Räsäselle ja työryhmälle myönnettiin apuraha opetusrobotin hankintaan Taysin syöpä- ja veritautien yksikköön ja teatteritaiteen maisteri Karoliina Blackburnille satutätinä ja lukijana toimimiseen samassa yksikössä.

Koronavirustilanteen vuoksi Suomen Kulttuurirahaston hallitus lisäsi kaikkien maakuntarahastojen jakovaraa yhteensä 0,5 miljoonalla eurolla. Pirkanmaan rahastossa lisäys oli 38 000 euroa. Lisäraha käytettiin ensisijaisesti pieniin apurahoihin freelance-taiteilijoille, koska heidän työskentelymahdollisuuksiinsa rajoitukset vaikuttivat välittömästi.

Lea ja Pekka Suorannan rahastosta jaettiin ensimmäiset apurahat

Rahasto perustuu toimistopäällikkö Lea Suorannan (1925–2016) testamenttiin. Rahasto kunnioittaa nimessään hänen puolisoaan, edustaja Pekka Suorantaa (1926–1998). Rahasto tukee kuvaamataiteita ja lääketiedettä, ja siitä jaettiin kahtena kokovuotisena kuvataiteen työskentelyapurahana yhteensä 52 000 euroa.

Hakijamäärä kasvoi viime vuodesta

Pirkanmaan rahastoon saapui tänä vuonna 1 036 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli 21 421 749 euroa. Viime vuonna hakemusmäärä oli 986 kappaletta ja hakusumma 17 198 857 euroa. Tieteen aloille myönnettiin 36 apurahaa (yhteensä 759 000 euroa), taiteen aloille 65 apurahaa (585 500 euroa). Suurin osa hakijoista ja apurahansaajista on tamperelaisia, mutta ainakin yksi apuraha myönnettiin kaikkiaan 9 pirkanmaalaiseen kuntaan.

Maakuntarahastojen vuosijuhlat peruttiin

Viime vuonna Pirkanmaan rahasto myönsi apurahan tamperelaiselle musiikinopiskelijalle Samuel Ahoselle, 11, klarinetinsoiton mestarikursseille osallistumiseen Suomessa ja Ruotsissa. Vuosijuhlan peruunnuttua koronaviruksen takia Samuel haluaa ilahduttaa ja toivottaa mukavaa kesää videolla, jolla hän soittaa Béla Kovácsin espanjalaissävytteisen sooloklarinettiteoksen Hommage à Manuel de Falla.

Koronavirustilanteen takia myös Pirkanmaan rahaston vuosijuhla ja Talvipuutarhan taidenäyttely peruttiin tältä vuodelta. Pirkanmaan rahaston hoitokunnan puheenjohtaja Matti Sommarbergin puhe apurahansaajille lähetettiin kirjeenä. Myös apurahat jaetaan tavallisesti vuosijuhlassa, mutta nyt stipendikirjat on postitettu apurahansaajille. Kaikki vuoden 2020 apurahansaajat löytyvät täältä.